Fiesta osa II (Kanaenchiladat)

Tässä lepäävät uuninpellillä vieri vieressä 30 kanaenchiladaa. Ja tilaisuushan on meksikolainen fiesta.

Samettisen mustapapukeiton jälkeen astuivat pääruuan toiseeen päärooliin kanaenchiladat, tällä kertaa tarkemmin sanottuna Enchiladas Suizas eli sveitsiläiset enchiladat, mikä nimi lienee perua enchiladojen juustoisen kermaisesta kuorrutteesta. Resepti on yksinkertainen ja helppo, mutta äärimmäisen herkullinen. Näitä syödessäni muistin taas kuinka hyvää voi herkullinen ollakaan! Juuri oikeiden makujen yhdistäminen; ei tarvita mitään kommervenkkejä.

Sen sijaan tarvitaan maissitortilloja.

Tämä on aika tärkeää, sillä ne antavat juuri sen oikean perusmaun. Kuvassa oleva pakkaus on paras Suomesta löytämäni, vaikkakin se ainakin meidän cittarissa on tex-mex osaston sijasta gluteenittomien hyllyssä. Jossain näissä normi-tex-mex brändien pusseissa lukee maissitortillat, mutta jos katsot tuoteselostetta, suurin osa kuitenkin vehnää. And that's not it! Maissitortilloja on häjy lähteä itse tekemäänkään koska niitä ei tehdä tavallisista maissijauhoista vaan sellaisesta erikseen kalkituista tortillamaissijauheesta. Mutta näihin siis on tyytyminen vaikka vähän kuivia ovatkin, meillä kun ei tortillakone syökse tuoreita joka kadunkulmassa, kuten Meksikossa.

 Sitten kanaa.

Keitä esim kananrintaleikkeitä ja revi ne pieniksi palasiksi. Tämäkin on hyvin tyypillistä meksikolaiselle ruuanlaitolle. Lihat kypsennetään suurina paloina ja sitten revitään ihan pieniksi, ei niinkuin meillä, että raaka liha paloitellaan ensin ja sitten palaset kypsennetään. Tämäkin on jotenkin pieni mutta tärkeä vivahde suutuntumassa.

Tämä nimenomainen resepti kysyy myös Poblano chilejä.

Mikäli nyt yhtään olen kartalla, niin nämä ovat yksi meksikolainen kookas, miedohko chilityyppi joka paahdetaan ja kuoritaan ennenkuin ne lykätään tähän säilöntäpurkkiin. Saatavuus maassamme heikko, ellei vieläkin huonompi. Anteeksi vaan, korvatkaa jollakin? (vihreä paahdettu paprika?- ehdotus omani, ei puritaanin eikä meksikolaisen).

Enchiladas Suizas

Vuorossa autenttinen resepti meikäläisen kommenteilla.

Ja tehtailu siis meni jotakuinkin näin:

Lämmitetyille tortilloille (kuumassa pannussa vähän ölyä ja noin 4 tortillaa päällekkäin. Kuumenevat toistensa välissä, tarkoitus ei ole rapeuttaa niitä, koska ne on saatava rullalle. Siis PEHMITETÄÄN.)

asetetaan revittyä kanaa.

Noin. Ja sitten rullataan. Onnistuu myös suomalaisin sormin ,vaikka kuvassa meksikolaiset. Ei vaikuta makuun.

Aseta rullat uunivuokaan. Muista sopiva koko. Meillä syvä uunipelti, koska teimme 30 kpl, mutta tämän reseptin 12 menee paljon pienempään vuokaan.

Levitä rullien päälle  ohjeenmukainen kastike.

Tähän vaiheeseen asti voi ruuan valmistella jo vaikka edellisenä iltana.

Sitten vain juustoraasteet päälle ja uuniin. Älä liioittele raasteen määrässä!

Ruuan ainut heikkous on sen vaikeus nostaa se kauniisti esille lautaselle. Tällä kertaa emme pystyneet parempaan.

Ready for Fiesta Mexicana? (Mustapapukeitto)

Viime lauantaina järjestimme  veljelleni yllätyssynttärit illallisen merkeissä vanhempieni luona. Nikoveljen vaimo, Kälysein, oli saanut urkittua veljeltäni, minkä maan ruokakulttuurille perustuisi hänen unelma-illallisensa. Vastaus oli Meksiko. (....ja mieluiten Meksikossa.... no ei tässä mitään taikureita olla...eikä lottomiljönäärejä...) Nimenomaan siis meksikolainen ruoka, ei Tex- Mex.

Itseni valloitti aikanaan rapakon tuolla puolen jo Tex-Mex aikoinaan 80- luvun puolivälissä. Sittemmin, viimeisen 15 vuoden aikana aito meksikolainenkin on tullut tutuksi perheemme ulkojäsenen Uliseksen (joo, hän on meksikolainen) ja hänen  perheensä myötä. Ulin äidin Mirnan kanssakin on muutamaan kertaan valmistettu yhdessä esim.  Tamales'ta, perinteistä meksikolaista juhlaruokaa. On sitten muuten koko päivän projekti....

No jokatapauksessa, jos jotakin olen oppinut, niin sen, että Meksikolainen ja Tex- Mex ovat keskenään aika eri asia. ja koska perheeseeni kuuluu myös puritaaninen Natasisko, niin kun tehdään meksikolaista tehdään sitä, eikä millään Tex-Mex saati suomalaisella twistillä. (Kyllä minä teen myös Tex-Mexiä, se on niin iiiihanan ameriiiikkaaa...)

Paikalle oli saapumassa siis koko perhe, 14 henkeä, kera ulkojäsenen. Natasisko ja Uli alan asiantuntijoina laativat menun ja keittiön valloitti Ulin johdolla me 2 sisarta ja veljiemme 2 vaimoa. 2 tunnissa kokkasimme ja katoimme aidon meksikolaisen illallisen. Nyt minulla on suuri ilo jakaa reseptit blogistaniassa seuraavien päivien aikana. Aloitamme alusta eli alkuruuasta joka oli Sopa Conde eli mustapapukeitto. Kysyin Ulilta mitä Sopa Conde tarkoitti ja hän vastasi sen olevan *Kontin keitto*. Moista nimeä ihmetellessäni käännöskukkanen paljastui kuitenkin Natasiskon avulla. Conde on suomeksi kreivi, kyseessä siis kreivin keitto. Ohjeet ruokiin olemme pienetäneet 4:lle.

Sopa Conde - Mustapapukeitto 4:lle

Ja siinä teille autenttinen resepti. Laitan tähän muutaman varmentavan selitteen vain.

Go Green mustapapu - teimme keiton siis jo kypsistä säilykepavuista ja tämä product placement johtuu siitä, että nämä kuulemma vaan on hyvälaatuisia ja lisäksi saatavilla kaikkialta.

Chipotle tahna - kuvassa. Tämä on siis eräänlaista savuchilitahnaa purkista. Ao purkki on meksikosta, mutta kyseistä tavaraa on saanut välillä suomestakin, nyt sitä ei tietysti löydä enää Erkkikään... Ilmoitelkaa heti mistä löytyy ken tietää! Keittoon ei koko purkkia laitettu ja lopun kallisarvoisuuden sain mukaani kotipakastimeen.

Itsetehdyt tortillasipsit - Kyseessa siis maissitortilla, joka suikaloidaan ja friteerataan öljysä rapeaksi, sitten talouspaperin päälle kuivamaan. Näyttää tältä:

 Itse työvaiheisiin liittyen: Kun sipulia on tarpeeksi pilkattu :), keiton ainekset laitetaan siis jonkinlaiseen blenderiin tai tehosekoittimeen jossa ne soseutetaan. Muuten ohjeessa ei liene tulkinnanvaraa?

Ja itse keitto? Se oli tietenkin erinomaista, kaikessa yksinkertaisuudessaan omaleimaisen makuista. Ei liian tulista vaan mukavasti lämmittävää savuchili aromia...

Viva Sopa Conde! (... huomatkaa sujuva meksikoni...)

Viiltelyn lyhyt oppimäärä (ja lohimedaljongit)

Kaikkihan te tämän osaatte, tottakai. Mutta koska itse en vielä joitain vuosia sitten ollut tajunnut tekniikkaa, tai pikemminkin luulin osaavani, mutten silti sinne päinkään, niin uskaltaudun avautumaan näin opettavaisessa hengessä. Luulin nimittäin, että medaljonki valmistetaan kokonaisesta  lohesta poikittain leikaten, niin, että selkäranka vaan rouskuu. No, tuleehan siitäkin eräänlainen medaljonki....

Lohihan on terveellistä, nopeaa ruokaa, josta saa kaikenlaista. Joskus se on jopa tarjouksessa edullista.

Valmiisiin lohimedaljonkeihin kuitenkin aina lykätään suolainen lisä kilohintaan. Siispä ostamaan kokonainen lohi, josta jo saa valmistettua monenmoista, ellei ole tulossa ruokavieraita tai muita, jolloin koko lohi on näppärä uunissa, tai sitten ostaa fileen, niinkun minä tein. Ihaninta oli, että se oli jo valmiiksi ruodittu.

Eli ota yksi lohifile.

Tässä on kyse oikeastaan palasesta lohifilettä, ei kokonaisesta.

Leikkaa fileestä ehkä noin 6cm paksuisia paloja . Yhtä monta kuin haluat medaljonkeja.

Tässä tapauksessa siis kolme.

Ja nyt seuraa kohokohta, eli varsinainen viiltely-osuus:

Viillä terävällä veitsellä kukin pala puoliksi aina nahkaan saakka.

Tämän jälkeen vain käännät puolikkaat ulospäin, ja avaat lohimedaljongin.

Juuri noin! Tuleepa kaunista jälkeä!

Näyteäänpä medaljongin toinen puoli. Vai kutsutaanko näitä lohiperhosiksi?

Jos Roman Schatz oli sitä mieltä tällä viikolla Neljän tähden illallinen- ohjelmassa, että HK Sininen tuntuu miehekkäältä käteen, niin tämä näyttänee verrattain naiselliselta.

Ja sitten vain kuumalle, KUIVALLE, pannulle paistumaan.  Ripottelin palojen päälle hiukan savunmakuista sormisuolaa.

Lohestahan tulee tosi runsaasti rasvaa.  Sitä rasvaa siinä katsellessani tuli mieleeni elävästi muistikuva voissa paistetusta salviasta.

Jos näkisitte pääni sisälle, niin siellä näytti suurinpiirtein tuollaiselta.

Mutta koska minulla ei ollut salviaa, heitin hetken mielijohteesta pannulle  oksallisen rakuunanlehtiä!

Lohet kypsyvät suurinpiirtein siinä ajassa kun olet saanut molemmille puolille aikaan kauniin värisen rapean paistopinnan.

SYÖMÄÄÄÄN!

Apua, ei vielä. Vielä on viiltelyä jäljellä.

Nimittäin uunissa ovat muhineet tunnin verran 220 asteessa isot, mehevät uuniperunat. Hopeisissa takeisssaan ne ovat nyt viiltelyä vaille valmiit.

Siis kaunis ristiviilto pintaan. Takkia ei tarvitse alkaa riisumaan, ei edes avaamaan.

Sitten vain puristat perunaa kasaan yhtä aikaa molemmista päistä.

  Kas noin!

Älä unohda voinokaretta sisältä, joka tässä kuvassa on vasta matkalla pottusen sisuksiin.

Ja NYT syömään!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä annos on parasta maustetun kermaviilikastikkeen kanssa. Tilli ja sitruunapippuri ovat jo maustetta kerrakseen. Tällä kertaa maustoin kastikkeen paprikatäytteisillä vihreillä puolitetuilla oliiveilla. Lohi sai myös sitruunalohkosta suihkun ylleen.

Ja oli meillä salaattiakin. Uskokokoon ken tahtoo.

Nisua ja alaston leipuri

Olin niiiiiin pullantuoksuinen äiti lauantaina. Olen sitä toisinaan, ehkä kerran kuukaudessa tai harvemmin, taisi olla kevät viimeksi. Totuus kuitenkin on, että pullaa meillä rakastetaan. Kaikenmaailman piirakat, kakut ja tortut löytyvät lopulta roskiksesta, vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja kehuttuja, jostain syystä vähintään viimeinen neljännes istuu jääkaapissa kunnes pienet vihreät miehet alkavat muokata niiden pintaa.

Pulla, tai nisu, se sensijaan ei syömättä jää. Erilaisia ennätystilastoja, kuinka monta korvapuustia kukin söi kylmän maidon kanssa suoraan uuninpelliltä esitellään. Viimeisistä palasista käydään lähes käsirysyä. Tai jätetään ainakin varauksia.

Eipä siis ihme, että Urho 6v. oli jo hetken aikaa pyydellyt pullanleivontaa. Ja äiti tietenkin lupasi. Kun ehtisi. Ja eilen sitten ehdittiin.

Taikinan valmistuttua ja ryhtyessämme leivontapuuhiin, pyysin a)pesemään kädet ja b) käärimään hihat.
Innostunut pikkuleipuri tokaisi siihen
- joo mä otan koko paidan pois!

Ja sitten meillä leivottiin.

Nisutaikinani teen vanhalla Philips Ahkerallani, joka selviää 7,5 dl nestettä tehdystä taikinasta

Nisutaikina

 7,5 dl kädenlämpöiseksi lämmitettyä (vanhaa) maitoa
1 muna
2,5 dl sokeria
1rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 pussia kuivahiivaa
15+dl vehnäjauhoja
200g pehmeää tai sulatettua voita

Sekoita muna, sokeri ja mausteet lämmitettyyn maitoon. Lisää vähitellen jauhot ja niihin sekoitettu kuivahiiva. Anna koneen käydä vaikka 10 min. Alustuksen loppuvaiheessa lisää pehmeä rasva.  Jauhoja laitan sormituntumalla. Jätän oman taikinani aina mahdollisimman löysäksi, eli niin että se juuri ja juuri alkaa irtoamaan kulhon reunoista , mutta on hyvinkin pehmeän kimmoisa, ei kova ja kumimainen. Olen vakuuttunut, että löysähkö taikina on kuohkean ja köykäisen pehmeän pullan salaisuus.

Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa. Ennen varsinaista leivontaa, kaada taikina jauhojen päälle leivontapöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.

Yleensä leivon aina korvapuusteja. Ne ovat herkullisia ja hyvän näköisiä. Tänään jaoin taikinan 3 osaan ja tein 3 erilaista pullaa. + Urhon omat.

Jokaisen satsin aloitin kaulimalla taikinan suorakulmioksi.

Korvapuustit

Levitä taikinalevylle pehmeää voita, ripottele päälle reilusti kanelia ja hienoasokeria, tällä kertaa myös mantelilastuja. Kääri rullalle ja leikkaa rulla kolmioksi. Nosta kolmio kerrallaan pystyyn ja paina molemmilla etusormilla kapea osa aina taikinan pohjaan asti, ettei korvapuusti pääse avautumaan uunissa. Laita nousemaan leivinliinan alle. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria.Paista uunissa 220 asteessa n. 10+ minuuttia.

Omenakiekurat ja Dallaspullat

 Ja tässä ne pari muuta variaatiota.

Kaulitulle taikinalevylle levitetään äidin (juuri niin , sen omani ei minun)keittämää omenasosetta sekä kanelia.
Levy rullataan ja leikataan tasaisiksi rulliksi, jotka laitoin amerikanmuffinssi vuokien pohjalle. Kohotus, voitelu, raesokeri ja paisto.

Dallaspulliin täytteeksi voi, fariinisokeri ja kaneli, muuten kuten edellä.

Molemmat "vieraspullat" kuorrutin vielä tahnalla jossa 1rkl appelsiinimehua ja riittävästi tomusokeria sekoitetaan paksuksi tahnaksi. Lusikan kärjellä valutin päälle.

Pullantuoksua teillekin!

Suuri huijaus eli Rousku Bolognese

Siinä se porisee. Ilkeän äidin petollinen teko. Kaikkien lemppariin Ragu alla Bologneeseen sekoitetut rouskut.

Miksi?

• Sienet ovat terveellisiä, edullisia, hyvänmakuisia (joskin joillakin 6-vuotiaille saattaa olla asiasta eriävä mielipide) ja niitä oli.
• Epäilin vahvasti tavallisen (herkullisen) rouskumuhennoksen uppoamista edellä mainitulle ikäryhmälle.
• Halusin kokeilla.

Tekotavassa mukailin normaalia Bologneseani, jonka senkin ainekset ja tekotapa saattavat vaihdella.

Rousku Bolognese

(n. 6:lle)

n. 1/2 l ryöpättyjä, pilkottuja rouskuja

400g  naudan jauhelihaa

1 iso sipuli pilkottuna

Öljyä

2 tlk tomaattimurskaa

1pieni tlk tomaattipyrettä

(vettä)

3-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna

suolaa

mustapippuria

paprikajauhetta

ripaus cayennea

oreganoa

 basilikaa

(lihaliemikuutio)

Ruskista jauheliha ja sipuli öljytilkassa. Lisää sekaan rouskut. Valurautapata on mainio tämän  valmistukseen, koska siinä saa ruskistettua samalla hyvin. Mausta seos suolalla, pippurilla, paprikalla ja cayennellä.

Lisää pataan tomaaattimurska, pyree sekä vettä mikäli  kastike tuntuu liian paksulta. Anna porista hiljalleen, varttikin riittää, mutta tätä voi keitellä myös tuntikausia. Pidä vain huoli nesteen riittävyydestä. Voit tässä vaiheessa jo tarkastella makua ja lisätä halutessasi myös lihaliemikuution. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa valkosipulin kynnet ja kuivatut yrtit. Mustapippuria ja suolaa mikäli tarvitaan.

Tarjoile valmis kastike perinteisesti keitetyn spagetin kera. Raasta pinnalle parmesania.

Kokeilu oli onnistunut ja maku hyvä ja intensiivinen. Rouskut upposivat kastikkeeseen jauhelihan sekaan huomaamattomasti, mikä johti kastikkeen ennakkoluulottomaan popsimiseen, mikä taas johti sen herkullisuuden ihailuun.

Everybody happy! Especially Mommy!

Röstikuorrutettu rakuunabroileri

Röstikuorrutettu rakuunabroileri... kuulostaa HUOMATTAVASTI  tyylikkäämmältä ruokalajilta kuin tämä viime viikon löytö viimeisimmästä Pirkka-lehdestä 10/10.  Juuri kun (selatessani Pirkkaa) mietin mitä meillä tänään syödään, huomasin, että meillä sattuu kutakuinkin olemaan tarvittavat ainekset.

Ja varsinkin RAKUUNAA! Perunamaan laidalle keväällä istutettu pöheikkö puskee tarmokkaasti vartta huolimatta toissaviikon jo aika kovistakin yöpakkasista. Hienoa huomata, että tämä yrtti ei vähästä säikähdä. Säälittää hiukan, kun se taitaa jäädä lumen alle, en ole ehtinyt jotenkin paneutua kannattaisiko kuivata tai pakastaa vai kuinka säilöä talven varalle.

Kyseinen ruokalaji oli siis helppotekoinen ja nopea valmistaa (uunissa lopuksi 20 min). Käy hienosti ihan arkiruuaksi, pehmeällä maullaan tuo vaihtelua normaalin arkimeininkiin. Laski myös Urho 6v:lle, joka ei edes kommentoinut, että tässä on joku kumma maku....siispä täten todistettu, rakuunan maku on hienostunut, pehmeä ja vaikkakin persoonallinen, ei missään tapauksessa "kummallinen".

Kopioin tähän vielä Pirkka lehden reseptin täydellisenä, niin ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

Ja tietenkin muutama oma testikeittiökommentti.

RÖSTIKUORRUTETTU RAKUUNABROLERI

(4 annosta, à 360 g)
2 rs (à 250 g) Pirkka marinoimattomia broilerinfileesuikaleita
2 rkl juoksevaa Pirkka Mainiota
1 rs (200 g) Pirkka herkkusieniä
1 (250 g) Pirkka purjo
1 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 dl vettä
2 dl Pirkka vispikermaa
pieni nippu tuoretta rakuunaa tai 1 tl kuivattua
1/2 tl suolaa
2 rkl juoksevaa Pirkka Mainiota
1 ps (500 g) Pirkka peruna-sipulisekoitusta
1/2 tl suolaa
mustapippuria

1. Ruskista broilerinfileesuikaleet parissa erässä. Viipaloi sienet. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Lisää kasvikset joukkoon ja anna kuullottua.

2. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoita. Lisää vesi ja kuumenna, kunnes kastike saostuu. Kaada joukkoon kerma. Mausta rakuunalla.

3. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja kaada rakuunabroileri matalan uunivuoan tai neljän annosvuoan pohjalle.

Kuumenna peruna-sipulisekoitus rasvassa paistokasarissa.

4. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä perunaseos rakuunabroilerin päälle. Kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes perunakerros on saanut väriä ja paistunut rapeaksi.

5. Tarjoa salaatin kanssa.

Itse käytin  kokonaisia maustamattomia kanan rintaleikkeitä (3kpl, ei varmaaan ollut puolta kiloa), jotka suikaloin. Purjo jäi pois kokonaan ja tuoreet herkkusienet vaihtuivat purkista otettuihin, joiden nesteen hyödynsin myös kastikkeessa. Rakuunaa oli reilusti. Muuten kutakuinkin reseptin mukaan.

Suurin kritiikki lopputuloksen osalta ei ole niinkään maussa vaan ulkonäössä. Ruoka oli aika tasaisen vaalea, eikä 20 minuutissa perunatkaan ottaneet mainittavasti väriä. Miten olisi lisäyksenä juustokuorrutus? No, ei, ei. Aivan liian raskasta ja kaloripitoista, olihan tässää jo kermaa (muista kevyet ruokakermat), ja sitäpaitsi juuston alla luultavasti kertakaikkiaan myös aivan liian hyvää!

Paahdettua tomaattia ja vuohenjuustoa

Jotakin hyvää patongin seuraksi iltaruualle aineksista mitä sattui olemaan kaapissa:

Paahdettua tomaattia ja vuohenjuustoa salaattipedillä

Jäävuorisalaattia
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa
pippuria
miniluumutomaatteja
vuohenjuustoa
pinjansiemeniä

Revin salaatinlehdet kulhoon jonne pirskotin öljyä, vaalea balsamicoa, sormisuolaa ja jauhoin mustapippuria. Kieritin salaatin  niissä ja nostin laakealle vadille odottamaan "päällysteitä". Jäävuorisalaattihan kestää myös jonkun verran lämpimiä aineksia, kuten rucolakin.

Pinjansiemenet paahdoin kuumalla kuivalla pannulla maun irrottamiseksi.

Tomaatit puolitin ja laitoin sellaisenaan leikkuupinta ylöspäin uuninpellille leivinpaperin päälle ja annoin niiden paahtua 220 asteessa puolisen tuntia. Viimeiseksi 10 minuutiksi nostin mukaan myös viipaloidut vuohenjuustot.

Sitten vaan siemenet, tomaatit ja juusto salaattipedille. Ready! En enää pirskotellut edes mitään öljyjä päälle. Tomaatit maustuvat muutenkin uunissa ihanaisen makeiksi. Tarkat ainemäärät puuttuvat, kun laitoin niitä senverran kuin niitä sattui olemaan. Luota omaan suhteellisuudentajuusi tässä.

Oli vähän turhankin herkkua arkipäivälle, mutta menköön!

Enkö osaa edes peruunoota keittää?

Totuus siis paljastuu aina ennen pitkää!

Mutta kunnon  "täydellisenä ihmisenä" olen nytkin onnistunut vierittämään syyn jonkun muun harteille. Ja tällä kertaa kyseessä on mitä ilmeisemmin perunalajike.

Perustinpa alkukesästä oikein perunamaan, edelliskesien muutaman kasvimaalla kasvatetun perunanvarren rohkaisemana. Ostin pussillisen siemenperunoita, summamutikassa, Lady Claire oli lajike, muistaakseni siinä kuvailtiin jotenkin, että kestävä, terve lajike. Tiesin vain, että Timoa en ainakaan halunnut, niitä kun aina moititaan vetisiksi ja mauttomiksi.

No perunat itivät hyvin ja ne mullattiin asianmukaisesti. En oikein tiedä kukkivatko ne runsaasti kun en ollut niihin aikoihin kotona. Liekö syynä sitten kuuma kesä, perunan varret jämähtivät sitten sellaisiksi vähän alle polvenkorkuisiksi, eivätkä siitä enää kasvaneet. Sato jäi myös pieneksi, perunat olivat kyllä kauniita, mutta joka varsi tuotti vain 3-4 mukulaa. Joskus kun on yhdestä varresta saanut kattilallisen.

Eikä tässä vielä kaikki. Joka jumalan kerta kun minä keitän niitä, tapahtuu seuraava: a) ensin kokeiltaessa perunat vielä selvästi raakoja ja hetkeä myöhemmin b) kattila on täynnä räjähtäneitä perunoita! Aivan mahdotonta! Niitä räjähtäneitä perunoita on nyt sitten yritetty syödä kaikin tavoin. Ensimmäisillä kerroilla pakotin kaikki syömään ne kuorineen päineen. Kerran valutettuani ne kaadoin ne uuninpellille, lisäsi voita ja mausteita ja grillasin niitä mukaillen pioneerimuijan litistettyjä perunoita. Perunamuusiakin yritin tehdä. Olin keittänyt perunat kuorineen (pöhölöö!) kun olin jostakin lukenut, että niin kuuluisi ihan oikeasti tehdä muusi. No yritin sieltä kattilasta sitten vähän lusikalla erotella perunaa kuorien seasta, jotta sain massaa tarpeeksi muusia varten.

Oman maan sato on nyt sitten syöty. Perunoiden maussa sinänsä ei ollut mitään vikaa. Mutta syöhän se itsetuntoa kun päivä toisensa jälkeen kattila on täynnä perunamurskaa. Uskaaltaaskohan ens viikolla kokeella jo kananmunien keittoa?

Sataa tapaa nauttia sienisalaattia

No ei nyt sentään!

Miten olisi aluksi vaikka neljä? Ja ensiksi se sienisalaatin ohje.

Sienisalaatissani tykkään ehdottomasti rouskuista, koska niissä on kunnon metsäinen sienen maku. Kuten tykkään, että siinä oleva sipulikin on kunnon keltaista ja kirpeää. Ajattelin nyt tällä kertaa vähän jatkojalostaa sitä perinteistä ohjetta.

Rouskusalaatti with a twist

n. 4dl pieneksi pilkottuja, tuoreita ja asianmukaisesti ryöpättyjä rouskuja

1 iso keltasipuli silputtuna

1 purkki kermaviiliä

suolaa

mustapippuria

Tähän sitten lopetat, jos haluat perinteistä sienisalaattia. Juhlavimmissa tilaisuuksissa vaihda kermaviili smetanaan.

Mutta minä hullu jatkoin:

kourallinen tuoretta silputtua korianteria

1/2  tuoretta chiliä hakkeluksena

1/2 sitruunan mehu

Yhdistä ja sekoita kaikki ainekset. Anna mielellään makujen syventyä jääkaapissa ennen tarjoilua. Syö pitkin viikkoa miten ja minkä ikinä kanssa keksitkin. Oma salaattini päätti päivänsä seuraavin tavoin:

1. Suoraan kulhosta lusikoituna. Olihan vähän väliä tarkistettava makujen syventymisprosessi... Ihanaan pikku tulisuuteen tuli sitäpaitsi himohimohimohimo....

2. Ruisnapin päällä coctailpalatyyppisesti. Käy myös pitopöytään. (kuva yllä)

3. Yhtenä iltana syötiin saunan päälle uunimakkaraa. HK:n sininen (tuo oman syntisen lisänsä näin Atrian maakunnassa...) kuorittuna ja puolitettuna uuninpellille. Päälle lusikoidaan rouskasalaattia ja koko annos kuorrutetaan juustorasteella uunissa. Vähän parempi HK! (eipä tullut kuvattua)

4. Oma hienosteleva iltapalaleipä. Paahdettu paahtoleivänsiivu, jonka päälle viipaloitiin puolikas avokado, ripoteltiin vähän suolaa ja lusikoitiin runsaasti rouskuherkkua. Tässä vaiheessa, kulhon pohjan paistaessa aloin jo pelätä lievää riippuvuutta....( voiko tuosta kuvasta photoshopata tuon julmetun suureksi jääneen sipunpalan?)

5 Vielä toteuttamaton (salaatti loppui) mieliteko joka juolahti mieleen tuota avokadoleipää syödessäni: Viipaloi  paahtoleivälle avokadon sijasta banaani ja peitä se rouskusalaatilla. Banaanin makeus sopivasti pehmentänee chilin ja korianterin äkäistä liittoa. Mutta korkeimmalle nousee silti itse rousku...

Tai no, ehkä mä olen vaan raskaana. Niinkuin olenkin!

Smetanainen kaalimuhennos possunfileen ja riisi-ohran kera

Tilanne: appiukko ja anoppi tulossa kylään tuomaan meille keräämiään puolukoita. (kiiiiiiiiitossssss!!!)

Tavoite: tarjota heille syksyinen, maukas lounas, joka kuitenkin helppotekoinen. Vähän jotain uutta makua, mutta silti reilusti kotimaista.

Ratkaisu: Iso-Hoo oli jossakin välissä ostanut pakkaseen  laitetun possun marinoidun ulkofileen. Nytpä oiva tilaisuus tuhota se. En kovinkaan piittaa noista valmismarinaadeista, varsinkaan surullisen kuuluisasta ORANSSISTA  marinadista, joka lienee kaikkien tehdasmarinadien äiti, mutta kun sitä nyt oli, niin arvelin sen tähän soveltuvan.

Laitoin uunivuoan pohjalle riisi-ohra seosta  ja vettä paketin 4 hengen annoksen mukaisesti sekä murensin joukkoon lihaliemikuution. Päälle asettelin uunifileen ja työnsin koko komeuden uuniin 175 astetta, olisko se ollut siellä puolisentoistatuntia, seurasin kypsyyttä myös mittarilla. Tästä on jo toista viikkoa eli tietenkään en nyt sitten enää muista tarkkaa aikaa. Mutta siellähän se ruoka valmistui kuin itsestään. Kypsän possunfileen viipaloin sitten riisi-ohran päälle pienen foliossa vetäytymisen jälkeen.

ja nyt siihen  mikä teki ateriasta erikoisen herkullisen:

Smetanainen kaalimuhennos

1/3 osa isosta kaalista  suikaloituna
1 paketti pekonia
2dl smetanaa
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
suolaa
pippuria

Suikaloi kaali vaikkapa juustohöylällä. Pilko pekoni ja freesaa yhdessä kaalin kanssa isolla pannulla. Lisää smetana ja kuivatut suppikset ja anna hautua hiljoilleen kypsäksi. Mausta suolalla ja musta/mauste/valkopippurilla mielesi mukaan. Tarkkaile tilannetta välillä, jos ruoka kaipaa nestettä, lisää vettä.

Oma palaute: Possunfile oli  sellaista kun se tapaa olla ( oranssilla marinadilla ) mutta esim. urho 6v:een mielestä "ihanan pehmeää lihaa". Itse tykkään valtavasti tuosta riisi-ohra lisäkkeestä ja suosittelen sitä kaikille.Siinä on vaan niin paljon enemmän makua kun peruspitkäjyväisessä riisissä ja eikai ne appivanhemmatkaan aina tartte niitä perunoita. (No he kyllä syövät aina kiltisti kaikki kokkailuni.)
Mutta aterian kruunu oli kyllä tuo kaali-, smetana-, pekoni-, suppislisäke. Sitä, hyvät naiset ja herrat, kehoitan kokeilemaan, esimerkiksi jonkun uunissa haudutetun liharuuan kera. Ihan syksy-ruoka!

Parmankinkku-rucola pasta in eight minutes ja Sitä Leipää

Tämä on mun salainen pika-gourmet-pastaohjeeni. Kätevää, kaunista ja herkullista tarjottavaa esim. lounasvieraaksi saapuneelle ystävättärelle tai myöhäisillalliseksi yökylään saapuville vieraille. Maistuu jopa iso-Hoolle, kuuluu lempipastakärkikolmikkoon carbonaran ja bolognesen kanssa.

Eikä tässä vielä kaikki: Valmistukseen kuluu vain n. 8 minuuttia ja pastassa on vain  3 pääraaka-ainetta: tagliatelle, parmankinkku ja rucola. (Nyt ei tainnu mennä edellisen lauseen välimerkit ihan kohilleen....)

Resepti on kulkeutunut minulle Nata-siskoni kautta. Varmaan 10 vuotta sitten Nata oli syönyt tälläistä herkullista pastaa jossain Turkulaisessa ravintolassa. Ihastunut, mykistunyt ja halunnut kokeilla kotonakin. En enää muista oliko ensimmäinen versio duunattu Natan omassa koekeittiössä vai kokeiltiinko sitä ensimmäistä kertaa meillä Natan makukokemusten perusteella. ( Siskoni on muuten The Nenä, omaa tarkimman hajuaistin kuin kukaan tuntemani ja pystyy myös tunnistamaan ja nimeämään eri hajut - niin ja meilläpäin muuten kaikki "haisoo", hyvätkin, "tuoksu" on tuntematon käsite.)

Parmankinkku-rucola pasta
4:lle

tagliatellea, n. 4 kerää per henki (tai enemmän...)
1 paketti parmankinkkua
1 pussi rucolaa
öljyä
voita
4 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
parmesania tarjoiluun

Ensimmäiseksi on saatettava isossa kattilassa runsas vesimäärä kiehumispisteeseen, ehkä vedenkeittimen avustuksella. Kata vaikka pöytä samalla, sillä tämä ruoka jäähtyy nopeasti eikä siedä odottelua. Lautasten lämmitys on oiva idea. 8 min. ajanlasku alkaa kun laitat nauhamakaronin kiehumaan suolalla maustettuun veteen.

Kuori valkosipulinkynnet, paina niitä murskaksi veitsesi lappeella ja pilko pieneksi hakkelukseksi. Avaa rucolapussi ja erottele parmankinkkusiivut jo valmiiksi.

Kun aikaa on jäljellä noin 4 min., kuumenna paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä ja voita makusi mukaisessa suhteessa. Pannun pohja saa reilusti peittyä. Kuullota sitten valkosipulit siinä, älä POLTA!

Huuhdo pasta, kaada takaisin kattilaan ( kattila ei enää kuumalla liedellä!) ja perään rasva-valkosipuliseos, sekoita. Sitten lisäät rucolan, suolaa ja reilusti mustapippuria myllystä, sekoita. Kaada annokset lautaselle ja kietaise jokaisen annoksen päälle 2-3 parmankinkkuruusuketta. Parmesaania saa jokainen lisätä annokseensa makunsa mukaan.

Valmis!

Sitä Leipää

Inspiroiduin sen verran vielä Pioneer Womanin The Bread ohjeesta jossa hän grillaa ranskanleivän puolikkaat voin kanssa herkulliseksi lisäkkeeksi, että kokeilin tätä kovien rasvojen ylistysreseptiä itsekin pastan kaveriksi, mutta siivuista. Vaaleat leivänsiivut siis uunipellille ja vetäise jokaisen päälle juustohöylällä siivu kylmästä voipaketista. Tämä osoittautui juuri oikeaksi määräksi! Voita pitää olla reilusti! Anna voin sulaa ensin kauttaltaan uunissa ehkä 200 asteessa ja imeytyä leipiin. Käännä sitten volumet kaakkoon ja vaikka grillitoiminnolle niin että leivät lähes tulkoon jo palavat reunoistaan. (Tämä on sitten muuten enää sekunneista kiinni, että ne tosiaan palavat...). Tämä prosessi saa aikaan mahtavan fuusion, jossa voi maustaa leivän lähes maustemaiseksi herkuksi... ei TARTTE yrttejä, ei valkosipulia, ei mausteita.

Varaa ainakin 2 per ruokailija, jottei tuu riitaa!

Suomalaista eksotiikkaa eli Puolukka-talkkunarahka

Taitaa olla niin, että en ole koko aikuisikäni aikana koskaan nostanut kaupan hyllyltä  kärryihini talkkunapakettia. Pienenä likkana sitä syötiin kuitenkin tämän tästä Oravan mummolas. Ja kyllä myös tykättiin; silloin se laski alas pelkän maidon kera.

Nyt jauhohyllyllä nostalgiahimot heräsivät ja pussi Hirvelän uunitalkkunaa pääsi kassan kautta omaan kotiin. Pussin takana lukee. että valmistettu puhtaasta kaurasta. Suuren kuitupitoisuutensa vuoksi edistää terveyttä ja sopii gluteenittomaan ruokavalioon (jälkimmäinen ei onneksi ole tarpeen).

Pussin kyljessä oli myös talkkunarahkan ohje ja siitäpä sitten väsäämään:

Puolukka-Talkkunarahka

Hetkessä herkullinen jälkiruoka

2dl kuohukermaa
2dl maitorahkaa
2dl puolukkasurvosta
1-1 1/2 dl talkkunaa (suosittelen vähemmän kuin enemmän, jottei mene liian tönköksi)
sokeria

Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Sekoita rahka, puolukkasurvos ja talkkuna joukkoon. Laita tarjoiluastiaan ja koristele puolukoilla.

Sanonpahan vaan, että jos mämmiä pidetään eksoottisena, niin tämä ei kyllä kalpene yhtään sen rinnalla.
Tästä joko tykkää tai sitten ei. No, kyllä minä tykkäsin. Miesväki ei, mutta heillä olikin SUUUURET ENNAKKOLUULOT jo valmiiksi.

http://www.hirvelantalkkuna.fi/ löytyypi monenmoista reseptiä. Sieltä on varmasti kokeiltava jotain muutakin. Kerrotaan sitten lisää kun aihetta ilmaantuu.

Vaaleaorakas

Sunnuntaisella sieniretkelläni törmäsin ilokseni eka kertaa tähän 3 tähden kauppasieneen, vaaleaorakkaaseen. Siinä niitä yhtäkkiä rötkötti edessäni melkoisena pesueena. Kun kyykähdin  suorittamaan varmistavaa tunnistusta -luulin niiden ensin olevan lampaankääpiä, herkullinen sieni sekin-
syöksyi Pote pikku rottweiler samoille apajille alkaen kirjaimellisesto rouskuttaa lakki kerrallaan parempiin suihin. Suurella hädällä ja pienehkön koiran hallintaoperaation  jälkeen sain kerättyä aarteeni koriin. Jonne muuten märkä kuononpää yritti tunkeutua vastakin joka kerta kun laskin korin maahan....

Vaaleaorakas on siis vaalean kellanvalkoinen, vankkarakenteinen, jämäkkä sieni jonka epäsäännöllisen muotoisen lakin alla on jalkaan johteisesti kiinnittyviä hauraita piikkejä (ora=piikki).  Ainakin nämä orakkaat  olivat myös täysin toukattomia. Sieni on myös tosi kiinteä, aika lailla verrattavissa herkkusienen kiinteyteen, ellei vieläkin jämäkämpi. Sitä oli siis tosi kiva käsitellä kaikin puolin. Sieni kesti myös hyvin jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään.

Mieheni sisko ja mieheni veljen puoliso ovat tätä sientä jo aikaisemmin minulle kehuneet. Mikkelin puolesta kerrotaankin tarinaa eräästäkin sienireissusta, jolla hiukan likinäköinen kälyni oli ilahtuneena kyykähtänyt poimimaan löytämäänsä vaaleaorakasta.... vain noukkiakseen ylös hyvästi metsän kosteudessa pullistuneen miten-lie-sinne-joutuneen terveyssiteen....

Kaikessa yksinkertaisuudessaan noudatin valmistuksessa Kurikan kälyn neuvoa.

Eli kuumalla pannulla, voi -öljyseoksessa paistetaan lakit, maustetaan suolalla ja valkopippurilla. Nautitaan pihvien tapaan.

NAM!