About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 24. tammikuuta 2013

Parasta pöytään- Härän Chateaubriand + 54


Tässäpä voisin tälläisellä juhlistaa oloani, kun aivan puskan takaa tuli tänään tälläinen listaus:

Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cision listasi Suomen ruoka-aiheisten blogien kymmenen kärjen. Kärkisijan vei nimiinsä Pastanjauhantaa-blogi. 


Top 10 -ruokablogit Suomessa tammikuussa 2013 (Lähde: Cision Finland Oy) 

Tuo ylläoleva biffendaali on kuitenkin Happy Joe- kisan voitosta saadun kokkikoulun pääruoka.

Ja mitä mainioin, sillä saimme tutustua Ripen ohjauksessa sirkulaattorin ihmeelliseen maailmaan. Ja se jos mikä on maallikolle ihmeellistä.
Sirkulaattori  on siis jonkinlainen vettä kierrättävä uppokuumennin, jonka avulla vakuumiin pakatut elintarvikkeet voidaan valmistaa erittäin alhaisessa lämpötilassa, jolloin ne säilyttävät mehevyytensä ja makunsa ensiluokkaisina(Sous vide- tekniikka) . Menetelmää käytetään niin suurtalouskeittiöissä kuin fine dining -ravintoloissakin.
Haude pystytään säätämään asteen kymmenyksen tarkkuudella, ja nyt siis + 54 asteeseen. Ja jos nyt oikein hra Mikkolaa ymmärsin, niin pihvit olisivat voineet olla siellä hauteessa vaikka huomiseen ja niiden kypsyys olisi pysynyt samana.


Ja näin iloiset kokkaajakollegani tiputtavat pussia hauteeseen.

Härän Chateaubriand + 54

10 kpl Härän 180g pihvejä
voita, mp,timjami

Vakumoi pihvit ja lisää loput raaka-aineet.
Aseta pussit 54 asteeseen säädettyyn sirkulaattoriin.






Itse  halusin valmistaa kastikkeen.


Mustapippuri Hollandaise

10 kpl munankeltuainen
0,7 dl sushiviinietikkaa
1 rkl mustapippurirouhetta
0,4kg kiehuvaa voisulaa
0,5 dl tuoretta persiljahaketta

Laita keltuaiset, etikka ja mausteet tehosekoittimeen.

Kiehauta voi.

Lisää kiehuva voi tehosekoittimeen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, happoa, makeutta.

Tämä oli hiukan eri tekniikka kun mitä olen yleensä tehnyt tätä kastiketta ja jostain syystä tietenkin sain sen epäonnistumaan. Maku oli huikean hyvä, todella, eikä kastike leikannut myöskään kiinni, mutta siitä ei tullut hollandaisemaisen jämäkkää vaan ihan tavallista kastiketta....

Syy oli luultavasti se, että en kaatanut voisulaa suoraan kasarista, koska se olisi ollut hiukan hankalaa, vaan kaadoin  sen ensin kannuun ja siitä sitten heti sekoittimeen, mutta siinäkin voisula ehti jo jäähtyä liikaa. Tein tämän kyllä ihan Janne esikokin kehotuksesta, että syyllistän myös häntä, ja ylipäätään syyllinen -joku muu- on aina tärkeä löytää!

Siinä sitten Ripe kävi kastiketta maistelemassa, että miten tässä näin kävi, maku on oikea, koostumus ei, MISSÄ VIKA, Janne sanoi kyllä, että teki se (siis mä) just niinkun käskettiiin....

kuva Hartwall/Rob Orthen



  Saattoi tietysti olla, että kokkaamisen sijaan, minä keskityin kertomaan vitsejä...



Sitten teimme paahdettua perunaa uunissa ja papu-tomaattipaistosta, joka kuulostaa siltä, että ei yhtään hutsi syödä, mutta näköjään kun laadukkaasti tekee niin laatu maistuu - ja hyvältä!



Juuri ennen pääruuan tarjoilua, Risto paistoi meille pihveihin paistopinnan erittäin runsaassa voi-öljyseoksessa, pihvejä myös voilla valellen.

kuva Hartwall/Rob Orthen
Ja sitten me tekijänaiset kokosimme annokset.

kuva Hartwall/Rob Orthen

kuva Hartwall/Rob Orthen




kuva Hartwall/Rob Orthen


Ja sen vaan sanon, että ei se sirkulaattoritouhu ollu mitään vaan komian tähären, oli nimittäin ehkäpä elämäni paras häränpihvi. Ja niinkuin näette, ei tarvita pihviveitsiä.

Jotta sekin on nyt koettu.

Ja ihana neljäs sija!

(Reseptit Risto Mikkola)





21 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon hienosta sijoituksesta :)

    annemi/52weeksofdeliciousness

    VastaaPoista
  2. Onnittelut hienosta sijoituksesta! Ja ihqut pihvit!

    VastaaPoista
  3. Onnea Nanna, aivan upea sijoitus! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Onnea Nanna, aivan upea sijoitus! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onnea Nanna! Meillä on kotona ihan itse väsätty sirkulaattori, kiitos insinöörimieheni ja innostuksensa teknisiin vempaimiin. Se on kyllä jännä miten se liha kypsyy siellä niin tasaisesti ja on nopean pannulla paiston jälkeen suussa sulavaa!

    VastaaPoista
  6. Onnea täältäkin!

    Kun on ikänsä inkuboinut milloin mitäkin vesihauteessa, niin ei sitä jaksaisi alkaa enää tehdä kotonakin. Mutta liha kieltämättä näyttää todella herkulliselta!

    VastaaPoista
  7. Onnea hienosta sijoituksesta:) Ihmettelin että mikä ihmeen sirkulaattori kunnes tajusin että kyseessä on Sous Vide-juttu,johon itsekin olen tutustunut yhdellä kurssilla.ChefSteps-sivustolla on muuten sous vide-videoita,aika opettavaisia;D

    http://www.chefsteps.com/courses/accelerated-sous-vide-cooking-course

    VastaaPoista
  8. Upeaa! Onnitteluja tulee täältä lisää,

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon - hyvä pohojalaasten suora ;)

    VastaaPoista
  10. Onnea hienosta sijoituksesta! Kiva tekemisen meininki taas näissä kuvissa vaikka nyt ei omasta kamerasta olisikaan !

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille onnitteluista, nöyrästi kumartaa hän!

    VastaaPoista
  12. lämpimimmät onnittelut hyvästä sijoituksesta!

    VastaaPoista
  13. Nythän on ihan pakko kuitata pilke silmäkulmassa, että miten niihin vakumoituihin piffeihin ne muut aineet lisätään? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...on kyllä sanasta sanaan maestron reseptiikka. Tais ne olla siellä vakuumis ne mausteet mukana kummiskin :)

      Poista
  14. Sä vaan oot niin hyvä!!!! Onnea!

    VastaaPoista