About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. syyskuuta 2020

KUKKAKAALIIN UUDET RESEPTIT


Kukkakaalin täytyy olla yksi mun kaikkien aikojen kasvissuosikeista. Kukkakaalta saa kaupasta läpi vuoden, mutta erikoisen maistuvaa on tietenkin kotimainen kukkakaali, jonka satokausi on onneksi hurjan pitkä, suurin piirtein juhannuksesta marraskuun puoliväliin asti.

Kukkakaalin viehätysvoiman ytimessä lienee sen monipuolisuus. Itse tykkään rouskutella sitä ehkä kaikkein eniten ihan raakana ja sellaisenaan myös salaateissa, tämä mahdollisuus onkin erityisesti kotimaisen kukkakaalin etu, kukkakaali kun ei taida olla ihan sellainen jynssättävä vihannes (ja jynssäntää, kuorimista tai kuoliaaksi keittämistähän ulkolaiset vihannekset usein tarttee, viljelymetodit kun on muualla niin erilaiset. Pidin kerran työpajaa, jossa mukana oli tsekkiläinen vai oliko nyt puolalainen nuori nainen, ja meille meinas tulla ihan riita kun pyysin lohileipään hienontamaan tilliä ja minä en olisi antanut pestä kotimaista tilliä, hän oli sitä mieltä, että tapatan koko porukan. Koska pakkohan se tilli on liottaa ensin.). 

Kukkakaalin ainut vihollinen taitaa olla ylikypsäksi ja mauttomaksi mössöksi keittäminen. Samasta syystä en tykkää hirveästi pakastekukkakaalistakaan, se on helposti mautonta mössöä. Tykkään käyttää eniten tuoretta.

Omia suosikkejani on raakana rouskuttelun ohella uunissa paahtaminen sekä erilaiset intialaistyyppiset curryt, kukkaali on nimittäin kiitollinen alusta mitä erilaisimmille mausteille, hyvin tulisillekin. Ja onhan se perinteinen kuorrutettu kukkakaalikin ihanaa, samoin kaikki keitot, kukkakaaliriisi ja - muusi, kukkakaalista valmistetut gluteenittomat piirakan pohjat jne. Resepteistä ei todellakaan ole pulaa. Liemessä Jenni pani pystyyn jokunen vuosi sitten oikein kukkakaalitalkoot ja mahtavasta reseptiluettelosta voi tänäänkin ammentaa inspiraatiota aivan yhtä lailla ajan hengessä.

Lännen Median lehdissä on tänään taas se torstai, kun kirjoittamani reseptit valokuvineen valtaavat ruoka-aukeaman. Tällä kertaa pääosaan pääsi tämä ihanin suosikkini kukkakaali. Luepa Turun Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen ja muut maakuntalehdet erityisen tarkasti tänään. Ja rakastan sitä, kun laitatte palautetta, että REPÄISIN sivut talteen. Ihanan old school- meininki. Rakastan!

Resepteissä sen sijaan löytyy toivottavasti ihan uuttakin inspiraatiota kukkakaalin valmistukseen.


Kukkakaalihummus

Hummus on yks lemppareitani ja tahini taluttaa kyllä kukkakaalinkin upeasti osaksi ihanaa tahnaa kikherneen tyylisesti. Eläköön kukkakaalihummus! Dippaa pitaleipää, kasviksia, käytä osana bowlruokia ja salaatteja.Laita leivälle.


Kukkakaalipopsit

Kaikista näistä kukkakaaliresepteistä, kukkakaalipopsit vetosivat eniten omaan perheeseeni ( jopa koira oli hypännyt pöydälle ja saalistanut viimeiset kulhoon jääneet parempiin suihin). Kukkaalipopsit ovat helppotekoisia, eikä mitään friteerauksia tarvita, ne valmistuvat pinnalta rapeiksi ja sisältä kuohkeiksi ihan uunissa. Voit käyttää herkuttelusnackkinä, mutta ihan myös ruokalautasella osana ateriaa. 

Kukkakaalipelti

Oon vähän innostunut näistä peltiruuista ja usein käytän pohjana kypsää riisiä. Nämä on varsinaisia hävikin minimoimispeltejä, koska näihin uppoaa lähes kaikki syömäkelpoinen jääkaapista. Tässä nyt on tietenkin kukkakaalille annettu päärooli.

Mä myös tykkään näiden peltien iloisenkirjavasta ulkonäöstä.


Paahdettu kukkakaalisalaatti

Paahdettu kukkakaali, kikherne, korianteri... need I say more. Salaatti maistuu lämpinä tai kylmänä ja näkisin sen lounaseväänäni tai osana Lähi-itä henkistä meze-pöytää ystävien kokoontuessa.

Käypä siis tsekkaamassa reseptit ja tee jotakin aivan uutta kukkakaalista. Sovitaanko vaikka, että tällä viikolla valmistat kukkakaalia kahdella tapaa: Kerran lempityylilläs ja toisen jollakin ihan uudella reseptillä.

Ja jottei menis ihan kukkakaaliksi, löytyy aukeamalta vielä maailman helpoin ja mehevin resepti syysomenille. Tämä kakku ei kaipaa vatkauksia, vain aineiden sekoittaminen ja uuniin.

Nam. 












maanantai 7. syyskuuta 2020

LAMPAANKÄÄPÄ - 3 X RESEPTI




Melkein joka vuosi itsellä nousee joku sieni ylitse muiden. Sieni, jolla on meneillään erinomainen satovuosi,  tai jonka olen juuri oppinut tunnistamaan, paistanut, maistanut ja innostunut. Tälläisiä "vuoden sieniä" ovat olleet vaikka suppilovahvero, vaaleaorakas, huhtasieni, kehnäsieni ja voitatti.

Syksy 2020 on ehdottomasti omistettu lampaankäävälle. Olen jo ehtunyt tehdä siitä muhennosta lohen kylkeen, risottoa ja ihania lampaankääpäburgereita.

Lampaankääpä on yleinen, satoisa sieni ja tänä vuonna varsinkin olosuhteet ovat olleet sille otolliset. Ei sillä, että minä olisin siihen törmännyt (nämä mun vuoroin kallioiset ja vuoroin soiset lähimetsät on vähän kranttuja antimistaan) mutta olen saanut jo kaksi isoa satsia tutulta, innokkaalta sienestäjäpariskunnalta (Kiitos Ari ja Satu! -Näkisittepä millaisia vuoria he ovat keränneet kantarelleja ja suppiksia tänä vuonna!). Minkäs sille voi, kun on tullut poimittua ihan liikaa, ja kaikki paikat on jo täynnä eri tavoin säilöttyjä sieniä, täytyy antaa eteenpäin tarvitsevalle (kiitos, että se olen minä).

Lampaankääpä ei kaipaa esikäsittelyä. Voit tutustua sen ulkonäköön jonkun kokeneen sienestäjän opastuksella, minä tapaan kulkea metsässä sienikirjan kanssa ja poimin vain varmasti tunnistamiani, mikä onkin hyvä yleisohje. Eli:

Poimi vain tunnistamiasi, syötäviä sieniä! Se kärpässieni kannattaa jättää metsään vaikka sen melko varmasti tunnistaakin. Sama koskee muita tunnistamiasi myrkkysieniä. Just saying.



Lampaankääpä on siitä hyvä sieni, että sen voi sekoittaa lähinnä vain hiukan tummempaan typäskäpään. Typäskääpä ei muutu lampaankäävän tavoin kypsennettäessä keltaiseksi lihaltaan, se ei ole myrkyllinen myöskään, pahanmakuinen kylläkin. Ihan nuoret yksilöt ei edes sitä.

Lampaankääpä on vaaleaorakkaan tavoin erittäin lihaisa sieni ja soveltuukin laakean lakkinsa takia erinomaisesti ihan sellaisenaan pihviksi paistettuna.  Siitä ei tule veltto eikä vetelä, eikä limainen, vaan vain erinomainen. Lampaankäävän maku on tosi mieto, ei ollenkaan kovin metsäinen, joten se sopii  suuhun monelle, jolle ei sienet maistu (mun lapset!).

Lampaankäävän voi pakastaa. Olen pilkkonut pienemmäksi, mutta en ihan pieniksi paloiksi, paistanut pannulla kunnes neste haihtuu ja sitten pussittanut pakastepusseihin. Lampaankääpä siivut korvaa hienosti vaikka herkkusienet pizzassa. Pakastesiivut sopivat myös muihin piirakoihin, muhennokseen, keittoihin ja kastikkeeseen. Lampaankääpä soveltuu myös kuivattavaksi, sitä en ole kokeillut vielä. En ole myöskään kokeillut lampaankäävän pikkelöintiä, mutta se on kuulemma ihan erinomainen etikkasieni.

Sienethän on todella helposti pilaantuvia tuoreina, lampaankääpä säilyy kuitenkin jääkaapissa, vähän kantarellin tapaan, muutaman päivän hyvänä.

(Pyydän anteeksi noita hampurilaiskuvia, en oikein tajua, mitä kameralleni tapahtui, ne on kuitenkin ihan luonnonvalolla otettuja valokuvia, mutta ne on ihan ihme tunkkaisia. Kuvitelkaa parempi kuva!)
Mulla siis odottaa tuolla uusi satsi lampaankääpiä puhdistamista, mutta ensin kerron mitä tuli tehtyä edellisestä satsista. 

Kaikkien sieniruokien äitihän on kermainen, runsassipulinen sienimuhennos. Ruoka, joka ei sen kummempia reseptejä kaipaa. Mutta jos nyt kumminkin. Ainut kuva on aivan valmistamisen alkupäästä.

Siinä näkyy hyvin, kuinka sieni muuttuu keltaiseksi. Siinä näkyy myös hyvin, kuinka laiska kuorii ja pilkkoo sipulia (no ihan tahallaan jätin isoksi).


LAMPAANKÄÄPÄMUHENNOS

1/2 l pilkottuja tuoreita lampaankääpiä
1 iso keltasipuli pilkottuna
2 rkl voita
2 dl kermaa
2-3 dl maitoa
suolaa
valkopippuria
tuoretta persiljaa hienonnettuna
Kuumenna voi pannulla ja paista siinä pilkottuja sieniä ja sipulia keskilämmöllä kunnes sienten neste on haihtunut.
Lisää kerma ja maito ja anna hautua vartin verran,
Mausta suolalla ja valkopippurilla(varovasti). Viimeistele persiljalla.

Meillä sienimuhennos syötiin keitettyjen perunoiden ja uunilohen kanssa. Kyllä oli hyvää.
Muhennoksen voit tehdä samaan tapaan myös pakastetusta lampaankäävästä.
Tuttuun tapaan reseptissä ei ole vehnäjauhoja, en ole koskaan ymmärtänyt niiden funktiota. Muhennos kyllä paksunee hauduttaessa.


LAMPAANKÄÄPÄRISOTTO

4 :lle
1/2 l tuoreita lampaankääpiä pilkottuna (pakkasesta  3 dl)
1 sipuli tai 2 salottisipulia hienonnettuna
voita ja oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
n. litra kana-, tai kasvislientä
2 dl parmesania raastettuna.
pari ruokalusikallista voita
pinnalle tuoretta persiljaa

Kuullottele sieniä ja sipulia voin ja oliiviöljyn sekoituksessa laakealla pannulla kunnes neste on haihtunut ja sipulit pehmeitä. Siirrä sivuun pannulta odottamaan.

Kaada pannulle riisi ja kuullota läpikuultavaksi. Lisää viini ja anna imeytyä.

Pidä viereisellä levyllä koko ajan kevyesti poreilevaa liemikattilaa ja nosta siitä syvä kauhallinen kerrallaan, aina edellisen imeydyttyä riisin joukkoon (keskilämpö). Sekoittele riisiä lähes koko aika, niin riisistä irtoava tärkkelys tekee risotosta kermaisen riisin kypsyessä.

Kypsyminen kestää n. 20 min. Sekoita sitten mukaan sieni ja sipuliseos, parmesaani ja voi. Viimeistele hienonnetulla persiljalla.


LAMPAANKÄÄPÄBURGER (tai lampaankääpäpihvit)

Lampaankääpäpihvit:
4 sopivankoista lampaankäävän lakkia
2 dl korppujauhoja (panko olisi parasta)
1/2 dl raastettua parmesania
2 rkl hienonnettua parmesania
suolaa ja pippuria
kananmuna
 paistamiseen voita ja öljyä
burgereihin lisäksi:
1 pallo bufalamozzarellaa
1 pihvitomaatti ja siitä 4 siivua
hiukan salaattia
majoneesia
4 hampurilaissämpylää, niitä pienempiä


Sekoita korppujauhot, parmesaani, persilja ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Riko kananmunan rakenne. laita molemmat aineet erikseen vaikka syvälle keittolautaselle. Kääntele sienen lakki ensin molemminpuolin munassa, sitten korppujauhoseoksessa. Jos teet hampurilaisia niin kun käännät pihvin, laita pinnalle 1/4 siivu mozzarellasta sulamaan. 
Käytä lopuksi myös tomaatin viipaleet pannulla paahtumassa molemmin puolin. Suolaa ja pippuroi

Paista öljy-voiseoksessa molemmin puolin kauniin värisiksi (keskilämpö).

Kokoa burger paahtamalla sämpylät ja voitelemalla ne majoneesilla.

Pinoa sämpylän puolikkaalle sitten salaattia, marinoitua punasipulia, tomaatinsiivu, lampaankääpäpihvi juustoineen ja lopuksi yläkansi.

Ihania.




torstai 20. elokuuta 2020

SIMPPELI MUNAKOISOPASTA



Pastan parhaita puolia on se, että sen saa nopeasti pöytään,se on loputtomasti varioitavissa, herkullisen makuista, täyttävää ruokaa, jolla jaksaa pitkään ja edullistakin se on vielä. Ainut haittapuoli, jonka keksin on se, että se ei ole peruna (varsinainen vitsiniekka tänään)!

Pasta on myös erinomainen pohja kun haluat lisätä kasvisten syöntiä. Pikaisesti freesatut kasvikset öljyssä tai tomaattipyreessä on jo kastiketta kerrakseen.

Munakoiso on monen suosikki, niin minunkin. Joten pistetään tulille munakoisopasta. Alla Norma -tyyppinen munakoisokastike tomaattipohjassa on herkkua, mutta oikeasti, munakoison herkullisuus tulee esiin vieläkin yksinkertaisemmassa muodossa. Joten tänään unohdetaan tomaatti.


MUNAKOISOPASTA

4:lle
n. 280 g haluamaasi pastaa, esim spaghetti, tagliatelle tai penne
2 pienehköäa munakoisoa
1/2 dl (oliivi)öljyä
2 valkosipulinkynttä
1/2 tuore chili tai hyppysellinen chilihiutaleita
1 puska lehtipersiljaa
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
pinnalle raastettua parmesania, puristus sitruunasta on myös hyvää 

Aloita pastan kypsennys keitto-ohjeen mukaan.
Kuutioi munakoiso n. 2 x 2 cm kuutioiksi. Lämmitä öljy ja aloita munakoison freesaaminen keskilämmöllä. Lisää mukaan hienonnetut valkosipulinkynnet, mutta varo polttamasta niitä. Lisää hienonnettu chili tai chilihiutaleet. Hienonna persilja ja lisää pannulle mukaan puolet yhdessä oreganon ja suolan kanssa.

Valuta al dente kypsennetty pasta, säästä kupillinen keitinvettä (älä siis suolaa keitinvettä liian suolaiseksi) ja lisää pasta sekä vesi (ensin vähemmän ja lisää sitten tarvittaessa. Sekoita pasta ja anna makujen liittoutua vielä muutama minuutti. Lisää loppu persilja.

Nosta pasta pöytään, raasta pinnalle runsaasti parmesaania ja nauti.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

KESÄSALAATTI ÄIDIN MAKUUN


Otsikosta voi tehdä erinäisiä johtopäätöksiä. Mutta takaan, että minä itse tykkäsin.

On tullut tässä vähän lomailtua, ehtinyt Naantaliin, Porvooseen, Vantaalle ja Riikaan. Blogiin ei sen sijaan ole ehtinyt, ei edes tietokonetta ole aukaistu sitten loman alkamisen. Reissuistakin olisi varmaan jotakin sanomista, mutta laitan nyt pikaisen salaattipäivityksen, että kansa saa edes jotain.

Ja hyvää saattekin! Nopean näppärän ja ruokaisan salaatin. Sain tähän salaattiin inspiraation IG:stä, kun ihanat @kaneliajakardemummaa ja @kauniinelämänkoulu postasivat kumpainenkin ihanat salaatit. Lainasin molemmilta ja yhdistelin oman herkkuni, josta tuli tällainen:


KESÄSALAATTI

1 tlk kikherneitä 
3 kevätsipulinvartta
3 varsisellerinvartta
1 avokado
1 tlk fetakuutioita chiliöljyssä (Apetina)
1 limen mehu
runsaasti elikkä reilusti korianteria

Valuta kikherneet. Suikaloi kevätsipulit (vihreät ja valkoiset osat eli koko sipuli) ja varsisellerit. Kuori ja kuutioi avokado.
Laita kaikki salaattikulhoon ja sekoita varovasti. Lisää vielä fetakuutiot ( maun mukaan, en käyttänyt ihan koko purkkia) ja kastikkeeksi sopiva määrä fetapurkin öljyä. Purista pinnalle limen mehu ja sitten sekaan ihan mielettömästi hienonnettua korianteria.
Lisää suolaa ja/tai mustapippuria mikäli kaipaat.

On niin hyvää, niin hyvää!

Toivottavasti rakastat varsiselleriä, kuten minäkin, se on niin ihanaa tässä!

torstai 25. kesäkuuta 2020

TUPLAMAISSISALAATTI


Teinpäs eilen illalla oikein ihanaa ja uudenlaista salaattia  grillattavien kylkeen. Tästä tuli vähän aikuisosastoa, sillä vaikka Maitotyttö ottikin aimo annoksen lautaselleen, kun salaatissa oli kerran popcorniakin, niin hän totesi, että tänne on piilotettu jotain väkevää.

Ehkä mun pitää tuunata kids-versio tuplamaissisalaatista vähemmän hapokkaalla kastikkeella, eikä sekoittaa poppareihin chipotle tapascoa.


Ehdottomasti uusi ja erilainen salaatti ja omasta mielestäni tosi herkku. Grillattu maissi toi sopivasti makeutta, popparit ja jäävuorisalaattirouskua ja kastikkeen yllättäjänä toimii sinihomejuusto. Cheddarin oikeutuksesta samassa kastikkeessa en ollut ihan varma, toiko se jotain lisämakua tai kermaisuutta? En sitä varsinaisesti maistanut. Mutta ohjeessa luki kylläkin pitkään kypsynyttä cheddaria ja mä käytin vain ihan tavallista cheddarraastetta.

Arvatkaa, kenen resepti? No Jamie Oliverin T-I-E-T-E-N-K-I-N! Resepti löytyy Jamien kohtuu-uudesta VEGE- kirjasta, jota olen ennenkin kehunut. Kirja uppoaa muhun niinkuin kuuma veitsi voihin, ehkä siksi, että Jamie on kuitenkin itsekin sekasyöjä ja, että reseptissä käytetään raaka-aineina kasviksia, ei niistä jalostettuja lihankorvikkeita. Mä tykkään!


Ja näin se tehdään:

TUPLAMAISSISALAATTI

Alkuperäinen resepti Jamie Oliverin VEGE-kirjasta
4:lle lisäkesalaattina/puolitin Jamien ohjeen, muuten paitsi kastikkeen osalta

3-4 dl valmistettuja mikropoppareita
Tabasco chipotle-kastiketta
öljyä paistoon
2 kokonaista esikypsennettyä maissintähkää
1/2 kerä jäävuorisalaattia
4 kevätsipulia
30 g cheddarjuustoraastetta
30 g sinihomejuustoa
6 rkl luonnonjugurttia
1/2 valkosipulinkynsi
2 tl englantilaista sinappia (Mitä se on? Mulla oli vaan dijonia)
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl Worchesterinkastiketta
kourallinen tuoretta korianteria

Jamie teki popparitkin itse (1dl jyviä), mutta otin ja oikaisin ja tein mikropoppareita. Kun ne ovat valmiita, sekoita niihin muutama reilu loraus Tabascosoosia.

Paahda maissintähkiin pannulla vähän paistopintaa, nosta sitten jäähtymään. 

Silppua jäävuorisalaatti karkeasti. Viipaloi keväsipulit ja lisää molemmat poppareiden kanssa samaan kulhoon.

Valmista kastike surauttamalla tehosekoittimella juustot, jugurtti, valkosipuli, sinappi, etikka ja worcestershiren kastike (tiesitkö, että se lausutaan WU-stö-shö:n kastike? En nyt käyttänyt foneettisia merkkejä, koska kaikki eivät ole ehkä oppineet niitä käyttämään -enkä löydäkään niitä tästä hemmetin koneesta- mutta noiden painottomien tavujen Ö kirjain mallaa tietenkin schwa äännettä eli sitä jotain ään ja öön ja oon välimuotoa kuten esim englannin epämääräinen artikkeli lausutaan. Suurinpiirtein selitettynä.) sekä valkoviinietikka soseeksi. Murenna sinihomejuusto ensin.

Leikkaa maissinjyvät irti tähkistä ja lisää ne salaattikulhoon. Kaada päälle kastike ja sekoita. Nypi pinnalle korianterilehdet.

Kannattaa tarjoilla salaatti heti. Popparit ei tykkää liottamisesta.






lauantai 23. toukokuuta 2020

MIKÄ HERKKU, OSTERIVINOKAS


Tein niin herkullista pastaa osterivinokkaista, että oksat pois. Juuri sellaista yksinkertaista, vain muutama raaka-aine, mutta silti lähtee jalat alta kun on niin hyvää.

Kaikki lähtee tietysti ensiluokkaisesta raaka-aineista. Tykkään todella paljon sienistä ja vaikkei minulla olekaan mitään koordinaatit piilossa pidettävää kantarellipaikkaa, niin käytän ja kerään ilolla niitä mitä löydän, suppilovahveroita, rouskuja ja kehnäsieniä. Nyt tänä keväänä on kantautunut huhuja, että huhtasientä olisi taas ja siihen olisi ihana törmätä. Sen sukulainen (morel ja false morel englanniksi) korvasieni olisi meilläpäin ehkä viikon päästä kuosissa, kertoo luotettava korvasienitahoni Soinista. Toivon pääseväni itse noukkimaan niitäkin.



Kun suomalaiset metsäsienet ovat niin hurmaavan aromikkaita, en ihan kauhean usein osta kaupasta sieniä. Paistetut ja grillatut herkkusienet ovat kyllä itse asiassa myös hirveän herkullisia, että niitä tulee ostettua silloin tällöin. Purkkiherkkusienten osto on kärsinyt meillä inflaation. Joskus niitä oli aina, mutta nykyään ei yleensä ollenkaan ruokakomerossani, jossa saattaa olla kyllä 4 pakkausta perunajauhoa, tai kolme purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja. Olen nimittäin pantrynä suhteen hyvin varusteltu, korona tai ei.

Viime viikolla luin sanomalehdestä jälleen kerran yhden koronatarinan. Österhankmolainen Gourmet- sienien kasvattamo Näckrosgården kertoi kuinka yhtäkkiä vuorokaudessa heidän sientensä menekki romahti, he nimittäin kasvattivat
sieniä nimenomaan suoramyyntinä ravintoloille.

Olikohan seuraavana päivänä, kun luin, että he tarjoavat sieniään nyt myös rekossa, perjantain jakoon oli tarjolla 4 kilon laatikkoa kuningasvinokasta ja 30 kilon laatikkoa osterivinokasta. Kuningasvinokas tilaukseen en ehtinyt mutta osterivinokalaatikon sain.


Ja voi mitä sieniä! Kotona kurkistin laatikkoon, mitä kaunottaria! Puhtaita komeita silkinhohtavan harmaanruskeita, isoja kämmenen kokoisia lakkeja ja pienempiä ryppäissä. Nämä sienet poimitaan käsin ja ilman mitään ylimääräisiä aineita, eivätkä ne kasva mullassa, joten ne ovat heti käyttövalmiita. Tälläisia kaunottaria ei ole koskaan tarjolla meidän kaupassa, jos siellä joskus on osterivinokkaita ollut.

Sieni on siis kaunis, kuiva, hyvin miedosti tuoksuva. Paistettaessa sen lakista tulee lihaisa, vieläkin mieto mutta hurmaavan makuinen mietoisuudessaankin. Mauton se ei ole missään tapauksessa, vaan hienovarainen. Olen ymmärtänyt, että tuo nimi tulee hiukan osteria muistuttavasta ulkonäöstä, mutta kun leikkasin sienet reiluiksi suupaloiksi ja paistoin voissa, suolasin ja pippuroin, minulle tuli varsinkin lanteiksi leikkaamistani jaloista ihan kampasimpukkafiilis, niin maultaan kuin purutuntumaltaankin. Ja tehän tiedätte millaista herkkua on kampasimpukka! Ohjaako tuo nimi alitajuisesti merellisiin fiiliksiin, mutta tällainen elämys minulle tuli vahvasti.

Sienet olisi voinut vaan paistaa koko kilon ja pistellä poskeensa sellaisenaan. En halunnut käyttää heti kaikkea, joten tein sienispaghetin. Huomenna paistan loput kuhan kaveriksi.



Osterivinokkaat spaghetin kera
nippa nappa 3:lle
400 g tuoreita osterivinokkaita
voita 
suolaa
pippuria
1 valkosipulinkynsi
3 kevätsipulia
210 g spaghettia 
tuoretta lehtipersiljaa
tarjoiluun parmesaania

Leikkaa sienet reiluiksi suupaloiksi. Koska jalat voivat olla sitkaampia, ne kannattaa siivuttaa pienemmiksi. (Kiekot toimivat hyvin, tuli se kampasimpukkafiilis).

Laita pari ruokalusikallista voita pannulle ja kun voi alkaa sihistä ja suhista heitä sienet mukaan ja paistele rauhassa niihin kaunis väri. Keskilämpö riittää. Tämä sieni saa kypsyä hetken. Lisää voita jos siltä tuntuu.

Raasta puolikypsien sienten pinnalle muhkea valkosipulinkynsi. Hienonna kevätsipuli varsineen päivineen ja lisää se joukkoon viime minuuteilla ja mausta lopuksi mustapippurilla ja suolalla.

Pasta kannattaa keittää suolavedessä sienten paistuessa. Valuta se ja lisää sinnekin mukaan vähän voita. Kumoa pannullinen sieniä päälle ja hienonnettu lehtipersilja pintaan.

Lisäksi parmesania.



Hitsi miten hyvää! Jos saatte käsiinne näitä kaunottaria, niin nauttikaa!










perjantai 24. huhtikuuta 2020

KUKKAKAALIBOLOGNESE


Spaghetti bolognese on meidän perheen suosikkiruoka, luultavasti ihan numero ykkönen, varsinkin hirven jauhelihasta. Kasvisbolognese valmistuu kukkakaalista ja sienistä ja on sekä ulkonäöltään että suutuntumaltaan hämmentävän bolognesemäinen. 

En tehnyt asiasta sen kummempaa numeroa, siis siitä, että nyt lapsoset, nyt syödään KUKKAKAALIbologneseä ja kovin nälkäisinä tyytyväisinä kaikki sitä söivät. Ainoat poikkipuoliset sanat tulivat ruuan tulisuudesta ja se oli kyllä vähän hotimpi kuin oli tarkoitettua. Joskus kokin käsi lipsahtaa (tai ei erota ja/tai sanoja toisistaan...).



Reseptiin törmäsin Bon Appetit -sivustolla, sienenä käytin hyvin mietoja tuoreita herkkusieniä, kun niitä sattui olemaan valmiina. Alkuperäisessä suositeltiin esim. siitakkeita. Varmasti tämä on hyvää myös kaikilla kotimaisilla metsäsienillä, suppilovahverot antavat varmasti vahvan maun, josta tykkäisin.

Pastana käytin ihan spaghettia, kun meillä sitä syödään aina bolognesekastikkeen kanssa. Ja muutenkin muuttelin vähän määriä.


KUKKAKAALIBOLOGNESE
6:lle

200g tuoreita herkkusieniä tai vastaava määrä jotain muuta, pakkasestakin käy
1 keskikokoinen kukkakaali 
n. 1 dl oliiviöljyä
4 rkl voita
1 sipuli hienonnettuna
6 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 chili tai 1/2 tl chilijauhetta (ei todellakaan molempia)
1 tl kuivattua rosmariinia tai 1 rkl tuoretta hienonnettua
3 rkl tomaattipyrettä
2-3 dl parmesania raastettuna
3 rkl tuoretta, hienonnettua persiljaa
1/2 sitruunan mehu
suolaa

420 g pastaa (70 g per henkilö)

Hienonna sienet niin pieneksi kuin saat. Aja kukkakaali muutamassa erässä "riisinjyviksi" tehosekoittimessa, saa olla osin karkeampaa joukossa.

Kuumenna puolet öljystä ja voista, freesaa siinä herkkusienisilppua 4-6 min. Lisää sipuli ja jatka kunnes sipuli pehmeää, 6-8 min. Lisää valkosipuli, chili ja rosmariini ja freesaile vielä muutama minuutti.

Anteeksi jos joku on tehnyt tätä jo. Seuraava osio jäi pois ohjeesta:
Lisää mukaan tomaattipyre, kuullota sekoittaen kunnes pyree tummuun. 2 minuuttia. Lisää kukkakaalirouhe ja paista sekoitellen 3.4 minuuttia kunnes kukkakaali paistruu "kasaan" ja alkaa vähän tarttua pohjaan.

Mausta suolalla ja pidä lämpimänä miedolla lämmöllä

Keitä sitten pasta minuuttia vaille valmiiksi. Lisää pasta soosiin parmesanin kanssa ja n. 2-3 dl keitinvettä sekä loput voista. Nosta lämpöä (keskilämmölle)  ja sekoita pasta kypsäksi. Kastike tarttuu kiinni pastaan ja suurustuu.

Mausta suolalla, sitruunamehulla ja persiljalla. ja jos olliviöljysi on tosi hyvää, voit ripotella sitä vielä pinnalle.

Nautiskelkaa erinomaisesta kasvispastasta.




sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

PARHAAT PERUNARESEPTIT x 65


Pelastetaan peruna!

Tällä viikolla korviini kantautui hälyttäviä uutisia. Koronaviruksen aiheuttamista poikkeusolosuhteista johtuen perunan kysyntä on romahtanut ravintoloiden, ruokaloiden ja suurtalouskeittiöiden tilausten vähyydestä johtuen. Se tarkoittaa, että viljelijöillä on jäämässä käsiin suuri määrä viime vuoden perunaa ja nyt näyttää vahvasti siltä, että suuri osa on päättymässä kompostiin. Tämä ei ole yksin Suomen ongelma, luin juuri, että Yhdysvalloissa joku tuottaja jakoi ilmaiseksi miljoonia kiloja perunaa, voitte kuvitella, miten siellä on käynyt kysynnälle kun koko ranskanperunabusiness on käytännöllisesti katsoen yhtäkkiä pysähtynyt!

Perunansyönti on ollut Suomessa laskussa muutenkin (jopa Ruotsissa syödään enemmän!) ja Koiviston Satu lanseerasi jo syksyllä #perunahaasteen perunansyöntiä buustatakseen. Peukutan tätä täysillä.

Peruna on kuulunut nimittäin vahvasti ruokaperinteeseemme viimeisen yli kahden vuosisadan ajan (peruna tuli Suomeen 1730-luvulla). Perunapohjaiset keitot ja ruskean kastikkeen kanssa syötävät perunat ovat olleet jokapäiväistä ruokaa ja ovat yllättäen vahvasti vieläkin maaseudulla ja iäkkäämmän väestön keskuudessa.


Peruna on erittäin monipuolinen, se on kevyttä ravintoa mutta täyttävää, se on myös edullista ruokaa. Ja peruna on hyvää.

Murskatut grilliperunat Kuva Heli-Hannele Pehkonen 

Me kotitalouksien kuluttajat olemme kyllä ostaneet perunaa nyt korona-aikanakin, mutta emme ole pystynyt kompensoimaan suurtalouspuolen kokonaiskysynnän romahdusta.

Voisimme siis ryhdistäytyä ja rakastua uudelleen perunaan, viettää pienen kuherruskuukauden ja tutustua uudestaan sen monipuolisiin käyttömahdollisuuksiin. Kotimaisen perunan kysyntään vaikuttavat myös, tottakai, esim. kotimaisten perunapakasteiden ostaminen, eli käytä ranskiksia, perunasuikaleita, viipaleita, keittoperunoita häpeilemättömästi, niistä saat tehtyä todella nopeasti aterian. Ja kuten Kape Aihinen sanoo, ei se perunoiden keittäminenkään kestä kuin 20 min.


Poroton käristys ja perunamuusi kuva Ida Tokola 

Mietippä seuraavalla kerralla, voisiko pastan tai riisin sijaan käyttää perunaa (ja tämä on hankala rasti ainakin minulle, koska tykkään niistäkin molemmista, mutta oikeasti RAKASTAN perunaa ja haluan turvata kotimaisen perunan tuotannon myös tulevaisuudessa)?

Pyysin ruokabloggaajia mukaan tähän perunareseptikoosteeseen ja voinkin ylpeänä esitellä upean listauksen ystävieni parhaimpia reseptejä. Olen ryhmitellyt niitä ehkä vähän hassusti, mutta se ei ollut aivan suoraviivaisen helppoa. Linkit johtavat suoraan resepteihin ja päädyin lataamaan vain muutaman kauniin kuvituskuvan, ettei postauksesta tule liian raskas.

Joukossa on varmaan ihan uusia juttujakin teille. sovitaanko, että ens viikolla tehdään jotakin ihanan tuttua perunasta ja sitten laitetaan sitä myös aivan uudella tapaa! Minä ajattelin itse ainakin kokeilla Libanonilaista sitruunakanaa, jossa perunat kypsyvät ihanasti samassa vuoassa sekä perunapizzaa. Sitten teen jonkun kastikeruuan perunan kanssa ja ainakin yhden perunaisen keiton ja, ja ...

Kiitos kaikille mukaan lähteneille!


Porokiusaus Kuva Hannele Hyvärinen 

Aterioita perunasta

Fenkolilla maustettu lohilaatikko Viikonloppukokki
Herkkutatti-perunapaistos Sillä Sipuli
Italialainen perunalaatikko Ripaus tryffeliä
Libanonilainen sitruunakana
Siskot kokkaa
Muhennetut perunat ja kirjolohenmäti Viikonloppukokki
Peruna-tonnikalavuoka Kär
Peruna-korvasienikroketti Sillä Sipuli
Porokiusaus Kokit ja Potit
Pommes de terre coquilles Maalaisbistro
Taivaallinen täytetty perunamuussi Ripaus tryffeliä
Täytetyt uuniperunat Kär
Tonnikala-uuniperunat Kär
Silakkalaatikko Sillä Sipuli
Vanhanajan lihaperunalaatikko Haarukkavatkain

Mites olis merimiepihvi, perunamuusilaatikko, tonnikalavuoka, perunakasvispaistos?


Toscanalaiset ranskalaiset 

Peruna osana ateriaa

Hasselbackan perunat gratiinissa Maalaisbistro
Hawksmorin perunat Kär
Keitetyt kermaperunat Kär
Lämmin perunaterriini Maalaisbistro
Marinoidut uudet perunat Kär
Omenainen Pommes Anna-perunakakku Maalaisbistro
Paahdetut punaiset perunat Kär
Paistinperunat Kär
Parhaat valkosipuliperunat Kär
Perunarösti ja sienisalaatti Kär
Toscanalaiset ranskalaiset Kär
Uunissa paahdetut uudet perunat Ripaus tryffeliä
Vuohenjuusto-kermaperunat Cecibin keittiö


Muista myös muusi, uunilohkot, uuniranskikset, tuppipotut, persiljavoiperunat, murskatut perunat, hölskytysperunat, uuniperunat, perunalantit, douchesseperunat, tikkuperunat, pariisinperunat, aurajuustoperunat, juustoperunat ja mitä niitä nyt onkaan...

Myllymäen perunasalaatti kuva Anne Forsten 

Perunasalaatteja moneen menoon

Grillattu perunasalaatti Voita ja suolaa
Grillattu perunasalaatti fetavinaigretillä Hannan Soppa
Myllymäen viettelevä perunasalaatti Maalaisbistro
Paahdettu perunasalaatti Reseptini Makuja ohjelmasta
Perunasalaatti Cecibin keittiö
Peruna-varsiparsakaalisalaatti pekonilla Kokit ja Potit
Sitruunainen perunasalaatti Kär
Suomalainen nizzansalaatti Sauvajyvänen
Svaabilainen perunasalaatti Kär


Perunapizza Kuva Anni Paakkunainen 

Peruna pääosassa

Feta-pinaattivatruskat Cebicin keittiö
Gnocchi Viikonloppukokki
Härkisvatruskat, perunapizzat, peruna-tillipesto-aurasalaatti ja murkatut grilliperunat Beach house kitchen
Perunacurry Siskot kokkaa
Perunakukko Cebicin keittiö
Perunapasta Vaimomatskuu
Perunapizza Annin uunissa
Perunarisotto Hannan soppa
Saunamakkaraperunat Kär


Vanhanajan lihaperunalaatikko Kuva Minna Rautio-Pakaste 

Peruna keitossa

Mummolan maitoperunat Kär
Nyhtökaurakeitto Idas cozy corner
Peruna-purjokeitto pekonilla Kär
Purjoperunakeitto ja perunasipsit Ripaus tryffeliä
Villiyrteillä silattu parsakeitto Vaimomatskuu
Nyhtökaurakeitto Idas cozy corner


Äläkä unohda nakki-, makkara-, liha-, jauheliha-, siskonmakkara-, gulasch-, lohi-, kesä-, kala ja muita ihania keittoja.

Overit Ras-el-hanou- perunat kuva: Hanna Hurtta 

Nämä kelpaa takuuvarmasti myös kasvissyöjälle

Bosnian perunapiirakka Sokerivaltakunta
Hasselbackan perunat korvasienillä Sokerivaltakunta
Korealaiset ryppyperunat Gamja Jorim Kär
Perunanachot Kär
Perunatäytteiset kesäkurpitsat vegaaneille Sokerivaltakunta
Poroton käristys ja perunamuusi Idas cozy corner
Rapeiksi paistetut perunatacot Kär
Sadonkorjuupiirakka Tartex-täytteellä Vaimomatskuu
Täytetyt paprikat Sokerivaltakunta
Vegaaniset perunanachot Vaimomatskuu
Överit ras-el-hanou lohkoperunat Hannan soppa


Ja on niitä kasvisyöjille kelpaavia tuolla muissakin ryhmissä!


SYÖDÄÄN ENEMMÄN PERUNAA!


Sadonkorjuupiirakka kuva Jella Bertell 


tiistai 14. huhtikuuta 2020

PAISTETTU PELTIRIISI KAIKILLA KASVIKSILLA


Paistettu riisi onnistuu muutenkin kuin wokissa tai pannussa hellalla. Se on nimittäin nerokas ehdokas vuoden peltiruuaksi eli uunissa uunipellillä paistettavalle aterialle. Just sellaiselle missä tulee koko ateria yhtä aikaa  samalla pellillä. Mikä taas on kätevää, nopeaa ja vaivatonta kaikin puolin.

Tämä mun versio on kasvis, mutta mielikuvitushan tässä on rajana, tänne uppoaa kyllä kana ja vaikka pääsiäisen nyhtölammas. Varioi rohkeasti myös kasviksia. Tässä ruuassa tykkään pilkkoa kaikki melko pieniksi ja samankokoisiksi, näin mikään ei jyrää ja esimerkiksi raaka porkkana ehtii sopivan kypsyiseksi. 

Mieluusti olisin laittanut sipuliakin, sekin sopisi pohjaan, mutta yritin välttää sipuli-gate'iä perheen syödessä ekaa kertaa uutta ruokaa. Onneksi nuo pintasipulit korvaa puutetta.

Tähän sopii oikein hyvin tähteeksi jäänyt eilinen riisi. Tiesitkö muuten, että keitetty riisi on kohtuullisen nopeasti pilaantuva elintarvike koska siinä on niin paljon pinta-alaa? Siksi kannattaakin ylijäänyt riisi laittaa pakastepussiin ja pakkaseen heti sen jäähdyttyä, ellei ole heti huomenissa sitä syömässä. Mulla oli juuri tälläistä riisiä 1/2 l pussillinen ja jääkaapista löytyi vaikka jos mitä vihanneksia.

Niistä valmistui tämä iloinen ja värikäs ja hyvänmakuinen paistettu riisi. 

Oikea ruokalöytö tämä! Googlaillessani löysin nämä paistettu riisi uunipellillä- reseptit, niitä löytyy runsaasti erimoisia versioita tuolta Atlantin takaa, tässä nyt omani.



PAISTETTU PELTIRIISI
4-:lle
4-5 dl keitettyä riisiä
100 g pakasteherneitä
2 porkkanaa pieninä kuutioina
1/2 paprika pieninä kuutioina
nyrkinkokoinen pala parsakaalia pieninä paloina
3 rkl seesamiöljyä
4 rkl soijakastiketta
(2 rkl seesaminsiemeniä)
4 munaa

Pinnalle silputtua ruohosipulia tai kevätsipulia ja tuoreita yrttejä
Pöytään kannattaa kattaa myös soijapullo ja srirachaa tai jotain mieluista sweet and sour-kastiketta.

Levitä riisi ja pieneksi kuutioidut vihannekset uunipellille leivinpaperin päälle. Ripsauttele päälle seesamiöljy ja soija ja seesaminsiemenet. Paista 15-20 min 175 asteessa.

Nosta uunipelti pois uunista ja kääntele lastalla aineksia. Tee riisipetiin neljä kuoppaa ja riko kuhunkin kananmuna (voit ripauttaa hiukan suolaa ja pippuria pintaan) ka paista vielä 5-7 minuuttia, kunnes valkuaiset on hyytyneet (itsellä oli ehkä minuutin kaks liian kauan).

Ripottele lopuksi pinnalle ruohosipulia tai kevätsipulia, tuore korianterikin on poikaa.



Meillä oli muuten Rekosta todella isoja luomukananmunia, ja jos katsotte kuvia tarkkaan niin 3/4 munassa oli kaksi keltuaista!

Innostukaa kokeilemaan tätä koko perheen peltiruokaa! Isot peukut!

torstai 2. huhtikuuta 2020

PAAHDETTU FETASALAATTI



Paahdettu fetasalaatti kelpaa yhtä hyvin lisukkeeksi tai lounaaksi. Valmistus ei ole yhtään sen kummempaa kuin tuorefetasalaatin, sillä pilkkomisen jälkeen uuni hoitaa homman itsekseen.

Hauskaa on se, että tuo uuni tekee samoista aineksista kokonaan erimakuisen, tämä on mahtavaa vaihtelua. Lämpö, maut tiivistyvät, esiin nousee makeus ja karamellimaisuus, jota hienosti komppaa fetan suolaisuus ja sopivasti pehmenevä rakenne. Ihan huippu!


Tähän sopii siis hyvin perinteiset fetasalaatin eli horiatikin ainekset, tomaatti, oliivi, sipuli, paprika ja feta. Kurkun olen jättänyt pois, se ei ehkä anna mitään lisää paahdettuna. Kurkun sijaan tähän sopisi hienosti varmaan kesäkurpitsa.

Me syötiin tätä viikonloppuna grillattun kanan kanssa. Pakko laittaa kuvat, vaikka reseptin olenkin jakanut aikaisemmin.


Paahdettua fetasalaattia jäi hieman yli (koska lapset, huokaus) ja nyt alkuviikosta söin yhdeksi lounaaksi kreikkalaisen kerrosleivän, elikkä pahdoin paahtoleivät ja tungin sinne väliin aavistuksen mikrottamaani paahdettua  fetasalaattia. Olipas sekin yksinkertaisen hyvä lounas tällaiselle leipähiirelle.


Paahdettu fetasalaatti

 pari kourallista kirsikkatomaatteja
1 paprika
1 punasipuli
1 kourallinen mustia kivettömiä kalamataoliiveja
200 g Fetajuustoa palana (käytin Patros)
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa 
oreganoa
basilikaa
ripaus balsamicoa tai punaviinietikkaa 

Halkaise tomaatit, paloittele paprikat ja ja sipuli lohkoihin. Kuutio feta. Laita kaikki edeltävät ja oliivit uunipellille, lisää öljy, sekoita ja lisää päälle  mausteet. Suolaa ei välttämättä tarvitse lainkaan, oliivit ja feta ovat kovin suolaisia.

Paahda 200  asteisessa uunissa n. 20 min.
Ripsauta päälle vielä balsamicoa tai punaviinietikkaa ja nauti.