About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Loistokas epäonnistuminen


Jos ainoastaan suunnitelma A olisi epäonnistunut, tällä postauksella olisi erilainen otsikko. Jotakin siihen tyyliin " kun kissa hiirelle takkia ompeli". Tiedättehän sen sadun, "ei tullut takkia, tuli housut, ei tullut housuja tuli lakki...?

Mutta koska myös suunnitelma B:n tulosta voi luonnehtia epäonnistuneeksi (vaikka niinhän siinä sadussakin taisi käydä? Kuin myös suunnitelmille C, D ja F?), ei tästä mitenkään satumaista juttua voi viritellä. Syy miksi tämä nyt on pakko postata on kuitenkin se, että JOS tämä ei olisi epäonnistunut, tämä olisi loistavaa. Että tässä kannattaa nyt ottaa vinkistä vaarin, sillä makupari on super. Ja tähän on sitäpaitsi käytetty niin paljon ajatustyötä, projekti alusta loppuun kesti syyskuusta tammikuuhun, että ainakin tässä voi todistaa vääräksi sanonnan "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Ja niinkun mä oon siihen opetukseen koko elämäni tukeutunut!


Ensiksi oli siis puoli sankoa pihlajanmarjoja, jotka Iso Hoo oli henkeään uhmaten poiminut minulle kiipeämällä kantakotini pihakiikun katolle. Oli myös visio, suuri ja kirkas, siitä kuinka valmistaisin itse KETTUKARKKEJA, noita Fazerin pitkäikäisimpiä makeisia, joita sukupolvesta toiseen perinteitä kunniotten papat tarjoavat pikkuisille lapsenlapsilleen. Taisin jonkun blogin kommenttiloorassakin ehtiä leveilemään, että tuolla ne on tulossa pöydällä, pihlajanmarjakarkit, ja hyvältä näyttää...


Ohjeen otin netistä, pitkään googlailtuani, en enää muista minkä valitsin, mutta pihlajanmarjoista keitettiin kuitenkin mehu ja sokeria lisättiin ja sitten kamalan kallista agaragaria (paketti maksoi toista kymppiä ja kaikki män) ja sitten levitettiin pellille jähmettymään ....paitsi, että omani ei koskaan jähmettynyt. Toki jähmettyi hyytelömäiseksi, mutta ei mitään sellaista, josta olis voinut sokerissa kieriteltäviä paloja leikkoa. Viikon sitä siinä pöydällä kattelin, mutta ei siitä ollut apua.
Maku oli kuitenki ihana, aivan kettukarkki.

Lopulta sitten käärin tekeleen isoon kulhoon muovineen päivineen, koska ei se lähtenyt siitä muovistakaan irti. Jääkaappini toiseksi ylimmällä hyllyllä se sitten odotteli, kun minä suunnittelin sen käyttöä seuraavat kolme kuukautta.

Päädyin Sacheriin. Suloinen, tuhdin suklainen sacher, jonka aprikoosihillo korvattaisiin tällä kettuhyydykkeellä, jos sen nyt saisi kaavittua nätistä irti sieltä.

Sacher pihlajanmarjahyytelöllä
(ohje on mukailtu Kotilieden omenasacherista)


KAKKU:
150 g            voita
150 g            tummaa suklaata
5 kpl             munanvalkuaista
0,5 dl            tomusokeria
5 kpl             munankeltuaista
1,5 dl            tomusokeria
1,5 dl            vehnäjauhoja
1 dl               perunajauhoja
1 tl                vaniljasokeria
2 tl                leivinjauhetta

KOSTUTUS:
0,5 dl           rommilla tai rommiesanssilla maustettua maitoa

TÄYTE:
2,5 dl            pihlajanmarjahyytelöä, ellei sinulla satu olemaan pieleen menneitä kettukarkki-marmelaadeja
                      päälle:
1 dl                tuota edellistä hyytelöä


KUORRUTUS:
1,5 dl            kermaa
1 rkl              sokeria
300 g            tummaa suklaata
2 rkl              voita


Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka. Sulata voi ja suklaa mikrossa. Yhdistä jauhot, perunajauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Erottele keltuaiset valkuaisista.

Vaahdota valkuaiset ja 0,5 dl tomusokeria. Vaahdota keltuaiset ja 1,5 dl tomusokeria.
Sekoita suklaa keltuaisvaahtoon. Lisää jauhoseos siivilän läpi seuloen joukkoon. Lisää lopuksi valkuaisvaahto. Sekoita varovasti ja kaada taikina vuokaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

Tässä vaiheessa tapahtui jotain, tai oikeastaan mitään ei tapahtunut, kakku ei noussut oikeastaan ollenkaan 2 tl leivinjauhetta huolimatta. Annoin sen olla uunissa tunnin ja tuloksena oli - tiiliskivi! Kuivista kuivin suklaakakkupohja, etten sanoisi ylikuiva.

Kumoa kypsä kakku ja anna sen jäähtyä seuraavaan päivään.
Halkaise kakku kolmeen osaan, omani oli niin littana ja kuiva, että en saanut kuin kaksi puolta. Kostuta levyt. Levitä hyytelöä kakkulevyjen väliin ja kokoa kakku. Kiehauta loppu marmeladi ja levitä seos kakun pinnalle. Anna jäähtyä noin tunnin ajan.

Kuumenna kerma ja kaada se suklaan joukkoon. Lisää sokeri ja voi. Sekoita kuorrutus ja kaada seos kakun päälle. Korista vaikka pursottamalla sulatettua valkosuklaata ristiin rastiin.


Oikeasti halusin vaan siis sanoa, että pihlajanmarja sopii aivan upeasti suklaan kanssa, uskallan jopa väittää, että aprikoosiakin paremmin. Tehkää pihlajanmarja-suklaakakkuja! Mielellään paremmin kuin minä, mikä on kyllä luultavasti helppoa.

Sitten halusin vielä sanoa, että tuo on muuten todella hyvä vinkki tuo marmeladin kiehauttaminen tuonne suklaan alle. Saa vielä sileämpää kuin pelkällä marmeldin levittelyllä. ( Ja mikäli ette tienneet, sileä suklaakuorrutus kaipaa kakkuun kuin kakkuun marmeladikerroksen alleen).


Sitten vielä anteeksi kaikki, jotka pakotin syömään tätä. Kakku oli niin kuivaa, että kurkussa pölisi!
Eli onnistuneeksi ei voi väittää, ei parhaalla tahdollanikaan.

Muuten aivan loistava sacher!

18 kommenttia:

  1. Rakas isoäitini erehtyi kerran – joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten, epäilisin – laittamaan Sacherkakun väliin pihlajanmarjahyytelöä, ja tätini jaksaa edelleen järkyttyneenä muistella tätä tapahtumaa joka kerta Sacherista puhuttaessa. Kuulemma oli jotain aivan järkyttävää. Että suattaapi olla, että tuo makupari ei ihan kaikkien suuhun sovi. Tekisi kyllä mieli koklata, mutta luulen, että Vaasankadun pihlajiin jäljelle jääneet marjat alkavat olla jo vähäsen käyneitä marmelaatihommiin.

    VastaaPoista
  2. yks ääni puolesta, kaks siis vastaan? (sinä ja isoäiti)? ;D

    Ehkä mulla oli paremmat hillot? Koska maku oli mun mielestä universaali...

    VastaaPoista
  3. Tässä kohtaa kyllä joku muistojen kello kilahtaa :D Taisi olla siinä vaiheessa puhetta, kun kettumarmeladia keittelin männäsyksynä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellähän se muuten oli! Mullakin siis meni näköjään marmeladin keittelyksi... ;)

      Poista
  4. Kettukarkit on parhaita! Harmi, että kotitekoiset eivät onnistuneet ihan nappiin.
    Mun kettukarkkeihin liittyvä trauma on lapsuusajoilta, kun ärrän myyjä ei tajujunnut mitä tarkoitin pyytäessäni kettukarkkeja. Jäinpä sitten ilman karkkeja lukutaidottomana, hädin tuskin tiskille ylettyvänä natiaisena. Vieläkin harmittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pikkuruinen, nämä on just niitä elämää suurempia traumoja!

      Poista
  5. Miksi mulla ei ole ritaria, joka keräis mulle kuolemaa uhmaten pihlajanmarjoja? Sen jälkeen kun se jäi jumiin omenapuuhun, se on kieltäytynyt kaikista ehdotuksista, joihin liittyy ruokatarpeet ja korkeat paikat. Ihana tarina, harmi, ettei onnannut! ERns vuonna sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eikös se fransmanni ny käy melekeen ritarista, sehän on niin pitkäkin, ettei sen tartte mihinkään kaahia!

      Poista
  6. Kettukarkit rules! Ja hei sä sentään yritit pelastaa tilanteen kokeilemalla jotain muuta, mä olisin varmasti kiukuspäissäni kaapinut hyydykkeen suoraan roskiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vissiin joku hävikistä herkuksi sisäistetty niin kunnolla, että voitti äkkipikaisuuden (joka luonteenpiirre ei kyllä onneksi mielestäni ole dominoivimpia itselläni).

      Poista
  7. Kyllä olisi minullakin, suutuspäissä ja jatkosijoituskohdetta keksimättä, lentänyt kettuhyytelöt kompostiin. En olisi ikinä tajunnut laittaa kakun väliin!
    Pienenä mummeleilta ja paapoilta sai usein kettukarkkeja ja muistan sen pienen pettymyksen kun vain kovat karkit ja salmiakki ruletti. Kettukarkit kuului samaan kastiin uskovaisten pastillien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettujarkit näemmä paljastavat ihmisen salaisimmatkin traumat ja antipatiat...uskovaisten pastillit... LOL! (et kai tarkoita niitä ovaaleja litteitä jauhomaisia valkoisia?)

      Poista
  8. Olen ihan varma, että kotitekoinen marmeladi on pelkkää legendaa. Ei onnistunut minultakaan, eikä siskolta, eikä duunikaverilta. Sen on pakko olla joku urgaani legenda, samantyyppinen kuin se, että korvat irtoaa, jos ajaa pakkasella mopolla ilman pipoa. Muuta selitystä tähän meidän molempien epäonnistumiseen ei voi olla ottaen huomioon meidän loistokkaat taidot köökissä.

    VastaaPoista
  9. Se on niin kaunis, kakku siis! Harmi, ettei onnistunut varsinaisesti, mutta makupari on varmasti todella hyvä ja pakko kokeilla joskus! :)

    VastaaPoista
  10. ihanasti sanottu "onnistunut varsinaisesti...". Diplomaatti!

    VastaaPoista
  11. Mää olen kanssa joskus kokeillu itse tehtyä marmelaadia (mansikan makuista), enkä minäkään saanut sitä onnistumaan. Sain sen kyllä jähmettymään ihan kohtuullisesti, ja leikattua palasiksikin. Mutta siinä vaiheessa kun hunnutin sen sokerilla ja iskin jääkaappiin säilytykseen, niin se suli. Muuttui liemeksi sinne jääkaapin pohjalle. Sellaiseksi sokeriseksi, inhottavan tahmeaksi, joka oli tosi vaikea pestä pois. Olipa kiva ylläri seuraavana aamuna aukaista jääkaapin ovi, kun marmelaadit kävelivät, tai oikeastan valuivat, vastaan.

    Kotitekoisen onnistuneen marmeladin valmistus täytyy olla urbaanilegendaa!

    VastaaPoista