About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Isän 65-vuotis juhlamenu


Meillä oli isänpäiväviikonloppuna tuplajuhlallisuudet kun isäni täytti myös 65 vuotta. Päätimme juhlistaa sitä oman perheen kesken, siis vanhempani, 2 veljeäni perheineen, siskoni ja Meksikon lisäkkeemme ja tietenkin Urho ja minä, oma parempi puoliskoni oli taas merillä. Mitenkäs muuten hyvän ruuan ystävät juhlivat kuin ruokailun merkeissä?

Juhlapäiväksi sovittiin lauantai ja  menu lyötiin lukkoon isältä salaa jo edellisissä kinkereissä eli veljeni meksikolaishenkisillä nelikymppisillä.

Teemaksi sovittiin, että  tekisimme yhden ruokalajin kustakin maasta jossa isämme on asunut  vähintään 3 vuotta. No siinähän sitä teemaa olikin.... mutta menukokonaisuuden yhteensopivuuden sai kyllä  tällä teemalla unohtaa. Varsinkin kun piti ottaa huomioon myös se, ettei kukaan näänny ruuanvalmistuksen alle, osa  väestä kun matkasi Etelä-Suomesta ja itse kullakin oli samalle päivälle jos jonkinmoista pikkujoulua ja luentoa. siksi mm. jälkiruuat supistuivat lopulta lähinnä paloittele-ja-laita-esille - osastolle.

Yläkuvassa on näpertelemäni menukortit jossa isä poseraa aavikolla lähes 30 vuotta sitten, mutta laitan menun vielä tähän, niin ei tarvitse pinnistellä kun kuvassa näkyy aika pienenä.


Riimihirvi
Riimisuolattua hirvenfilettä, piparjuurismetanaa ja Maalahden limppua

 
Khubz, Hummus ja Baba Ghannouj

Ohutta arabileipää, kikherne-ja munakoisotahnaa

 
Kanabiryani

 
Tete de Moine, Vacherin Fabourgeois ja Appenzeller

Sveitsiläinen juustolajitelma, viikunoita ja omenahilloa

 
Päiväntasaajan hedelmät

Tuoretta papaijaa, ananasta, mangoa, kiivihedelmiä, päärynää, banaania, klementiiniä, viinirypäleitä ja ananaskirsikkaa


Kysymys sankarille: Mikä on Menun teema?

Laitan reseptejä ja kommentteja (ainahan kaikki ei onnistu....) tulemaan jossakin välissä kun ennätän tällä sikakiireisellä viikollani.

Odotellessa voitte vaikka arvailla mitkä ovat ne menun 5 teemamaata?



3 kommenttia:

  1. Hauska idea!

    Khubz, Hummus ja Baba Ghannouj ovat jostain Persian- tai Arabianlahdelta - Libanon?

    Kanabiryani voi olla joko Intiasta tai Pakistanista.

    Juustot Tete de Moine, Vacherin Fabourgeois ja Appenzeller tietysti Sveitsistä.

    Päiväntasaajan hedelmät öö Päiväntasaajalta?

    Hirvestä en osaa sanoa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Anna! Ainut rohkea joka uskaltaa arvata. Tulos yksi napakymppi viidestä. Koordinaatit ovat kyllä aivan oikean suuntaiset. Onhan näitä valtioita mitä arvailla, että ihan lottoa tämä on näin huonoilla vihjeillä.
    Hirvi on ehkä liian helppo.

    Laitetaas lisävinkiksi vielä paikkakunnat: Tabouk, Zurich, Dhaka, Kakamega ja vaikka Kortesjärvi. Järjestys mielivaltainen.

    VastaaPoista
  3. Munkinpää -juusto ja ao höylä tuli hankittua tuliaisiksi Cenevestä
    Nyt tarpeeton
    https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%AAte_de_Moine
    Tosi kivoja ruokaohjeita !

    VastaaPoista