Siirappinen sesam-kana

Oikeasti tämän kuuluisi olla Hunajainen sesam-kana, mutta kas, hän oli lähettänyt miehensä ruokaostoksille kauppalapun kanssa, jossa oli unohtanut mainita hunajan ja ei ole kyennyt parinkymmenen vuoden miehensäkouluttamiskokemuksestaan huolimatta siirtämään mainitulle henkilölle alkeellisimpiakaan telepaattisia kykyjä. Puhelimen mukana kuljettaminenhan on sitäpaitsi aivan yliarvostettua ja osoitus vain pahasta teleriippuvuudesta.

Näistä yllämainituista syistä Iso-Hoon kauppareissusta muodostui myös sangen pitkä, hän nimittäin etsi Bamboo shoots- säilyketölkkiä elektroniikka- ja viihdeosastolta, koska olin kirjoittany kauppalappuun: -Bamboo shoots, säilyketölkki, lasten videoiden vieressä. Ehkä tarkoitin sitä hyllyä ruokaosastolla siinä lasten piirrettyjä suoltavan tv-nurkkauksen vieressä. EHKÄ. "Ja mitä helkkaria nää bambusuutit ylipäätään on?" No, olisit kysynyt sieltä elektroniikkaosastolta!

Alkuperäinen resepti on Very Culinary- blogista, jossa kanaa laitetaan ameriikkalaisten ihmepadassa eli crock potissa, joka löytyy siis joka taloudesta ja on iso pata, jossa on sähköjohto, joka pannaan pistokkeeseen ja sitten ruokia haudutellaan pitkään ja hartaasti miedolla lämmöllä. Crock potissa viedään mukana myös ruoka "potluck" lunchille tai dinnereille, vaikkapa kirkonmenojen jälkeen. Näin näissä jenkkien nyyttäreissä tarjoillaan lämmin ruoka lämpinä, niin että sulakkeet vaan paukkuu kymmenien jatkojohtojen kuormittamana.

Koska viime aikoina olen ollut aistivinani erilaisten revittyjen, suussa sulavien lihojen pienimuotoisen villityksen blogistaniassa (ja jokaista lukiessani olen kuolannut...) ajattelin, että tälläinen revitty kana saadaan kyllä aikaiseksi tavallisessakin padassa miedossa lämmössä. Rohkeasti vaihdoin siis puuttuvan hunajan vaaleaan siirappiin (rohkeutta todellakin vaati siirapin hurja määrä). Hyvää tuli. Lisäksi tässä hyödynnetään ihanasti koipireisipaloja, josta löytyy broiskun maukkaimmat lihat, mutta ellei ole järsijätyyppiä, kuten minäkään en ole, ei ehkä nauti siitä luun ja rustojen kaluamisesta, yleensä kun se kananlihakin hiukan vielä on luissa kiinni. No tässä ei ole.

Ja tuohon kun vähän haarukalla tökkää, niin kaikki hajoaa....

Siirappinen sesam-kana

6 marinoimatonta koipi-reisipalaa
suolaa ja pippuria
2,5 dl vaaleaa siirappia tai hunajaa
1,25 dl soijakastiketta
1 iso sipuli hienonnettina
075 dl ketsuppia
2 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punainen mieto chili (ruoka ei ole sitten yhtään tulista) tai kuivattuja rkl
2rkl maissijauhoa
vettä.
sesaminsiemeniä

Suolaa ja pippuroi kanapalat ja asettele ne uunipataan (huom patamalli, ei laakea uunivuoka jossa pääsevät kuivumaan).
Sekoita yhteen siirappi, soija, sipuli, ketsuppi, valkosipuli ja chili. Kaada kanojen päälle ja pukkaa 150 asteeseen n. 3 tunniksi. Kansi päällä hela tiden.

Kun kana on valmista poista lihat padasta ja nouki hajoavan lihan seasta luut ja rustot, ja minä otin myös suurimman osan nahkaa, koska se ei tässä rapsakoitunut. Se kyllä maistui aika ihanalta, hetken jo ajattelin paistaa riekaleet rapeiksi pannulla. Revi kahdella haarukalla liha pienksi, nosta tarjoilukulhoon.

Nosta pata liedelle, sekoita maissijauho kupilliseen vettä, ja kaada paistoliemen sekaan. ja kiehauta sakeaksi, lisää vettä jos menee liian sakeaksi. Siivilöi kastike. Kaada kastiketta kanapalojen päälle ja ripottele (paahdettuja) sesaminsiemeniä koko komeuden päälle. Myös pilkotut kevätsipulit, sopivat koristeeksi.

Mikäli tämä näyttää kuivalta, kuva valehtelee. Liha oli todella pehmeää ja tuo ruskea on sitä ihanaa siirappimaista makua, joka ympäröi koko kanan.

 Tarjoillaan  basmatiriisin kanssa. 

Näitä ylistämiäni  maailmankaikkeudessa hajoavia lihoja olen itse tehnyt esimerkiksi lampaasta ja possusta.
Ihanan kuuloisesti ovat onnistuneet esimerkiksi Soppaa ja Silmukoita, Sauvajyvänen hirvestä ja villisiasta , Kivistössä ja vaikkapa Ankerias Vipunen vietnamilaistyyliin. Ja tosi moni muukin, nämä juolahtivat nyt etsimättä mieleen.

En muuten yhtään odota kevään tuloa. On se niin helppoa pistää poika näin talvikeleillä jäähylle....

Idols-ohjelman jälkeen laitoin Urho7v:tä nukkumaan. Urho7v on innokkaasti laulellut viikon verran myös 13v Robinin Frontside Ollieta. Nukutuskeskustelu käytiin jotakuinkin näin:

- Äiti, miksi mä en voi olla kuuluisa?
- No, ne kuuluisat ihmiset on ollu yleensä tosi ahkeria ja harjoitelleet niitä taitojaan tosi paljon, että niistä on tullut niin hyviä...
- (edelleen) Miksi musta ei vois tulla kuuluisa?
- (kannustavast)i No, voihan susta tulla. (mutta hiukan toppuutellen) mutta ei se kuuluisuus oo välttämättä aina kauhian mukavaa koska...
- (keskeyttää-ja tämä on suora lainaus)" ai kun ei saa kulkea kylänraitilla rauhassa kun fanit pörrää perässä?"

Tsiiisus! 7v!

Hullu kakuntekijä

Kuin Liisa Ihmemaassa taivastellen ja kysellen löysin itseni taas yhtä leivonnaiskokemusta rikkaampana.

Ihme kun tästä leivonnaisesta ei pidetä sen suurempaa meteliä, tämänhän pitäisi kuulua jokaisen fantasiakakuntekijäbloggarin (en lue itseäni tähän taitavaan joukkoon, mä oon vaan hang'aroundi) viikottaiseen repertuaariin, vai mitä ihmettä te kaikki kakuntekijät teette niillä ylijääneille paloilla, joita väkisnkin väkertäessä syntyy?

Siis tehkää perunaleivoksia! Pakko tunnustaa, että en ollut suonut ajatustakaan näiden tekotavalle, toki konditoriassa olin jokusen elämäni aikana nauttinut, ennenkuin Viva Ciapattan Aleksi avasi reseptillään silmäni. Vaalikahveille näitä ehti bonukseksi väkertää myös Soppakellarin Tulsa. Ja nyt sitten minä itte kun kissakakusta jäi niin pirusti tavaraa yli.

Perunaleivos tehdään nimittäin kääretorttupohjasta/sokerikakkupohjasta, sekaan voi laitta hillonloput, kreemit ja yleisimmin kai rommia. Voit toki aloittaa kaiken aasta, tehdä kääretortunpohjan jne. mutta mielekkäintä ja säästäväisintä tämä on ehdottomasti tehdä silloin kun kakkuleipomuksista jää ylijäämäpaloja.

 Perunaleivokset

Ylijäämä unelmakääretorttupohjan paloja, jotka oli itse asiassa jo täytetty mansikkahillolla ja kermavaahdolla

vähän rommia tai muuta sopivaa alkomahoolia, minä laiska en jaksanut kävellä viinakaapille , niin lorautin jääkaapissa olevaa Baileystä. Sanoisin, että myös konjakki, punssi ja amaretto sekä  tietenkin jaloviina varmasti sopivat makunsa puolesta myös.

Camparia ei ehkä kannata kokeilla.
Eikä Jekkua.

Laita kakunpalat kulhoon hilloineen päivineen ja lorauta mausteeksi valitsemaasi viunasta. (Tein 9 pikku leivosta, laitoin ehkä 2rkl Baileystä) Ota haarukka käteen ja survo kaikki sileäksi massaksi. Se käy helposti voimattomammaltakin.

Kaada tummaa kaakaojauhetta pari ruokalusikallisa vaikka lautaselle. Muotoile massasta käsin haluamasi kokoisia ja mallisia palleroita. Voit tehdä pieniä konvehtin kokoisia, tai suurempaa leivoskokoa, pyöreitä tai soikeita, ihan kuten perunoita. Pyöritä ne kaakaojauhoissa ja asettele sopivankokoisiin leivosvuokiin. Konvehtinkokoiset voi pyöritellä myös suklaaströsseleissä. Kuvio haluamallasi tavalla, mulla on tuollaisia karmeita itukuoppia, toiset tekee "viivoja". Tomusokerita ennen tarjoilua.

Siinä se. Koskaan leipominen ja näin hienon lopputuloksen aikaansaaminen ei ole ollut näin nopeaa ja helppoa. Pikkasen sotkuista hommaa, mutta helppoa.

Eli näitä vois oikiasti tehdä vaikka minkä määrän vaikka mihkä juhliinkin. (... ja niin hän saikin 1500 perunaleivos petit four tilauksen...in my dreams).

Ja huomaatteko yhtään mistä ne ameriikan mantereen hullaannuttaneet cake popsit on kehitelty....

.

Ja kattia kanssa

Täällä E-P:n mummolassa oli tällä viikolla hiihtolomalaisia, Urho7v serkut Porvoosta. Ilona-serkku on syntynyt 03.03.03 ja muistaakseni vielä kello 00.03, emmekä me täältä oikein ikinä pääse Ilonan synttäreihin, niin päätimme järjestää omat juhlallisuudet 9v. päivän kunniaksi pikkuisen etuajassa. Minä lupasin tehdä kakun.

Ilona rakastaa kissoja. Kisu oli siis saatava kakkuunkin jotenkin.

Sain mallin.

Minä muuten en ole kummoinen piirtäjä eivätkä kissit ole omia lempielukoitani -itseasiassa tämä hevos- ja koiratyttö (no, akka stten!) pelkää niitä kuollakseen, joten oli oikein hyvä, että jonkinlaista mornan mallia avukseni annettiin, päässä ei nimittäin ollut mitään kuvia.

Päätin tällä kertaa unohtaa sokerimassamuotoilut kun aikaakin oli vähän ja ajattelin muotoilla koko kakun misuksi. Muut toiveet eli vaatimukset olivat: suklaakakku, väliin kermavaahtoa ja mansikkahilloa. En edes kostuttanut juuri leivottuja pohjia.

Tein kaksi  normaalia 4 munan unelmakääretortunpohjaa. Leikkasin ne puoliksi ja täytin  sileäksi survauttamallani kaupan mansikkahillolla ja makeuttamalla kermavaahdolla kaikki 3 väliä. Leivinpaperiin piirsin mallinmukaiset kaavat, leikkasin ne, irti asetin kakun päälle ja muotoilin killin terävällä veitsellä.

Suklaakuorrutus on melko vaativa "klumppujen" suhteen, joten vatkasin 3,3 dl kuohukermaa ja sulatin 200g suklaata ja yhdistin ne sitten mousseksi jolla aloin pursittaa kakkua. Ajattelin, että saan aikaan ehkä kissimirrin turkkia muistuttavaa jälkeä.

No en ehkä aivan saanut. Välillä kuorrutus suli käsiin ja välillä tukki suuttimen, eli jälki oli jokseenkin epätasaista ja vaihtelevaa. Mutta onneksi oli oman perheen juhlat, sankari itse tykkäsi kakustaan ja makukin oli hyvä. Kotikeittiötä parhaimmillaan.

Ja ollapa taas viisaampi seuraavalla kerralla. Nuo kakkulautaset ovat vielä yksi ongelma. Tässäkin tuo ikiruma Tupperi kakun alla ei ainkaan mirriä komista.

Häntä tuikattiin tieysti tuleen

Tuli hännän päällä

 Oikein hyvää syntymäpäivää Ilona 9v!

Etanat vuohenjuuston kera

Helmikuun ruokahaaste osoittautui mahdottoman vaikeaksi. Vaikka Herkkusuu jätti tavallaan kaikki mahdollisuudet avoimeksi, en millään keksinyt mitä haluasin viimeiseksi ateriaksi, se nimittäin oli haasteen aihe. Otin asian ehkä turhan mortaalilta kannalta. Pitäsisikö viime suupaloiksi syödä jotain mitä ei ole koskaan vielä maistanut vaiko kääntyä lapsuuden makumuistojen pariin, lohtumätön vai jonkun exkluusivisen  raaka-aineen puoleen?

Itse asiassa haasteessa näemmä luki, että ateria voi olla myös viimeinen rakkaasi kanssa (ei kai nyt sentään ennen avioeroa?) pitkään aikaan. Kun huomasin sen, tajusin samalla myös (näin viime tipassa), että enhän ole jakanut mitään etanajuttua vielä, vaikka niitä sivupalkissakin mainostan lempilapsikseni. ja kun kaapissa oli yksi etanapurkki niin maanantai-ilta sai hyvinkin romanttisen  käänteen iltapalan suhteen. Ainakin siihen saakka kunnes etanat oli syöty; Iso-Hoo meni siivoamaan keittiötä ja minä siirryin tänne työhuoneeseen tietokoneen ääreen.

Puitteet olivat ainakin kunnossa

Yritin kehittää etanoihin jotain pikku twistiä, sitä löytyi tällä kertaa vuohenjuuston verran.

Etanat ja vuohenjuusto
3:lle

18 etanaa
100g voita
3-4 valkosipulinkynttä
1 puntti persiljaa
hiukan rakuunaa kuivana
4 siivua pekonia
2 viipaletta maalaispatonkia
pehmeää vuohenjuustoa, yks sellainen "viipaloitu rivi " niitä Chavrouxin vai mitä ne nyt on.

Tarjoiluun sitruunaa ja maalaispatonkia.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

Valmista valkosipulivoi sekoittamalla pehmeään voihin silputtu persilja ja puristetut valkosipulinkynnet sekä raakuna.

Paista pekoninsiivut melko rapeiksi (ei liikaa) pannulla.

Huuhtele etanat kylmällä vedellä ja kuivaa ne. Jaa ne etanapannun koloihin. Jaa valkosipulivoi tasan koloihin.
Silppua vaikka saksilla pekonit kolojen päälle, samoin murustele leipä ja lopuksi vuohenjuusto

Paista uunissa 10 minuuttia ja tarjoile heti.

Tai siis HERKUTTELE heti.

Juomaksi napattiin kaapista Rieslingiä, jonka arvelimme leikkaavan kivasti etana-annoksen rasvaisuutta.

Sitruunaa puristettiin raikastamaan kokonaisuutta

Kun annoksia tuli siis etanamäärästä johtuen 3, syötiin molemmat lopulta liikaa, niin että alkoi oksettaa.

Eli pitäydy 6kpl per henki.

Pohjanmaa on romantiikan kehto!

Tässä linkki äänestykseen

Syytä hymyyn

Luulin jo kadotttaneeni  5 vuotta sitten muutossa sitruspusertimeni "sisätapin", meinannut useasti heittää muut osat kaatopaikkakuormaan ja katsellut uusia koneita sillä silmällä, mutta onneksi  en, sillä yhtäkkiä se hyppäsi kouraani nurkkakomerosta.

Tapaan langeta kaikenmoisiin härveleihin, vaikka kunnon kokki kai pärjäisi suurinpiirtein pelkällä veitsellä. Helpompi melkein luetella mitä mulla EI oo: leipäkone ja omenapora ainakin puuttuvat... (huom joulupukki, tämä ei ole lahjatoive). Mutta oikeasti voin suositella näitä muutaman kympin maksavia sähköisiä sitruspusertimia. Jos haluat aamulla itsellesi ISON lasin vastapuristettua tuoremehua, niin käsikäyttöisellä jyystäminen käy kyllä voimille ja on aika hidasta. Tässä painat vaan hedelmänpuolikasta ja tuo keskiosa hurruttelee nopeasti edestakaisin mehut irti.

Nyt talvella on vielä oikein sitrushedelmien halvat markkinapäivät, niitä kannattaa hyödyntää. Vastapuristettu mehu on nestepuolella varmasti topvitosessani: Se, samppanja, rasvaton maito, kotikalja, vesi saattaisi tuo lista kuulua, järjestyksestä en tiedä. Takaa tulee kyllä lujaa punaviini, konjakki ja Coca cola Zero jäillä.

Mutta kuitenkin; säilytän sitruksia aina jääkaapissa, koska ne a)säilyvät siellä hyvin ja b)ovat sitten ihanan kylmiä nautittuna.

Nannan suosikki tuoremehucoctail 


1 verigreippi
2 appelsiinia
1 lime tai sitruuna

Tästä annoksesta tulee yleensä 0,5 l mehua, sopii juuri kerralla tuohon koneeseen ja tuohon lasiin. Joskus appelsiinien mehukkuudesta riippuen voi joutua lisäämään yhden.Sitruunaa tai limeä käytän vähän vaihdellen.

Tän kun kippaa naamaansa aamupäivällä aivan tuntee kuinka vitamiinit ja energia kohisee suonissa ja suu vääntyy onnelliseen hymyyn.

Ja jos joku nyt ajattelee, että kyllä ne hetelmät on paras syödä paloina, ettei menetä kuituja, niin voin sanoa, että oon niin laiska kuorimaan, että mun jaffat jää kyllä kaappiin ja toiseksi: tällä sitruspusertimella hedelmistä jää pelkät kuoret ja hedelmäliha jää tuohon siivilään ja niksi onkin se, että ennen juomista se kaavitaan siitä suuhun teelusikalla. On suloisen makeaa ja kosteaa kuitua. Naminaminam.

Monimutkaisten todennäköisyyslaskelmien perusteella olen tullut  siihen tulokseen, että kävijälaskurissani (löytyy alimmaisena oikeasta palkista) menee nyt lauantaina 18 helmikuuta 200 000 kävijänmäärä rikki. Se tuntuu aivan uskomattomalta, muistan kun aloittaessani odotin useita kuukausia, että 100 kävijää tuli täyteen. taisin tosi kauan odottaa ennenkuin 30 kävijää tuli täyteen...

Blogini alkoi siis 2 vuotta sitten helmikuussa, joten otetaanpa kaikki sille, kukin lempijuomaansa! Tässä pitäisi kai pitää joku arvontakin, mutta ei mulla ole nyt mitään palkintoakaan.. Sovitaanko, että nämä on sellaiset OPM-synttärit?

Nöyrä kiitos kailkille blogini kävijöille ja lukijoille ja kommentoijille sekä kanssabloggaajille, jotka olette hirrrrrveen ihania.

On ilo jakaa teidän kanssanne reseptejä, onninstumisen ja epäonnistumisen elämyksiä ja pieni pala elämääni.

Jatkojalostamisen kuningatar

Ikinä en ole halunnut prinsessaksi,en lapsena enkä aikuisena.(Prinessakeittiö on silti ihana blogi!) Mutta kun tässä blogatessa saa itselleen ihan vapaasti arvonimiä jakaa, niin kuningatar tuntui erittäin hyvältä. Aika saada vähän uutta verta kehin, Elisabetti ja Silviakin ovat jo niin vanhoja. Ja sitäpaitsi "Jatkojalostamisen mestari" kuulosti liian urheilulliselta ja "Jatkojalostamisen jumalatar" turhan suureelliselta, jopa pohjalaiselle.

Edelliseen postaukseeni punajuuripihveistä sain  nimittäin kommentin Kotiharmilta, että pihvien kanssa sopii erityisen hyvin Feta-pinaattipaistos. Ja sekös harmitti suuresti, kun minulla olisi ollut pinaattiakin jääkaapissa.  Siksi mitä kunniotettavimmassa tarkoituksessa (huomaatteko kuinka kuninkaallinen puhetyyli tarttuu), Me päätimme jalostaa tähteeksi jääneen Lidlin herkkusieniriston (ei siitä sen enempää) yhdessä pinaatin ja fetajuuston kanssa uunihässäkäksi, paistokseksi eli laatikoksi, jäljelle jääneiden punajuuripihvien kaveriksi.

Tämä on nyt sitä tähteitten jalontamista, eli kehotan luovuuteen ja jaan oman tekotapani enemmän kuin annan millintarkkaa reseptiikkaa. Eikä tätä varten  tarvitse risottoa alkaa keittelemään, riisikin on varmaan ok, kunhan siitä löytyy tarpeeksi makuja.

Feta-pinaatti-risottopaistos

1 litra tähteeksi jäänyttä risottoa
Nyrkinkokoinen määrä hyvää murenevaa fetaa
1 rasiallinen tuoretta pinaattia
2 munaa
4dl maitoa...tai riittävästi

Sekoita risottoon murennettu feta ja pinaatinlehdet ja laita ne sopivankokoiseen voideltuun uunivuokaan. Sekoita munamaito ja kaada joukkoon. Uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. Saa jäädä vetelän puuroisen risottomaiseksi.

Oli kyllä hyvää niiden punajuuripihvien kanssa. Ruuan ongelma on, että kellä ihmeellä jää koskaan risottoa tähteeksi? Tähän ongelmaan kannattaa  kokeilla Lidlissä kausittain myytävän tee-se-itse risottopussin ostamista ja sen 4hengen aterian valmistamista yhdelle äidille ja ruokaennakkoluuloiselle ekaluokkalaiselle.
Saat sitten seuraavana päivänä tehdä tätä herkullista paistosta.

Dig in !

Punajuuripihvit sydämellisesti uunissa

Minäkin aivan riahaannuin kun sydäntä pukkas joka tuutista ystävänpäivän kunniaksi ja ajattelin valmistaa lapsille ja itselleni punajuuripihvit. Ohjekin oli jo valmiina, maanmainiosta  Apukokin Keittokirjasta (Järvinen, Koski) ja ajttelin, että nämä mahtavat taipua myös sydämen malliin.

Ja hyvin taipuivatkin. Parhaimmillaan väri/muoto oli varmaan uuniin mennessä, uuni yllättävän paljon imaisi punakkuutta pois, muoto kesti kyllä oikein hyvin.

Pihviloiset olivat hyvin miedosti maustettuja lasten takia ja ajatus oli ensin tehdä niille  kylmä fetajugurttikastke, joka olisi varmaan toiminut, riisiä ja parsakaalia oli tarkoitus pistää lisukkeeksi. Sitten kaapista hyppäsi käteeni joskus Lidlistä ostamani  herkkusienirisotto pussi (lisää vain neste, olen vähän heikko hairahtumaan välillä tälläisiin) ja aloin sitten sitä vääntämään. Kun riisit olivat jo padassa tajusin, että tämän risoton kanssa nyt ei ehkä sovi fetajugurttikastike. Ehkä. Siis ei. Päädyin sitten  lautasen reunalle assettelemaan rucolaa, tomaattia ja fetaa (no ei sekään sen risoton kanssa sovi, mutta mitä sitten, kai täällä saa ihminen kokata kuinka ihminen HALUAA!)

 Juu, feta sopi pihvien kanssa. En ole mikään kasvispihvin syöjä, vaikka aina katson himoiten näitä reseptejä, mutta nämä olivat siis mummomaisen lempeän hyvänmakuisia, itse olisin kaivannut ehkä pikkuisen räväkkyyttä... hienonnettua kaprista tai ehkä korianteria....

Mutta se nyt ainakin on todistettu, että tästä taikinasta voi muotoilla vaikka barbababoja.

Vähän muokkasin reseptiä.

Punajuuripihvit

3 punajuurta
5 perunaa eli samanverran kuin punajuurta, mulla oli pieniä perunoita
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
2 kananmunaa
2 rkl korppujauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl Välimeren yrttimausteseosta
mustapippuria myllystä

Keitä ja kuori punajuuret ja perunat etukäteen.

Raasta jäähtyneet punajuuret karkeimmalla terällä. Muhenna perunat. Kaikki saa olla aika krouvia, että jää hiukan tekstuuria pihviin.

Kuori ja hienonna sipulit ja pehmitä ne öljyssä pannulla.. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna taikinan maustua hetken jääkaapissa.

Voitele uuninpannun päällä oleva leivinpaperi oliiviöljyllä. Jaa taikina reiluisi keoiksi pellille ja muotoile kostutetuin käsin pihveiksi. Pyöreitä onnistuu varmaan 12, sydämiä tuli  9. Laitoin jo keot vähän sydämen malliin laittamalla kaksi lusikallista taikinaa aina pihviä varten  vinoittain alhaalta yhteen ja ylhäältä irti.

Nyt muuten tuli sanottua maailman yksinkertaisin tekotapa erittäin vaikeasti. Mutta älä hermostu.

Paista 225-asteessa ensin 15 minuuttia. Käännä pihvit sitten lastalla ja jatka vielä 10 minuuttia.

Urho7v sanoi syödessä, että "Äiti, tämä liha on tosi pehmeää".