About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Cajun pintamaustettu lohi(pastrami?)



Joulukuussa naahin erään ravintolan keittiössä kokkien valmistamaa cajunpintamaustettua lohta - ja rakastuin! (...loheen, en kokkeihin....) Se oli niin taivaallisen pehmeän suussasulavaa, rapean mausteisella ulkokuorella.

Kun ilmoittauduin ruokablogimiittiin ChezJasulaan, jonne siis kaikki osallistujat tuovat nyyttäreiden tapaan syötävää yhteiseen pöytään, oli minulle aivan selvää , että tekisin juuri tällaista lohta. Pienenä epävarmuustekijänä voidaan mainita, että minulla ei siis ollut reseptiä eikä ohjetta, pelkkä makumuisto vain. No kuinka vaikeaa tällainen pastrami nyt voi olla?  Kun en sitäkään nimittäin ollut tullut koskaan tehneeksi. Enkä ylipäätään mitään cajunruokaakaan. Kerta se on ensimmäinenkin, kun yhdistän nämä minulle ennenkokemattomat komponentit uudeksi kokonaisuudeksi, ajattelin.

En tiedä oliko annos aivan esikuvansa veroinen, mutta hyvää joka tapauksessa.

Ensin  itse valmistettu Cajun-mausteseos, jolle reseptejä löytyy netistä pilvin pimein.

Cajun -mausteseos

1 rkl (juusto)kuminan eli jeeransiemeniä
1 rkl korinterin siemeniä
1 rkl fenkolin siemeniä
1 rkl paprikaa
1 rkl sinappijauhoa
1 rkl sipulijauhoa
1 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl valkosipulijauhetta
1 tl cayenne pippuria



Lämmittele kuminaa, korianteria, ja fenkolia miedolla lämmöllä pannulla pari minuuttia tai kunnes siemenet innostuvat pomppimaan ja mausteseoksesta leviää  hurmaava tuoksu. Ota pois tulelta.

Kaada siemenet isoon mortteliin ja hiero hienoksi. Sekoita joukkoon muut mausteet.

Valmis.

Seosta kannattaa tehdä heti vaikka tuplasatsi ja säilyttää kannellisessa lasipurkissa. Soveltuu mainiosti niin kana, lihan kuin kalankin pintamaustamiseen esim. grillatessa.

TUNNUSTUS: mulla kävi kyllä vanhanaikaisesti tämän reseptin kanssa... Maustekaappiani kollatessa käteen sattuivat heti kuminan siemenet, ja jotenkin helpottuneena en muistanut, että cumin on jeeraa ja caraway kuminaa, tämä kaikkien reseptikäännösten yleisin virhe. Että tänne nyt tais oikiasti mennä kuminan siemeniä eikä jeeran, että voi voi...



Cajun -maustettu lohi

Cajun mausteseosta
700g lohifilettä (esimerkiksi
2 rkl karkeaa merisuolaa

tarjoiluun rucolapeti

Siisti fileestä mahdolliset ruodot ja poista nahka. Leikkaa fileestä suorakaiteen muotoinen, eli pätkäise kapenevat pyrtöosat pois ja käytä johonkin muuhun.

Suolaa lohi molemmin puolin n. ruokalusikallisella merisuolaa ja kääri tiiviiseen muovikelmuun ja laita jääkaappiin, yön yli tai vähintään useammaksi tunniksi.

Pyyhi suola lohen pinnasta talouspaperilla. Leikkaa lohifilee koosta riippuen 3-4 tangoksi.
Levitä reilusti cajunmausteseosta isolle lautaselle ja kierittele lohitangot yksi kerrallaan mausteessa, niin, että ne ovat kauttaaltaan seosella vuorattuja.

Paista lohitankoja yksi kerrallaan semi-kuumalla pannulla (jos maks. 9 sanoisin, että seiskalla), pidellen lohitankoa ehkä kymmenen sekuntia, lämmöstä riippuen) jokaiselle neljästä kyljestään. Mausteet saavat palaa kiinni pintaan, mutta lohi ei saa tietenkään kypsyä läpikotaisin.

Kiedo paistetut tangot taas tiukkaan muovikelmuun ja aseta maustumaan viileään muutamaksi tunniksi.

Tarjolle vietäessä leikkaa lohet suupaloiksi. Se käy kätevästi muovikelmun ollessa vielä paikoillaan, niin lohi ei hajoa. (Tämä oli Soppaa&silmukoita Marjan vinkki). Asettele palat rucolapedille.


25 kommenttia:

  1. Hyvä idea käyttää cajun-mausteseosta. Lohipastrami on älyttömän hyvää ja tällai se on varmasti vieläkin parempaa.

    VastaaPoista
  2. Tätä olisin tosissaan halunnut päästä maistamaan, mutta ei varmaan auta kun kokeilla itse! Tuo lohi niin kaipaa jotain pientä uudistamista ainakin meillä. Tulee tehtyä samoja juttuja liian usein. Mulla on tuon kuminan kanssa ongelma Farangin keittokirjan kanssa, siellä on sanottu ihan suomeksi jotta kumina, mutta oon välilä miettinyt että onhan se nyt oikeesti kuminaa eikä jeeraa. Kaippa ne tietää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...pistää kyllä epäilemään...

      Poista
    2. Epäilen vähän minäkin tuota kuminan käyttöä Farangin kaakkoisaasialaisessa ruokamaailmassa... Joskus saatan olla ajatusmaailmassani vähän jämeä ja lukkiutua vanhaan tuttuun, mutta yhdistän jeeran, juustokuminan selvästi enemmän sinne suunnille.

      Poista
  3. Tosi ihana maustesekoitus lohipastramille! Olen laittanut muutaman kerran lohipastramia (ja bloggannutkin siitä kerran) sen jälkeen kun näin joitakin vuosia sitten Köyhät Ritarit-ohjelmaa,mutta olen tainnut laittaa vain mustapippuria ja vähän chiliä pinnalle.Ensi kerran sitten tällaisillä mausteilla kun taas raaskin ostaa tuoretta lohta (täällä kovin kallista,,,)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas aion kokeilla jotakin semmoista, missä lohitangot ensin paistetaan ja sitten kieritellään jossain yrttijutskassa...korianteria tai piparjuurta , tai jotakin...jos on hyviä ehdotuksia jollakulla, otan vastaan.

      Mitä nyt yhestä kalliista (tavallisesta)lohesta, sulla taitaa olla niin paljon kaikkea herkkua siellä etuisasti! :)

      Poista
  4. kuulostaa erittäin maukkalle lohelle ja nyt sitten harmittaa vielä enemmän etten päässyt paikalle jo ennen sovittujen menojen takia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuut sitten meille kesällä, jos saan miitin aikaiseksi.

      Poista
    2. no se oiskin kivaa saada vähän toimintaa muuallekin kuin vain pääkaupunkiseudulle. olen itsekin miettinyt tamperetta, mutta onko täällä tarpeeksi bloggaajia...?

      Poista
    3. No mutta kaikki junathan vie Tampereelle! :)

      Poista
  5. Ekalla kerralla maaliin, tämä oli törkeän hyvää. Just tuolla asenteella, kriittinen yleisö ja ruoka eka kertaa tulilla. Hyvä Nanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja muistanko oikein, et voi sietää kuminaa? ;D Kun se nyt sitä tais olla....

      Poista
    2. Minä olen oppinut sietämään pieniä määriä, kunhan sitä ei sekoiteta leipään eikä perunasalaattiin. Tuossa se peittyy kaiken muun hyvän alle.

      Poista
  6. Vaikuttavan oloinen mausteseos! Ja herkullisen näköistä! Menee kyllä kokeiluun lähiaikoina, maustekaappia pitää ensin vähän täydentää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulta taitais lähteä upeita mausteseoskuvia tähän....

      Poista
  7. Vastaukset
    1. ...et sitten syötä kissalle, ainakaan mausteilla.... :)

      Poista
  8. Makunystyräni vaativat tätä lisää, oli meinaan just jetsulleen mun makuinen annos! Teen ensisijassa.

    VastaaPoista
  9. Jos voisin syödä lohta, söisin sitä ensimmäisenä näin. Näytti livenä ja edelleen aivan täydelliseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä Hannele todella kauniisti sanottu!

      Poista
  10. Tein tätä ja oli niiiiin hyvää...rehellisyyden nimessä ei noin kaunista kuitenkaan...lohipalat oli paljon epämäääräisemmän muotoisia..mutta maku ratkaisee ja se oli hyvä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä!Tango pysyy kyllä aika hyvin tankomaisena kun pannulla paistaessa selvästi aina vaihtaa puolen. En osaa muuta sanoa ulkonäön suhteen.

      Poista
    2. luulen, että kämmäsin siinä paistovaiheessa..ei paistunut kovin tasaiseen...mutta eipä se haitannut kun hyvää oli....tätä tehdään toistekkin ja meidän kokki on huolellisempi :)

      Poista