About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Munakoiso-pekonipasta


Jääkaapissa oli munakoiso ja pekonipaketti, jotka molemmat huusivat tulla valmistetuiksi. Keittiön työpöydällä lojui avattu punaviinipullo iso-Hoon jäljiltä, avauspäivämäärä jo suhteellisen edesmennyt.
Hyvää tuli nälkäisille.

Munakoiso-pekonipasta

1 munakoiso
1paketti pekonia
1sipuli
4 valkosipulinkynttä
vähän oliiviöljyä
2 tlk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
iso muki punkkua tai enemmän
1 kasvisliemikuutio
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
persiljaa

pinnalle parmesaania

Laita hiljaiselle lämmölle tulemaan öljytilkan kera pienityt pekoninsiivut, sipulit ja kuutioitu munakoiso. Tässä järjestyksessä. Laitettuasi pekonit aloita sipulin kuoriminen jne. niin tulee ainekset pataan sopivin väliajoin. Pidä lämpö mietona, älä ala kärtsäämään. Anna munakoisonkin muhia kunnolla.

Halusin laiskana kokkina kokeilla voiko munakoison pilkkoa sekaan itkettämättä sitä, ja kyllä voi, lopputuloksessa ei havaintoa minkäänlaisesta kitkeryydestä.

Sitten lisäät tomaattipureen  ja -murskat ja nesteen  sekä kuivat mausteet. Kastikkeen paksuutta voit säännöstellä lisäämällä viiniä tai vettä.

Aromit alkaa olla aika kivat.  Anna hautua ainakin puolituntia. Lisää lopussa mahdolliset tuoreet versiot yrteistä.

Keitä kaveriksi spaghetti al dente ja viimeistele annokset raastetulla parmesanilla.

Viinin voi korvata myös pelkällä vedellä ja pekoninkin voi jättää pois. Sävellä pois. Mutta näin oli kyllä hyvä.

Ja arvatkaa mitä meillä juotiin tämän aromikkaan punaviinipohjaisen pastan kanssa? ...(hihihii...) tiätysti MAITUA!

6 kommenttia:

  1. Oi, tämä olisi juuri semmoista mun suuhuni sopivaa pastaa :) Maidolla tai ilman... :)

    VastaaPoista
  2. Tosi maukas ja ruokaisa pastakastike. Koko perhe tykkäsi. Jätin punaviinin pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superihanaa, että joku löytää näinkin vanhan reseptin täältä. Ei siis turhaa postattu tätäkään. Pitääpä tehdä ittekkin. Ja kiva kun kerroit myös mulle!!

      Poista
  3. Ja edelleen tätä täällä luetaan ja tehdään! Ihana aromikas tuoksu virtaa keittiöstä etätyöpöydän ääreen! :-)

    VastaaPoista
  4. (lisäsin ripauksen fariinisokeria ja kuivattuja murskattuja suppiksia - ja tuli todella hyvää)

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla, kiitos Anna-Kaisa! Ja reseptit on tehty paranneltaviksi, että anna mennä vaan!

    VastaaPoista