Roosa ruusukakku ruusunnupulleni

Sorruin oikein periamerikkalaiseen kakkuun, kun mietin sopivaa kakkua Maitotytön synttäreille. Mutta kuka äityli voisi vastustaa tälläistä ihastuttavaa ruusu-unelmaa. Vaikkakin se oli pikkuisen työläs ja vaikka minulla oli omat epäilyksen myös maun suhteen, amerikkalaisia kakkuja usein syöneenä, ja vielä useammin syömättä jättäneenä.

No, enhän minä ole myöskään mikään kakkutaikuri, että kädenjälki on myös melko , no, kauniisti sanottuna siinä on kyllä käsityön leima... Mutta niin vaan pursottelin tuollaisia melkein ruusuja muistuttavia pursotuksia kakun täyteen, vaikka kolmella eri tyllalla pitikin kokeilla ennenkuin alkoi Lyyti kirjoittaa. Ulkonäöllisesti lopputuloksessa jäi kuitenkin eniten harmittamaan tuo liukuvärjäys, johon onnistuin saamaan melko dramaattisen sävyeron tuohon keskelle, hiukan pienempikin olisi riittänyt ja tehnyt kakusta herkemmän.

Ostin kakkua varten pienen pyöreän vuuan, jotta saisin kakusta tyylinmukaisesti korkean ja leivoin ihan tavanomaisia sokerikakkupohjia, yhteensä kakussa on 8 munaa.

Alin kerros on naturaalin värinen, seuraavassa muutama tippa roosaa pastaväriä, seuraavassa vähän enemmän ja viimeisessä lisäksi viininpunaista. Vatkasin aina 4 munaa kerralla ja toinen kakunpuoliskataikina odotteli kylmästi pöydällä, että vuoka tulisi uunista, kahdella vuualla tämä olis ollu niin paljon helpompaa. Ja nopeampaa.

Amerikkalaisethan useimmiten tekevät kakkupohjansa "laatikosta", out of a box, ja niin näissä ruusukakkuresepteissäkin yleensä kehotetaan tekemään. Saahan noita  U.S cake-mixejä hirmu kalliilla jo Cittaristakin, mutta joku rääpy sentään.

Amerikkalaiset eivät siis kostuta täytekakkujaan, eikä niissä välttämättä ole mitään kerroksiakaan. Siksi pelkäsinkin, että kakku olisi kuivaa, mutta näemmä jos päälly- ja välikuorrutuksessa on lähes puolikiloa voita, niin sutjakkaasti suhahtaa kurkusta. Makeaa on kyllä.

Tämä määrä Buttercream kuorrutusta riitti juuri ja juuri 8 munan kakkuun.

Ruusukakun voikreemikuorrutus

400g huoneenlämpöistä voita
10-15 dl tomusokeria
4 tl vaniljajauhetta
2 tl vanillabutter- esanssia (en tiedä saako normikaupoista, mutta Lidl myi ainakin kerran vuoteen sellaista esanssi ampullipakkausta, jossa on tätäkin makua.)
2 rkl kuohukermaa

ruusunpunaista/pinkkiä pastaväriä ja vielä jotain viininpunaista mahdollisesti

 Vatkaa voita KAUAN . Yleiskoneen suurimmalla nopeudella ainakin 5 minuuttia, kunnes voi on lähes valkoista, kevyttä ja kuohkeaa. Sitten lisää tomusokeri parin desin erissä vatkaamista jatkaen, kunnes saat halutun jäykkyyden.

Lisää vanilja, sitten esanssi. MAISTELE koko ajan ja lisää nämä mausteet pieni määrä kerrallaan, ettei maku mene yli. Lopuksi lisää vatkaamaton kerma ja vatkaa vielä hetki. Kermalla ja tomusokerilla voit pelata: jos massa liian tanakkaa lisää hiukan kermaa, löysään taas pitää lisätä (paljon) tomusokeria.

Pane kakun alin pohja tarjoilulautaselle, peitä pinta kreemillä, nosta päälle seuraava, kreemi, ja seuraava ja kreemi ja tummin pohja kanneksi. Voitele sitten koko kakku ohuesti kreemillä.

Ota sitten pursotinpussi ja sopiva tylla, itse käytin tavallista, aika pientä suljettua tähtityllaa, siis sellaista jonka sakarat menevät hiukan suppuun. Laita pussiin valkoista kuorrutetta ja aloita ruusujen teko. Älä ole turhan kriittinen, lopputulos on kuitenkin aika OK, vaikka yksittäiset ruusukkeet eivät sitä olisikaan. Netistä löytyy ohjevideoita. Minä pursotan ensin keskelle suoraan ylhäältä kuin tähden, jota lähden sitten kiertämään. Älä paina pursotinta liian voimakkaasti kakkua vasten.

Sitten vaan värjäät kerros kerrokselta kuorrutetta tummemmaksi pastaväreillä, Väri kannattaa lisätä ihan coctailtikun kärjestä, miniannos kerrallaan, koska ne ovat uskomattoman värjääviä. Kuorrute kannattaa pitää kulhossa, että voit kunnolla koneellisesti vatkata  värin aina sekaan. Pursotinpussiakaan ei tarvitse vaihtaa. Laitat vaan uutta pussiin ja sitten pursotat vanhat pois. Sinne kulhoon takaisin siis, ja sekoitat.

Vaihteeksi maistui ihan ok tälläinenkin kakku. Eikä se tosiaan ollut kuivaa.
Ja olihan se kauniskin.

Ja ihan Maitotytön kakku, äidin mielestä. Katsokaa nyt vaikka toista.

Mutta tunnetusti Maitotyttö oli itse (tästäkin) asiasta ei mieltä.  Ja kun käytiin ostoksilla ihanassa Leipurin putiikissa (jonka edullisessa nettikaupassakin voi asioida), joka sijaitsee ihan tuossa naapurissa Lapualla, niin Maitotyttö vanui kiinni kaikkien prinsessakuvien ja Nalle Puhien joukosta yhteen kakkukuvaan, joka sitten lähti mukaan, kun Likka sitä uutterasti haki hyllystä aina kun sitä sinne palautin.

Ja näin syntyi kakku numero 2 Maitotytön 2v. synttäreille. En halunnut tehdä toista täytekakkua, edes suomalaista (4 pohjan paistamisessa oli ihan riittävästi äksöniä yhdeksi yöksi), joten päädyin tekemään tämän Ruokahommia Jannan suklaakakun vähän makeuttaen. Valmiin kakun päälle löin vielä pintakerman ja kakkukuvan siihen päälle ja kuvan ympärille pursotin kermarenkaan, koska kuva oli kakkua pienempi. Tämä kakku oli maultaan Urho 8v. suosikki.

Ja kuva-aiheiltaan siis neidin valinta. Puuha-ha Pete:

Huomatkaa, että Maitotyttö ehti käydä ulkorukkaset kädessä myös testaamassa kakun tuosta etu-alalta. Kermakin oli jo siinä vaiheessa loppu, joten kakku jäi vähän muotopuoleksi, vaikka
"Puuha-Ha -Pete, kaaken koojaa..."

Sikasynttärit!

Huomenna on Maitotytön 2v. syntymäpäiväjuhlallisuudet. Nyt olis viimeinen hetki siivota tämä työhuone jonka lasiset pariovet niin auliisti antavat olohuoneen puolelle.

Vai nousisko aamulla kuudelta?

Turha luulla, että nämä kakutkaan olisivat tässä valmiina huomiselle, ne ovat itse asiassa viime viikonlopulta kun Maitotytön idoli, naapurin Jerry Romeo täytti kokonaiset 5v!  Jo synttärikutsuissa komeilivat vihreät possut, joten pitihän niitä olla kakuissakin. Väriteema oli muutenkin vihreä, valkoinen, musta. En  sitten tuon kummempaa keksinyt.

Jerryllä oli 3 "vastaanottoa" johon kullekkin leivoin pienet kakut ja yhteensä tehtailin kai noin 120 vihreää, valkoista ja mustaa cakepopsia. Niistä ei oo kuvia. Ai miksikö? No kun pitkästä yhdessä vietetystä ajasta huolimatta me ei vieläkään olla kavereita. Cakepopseilla on aivan omat sfäärit, jonne en tahdo oikein sijoittua. No sain ne lopulta kepin nokkaan ja naapuriin, huokaisin helpotuksesta ja sanoin Adios!

Läskisoosi goes Asia

Nyt on pienellä ihmisellä taas yksi elämää suurempi kysymys pohdittavana kun seuraavan kerran marketin lihahyllystä tarttuu matkaan porsaan kylkisiivupaketti. Että tehdäkkö ihan sitä oikiaa ittiänsä, läskisoosia, vai tätä Braised Pork Belly, jonka  Lemons and Anchovies- blogista löytämääni reseptiä lähdin soveltamaan. Siellä on muuten annoksesta upeat kuvat, jotakin muuta kun nämä illalla rätkityt, tajuntansa menettäneellä korianterilla höystetyt kuvat.

Tämä oli kivan näppärä tehdä, ja jos teillä nyt on sitä karkkipossun lientä pakastimessa tai muu maakariliemi , niin puoli litraa sitä ajaa varmasti tämän liemen asian, ja pääset vieläkin helpommalla.

Ja ehkä possunsiivut vois paistaa pannullakin, alkaa  silloin olla jo tosi pikaisesti valmistuva.

Läskisoosi goes Asia

350g possun kylkisiivuja, tai kastikelihaa, tai millä nimellä sitä nyt myidään.

1/2 l kanalientä (vesi+fondi)
2 rkl Ketjap Manis (makea soijakastike)
3 rkl viinietikkaa (riisi- tai tavallinen omenaviinietikka)
2 rkl osterikastiketta
1 kuvattu tähtianis
1 kanelitanko
4 valkosipulin kynttä kuorittuna
 2 kuivattua chiliä tai 1-2 rkl chilihiutaleita
Kiinalaista viismaustetta

oliiviöljyä
Korianteria tai ruohosipulia tai kevätsipulinvarsia annoksen päälle näön ja maun antajaksi.
suolaa, pippuria

Laita uuni 200 asteeseen.
Levitä kylkisiivut uunipellille leivinpaperin päälle.
Voitele siivut oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla
Kasta öljysuti sitten viismausteeseen ja  sudi sitäkin viipaleille. Paista uunissa  20 minuuttia.

Tee liemi eli laita loput aineet kattilaan, kiehauta ja palauta matalalle lämmölle. Pilko paistetut kylkisiivut 2-3 osaan ja lisää liemen sekaan. Anna hiljalleen kypsytellä 30-40 minuuttia.

Keitä hyvät basmatit, annostele riisi kulhoon, päälle pehmeitä, pikkuisen tahmeita ja aavistuksen makeitakin possunkylkisiivuja kastikkeessa ja korianteria.

Ja sitten tiedättekin kai suunnan?

Loistokas epäonnistuminen

Jos ainoastaan suunnitelma A olisi epäonnistunut, tällä postauksella olisi erilainen otsikko. Jotakin siihen tyyliin " kun kissa hiirelle takkia ompeli". Tiedättehän sen sadun, "ei tullut takkia, tuli housut, ei tullut housuja tuli lakki...?

Mutta koska myös suunnitelma B:n tulosta voi luonnehtia epäonnistuneeksi (vaikka niinhän siinä sadussakin taisi käydä? Kuin myös suunnitelmille C, D ja F?), ei tästä mitenkään satumaista juttua voi viritellä. Syy miksi tämä nyt on pakko postata on kuitenkin se, että JOS tämä ei olisi epäonnistunut, tämä olisi loistavaa. Että tässä kannattaa nyt ottaa vinkistä vaarin, sillä makupari on super. Ja tähän on sitäpaitsi käytetty niin paljon ajatustyötä, projekti alusta loppuun kesti syyskuusta tammikuuhun, että ainakin tässä voi todistaa vääräksi sanonnan "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Ja niinkun mä oon siihen opetukseen koko elämäni tukeutunut!

Ensiksi oli siis puoli sankoa pihlajanmarjoja, jotka Iso Hoo oli henkeään uhmaten poiminut minulle kiipeämällä kantakotini pihakiikun katolle. Oli myös visio, suuri ja kirkas, siitä kuinka valmistaisin itse KETTUKARKKEJA, noita Fazerin pitkäikäisimpiä makeisia, joita sukupolvesta toiseen perinteitä kunniotten papat tarjoavat pikkuisille lapsenlapsilleen. Taisin jonkun blogin kommenttiloorassakin ehtiä leveilemään, että tuolla ne on tulossa pöydällä, pihlajanmarjakarkit, ja hyvältä näyttää...

Ohjeen otin netistä, pitkään googlailtuani, en enää muista minkä valitsin, mutta pihlajanmarjoista keitettiin kuitenkin mehu ja sokeria lisättiin ja sitten kamalan kallista agaragaria (paketti maksoi toista kymppiä ja kaikki män) ja sitten levitettiin pellille jähmettymään ....paitsi, että omani ei koskaan jähmettynyt. Toki jähmettyi hyytelömäiseksi, mutta ei mitään sellaista, josta olis voinut sokerissa kieriteltäviä paloja leikkoa. Viikon sitä siinä pöydällä kattelin, mutta ei siitä ollut apua.
Maku oli kuitenki ihana, aivan kettukarkki.

Lopulta sitten käärin tekeleen isoon kulhoon muovineen päivineen, koska ei se lähtenyt siitä muovistakaan irti. Jääkaappini toiseksi ylimmällä hyllyllä se sitten odotteli, kun minä suunnittelin sen käyttöä seuraavat kolme kuukautta.

Päädyin Sacheriin. Suloinen, tuhdin suklainen sacher, jonka aprikoosihillo korvattaisiin tällä kettuhyydykkeellä, jos sen nyt saisi kaavittua nätistä irti sieltä.

Sacher pihlajanmarjahyytelöllä
(ohje on mukailtu Kotilieden omenasacherista)

KAKKU:

150 g            voita

150 g            tummaa suklaata

5 kpl             munanvalkuaista

0,5 dl            tomusokeria

5 kpl             munankeltuaista

1,5 dl            tomusokeria

1,5 dl            vehnäjauhoja

1 dl               perunajauhoja

1 tl                vaniljasokeria

2 tl                leivinjauhetta

KOSTUTUS:

0,5 dl           rommilla tai rommiesanssilla maustettua maitoa

TÄYTE:

2,5 dl            pihlajanmarjahyytelöä, ellei sinulla satu olemaan pieleen menneitä kettukarkki-marmelaadeja

                      päälle:

1 dl                tuota edellistä hyytelöä

KUORRUTUS:

1,5 dl            kermaa

1 rkl              sokeria

300 g            tummaa suklaata

2 rkl              voita

Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka. Sulata voi ja suklaa mikrossa. Yhdistä jauhot, perunajauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Erottele keltuaiset valkuaisista.

Vaahdota valkuaiset ja 0,5 dl tomusokeria. Vaahdota keltuaiset ja 1,5 dl tomusokeria.

Sekoita suklaa keltuaisvaahtoon. Lisää jauhoseos siivilän läpi seuloen joukkoon. Lisää lopuksi valkuaisvaahto. Sekoita varovasti ja kaada taikina vuokaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

Tässä vaiheessa tapahtui jotain, tai oikeastaan mitään ei tapahtunut, kakku ei noussut oikeastaan ollenkaan 2 tl leivinjauhetta huolimatta. Annoin sen olla uunissa tunnin ja tuloksena oli - tiiliskivi! Kuivista kuivin suklaakakkupohja, etten sanoisi ylikuiva.

Kumoa kypsä kakku ja anna sen jäähtyä seuraavaan päivään.

Halkaise kakku kolmeen osaan, omani oli niin littana ja kuiva, että en saanut kuin kaksi puolta. Kostuta levyt. Levitä hyytelöä kakkulevyjen väliin ja kokoa kakku. Kiehauta loppu marmeladi ja levitä seos kakun pinnalle. Anna jäähtyä noin tunnin ajan.

Kuumenna kerma ja kaada se suklaan joukkoon. Lisää sokeri ja voi. Sekoita kuorrutus ja kaada seos kakun päälle. Korista vaikka pursottamalla sulatettua valkosuklaata ristiin rastiin.

Oikeasti halusin vaan siis sanoa, että pihlajanmarja sopii aivan upeasti suklaan kanssa, uskallan jopa väittää, että aprikoosiakin paremmin. Tehkää pihlajanmarja-suklaakakkuja! Mielellään paremmin kuin minä, mikä on kyllä luultavasti helppoa.

Sitten halusin vielä sanoa, että tuo on muuten todella hyvä vinkki tuo marmeladin kiehauttaminen tuonne suklaan alle. Saa vielä sileämpää kuin pelkällä marmeldin levittelyllä. ( Ja mikäli ette tienneet, sileä suklaakuorrutus kaipaa kakkuun kuin kakkuun marmeladikerroksen alleen).

Sitten vielä anteeksi kaikki, jotka pakotin syömään tätä. Kakku oli niin kuivaa, että kurkussa pölisi!

Eli onnistuneeksi ei voi väittää, ei parhaalla tahdollanikaan.

Muuten aivan loistava sacher!

Käristykselle kaveri

Ja sehän on tietenkin maa-artisokka-perunamuusi!

Viikonloppu uhkaa ilkeästi huveta käsistä ilman ainoatakaan postausta, siispä tässä pika-sellainen.

Viime viikonloppuna syötiin meillä superherkkusuosikkiamme hirvenkäristystä ja yllätys yllätys tänään mummolassa syötiin myös hirvikäristystä. Mutta tokko siihen voi kyllästyä. Ohje kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan täällä.

Kun minulla oli jääkaapissa vielä Raijalta saamianin maa-artisokkia, päätin käristeen kaveriksi polkaista kunnon muusit. Mulla sattui olla myös kulhollinen hyvin karamellisoitunutta punasipulisilppua (luulin polttaneeni kikhernesalaatin sipulit edellisenäpäivänä ja tein salaattiin uuden satsin) ja näin pääsi lautaselle kelpo lisäke.

Maa-artisokka-perunamuusi

määrät väkimäärän mukaan

puolet jauhoisia perunoita

puolet maa-artisokkaa

ruskian karamellisoituneeksi pannulla helliteltyä punasipulia maun mukaan

reilu kimpale voita

lämmitettyä maitoa (vähän)

suolaa

Keitin perunat ja maa-artisokat kuorineen kypsiksi ja pusersin ne perunapuristimen läpi, niin ei tartte kuoria. Sekaan sipulit ja voi, sekoita, tarvittaessa hiukan maitoa. Lisää suola!

Nam!

Korianterilla (NAM!) ryyditetty kikherne-fetasalaatti

Sain synttärilahjaksi natoni perheeltä Tessa Kiroksen hurmaavan "Hillasoilta oliivilehtoihin"(alkup. Falling Cloudberries). Tessan äiti on suomalainen, isä kyproslainen/ kreikkalaisilla sukujuurilla, aviomies italialainen, lapsuudessaan asunut Etelä-Afrikassa, myös Lontoossa ja nykyään Italiassa. Tessa käy läpi ruokamuistojaan kustakin maasta viehättävin kuvin ja pikku tarinanpätkin. Lisäksi  kirjassa on vielä makuja maailmalta -osio, eli varsinainen sekametelisoppa, mutta aika kiva sellainen. Minua viehättää myös ajatus, että joku jossain muussa maassa lukee hyvinkin eksoottista Suomi-osiota.

Mutta löytyihän kirjasta monta reseptiä merkattavaksi myös tuleviin kokkailuihin. Päällimmäiseksi kirjasta jäikin sellainen aurinko-oliiviöljy-kana-yrtit- tunnelma, ja eikun pientä piristystä tammikuun kokkailuihin.

Aivan ensimmäisenä oli pakko toteuttaa tämä korianterinen kikherne-fetasalaatti.

Korianterilla ryyditetty kikherne-fetasalaatti

200-250 g valutettuja kikherneitä
2 dl oliiviöljyä
1 suuri punasipuli hienonnettuna
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1-2 punaista chiliä ilman siemeniä ja hienonnettuna
200-250g fetajuustoa murustettuna (kaihda valmiita kumikuutioita!)
4 kevätsipulin varret hienonnettuna (multa unohtui, menee ilman, vois korvata myös ruohosipulilla)
1 puntti korianteria hienonnettuna
1 puntti sileälehtistä persiljaa hienonnettuna
1 sitruunan mehu
suolaa ja pippuria myllystä makusi mukaan

Kuumenna 3 rkl oliiviöljyä ja kuullota siinä punasipuli pehmeäksi. Lisää valkosipuli ja chili, pehmittele mutta älä anna palaa. Kun nenääsi tulee valkosipulin tuoksu, poista pannu levyltä. Jäähdytä ainekset kunnolla.

Kun huuhtelet ja valutat kahviherneitä ja vähän heiluttelet siivilää, herneistä irtoaa usein kuoriosaa. Voit poimia ne pois. Muuten lisää kikiherneisiin feta, kevätsipulit, korianteri, persilja ja sitruunamehu, mausta pippurilla ja suolalla tarvittaessa. Lisää lopuksi jäähtynyt punasipuliseos ja loppu oliiviöljy, sekoita hyvin.

Voit valmistaa tämän jo etukäteen ja jättää muutamaksi tunniksi marinoitumaan niin maut vain syvenevät. Menee sellaisenaankin pitaleivän kaverina. Meillä tein lisäksi vielä uunilohkoperunoita (koska lapset ei ehkä piittaa niin tästä chilistä) ja kanastrippejä uunissa. Muuten oikein herkullista, mutta viittä vaille valmis ruoka jäi uuniin kun Iso Hoo ja Urho8v päättivät vetäistä alle vitosen murtsikkalenkin. Nain ollen meillä oli sitten kanakorppuja ja lohkoperunoita.

Mutta hyvinkin herkullista kikhernefetasalaattia. Korianterilla ja lehtipersiljalla!

Ai niin, ja jos haluatte, että pösilä ruokabloggari laittaa Henri Alenin ihan hämilleen odottamattomilla kysymyksillään ja vielä raportoi asiasta blogissaan tiedän yhden jonka" ihan Gojissa " tekelettä (äitini sanoin) pitäisi käydä äänestämässä CocoVi -kilpailussa facebookin kautta täällä. Palkintona on nimittäin parhaille kokkaustuokio kyseisen Muru-henkilön kanssa. Teillekin arvonnassa tuotekasseja.  Kiittää ja pokkaa.

Shanghai Cowboy

 

Mexican fusion kitchen, ilmoittaa kyltittömän ravintola Shanghai Cowboy'n kotisivut. Meksikolaisia makuja suomalaisista raaka-aineista ja kuinkas se nyt menikään? Paljastui kyllä, että Mexican fusion sisälsi sumeilematta myös hyvin paljon aasialaisia vaikutteita, mutta mikäpä siinä, hyväähän se on vietnamin possukin!

 

Joulukuussa kokkikoulun aikaan viivyimme Iso Hoon kanssa Helsingin reissulla kaksi yötä.  (ollaan nyt testattu sattuneesta syystä scandiceja, tällä kertaa Torni, jonka joulukatuisista näkymistä lumiseen Helsinkiin 10+, mutta muuten aikamoinen pettymys,tai siis ihan tavallinen, en tiedä mistä olin saanut päähäni sen olevan jotenkin spesiaalimpi? Minne siis Helsingissä hotelliin, jos haluaa vähän erilaisen elämyksen :kiva miljöö, palvelu ja huippuaamiainen?)anteeksi, anteeksi, jälkikorjaus, Marskissahan me oltiin.

Eka iltana suuntasimme 7 hengen ystäväporukalla siis ulos syömään, pöytävaraus oli tehty  tähän kyseiseen Unioninkatu 18 ravintolaan jonkun ystävän suosituksesta.

Ja puolensa ja puolensa. Niin on kaikella. Ruoka oli erittäin kohtuuhintaista ja annokset oikein reiluja, vaikka olin jostain lukenut nurinaa pienistä annoksista. Palvelu oli ystävällistä, hiukan sekoilevan rentoilevan viipyilevää, eivätkä tietyt pankkikortit toimineet tuona iltana, mikä aiheutti kai ylimääräistä härdelliä.

Ravintola on todella pieni pitkänomainen tila ja pöydät pikkuisia baaripöytiä, jotka eivät ole kyllä tarkoitettu ruokailuun ellei nyt haeta sitten jotain ihme-eksotiikkatunnelmaa vääränlaisilla kalusteilla. Lisäksi, kylmä kun oli, ainakin minä sain joka kerran ulko-oven käydessä selkääni jäätävät puhurit.

tässä meidän 7 hengen seurueen jäljet (tyhjät päydät)

Ja itse ruokaan: Alkupaloina otimme kaikille oman keittiön nachoja, guacamolea ja salsaa. Ison Hoon kanssa jaettiin Prawn Tostada with avocado, lime mayonnaise, pico de gallo and piri ( rapeita pieniä tortillalettuja jättikatkaravunpyrstöillä avokadon, limemajoneesin, picode gallo tomaattisalaatin ja piri -pippurin kanssa)

 
sekä Char Siu Pork with maroon, papaya, peanuts, basil and mint (Char Siu possua pappayjalla, suolapähkinöillä, basilikalla ja mintulla, mikä hitsi on maroon?)

Hyviä olivat, kumpaisetkin, tuo possu toi mieleen vähän Bo Ssämin.

Pääruuaksi olisi pitänyt tilata jotain muuta kuin mitä minä tilasin. Esimerkiksi BBQ Pork Chalupa with cinnamon bean, pico de gallo and cream fraise (Grillipossua -vähä kuin nyhtösellaista- kanelipapuja, pigo de galloa ja ranskankermaa). Vähä minua alkoi kyllä jo kyllästyttää annosten samanlainen esillepano, alkuruuissa se oli vielä viehättävän raikasta, mutta kun useissa pääruuissakin oli sama muotti....

 

Ehkä parasta oli Iso Hoon  syömä Chocolate Ribs with coke, chipotle, mekong slaw, pomegranate and mint (Suklaaribsit cokiksella, chipotlella  granaatinomenalla, mintulla ja "mekong Slawlla").
Eriytiskiitokset aasialaistyyppisestä lisäkesalaatista, mekong slawsta. Ribsejä ei voinut ennakko-odotuksista poiketen oikein syödä käsin , koska supermurea liha jäi lautaselle ja vain luu jäi käteen nostaessa. Mutta eihän siitä nyt voi valittaa!

Mä aloin sitten tietenkin kikkailla ja oikein haastatella tarjoilijaa parhaimman annoksen kaipuussani. Olin jo melkein itse päättänyt ottaa vähän tavanomaisilta kuulostaneet, mutta arvatenkin superhyvät tacot, mutta tarjoilijan suosituksesta päädyin  ottamaan Tamarind Braised Beef Buritto with refried beans, mekong slaw and cucumber salsa (tamarindi liemessä haudutettu naudanliha Burito, papuhöystöllä, mekong slaw-salaatilla ja kurkkusalsalla). Tämä oli kyllä epäonnistunut annos niin ulkonäöltään, valmistukseltaan (burrito vähän palanut) kuin maultaankin. En olis kyllä tunnistanut täytettä naudanlihaksi, jota se kai oli?

Mikäli annos oli sellainen kuin kuului, oli meillä kyllä tarjoilijan kanssa melkoisen eri maut!

Kun paikalle sitten ilmestyi glitterinaamainen DJ, aloimme epäillä, että paikka ei ehkä ollut sittenkään suunnattu meille keski-ikäisille ja poistuimme paikalta jonnekin muualle jälkkärdrinksuille.

Siis ei minulla ole mitään henkilökohtaista glitterinaamaisia DJ:tä kohtaan, päinvastoin, hän vaikutti oikein sympaatiselta,  ja jos olisin 28v hienoisen trendikäs tyyppi joka hakee aina vähän jotain erilaista ja vaikka isolla likkaporukalla viettämässä iltaa syöden ja muutaman drinksun voimalla, ehkä myöhemmin intoutuisin myös tanssiin (pöydillä, saa olla kyllä varovainen...)...  niin mähän olisin täälä ihan täpinöissäni.

Mutta nyt ei kyllä mun  hienoisen glitterit legginssitkään auttaneet tällä kertaa ja siirryimme keskustelemaan laskettelusta (yksi pariskunnista on nykyään ihan extreme laskettelijoita, menossa Japaniin  tänä vuonna...eivät käytä hissejä vaan pistävät karvat suksenpohjiin), talonrempasta, lapsista, veneistä (joista me ei Iso Hoon kanssa ymmärretä mitään, ellei puhuta sitten risteilyaluksista), eroista, lähestyvästä joulusta ja ylipäänsä sellaisesta hienovaraisesta kettuilusta mitä harrastetaan tuttujen (keski-ikäisten) kesken kun tunnetaan niin hyvin, että tiedetään kunkin kipupisteet ja on jännä vähän tökkiä tikulla. Rakkaudesta se hevonenkin potkii, vai mitä?

Mutta Summa summarum: Ei voida puhua ruuasta samalla viivalla Helsingin helmen, Patronan kanssa . Kotikutoista yritystä kyllä löytyy, niin ruusta, miljööstä kuin palvelustakin ja tietynlaista vetovoimaa kaikessa absurdiudessaan Annokset vaihtelevan tasoisia, mutta ainakin menussa kuulostavat hyvältä, mutta plussaa hyvistä hinnoista, ei aina tartte kattella satasen lentoa ravintelissa käydessä.

Että käykää, sillälailla ennakkoluulottomasti vaikka arkena elokuvan jälkeen, ihan passeli.
Tarjoilijatyttö puhui suomea, muuten pöytävarausjutskat oli hoidettava kolmannella kotimaisella. Ainakin viikonloppuna pöytä täytyy varata.