About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Ruma kananpoikakeitto


"Thaimaalainen, nopeasti valmistuva talousruoka on epäilyttävästä ulkonäöstään huolimatta häkellyttävän herkullinen." Näin väittääpi reseptin tarjoileva mainio Apukokin keittokirja ja se on kyllä niin totta, niin totta!

Keiton pohja ilman tarjoilulisukkeita on tosiaan erittäin epäilyttävän näköistä, mutta unohtuu kyllä lusikan ehdittyä annostelemaan keittoa suuhun. Takaan että ensimmäisen kulhollisen jälkeen otat toisen, ja ehkä vielä kolmannenkin, elleivät muut ole jo kattilaa tyhjänneet.

Lisäksi täyttää myös kaikki muut suosikkiruuan edellytykset eli helppo, nopea, halpa ja jopa vähäkalorinenkin. ( no myönnetään, että useat suosikkiruokani ovat myös erittäin "lihottavia" ja usein myös kukkaroa keventäviä.)

Eli lähdetäänpä kokkaamaan. Oon tainnut meinaan syödä tätä jo viitenä päivänä tässä kuussa!

Ruma kananpoikakeitto

0,5 l keitettyä jasmiiniriisiä (eli noin 2dl raakaa riisiä)
6 valkosipulinkynttä
3rkl öljyä
250g broilerin jauhelihaa
1,5 l kanalientä
5tl valkoviinietikkaa
5tl sokeria
4 tl kalakastiketta
2 kananmunaa

Tarjoiluun:
muutama kevätsipuli silputtuna
ruukullinen tuoretta korianteria
Thai Sweet Chilli -kastiketta

Voit hyvin käyttää keittoon edellisen päivän tähteeksi jäänyttä riisiä. Sen puutteessa aloita keittämällä riisi väljässä vedessä ja siivilöi se sitten vedestä. Siis juuri kuin oppikirjasta "Älä keitä riisiä näin." Nyt saat luvan perästä.

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet ja paista ne miedossa lämmössä kullankeltaisiksi. Siirrä odottamaan.
Murustele jauheliha kattilanpohjalle mahdollisimman pieneksi. Käännä levy päälle ja kaada sekaan kuumennettu kanaliemi. Itse kiehautin 1,5 l vettä vedenkeittimessä, kaadoin sen kattilaan ja heitin perään pari kanafondikuutiota. Keittele liha kypsäksi (muutama minuutti) samalla hieroen jauhelihaklönttejä pienemmäksi vaikka kahden puuhaarukan välissä, mikäli se on jäänyt ikävän isoiksi klimpeiksi. Saisi olla aika pientä murua siis.

Sekoita valkoviinietikka ja sokeri keskenään, kaada keittoon ja sekoita. Lisää joukkoon myös riisi, kalakastike ja valkosipuli. Sitten pientä hämmentelyä.

Riko munat kulhoon ja vispaa rikki. Kaada munaseos kiehuvaan keittoon nauhamaisesti koko ajan vispilällä sekoittaen. (Tässä kohti mietin, että pitääkö vispilöidä munia vai keittoa. Valitsin keiton.)

Jossain vaiheessa olet sitten varmaan silpunnut erillisiin kulhoihin korianterin ja kevätsipulin. Nyt on aika nostaa ne pöytään yhdessä Thai Sweet Chilli -soosipullon kera, sillä keitto on valmis.  Korianteri ja sipulisilppu kulhon pohjalle, päälle kuumaa keittoa ja lopuksi pärskyttele punaista chlilisoosia päälle.

Uusi suosikkikeittoa, varsinkin kun tuo nimi on jo itsessään niin säälittävä.(n ihana!)

8 kommenttia:

  1. Hupaisa nimi ruoalla ja tosiaan tuolla ulkonäöllä ei annosten missikisoihin mennä, mutta syötäväksihän ruoka onkin. Saako pienen tarkennuksen riisiin, tarkoitatko että kypsää riisiä tulisi olla puoli litraa, ei puoli desiä? Vai raakaa puoli desiä, josta sukeutuu 2 dl kypsää? Mukamas aamusta heti haukansilmänä, jos lintuteemassa pysytään:))

    VastaaPoista
  2. Hei Nanna! Kyselit blogissani kivimuurista... Muuri on jo jokusen vuosikymmenen ikäinen, sen on rakentanut Rakkauden talon rakentaja, muurari. Sen verran olen maata aidan päältä käännellyt, että tiedän siellä takana olevan betoniseinäkkeen, jota vasten kivet on muurattu. Oletettavasti ihan tavallisella betonilla, ja ihmeen hyvässä kunnossa se on edelleen!!
    PS. Rakastan myös etanoita!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Campasimpukka! Tosiaankin kypsää puoli litraa tai raakaa 2 desiä. Noin niinkun about.Muutan sen tuonne tekstiin heti!

    Kiitos Paula tiedosta. Ehkä ei silti toteudu mun taidoilla....

    VastaaPoista
  4. Aika ankea ulkoasu todellakin, mutta eipä voi ohjetta vaikeudesta moittia ja jos makukin on täydellisyyttä hipova, niin mitäpä väliä sillä ulkonäöllä sitten onkaan. Tämä pomppasi heti kokeilulistalle.

    VastaaPoista
  5. Moikka! Tämä kyseinen keitto porisee parhaillaan kattilassa ja se on ihan hirveän näköistä! Minulla oli jo tehdessä pieni kysymysmerkki tuo nesteen vähyys. Onko todellakin niin, että keittoon tulee vain 1,5 dl vettä?!?Sinun kuvassa keitossa näyttää olevan kirkas liemi, mutta tuo minun keittoni on yhtä keltaista mössöä ja muistuttaa enemmän oksennusta kuin kanakeittoa,huh. Onko lukutaidoissani siis jotain vikaa vai onko reseptissä kenties joku moka? Haluaisin todellakin selittää tämän mysteerin. Kiitos jo etukäteen vastauksesta! Sinulla on muuten kiva blogi ja muutamia ohjeita olen hieman menestyksekkäämmin tehnytkin ;)

    VastaaPoista
  6. Voi ei! Anteeksi ,anteeksi anteeksi! siis kanalientä 1,5 litraa.ei desiä. Kuinka mä oon nyt ollu ihan desi ja litrat sekasin tätä kirjoitettaessa. Siis rumahan keitto on mutta on siinä nyt nestettä!
    Toivottavasti ei menny kattilat pilalle. Korjaan asian ja en kysy tuliko hyvää mutta tee Tiina uusiksi enemmällä nesteellä.

    VastaaPoista
  7. No niinhän mä vähän arvelinkin, mutta ihmettelin kun tuo dl- merkintä oli sekä reseptissä että tekstissä. Sattuuhan noita virheitä. Käytin maalaisjärkeä ja lisäilin vettä mutu-tuntumalla, mutta taisin lisätä sitä sittenkin liian vähän, kun keitosta tuli tosiaan enemmän muhennoksen kuin keiton näköistä,heh. Sen kananmunan olisi varmaan ollut tarkoitus olla "kököillä", eikä sakeuttaa keittoa kellertäväksi. Syötiin keittoa kuitenkin sisseinä, nälkä kun oli...ja ihan ok oli makukin, vaikka ulkonäkö olikin aivan järkky. Ennakkoluulottomasti kohti uusia kokeiluja...

    VastaaPoista
  8. Testasin tätä ja oli kyllä hyvää :) Kiitti ohjeesta!

    VastaaPoista