About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 9. toukokuuta 2016

ON ARKI. ON VARHAISKAALIPASTA



Eikä ollenkaan mikään turha arkipasta, vaan lähestulkoon täydellinen arkiruoka. Valmistuu pastan kiehautusajassa, sisältää vain muutaman aineksen, mutta sopivasti hiilihydraattia ja proteenia että jaksaa työt ja leikit. Ja tärkeimpänä tietysti maku, joka näin varhaiskaalisesongin aikana on huomattavan tuore ja raikas. Kaali pysyy nyt kauniin vihreänä pannulla käännellessä, ei mitään ruskeaksi haudutettua talvikaalta tässä ruuassa. Tätä söi meillä ihan joka iikka, vaikka uusi ruoka olikin.

Reseptin olen pölläissyt Anikolta, joka kannustaa kaikkia kokeilemaan Unkarilaista kaalipastaa, tämän ruuan esikuvaa.  Káposztás tészta, jos ymmärrät. Minulla kun sattui olla jauhelihaa, niin paistelin senkin mukaan. Vähän otin omia vapauksia kaalin suikaloinnissa. Että ei ihan samanlaista tullut, mutta kiitokset lähtee kuitenkin Unkarin suuntaan. Tehkää sitä tai tätä, niin hyvää tulee.

Melkein unkarilainen kaalipasta
4:lle

1/2 varhaiskaali suikaloituna (tai kokonaan jos pieni)
Pastaa 4:lle keitettynä, penne tai farfalle vaikka
300g jauhelihaa
öljyä, suolaa, pippuria, kuminaa


Ripottele suolaa hiukan suikaloidulle kaalille ja rusentele kaalia käsin. 

Laita pasta tulemaan pakkauksen ohjeen mukaan. Ruokaan sopii hyvin joku tricolori-pasta, niin annokset saavat vähän väriä.

Ruskista jauheliha pannussa ja lisää sitten kaali ja freesaile vielä hetki, mutta älä ihan veltoksi. Ripottele mukaan halutessasi hiukan kivaa maustetta kuminaa. Lopuksi suolaa ja pippuroi. Sekoita mukaan valutettu pasta ja tarjoile.

No, okei, vuolin mä vähän parmesaniakin päälle. Koska sitähän se pasta aina huutaa.

10 kommenttia:

  1. Ihanaa kun varhaiskaalikausi on taas täällä :) ja pastan päälle täytyy tietenkin AINA laittaa parmesania, enempi parempi ;)

    VastaaPoista
  2. Niin huutaa! Tätä teen joku päivä. olen ihan pöllööntynyt varhasikaaliin(kin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullun helpon hyvää ja vaan muutama priima aines!

      Poista
  3. Huomenna kauppaan kaalin ostoon! Kaali on niin hyvää, että sitä siivuttaessa meinaa olla jokatoinenmeininki "mulle - pannulle - mulle - pannulle..."
    Ja parmesaania, kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tosi iloinen, että löysin tämän ohjeen Anikolta, en olisi kuuna päivänä itte osannu yhdistää kaalta ja pastaa. Nautitaan siis kaalista nyt!

      Poista
  4. Voi että, ihanaltaq kuullostaa! Täällä Saksassa valitettavasti ei tunneta varhaiskaalia, näin täytyy nauttia vain kuvista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onko suippokaalia? Mitään kaunista pientä tuoretta kaalia keväisin? Sitähän se varhaiskaali on, oli nimi sitten mikä vain. Kai sitä nyt on pakko olla?
      Toisaalta, joskus sitä hämmästyy...
      nimim. "onhan meillä juustohöylä, astiankuivauskaappi, pyyhkeissä vankut..."

      Mutta Saksakin on kiva maa, sanoi Seppo Räty mitä tahansa!

      Poista
  5. Hyvä idea, ehdottomasti menee testiin! En erityisemmin välitä kaalista, mutta juuri pikapaistettuna ja hyvin maustettuna menee hyvällä ruokahalulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaali on näin keväällä aivan eri kuin tunkkainen talvikaali!

      Poista