About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Evähiä hirvimettälle



Ahmijan blogista löytyy ohjeet lokakuun ruokahaasteeseen. Tehtävänannossa pyydettiin valmistamaan itselleen tai läheiselleen eväät seuraavalle päivälle.
Ahmija taisi kommenttilootassa peräänkuuluttaa uusia innovatiivisia eväitä, mutta kyllä nyt mennään niin perinteistä linjaa kuin mennä voi. Eli voipaperiin käärittyjä leipiä.

Evästykseni uhriksi joutui lauantai-aamulla aamutuimaan hirvimetsälle menevä isäni, joten valmistin eväät myöhään perjantai-iltana ja lavastin kuvauksen takkatulen ääreen. Kuvausrekvisiitana vanha kunnon Airam, isällä taitaa olla kyllä joku herkemmin ehjänä pysyvä termari metsällä mukana. Käskin nimittäin keittää kahvit aamulla ihan itte, että olis jotakin tuorettakin mettällä...

2 sortin eväsleivät

Iso leipä:
Iso reissumies
voita
keittokinkkua
Edamjuustoviipaleita
paistettu muna

Kokoa ainekset rukiiseksi kerrosleiväksi. Tähän malliin:


2 pientä leipää:
2 paria pienempiä ruisleipiä
voita
levitettävää koskenlaskijaa
siivuja keitetystä hirvenkielestä
suolakurkunsiivuja

Ja koska blogini on Kaikki äitini reseptit, hyväksikäytin äitini keittämän herkullisen tuoksuisen vasankielen ja yhdistin sen näihin leipiin.



Ja jotta suu jäisi makiaksi, täytin 2/3 kannellisesta muovimukista turkkilaisella jugurtilla jonka raidoitin hunajalla. Päälle kerros vadelmia suoraan pakkasesta ja toinen mustikoita. Pitkä lusikka kuminauhalla kippoon kiinni.





Liekö johtunut eväistäni, mutta saivat vain yhden hirven kaadettua.

6 kommenttia:

  1. Voi ett, täs on jotenkin niin sydän mukana. Oikia eväsleipä on aina voipaperissa! :)

    Hyvin stailattu, tuo takkatuli lämmittään tänne ruudun toiselle puolelle saakka.

    VastaaPoista
  2. Olisin mielläni äänestänyt tätä ehdotusta, mutten löytänyt missä se tapahtuu. Olen mielestäni ainakin kerran osallistunut äänestämiseen ruokahaasteissa, eikö se ole "luvallista" niillekin, jotka eivät itse osallistu?

    VastaaPoista
  3. No kun otti silmän käteen, niin löytyihän se, että äänestys vasta piakkoin alkaa:)

    VastaaPoista
  4. Näillä evähillä lähtisin itsekin mettälle. Voipaperissa ja kaikkea!

    Näin hirviaikaan harmittaa sukuni syvä kaupunkilaisuus ja metsästystaidottomuus, en tunne yhtään ihmistä, joka on hirviporukassa ja harmittelen sitä aina kauppahallin lihatiskillä hirviaikaan.

    VastaaPoista
  5. No niin kannustusjoukot:
    http://ahmija.blogspot.com/2011/10/lokakuun-ruokahaasteen-aanestys.html

    VastaaPoista