Kana Biryani ja jälkiruoka-maat

Biryani on  tuolta Intian suunnalta erityisesti häihin ja muihin suuriin juhlatilaisuuksiin valmistettava riisipohjainen ruoka, jota voi tehdä esim. kana-, kala- ja lammasversiona. Niinpä se sopi paremmin kuin hyvin 5 teemamaan juhlamenumme pääruuaksi. Meidän perheellemme  biryani ei ole tuttu Intiasta tai Pakistanista vaan Bangladeshista.

Bangladeshilainen biryani on melko raskasta ja rasvaista ruokaa, mutta tällä äitini käyttämällä reseptillä ei sellaista tunnetta tullut. Biryanin valmisti siis juhlaamme äitini, mutta minun sallittaneen se tähän blogata kun isänikään ei ole vielä aloittanut omaa  ruokablogiaan, jonka nimeksi tullee monimielisesti "Vaimoni keittiössä"...

Kanabiryani
6 hengen annos


600g kanaa isoina paloina, luulla ja ilman
2 isoa sipulia viipaloituna
2 chiliä pituussuuntaan suikaloituna
5 dl basmatiriisiä
1 iso tomaatti pilkottuna
10-15 oksaa tuoretta korianteria

5 oksaa tuoretta minttua

1 valkosipulinkynsi

1 cm pätkä inkivääriä

3 tl suolaa
3-4 neilikkaa
2 kardemumman siementä
1 laakerinlehti
1 pieni kanelitanko
2,5dl maustamatonta jugurttia
2 rkl voita (mielellään kirkastettua)

Kuumenna voi ja freesaa laakerilehti, neilikat kardemumma ja kaneli.
 

Lisää sipulit, chilit ja jatkaa freesausta miedolla lämmöllä kunnes sipulit kullankeltaisia.
Lisää raastettu inkivääri ja valkosipuli ja paista kunnes rasva erottuu. Lisäää tomaatti ja paista vielä 1 minuutti.
Lisää kananpalat, suola, ja jugurtti ja paista minuutin verran.
Lisää  hienonnettu minttu ja korianteri. Laita astiaan kansi päälle ja anna kiehua hiljalleen kunnes kastike paksuuntuu.

Keitä riisi eri astiassa ohjeen mukaan, mutta jätä se vähän kovaksi vielä.
Laita kana ja riisi sekaisin uunivuokaan. Peitä tiukasti vaikka foliolla kuivumisen estämiseksi ja anna hautua uunissa tarjoiluhetkeen asti. (Ja kunnes kana on kypsää)

Näitä erilaisia biryani reseptejä on miljoonaa , toiset hyvinkin monimutkaisia. Tämä resepti on hyvin simppeli, silti maku oli hyvä ja syvä. Mausteissa olimme varmasti runsaskätisempiä ja niin voit olla sinäkin. Chilit jätimme tällä kertaa pois kokonaan kun meillä on tämä 3-7 vuotiaitten serkusten iskuryhmä 4 kpl. Eniten varmaan pitää varoa, ettei ruuasta tule liian kuivaa. Tällä kertaa oli hyvää näin.

Jälkkärit 

Kuten saatatte muistaa jälkiruuaksi oli
Tete de Moine, Vacherin Fabourgeois ja Appenzeller eli sveitsiläinen juustolajitelma, viikunoita ja omenahilloa. Hillo oli ihanaa, äitini tekemää, viikunat tuoreina jokseenkin puisevia, olisi ehkä kannattunut tehdä niistä jotain kompottia tai grillata uunissa. Näin haisevat juustothan sitä vastoin voivat olla ainoastaan herkullisia. Voi sisko parkaa joka kuljetti ne junassa Turusta asti, haju nimittäin tunkeutui todella intensiivisesti suojana olleen muovipussin läpi. Sisko oli paikallisbussissa  jopa kokenut tarpeelliseksi sanoa, että en se ole minä joka haisen...
Tuo Tete de Moine on se ympyräjuusto, johon on erillinen sellainen pyöröhöylä jota emme kukaan omista. Päädyimme siis tekemään valmiit annokset, siivut eivät kyllä nyt ole järin kauniit.

Niin ja teemamaa oli siis tietysti Sveitsi.

Olimme ennakoineet tässä vaiheessa eittämättä kohtaamamme ähkytilan ja viimeisenä olikin Keniaa edustava simppeli päätös eli Päiväntasaajan hedelmät. Ihan ilman mitään turhia kommervenkkejä hedelmäsalaatiksi pilkottua tuoretta papaijaa, ananasta, mangoa, kiivihedelmiä, päärynää, banaania, klementiiniä, viinirypäleitä ja ananaskirsikkaa. Kuviakaan ei enää muistettu ostaa tässä vaiheessa.

Aterian kanssa oli tarjolla jotakin hyvää viiniä, joka ei raskautetussa tilassa olevalle jäänyt nyt mieleen syystä, että sitä ei nauttinut Mutta niin hyvää kuitenkin, että syönnin jälkeen itse sankari asettui ruokalevolle nahkasohvalle, muiden tyytyessä hiukan askeettisempaan lepoasentoon.

Khubz, Hummus ja Baba Ghanoujj

Ohutta arabileipää tarjoiltuna hummuksen sekä munakoisotahnan kera. Siinä teemamenu 2. osio ja maa jota tässä mallattiin on siis Saudi-Arabia. Täydellistä... mikäli olisin onnistunut leivänteossa. Tällä kertaa onnistuin aikaansaamaan lähinnä tunnbrödin kaltaista näkkäriä jossa oli yleensä myös pehmeitä osia (eli ei kelvannut näkkäriksikään...).

Resepti oli "Saudi Cooking Today" - kirjasta, jossa kyllä totuuden mukaisesti varoiteltiin, että yleensä kukaan ei tee leipää kotona, sillä sitä on kaikkialla saatavana tuoreena, mutta jos sinun on välttämättä valmistettava sitä kotona, tässä resepti.

Lähi-idässä tämä ohut arabileipä ilmeisesti maittain vaihtelee pitaleipä-tyylisestä tähän meidän tuntemaamme saudeille tyypilliseen versioon. Leipä on siis aika kookas, 15-20 cm kokoinen halkaisijaltaan, vaalea ja pehmeä, tummien pilkkujen sävyttämä ohut lätty, jossa on kuitenkin 2 kerrosta, eli halutessaan sinne väliinkin voi laittaa jotain.

Tähän siis pyrittiin, mutta tulos on tässä:

Kuivannäköisiä tekeleitä...

Missä paistopinnan pilkut, missä pehmeys, miksi rapeus ja kuivuus? No urheasti me dippailimme niitä pehmeämpiä osioita. Ja onhan vastaleivottu leipä aina kuitenkin vastaleivottua, eli hevosille jäi vain kaikista rouskuvimmat tekeleet!

Khubz eli ohutta arabileipää
8kpl
1 l vehnäjauhoja
5dl vettä
2tl kuivahiivaa
1/2 tl  sokeria
1/2 tl suolaa
1-2 rkl kasvisöljyä

1. Sekoita hiiva ja sokeri 1, 5dl (puoli cuppia) lämmintä vettä ja jätä tekeentymään 20 minuutiksi.

2. Sekoita suola jauhoihin, kaada keskelle hiivaneste ja ala sekoittamaan (käsin, minä tein koneella)lisäten samalla erissä loput 3,5 dl vettä.

3. Vaivaa taikinaa 15 minuuttia, ja lisää vesi mikäli taikina on liian kovaa. oma taikinani oli kyllä ihan velliä, eli minä päädyin lisämään ainakin pari desiä jauhoja tässä vaiheessa. Sekoita myös öljy joukkoon, että saat kauniin, pehmeän ja silkkisen kimmoisan taikinan.

4.Anna taikinan levätä 20 min peitettynä.

5. Jaa taikina 8 osaan, pyöritä osat palloiksi ja anna levätä peiton alla taas 20 min.
6. Kauli pallerot 15-20 cm halkaisijaltaan oleviksi lätyiksi-
8. Peitä jauhotetuin liinoin ja jätä kohoamaan 2-3 tunniksi
9. Sitten uuniin 7-10 min 240 asteessa.

Ja sitten vaan  - Inshallah! (= Jos Allah suo, tai Allahin haltuun)

(Ja koska hän ei ollut tällä kertaa suotuisa, valmistankin ensikerralla luultavasti jotain Strömsålaista leipää...)

Baba Ghanoujjissa huiputimme ja vedimme sen esille suoraan Turkulaisesta (ei siis turkkilaisesta)erikoiskaupasta ostetusta purkista. Munakoisotahnahan on ihanaa kun sen itse tekee, eikä niin kovin työlästäkään, mutta se on myös yllättävän OK säilykeversiona(toisin kuin guacamole).




Ja onko sitäpaitsi aina pakko kerto, että se on purkista ?(ainoastaan jos se on pahaa...) Esillepanossa tuli vähän skismaa kun minä olisin halunnut kiertää koko lautasen oliiveilla ja eräiden mielestä se taas oli liikaa, nuo 3 jäivät sitten reunalle (josta eräs varmaaan söi ne ensimmäisenä... )

Hummus sentään tehtiin itse, suurenmoisen basic respti on suoraan Kikhernetetran kyljestä.

Hummus

1tlk Kikherneitä 380g
1 Valkosipulinkynsi
n.3rkl vettä
1rkl sitruunanmehua
1rkl oliviöljyä
1/4 tl suolaa
mustapippuria,
jeeraa
1rkl tahinia eli seesamisiementahnaa

Valuta kikherneet.
Hienonna valkosipuli veitsellä.
Soseuta herneet sauvasekoittimella.
Sekoita joukkoon muuta ainekset.
Koristele hienonnetiulla persijalla.

Muista raakaineiden laatu; tuoreesta sitruunasta mehu ja laadukas oliiviöljy muunmuassa.
Tein muuten tuon reseptin mukaan (tuplaannoksen) mutta kaikkia muita aineita paitsi herneitä  ja vettä lisäsin kyllä tuplasti. Eli tupla-annokseen siis nelinkertaisesti. Hyvää oli.

Niinkuin olen joskus ennenkin sanonut, niin kaikki sormin syötävähän on aina herkullista (siis dippailimme kyllä leipää, emme sormiamme.)

Hehkutetaan riimihirveä ja piparjuurismetanaa

Riimihirvi sai luvan aloittaa isän juhlamenun ja se oli myös se annos, joka vei meidät totaaliseen hurmioon, vaikka muistakin menun osista nautimme.  Viiden maan teemamenussamme hirvi sai siis esittää Suomi-osastoa, ja hyvin se veti!

Aluksi olimme tekemässä carpacciota, olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä hirvestä. Sitten äitini silmiin sattui Hesarista hevosen riimiliha -resepti ja päätimme toteuttaa sen vaihtaen raaka-aineen hirveen, isäni kun on kova metsämies. Ja näin alkuruoka tuntui myös suomalaisemmalta muutenkin kuin raaka-aineeltaan. Ruuanlaitto jakautui siten, että äiti valmisti lihan ja minä suunnittelin ja toteutin lisukkeet ja esillepanon.

Riimihirvi ja piparjuurismetana

(4 annosta)

300 g hirven sisäfileetä

2 rkl merisuolaa

1/2 rkl viherpippuria

1/2 rkl roseepippuria

1/2 rkl mustapippuria

tuoretta basilikaa ja persiljaa

Piparjuurismetana
sekoita 1purkilliseen smetanaa noin puoli tuubia piparjuuritahnaa. Maistellen löydät sopivan suhteen



Muotoile puhdistettu filee käsin kauniiksi pyöreäksi pötköksi.
Murskaa pippurit morttelissa. Levitä pippurirouhe ja suola kelmulle. Pyöritä filee kauttaaltaan mausteseoksessa. Pakkaa liha tiukasti kelmuun.

Nosta liha jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi painon alle. Käännä filettä pari kertaa. Alle on hyvä asettaa lautanen, sillä lihasta valuu nestettä.

Putsaa mausteet lihan pinnasta. Silppua basilika ja persilja ja levitä ne puhtaalle kelmulle. Pyöritä liha yrteissä ja pakkaa tiukasti kelmuun. Nosta pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Käännä kerran pakastuksen aikana.

Leikkaa  jäisestä lihasta mahdollisimman ohuita siivuja. Voipaperin päälle levitettynä ne sulavat hetkessä.
Tarjoa piparjuurismetanan ja Maalahden limppukuutioiden tai  -siivujen kera.

Meillä tämä siis syötiin tuhdin menun alkuruokana, joten per ruokailija riitti kyllä reilu 50g.
Ja nyt vielä kerran hurraa huuto, sillä riimiliha oli jumalaista ja kombinaatio piparjuurismetana-makea-limppu-riimiliha toisesta maailmasta!

Isän 65-vuotis juhlamenu

Meillä oli isänpäiväviikonloppuna tuplajuhlallisuudet kun isäni täytti myös 65 vuotta. Päätimme juhlistaa sitä oman perheen kesken, siis vanhempani, 2 veljeäni perheineen, siskoni ja Meksikon lisäkkeemme ja tietenkin Urho ja minä, oma parempi puoliskoni oli taas merillä. Mitenkäs muuten hyvän ruuan ystävät juhlivat kuin ruokailun merkeissä?

Juhlapäiväksi sovittiin lauantai ja  menu lyötiin lukkoon isältä salaa jo edellisissä kinkereissä eli veljeni meksikolaishenkisillä nelikymppisillä.

Teemaksi sovittiin, että  tekisimme yhden ruokalajin kustakin maasta jossa isämme on asunut  vähintään 3 vuotta. No siinähän sitä teemaa olikin.... mutta menukokonaisuuden yhteensopivuuden sai kyllä  tällä teemalla unohtaa. Varsinkin kun piti ottaa huomioon myös se, ettei kukaan näänny ruuanvalmistuksen alle, osa  väestä kun matkasi Etelä-Suomesta ja itse kullakin oli samalle päivälle jos jonkinmoista pikkujoulua ja luentoa. siksi mm. jälkiruuat supistuivat lopulta lähinnä paloittele-ja-laita-esille - osastolle.

Yläkuvassa on näpertelemäni menukortit jossa isä poseraa aavikolla lähes 30 vuotta sitten, mutta laitan menun vielä tähän, niin ei tarvitse pinnistellä kun kuvassa näkyy aika pienenä.

Riimihirvi

Riimisuolattua hirvenfilettä, piparjuurismetanaa ja Maalahden limppua

 

Khubz, Hummus ja Baba Ghannouj

Ohutta arabileipää, kikherne-ja munakoisotahnaa

 

Kanabiryani

 

Tete de Moine, Vacherin Fabourgeois ja Appenzeller

Sveitsiläinen juustolajitelma, viikunoita ja omenahilloa

 

Päiväntasaajan hedelmät

Tuoretta papaijaa, ananasta, mangoa, kiivihedelmiä, päärynää, banaania, klementiiniä, viinirypäleitä ja ananaskirsikkaa

Kysymys sankarille: Mikä on Menun teema?

Laitan reseptejä ja kommentteja (ainahan kaikki ei onnistu....) tulemaan jossakin välissä kun ennätän tällä sikakiireisellä viikollani.

Odotellessa voitte vaikka arvailla mitkä ovat ne menun 5 teemamaata?



Isänpäivän mokkapalakuppikakut

Muffinssi/kuppikakkurintamalla ei ole viimeaikoina ollut kovin suuria onnistumisen elämyksiä, kunnes sopivasti isänpäiväksi löytyi toimiva resepti. Sillä mikäs se suomalaisen suuhun paremmin sopisi kuin vanhat kunnon mokkapalat. Resepti on Yhteishyvän ruoka 11/10- lehtisestä (löytyy hienot vaihekuvat, ken niitä kaipaa). Ja koristelutoteutus oma versio juhlapäivän ja kaikkien isien kunniaksi. Ruusuteema toimii varmasti äitienpäivänäkin....

Itse haluaisin kutsua näitä mokkapalakuppikakuiksi syystä, että kuppikakkutaikinat ovat yleensä ottaen vähän rasvaisempia/makeampia kuin perusmuffinssit (vai muffinit?) ja vaikka muffinsseissakin saattaa olla kuorrutetta, niin kuppikakkuihin mielestäni kuuluu tälläinen vähän överi koristelu. Vähän periaatteella kokonaisen täytekakun koristeet yhteen pikkukakkuseen.

Käydäänpä läpi nurinkurisesti ensin koristelu, koska olin itse tästä näpertelystäni tavattoman ylpeä.
Siis ohjeen mukainen, mokkapaloista tuttu kuorrutus levitetään ensin jäähtyneen kuppikakun päälle. Käytin toimeen sellaista pientä, pyöreäkärkistä leviteveistä, jolla lopuksi saa vetäistyä vähä niinkuin pyörteen kuorrutuksen pintaan.

Kyllä näitä näinkin kehtaisi tarjota, tai vaikka jollain strösselillä pikapikaa koristeltuna. Mun mielestä kuorrute on kivempi näin itseasiassa kuin millään pursottimella  laitettuna.

Ja sitten noihin ruusuihin. Kuka muistaa kuinka pienenä haluttiin syödä aina ne ruusut kakusta, jos suurissa juhlissa oli joskus "ostokaakkuja" eli leipomossa valmistettua. Siitäkin huolimatta, että ne taisivat olla jotain pahvia tai öylätin kaltaista tuotetta!

Vinkki: kun kuorrutteen ohje käskee siivilöidä tomusokerin ja kaakaon voihin, noudata ohjetta. Se on huomattavasti vaivattomampaa kuin yrittää vatkata kuorrutetta sileäksi paakuista!

No näihin ihaniin suussasulaviin ruusuihin löytyi idea kinuskikissalta ja tässä versiossa nimenomaan se, että ruusut oli tehty lasten pikkukätösin.Todella hyvä idea, johon lapsi voi osallistua! Mutta koska oman pikku lapsoseni kätöset olivat tekohetkellä jo mummolassa (koska siellä oli kaikki muutkin serkut ja piti saada olla sitten yötä, kun oma iskänsäkin eli Iso-Hoo oli merillä isänpäivän), niin jouduin sitten ihan itse näpräämään ja lähdin tavoittelemaan näihin vähän vielä haasteellisempaa ulkonäköä. Nyt kävin googlaillemassa ja taidokkaita versiota löytyy esim täältä Mimmiltä. Nämä omani olivat kuitenkin ensimmäinen oma kokemukseni minkäänlaisesta ruusumuotoilusta, ilman ohjeita.

Omar-ruusut
Siis tässä ruusu, joka maistuu iiiiihanalle!
Jokaista ruusua varten tarvitset siis kaksi Omar-karkkia. Kauli karkit kahdeksi pitkäksi ohueksi nauhaksi. Ja sitten vain kierrät  nauhat rullalle tavoitellen ruusun muotoa. Mulla ei ole mitään kukkanauloja, eli tein nämä vain ihan käsissä ja sitten lopuksi napsaisin takaa sen "juurimöltin" pois veitsellä. Vaikka karkit tuntuivat kovilta, ne kauliintuivat hyvin.

Vinkki:Jos teet paljon ruusuja, kuten minä 12, niin ei kannata sarjatyönä kaulia ensin 24kpl, koska viimeiset nauhat alkavat kuivua ja menettävät elastisuutensa.

Terälehdet
Ja yhä vain helpompaa. Leikkaa vihreästä marsipaanista sopiva pätkä ja rullaa se sormenpaksuiseksi putkeksi. Pilko pieniin osiin, minä tarvitsin siis 24. Nipistä jokaista palleroa vastakkaisilta puolita kahden sormen välisssä, niin ihan tarpeeksi lehden näköiset tekeleet. Ei kaulintaa, ei muotteja. ja oon varma, että jos Jamie harrastaisi tälläistä, niin hänkin tekis nämä just näin....

Sitten vain kukka ja lehdet kuorrutteen päälle ja tupsutin pikkuisen siveltimellä hopeaväriä terälehdille ja lehdille.

Lapset olivat haltioissaan näistä kuppikakuista, eivätkä olisi malttaneet odottaa jälkiruokaan. Nata-sisko ihmetteli, että ooksä muka tehnyt nämä ruusutkin itte, ja kun myönsin , hän kysyi "mitä varten?"....

No isälle...

Nämä kakkuset olivat siis myös maultaan ja koostumukseltaan suositeltavan onnistuneita.

Paistoin niitä  3 minuuttia vähemmän kuin reseptin 20 min, koska en halunnut kuivattaa niitä liikaa. Käytin 2 normikokoista muffinsivuokaa päällekkäin ja lisäksi muffinssipeltiä, niin kakkusista tuli kauniita ja säännöllisiä.

Laitan tähän vielä oman mukaelmani alkuperäisestä YH-reseptistä, vaikka linkitinkin sen alkuperäisen jo tuonne aikaisemmin. Tein muuten ohjeen mukaan mutta margariinin sulattamisen sijaan käytin 1dl juoksevaa kasvisrasvavalmistetta ja kuorrutteessa oli voita.

 

Mokkapalakuppikakut

12 kappaletta

1 dl juoksevaa kasvisrasvavalmistetta

2 kananmunaa

2 dl sokeria

3,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl  tummaa kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl maitoa

 

Kuorrutus

1 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 dl tomusokeria

2 rkl vahvaa kahvia

50 g pehmeää voita

 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi ne munasokerivaahtoon.
Lisää joukoon maito ja rasva pienissä erissä varovasti sekoittaen.
Annostele taikina 12 vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n.17 min.
Jäähdytä.
Tee kuorrute. Siivilöi kulhoon kaakaojauhe ja tomusokeri.
Sekoita joukkoon kahvi ja pehmeä rasva.
Levitä kakkusille ja koristele halaumallasi tavalla.

VIP-tilaisuuksiin yllätä itsesi ja muut Omar-ruusuilla!

Kinuskikissan juustoritarit

Makoisan piiraan ja vielä makoisampien omenamuffienssien kera piti toki olla jotain suolaistakin leipomusta. Kinuskikissalta löytyi tämä juustoritarien ohje, joka kuulosti kivalta ja simppeliltä.
Nimensä leivonnainen on siis saanut Valion Ritari- juustosta, täyteläisestä kermajuustosta.
Syöjät äänestivät ritarit yksinkertaisuudessaan pöydän parhaaksi tarjottavaksi ja uunituoreena ne ovatkin melko vastustamattomia. Näitä voisi lähteä varioimaan käyttämällä erilaisia juustoja ja ehkä jotain pientä lisääkin, vaikka vuohenjuusto/hunaja/pinjansiemen tai homejuusto/saksanpähkinä.

Pääasia, että nämä ovat todella nopeita ja yksinkertaisia valmistaa. Taikina meinasi välillä vähän tarttuilla, mutta jauhotin leivontalustaa ja käsiäni sitä mukaa, että pystyin leipomaan, eivät tuntuneet tuosta olevan moksiskaan. Mutta parhaimmillaan mielestäni siis uunituoreena.

Reseptin toteutin siis sellaisenaan.

Juustoritarit

Taikina:
1 ½ dl raastettua Ritari-juustoa
3 ¼ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 prk kermaviiliä
1 rkl öljyä

Päälle:
Ritari-juustoa paloina

Sekoita kuivataineet keskenään, lisää sitten kermaviili ja öljy.

Kauli taikina noin, 1,5 cm paksuiseksi levyksi ja ota haluamallasi muotilla paloja leivinpaperille. Peuspyöreä on hyvä.
Paina jokaisen keskelle pala juustoa.

Paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.
Nauti!

Mistä näitä reseptejä oikein tulee ? Mössökuvaus featuring liha-sieni-juustopata

Minähän se en ole sitten mikään reseptinikkari. Uskallan kyllä soveltaa reseptejä, varsinkin käyttämällä erilaisia oikoteitä tai sivuuttamalla työläitä työvaiheita, jos siltä tuntuu. Mikä ei aina ole lopputuloksen kannalta välttämättä viisasta. Periaatteessa siis käytän reseptejä apunani kun valmistan jotain harvemmin kokattua tai uutta ja perusarkiruuat, ne lapsuudessa opitut, tehdään varmalla kädellä ilman. Kaikista hauskin kokkausmuoto on kuitenkin "nyhjäistä tyhjätä"- tyyli, mikä tarkoittaa, että katsotaan mitä kaapissa on saatavilla ja yritetään kyhätä niistä kasaan jotain maittavaa. Parasta tässä tyylissä - mutta ainoastaan sen onnistuessa - on syömisen jälkeen päästä sanomaan: "Näin vaan taas taioin näin hyvää ruokaa ihan tyhjästä...."

Viime viikolla kaapissa oli kyllä monenlaista, mikä odotti muokkausta ateriaksi, mutta ei mitään erikoista suunnitelmaa mistään  tietystä ruokalajista. Siellä oli ehkä vajaa 300g vasikan ulkofilettä, paketti tuoreita herkkusieniä, Creme bonjour herkkutatti-purkki sekä pieni leipäjuusto. Niitä katsoessani päätin sitten valmistaa jonkinlaista pikalihapataa kun ei mitään pitkään haudutettavia aineksiakaan ollut. Sitä tehdessäni mietin, miksi päätin yhdistellä aineita juuri kyseisellä tavalla. Reseptin muotoutumiseen vaikutti varmaan  saatavilla olevien ainesten lisäksi esimerkikisi samana päivänä luetut reseptit Pastanjauhantaa- blogissa, ehkä jossain taka-alalla 3 juuston porokeitto, jostainhan ne vaikutukset imetään!

Arjen pikapata

300g jotakin ei haudutettavaa lihaa, tässä vasikan ulkofile

sieniä /tässä paketti tuoreita herkkusieniä

Creme bonjour herkkutatti purkki

vettä

leipäjuustoa

suolaa?

mustapippuria

Ruskistin suikaloidun lihan padassa öljytilkan kera nopeasti. Lisäsin sekaan pilkotut sienet, paistoin hetken ja lisäsin Creme fraiche purkin. Padan paksuutta voit säädellä vedellä. Annoin hautua hetken hiljaisella tulella, lisäsin sekaan juustiokuutiot ja tarkistin suolan sekä lisäsin mustapippuria.

Lisäksi keitin kuoriperunat ja paistoin pannulla porkkana ja lanttukuutioita. Vielä puolukkasurvosta ja se oli siinä.

Maukastahan tämä oli ja aika tuhtia. Tälläiseen pikaruokaan on helppo saada makua käyttämällä noita valmiiksi maustetteju purkkeja. Kyllä meillä näitä käytetään ja kaikenmaailman lihaliemikuutioita. Olisihan se jaloa keitellä kaikki aina itse alusta asti, mutta minä en ole aivan niin valveutunut.

Kuvaus meni taas tuonne mössökuvauksen puolelle. No, annoskokokin näyttää olevan hevosen!

Kladdkaka elikkä mutakakku

Mutakakku ei olekaan siis mikään mutakakku Missisipistä vaan arvon länsinaapuriemme 70-luvulla lanseeraama Kladdkaka. Nimi kai tarkoittaa, jotain epämääräisen sotkuisentahmaista eli ihan mainiosti käännettu mutakakuksi.  Ja todentotta, ainakaan Tukholmassa ei liene kahvilaa, jonka listalla ei olisi tätä syntisen suklaista leivonnaista. Minä vaan en ole koskaan osannut yhdistää Kladdkaka-nimeä kyseiseen tuotteeseen ennen kuin tänä syksynä.

Lidlin raviolin (jota ei enää saa!) lisäksi Urho6v:n ylintä herkkua on kaupan pakastealtaasta ostettu Frödingen mutakakku, jota meillä ostetaan kaikkiin pikkujuhlistuksiin (niin, äitienpäiväksi...) ja se on kyllä mielestäni hinta-laatu suhteeltaan erinomainen.

Aina vähän miettinyt, että pitäisi kokeilla tehdä myös itse, mutta olen kuvitellut, että siinä saa  sen seitsemällä lailla sulatella suklaata ja vispata keltuaista ja vaahdottaa valkuista tai jotakin muuta perunanjauhon siivilöintiä suorittaa, että tekemättä on jäänyt.

Järkytys oli suuri, kun aloin etsiä reseptiä. Eihän siihen koko kaakkuun tule edes suklaata, vain muutama lusikallinen tummaa kaakaojauhetta. Voiko se olla sama tahmaisen suklainen kakku? Mutta kaikki, varsinkin ruotsalaiset reseptit olivat harvinaisen yksimielisiä tekotavasta ja aineksista. Löytyi niitä suklaansulattelureseptejäkin, mutta päätin että jos ne ovat sitten enemmän niitä Missisipi Mudcake tyylisiä.

Pakkohan tätä oli kokeilla. Muutamasta aina kotoa löytyvästä aineksesta sekoitettu kakku ilman turhia kommervenkkejä...voisiko lopputulos olla sitä suklaista hurmosta?

Käyttöön siis ensimmäinen googlettamalla löytynyt resepti.

Kladdkaka

100g voita tai margariinia
2 munaa
2,5 dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja

Esilämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele irtopohjainen kakkuvuoka tai piirakkavuoka valmiiksi.

Sulata voi mikrossa tai hellalla ja anna sen sitten jäähtyä haaleammaksi.

Vispaa sokeri ja munat vaahdoksi.

Sekoita kaakao ja vaniljasokeri mukaan. Sen jälkeen vehnäjauhot ja viimeisenä voi. Siirrä taikina vuokaan ja paista 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele tomusokerilla.

15 minuutin paiston jälkeen oma kakkuni oli reunoiltakin vielä tosi raakaa tikulla koitettaessa, joten paistoin vielä 5 min. Kakku kuitenkin kypsyy vielä uunista ottamisen jälkeenkin, eli seuraavalla kerralla kokeilen 15 minuuttia. Kakun luonteeseen kuuluu vähän kuivemmat reunat ja keskeltä tahmainen sisus ja vähän lässähtänyt lopputulos. Tässähän ei ole mitään nostatusainetta.

Ja niin, tämä todellakin oli sitä itseään, ihanan suklaista, tahmeaa, täydellistä. En vieläkään tahdo uskoa että resepti on näin simppeli, eikä siinä ole kuin kaakaojauhetta. Tehdään varmaan useamminkin. Maistuu kermavaahdon, marjakastikkeen ja jätskin pariksi. Meillä kyllä vedettiin ihan raakana.

- Äiti, tämon paljon parempaa kuin se kaupasta ostettu...
- Voi rakas lapsi, arvaa onko äitistä mukavaa kuulla tuallaasta?
- Ei vaiskaan. Se oli vaan vitsi!

Mahtavan huumorintajuisia nua kuusvuatiaat!
nimimerkki "äitienpäivää odotellessa".

 Edit helmikuu 2021

Lisään tänne, iloksenne , muita suklaakakkuja, joita 10 vuoden aikana on tullut tehtyä. Mutakakku on kyllä!

Devil's Food Cake

Suklaa-kirsikkakakku

Suklaakakku

Suklaakakku - erinomainen

Sydämen surujen kakku

Maitotytön kasvimaakakku

Keksimutakakku

Marabou- Twistkakku

Mikrosuklaakakku

Suolakinuskibrownies

Chilikanelibrownies

Jättikokoinen suklaakeksi valurautapannulla

Hyvää intialaista ja muutama ongelma: perunaa, pinaattia ja paneeria

Suinkaan ongelma ei ollut peruna eikä pinaatti, (no paneer ehkä pikkuisen), eikä annoksen maku vaikka välimerkitys antaa taas osviittaa siihen suuntaan, mutta 2 kompleksia sain tämän ruuan avulla kehiteltyä.

Ensimmäinen liittyy ruuan kuvaukseen ja esille laittoon. Miten ihmeessä kuvata tämän tyyppinen, "mössöhkö " ruoka niin, että se välittäisi jotakin informaatiota annoksen herkullisuudesta? Kuvaan kun ei millään saa hitustakaan annoksen valmistukseen liittyvästä hajumaailmasta, joka taitaa olla se suurin tekijä veden herahtamisessa kielelle. Vai onko vika valmistajan, joka saa ruuasta kun ruuasta kehitettyä mössön...?

Herkullisempia kuvia voitte käydä vertailemassa Siskot kokkaa- blogin versiosta, joka sai siis minut kokeilemaan kyseistä ruokaa. Intialainen on yksi lempikeittiöistäni, eihän tätä reseptiä voinut siis vastustaa. En kopioi tähän nyt kyseistä reseptiä, koska ohje Perunaa, pinaattia ja paneeria löytyy niin kivasti jo em blogista.

Kuhan kommentoin ja jaan oman kokemukseni.

Kompleksi numero 2  oli paneerin eli intialaisissa ruuissa paljon käytetyn juuston valmistuksessa. Reseptissä suositeltiin käyttämään Ingmannin kotijuustoa, minulla oli Valion, mutta varmaan same difference. Juusto tuli kuutioida ja uppopaistaa kullanruskeaksi. En tiedä mikä meni vikaan, mutta juustoni eivät tahtoneet muuttaa väriään, vaikka muuten porisivat ja sihisivät rasvan räiskyessä todella hurjasti ympäriinsä ja sitten minä vaan paistoin ja paistoin niitä kunnes kuutioista ei ollut lähes mitään jäljellä.

todisusaineistoa

Se on pakko sanoa, että nämä jäljelle jääneet juustokurtut maistuivat aivan jumalaisilta. Ruskettuneet kohdat olivat kuin makeaa toffeeta!
Aloin tutkia myös omia intialaisia keittokirjojani tarkemmin paneerin valmistuksen kohdalta , kun aloin jo epäillä olisiko näitä pitänyt kierittää jauhoissa ennen paistoa tms. No tälläistä ei kehotettu tekemään, mutta löysin kyllä helpon reseptin itse paneerin valmistukseen, ja sitä aoinkin kokeilla.

Perunat  kuutioin siivutuksen sijaan, kun se vain tuntui jotenkin oikeammalta. Ne eivät onneksi "kadonneet" paiston aikana.

Ja tässä vielä mössökuvausta parhaimmillaan, ennen jugurtin lisäystä, jonka jälkeen yleisväri muuttuu tasaisen ruskeaksi. Hitsi mua raivostuttaa nämä kuvat.

Aterioinnin kruunasi annoksen kanssa nautittu Raita ja vastapaistettu, onnistunut  Naan-leipä. ( Tai no, ainakin niin hyvää kuin kaupan paistamista vaille valmis voi olla...)

Tälläinen oli tämä säätö tällä kertaa. Ruoka oli siis kuitenkin herkullista, keittiössä haisi kunnon intialainen (huom. muistakaa, Etelä-Pohjanmaalla mikään ei tuoksu...) ja oikein kivan sotkun sain myös aikaan jostain syystä. Sehän ei nimittäin ole ollenkaan tapaistani.

Kaneli-keksi- täytteiset uuniomenat

Hetkeen en ole törmännyt yhteen suosikkikokeistani, Tina Nordströmiin. Tina on on jotenkin niin mutkattamon reippaan  hyväntuulinen, että itsekin tulee aina hyvälle mielelle. Onneksi hyllystä löytyy yksi Tinan keittokirja "Tinan tapaan" akuuteimpaan ikävään ja sitä selaillessani taas yksi variaatio uuniomenille, tuolle takuuvarmalle syksyiselle jälkiruualla.

 Kaneli-keksi- täytteiset  uuniomenat Tinan tapaan
4 annosta

8 kotimaista omenaa
8 digestive keksiä
1 dl hasselpähkinärouhetta
150g huoneenlämpöistä voita
3 rkl sokeria
1rkl jauhettua kanelia
8  pätkää kanelitangoa
vaaleaa siirappia

Gör så här: (muista ihana aksentti!)

Säädä uuni 180 asteeseen.
Poista omenista siemenkota ja asettele ne tiiviisti uuninkestävään vuokaan.
Murustele keksit, sekoita mukaan hasselpähkinärouhe, voi, sokeri ja kaneli.

Täytä omenat sekoituksella. paina kuhunkin omenaan kanelitanko ja valuta hieman siirappia päälle.
Nosta uuniin 20-30 minuutiksi.







Matkalla uuniin....

...ja uunista pois.

Tarjoile omppuset perinteisesti vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.



Vinkki kaikki kellarittomat:

Omat omenapuuni eivät vielä tuottaneet hedelmiä, mutta onneksi tänä syksynä niitä on ollut tarjolla tutuilta ja sukulaisilta yllin kyllin. Viimeisin laatikollinen oli hyvännäköisiä syöntiomenoita  eno Veikolta ja Tertulta Alajärveltä. Sisätiloissa ne vain yllättävän nopeasti nahistuvat. Omiani olen nyt säilyttänut terassilla pahvilaatikossa, jonka päälle vedin fleecepeiton karkottamaan pahimmat pakkaset. Hyvin ovat säilyneet kuukauden päivät napakkoina. Ja näin neuvoi tietenkin oma äiti.

Mielettömän (makeat) omenamuffinssit

Ihana herkullinen kaneli-omenainen tuoksu, kiva konstailematon ulkonäkö, pehmeä,  kuohkea sisus jossa rapsakka päällys, voiko muffinilta enempää toivoa?

No, kiva yllätys olisi jos näitä pystyisi myös syömään... lähes niin ubermakeita nämä olivat. Joku sanoi, että hyviä, keneltäkään ei jäänyt syömättä, mutta olivat nämä kyllä totta vie liian makeita. Pitäisi aina muistaa kun alkaa soveltamaan (tai tässä tapauksessa tunnontarkasti noudattamaan) amerikkalaisia reseptejä, että onkos tämä ihan suomihenkilön makuun. Tai voisihan se järjen kellokin alkaa soida siinä vaiheessa kun resepti ehdottaa lisättäväksi 5dl sokeria taikinaan. Mutta ei, tämä tyttö se noudattaa tipitarkasti leivontaohjetta....

Resepti löytyi kivan nimisestä Girl who ate anything - blogista googlaillessani käyttökohdetta syksyn vipoille omenoille. Tämä kokemus hiukan lannisti itseäni, eli en ala kyllä aivan heti kokeilemaan tätä edes vähemmällä sokerilla (ehkä 2dl?), mutta jos joku muu viitsii vaivautua, niin voi olla vaivan arvoista. Tuo pinnan fariinisokeri on nimittäin todella hyvä idea ja maistui mainiolta.

Tässä siis tiukka käännös alkuperäisestä reseptistä.

Kuva on muuten Urho6v. (ei syönyt näitä) stailaama; multa puuttui tuo ylin muffari ja kun otin kuvia Urho kävi sen lisäämässä!

Omenamuffinssit

Vatkaa vaahdoksi:

5dl sokeria (siinä se! Kokeile 2!)
2 munaa
2,5dl öljyä ( käytin juoksevaa kasvisrasvavalmistetta)
1rkl vanilliinia

Sekoita mukaan:

7,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia

 lisää lopuksi:

7, 5 dl kuorittuja, siemenkodattomia ja kuutioituja omenapaloja

Taikina on tosi paksua, älä hämmästy.
Täytä isot paperiset amerikanmuffinssivuuat n. 3/4 täyteen.
Taikinasta tulee parisenkymmentä isoa muffinssia.
Ripottele pinnalle fariinisokeria ennen paistamista.
Paista 175 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.

 Että semmmonen tapaus tällä kertaa. Voisin kokeilla laittaa tuohon raskaaseen taikinaan vielä vaikka 1 tl leivinjauhetta, ei nämä hirveästi kohonnut. Ja vielä kertauksena: + siis oli mehevyys ja kuohkeus ja ihanat omenanpalasattumat sekä fariinisokeri pinta oli +++. Mutta miksi miksi miksi niin halavatun makiaa?

Yes sir, alkaa polttaa ...juustotäytteiset pekonichilit

Pitkin syksyä on olen törmännyt näihin pekoniin kiedottuihin, juustolla täytettyihin chileihin ainakin 3-4 kertaa  eri blogeissa. Anteeksi kaikille asiassa ansioituneille ja vaikutuksen tehneille, nyt en löytänyt enää kuin korianteria- blogin version.

Yhdistelmä nopea/helppo valmistaa ja herkullisuus-oletus ylempiin potensseihin oli laittanut tämän kokeilun oman syksyn listani kärkipäähän. Kunhan vain jumalat olisivat suosiolliset ja cittarissamme olisi sopivia chilejä. Kooltaan ja voimakkuudeltaan. Järkikin jo sanoo, että habaneroa en ala tähän muotoon muokkaamaan.

Ja tänään tuo päivä koitti. Cittarista lähti mukaani  irtomyynnistä 12 espanjalaista mietoa punaista chiliä (kyllä niissäkin on potkua), paketti Philadelpihia tuorejuustoa ja 2 pakettia pekonia. Chilien hintakin oli kohdallaan, maksoivat yhteensä vain vähän yli 2 euroa!

Juustotäytteiset pekonichilit

chilejä / ainakin 2 per henki
Philadelphia tuorejuustoa
1 pekonisiivu per chili

Laita käteesi suojahanskat, niin säästyt silmien, kynnenalusten tai pallien poltteelta.

Halkaise chilit pituussuunnassa toiselta reunaltaan ja poista siemenet.

Pienen veitsen kärjellä sipaise chili täyteen tuorejuustoa ja sulje se alkuperäiseen muotoonsa.

Kääri jokainen chili tiukasti pekonisuikaleeseen.

Aseta pekonit leivinpaperin päälle uuninpellille ja paista n. 220 asteessa rapsakoiksi. Kannattaa kääntää välillä.

Uunista otettaessa imeytä liika rasva nostamalla pojat talouspaperilla vuoratulle lautaselle.






Pojat odottelemassa pellille pääsyä

Hikoilua uunin kuumuudessa

Itse tein niin, että paiston chilit lähes valmiiksi, ja ennen tarjoilua vielä grillivastuksen alla varmistin rapsakkuuden. Ja nämähän olivat aivan huippuja. juustot pysyivät hyvin sisällä ja maku oli bueno! Olihan näissä vähän näpertämistä, mutta toisaalta kaikki käsityötä, ei tarvinnut sotkea montaa kulhoa tai ottaa esille koneita.

Meillä syötiin siis meksikolaishenkisen aterian lisukkeena. Mutta jos jaksaa väsätä, niin nämähän ovat aivan super partysnackejä dippailtavaksikin.

Hauskinta oli, että osa chileistä oli aivan jumalaisen makeita ja sitten yhtäkkiä tuli taas väkevämpi biitti.
Näihin voi kenties addiktoitua....

... vasikasta wieninleike...

Muistin juuri, miksi en pahemmin koskaan leivittele mitään. Paitsi epäterveellistä, on se myös melkoisen työlästä. Miten ihmeessä ravintolakeittiössä näitä vedetään liukuhihnalta....?

Tosiasia kai kuitenkin on, että jos unohdetaan väsähtäneet huoltoaseman paneroinnit, voi leivitetty leike olla rapeine ilmavine kuorineen parhaimmillaan 10 arvoinen suoritus. Kun viime viikkoisella kauppareissulla iski silmiini cittarissa näillä lakeuksilla harvinaista vasikan ulkofilettä, niin ostettavahan sitä oli. Ensin tutkiskelin italialaista keittokirjaa, jossa vasikasta löytyikin monia reseptejä, mutta sitten muistin monituiset Itävallan hiihtoreissut ja Wiener Schnitzelin parhaimmillaan.

Sitä kohti siis. Nöyränä mutta suurin odotuksin.

Wiener Schnitzel

4kpl

500-600g vasikan ulkofilettä

2 munaa

vehnäjauhoja

korppujauhoja

suolaa

mustapippuria

sitruunalohkoja tai siivuja

reilusti rypsiöljyä (8dl ?),  siis mautonta

Aito Schnitzelhän valmistetaan nimenomaan vasikasta, sisäpaistista tai ulkofileestä. Filettä käytettäessä ei mitään aivan hirmuisen kokoisia jättileikkeitä saa aikaan, mutta ihan soppeleita. Eli leikkaa puhdistettu ulkofile neljäksi, n. 1,5-2cm paksuiseksi pihviksi. Sen jälkeen nuiji pihvi niin ohueksi leikkeeksi kuin saat. Minä käytän tähän ihan omaa pikku nyrkkiäni, mielestäni lihanuija rikkoo lihan pintaa liiaksi. Maustoin lihanpalat suolalla ja pippurilla tässä vaiheessa, vaihtoehtoisesti voit maustaa myös korppujauhot.

Ota esille 3 syvää lautasta. Laita yhteen tarpeeksi vehnäjauhoja (1dl tai enemmän), toiseen rikki vispatut munat ja kolmanteen korppujauhot. Lämmitä paistinpannussa n. 3cl syvyydeltä öljyä n. 180 asteeseen. Leikkeiden tulee kellua, että panerointi pääsee kuohkeutumaan irti lihasta.

Kun öljy on valmista, vie leike kerrallaan kieritettäväksi molemmin puolin vehnäjauhoissa, kananmunissa ja viimeiseksi korppujauheessa ja suoraan pannulle. Paista molempia puolia pari minuuttia, liian kuumassa öljyssä kuorrutus vain palaa. Nosta reikäkauhalla valmis leike talouspaperikerroksen päälle lautaselle, jotta ylijäämä rasva imeytyy pois, eikä pehmitä kuorta. Mikäli teet useampia leikkeleitä, laita leikkeet mietoon uuniin odottelemaan.

Tarjoa runsaiden sitruunalohkojen kera, sitruuna maustaa ihanaisesti rapean leivityksen. Se miksi ihmeessä Suomessa ja Ruotsissa wieninleike tarjoillaan anjoviksen ja kapriksen kanssa menee yli oman tietopohjani. Ken tietää, valaiskoon.

Vähän kotikeittiön amatööri sai aikaan tuollaisia rustiikkeja leikkeitä, mutta sinänsä kuori oli rapea ja onnistunut. Leikkeet näyttävät myös melko paksuilta juuri siksi, että leivitys on molemmin puolin " noussut reilusti irti lihasta, kuten kai kuuluukin. Ja kyllä kuulkaa ero vaan on suuri, onko liha vasikkaa vai jotain muuta. Todella suussasulavaa.

Sitruunan lisäksi tein hyvin saksalaistyyppisen, eli reilusti etikalta maistuvan vihersalaatin ja uunilohkoja  ja porkkanasuikaleita uunissa.  Laittakaa nyt niitä porkkanoita sinne uuninpellille! Niistä tulee NIIN karkkia!

Olipa melkoinen sunnutai-ateria. Ei niin fiini, mutta maalaisesti herkullinen.

Key West Lime Pie eli piirakkaa niin makeaa...

Hamstrasin sitä konsentroitua maitoa, maitotiivistettä, mitä se nyt onkaan, pari viikkoa sitten tekemääni flania varten. Purkkeja jäi siis muutama, joista aion jossain vaiheessa keitellä ainakin kinuskia ja nyt valmistin Key West Lime -piirakkaa kun resepti oli kätevästi purkin takana. (Ja kuva itseasiassa purkin etupuolella.) Hyvä niin, koska reseptejä kyseiselle piirakalle löytyy miljoona variaatiota, kuten flanillekin. Päätin pitäytyä purkin ohjeessa.

Key West Lime -piirakkaa en ollut koskaan maistanut, mutta jostakin olin kyllä tuotteesta tietoinen. Piirakka on siis  Floridan osavaltion virallinen piirakka. Sen resepti alkaa olla ainakin 100 vuotta vanha.  Nimi tulee Key West Lime - hedelmästä, joka eroaa meillä myytävästä limestä väriltään (keltainen, ruskeita pilkkuja) ja hiukan kai maultaankin. Kirpeät limet yhdistetään makeaan kondensoituun maitoon (ja muniin) tuloksena ilman paistamista tai liivatteita hyytyvä  makeankirpeä täyte. Siitä paistetaanko piirakkaa vaiko eikö ja minkälainen pohjan kuuluu olla käydään ilmeisesti kiivaita keskusteluja.

Key West Lime Pie

300g digestiivikeksejä
100g juoksevaa margariinia (arvioin että 2dl)
1tl vanilliinisokeria ( kuvassa vaniljajauhe mutta torttuun tuli sokeri tarkemmin ohjetta katsottuani)
1tl kanelia
I purkki (397g) maitotiivistettä
4 munankeltuaista
1dl limestä puristettua mehua (n. 4 limen mehu)

Sekoita keksit, margariini, vanilja ja kaneli ryynimäiseksi massaksi tehosekoittimessa. Itse en jaksanut konetta kaivella. Pistin keksit suureen minigrip pussiin ja kaulin päältä kunnes keksit murskana, sitten sekoitin aineet kulhossa.

Painele pohja matalan piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja paista sitä 5 min 200 asteessa. Anna jäähtyä.

Sekoita munankeltuaiset (älä vispaa, sanoi ohje)), maitotiiviste ja limemehu sileäksi massaksi.  Tein näin, mutta ensikerralla kannatta kyllä vatkata keltuaiset ensin vähän vaahdoksi, muuten niitä on hankala saadaa sekoittumaan taikinaan, massa alkaa nimittäin paksuuntua välittömästi ja keltuaiset meinaa jäädä keltaisiksi pilkuiksi joukkoon. Kyllä mä sitten hädissäni sitä vatkasin kuitenkin. Kaada täyte jäähtyneelle pohjalle ja anna levätä jääkaapissa ainakin 4 tuntia.

Koristele limellä ja tarjoiluun voit käyttää myös kermavaahtoa. Tarjoillaan viileänä.

Oli siis yksinkertaisista yksinkertaisin valmistaa.  Koristelut meni vähän vituralleen, kun mulla on sellainen hieno sitruskuorenleikkuri jolla olis saanu limestä ohuita kuorikierteitä tyylikkäästi päälle. Niin olis, jos vain olisin löytänyt MISSÄ se on. Se siitä siis.

Piirakkaa saivat syödäkseen paikallisen koirayhdistyksen hallituksen jäsenet kokouksessaan. Käyvät hyvin testieläimistä! Piirakkaa jäi vain yksi pala isosta vuuasta (8 syöjää). Eli kai sitten maistui. Minä en nyt sattuneesta syystä saisi tälläisiä makeuksia tällä hetkellä syädä. Mutta sen verran maistoin, että olipas kyllä kohtalaisen makeaa omaan makuuni. Toivottavasti pääsee joskus vielä paikan päälle maistelemaan, kun en ole aikaisemmin hoksannut.

Koristelu ei sykähdytä, mutta meeppä nyt muuttelemaan kun ensimmäisen saat lätkäistyä paikoilleen...oli vaan pakko jatkaa aloitettua teemaa,,,,

Kanatahnaa iltapalasandwhich'iin

Urho6v. ja minä alettiin tehdä iltapalavoikkareita. Ei oikein mikään sytyttänyt, eikä sielä jääkaapissa ollut oikein leikkeleitäkään. Mutta olipahan yksi tähteeksi jäänyt paistettu kananrinta. Miten olisi siis jonkinlainen tuulesta tempaistu kanasandwhich? Siis mulle. Urho6v. tykkää eniten paahtoleivässänsä YLEENSÄ omasta ylähuulesta.

Ja vaikka kuinka yritän vastustella ja pinnistellä , en-sano, en-sano, en-sano...niin nyt se taitaa lipsahtaa... Ja siitä se ajatus sitten lähti: (Tikkurilan takia kärsin nyt vääränvärisestä talosta ainakin seuraavat 10 vuotta!)

Nopsa kanatahna

3-4 sandwhichiin

1 grillattu kananrintaleike pieneksi kuutioituna

2 rkl majoneesia

1rkl amerikkalaista "keltaista" sinappia

n. 10 cm pätkä pieneksi kuutioitua tuorekurkkua 

1 pieni kotimainen omena pieneksi kuutioituna

Pippuria

Kuutioin ensin kaikki aineet ja sekoitin majoneesin ja sinapin kanssa. Tahna oli kuitenkin sen verran rouheaa että päätinkin heittää ainekset pikku Moulinex Multitrioon eli sellaiseen pikkuiseen tehosekoittimeen ja hurruutin hetken aikaa. Näin tahnasta tuli kiva ja levityskelpoinen ja paremmin leivän välissä pysyvä.

Makua ja koostumusta saat muunneltua majoneesin ja sinapin määrällä. Laitoin tuota ämericcäläista sinappia, jonka maulla ei ole mitään tekemistä kotimaisen sinapin kanssa, mutta joka tuo sandwhich muistoja jenkkilästä, sielä kun leivän puolikkaat usein sivellään kyseisellä aineella. Courmet-kokit laittakoot sitten vaikka dijonia.

Kiva iltapalasandwhich tuli kun täytin paahdetut täysjyvävehnäpaahtoleivät tahnalla ja leikkasin kolmioiksi. Näistä tulisi hyviä eväsleipiä. Ihan näin itseni junassa aukomassa eväspussia ja syventymässä kerrankin maistuviin kolmioleipiin ( ei niihin vitriinissä myytäviin kauhistuksiin; mulla on muuten hyvä tonnikalatäyte-ohjekin). Ja kyllä tämä tahna menisi rieskarullissakin tai jossain ruisnapin päällä tarjoillesssa. Bageleissa...

Niin, sen vielä piti sanomani, että täytteen just se jokin oli omena. Älä siis jätä sitä pois!

Urho6v oli jo ekat ylähuulipaahtikset nauttinut, kun valmistauduin omalle iltapalalleni. Ja Urhon alkoikin tehdä sitten vielä mieli "niitä siinä sellaases konees tehtyjä kerrosleipiä".

No äiti sitten voikkarigrilliä lämmittämään. Niihin sain ujutettua vipat kinkunsiivut ja vähän juustoakin. Edamhan -kirjaimellisesti- venyy myös lämpimiin sandwhicheihin.

Munakoiso-pekonipasta

Jääkaapissa oli munakoiso ja pekonipaketti, jotka molemmat huusivat tulla valmistetuiksi. Keittiön työpöydällä lojui avattu punaviinipullo iso-Hoon jäljiltä, avauspäivämäärä jo suhteellisen edesmennyt.

Hyvää tuli nälkäisille.

Munakoiso-pekonipasta

1 munakoiso

1paketti pekonia

1sipuli

4 valkosipulinkynttä

vähän oliiviöljyä

2 tlk tomaattimurskaa

2 rkl tomaattipyreetä

iso muki punkkua tai enemmän

1 kasvisliemikuutio

mustapippuria

oreganoa

basilikaa

persiljaa

pinnalle parmesaania

Laita hiljaiselle lämmölle tulemaan öljytilkan kera pienityt pekoninsiivut, sipulit ja kuutioitu munakoiso. Tässä järjestyksessä. Laitettuasi pekonit aloita sipulin kuoriminen jne. niin tulee ainekset pataan sopivin väliajoin. Pidä lämpö mietona, älä ala kärtsäämään. Anna munakoisonkin muhia kunnolla.

Halusin laiskana kokkina kokeilla voiko munakoison pilkkoa sekaan itkettämättä sitä, ja kyllä voi, lopputuloksessa ei havaintoa minkäänlaisesta kitkeryydestä.

Sitten lisäät tomaattipureen  ja -murskat ja nesteen  sekä kuivat mausteet. Kastikkeen paksuutta voit säännöstellä lisäämällä viiniä tai vettä.

Aromit alkaa olla aika kivat.  Anna hautua ainakin puolituntia. Lisää lopussa mahdolliset tuoreet versiot yrteistä.

Keitä kaveriksi spaghetti al dente ja viimeistele annokset raastetulla parmesanilla.

Viinin voi korvata myös pelkällä vedellä ja pekoninkin voi jättää pois. Sävellä pois. Mutta näin oli kyllä hyvä.

Ja arvatkaa mitä meillä juotiin tämän aromikkaan punaviinipohjaisen pastan kanssa? ...(hihihii...) tiätysti MAITUA!

Papaijasalaatti

Lokakuun RuokaPirkasta jäi rakuunabroilerin lisäksi kaivelemaan vielä tämä papaijasalaatti.
Näin sai alkunsa siis nopea illallinen. Alkuperäistä muokattu aineiden määrissä.

Papaijasalaatti

1prk papaijaa  (onko niiden pakko olla aina sokeriliemessä?)
pari desiä minitomaatteja
1dl suolapähkinöitä
2rkl thai sweet chilli -kastiketta
puristettua sitruunaa (olis pitäny olla limeä, mutta kun ei ollut)

Valuta papaijat, puolita kirsikat ja rouhi pähkinät veitsellä vähän pienemmiksi. Sekoita kaikki kulhossa kastikkeen kanssa ja purista sitruunaa tai mieluummin limeä päälle.

Valmis!

Kaveriksi paistoin broilerin rintaleikkeitä, jotka sivelin mangochutneyllä puolivälissä paistoa. Viipaloin valmiit leikkeet lautaselle salaatin viereen.

Miltä sitten maistui?

Yhdistelmä sinänsä oli toimiva. Siis kana ja papaijasalaatti. Ja tosi nopea.

Mutta pikku papaijasalaatti-rukasta on sanottava, että antoi nyt kyllä odottaa enemmän kuin mihin sitten  ylti. Se oli semmostaaa..... noooo.... aika makeaa! Tähän voisi kehitellä ehkä jonkun enemmän chili-inkivääri-soija tyyppisen kastikkeen. Tykkään kyllä Thai sweet chilli -soosista, mutta en silti ole työntämässä sitä ruokaan kuin ruokaan, vähän niinkuin pöytämausteena siis. (Sama ketsupin kanssa, kuuluu makaroonilaatikon kanssa ehdottomasti, mutta ei mikään yleismauste) Ja kun nuo papaijapalat olivat aikas sokerisia niin oli vähän torta-på-torta.

Mutta eipäs jäänyt vaivaamaan kun tuli kokeiltua, ja jos aioit tehdä tätä, niin älä anna minun estää. Makuasioista on niin kiva kiistellä!

Suomalaista lohturuokaa eli paistinperunat

Comfort food eli lohturuoka on käsite johon ei ole voinut tällä vuosituhannella olla törmäämättä tämän tästä. Termi lienee jenkkien lanseeraama, vaikka toki esim britti-Nigella viljelee sitä keittiössään kovasti useasti.

Lohturuoka on siis ruokaa, jota syömällä halutaan vaikuttaa omaan tunnetilaan positiivisesti. Lievittää negatiivisia tuntoja kuten yksinäisyys, ahdistus, pettymys, turhautuneisuus, epäonnistuminen tai korostaa positiivisia tuntemuksia kuten hyvänolon tunnetta, onnistumista, tyytyväisyyttä tms.

Lohturuuan tuoma 'lohtu' perustuu usein sen tuomiin nostalgisiin muistoihin ja lapsuudesta juontavaan turvallisuuden tunteeseen. Useimmiten ruoka on jotain yksinkertaista, tuttua, lämmintä ja täyttävää. Jollekulle se voi olla myös makeaa, suklaata tai jokin syntinen jälkiruoka. Ainakin amerikkalaisilla lohturuoka yhdistetään myös roska- ja pikaruokakulttuuriin, hampurilaisiin, pizzaan tai vastaaviin 'epäterveellisiin' rasvaisiin vaihtoehtoihin. Tavallisimmin se kuitenkin lienee jotain yksinkertaista kotiruokaa.

Jokainen ihminen määrittelee itse oman lohturuokansa omista lähtökohdistaan. Pari iltaa sitten päädyin itse paistelemaan pitkästä pitkästä aikaa paistinperunoita ja odottaessani vesi kielellä niiden valmistumista, tajusin yht'äkkiä, että tämähän on varsinaista omaa lohturuokaani. Ihanaa, täyttävää,rasvaista, suolaista, Oravan-mummolan muistot mukanaan tuovaa lohturuokaa. Vain nahkoineen rapeaksi paistetut siankylkisiivut puuttuvat.

Paistinperunat

voita paistamiseen
kylmiä keitettyjä kuoriperunoita
sipuli
suolaa
valkopippuria
paprikajauhetta

Kuori ja pilko keitetyt kuoriperunat ronskeiksi kuutioiksi. Nykyään monissa perunoissa on lähes ympäri vuoden niin ohut kuori, että voi myös pilkkoa kuorineen, vuolet vain pois mahdolliset kuoren vikakohdat.Pilko sipuli.

Sulata voi kuumassa paistinpannussa. Lisää sekaan perunat ja sipuli ja anna paistua hartaasti miedolla lämmöllä, vain harvoin pannua ravistellen saadaksesi kauniin paistopinnan ja välttyäksesi perunoiden turhalta muussaantumiselta. Kun alat olla tyytyväinen perunoiden ulkonäköön mausta ne suolalla ja pippurilla sekä paprikalla. Paprikaa tuskin käytettiin mummolassa, tämän mausteen takana on iso-Hoo, joka on oppinut sen 80-luvun ravintolakeittiöistä.

Pläjäytin vielä munan tuohon viereen paistumaan lopuksi.
Kyllä oli hyvää ja lohduttavaa!

Joten kannattaa välillä keittää ylimääräisiä perunoita ja käyttää ne tälläiseen vanhanaikaiseen kotkotukseen supermodernin perunasalaattiversion sijaan. Paistinperunathan ovat myös oiva lisäke lihalle tai kalalle, uskokaa pois, aika moni valitsee sen ravintolankin lisukkeista, harvemmin vain enää nykyään listalla.

Tämä bloggaus on kirjoitettu wikipedian vaikutuksen alaisena.

Nyt kun paljastin omani, mikä on sinun lohturuokaasi?