COOKIES CREAM BERLIN

Kaikkein parasta on  usein matka (ja sen odotus) päämäärään. Olin enemmän kuin kauan miettinyt berliiniläisessä Cookies Cream-ravintolassa käyntiä ja matka paikan päälle oli, no, melkein kuin pieni seikkailu. Ainakin suuri kontrasti. Melkein paras juttu koko ravintolakäynnissä. Just se yllättävä, odottamaton lisäpuheenaihe, vaikka se nyt meidät saikin valtoihinsa oikeasti ravintolan ulkopulella.
 

 

Keskellä iltakuhisevaa Berliiniä etsit ylellisen hotellin ja Komische Teaternin välistä kapean kujan, joka vie sokkeloiseen sisäkortteliin, labyranttiin, jossa on kulmaa kulman perään, roskiksia, pimeää, metalliportaita, autiota, melkein halloweenia. Ainut opaste ravintolaan matkan varrella on harvakseltaan tuikahtava suureellisen ruostunut, suoraan draculan linnan kuvauksista hommattu kattokruunu.

Lopulta, melkein jo uskon menettäneenä, ovi ja sen vieressä kyltti.

Meille avataan ovi ja astumme punaisella sametilla verhoiltuun tupakki- (mitä ihmettä?) ja drinkkisalonkiin, josta meidät ohjataan kulkemaan portaat ylös varsinaiseen ravintolaan.

Sitten ollaankin rosoisen intiimissä, yksinkertaisessa ravintolasalissa. Pöydästämme näkyy suoraan keittiöön. Ollaan vähän siinä keskellä salia (minä voitan näköjään aina pöytävarausarpajaisissa...), mutta toisaalta, salin laidoilla olevat pöydät ovat niin vierekkäin, että en ymmärrä kuinka asiakkaat mahtuvat paikoilleen. Hyvin mahtuvat, sillä lähtiessämme ravintola on viimeistä paikkaa myöten täynnä. Mukaan mahtuu myös esim. asiakkaiden mukanaan tuoma suuri pitkäkarvainen koira, joku mustan setterin typpinen tai ehkä belkkari. Mutta aika hienoa tämäkin. Elämää saa olla. Vaikka koira ei siis aiheutakaan mitään häiriötä.

Ravintolassa ei tunnu olevan pulaa farkkuhousuisista, yksilöllisiin mustiin paitoihin pukeutuneista tarjoilijoista ja meitä palveleva pitkä partajooseppi on avulias, asiantunteva, ystävällinen ja sopivan neutraali. Hän antaa meille aikaa tuskailla tilauksen kanssa, mutta odottaa meidän ei tarvitse missään kohtaa.  Tarjoilu onkin tarjoilijoiden rennosta pukeutumisesta huolimatta ihan huippuravintolatasoa. Valkoviini pidetään kylmässä eikä sitä hulautella lasiin niin, että riittää nyt ainakin hetkeksi, samoin toimitaan veden kanssa. Vähän kerrallaan, mutta usein.

Sain  houkuteltua mukaani  kaksi muuta pikaluistelumamageria, Annen ja Katin sekä  Berliinin leirimme tekniikkavalmentajan Annelin. Pieni ylellinen poikkeama leirirutiineihin sallittaneen meille. Käytiinhän me viikon aikana myös 4x Ikean lihapullilla. Ihan vaan tiedoksi, ettei hotellimme ympäristössä todellakaan ollut mitään ravintola tai street food- keskittymää. Onneksi oli edes IKEA. Koska eväämmekin varastettiin hotellin parvekkeelta...
Olin siis päättänyt vierailla jossakin kiinnostavassa ruokakohteessa ja aivan itsekkäistä syistä.

Annelin kanssa söimme 4 ruokalajia, Kati ja Anne 3. Listalta oli aivan vitsin vaikea tehdä valintoja. 

Cookies Cream on siis kasvisravintola, vaikka sitä ei missään erikseen mainosteta. Lista nyt kerta kaikkiaan ei vain sisällä muuta kuin kasviksista valmistettuja annoksia. Ruoka on huolella ja kauniisti valmistettua.

Grillattua purjoa, mustaa seesamia, piparjuurta. Tämä oli upean näköinen sienimetsä!

Oma eka alkuruokani oli selleriuute omena gyozan kera (timjamia,saksanpähkinää, chiliä). Kadehdin
vähän Annelin purjoja, mutta saan onneksi maistaa.

Toisena alkuruokana päädymme kaikki   vuohenjuustoon ja  kurpitsaan. Annoksessa retikkaa ja pihlajanmarjaa. 
 

Anne söi pääruuaksi kuuluisan punajuuriannoksen gnoccheilla. Nuo oliivinmuruset oli ihanan makuisia.

Kaikki muut olimme sitten päätyneet samaan pääruokaan, jossa oli polentaa ja munakoisoa pappadoumin kera. Munakoiso oli mahtavan lihaisa ja täyttäväkin, maut tässäkin annoksessa hyvin pehmeät. Kaikissa annoksissa maistui se kuuluisa bitter, joka tuli pitkään paahdetuista, melkein poltetuista kasviksista (tässä annoksessa se löytyi tuosta vahvasta kastikkeesta). Juttelinkin siitä tarjoilijan kanssa, joka ylpeänä ilmoitti, että juuri se onkin erikoisuutemme ja salaisuutemme. 

Ehkäpä niin, mutta en voinut olla salaa vertaamatta mielessäni paikan ruokia Kööpenhaminan Manfreds'iin. Cookies Creamin annokset olivat omaa luokkaansa taidokkaalta ulkonäöltään, mutta maullisesti rakastin enemmän Manfredsin yksinkertaisempia mutta intensiivisempiä tulkintoja. 

Katin herkkä ja kaunis jälkiruoka yhdisti -kuulemma tosi onnistuneesti- tilliä ja omenaa. Tämä täytyy laittaa korvan taa.

Poltettu (!) ananas ja kookossorbetti oli juuri sitä sopivaa rosoa, jota hieman kaipasin hienostuneisiin annoksiin. Ihan tavallinen mutta ihan hirveän hyvä.

3 ruokalajia maksoi 44€ ja 4 55€. Eli Suomen hinnoissa ei mitenkään hirveän kallis, Saksan ravintolahinnoissa sen sijaan melko kallis. Hyvä vaihtoehto, pöytävaraus pitää tehdä, mutta sen saa ihan hyvin edelliselläkin viikolla. Kasvissyöjälle huippupaikka. Mullakin oli parasta seuraa, kiitos naiset, vaikka tietysti oli vähän paineita, kun minä heidät sinne raahasin. 

Ja niinkuin sanoin, ravintolan metsästys ihan huippu! 

Lisää ravintolasta Alex Niemisen VEGEBLOGISSA, Jauhot Suussa testasi ravintolan jo tuoreeltaan 2011!  VEGE! keittokirjan Alex rankkasi ravintolan Euroopan parhaimmaksi kasvisravintolaksi, tuon jutun siivittämänä minäkin paikalle lähdin. Tästä  huomaa, että ravintolakokemus on aina hyvin intiimi ja yksilöllinen, siihen vaikuttaa moni niin moni asia, välillä tuntuu, että tuulen suuntakin.