About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 3. marraskuuta 2020

LA CATRINA

 

 La Catrina, Maitotyttö, 2020

Halloweenin ehdottomaksi suosikkihahmoksi on noussut  tuo kuvan meksikkolaisen värikäs luurankonainen. Se sopii naamiaisasuksi niin lapselle kuin aikuiselle, ilmettä voi täydentää kukkapannoin ja värikkäin luurankovaattein, ainakin lapsille niitä oli myynnissä edullisesti useassa kaupassa tänä vuonna. Me teimme tuon pannan viime vuonna itse liimaamalla silkkiruusuja kuumaliimalla hiuspantaan, mutta tänä vuonna löysimme kukitetun pannan mustalla hunnulla Tigerista. Natasiskoni puketui siihen ja luurankosukkahousuihin (ja oli hällä mekkokin päällä), hunnun kanssa asu oli hyvä ilman maskiakin, jota emme ehtineet tehdä, kun piti niin kokkailla.

Mutta tiedättekö, että tuolla luurankonaisella on nimikin? Ja kiinnostava syntyhistoria. Minäkin taisin oppia sen vasta viime vuonna ja olen kokonaisen vuoden odottanut, että saan kertoa teille muillekin, jotka ette tarinaa tunne, ja melkein meni taas ohitse...

Meksikossa kuitenkin vietettiin Dia de muertos 1-2.11, joten kai minä voin sen näin päivän jälkeenkin vielä kertoa. Sillä Meksikossahan luurankonaisen juuret ovat.

Meksikossa vietetään Dia de Muertos (myös näkee muotoa Dia de los muertos), kuolleitten päivää, marraskuun ensimmäisinä päivinä. Meksikossa ei muistella vainajia samaan tapaan kuin meillä, missä pyhäinpäivänä kunnioitetaan vainajia hiljaisuudessa ja hartaudella, vähän synkistellen, sytytään vainajan muistoksi kynttilä antamaan hiukan valoa ja lohtua meille sureville ja kenties myös sinne tuonpuoleiseen.

Meksikossa Dia de muertos on iloinen juhla. Juhlaperinteet vaihtelevat riippuen siitä, missäpäin maata ollaan, mutta kaikkia yhdistää riehakas tunnelma. Vainajaa muistellaan kotialttareilla, jonne katetaan kuvia edesmenneistä, kynttilöitä, ruokia, makeisia, koristeita ja kukkia, ofrendas. Hautausmaalla koristellaan haudat ja haudan ympärille saatetaan viipyä koko yö syöden ja juhlien vainajien henkien kanssa, jotka pääsevät kahdeksi päiväksi palaamaan elävien keskuuteen.

Pääkallo, calavera, on yksi käytetyimmistä symboleista kuolleiden päivän aikaan.Ensi vuonna laitan  omalle to do- listalle pienet sokerikallot värikkäästi koristeltuna. Aikaisemmin blogistani löytyy jo Pan de muerto. Tuo ensimmäisen kuvan luurankonainen (jota Maitotyttö esittää) on taatusti tuttu meille jokaiselle. Tiesitkö, että hahmolla on nimi? Hän on La Catrina tai La calavera Catrina,  jonka hatussa koreilevat isot sulat, tai myöhemmin kukat.  La Catrina on nykyään meilläkin tuttu halloweenhahmo, mutta sen juuret ovat vahvasti meksikolaista alkuperää.

La Catrinan alkuperä on oikeastaan verrattain tuore. Sen juuret ovat kyllä  jo muinaisessa Azteekkien kulttuurissa,  jossa Mictecacihuatl, kuoleman jumalatar, piti huolta luurangoista tuonpuoleisessa ja varasti pääroolin Azteekkien juhlistaessa kuolemaa ja vainajiaan kuukauden pituisissa juhlallisuuksissa. 


Josè Guadalupe Posada, 1913:  La calavera Catrina

Meille tutun hahmon Catrina sai vasta 1900-luvun alkupuolella. Meksikolainen poliittinen pilapiirtäjä ja satiirikko, litografi José Guadalupe Posada, hahmotteli Catrinan sinkkietsauksena 1910-13. Teoksellaan Posada halusi kritisoida meksikona alkuperäisväestöä, jotka halusivat omaksua eurooppalaisia aristokraattisia vaikutteita ja unohtaa oman kulttuuritaustansa; pukeutua kuin ranskalaiset sulkahattuihin ja hienoihin hameisiin ja ehostaa kasvojensa ihonvärin vaaleammaksi. Posadan, joka usein muutenkin käytti töissään luurankosymboliikkaa esittäessään kulttuurista ja poliittista kritiikkiä, sanoma oli, että lopulta meistä jokainen on maallisesta ulkokuoresta riippumatta samanlainen ja samanarvoinen kasa luita kuoltuamme. Se on oikeastaan aika kaunis ja rauhoittava ajatus.

Lopulliseen suosioonsa Catrinan hahmon nosti Diego Rivera (tuo Frida Kahlon aviomiehenäkin tunnettu) meksikolainen (poliittinen) taiteilija, joka on kuuluisa etenkin muraaleistaan ( ja ajatelkaa, nyt vasta, lähes sata vuotta myöhemmin muraalit ovat tulleet muotiin meilläkin rakennusten koristuksena). Sueño de una tarde dominical en Alameda Central (Unelma sunnuntai-iltapäivästä Alamedan keskuspuistossa) on muraalitilaustyö Prado-hotellin kylkeen Mexico Cityssä, jossa Rivera yhdisti maalaukseensa 400 vuoden ajalta meksikon historian merkkihenkilöitä. Kuvan keskipisteeseen hän hahmotteli La Catrinan, joka sai päälleen vartalon Riveran käsittelyssä. Catrinan vasemmalla puolella on kuvattu Diego itse n. 10 vuotiaana ja Catrinan toisessa käsipuolessa hahmolle kasvot antanut Posada. Diegon takana voit varmasti tunnistaa myös Frida Kahlon hahmon.

PHOTOGRAPH BY BRIDGEMANIMAGES.COM.
Diego Rivera, 1947: Sueño de una tarde dominical de Alameda Central 

Muraali on itsessään niin täynnä symboliikkaa, että siitä pelkästään, joku taidehistorioitsijan alku voisi kirjoittaa gradunsa...ja varmaan onkin kirjoittanut.Jos kiinnostuit teoksesta, ota yhteyttä ensin vaikka ystävääni googleen. Nykyään muraali löytyy Diego Riveran museosta Mexico Citystä.

Nyt siis tiedät, että luurankonainen tunnetaan nimellä La Catrina ja, että hänellä on originaali syntyhistoria.  Ja huh ja puh, minä sain vihdoin tämän jutun pihalle!

Ensi vuoden Halloweeniä ja Dia de muertos'ia odotellessa kurkkaus vielä meidän perheen La Catrinaan vuonna 2019.





maanantai 26. lokakuuta 2020

IDEOITA KARMEISIIN HALLOWEEN JUHLIIN



Saatan vähän kuulua siihen porukkaan, joka harmittelee kaikenmaailman amerikkalaisuuksien rantautumista tänne Härmään. Toisaalta, meillä on vietettyä Halloween juhlia lasten myötä ainakin 10 vuoden verran ja meninhän minä naimisiinkin ystävänpäivänä. Että turha kai tässä esittää mitään hurmahenkistä kekriläistä, vaikka vähän mieli tekiskin joskus.

Halloween on erikoisen ihana juhla kun siinä saa hullutella ja hassutella ja leikitellä myös kauhulla. Ja kuten useimpiin juhliin, tähänkin voi liittää mukaan ihanat ruokatarjoilut. Joskus ajattelin, että pukeutuminen ja varsinkin uudet alusvaatteet tekevät juhlan; tuon ajatuksen olen hylänyt aika päiviä. Kyllä se on ruoka, ruoka ja ruoka. Oli sitten Halloween tai juhannus. 

Aluksi pidettiin Halloween juhlia Urhon kaverijengille tässä kadulla ja viime vuodet Maitotyttö on kutsunut omat kaverinsa päiväkodista ja sittemmin koulusta juhliin. Tänä vuonna katsoimme viisaaksi juhlia perheen kesken ja meitä olikin viime lauantaina 12 henkeä Halloweenin henkeen pukeutuneena. Siskoni ja veljeni perhe, mumma (pappa oli hirvimettässä) ja me. Tämäntyylistä sakkia.



HALLOWEEN-JUHLIEN TARJOTTAVAT

Meillä oli ensin ruokapöytä ja sitten herkkupöytä. Kuvia otettiin kiireessä ja vähässä valossa sekä kännykällä että kameralla, vaikkei laatu ole kaikissa kummonen niin saattenvarmaan ajatuksesta kiinni. Ideat tarjottaviin löytyivät googlailemalla amerikkalaisia Halloween reseptejä, en ole mitään linkkejä laittanut, koska jokaiselle näistä löytyy useita tekijöitä.

Karmeimmista karmein tarjottava, olosuhteet huomioiden, olivat lepakonsiivet! Etsin niitä varten kuvan mukaisia kokonaisia siipiä marinoimattomina, mutta ilokseni en löytänyt niitä vaan Atrialla oli niitä inkivääri-seesamimarinaadissa. Pääsinpä helpolla ja  ne osoittautuivat myös jumalattoman hyvän makuisiksi. Ne olivat niin elävästi lepakonsiipiä muistuttavia, että pienempiä lapsia oli hiukan vaikea motivoida edes maistamaan. Omasta mielestäni päivän paras tarjoilu!

Lepakonsiivet

2 kg Atrian inkivääri-seesamimarinoituja kokonaisia kanansiipiä
1 tuubi Dr Oetkerin mustaa elintarvikeväriä

Kaada kanansiivet isoon kulhoon ja pursota musta värituubi perään. Käytä avuksi vaikka kahta isoa ruokalusikkaa ja kääntele ja vääntele siipiä kulhossa niin, että musta väri levittyy tasaisesti kaikkialle. Tässä menee hiukan aikaa, mutta kahdelle kilolle riittää kyllä 1 tuubi.



Paista siipiä 250 asteisessa uunissa n. 30 min. Tykkään, että koipien pitää olla todella kypsiä ja nahan vähän rapsakkaa, ei mitään lillua. Siksi paistoaikani on vähän pitempi kuin paketin ohjeistus. Mustasta kanastalepakosta on haastava tietää, koska se palaa, mutta paista silti rohkeasti ja käytä myös nenääsi apuna kypsymisen arvioinnissa.


PENNYWISE THE CLOWN

Kasviksista sai rakennettua karmaisevan, It elokuvasta tutun klovnihahmon. Tai sai  ja sai, mutta ainakin yritettiin. Tunnistattekin vihannekset varmaan tuosta kuvasta.Näille olis kiva juguriin tehty ranchdippi, mutten ihan keriinny.


Alunperin oli tarkoitus tehdä pääruuaksi verinen silmämunaspagetti, mutta päädyin lopulta enemmän noutopöytätyyppisiin naposteltaviin.  Lihapullat kuitenkin kuuluivat asiaan. Olisihan noitakin voinut vielä stailata ketsupilla.

SILMÄMUNA-LIHAPULLAT

Tee normaali lihapullataikina ja paista ne uunissa. Ennen tarjoilua laita jokaiselle lihapullalle  pala juustoa liimaksi ja silmänvalkuaiseksi (tarkemmin ajatellen neliö ei ole ehkä kuvaavin ratkaisu tähän). Leikkaa paprikatäytteisistä oliiveista siivuja ja aseta ne juuston päälle silmän keskiosiksi. Lämmitä/kiinnitä pikaisesti uunissa.


Kurpitsanaama-quesadillat olivat mielestäni hyvä idea, mutta jos paistoit myös reikäpuolen, kuviointi katosi. Kannattaa ostaa tähän myös niitä kaikkein pienempiä minitortilloja, jotka voi tarjoilla sellaisenaan, eikä näitä medium kokoisia, joita sitten jouduttiin leikkelemään osiin, mikä vähän vesitti ideaa.

KURPITSANAAMA-QUESADILLAT

24 minivehnätortillaa
1iso tlk Taco- salsaa (tykkään itse Old El Paso Chunky salsasta, medium)
300g keltaista cheddaria raasteena

Leikkaa 12 tortillaan saksilla kurpitsanaamakuviointi. Ne ovat päällypuolia. Laita alapuoli kerrallan kuivalle keskilämmöllä olevalle pannulle, levitä lusikallinen  salsaa ja sopivasti juustoraastetta, lopuksi reikänaama kanneksi. Paista yhdeltä puolelta ainakin niin, että juusto sulaa

Oksentava kurpitsa taitaa olla oikea klassikko. Guacamole on paras oksennus, mutta vaikka kuvassa ei näy, niin  kurpitsan sisällä on sopivan kokoinen kulho, jossa löytyy Pico de galloa.

OKSENTAVA KURPITSA

1 pienehkö kurpitsa
tortillasipsejä

Leikkaa kurpitsaan kansi ja kaiva liskalla siemenet ja pehmeä sisus pois. Koverra toiselle puolellekurpitsalle suu ja tuollaiset oksennusponnistus silmät. Sovita sisälle joku pieni kulho ja laita sinne pico de gallo. Laita kurpitsa tarjottimelle ja levitä guacamole tulemaan suusta. Asettele ympärille tortillasipsit...nyt kun katson kuvaa, niin kannattaa laitta ensin reunoille sipsit ja sitten vasta oksennus, näyttää paremmalta varmaan niin. 


Silmämunat on amerikkalaisten suurin painajainen ilmeisesti, ainakin niiden erilaisten versioiden määrästä päätellen. Natasisko löysi ja toteutti nämä

MOZZARELLA -PARMANKINKKU SILMÄMUNAT

Pieniä mozzarellapalloja (mutta ei minejä/helmiä)
tuorejuustoa
jotain ilmakuivattua kinkkua
tuorejuustoa
paprikatäytteisiä oliiveja

Valuta mozzarellapallot. Leikkaa oliivit viipaleiksi ja parmakinkut kapeammiksi suikaleiksi. Käyttäen tuorejuustoa liimana, kiedo kunkin silmamunan ympärille tuo verinen lihanriekale ja aseta oliivisiivu silmän mykiöksi. Liitä aina kaksi silmämunaa toisiinsa hammastikulla niin saat silmäparin (ja enemmän syötävää).

HERKKUPÖYTÄ

Herkkupöytään löysivät tiensä Veriset täytekeksit.


Maitotytön toteuksessa keksit levitettiin ensin leivinpaperille ja pintaan ruiskittiin kaupan valmista punaista sokerikuorrutetta.




Suklaamousse oli viety hautuumaalle. Maitotyttä vatkasi valmisjauhosta mousset, pinnalle murusteltiin suklaakeksistä irtomultaa, hautakivet valmistuivat kekseitä ja Maitotyttö muotoili ihana kurpitsat yhdistämällä keltaista ja punaista marsipaania.



Karkit on tykätty ja emännälle helppo  herkkupöydän osio. Vieraatkin toivat niitä tullessaan. Parhaat halloween karkkilöydöt tehtiin Lidlistä ja Tigerista. Tigerista löytyi muutenkin kaikkea ihanaa rekvisittaa tarjoilupöytään.

Toinen edullinen paikka oli Rusta, mistä ostettiin mm. kasvomaalit ja nuo ihanat Happy Halloween foliopallot, jotka maksoivat vaan 2.99! Haettiin eilen jo ensi vuodeksikin, olivat niin hienot meidän mielestä


Karmeinta tässä kuvassa on ehkä tuo sininen maitotölkki, jonka kahvinjuojat ovat läväyttäneet pilaamaan kattauksen.

Tein Tigeristä hankittuun pääkallosilikoonimuottiin myös mutakakun. Siitä ei olekaan kuvaa, mutta sellainen kyllä oli. Lisäksi oli vielä poppareita ja ja juustonachopalloja, koska ne ovat niin kurpitsan värisiä.  Tein myös Tigerista hankittuun sydänmuottiin punaista jelloa, mutta se ei kerinnyt hyytyä. Hyvä niin, koska se olikin aivan väärän väristä ja osoitti, etten tiedä ihmisanatomiasta mitään, koska 11/12 paikalla olijoista oli sitä mieltä, että kyseessä olivat itse asiassa aivot.


Ihania olivat myös Tigeristä hankitut, lähinnä pikku vampyyreille ensiavuksi tarkoitetut veripussit. Koska ainuttakaan vampyyriä ei ollut paikalla, päästettiin lapset veren makuun. Nyt niiden suonissa virtaa mumman mustaviinimarjamehu! 

Iso osa koristeluista oli edellisvuosina hankittu. Mutta aina sitä jotain uutta kaipaa.

Maitotyttö suunnitteli pitkään ja hartaasti naamiaisasua ja minä autoin sitten toteutuksessa. Aika vekkuli idea. Muromurhaaja oli vissiin Maitotytön mielestä hauska idis jo ihan sellaisenaan, toki mä sitten kerroin hälle yhteýdestä muihin sarjamurhaajiin.



Minä en ole vuosiin uskaltanut maskeerata itseäni, koska  The Naama herättää edelleen sen nähneissä kauhunsekaisia muistoja.  Olisi kiva joskus käyttää ihan vaikka 10 min. maskeeraukseen, mutta koska yleensä menen vasta suihkuun kun vieraat saapuvat, niin jostain on tingittävä. Tästäkin maskista saisi hienon kun ei tarttisi vain sutaista.


Porukan yllättäjä taisi kuitenkin olla oma äitini. Hän oli ehkä kummitus, mutta muistutti niin elävästi Lumikin pahaa äitipuolta vanhaksi (noita)akaksi naamioituneena, että oli pakko laittaa poseeraamaan omenan kanssa.


Maskeerauksen vaikuttavuutta lisää, se että äidilläni on oikeasti erittäin runsas tukka.

Meillä ei ollut tällä kertaa erikoista ohjelmaa, aika meni syödessä ja muistellessa vanhoja kauhukokemuksia. Ja pelattiin me vielä ruumisarkku viestikapulana Laiva on lastattu-peliä.

Hurjan ihanat oli juhlat ja nämä tarjoilut olivat aika vaivattomat (kun koko päivän kokkasi). Tai ainakin vaivattomat sellaiselle, jonka ei tarvitse yrittää samalla myös siivota kotiaan ja ulkoiluttaa hevosta ja koiraa. I say!

Onneksi Maitotyttö ja Natasisko olivat hyvänä apuna ja äiti vielä loppusiivouksessa. 

Olisi kiva kuulla, jos löysitte inspiraatiota omiin juhliinne. Myös kekrikokemukset käy.

Happy Halloween!

Halloweeniä muilta vuosilta

Hämppismunakkaat ja mokkapalat (ja The Naama)

Verenpunaista juomaa ja velhon taikasauvat

Halloweenjuhlista juttua

Kurpitsasämpylät

Pan de muerto

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

TARINAA LEPPÄROUSKUSTA

 



Pakko kertoa teille tästä tämän syksyn uudesta sienituttavuudestani, leppärouskusta, vaikka lumi jo peitti maan täällä meillä.

Leppärousku on verraten yleinen sieni, näin sanotaan, mutta sen käyttöä haittaa se, että sitä rakastavat myös sienikärpästen toukat. Tai minkälie hyttysten, ylipäänsä se on yksi suosituimpia "vallattuja" sieniä. Kun leppärouskun tapaa, se kannattaa halkaista. Jalka on aika usein menetetty, samoin ihan lakin keskiosa, mutta hyvällä tuurilla siitäkin saa säästettyä osan lakkia.

Oma tutustumiseni tapahtui  syyskuun lopulla Pajulahden urheiluopistolla, missä oltiin Maitotytön kanssa pikaluisteluleirillä. Kotiinlähtöpäivänä ohjelmassa oli halukkaille Fat bike- pyöräilyä, mutta minua kiinnosti sen verran erilainen metsä, että lähdin sinne pariksi tunniksi katsomaan, olisiko minulle mitään uutta annettavaa. 

Kovin kauas en tainnut päästä, ja ensin tuntui, että eihän täälä ole mitään (=sienestyspaniikki), kun muistin, että sienestys ei oo hätäsen hommaa, pitää pysähtyä.



Ja näin onkin. Kun hidastaa, hengittää syvään ja alkaa katsella metsää uusin silmin, alkavat sienetkin näyttäytyä*. Samalla metsä tekee takuuvarmaa terapiatyötä työstressin vaivaamalle tai muuten liian kiireiselle. Verenpaine laskee. Sehän on tutkittu. Sen myös tuntee. Mä luulen, että juuri se tunne on se "sienionni" eikä niinkään saaliin määrä. Ehkä siksi olen myös ehdottomasti suuntautunut sienestykseen marjastuksen sijaan. Vaikka mustikassa tai puolukassa kokee  metsän rauhaisan vaikutuksen, on se silti jotenkin ykstotisen työlästä. Pakkaa nimittäin olla, että ensimmäinen mustikka ei ole toista kummempi.

Olin sellaisessa vähän melkein niittypohjoisessa metsänreunassa, puron vieressä. Siitä oli harvakseltaan muutama rivi isoja kuusia, vähän aukeaakin kuusien jälkeen ja toisella puolella sitten kuusi- lehtipuumetsää. Kävelin sitä kuusikon laitaa (kun en halunnut eksyä) ja aloin pikkuhiljaa hahmottaa pienen pieniä kangassieniä (eli siis kangasrouskuja) lehtien seasta. Ja haaparouskuja, muutama karvalakkikin siellä oli. Sain niitä kivan saaliin. Lähempänä kuusia alkoi sitten olla huomattavasti kookkaampia, oranssinsinertäviä sieniä. Minulle aivan uuden näköinen. Tutkin sitä ja olisin heti sanonut, että joku rousku, mutta sienestäpä ei tullutkaan valkoista maitoa, josta aina varmistun rouskuista. Sen sijaan, sieniä siinä käpälöidessäni alkoivat sormenikin muistuttaa porkkanoita, niin vahvasti sienen väri tarttui.

Sienikirjaa ei ollut mukana ja yritin googlailla ja ladata jonkun sovelluksenkin, mutta ei niistä löytynyt apua. Jos itse haluat tutustua sieneen tarkemmin, Luontoportin sivuilta löytyy hyvä kuvaus.

Pohdin mitä tehdä ja sitten muistin biologi ja uniikin Perinnepata- keitraaja Lehtosen Päivin tuolta Turun puolesta (ihanin Päivi laittoi mulle syyslomalla Turussa mukaan ruisleivän juurenkin). Ja ihan niin kuin ihmiset alkavat aina kertoa vapaa-ajallakin lääkärille vaivoistaan, minä muistin Päiviä tuolla oheiselle videolla.

Vastaus tuli nopeasti ja melkein nolotti - mutta ihan oikeasti- minä en tuota sientä tuntenut! Se oli siis leppärousku, joka on herkullinen sieni, jonka saa heittää suoraan pannulle ilman ryöppäämistä.Voi oppia ikäni kaikki. Keräsin niitä reilun kauppakassin pohjan,aika moni jäi siihen kun sienen valloitus oli suoritettu jo jonkun muun toimesta.

Että minä olin onnellinen. 

Kuusien läheisyyden takia oletan sienien olevan kuusenleppärouskuja. Lähiserkku Männynleppärousku on vielä aavistuksen herkullisempi (väittävät). Minua eniten hämäsi sienen nimi, leppärousku, jonka meikäläisen logiikalla tarkoitti, että sieni olis jollain lailla lepän kumppani. Leppä kuitenkin loisti poissaolollaan näissä maisemissa.

Vastaus löytyi jälleen kerran meidän kauniista kielestämme. Leppä on muinaissuomalainen hurmetta elikkä verta  tarkoittava sana (oranssi maitoneste muuttuu lopuksi sinertäväksi/viininpunaiseksi). Nimi tulee siis tästä verenväriseksi muuttuvasta maitiaisnesteestä. Sen voi myös ajatella viittavaan lepän väriin, joka on puun sisällä hiukan oranssiin vivahtava, aivan kuten tämä reilusti porkkanaan (tai no, leppään) vivahtava sieni.

Kotiin ajellessamme asettelin sienikassin nätisti viimeisenä tyhjään tilaan  takakonttiin. Olimme toisen lapsi-vanhempiyhdistelmän kyydillä ja  he vielä kävivät etsimässä takakontista jotain laturinjohtoa. Kun neljän tunnin ajomatkan päästä kurvattiin meidän pihaan, niin siinähän se oli, jonkun reppu mossautettuna sienikassin päälle...

Joten kokemuksesta voin kertoa, että leppärousku on herkkä sieni, jonka maitiaisneste nopeasti sinistää osumaa saaneista kohdista. Ei se kyllä sienen makuun ja käyttöön vaikuta, paitsi ulkonäöllisesti melko ikävä.

Sienet ovat nyt alkumaisteluita lukuunottamatta pakastettu paistamisen jälkeen. Täytyy sanoa, että kauniin makuinen sieni. Mulla on nyt pakkasessa yksi pakastelokerollinen suppilovahveroa, lampaankääpää ja leppärouskua, joten tänä talvena saadaan herkutella varmaan sienikeitoilla, - muhennoksilla ja kastikkeilla. Lampaankääpä ja leppärouskua olin ajatellut laittaa myös ihan pizzan päälle tai piirakkaan. Kuivattuna on sitten vielä suppista ja kaverilta saatua  edellisvuosien tattia ja mustatorvisientä. Ne Pajulahden muut pikkurouskut ryöppäsin ja sain ison tölkin suolasieniä (Bring it on, Christmas! Sienisalaatti omasta saaliista!).

Tuntuu, että sieniasiat ovat ihan mallillaan. Sienionni.






torstai 1. lokakuuta 2020

RIISTARESEPTIT SYKSY 2020


Maistuisko lempeän mausteinen hirvipata? Sellainen, jossa pitkään haudutettu liha hajoaa pehmeästi ja täyteläiset aromit valtaavat koko suun. Ravitsevat mieltä ja ruumista.

Tämä lempeän mausteinen hirvipata on juuri sellainen. Kaneli ja inkivääri maustavat hirvenlihan aivan uuteen kuosiin ( ja todella sopivaan!) kotimainen lanttu, ja kuivatut luumut ja aprikoosi tuovat sopivasti makeaa täyteläisyyttä.

Riistareseptini, muun muassa tämä hirvipata, löytyvät tänään maakuntalehdistä joihin Lännen Media tuottaa sisältöä. Käy lukemassa ja nappaamassa talteen!


Hirven jauhelihasta tein Metsämiehen pihvejä. Ujutin taikinaan runsaasti sieniä ja paistoin päälle kerrankin riittävästi sipulia. Bataattimuusi kylkeen ja kyllä syksyn harmaus unohtuu.

Riistaa metsäessäni, muistin Pukkisen Jonin, joka nykyään vaikuttaa keittiömestarin hommissa Kyrö Distilleryn ravintolassa ja nuavvaan Jonin (vanhempien) pakkasesta löytyi mulle peuranvasankoipi. Kiitos, oli mahtava päästä kerran peurankin pariin.

Viulu kannattaa yrttimarinoida yön yli ja pitää huoli siitä ettei se pääse kuivumaan, minä käytin paistopussia uunissa tämän takia. Paistomittarikin on hyvä kaveri tässä. Samassa uunissa paistui kokonainen mukulaselleri (niin nam!) joka sitten vaan siivutetaan tarjolle.

Sesongin (joka on juuri nyt!) ihanista ruusukaaleista tuli raikas salaatti kylkeen.


Tuhdit liharuuat huutaa makeaa lopetusta. Ja makeampaa kuin valkosuklaafudge ei ehkä olekaan. Halusin kokeilla sen maustamista tuoreilla marjoilla ja mikäs sen parempi makean kumppani kuin hapokas ja kirpiä puolukka.

Ihan varoituksena, että tuoreesta marjoista tehtynä tämä on ehkä aavistuksen sottaista syötävää. Mutta hyvää. Ja makiaa. Siis lopetus!


Muutaman vuoden takaisessa hirvireseptijutussani löytyy lopussa mahtava linkkikokoelma mun hirviresepteihini. Ihan itte suasittelen!

Ja jos etsit riistareseptejä, käy Sauvajyväsen blogissa. On hirveä, peuraa, kyyhkystä ja vaikka mitä. 

tiistai 15. syyskuuta 2020

KAKSI KEITTOA LAMPAANKÄÄVÄSTÄ


Mulla se jatkuu tämä kuherruskuukausi lampaankäävän kanssa.

Tein kahdenmoista keittoa, tyyliin mitä jääkaapista löytyi sienten lisäksi (eikä löytynyt kovin paljon). Tuloksena aasialainen nuudelikeitto, joka aina bueno (tai pitäiskö sanoa mieluummin 好吃极了) ja sitten ihanasti perinteisen kermaisen, tällä kertaa kylläkin smetanasta. Ja ihan muutamalla aineksella mennään siinäkin.

Mutta kun niissä sienissä on niin valtavasti sitä umamia. Moitin ehkä jolle kulle lampaankääpää maultaa liiankin miedoksi (olen vähän sellainen rouskuja ja sipulia -ihminen), mutta avot kuinka tuo smetanainen sienikeitto oli ihan täydellistä!

Keitto kantaa taas palavasti "ei jauhoja keittoon"- lippua. Mikä se on mulla noissa vehnäjauhoissa ja sienikeitoissa on? Rakenne oli ihanan täyteläinen kun lopussa semisurvaisee sienet vielä sauvasekoittimella.

SMETANAINEN SIENIKEITTO LAMPAANKÄÄVÄSTÄ

2:lle
1/2 litraa tuoreita lampaankääpiä kuutioituna (tai pakkasesta vähän vähemmän)
1 sipuli
1 rkl voita tai kasviöljyä
5 dl kasvislientä (vettä ja kuutio)
1 prk (140 g) smetanaa

pinnalle ruohosipulia tai persiljaa hienonnettuna

Heitä  kuutioidut sienet keskikuumalle pannulle sihajamaan. Kuori ja hienonna (iso) sipuli ja heitä perään. Pehmittele kunnes sienten neste haihtuu ja heitä perään voipala ja anna senkin kauniisti kadota joukkoon. Tässä vaiheessa sipulitkin ovat jo varmasti läpikuultavan pehmeitä, tässä ei tarvitse ruskistella mitään, joten tarkkana lämmön kanssa.
Lisää kasvisliemi ja smetana ja anna pienesti pulppuilla 10-15 min.
Survaise sauvasekoitin keittoon ja aja rouhean sileäksi (Tässä poistuu perheen mahdollinen sipuliongelma samalla).

Tarkista tarviiko suolaa ja pippuria, usein ei.

Ruohosipuli pintaan.





No se aasialainen osuus sitten. Nuudelikeitto on aina ihanaa ja helppotekoista ja ihan hyvin tässä vois sotkea sienet instant nuudeleiden sekaan ja maustepussi päälle. Mä nyt kuitenkin tein nuudelit kun oli, tähän voit käyttää mitä haluat: udon-, sopa-, muna-, riisinuudelia tai hätätapauksessa vaikka spagettia (tai sitä makaroonilaatikkoa varten ostettuamakaronia, sitähän kaikilla on AINA kaapissa) kaikki käy, varsinkaan jos kukaan ei oo kattomas, eikä tartte näyttää niin aasialaiselta. Mun jääkaapissa ei ollu mitään vihreää keittoon pantavaa, ei lehtikaalia, pinaattia, paksoita tai edes kukkakaaliinlehtiä, nämä kaikki olis ihania keitossa. Onneksi oli edes korianteria, chiliä, porkkanaa ja kevätsipulia.


AASIALAISHENKINEN LAMPAANKÄÄPÄKEITTO

1/2 1 tuoreita lampaankääpiä
nuudeleita pakkauksen ohjeen mukaan valistettuina
2-3 kevätsipulinvartta suikaloituna
paljon, paljon hienonnettua korianteria

liemi:
1 rkl öljyä
5cm pätkä  tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 porkkana lantteina 
1l kasvis- tai kanalientä
1 rkl soijaa
1rkl kalakastiketta
1rkl riisiviinietikkaa
ripaus seesamiöljyä

Paloittele sienet. Lampaankäävästä voi tehdä kauniita isompiakin siivuja, minä nyt olin vaan innostunut kuutioimaan kaiken.
Paista pannulla, kunnes neste häviää.

Valmista nuudelit ohjeen mukaan.

Liemi: Freesaa inkivääriä ja chili, valkosipulia ja porkkanaa öljyssä. Jätä vähän chiliä pinnalle. Lisää kasvis- tai kanaliemi, soija, kalakastike ja riisiviinietikka. Anna porista 10-15 min. Voit heittää sienet sekaan niiden valmistuessa. Viimeinen voitelu piskauksella seesamiöljyä.

Laita kulhon pohjalle nuudelit ja lusikoi päälle sieniä ja lientä. Hukuta pinta korianterisilppuun ja chiliin.

Kumpaa teet ensin? 





torstai 10. syyskuuta 2020

KUKKAKAALIIN UUDET RESEPTIT


Kukkakaalin täytyy olla yksi mun kaikkien aikojen kasvissuosikeista. Kukkakaalta saa kaupasta läpi vuoden, mutta erikoisen maistuvaa on tietenkin kotimainen kukkakaali, jonka satokausi on onneksi hurjan pitkä, suurin piirtein juhannuksesta marraskuun puoliväliin asti.

Kukkakaalin viehätysvoiman ytimessä lienee sen monipuolisuus. Itse tykkään rouskutella sitä ehkä kaikkein eniten ihan raakana ja sellaisenaan myös salaateissa, tämä mahdollisuus onkin erityisesti kotimaisen kukkakaalin etu, kukkakaali kun ei taida olla ihan sellainen jynssättävä vihannes (ja jynssäntää, kuorimista tai kuoliaaksi keittämistähän ulkolaiset vihannekset usein tarttee, viljelymetodit kun on muualla niin erilaiset. Pidin kerran työpajaa, jossa mukana oli tsekkiläinen vai oliko nyt puolalainen nuori nainen, ja meille meinas tulla ihan riita kun pyysin lohileipään hienontamaan tilliä ja minä en olisi antanut pestä kotimaista tilliä, hän oli sitä mieltä, että tapatan koko porukan. Koska pakkohan se tilli on liottaa ensin.). 

Kukkakaalin ainut vihollinen taitaa olla ylikypsäksi ja mauttomaksi mössöksi keittäminen. Samasta syystä en tykkää hirveästi pakastekukkakaalistakaan, se on helposti mautonta mössöä. Tykkään käyttää eniten tuoretta.

Omia suosikkejani on raakana rouskuttelun ohella uunissa paahtaminen sekä erilaiset intialaistyyppiset curryt, kukkaali on nimittäin kiitollinen alusta mitä erilaisimmille mausteille, hyvin tulisillekin. Ja onhan se perinteinen kuorrutettu kukkakaalikin ihanaa, samoin kaikki keitot, kukkakaaliriisi ja - muusi, kukkakaalista valmistetut gluteenittomat piirakan pohjat jne. Resepteistä ei todellakaan ole pulaa. Liemessä Jenni pani pystyyn jokunen vuosi sitten oikein kukkakaalitalkoot ja mahtavasta reseptiluettelosta voi tänäänkin ammentaa inspiraatiota aivan yhtä lailla ajan hengessä.

Lännen Median lehdissä on tänään taas se torstai, kun kirjoittamani reseptit valokuvineen valtaavat ruoka-aukeaman. Tällä kertaa pääosaan pääsi tämä ihanin suosikkini kukkakaali. Luepa Turun Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen ja muut maakuntalehdet erityisen tarkasti tänään. Ja rakastan sitä, kun laitatte palautetta, että REPÄISIN sivut talteen. Ihanan old school- meininki. Rakastan!

Resepteissä sen sijaan löytyy toivottavasti ihan uuttakin inspiraatiota kukkakaalin valmistukseen.


Kukkakaalihummus

Hummus on yks lemppareitani ja tahini taluttaa kyllä kukkakaalinkin upeasti osaksi ihanaa tahnaa kikherneen tyylisesti. Eläköön kukkakaalihummus! Dippaa pitaleipää, kasviksia, käytä osana bowlruokia ja salaatteja.Laita leivälle.


Kukkakaalipopsit

Kaikista näistä kukkakaaliresepteistä, kukkakaalipopsit vetosivat eniten omaan perheeseeni ( jopa koira oli hypännyt pöydälle ja saalistanut viimeiset kulhoon jääneet parempiin suihin). Kukkaalipopsit ovat helppotekoisia, eikä mitään friteerauksia tarvita, ne valmistuvat pinnalta rapeiksi ja sisältä kuohkeiksi ihan uunissa. Voit käyttää herkuttelusnackkinä, mutta ihan myös ruokalautasella osana ateriaa. 

Kukkakaalipelti

Oon vähän innostunut näistä peltiruuista ja usein käytän pohjana kypsää riisiä. Nämä on varsinaisia hävikin minimoimispeltejä, koska näihin uppoaa lähes kaikki syömäkelpoinen jääkaapista. Tässä nyt on tietenkin kukkakaalille annettu päärooli.

Mä myös tykkään näiden peltien iloisenkirjavasta ulkonäöstä.


Paahdettu kukkakaalisalaatti

Paahdettu kukkakaali, kikherne, korianteri... need I say more. Salaatti maistuu lämpinä tai kylmänä ja näkisin sen lounaseväänäni tai osana Lähi-itä henkistä meze-pöytää ystävien kokoontuessa.

Käypä siis tsekkaamassa reseptit ja tee jotakin aivan uutta kukkakaalista. Sovitaanko vaikka, että tällä viikolla valmistat kukkakaalia kahdella tapaa: Kerran lempityylilläs ja toisen jollakin ihan uudella reseptillä.

Ja jottei menis ihan kukkakaaliksi, löytyy aukeamalta vielä maailman helpoin ja mehevin resepti syysomenille. Tämä kakku ei kaipaa vatkauksia, vain aineiden sekoittaminen ja uuniin.

Nam. 












maanantai 7. syyskuuta 2020

LAMPAANKÄÄPÄ - 3 X RESEPTI




Melkein joka vuosi itsellä nousee joku sieni ylitse muiden. Sieni, jolla on meneillään erinomainen satovuosi,  tai jonka olen juuri oppinut tunnistamaan, paistanut, maistanut ja innostunut. Tälläisiä "vuoden sieniä" ovat olleet vaikka suppilovahvero, vaaleaorakas, huhtasieni, kehnäsieni ja voitatti.

Syksy 2020 on ehdottomasti omistettu lampaankäävälle. Olen jo ehtunyt tehdä siitä muhennosta lohen kylkeen, risottoa ja ihania lampaankääpäburgereita.

Lampaankääpä on yleinen, satoisa sieni ja tänä vuonna varsinkin olosuhteet ovat olleet sille otolliset. Ei sillä, että minä olisin siihen törmännyt (nämä mun vuoroin kallioiset ja vuoroin soiset lähimetsät on vähän kranttuja antimistaan) mutta olen saanut jo kaksi isoa satsia tutulta, innokkaalta sienestäjäpariskunnalta (Kiitos Ari ja Satu! -Näkisittepä millaisia vuoria he ovat keränneet kantarelleja ja suppiksia tänä vuonna!). Minkäs sille voi, kun on tullut poimittua ihan liikaa, ja kaikki paikat on jo täynnä eri tavoin säilöttyjä sieniä, täytyy antaa eteenpäin tarvitsevalle (kiitos, että se olen minä).

Lampaankääpä ei kaipaa esikäsittelyä. Voit tutustua sen ulkonäköön jonkun kokeneen sienestäjän opastuksella, minä tapaan kulkea metsässä sienikirjan kanssa ja poimin vain varmasti tunnistamiani, mikä onkin hyvä yleisohje. Eli:

Poimi vain tunnistamiasi, syötäviä sieniä! Se kärpässieni kannattaa jättää metsään vaikka sen melko varmasti tunnistaakin. Sama koskee muita tunnistamiasi myrkkysieniä. Just saying.



Lampaankääpä on siitä hyvä sieni, että sen voi sekoittaa lähinnä vain hiukan tummempaan typäskäpään. Typäskääpä ei muutu lampaankäävän tavoin kypsennettäessä keltaiseksi lihaltaan, se ei ole myrkyllinen myöskään, pahanmakuinen kylläkin. Ihan nuoret yksilöt ei edes sitä.

Lampaankääpä on vaaleaorakkaan tavoin erittäin lihaisa sieni ja soveltuukin laakean lakkinsa takia erinomaisesti ihan sellaisenaan pihviksi paistettuna.  Siitä ei tule veltto eikä vetelä, eikä limainen, vaan vain erinomainen. Lampaankäävän maku on tosi mieto, ei ollenkaan kovin metsäinen, joten se sopii  suuhun monelle, jolle ei sienet maistu (mun lapset!).

Lampaankäävän voi pakastaa. Olen pilkkonut pienemmäksi, mutta en ihan pieniksi paloiksi, paistanut pannulla kunnes neste haihtuu ja sitten pussittanut pakastepusseihin. Lampaankääpä siivut korvaa hienosti vaikka herkkusienet pizzassa. Pakastesiivut sopivat myös muihin piirakoihin, muhennokseen, keittoihin ja kastikkeeseen. Lampaankääpä soveltuu myös kuivattavaksi, sitä en ole kokeillut vielä. En ole myöskään kokeillut lampaankäävän pikkelöintiä, mutta se on kuulemma ihan erinomainen etikkasieni.

Sienethän on todella helposti pilaantuvia tuoreina, lampaankääpä säilyy kuitenkin jääkaapissa, vähän kantarellin tapaan, muutaman päivän hyvänä.

(Pyydän anteeksi noita hampurilaiskuvia, en oikein tajua, mitä kameralleni tapahtui, ne on kuitenkin ihan luonnonvalolla otettuja valokuvia, mutta ne on ihan ihme tunkkaisia. Kuvitelkaa parempi kuva!)
Mulla siis odottaa tuolla uusi satsi lampaankääpiä puhdistamista, mutta ensin kerron mitä tuli tehtyä edellisestä satsista. 

Kaikkien sieniruokien äitihän on kermainen, runsassipulinen sienimuhennos. Ruoka, joka ei sen kummempia reseptejä kaipaa. Mutta jos nyt kumminkin. Ainut kuva on aivan valmistamisen alkupäästä.

Siinä näkyy hyvin, kuinka sieni muuttuu keltaiseksi. Siinä näkyy myös hyvin, kuinka laiska kuorii ja pilkkoo sipulia (no ihan tahallaan jätin isoksi).


LAMPAANKÄÄPÄMUHENNOS

1/2 l pilkottuja tuoreita lampaankääpiä
1 iso keltasipuli pilkottuna
2 rkl voita
2 dl kermaa
2-3 dl maitoa
suolaa
valkopippuria
tuoretta persiljaa hienonnettuna
Kuumenna voi pannulla ja paista siinä pilkottuja sieniä ja sipulia keskilämmöllä kunnes sienten neste on haihtunut.
Lisää kerma ja maito ja anna hautua vartin verran,
Mausta suolalla ja valkopippurilla(varovasti). Viimeistele persiljalla.

Meillä sienimuhennos syötiin keitettyjen perunoiden ja uunilohen kanssa. Kyllä oli hyvää.
Muhennoksen voit tehdä samaan tapaan myös pakastetusta lampaankäävästä.
Tuttuun tapaan reseptissä ei ole vehnäjauhoja, en ole koskaan ymmärtänyt niiden funktiota. Muhennos kyllä paksunee hauduttaessa.


LAMPAANKÄÄPÄRISOTTO

4 :lle
1/2 l tuoreita lampaankääpiä pilkottuna (pakkasesta  3 dl)
1 sipuli tai 2 salottisipulia hienonnettuna
voita ja oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
n. litra kana-, tai kasvislientä
2 dl parmesania raastettuna.
pari ruokalusikallista voita
pinnalle tuoretta persiljaa

Kuullottele sieniä ja sipulia voin ja oliiviöljyn sekoituksessa laakealla pannulla kunnes neste on haihtunut ja sipulit pehmeitä. Siirrä sivuun pannulta odottamaan.

Kaada pannulle riisi ja kuullota läpikuultavaksi. Lisää viini ja anna imeytyä.

Pidä viereisellä levyllä koko ajan kevyesti poreilevaa liemikattilaa ja nosta siitä syvä kauhallinen kerrallaan, aina edellisen imeydyttyä riisin joukkoon (keskilämpö). Sekoittele riisiä lähes koko aika, niin riisistä irtoava tärkkelys tekee risotosta kermaisen riisin kypsyessä.

Kypsyminen kestää n. 20 min. Sekoita sitten mukaan sieni ja sipuliseos, parmesaani ja voi. Viimeistele hienonnetulla persiljalla.


LAMPAANKÄÄPÄBURGER (tai lampaankääpäpihvit)

Lampaankääpäpihvit:
4 sopivankoista lampaankäävän lakkia
2 dl korppujauhoja (panko olisi parasta)
1/2 dl raastettua parmesania
2 rkl hienonnettua parmesania
suolaa ja pippuria
kananmuna
 paistamiseen voita ja öljyä
burgereihin lisäksi:
1 pallo bufalamozzarellaa
1 pihvitomaatti ja siitä 4 siivua
hiukan salaattia
majoneesia
4 hampurilaissämpylää, niitä pienempiä


Sekoita korppujauhot, parmesaani, persilja ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Riko kananmunan rakenne. laita molemmat aineet erikseen vaikka syvälle keittolautaselle. Kääntele sienen lakki ensin molemminpuolin munassa, sitten korppujauhoseoksessa. Jos teet hampurilaisia niin kun käännät pihvin, laita pinnalle 1/4 siivu mozzarellasta sulamaan. 
Käytä lopuksi myös tomaatin viipaleet pannulla paahtumassa molemmin puolin. Suolaa ja pippuroi

Paista öljy-voiseoksessa molemmin puolin kauniin värisiksi (keskilämpö).

Kokoa burger paahtamalla sämpylät ja voitelemalla ne majoneesilla.

Pinoa sämpylän puolikkaalle sitten salaattia, marinoitua punasipulia, tomaatinsiivu, lampaankääpäpihvi juustoineen ja lopuksi yläkansi.

Ihania.