About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 14. lokakuuta 2010

Viiltelyn lyhyt oppimäärä (ja lohimedaljongit)


Kaikkihan te tämän osaatte, tottakai. Mutta koska itse en vielä joitain vuosia sitten ollut tajunnut tekniikkaa, tai pikemminkin luulin osaavani, mutten silti sinne päinkään, niin uskaltaudun avautumaan näin opettavaisessa hengessä. Luulin nimittäin, että medaljonki valmistetaan kokonaisesta  lohesta poikittain leikaten, niin, että selkäranka vaan rouskuu. No, tuleehan siitäkin eräänlainen medaljonki....

Lohihan on terveellistä, nopeaa ruokaa, josta saa kaikenlaista. Joskus se on jopa tarjouksessa edullista.
Valmiisiin lohimedaljonkeihin kuitenkin aina lykätään suolainen lisä kilohintaan. Siispä ostamaan kokonainen lohi, josta jo saa valmistettua monenmoista, ellei ole tulossa ruokavieraita tai muita, jolloin koko lohi on näppärä uunissa, tai sitten ostaa fileen, niinkun minä tein. Ihaninta oli, että se oli jo valmiiksi ruodittu.

Eli ota yksi lohifile.


Tässä on kyse oikeastaan palasesta lohifilettä, ei kokonaisesta.

Leikkaa fileestä ehkä noin 6cm paksuisia paloja . Yhtä monta kuin haluat medaljonkeja.


Tässä tapauksessa siis kolme.

Ja nyt seuraa kohokohta, eli varsinainen viiltely-osuus:


Viillä terävällä veitsellä kukin pala puoliksi aina nahkaan saakka.

Tämän jälkeen vain käännät puolikkaat ulospäin, ja avaat lohimedaljongin.


Juuri noin! Tuleepa kaunista jälkeä!

Näyteäänpä medaljongin toinen puoli. Vai kutsutaanko näitä lohiperhosiksi?



Jos Roman Schatz oli sitä mieltä tällä viikolla Neljän tähden illallinen- ohjelmassa, että HK Sininen tuntuu miehekkäältä käteen, niin tämä näyttänee verrattain naiselliselta.


Ja sitten vain kuumalle, KUIVALLE, pannulle paistumaan.  Ripottelin palojen päälle hiukan savunmakuista sormisuolaa.

Lohestahan tulee tosi runsaasti rasvaa.  Sitä rasvaa siinä katsellessani tuli mieleeni elävästi muistikuva voissa paistetusta salviasta.



Jos näkisitte pääni sisälle, niin siellä näytti suurinpiirtein tuollaiselta.

Mutta koska minulla ei ollut salviaa, heitin hetken mielijohteesta pannulle  oksallisen rakuunanlehtiä!



Lohet kypsyvät suurinpiirtein siinä ajassa kun olet saanut molemmille puolille aikaan kauniin värisen rapean paistopinnan.

SYÖMÄÄÄÄN!

Apua, ei vielä. Vielä on viiltelyä jäljellä.
Nimittäin uunissa ovat muhineet tunnin verran 220 asteessa isot, mehevät uuniperunat. Hopeisissa takeisssaan ne ovat nyt viiltelyä vaille valmiit.



Siis kaunis ristiviilto pintaan. Takkia ei tarvitse alkaa riisumaan, ei edes avaamaan.

Sitten vain puristat perunaa kasaan yhtä aikaa molemmista päistä.



  Kas noin!

Älä unohda voinokaretta sisältä, joka tässä kuvassa on vasta matkalla pottusen sisuksiin.

Ja NYT syömään!



Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä annos on parasta maustetun kermaviilikastikkeen kanssa. Tilli ja sitruunapippuri ovat jo maustetta kerrakseen. Tällä kertaa maustoin kastikkeen paprikatäytteisillä vihreillä puolitetuilla oliiveilla. Lohi sai myös sitruunalohkosta suihkun ylleen.

Ja oli meillä salaattiakin. Uskokokoon ken tahtoo.

1 kommentti:

  1. Heh, olipas hauskasti ja perinjuurin selkeästi näytetty juttu!! Ja eikun viiltelemään!

    VastaaPoista