ISTUTA VIELÄ SE OMENAPUU

Mulla on on ollut oikein hyvä omenavuosi. Etupihalle istutetut omenapuut ovat molemmat tuottaneet ennätyssadon. Jaa mitä lajikkeita? No punainen ja varhaisempi sekä vihreämpi hapokas ja myöhäisempi... ( jos ihminen ei saa merkattua pakasteitaan asiaankuuluvasti, häneltä tuskin onnistuu puutarhankasvienkaan merkkaus, mikä täteen tulkoon toteen näytetyksi). Hämärästi muistelen, että vihreämpi saattaisi olla antonovka, mutta punainen on liian varhainen kai punakaneliksi. 

Kännykästä sattuu löytymään nyt kuva ainoastaan punaisesta puusta, satonsa huippuhetkellä, olisko elokuun alussa. Vieressä on vihreä puu, puolta isompi, jonka oksat kaartuvat jo tavoittamattomiin, siinä puussa on vielä ylhäällä pari kopallista omenoita.

Olen ihan itseoppineesti hoitanut puitani, suojannut korkeilla (huom! pitää olla, muuten viimeistään kevään kantohangilla yltää jyrsivä hammas) verkoilla ystäviltämme jäniksiltä talven ajaksi ja yrittänyt muistaa tehdä kevään varhaiset leikkaukset ennen juhannusta.  Yhteen aikaan puihini iski parin vuoden ajan muumiotauti, olin jo aivan suruissani, että mikä nyt neuvoksi. Ohjeen mukaisesti hävitin maahanpudonneet muumio-omenat sekajätteeseen (ei kompostointiin) ja luin sitten, että liian tiivis latvusto edesauttaa  taudin muhimista. Toissa keväänä vanhempieni avustuksella leikkasin molempia puita todella radikaalisti. Vihreä teki viime vuonna hedelmää, punainen ehkä kolme, mutta terveitä olivat.

Ja tänä vuonna tuli siis valtavasti. Ensi keväänä pitää muistaa taas leikata isoilla saksilla, tänä keväänä taisi unohtua. 

Koska omenia näytti tulevan valtavasti, otin elämäni ensimmäisen kerran yhteyttä läheiseen mehuasemaan Ylistarossa, sovin ajan ja IsoHoo kyytitsi omenat mehustamoon ja toi puolentoista tunnin kuluttua takaisin. Mehua tuli 59l, 3 litran hanallisiin pusseihin pakattuna ja pastoroituna. Mehu siis säilyy myös huoneenlämmössä jonkin aikaa, mulla on nyt vielä onnellisemnin varastossa ylimääräinen jääkaappi, jonne mehu mahtui hyvin. Toki mehun voi myös pakastaa (mutta minne laittaa sitten hirvenlihat?) . Mehunteon kustannuksiksi tuli 1,50€/l mitä en pidä ollenkaan pahana omien omenoiden mehusta.

Aikaisimpina vuosina äitini on keittänyt mehumaijalla mulle pakastettavaa mehua. Punaherukka-omena yhdistelmä on aivan superhyvä-perus-lantrattava-mehu, mutta tuo pakastettu tuoremehu  maijalla kadottaa jotenkin osan hapokkuudesta varmaankin kuumennusprosessin ansiosta, eikä sille ole oikein ollut juojia. Asemalla tuorepuristettu mehu taas on älyttömän fressiä ja raikasta, sopivalla hapokkuudella ja koko perheen suosikki.

Mehun väri riippuu mm. omenien kypsyydestä ja itseasiassa puristamolle omenat kannattaa viedä mieluummin hiukan raakoina kuin ylikypsinä. Meidän punaiset vietiin kyllä viime hetkellä, alkoivat jo putoilla solkenaan puustakin, mutta onneksi oli sekaan laittaa saman verran vihreää. Mehun väri on siis kyllä erittäin cloudy, eli aika läpinäkymättömän vaaleanruskea, mutta maku pirtsakka. Mehu sisältää luontaisesti paljon sokeria, ja on siis kaloripitoista, että sitä ei aivan janojuomana kannata litkiä, meillä se onkin käytössä ihana aamiaistuoremehuna tyyliin lasi per päivä. Saksalaisittain kannattaa tehdä myös Apfelschorlea, eli lantrata mehua 1:1 vissyvedellä. On ollut muuten mun lempparijuomaa ihan lapsesta asti. Sveitsissä asuttaessa keittiössä oli aina kori molempia, muistan erityisesti vihreän, pitkäkaulaisen omenamehupullon.

Juttelin Saksassa asuvan ystäväni kanssa tästä omppushowsta ja taas tuli yksi Suomen hyvä puoli esiin: saat mukaasi omien omenoittesi mehun. Saksassa omenat punnitaan ja saat sitten vastaavan määrän mehua, mutta omenat voivat olla kenen tahansa. Ja kuka tietää sitten missä ne ovat kasvaneet/tai onko niitä suojattu esim. tuholaisilta. Omansa tietää.

Meinasin ilahduttaa teitä myös reseptillä, mutta jätetäänkö huomiseen, kun juttua tuli jo näinkin paljon.

Summa Summarum:

1. Suojaa omenapuiden rungot talveksi korkeilla verkoilla ja tarpeeksi isolla kehällä.

2. Leikkaa reilusti kun lumet alkavat sulaa. Kaikki runkoon päin sojottavat oksat tai ylöspäin kurkottavat kilpalatvat

3. Käytä sato. Tee sosetta, hilloa, piirakoita, omenajälkkäreitä, salaatteja, kuivata, pakasta, syö sellaisenaan....

4. Vie tuoremehuasemalle. Saat maailman parasta mehua.

5. Ilahduta lähimmäistä. Laita tontin laitaan, kävelijöiden ja polkupyöräilijöiden riemuksi kopallinen omania ja kylkeen kyltti, saa ottaa. tai mikäli sulla on aivan hillittömästi omenia, jätä puiden alle tikkaat ja lyö maahan iso kyltti Tarvitsetko omenia, Saa kerätä isommankin määrän. Viestiä voi tehostaa jakamalla sen kavereille facessa. Olen itse kerran, ennen omenapuita, ilahtunut suuresti saadessani käydä noukkimassa ison määrän omenia tuntemattomasta puutarhasta. Toki tämä vie omppuvarkailta kaiken ilon....

6. Istuta vielä se omenapuu. Kaikista oikeista syistä. Ihanaa on myös se, että nykyään ei ensimmäistä satoa tarvitse odottaa kymmeniä vuosia, vaan omenat tuottavat hedelmää jo muutaman vuoden kuluttua. Koskaan ei ole liian myöhäistä!

SUOMALAISEN RUUAN RESEPTIT

Tänään, 4 syyskuuta,  on Suomalaisen ruuan päivä. Se, jos mikä, on päivänsä ansainnut. Puhdas, suomalainen, rakkaudella valmistettu ruoka.

Ruokakulttuuri, raaka-aineiden tuntemus, tieto ruuan alkuperästä, ravitsemussuositukset, kaikki ympärillämme muuttuvat koko ajan, jotkut asiat hitaammin, toiset nopeammin.

Suomalainen ruoka on osa kulttuuriperimääni, jotakin jota haluan myösvaalia. Linkitin tähän blogistani 10 hyvin perinteistä suomalaista reseptiä. Blogiani lukevana tiedät, että rakastan makuja eri puolilta maailmaa ja meidän pöydässä saattaa löytää lautaselta ruokalajeja lähes mistä tahansa maailman kolkasta. Sydäntäni lähellä on kuitenkin oman elämäni perinteinen suomalainen arkiruoka jauhelihakeitosta makkarakastikkeeseen ja myös taito valmistaa niin perinteisiä arkiruokia kuin harvinaisempiakin ruokalajeja.

Jospa valmistaisit tällä viikolla jonkun näistä 10 reseptistä?

MUSTIKKAPIIRAKKA

RUISLIMPPU

HERNEKEITTO

KESÄKEITTO

MÄMMI

KARJALANPAISTI

VIILI

LÄSKISOOSI

PAISTETUT SILAKAT

KARJALANPIIRAKAT

KALATACOT - PEHMEET VAI RAPEET?

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finduksen ja Indieplacen kanssa.

Elokuu toi mukanansa arjen. Arjen mukana tuli  kesälomalla jo unohtunut ruokahärdelli. Kyllähän te tiedätte. Koulut, työ, harrastukset (ja ihan uutena meidän perheessä mopoilu)  ja jossain välissä pitää yrittää istuttaa perhe yhteisen aterian ääreen, loihtia ruoka pöytään nopeasti, monipuolisuudesta ja terveellisyydestä tinkimättä. Siinähän sitä tietääkin pohtineensa ruokavalintoja! Varsinkin kun lapset eivät aina ihan mutisematta syö mitä äiti tarjoilee. 

Pitäs tarjota kasvista ja vihreää, pitäs olla kalaa, kyllä ruuanlaittajalle painetta kasaantuu. Pitää osata varautua, ettei kauppaan tartte lähteä joka päivä pyörimään ympyrää.

Pakastin on sinällään aikamoinen arjenpelastaja ja sitä hyödyntämällä illallisten minuuttipeli kyllä helpottuu. Kannattaa pakastaa itsetehtyjä ylijääneitä ruokia nopeasti mikrotettaviksi annoksiksi, mutta kauppojen pakastealtaista löytyy myös paljon nopeasti hyödynnettävää kotiin.

Kasvisruokapäivien lisääminen onnistuu jo melkein huomaamatta, mutta edelleen tuskailen sillä saako kalaruokia tuon suositellun 2-3  kertaa viikossa mukaan. Siinä auttaa kyllä huomattavasti kun ottaa mukaan kalapakasteet. Kalapuikot ja muusi menee aina! Eivätkä laadukkaasti valmistetut tuotteet oo sen huonompi vaihtoehto kuin tuore kala! Unohtakaa se harhaluulo, että pakastealtaasta ongittu kala olisi jotenkin pitkälle prosessoitua tai epäterveellisempi vaihtoehto. Ei o! 

Minä harvoin paneroin tuoretta kalaa (jos ei ruisjauhoissa kieriteltyjä silakoita lasketa), koska se on aikaa vievää ja sotkuista. Nämä nykyiset kalavalmisteet  hoitavatkin homman kun tekee mieli rapeaksi kuorrutettua kalaa. Finduksen täysjyvä kalafileet, joita on 2 paketissa,  on  valmistettu vastuullisesti kalastetusta Alaskanseitifileestä, ne sisältävät 63% valkoista kalaa ja ihanan rapsakan täysjyvä kuorrutuksen.  225 asteisessa uunissa 18 minuuttia ja sulla on rapeat leivitetyt kalafileet lautasella. Finduksen täysjyvä kalapuikot on myös herkkuja, niille on myönnetty sydänmerkkikin. Molemmat maistuvat, perunoiden, riisin tai pastan kanssa, leivän välissä, hyvällä kastikkeella  tai vaan tirauksella puristettua sitruunaa kruunattuna.

Mutta arvaatteko mihin nämä paneroidut täysjyvä kalafileet on lisäksi enemmän kuin oivallisia? (Koska kuorrutus maukas ja rapea ja sisältö suussasulavan valkoinen.) Kalatacoihin. Tämä äiti ei ainakaan oo niin fakiiri, että jaksa alkaa leivittämään ja frittaamaan alusta asti kalanpaloja tiistai-iltana tacoihin, näiden kalafileiden paistuessa  uunissa sä pilkot muut ainekset ja katat pöydän. Aika lähellä 20 minuuttia!

Päätettäväksi jääkin sitten enää, että kumpia tarjoat, pehmeitä vai kovia tacoja. Mä tein varmuudeksi molempia. Kalatacon pehmeät kuoret on mulla ehdottomasti maissista, maun takia, mutta käy ne pienet vehnäisetkin, ne on kiitollisempia ehkä käsitellä( eivät koppuroidu).

KALATACOT

4:lle 

2 pkt Findus täysjyvä kalafileet

300 g punakaalta

3 tomaattia

1 punasipuli

1 avokado

1 ruukku korianteria

1 vihreä jalapeño

1/2  limen mehu

12 kpl pieniä pehmeitä maissitortilloja tai rapeita maissikuoria- tai molempia!

suolaa

limelohkoja tarjoiluun

Kastike kalatacoille

150 g ranskankermaa

1 dl majoneesia

1/2 tl juustokuminaa

1/2 tl valkosipulijauhetta

1 tl sriracha chilikastiketta

Laita kalafileet uuniin paistumaan ohjeen mukaan (18 min, 225 astetta).

Fileiden paistuessa pilko muut ainekset tarjolle laakealle vadille. Suikaloi punakaali juustohöylällä, kuutioi tomaatti ja avokado, poista chilistä sienenet ja pilko, hienonna sipuli ja korianteri. Purista avokadon päälle limeä  tummumisen ehkäisemiseksi ja ripottele hiukan suolaa maun terävöittämiseksi. Asettele kippoihin tai laakealle vadille.

Sekoita kastikkeen aineet keskenään tasaiseksi. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa oman makusi mukaan.

Kuumenna tortillat/tacokuoret pakkauksen ohjeen mukaan.

Leikkaa kuumat kalafileet paloiksi.

Jokainen syöjä kokoaa oman taconsa laittamalla siihen pari kalafilettä ja muut ainekset, sekä valuttamalla lopuksi täyteläistä kastiketta pinnalle.

Ihana, käsinsyötävä ateria ! Täyttää kaikki mun arkiruuan kriteerit: helppous, nopeus, vaivattomuus, houkuttelevuus,terveellisyys ja maku.

Ai niin, ja se kysymys. Pehmeet vai rapeet? 
Ehdottomasti pehmeet...tai ehkä sittenkin rapeet. Joo, rapeet...eiku...

Syö kalaa!
Yhdestä kala-ateriasta saat päivän D-vitamiinin.
Kalan pehmeä rasva on hyväksi sydämelle ja aivoille.
Kalan proteiini on hyvälaatuista.
Kalasta saat myös B12-vitamiinia, seleeniä ja muita kivennäisaineita. 

MONTY PYTHON'S SPAMALOT SEINÄJOELLA

Varsinaisen oikeasti tämä kirjoitus ei ole ruokablogimateriaalia. Mutta koska olen vapaamielinen ihminen (joskin eräissä asioissa harvinaisen tiukkapipoisen umpimielinen) ja ihan itse päätän mitä blogiini kirjoitan antaa mennä. Koska tämä produktio on julkisuutensa ansainnut.

Ja takaan, että saan tähän kyllä ruokasisältöisenkin viitteen ympättyä.

Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Olen Monty Python -fani.Tai ehkä se nyt on vähän liikaa sanottu, fani kun varmasti muistaa ryhmän jäsenten nimet ulkoa ja tunnistaa kaikki sketsit, mutta sanotaan nyt niin, että Montyn Life of Brian on mielestäni kaikkien aikojen paras komedia-elokuva koskaan ikinä evö ja sen kohtaukset ja vuorosanat voin sanoa osaavani ulkoa, niin monta kertaa olen sen katsonut. Ja joka kerran yhtä ilahtuneena ja parodian mestarin Monty Pythonin pähkähullusta huumorista hurmaantuneena (johon on aina, jos ei nyt koira, niin ainakin yhteiskunnallista kritiikkiä  ja terävää ajankuvaa haudattuna). Monty Pythonhan ei siis ole henkilö vaan sketsejä esittävä komediaryhmä - vaikka tässä tuleekin puhuttua aivan kuin henkilöstä - joka tuli tunnetuksi BBC:lle tekemästään komediasarjasta Monthy Python's Flying Circus (69-74). No joo, onhan tästä aikaa, mutta onhan tämä myös kulttikamaa. Ja hei, viiskymppiset Montyllä!

Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Olin laittanut kalenteriini merkinnän Liput Spamalottiin! jo talvella, kun kuulin, että  2005 ensi-illan saanut Broadway-musikaali käännetään  ja esitetään kotikesäteatterissani Törnävällä. Spamalot pohjautuu löyhästi  Monty Pythonin elokuvan tekemisestä kaiken pilan irti ottavaan elokuvaan Monty Python and the Holy Grail, jossa kuningas Arthurin ritarit (ja mä rakastan myös näitä tarinoita, enkä voi ymmärtää, etteivät kaikki kertakaikkiaan tiedä mikä on Arthurin miekan nimi) ratsastavat kookospähkinöillä aikaan saadun kavion kopseen tahdittamana pitkin maita ja mantuja  Graalin maljaa etsimässä. Spamalotissa parodioidaan elokuvan teon sijasta tietenkin musikaalien tekemistä.

Mutta hups, niin vaan kävi, että emme saaneet järjestymään kesäteatterikäyntiä ennen viime viikonloppua, joka oli Spamalotin toiseksi viimeinen esityspäivä. Jos nyt joku tästä vielä haluaa ottaa onkeensa niin lauantaina 24.8 on viimeiset esitykset.

Ja Spamalot oli huikean hyvä. Paras kesäteatteri esitys koskaan ja paras teatterin lavalla näkemäni komedia. Mä en ole farssin ystävä ollenkaan ja tunnen oloni epämukavaksi niitä katsoessani. Monty Python -huumori voi äkkiseltään esittäytyä farssimaisena kohelluksena, mutta kyllä se on ennemmin verbaalista ilottelua jossa nauretaan vuorotellen maailman ikivanhimmalle vitsille, eli pierulle (omaakin sydäntäni lähellä tai hiukan alempana aina) ja seuraavassa hetkessä huomaa  taas jonkun terävän päivänpolttavan asiaan kohdistuvan vitsin/kritiikin. Sitä jään välillä miettimään, että kuinkahan suuri % näistä viitteistä menee ohi itseltä, asia on sama elokuvien suhteen, ne avautuvat kerta kerralta enemmän. Tämäkin juttu on täynnä ihania pieniä yksityiskohtia.

Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Ja Mikko Koivusalon suomennos on loistava. On sanottava, että kun kuulin Spamalotin tulevan teatteriin olin vähän skeptinen ja huolestunut, että kuinka sen brittihuumori ja kaikki pikku vilkkeet saadaan käännettyä. Turhaan. Seinäjoelta alunperin lähtenyt Mikko Koivusalo on taitava sananikkari, jonka käsialaa ovat monet muutkin taitavat käännökset, mutta tämä riimittely oli kerrassaan neroutta. Olisitte kuulleet ne ranskalaisen vartijan solvaukset! Tai se kuinka aluperäisversion alussa oleva  England-Finland  vertailukohtaus kääntyi piristysruiskeeksi suoraan suoneen Suomeen. 

Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Ihan päällekäyvän huikeaa oli produktioon osallistuvien ammattitaito. Yleensä missä tahansa musikaalissa on aina se yksi näyttelijä, jonka laulusuoritusta kuuntelee hivenen vaivautuneena. Spamalotissa ei. Laulut ja stemmat oli aivan huippuja ja  Anna Victoria Eriksson todella upea laulaja.  Monty Pythonin jutuissa naisnäyttelijöitä ei isoissa rooleissa juurikaan näy, nämä miehet kun tykkäävät itse vetää päälleen myös naisten vaatteet. Suhteellisen pieni näyttelijäkaarti vaihtoi lennosta roolista toiseen käsittämättömällä tempolla, roolit ovat olleet todella rankkoja heinäkuun helteissä. 

Jo itse tekstissäkin mainitaan, että musikaali tarvitsee yhden tähden ja sellainen varmasti on Aku Hirviniemi (itseoikeutettu Sir Lancelot, tietenkin). Akulta itseltä petti pokka täydellisesti pari kertaa lavalla ja siitähän yleisöllä riemu repesi. Sitten tajusin, että nuokin kohtaukset täytyivät olla suunniteltuja sympaattisia mokia. Compliments of the Director.

Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Varsinaisesti sydämeni vei kuitenkin Sir "Dennis" Galahadia esittävä Olli Rahkonen. Hänen elekielensä ja tyylinsä oli niin rautaista Monty Pythonia, että ihmettelin onko siellä lavalla itse John Gleese. Mikä hurmaava liehuletti...jos tukan täytyy olla hyvin, ei päähän sovi vetää silmikkopanssaria. (Väliajalla  Urhon entinen (tosikiva) äidinkielenopettaja käveli ohitsemme ja tervehti Urhoa sanoen, Terve Dennis...eikun Urho! Esityksen nähneet tunnistanevat yhteyden. Tai ainakin se Urho nimisen pojan  äitini jäi mieleen ja näköjään opettajankin.)

Mä en millään pysty käymään läpi kaikkia titavia esiintyjiä nimeltä.  Kunhan uskotte, että tässä esityksessä vahvoja lenkkejä oli joka ikinen (Aku Hirviniemi, Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Juha Hostikka, Henrik Hammarberg, Pihla Pohjolainen, Lauri Ketonen, Jyri Numminen, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen ja Ville Ortenvuori).

Puvustus on huikean hieno ja yksityiskohtia ja glitteriä täynnä, kiitos kuuluu Riikka Aurasmaalle. Juho Lindström vastaa nerokkaasta lavastuksesta, jossa linnamaisemiin saadaan ympättyä nuo Pythonista tutut visuaaliset tunnusmerkit. Ja koko homman yhteensaattamisesta  menee kunnia ohjaaja Mika Eirtovaaralle.

Kuva Jukka Kontkanen, Seinäjoen Kaupunginteatteri

Musiikin  ja laulun lisäksi myöskään Jyri Nummisen hengästyttävät koreografiat eivät ole  esittäjille helpoimmasta päästä, vaikka näin voisi niiden hioutuneesta kellontarkasta esityksestä päätellä. Jyri itsekin kaatuilee lavalla ihanan hengettömänä.

Mitä ihmettä tästä esityksestä voi sanoa? Mahtavaa ilotulitusta alusta loppuun, tai pitäsikö sanoa sateenkaaren säihkyntää, ensiluokkaista laulua ja tanssia ja aivan mahdottoman huonoa ja siksi niin mahtavaa huumoria! Jos siis haluat nähdä ni-ritarit, Timppa-velhon, rääväsuiset ranskalaiset, puujäniksen tai uhmakkaan mustan ritarin, jota ei pysäytetä edes raajat silpomalla (mahtava toteutus tässäkin), niin lauantaina vielä 2 näytöstä. Lippuja kenties on vielä.

Epäilemättä musikaali tulee löytämään tiensä myös (sisä)teatterien lavoille, menkää silloinkin katsomaan ja toivokaa, että palaset ovat yhtä täydellisesti paikoillaan kuin tässä esityksessä.

Ettette pidä minua aivan herätyksen saanena ja päättömästi ylistäneenä, on vielä sanottava, että äitini ei erityisemmin pitänyt esityksestä, vaikka sen erinomaista toteutusta  ei kieltänytkään. Ilmiselvästi hän ei ole MP-faniklubin jäsen.

Urho 15v. on kaltaiseni Arthur- tai oikeastaan Merlin -fani,  lisäksi näytelmään upotettu paikalliskomiikka puri. Nurmoon ja Kurikan mainitseminen naurattaa aina. Ja Jumalan ääni, kyllä, Juha Mieto.

Ja lupasinko vielä yhdistää tämän kaiken ruokaan.

NO:

Spamalot on tietysti väännös Camelotista, jossa Kuningas Arthur hillui pyöreän pöydän ääressä ritareineen. Spam- a- lot! Tunnistatte sanan spam ja mitä se tarkoittaa.

Mutta tiesittekö sanan etymologiaa? Spam on 30-luvun englanninkielinen nimitys säilykelihalle ja tulee sanoista spiced ham - spam.

Tämä meidän tuntemamme merkitys  spämmi, spämmäys, siis internetistä tulviva liikaviestitys on saanut alkunsa todellakin Monty Pythonin 70-luvun sketsistä. Se sijoittuu ravintolaan, jossa jokaisessa ruokalajissa on raaka-aineena  spam. Eli sama viesti toistuu ja toistuu ja toistuu.... Internetin käyttöön tämä sana on tiettävästi tullut v. -93, jolloin eräs mies vahingossa lähetti 200 kertaa saman viestin keskusteluryhmään. Tai ehkä jo aiemmin.

Ja ajatella, että Pyhä Graalin malja löytyi lopulta Seinäjoelta!

Loistavaa Seinäjoen Kaupunginteatterin Törnävän Kesäteatteri!

Ja olkaa onnellisia kaikki jotka musikaalin pääsivät kokemaan: "Tekin virrrtsanpidätyskyvyttömät %&???enmuistaenäämitkä, jotka valitsitte Törnävän Kesäteatterin, koska teillä ei ollut varaa mennä Pyynikille..."

LIHALLINEN JUTTU

VAROITUS: Seuraava juttu sisältää lihaa. 

Seuraava juttu sisältää myös runsaasti omia mielipiteitäni, tarkastamattomia totuuksia (vähän niin kuin Trumpilla, en kuitenkaan halua muussa yhteydessä tulla rinnastetuksi kyseiseen henkilöön), mutu-faktoja, että älköön kukaan siteeratko tätä muuta kuin erään ihmisen mielipiteenä. Ehkä korkeintaan esimerkkinä siitä kuinka randomisti ihminen valitsee ismit ja totuudet, joita haluaa noudattaa. 

MUUTOS LIHANSYÖNNISSÄ
Minä olen lihansyöjä. Varmaan kuuluisi sanoa, että sekasyöjä, koska liha lautasellani ei ole ollenkaan pääasia. Yritän muistaa edes yhden viikottaisen kala-aterian ja useana päivänä viikossa, ilman sen kummempaa suunnittelua asian eteen, löytyy lautaselta kasvisruokaa (siis ilman lihaa), pastaa, keittoa, paahdettua tai paistettua vihannesta ja juurekasta. Haluan, ettei asiasta tehdä numeroa.

Kasvisten lisäämistä ruokavalioon helpottaa nykyinen kasvisproteiinien jalostaminen käyttötuotteiksi, vaikka härkikseksi, nyhtökauraksi tai kaurapaloiksi, joilla saa korvattua lihan helposti ja yleensä melko maukkaastikin tutuissa resepteissä. Välillä mietin ruuan prosessointia ja sitä, että onko tälläinen jatkojalostus aina tarpeen, niin paljon puhutaan myös aidosta, puhtaasta ja prosessoimattomasta ruuasta.

Vartin härkäpasta pelastaa arki-illan

Nyt tullaan mutu-tilastoihin. Lihansyönti on edelleen kasvava trendi. Huolimatta vegaaniuden ja kasvissyönnin saamasta suuresta huomiosta, ne eivät edelleenkään ole valtaväestön juttu. 

Liha on vielä edullista ja nopeaa valmistaa, ainakin jauheliha ja broileri. Ja slow food tyyppisessä ruuanlaitossa taas päästään hauduttelemaan ja käyttämään ruhonosat nose-to-tail, mikä on pelkästään positiivinen juttu. Ja ruokaharrastajan märkä uni. Se siis, että on muutakin tarjolla kuin jauhelihaa ja broileria. Suomalainen lihatiski on nykyään ihana.

Ihan vietnamilainen lihasalaatti: vihreys ja aasialainen kastike tekevät siitä napakympin.

Ihan maailmanlaajuisesti lihansyönti on todella kasvava trendi. Elintason noustessa kehittyvissä maissa, esim. Kiinassa, väestö lisää ruokavalioonsa lihaa, joka  on myös nousevan elintason ja keskiluokkaistumisen tunnus. YK ennustaa lihansyönnin kasvavan 74% seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana.

Suuruusluokkia miettiessä ei paljon heivauta lihansyöntipuntarissa minnekään, vaikka kaikki pohjoismaalaiset ryhtyisivät kasvissyöjiksi. Ruotsissa muuten viime vuonna lihansyönti kääntyi laskuun!

Nopeat seesaminaudanlihavartaat ja voi poijat miten ihana kurkkusalaatti. Ihan oikein, jos sillä täyttää puolet lautasesta.

Kyllä minä tiedän ilmastonmuutoksen, kyllä tiedostan eläinten eettisen kohtelun haasteet. Olen kuitenkin maalaistyttö ja eläinten kasvattaminen ravinnoksi ei ole minulle ylipääsemätön asia. Valitsen suomalaista lihaa, juuri sen takia, että tiedän suomalaisen lihankasvatuksen korkeat laatustandardit myös eläinten kohtelua koskien.

Tietoa ja faktoja lihansyönnistä on runsaasti saatavilla. Miten tietoa tulkitsee onkin jo eri juttu.

Tämän jutun ruuat, joiden reseptit ovat tänään sanomalehdissä, joihin Lännen Media tuottaa sisältöä, ovat kaikki naudanlihasta. Naudanlihaa pidetään pahislihoista pahimpana sen kasvatuksen tuottamien kasvihuonepäästöjen takia. Kotimaisessa ruokatuotannossa suurin osa naudanlihasta tulee  lypsylehmistä jotka tuottavat myös oman ruokakulttuurimme tärkeää osatekijää, maitoa.

Jos nyt joku haluaa tähän sanoa, ettei aikuinen ihminen tarvitse maitoa, niin vastaan säpäkästi, ettei tarvitse muuten lapsikaan. Mutta siitä ei päästä mihinkään, että olemme jo kultturiperimältämme maidonjuontikansaa. Minä en sitä vastusta.

Naudat myös pystyvät hyväksi käyttämään ruohoa, jota ihmiset eivät pysty käyttämään ravinnoksi ja laiduntaminen voidaan nähdä myös perinnemaiseman vaalimisena. Naudanlanta on myös lannoittaja niiden kasvien kasvatuksessa. Tämä oli varsin lyhyt puheenvuoro naudanlihan puolesta.

Liha-perunalaatikko 2.0. Runsaasti kasviksia!

Minä en ole valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä, vähentämään kyllä, jopa radikaalisti. Nautin häpeilemättä kunnon pihvistä tai hajoavan pehmeäksi haudutetusta lihapadasta, broilerin valmistuksen nopeudesta (ja siitä, että lapset syö sitä satavarmasti).

Lihaakin voi syödä ajatuksella, epäekologisesti tai ekologisemmin. Itse 

• käytän paljon riistaa
• liha ei ole jokapäiväistä leipää
• pienennän liharuokiin käyttämääni lihamäärää
• lisään kasvisten määrää liharuuissa ja niiden lisukkeena
• käytän kotimaista lihaa
• kiinnitän huomiota ruokahävikkiin 

Olkoon lihasyöntini motto: vähemmän ja laadukkaammin.

Ja se, että herkutella voi muutenkin kun liha-aterialla.

Vaikka punaherukalla täytetyllä marenkirullalla.

Niin hyvää!

Lähes yhtä sekopäisen hyvää kuin tämä lihavartaalla sörkitty juttu lihansyöntimielipiteistäni. Siis sekopäinen. Ei hyvä sillä lailla kun haluaisin, looginen ja perusteleva, mutta ehkä kuitenkin ajatuksia herättävä.

Marenkirullankin ohje päivän sanomalehdissä.

Am-muu!

CASE URHON RIPPIJUHLAT

Kodissamme juhlittiin Urhon ripille pääsyä helteisenä heinäkuun sunnuntaina, 28.7.

Tykkään järjestää isoja juhlia, kun olen siihen lapsuudessa tottunut, että juhlapäivänä taloon marssii pieni kylällinen ihmisiä, sekä kirjaimellisesti (kyläläisiä), että siksi, että mulla on kyllä tosi iso suku, äitini perheessä 11 ja isäni 9 aikuisiän saavuttanutta lasta. Niin kyllä sitä pakkaa väkiä sitten tulla. Isoja juhlia ovat olleet ainakin  häämme (270), IsoHoon ja mun viiskymppiset (80 & 140- vai 170?).

Ei se taida olla kovinkaan trendikästä enää pitää tälläisiä pitoja, suositaan pienempiä ja intiimejä (veljeni perhe järjesti viime kesänä aivan ihastuttavat Promejuhlat porvoolaisen Cabriole-kahvilan juhlatilassa = 5/5!) , mutta no, koska mä voin´*, niin pidettiin suuret.  Tämä oli myös rippinuoren toive. Enkä mä nyt ihan ainoa suuruurenhullu oo täälä Etelä-Pohjanmaalla, ei tartte mennä kun tien toiselle puolelle, jossa vietettiin ihanan Mintun rippijuhlia alkukuusta ihan samalla väkimäärällä kuin meillä.

Sain kunnian ottaa Mintusta kuvia kiitoskortteja varten (tai oikeasti naapurit halusivat lainata vaan kameraani, mutta koska kuvan sielu on kameran molemmilla puolin, ei itse kamerassa, tungin itseni myös ottamaan kuvat), tässä ehkä oma suosikkini, vaikka korttiin päätyikin hyvin erilainen ottamani kuva.

*Koska mä voin, ei tarkoita todellakaan, että voin lyödä setelitukun pöytään ja vuokrata juhlatilan tarjoiluineen, vaan tarkoittaa sitä, että meillä on iso takapiha, naapurit joilta lainata pöytiä ja tuolia, äitini ja mun astiat, isän ampumat hirvipaistit jne, jotka tekee mahdolliseksi  tehdä myös isommin. Ja tietenkin on se iso suku, jota on kiva nähdä juhlien merkeissä. IsoHoolla vähän pienempi, mutta kyllä sieltäkin edustusta tulee.

Aattelin asian tietysti nannamaisesti niin, että samalla tarjoan kaikille ruuat kuin rupean leipomaan erilaista piirakkaa ja suolapalaa. Ja niin tein.

Meillä oli sunnuntaina kirkko kello 10 ja sitten olimme kutsuneet väen juhliin oman aikataulunsa mukaan niin, että kerroin ruuan olevan pöydässä kahdessa kattauksessa klo 12:30-14:00 ja 16:00 - 17:30.

Keittiön ruokapöytä jäi paikoilleen apupöydäksi, olohuoneen ruokapöydän käänsin seinän suuntaisesti, siihen tuli ruoka ja aterimet kaksiosaiseen puiseen viinilaatikkoon ja isot paksut servetit. Ruokalautaset eivät mahtuneet  pöytään, mutta ne olivat sopivasti pöydän alkupään vieressä olevalla keittiösaarekkeella.

Koska kahvipöytä oli tarjolla osittain samaan aikaan ruuan kanssa, rakensin sen seinän suuntaisesti  kolmesta naapurilta lainatusta klaffipöydästä. Ensimmäisessä lähinnä ruokapöytää, oli kylmät juotavat, jotka palvelivat siis myös ruokapöytää, keskimmäisessä kahvikupit ja kahvi ja  kolmannessa asetit ja kakut. Eli kahvia hakiessa ihmiset aloittivat asettipäästä ja etenivät kahviin tai kylmiin juomiin.

Sisällä ei oikeastaan ollut kauheasti istumapaikkoja, ainakaan pöytien ääressä, vaan satsasimme siihen, että jokaiselle löytyy ulkoa pöytäpaikka. Kiitos sunnuntain sään, joka ei ollut niin tappavan helteinen kuin lauantai, vaan oikein hyvä. Maanantainahan lämpö putosi viiltävän tuulen kanssa jo alle parinkympin...

Talomme takapuolella (etelän suuntaan) on koko talon pituinen katollinen 3 m leveä terassi ja toisella puolella terassia vielä ilman kattoa  2,60 x 5,50 levennys. Tähän saatiin mahtumaan meidän oma terassipöytä 12 hengelle ja 4x5 h pöytää. Levennyksen eteen naapuri pystytti tyylikkään mustan varikkoteltan 3x6 jonka alle mahtu 2x6h ja 1x5 h pöytä. Taivasalla oli vielä 3x6 h pöytä, mutta niihinkin saimme hommattua naapureilta aurinkovarjot. 

Ja uskokaa tai älkää, näistä puutarhajuhlista ei taida olla ainuttakaan kuvaa, missä näkyisi tämä kokonaisuus...

Eikä ole kuvia ruuistakaan. Eikä kahvipöydästä.

Eiko kukaan ajatellut, että miten se äiti nyt bloggaa? EI.

No on yksi isäni ottama kuva ruuasta. Sillä selvitään.

Menu, ja tämä yksi kallisarvoinen kuva,oli siis seuraavanlainen:

Urhon rippijuhlien Menu

Vihersalaatti

Sitruunamarinoidut uudet perunat

Papusalaatti

Kirsikkatomaatti-mozzarellasalaatti

Mummon kurkut

Lämminsavulohi

Piparjuurikastike

Routapaisti

Pihlajanmarjahyytelö

Pimento Tonnato

Ciapatta ja pehmeät ruisnapit, voi

vesi, kotikalja, raparperijuoma

Vihersalaatti on mun vanha luottotarjottava. Erilaisia salaatteja, kuivattuja karpaloita ja vadelmavinaigrette. Tuo ihana isoo tarjoiluvati on muuten IsoHoon lahja mulle, kun Urho syntyi (siis timantit ym muut hömppäkorut on niin yliarvostettuja....).

Samoin nuo perunat. Siis luottoresepti, ei missään nimessä yliarvostettu. 

Papusalaatista löytyy erilaisia säilykepapuja, varsiselleriä ja punasipulia ja kirpeä punaviinietikkakastike. Se on sellainen salaatti, joka ei koskaan lopu kesken, hämmästyksekseni ihmiset vissiin vieläkin vierastaa papuja. Illalla kun juhlia summattiin läheisten kanssa, niin moni kertoi kyllä tykänneensä juuri tästä ja santsanneensa.

Tomaattimozzarellasalaatti piti olla pelkät marinoidut kisikkatomaatit basilikan kera, mutta löysin edellisenä päivänä Juustoportin mozzarella minipalloja Sopurahasta 200 g a 50 senttiä, niin siitähän se ajatus sitten lähti.

Äitini ehdotti noita hölskytys/mummonkurkkuja ja ne ovatkin helppoa tarjottavaa. Kurkkuja sorruin ostamaan liikaa.

Isäni savusti 8 kg lohta ja se loppui kesken. Haettiin välillä kaupasta lisää. Mutta isäni savulohi, ihan sähkösavustimella (kahdella) onkin tajuttoman hyvää. Sen kanssa sopi piparjuuriranskankermakastike, joka menee myös hirvenpaistin kanssa.

Pakkasesta (vanhempieni ja PikkuveliNuutin) löytyi vielä 5 hirvipaistia, vaikka niitä ei sen kummemmin ollut näihin juhliin säästeltykään, yhteensä 10 kg. Äitin tekemä pihlajanmarjahyytelö maistuu sen kanssa. 

Pimento Tonnato oli Heli-Hannelen blogista bongattu ohje, jota paloin halusta kokeilla. Ehkä hiukan työläs resepti näillä määrillä (no siis lähinnä paprikan kuoriminen), mutta tämä loppui kyllä kesken, pakko myöntää. Mulla on aina jotain lihaa yleensä juhlien seisovassa pöydässä tonnatakastikkeella, nyt kokeilin paprikaa ja hyvää oli.

Ihmisillä on monenlaista filosofiaa juhlatarjoiluissa ja aika monelle on tärkeää, ettei mikään vaan lopu kesken, mikä häpiä. Minä en oo tehnyt tästä ongelmaa, jos loppuu, niin loppuu. Itse asiassa, olen ylpeä siitä, että mun juhlista ei jää kauhiaa määrää syötävää. Aina jotakin jää, mutta ettei sellaista määrää, että pitäis ruveta ympäriinsä lahjoittelemaan. Kurkkua ja leipää ostin liikaa, leipää meni tosi vähän, mikä aina ihmetyttää mua, kun oon leipähamsteri. Lämminsavulohi siis loppui ja äitin haki cittarista vielä pari lisää. Sen menekki oli kyllä ennustamattoman kova. Tomaatti-mozzarella syötiin loppuun ennen viimeisen kattauksen loppua, nostin sen vaan pois sitten.

Aina pitää olla joku katastrofi, ostin levitteeksi Arlan Ingmariini voi-rypsiöljy-merisuola pakettia neljä pientä ja vaikka tulin suoraan kaupasta kotiin, olivat ne ilmeisesti keriinny sulamaan, että kansi aukaistaessa  juhlapöytää viimeisteltäessä ne oli erottunu vähän ilkeän näköisesti (tekis mieli mennä kyllä testaamaan kauppaan, että eihän erä ollu viallinen). No ei se makuun vaikuttanu ja laitoin pöytään. 

Äitini tekemää kotikaljaa kehuttiin maan ääriin ja kyllä se olikin taäydellistä, ei liian makeaa eikä kitkerääkään. Samoin äitini valmistama raparperijuoma oli ihanan makuista. Värihän siinä on tosi laimea, mutta aah,  se maku. Äiti teki raparperijuoman jo hyvissä ajoin pakkaseen alkukesän sadosta.

Kahvipöydässä tarjoiltiin sitten kahvia ja haudutettua Earl Greytä.

Kahvipöytä

Mansikkakakku

Lakkakakku

Pavlova

Donitsiseinä

Minisuklaamuffinit

Lusikkaleivät

Kauralastut

Äitini teki kakunpohjat, täytti ja koristeli kakut. Hän halusi tehdä lakkakakut koska hänellä oli lakkoja ja voi kun se oli hyvää. Urho itse toivoi mansikkakakkua. Kakkuja tehtiin molempia 2, oliko ne nyt sitten  8 vai 6 munan vai sekä että, en ihan muista. Kakkujen ulkoistus oli mulle suuri helpotus tavallaan, vaikka oli mulla kyllä visio koristelusta. Mä tein sitten yhteensä neljä pavlovapohjaa, jotka sai ylleen kermarahkaseoksen, vadelmia ja punaherukoita, joita käytiin kesken juhlien hakemassa suoraan pensaasta. Paistoin kaksi marenkipohjaa kerralla uunissa, viimeiset vasta sunnuntai-aamuna. Sinne jäivät vielä kuivumaan kun lähdettiin kirkkoon. Oli sentäs tarkoitus tehdä ne edellisenä päivänä, mutta ensimmäiset kaksi meni kaikkien mahdollisten ei-kristillisten sanojen saattelemana roskiin, kun olin laittanu uunin vahingossa 100 astetta liian korkeaan lämpötilaan. 

Mutta kakut siis riittivät. Justiinsa. Jollekin tälläinen justiinsa voisi aiheuttaa ehkä liikaa sydämentykytyksiä.

Donitsiseinästä varmaan vielä oma juttunsa. Laitoin Urhon nikkaroimaan. Seinä oli menestys, varsinkin lasten keskuudessa. Cittarin minidonitsit pakkasesta (siis pullamaiset) pesee Arnoldsit koska vaan ja vielä hintaan 2.99/ 9kpl. Ostin 15 lootaa.

Lusikkaleivät ovat tietenkin hyvin perinteinen juhlaleivonnainen. Äitini ja MunKäly Porvoosta tehtailivat niitä 160 kpl, eli 320 kpl puolikkaita edellisenä torstaina. Jos urakka ei kuulosta kovalta, voin kertoa, että MunKäly istui mummolan lasikantisen keittiöpöydän ääressä, nojasi kyynärpäätään pöytään sillä tuloksella, että kyynärpää hiertyi auki, lakanatkin olivat aamulla ihan veressä (ei tajuttu laittaa laastaria). Nämä lusikkaleivät olivat erityisen suussasulavia, muuten, olen syönyt sellaisia koviakin koppuroita.

Minisuklaamuffineja tehtiin KummitätiVirpin kanssa edellisiltana muun misaamisen ohella 3x ohje. Annin ohjeella siis. Tulee meheviä ja maukkaita. Mutta älkää unta nähkö, että kukaan olis keriinny näitä kuorruttaa. Mun Pan B oli, että sulatan suklaata ja vähän roiskin sitä pinnalle muutaman strösselin kera, mutta lopulta voitti Plan C, eli tomusokeri. Jotain suklaista piti mutakakunystävä-juhlakalulle olla. Niin ja pitää Urho donitseistakin.

Kauralastut löytyi sieltä ihmekauppa Sopurahasta, siellä oli koko seinällinen Leivon Leipomon pikkuleipälaatikoita a 500 g /1€.  Ostin. En tainnut muistaa laittaa ekan aallon kahvipöytään, mutta toisessa jo olikin.Niitä meni reilu laatikko, ehkä puolitoista.

Laitan tähän vähäkuvaiseen postaukseen kuvitukseksi vielä viime metreillä otetun perhekuvan. IsoHoon kravatti mätsäsi Maitotytön mekkoon, mutta taisi olla jo hukassa. Urho15v, sai vääntää vielä takin päälle ja mirrin kaulaan.

Olen tosi ylpeä meidän rippilapsestamme, tai nuoresta aikuisesta. Urho jaksoi koko pitkän päivän toimia moitteettomasti isäntänä. Vastaanotti vieraat ja kiitti lopuksi, varmisti, että nimet olivat vieraskirjassa ja huolehti kaikille kiitoskortit. Eräs vieras mainitsi erikseen, että kuinka kiva, että nuori ei oo kämpässään availemassa ja laskemassa rahakuoria, eikä ollutkaan, niiden vuoro oli vasta illalla vieraiden poistuttua. 

Minä taas olen (taas!) ikuisessa kiitollisuudenvelassa kaikille, joilta sain apua. Äitini oli aivan korvaamaton, niin siivouksessa kuin ruoanlaitossa, mikä teräsnainen ajattelin, kun aamu viideltä leviteltiin pöytäliinoja. Isäni myös, selväksi on tullut kai kuinka suosittua lohi oli. IsoHoo saa myös kiitettävän järjestelyihin osallistumisesta, ennen ja jälkeen. LuisteluKati kävi torstaina osallistumassa vähän siivoukseen ja niinkun sanottu, naapurit palastivat lainaamalla pöydät, tuolit, varjot ja teltan. Kiitos MunKäly Porvoosta myös verissäpäin tehdyistä lusikkaleivistä.  Rakas ystävä Virpi, Urhon kummitäti saapui lauantaina kuuden junalla, syötiin ensiin ja sitten katettiin ja misattiin ruokia yli kahteen yöllä. Mä heräsin viideltä. Aamulla Virpi laittoi meidän kaikkien hiukset. 

Aamun kattauksen pelastaja oli vanha laivatyökaveri Riitta joka huhki aamusta neljään asti. Sitten  tai siis jo aikaisemmin, kun olivat saaneet syödyksi, keittiön hoitivat Virpi, Natasisko ja NuutinMinna (eli veljeni vaimo). Siskoni hiukan pahoitteli, ettei nähnyt toisen aallon sukulaisia, kun piti niin tiskata. Mutta siis korvaamattomia! 

Itsekin olin luvattoman paljon keittiön puolella, mutta yritin olla edes toivottamassa tervetulleeksi ja hyvästelemässä vieraat.

Aion tehdä vielä toisenkin postauksen tyyliin mitä opin, mitä en, tai jakaa parhaat vinkit tai ehkä päästää teidät sisälle siivousinfernooni ennen juhlia tai muuten vaan varoittavana esimerkkinä.  Itse on ollut kiva lukea Sauvajyväsen promejuhlista (useampia juttuja), meillä on paljon samaa filosofiaa (ja samoja ruokia). Nakit ja mutsit on toinen blogi, jonka rippijuhlapostaukset luin mielenkiinnolla. Erilaiset järjestelyt, mutta sama rento lopputulos.

Ja kiitos teille kaikki ihanat vieraat! Tärkeintä oli, että te tulitte!

Ja vielä päivän yleisökysymys? Kuinka monta vierasta jätti nimensä vieraskirjaan?

VILLIINNY VADELMASTA

Ihanista ihanin vadelma. Se on yksi omista lempimarjoistani mustaherukan ja karviaisen ohella. Nooh, ja mansikan, kirsikan (se kai ei ole teknisesti edes marja?), mustikan ja puolukan. Eikä punaherukoita britassa lyö laudalta mikään... Mutta vadelmista tehty hillo on ehkä mun suosikkini, sellainen itävaltalainen rapeakuorinen hyrränmallinen aamiassämpylä vadelmahillolla, nam! Tai mikä tahansa suklaajutska!

Naappasin torilta laatikollisen vadelmia, kahta sorttia, kuten kuvasta näkyy. Noita kookkaita kaunottaria, jotka istuu pakastuksenkin jäljeltä ihan täydellisesti kakun päälle ja sitten toisia hiukan pienempiä ja persoonallisemman näköisiä, jotka olivat maultaan aivan supermakeita. Villivadelmiakin olisi mukava löytää apajat. Lapsuudesta on jäänyt mieleen maun lisäksi se, että ne piti syynätä niin tarkkaan, koska lähes jokaisessa kiemurteli pullea valkoinen mato. Näissä tarhavadelmissa ei taida olla, en ainakaan ole törmännyt.

Upotin vadelmat ihan sellaisinaan muffinipellillä paistettaviin ruusupulliin, toimivat tosi hyvin, ei tarvitse keitellä hilloa. Paitsi itse ruusukuvio ei taikinan noustessa kyllä pitänyt kutiansa, mutta nättejä tuli kumminkin.

Osa vadelmista päätyi vadelma-valkosuklaablondeihin. Blondihan on brownien vaalea sisar, sellainen kostean mehevä herkullinen ruutuleivos.

Pujotin myös halloumin ja kanan vartaisiin, grillasin ja tarjoilin vadelma-mangosalsan kera. Oli muuten herkkua!

Tottakai vadelmat passaavat salaattiinkin, varsinkin persoonallisten juustojen kaveriksi. Persoonallisella meinaan vuohenjuustoa tai fetaa tai auraa kuten tässä. Ja sitten vielä vadelmavinaigrette!

Ja kun hulluna siinä helleviikolla siivottiin tulevia juhlia varten ja hikipäissäni valmistelin jossain välissä nämä kuvausannokset, ei mikään virkistänyt niin kuin kotitekoinen vadelmalimonaadi. 

Että siitä vaan, inspiroitukaa ja villiintykää vadelmasta! Tänään nämä reseptit löytyvät Lännen Median tuottamista sanomalehtien ruokasivuilta. 

 Jopa Ilkasta.

Onko sulla joku resepti, jota on ihan pakko tehdä vadelmasta?