About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 13. syyskuuta 2012

Oikein tavanomaista porkkanapiirakkaa




...onneksi tavanomainenkin on perkuleen hyvää ja oman maan porkkanoista tehtynä extra-arvokasta. Kerran muuten tein jotain erikoista porkkanapiirakkaa, johon tuli muiden tykötarpeiden lisäksi ananasmurskaa. Ei ollut muistaakseni mitenkään erikoisen hyvää.

Tänään vetäisin porkkanapiirakan melkein suoraan pelliltä pöytään ja minulla oli suuria leikkaamisvaikeuksia. Kuorrutus yritti lähteä veitsen mukana ja palat itsessäänkin olivat mehevän kosteina jotenkin rumasti leikkaantuvia. Piirakka kannattaisi tehdä ehkä edellisenä päivänä, saisi kunnolla muhia ja asettua ennen leikkausta.

Kauneusaistiin voisi vedota kenties myös leikkaamalla säännöllisiä, samankokoisia paloja...omasta mielestäni symmetria on aivan yliarvostettua...

No joka tapauksessa, paljon kuorrutusta ja kuorrutteen päälle paljon mantelirouhetta, ei pienet kauneusvirheet hypi heti silmille.



Pellillinen porkkanapiirakkaa

(ohje kotikokki.net/Damitix; oikein kelpo ohje)

Pohja
4 kananmunaa
4dl sokeria
225g voisulaa
4dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1 tl suolaa
300g porkkanaraastetta

Kuorrutus
200g tuorejuustoa
250g tomusokeria
100g pehmeää voita
3 tl vaniljasokeria
 pari ruokalusikallista sitruunamehua (oma lisäys)
päälle mantelirouhetta

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää voisula,  yhteensekoitetut kuivat aineet ja porkkanaraaste, sekoita.
Kaada  syvälle uuninpellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessan. 25 minuuttia-

Sekoita täytettä varten kaikki aineet sileäksi tahnaksi. Levitä vasta jäähtyneen tortun päälle. Mantelirouhetta voi sitten ripotella mielen mukaan eli runsaasti. Anna jähmettyä kylmässä. (hahaa, skippasin tämän viimeisen, mikä ehkä johti leikkausoperaation kivuliaisuuteen!

Eikos vaan olekin porkkanapiirakassa jotain ihanan syksyistä?



Maitotyttökkin on siirtynyt jo syksyn väreihin.(kepeä aasinsilta...)

Ja sitten mainos: tämän kuun Keittiöhöyryt, eli  Piirakkaa uuniin on ilmestynyt. Viime kuutakaan en muistanut mainostaa, silloin reseptoin niin julmetun hyvää salaatinkastiketta, että parempi kun jääkin mun salaiseksi aseeksi...  ;D







17 kommenttia:

  1. Tavanomaisen erinomaista nimenomaan, muuta ei tarvita. Harvoin turha kikkailu parantaa makuja - ja jos parantaa niin sehän ei ole turhaa kikkailua ;-)

    Porkkana on ollut oman kasvimaani menestyjä, niitä on tullut ihan syödä asti, mutta silti mietin tarkasti, mihin raskin niitä käyttää, ihan kepoiset reseptit, eivät kelpaa ;-) Tätä ei lasketa niihin kepoisiin resepteihin, porkkanakakku on niiiin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää niin hauskaa...sitten kun me saadaan jostakin satoa, ei raatsita käyttää ;)
      nimim. 13 omenaa edelleen puussa

      Poista
  2. Itselle jäi porkkanakakun leipomisesta kauheat traumat kun ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) yritys epäonnistui täysin :S ehkäpä sitä uskaltaisi kokeilla uudelleen vaikka tällä sinun reseptillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikkihan me sitäpaitsi tiedämme, että leivonnaisen epäonnistuessa vika on reseptissä. Piste.

      Poista
  3. Symmetria on täysin yliarvostteua. Nuo palathan ovat just herkullisen rustiikkisia!
    Meillä ei kasvanut porkkanaa tänä vuonna lain, mutta kaupan porkkanat raaskii hyvin laittaa piiraaseen. Ja hei, tänhän vois koristaa niillä syötävillä kukkasilla, niitähän löytyis. :)

    Mahtava tuo kuparipönikkä, missä Maitotyttö istuu. Veikeä otos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuparipönttö on Saudeista ja mulla vaan (ikuisessa) lainassa vanhemmiltani. Kerään siihen mahd. säilytettävät lehdet, kunnes saan ne taas läpikäytyä. Nyt sinne sopi Maitotyttökin, kun pitkästa aikaa tyhjensin.

      Poista
  4. Mä olenkin ihan unohtanut viime aikoina käydä lueskelemassa keittiöhöyryilyäsi, kiitos muistutuksesta! Porkkanakakku on kyllä hyvää ja plussaa se, että voi uskotella sen olevan terveysruokaa, siihenhän tulee porkkanaa.

    Arvaa mitä!!? Stockan Herkusta saa tomatilloja! Kilohinta oli kyllä aika suolainen, mutta silti.

    VastaaPoista
  5. Kyllä täälläkin maistuis ihan tavanomainen porkkanakakku! Mitä sitä turhaan kikkailemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonnahan sen asian tuossa ekassa kommentissa hyvin tiivistikin kikkailun osalta. Ja tämä on tosiaan ihan kikaton resepti.

      Poista
  6. Hei Nanna! Nyt rohkenen kommentoimaan --nimittäin justihin tein porkkanakakkua synttäripäivän kunniaksi (On se vaan niin hyvää!) -- mutta kuka jaksaa sitä porkkanaa raastaa!
    Vai onko se justihin niin, notta hyvän eteen tarttee tehdäkin vähän enemmän töitä...?
    Sun blogi on ihana ja oot mun idoli!
    Terveisin Nuutinminnankaveri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kukaan jaksa. Paitsi yleiskone. Samalla raastin terveelliset raastesalaatit iltaruualle!
      Ja oot tosi hyvä kehumaan, kiitos siitä! :)

      Poista
  7. Jos laitan postilootan vähän raolleen ja lautasen tuohon oven eteen luukun kohalle, niin käytkö tuikkaamassa pari (reilua) palaa tänne? Ja jos pimpottaisit, niin keittäisin kahavit :) Niin on hyvän näköistä piirakkaa!

    VastaaPoista
  8. No JOS, niin ilman muuta myös pimpottaisin!

    VastaaPoista
  9. Kokeilin reseptiä heti eilen ja olivat kyllä hyviä :)

    VastaaPoista