About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Goooood mooorning Vietnaaaam! : Thịt nướng


No en ole kyllä paikan päällä nyt enkä koskaan aikaisemminkaan, mutta onnistuuhan ne vietnamilaiset pidot omalla terassillakin. Asia  on nimittäin niin, että vietnamilainen ruokahan on jo pitkään ollut hitti ja ymmärtääkseni varsinkin rapakon tuolla puolen se on nykyään supersuosittua.

Koska autenttiset Vietnami-kokemukset puuttuvat, saattaa olla, että moni asiaan vihkiytynyt kiemurtelee nolona tätä lukiessaan. Puhumattakaan nyt syntyperäisistä. Mutta tälläiseen tulokseen päädyin asiaa  tutkiskeltuani.

Thịt nướng on vietnamilaista possua, jota paistellaan kadunkulmissa eräänlaisessa halsterissa. Sitä voidaan sitten lisukkeiden kera syödä kulhossa nuudeleiden päällä tai siitä voidaan rakentaa  bánh mì,vietnamilainen patonki tai sämpylä. Minä lähdin jälkimmäiselle tielle, sillä olen muutenkin leipänarkomaani.

Originaali resepti

Vietnamilaista grillattua possua  Thịt nướng,  bánh mì - patongissa

1 kg possun filettä

2 sipulia hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 sitruunaruohoa pienenä hakkeluksena
2 rkl sesaminsiemeniä
2 rkl ruokosokeria
1/2 tl suolaa
 1 rkl hunajaa
2 rkl kalakastiketta
1 rkl sesamiöljyä
1/2 rkl öljyä

Tarjoiluun:
vehnäsämpylöitä
paahdettuja suolapähkinöitä, tuorekurkkua, etikkaporkkanoita, korianteria tai minttua, kevätsipuliöljyä, ja tulista kastiketta, sipulirouhetta


Viipaloi possu n. puolen sentin paksuisiin viipaleisiin. Yhdistä muut aineet sekaisin marinadiksi ja kääntele lihat sitten kauttaaltaan marinaadin peittoon, jätä jääkaappiin mieluummin vuorokaudeksi, mutta ainakin yön yli.

Öljyä halsteri ja levitä lihat halsteriin mahdollisimman ohuelsi kerroseksi, jotta lihat saisivat grillautuessaan mahdollisimman karamellisoituneen pinnan. Grillaa polttamatta  kypsiksi.



Täydellisestihän karstoittumista ei voi estää...Kuulunee ainkin omaan grillaustyyliini, valitettavasti.


Liha on kuitenkin herkullisen tuoksuista ja makuista. Kuten sanottu, tätä voi tarjota nuudeli- tai riisipedillä mutta Banh mi -leipä lisukkeineen kuulosti houkuttelevimmalta.


Paahdettuja suolapähkinöitä, kurkkua, sipulirouhetta, kevätsipuliöljyä, joka valmistettiin kaatamalla kuumennettua öljyä varsineen pikottujen kevätsipulien päälle,etikkaporkkanoita (valmistettu vähän kuin mummon hölskytyskurkut ilman tilliä), korianteria ja chili- ja kalakastike-pohjaista kastiketta ja lihaa  aukaistuun vehnäsämpylän sisään aseteltuna.
Todellakin Nam, Vietnam.


Mutta haluaisin kyllä päästä vertaamaan aitoon. 

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Mansikkalassi lasissani


Kun kesä oli vielä kuumimmillaan ja viime vuonna perustamani 50 taimen mansikkamaa puski hulluna satoa (no, ihan sopivasti), tein tämän lassin iltapäivän virkistykseksi ja ruokailun alkuun. Ruoka ei ollut kyllä intialaista, mutta passasi se vietnamilaisenkin etukupiksi. Muta sehän onkin jo toinen juttu se.



Mansikkalassi

1l mansikoita
1/2 l maustamatonta jugurttia  (tykkään laittaa tähän valion purkista juoksevampaa, en turkkilaista)
1/2dl hunajaa
ripaus suolaa
jäämurskaa

Perkaa mansikat tehosekoittimeen ja hurauttele survokseksi hunajan ja suolan kera. Lisää jugurtti ja jäämurska ja hurauta vielä sekaisin. Tarjoa heti.

Lassi (makea) kai tehdään useimmiten mangosta mutta kyllä nämä mansikatkin siellä viihtyivät. Suurimman polemiikin aiheutti suola. Ruokavieraat (sisaruksiani, eli USKALSIVAT sanoa),hämmästelivät kuinka olin mennyt panemaan suolaa eli pilaamaan hyvän lassin. Että vain siihen peruslassiin tulee suolaa. Minä yritin puolustaa, että kyllä se hyvää tekee helteellä suolatasapainolle...

No myönnetään, että sitä taisi mennä puoli ruokalusikallista ripauksen sijaan ja se tosiaan lassissani lasissani  maistui. Mutta en anna periksi, siksi suola edelleen reseptissä. Laittakaa te muut hyvin kevyellä kädellä!

perjantai 5. elokuuta 2011

Kuin kaksi marjaa... (naurettava piirakka)


Nyt ei voi sanoa, etteikö lopputulos olisi onnistunut. On muuten sitten niin prikulleen mallinsa näköinen, että aivan naurattaa. Lisäksi tämä on ehkä helpoin piirakka mitä voi tehdä, ei tarvitse vaahdottaa sokeria ja voita, tai sokeria ja munia, tahi liata sormiansa nyppimällä jotakin muruseosta. Silti piiras oli pehmoinen ja houkutteleva, juuri sopiva mustikka-sesonkiin.

Resepti löytyi Kotivinkki lehdestä, tämä postauskin meni nyt uberhelpoksi kun satuin sattuneesta syystä räppäämään kuvan tuosta reseptistäkin.

Klikkaa kuva suuremmaksi niin näet lukea ohjeenkin
Ja jotta tämä kaikkinainen helppous ei olisi vielä tässä, piirakan myös loppujen lopuksi valmisti Natasisko, kun itse valmistelin grillattavia ja huomattiin että jaahas, jälkiruoka uupuu ja mitäpä tässä nyt äkkiä nopeasti vielä ehtii, onneksi jääkaapissa oli hiukan MiinaKummitytön tuomia mustikoita, joita en kaikkia ollut laittanut pakastimeen. Natasisko muisti heti tämän reseptin , jota oli jo lehteä selaillessaan hekumoinut, kun on -sanojensa mukaan- juurikin tämäntyyppisen piirakan ystävä. Minä ehkä kallistun enemmän johonkin rapsakkaan murotaikinaan.

Mutta piirakka maistui ja oli niin pikkutarkkaan (tekijälleen ominaisesti) esikuvansa kaltainen, että rohkenisinko vielä toistaa itseäni ja sanoa, että aivan nauratti!

Ja nauruahan ei ole koskaan liikaa tässä maailmassa.

torstai 4. elokuuta 2011

Ulkona syömässä


Raikasta raparperimansikkamehua


Välillä sitä pääsee meikäläinenkin valmiiseen pöytään. Tai oikeastaan aika usein, kun vanhempani asuvat kävelymatkan päässä. Mutta äitin ruokia ei lasketa. Koska ne on aivan omaa kastia.

Sen sijaan parasta mitä Seinäjoki voi tarjota helteisenä heinäkuun perjantai-iltana ulkonasyömisen suhteen löytyy ihan näin vaan puolueettomasti pikkuveliNuutin terassilta. Tämä tulee sydämestä, vaikka lainaankin vähän ao henkilöä, hän nimittäin sai minut lähes kyyneliin kirjoittamalla naamakirjapäivitykseensä että "parasta mitä Seinäjoki voi tarjota lounaan suhteen: siskon tekemät enchiladat". Ne olivat kyllä quesadilloja mutta yhtä kaikki, sisko olin siis minä, eikä se meksikolaisempi. Ja kaikki sisarusparvessa kasvaneet tietävät, että ei ne kehut siellä varsin aina ryöppyä. On kylläkin sanottava, että pikkuveliNuutti oli 7-vuotiaana myös sitä mieltä, että minun pitäisi osallistua kaikkine 163cm-kilot väärissä paikoissa -ominaisuuksineni myös Miss Suomi kisoihin...

Melkoinen jono on kertynyt postattavia reseptejä, mutta tänään haluan jakaa siis nämä herkkuhetkeni teidän kanssanne kuvin ja muutamin sanoin. Lisätkää tuoksu, maku ja hyvä seura (Maitotyttö 6kk, Urho7v, Elli4v, PikkuveliNuutti, alku-ja jälkiruokavastaava Nuutinminna sekä Natasisko) ja olette taivaassa!

Elikkä se mehu (omatekoinen, tietysti) oli todellinen janonsammuttaja, vissyyn lantrattuna.


Alkuruoka oli annossalaatti. Salaattipedillä lepäsivät mansikat ja vadelmat sulassa sovussa grillatun vuohenjuustopatonkien kanssa, Balsamicosta keitetyn siirapin hännystämänä.


Tosiaan pyhä salaatti! Lisäksi kotikeittiössä sai juuri kun sain  viimeisen suupalallisen surutyön tehtyä vielä yllärinä keittiöstä yhden encore- patongin...



Pääruuan kera maistuivat ihanaisen makeat, uunissa voin, pippurin ja suolan kanssa haudutetut uuden sadon nauriit.

Ja itse pääruokana oli Possunribsejä kahdella tapaa:



Uunissa, tahmaisen ja makean B-B-Q soosin kera. Ribsit oli esikeitetty.



Toiset oli käsittääkseni esikypsennetty uunissa ja hierottu mausterubia pintaan ja sitten grillattu kuiviltaan.

Molemmat olivat herkullisia, täydellisen kypsiä. Jos suosikki on pakko valita, se oli ehkä tämä kuivarub tällä kertaa, koska mausteissa oli pikkuisen enemmän potkua.

Mutta molemmat maistuivat. Kaikille. (Jos Urho7v.ei lasketa, sehän on niitä purkkiraviolimiehiä)


Väli-ajalla pelattiin jalkapalloa.


Kaiken kruunasi tietenkin jälkiruoka.



Semifreddoa kauden marjoilla Marsalalla kostutetun sokerikakkupohjan päällä.

No ei vaiskaan. Ihan tavallinen paketti vaniljajäätelöä, kylläkin itsetehdyn paketinmallisen sokerikakkupohjan päällä. Ja olihan siinä ne kauden marjat. Ja ihanan makuistakin se oli. naurettiin vaan syödessä, että kuinka mä voin kuvailla sitä blogissani...

Ja ihaninta vielä kun sai vain istua ja syödä. Ei esivalmisteluja eikä loppusiivouksia. Vain nautintoa.
Mitenkähän se pikkuveliNuutti on äitynyt näinkin mahdottomaksi grillimestariksi. Ehkä jää energia kun on Euroopan parhaammaksi valitussa työpaikassa töissä?



Ja tuon muuten laitoin ihan piruuttani.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Seitsemän ja kuuskytviis -heinäkuun juhlakatsaus


Urho6v on tästedes siis Urho7v. Ja äitini on nyt sitten 65v. Nämä tärkeät perhepiirin juhlat olivat heinäkuun kohokohtamme, joten seuraavaksi pieni katsaus juhliin. Kaikkea ei ehtinyt kuvata ja moni resepti on vanha tuttu, joten otetaan reseptiikan sijaan pieni kuvakavalkaadi parilla kommentilla höystettynä. Ehkä joku inspiroituu.

Iso-hoo, joka siis on aviomieheni ja lasteni isä, ellette ole sattuneet tätä yhteyttä hoksaamaan, oli merillä leivän perässä, isovanhemmista toiset Jenkkilä-Meksiko-turneella, toiset viihdyttämässä Kuhina-vieraita (kuhinat on markkinat heidän pitäjässään), kun Urho7v syntymäpäivän aika tuli, mutta aina niin optimistisesti taas ajattelin kyllä homman hoitavani. Onneksi Natasisko uhrautui avuksi ja myös Nuutinminna eli veljeni vaimo. Olihan sentään hoidettava niin tarjoilut, ohjelma kuin Maitotytön hoito.( Ja kun on kyse meidän huushollista, myös siivoukseen saa varata aikaa...)

Piece of cake, mutta päätin, että perinteistä kakkua en tee, kun ne lopuksi aika harvalle lapselle maistuu. Mutta siitä myöhemmin, ensin laitettiin kutsut tietenkin.


Lapsia taisi olla tulossa paikalle 14 jos alle 3-vuotiaita ei lasketa, ja onneksi niitä vanhempiakin, kuten toivoin. Heinäkuun synttärit ovat siitä ihanat, että ne voi levittää terassille ja puutarhaan niinkuin nytkin, vain noutotarjoilupöytä katettiin sisään.

Tarjoiluista halusin tehdä sellaiset mitkä Urho7v:llekin  maistuvat. (voi kuinka kiltti äiti, että ihan lapselle mieluista tarjottavaa, sen omilla synttäreillä...) ja sitten sellaiset äitiystävälliset eli helpot ja nopsat. Siispä suolaiseksi tarjoiluksi tuli karjalanpiirakat, joihin Urho7v ihastui kevään YO-juhlissa ja munavoi.



Moilasen raakapaistettaviahan nuo olivat ja sitä pienempää kokoa. Myös popcornia Natasisko poltti useamman pussin, mutta jäipä tuota tarjollekin. Sehän on hitti ja sitä on vieläkin tuolla terassilaudoitusten välissä.

Aikuisille oli pakko tehdä vielä jotakin ja näihin pikkutulisiin kanatäytteisiin tortillakuppeihin palaan vielä joskus reseptin kera. Olivat juuri niin hyviä kuin niihin ihastuessani kummipoikani synttäreillä, jossa niitä tensikertaa maistoin.



Pöydässä oli myös kaupan valmiita Domino-keksejä ja Urho itse toivoi samanmoisia minikuppikakkuja kuin tein keväällä päiväkotiinkin, ja Tiimarissa sattui olemaan Wiltonin teline alennuksessa, niin löinpä siihen sitten kakunkynttilätkin puhallettavaksi. Kun ei ollut sitä normi kakkua.



Ja arvannette, että kakuksi kakun paikalle sain tietenkin kuningasajatuksen. On ollut ehkä puhetta, että Urho7v herkku numero 1 on Frödingen mutakakku. Rakastaapa hän myös vaahtokarkkeja. Ostin siis kolme mutakakkua, ladoin ne päällekkäin ja väleihin heitin kermavaahtoa ja oman maan mansikoita. Reunoille kermispursotukset ja päälle reilusti vaahtokarkkeja.

Not a good idea!

Kallellaanhan se törötti, eivätkä pursotuksetkaan pysyneet reunoilla ja sitten  se oli kuulkaas niin äkkimakeaa, ettei edes Urho7v pystynyt sitä kamalasti syömään. "En mä äiti oikein tykänny." Kiitos ja piste. Ei voi tietää jos ei kokeile. ( ja tästä tulikin mieleen, että se kakun loppu on vielä tupperkulhossa jääkaapissa, kantsis ehkä käydä nakkaamassa jo pois...)


Onhan se ihan hellyttävä...
 Koska Natasisko kerkesi myös niitä ihania mansikoita keräämään ylpeydestäni omasta mansikkamaasta, polkaisin vielä Siskot kokkaa- marenkirullan. Tai oikiasti kaksi, koska kun ensimmäinen pohja oli uunissa, huomasin että puolet valkuaisista oli kupissa pöydällä.(...ja tästä tulikin mieleeni, että ne keltuaiset ovat vielä pakasterasiassa jääkaapissa, kantsis ehkä käydä nakkaamassa pois...). Täytteeksi laitoin mansikoita, kermavaahtoa ja appelsiinituorejuustoa.


Aika rustiikki ulkonäkö, mutta herkullista.

Ja ei kai mulla muuta tainnut ollakaan, paitsi juomaa/kahvit. Perinteisesti mulla on ollut aina paloiteltuja hedelmiä ja kasvistikkuja dipin kera, mutta niitä ei nyt ollut, koska ei me kukaan keritty niitä ruveta pilkkomaan.

Lapset juoksi villinä nurmikolla omiin nimiinsä, mutta kahvittelun jälkeen oli sitten vielä ohjelmana kolme leikkiä. Ensimmäisessä jokaisen lapsen korvaan kuiskattiin joku eläin, niin että samaa eläintä tuli vähintään aina kaksi. Yhteisen lähtökäskyn jälkeen lapset sitten saivat eläintä esittäen lähteä liikkeelle etsimään muita saman lajin edustajia. Äännellä sai, muttei puhua. Ja ääntä riitti.

Toisessa leikissä sidottiin vanhoilla sukkahousuilla kahden lapsen toiset jalat toisiinsa ja nämä kolmijalkaiset parit sitten juoksivat iän mukaisen lenkin nopeudesta kilpaillen.

Kolmanneksi oli sitten aarteenmetsästys. Monenmoisia aarrekarttoja olen piirrellyt, tänä vuonna mentiin valokuvasuunnistuksella. Olin jokaiselle lapselle printannut puutarhan jostain yksityiskohdasta nappaamani valokuvan. Paikassa odotti sitten pieni pussi jossa oli vähän karkkia, lyijykynä koulun alkamisen kunniaksi ja tarroja.


Ja ettei kitch maailmasta loppuisi...

Huh huh. Ja sitten olikin aika lähteä kotia.


65 kakku

Äitini 65 ansaitsisi sisältönsä vuoksi ehdottomasti oman postauksen, mutta koska kuvasatoa on vain tämä täytekakku, ymppään menun tähän jatkoksi.

Juhlimme taas perhepiirissä, joka tällä kertaa oli siis lapset perheineen, sekä äidin 9 elossa olevaa sisarusta puolisoineen, yhteensä 31 henkeä.

Me lapset hoidimme tarjoilun ja ruuanlaiton, josta äiti kyllä teki osan, mm. 2 kpl noita täytekakkuja. Äiti tekee kun äiti osaa.

Juhla-aamuna me lapset jakauduimme niin, että lapsenlapset menivät kaikki meille, lisäksi toinen vanhemmista ja toinen vanhemmista oli kokkailemassa sitten mummolassa. Minä sain olla vanhimpana pääkoordinaattori, ja olinkin tehnyt erityisvalmisteluja välttääkseni kaikki perheenjäsenten väliset konfliktit kokkauspaikalla, eli määräsin, että ainoastaan minä kommunikoin järjestelyistä äitini kanssa ja toisinpäin.

Kyllä kuulkaa meni hyvin!

Äti oli toivonut lahjaksi ohjelmaa ja muisteloita lapsuusajaoistaan sisaruksiltaan, ja niitähän riitti, väki viihtyi pitkän pöydän ääressä ulkona puoliteltassa nauraen ja jutellen. Eikä satanutkaan kuin pariin otteeseen kaatamalla.

Menu

Bataatikookoskeitto ja Ciapatta

Meksikolainen avokado-maissisalaatti
Sahramikurkut
Hirvenpaisti ja pihlajanmarja hyytelö

Mustikkainen mansikkakakku
Äidin kotitilan kotijuusto
Karpalokauralastut



Keiton tarjoilimme pöytiin, muuten noutopöytä oli katettu sisään. Kuohuvat alkujuomat, virvokkeet, olut ja viini, kahvi avec ja lopuksi pirtubooli irrottelivat kielenkantoja. Ja meidän metsämansikkainen pirtubooli on sitten aina hyvin mietoa. ;)



(Ja terveisiä Las Vegasiin tai Ensenadaan, missä lienettekin lukiessanne tätä isi ja äiti!)


sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kesäinen makkaravinkki


Sitä minä vaan, että kun nyt kesällä kumminkin tulee grillattua sitä makkaraa, niin makkaran lähestyessä oikeaa kypsyysastetta, lämmitä tortilla kuumaksi ja kääräise makkaran ympärille. Säästyt turhilta "makkarapapereilta", lisäksi lämmin tortilla suoraan nuotiolta tai grillistä maistuu suorastaan herkulliselta.

Makkaran kaveriksi kääröön sinapit ja ketsupit, tai mikseipä marinoidut uudet perunat kuten kuvassa, salaattia tms.; kaikki pysyy kivasti käärössä.

Äitini 65-vuotisjuhlissa grillasin näitä yöruuaksi. Idean sain pääsiäisenä leirinuotion äärellä, koiraleirillä tietennii.

Sen verran suomalaista tortillan käyttöä kuitenkin, että meksikon edustajamme kieltäytyi syömästä makkaraansa tortillakäärössä. Söi siis paljaltaan.

Minusta tortilla kuitenkin nosti evään yleistä tasoa.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Mokkapalat murheeseen


Viime viikosta tuli yllättäen perheessämme hyvin surullinen viikko. Maanantain eläinlääkärikäynti jäi koiramme Obelixen viimeiseksi.

Lapsia ja itseäni lohduttaaksemme leivoimme valvojaisiin jotakin niin tuttua ja turvallista, herkullista ja lohduttavaa eli mokkapaloja. Se sopi myös Obelixen tai Poten, kuten Urho6v on sitä aina kutsunut, muisteloihin senkin takia, että se  osoittautui viime vuosina melko persoksi makealle.


Reseptinkin otin varmaakin varmemmasta paikasta eli yläasteen  kotitalouskirjasta "Keitämme ja leivomme".

Mokkapalapellillinen jaettiin puoliksi, koska KummityttöMirakohta10v. oli kesälomalla meillä. Lapset koristelivat kumpikin oman puolensa mieltymystensä mukaan. Koristelussa käytettiin ainakin runsaasti vihreää glitteriä, koska Pote rakasti piehtaroida tuoreella nurmella ( ja jäisellä kadulla ja hiekkaisella tiellä ja pehmeässä sammalikossa...).

Mokkapalat
tee tuplaannos uuninpellilliselle

Pohja:
100g margariinia tai voita
3/4 dl sokeria
1 muna
3/4 dl maitoa
3rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
2rkl valmista kahvia
25 g margariinia tai voita
1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa muna joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa voivaahtoon.
Levitä seos leivinpaperille  24x24 suuruiseksi levyksi. Koko pellille tee siis tupla annos, leivinjauhetta riittää silloin kuitenkin reilu 2 tl, ei tartte laittaa 4.

Paista pohja 200C 10 min.

Kumoa levy voipaperin päälle. Sulata margariini kattilassa ja lisää kuorrutuksen muut aineet. Jäähdytä. Levitä kuorrutus levyn päälle, koristele ja viipaloi kun kuorrutus on jähmettynyt.


Lapset askartelivat myös ihanat pienet lyhdyt, joihin sytytimme tuikut Poten muistoksi. Luulen, että askartelu lohdutti meitä kaikkia.



Pote oli suuri persoona, joka herätti ristiriitaisiakin tunteita ihmisissä. Elämä ison dominoivan uroksen kanssa oli välillä kantapään kautta opettelua, mutta yhtä pyyteetöntä kiintymystä tulen tuskin koskaan kohtaamaan. Pote oli rodulleen ominaisesti onnellisin "töitä" tehdessään, aina 100 lasissa, paitsi silloin kun päätti  heilutella ohjaajalleen keskisormea ja lähteä käymään vaikka kanttiinissa.


Pote oli pennusta lähtien yhden naisen (uskollinen!) koira, mutta vanhemmiten se lopulta hyväksyi myös perheen muut miespuoliset jäsenet. Urho6v olikin Poten suurin puolestapuhuja ja  ylin ystävä, vaikka 4 ensimmäistä vuotta jouduinkin rajoittamaan heidän yhteiseloaan.


Viime keväänä useamman kerran kun hain Urhoa vaunujen ja Poten kanssa eskarista, oli Urho järjestänyt lapset riviin päiväkodin aidalle, ja sitten esitettiin  koko sakille temppuja ja tottista (ja suurin naurunremakka saatiin aikaan aina kun Pote innostui piehtaroimaan pihamaalla.) Kerran hyppäytin Poten päiväkodin aidankin yli ja takaisin lasten riemuksi, mutta ei kerrota kellekään, se ei varmaan ole luvallista.

Saattelimme Poten Kuortaneen mummolaan hautaan, edellisen rottweilerimme viereen lepäämään. Viimeisenä palveluksena kaivoimme appiukkoni ja kälyni kanssa Poten haudan.

Onneksi sen suuri sielu lähti jonnekin parempaan paikkaan.

Rakkaudella.