Mokkapalat murheeseen

Viime viikosta tuli yllättäen perheessämme hyvin surullinen viikko. Maanantain eläinlääkärikäynti jäi koiramme Obelixen viimeiseksi.

Lapsia ja itseäni lohduttaaksemme leivoimme valvojaisiin jotakin niin tuttua ja turvallista, herkullista ja lohduttavaa eli mokkapaloja. Se sopi myös Obelixen tai Poten, kuten Urho6v on sitä aina kutsunut, muisteloihin senkin takia, että se  osoittautui viime vuosina melko persoksi makealle.

Reseptinkin otin varmaakin varmemmasta paikasta eli yläasteen  kotitalouskirjasta "Keitämme ja leivomme".

Mokkapalapellillinen jaettiin puoliksi, koska KummityttöMirakohta10v. oli kesälomalla meillä. Lapset koristelivat kumpikin oman puolensa mieltymystensä mukaan. Koristelussa käytettiin ainakin runsaasti vihreää glitteriä, koska Pote rakasti piehtaroida tuoreella nurmella ( ja jäisellä kadulla ja hiekkaisella tiellä ja pehmeässä sammalikossa...).

Mokkapalat

tee tuplaannos uuninpellilliselle

Pohja:

100g margariinia tai voita

3/4 dl sokeria

1 muna

3/4 dl maitoa

3rkl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:

2 dl tomusokeria

2rkl valmista kahvia

25 g margariinia tai voita

1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa muna joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa voivaahtoon.

Levitä seos leivinpaperille  24x24 suuruiseksi levyksi. Koko pellille tee siis tupla annos, leivinjauhetta riittää silloin kuitenkin reilu 2 tl, ei tartte laittaa 4.

Paista pohja 200C 10 min.

Kumoa levy voipaperin päälle. Sulata margariini kattilassa ja lisää kuorrutuksen muut aineet. Jäähdytä. Levitä kuorrutus levyn päälle, koristele ja viipaloi kun kuorrutus on jähmettynyt.

Lapset askartelivat myös ihanat pienet lyhdyt, joihin sytytimme tuikut Poten muistoksi. Luulen, että askartelu lohdutti meitä kaikkia.

Pote oli suuri persoona, joka herätti ristiriitaisiakin tunteita ihmisissä. Elämä ison dominoivan uroksen kanssa oli välillä kantapään kautta opettelua, mutta yhtä pyyteetöntä kiintymystä tulen tuskin koskaan kohtaamaan. Pote oli rodulleen ominaisesti onnellisin "töitä" tehdessään, aina 100 lasissa, paitsi silloin kun päätti  heilutella ohjaajalleen keskisormea ja lähteä käymään vaikka kanttiinissa.

Pote oli pennusta lähtien yhden naisen (uskollinen!) koira, mutta vanhemmiten se lopulta hyväksyi myös perheen muut miespuoliset jäsenet. Urho6v olikin Poten suurin puolestapuhuja ja  ylin ystävä, vaikka 4 ensimmäistä vuotta jouduinkin rajoittamaan heidän yhteiseloaan.

Viime keväänä useamman kerran kun hain Urhoa vaunujen ja Poten kanssa eskarista, oli Urho järjestänyt lapset riviin päiväkodin aidalle, ja sitten esitettiin  koko sakille temppuja ja tottista (ja suurin naurunremakka saatiin aikaan aina kun Pote innostui piehtaroimaan pihamaalla.) Kerran hyppäytin Poten päiväkodin aidankin yli ja takaisin lasten riemuksi, mutta ei kerrota kellekään, se ei varmaan ole luvallista.

Saattelimme Poten Kuortaneen mummolaan hautaan, edellisen rottweilerimme viereen lepäämään. Viimeisenä palveluksena kaivoimme appiukkoni ja kälyni kanssa Poten haudan.

Onneksi sen suuri sielu lähti jonnekin parempaan paikkaan.

Rakkaudella.