About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 22. lokakuuta 2016

POLENTAPIZZAA SYKSYYN


Polennasta tehdyn pizzapohjan väri on herkullisen syksyisen oranssi. Oikein syyspizza. Ja kun se kerran on tehty polentaryyneistä, niin sehän on myös gluteeniton. Maku on maissisen pähkinäinen. Kaikista parasta polentapizzapohjassa on kuitenkin se, että se on helppo.

Ainakin kutsun 5 minuutin puuron keittoa helpoksi. Sitten vaan levitetään puuro ja jäähdytetään viileässä. Pohja paistetaan ensin valmiiksi uunissa, kun sitä taputtelee muotoonsa öljytyin käsin, niin reunatkin tulevat aidon pizzamaisen rapsakoiksi.


Polentapizza maistuu oikein mainiosti perinteisen tomaattikastikkeen ja juuston kanssa. Maistuu myös valkoisena pizzana smetanan kanssa, omassani korvasin sen maustetulla tuorejuustolla. Eli kaikki käy, mitä keksit. 

Ens kerralla luulen, että paahdan tähän kasviksia päälle; porkkanaa, parsakaalia, punajuurta, sipulia, oi nam!


Vaihtelua pizzapolittiikkaan siis tällä reseptillä, jonka olen julkaissut Apetina-sivustolla.

Lokakuun Tastetwist-kisa starttasi myös puolivälissä kuuta. Osallistuminen on helppoa; julkaiset vain oman reseptisi #tastewist hashtagilla intagrammissa ja laitat suvun ja kaverit äänestämään sitä Apetina-sivustolla. Tai niin minä ainakin tekisin, jos saisin osallistua. Kaksi kertaa palkinto on tullut jo Suomeen! 

Ja sillä välin; Polentapizzaa!



Yhteistyössä Apetina

12 kommenttia:

  1. Voitko uskoa ett möhlin kerran polentat ja en tehnyt sitä sen jälkeen vuosiin! Nyt olen taas palannut polentapatojen ääreen :) hauska idea tehdä polentasta pizzapohja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polenta-ryynien suurin vaikeus on niiden löytyminen kaupasta. meilläkin ne oli piilotettu gluteenittomien hyllyyn.

      Poista
  2. Polenta on uusi tuttavuus täällä. Nimi on kyllä tuttu, mutta jostain syystä en sitä ole vielä tehnyt. Kiitos muistutuksesta ja ideasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, että aina löytää jotain, mitä ei oo vielä tehny! Polenta taipuu moneen.

      Poista
  3. Kauniin oloinen pizza. Ostin pari viikkoa sitten polentaa, mutta se odottelee vielä kaapissa. Taidan ottaa sen ensi viikolla käyttöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi polenta jaksaa hetken aikaa odottaa kaapissa, kun vaan ei unohda sitä sinne!

      Poista
  4. Rakastan polentapohjaisia pizzoja ja tää vaikuttaa erityisen mehevältä.

    VastaaPoista
  5. Mä olen pikku hiljaa tutustumassa polentaan ja tää herätti kyllä kiinnostuksen kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polennasta saa vaikka mitä, vaikka kyllähän me suomalaiset vähän vierastetaan sitä.

      Poista