Meksikolaiset janonsammuttajat

Mulla oli aika hauska (=lue hermoja raasteleva...) viikonloppu. Ei kun oikiasti hauska. Jos kyseessä on hyvä seura rakkaiden ihmisten parissa ja ruuanlaitto, niin mikä voi mennä vikaan? (Let me count the ways...).

Oikeasti kyseessä ei ollut illalliskutsut vaikka ruokapöytään lopulta päädyttiinkiin, vaan SUURI VIDEONTEKO-OPERAATIO.

Olenko koskaan kertonut, että jos joku kaipaa tukanleikkuuta, sisustusneuvoja tai diagnoosia vaivoihinsa MINÄ olen aina valmis auttamaan, vaikken noistakaan edellämainituista asioista ymmärrä hölkäsen pöläystä.
Nyt tähän listaan voi liittää myös videokuvauksen = ruokavideon teon.

Natasisko pitää ensi lauantaina Auralan Kansalaisopistossa Turussa ja myöhemmin marraskuussa Salon Kansalaisopistossa päivän kestävän  kurssin "Espanjaa meksikolaisessa keittiössä". Kurssi on pieni espanjankielen kielikylpy ja meksiloiseen kulttuuriin  tutustumismatka musiikin, tapojen ja varsinkin RUUAN kautta. Kurssilla kokataan siis kokonainen menu, joka sitten myös nautitaan,

Menussa mukana esim. alkuruokana kielen vievä Sopa de Conde,

jota on aiemminkin laiteltu tässä blogissa.

Ideoin vähän tuota kurssia siskoni kanssa ja yksi kuningasideoistani  (ehkä tuo edllinen sana kuuluisi olla lainausmerkeissä) oli, että kuvataan video menun ruokalajien valmistuksesta, joka katsotaan ennenkuin kurssilla aloitetaan niiden valmistus. Videolla kokkaamassa siskoni kanssa aito meksikolainen Ulises (perheemme "tekopoika").

Ja minä kuvaan. Harmi vaan, että olen aika amatööri. Harmi vaan, että digitaalisenkaan videokameran kasetille tallentuvaa matskua ei noin vain siirretä tietokoneelle editoitavaksi. Harmi vaan, että ainut osaamani ammattimainen asia oli huutaa "kuvaushiljaisuus-kamera käy". Se kuuluukin nauhalla kivasti muutaman minuutein välein...

Natasiskon sanoin " Niin vähällä vaivalla tästä olis saanut niin paljon paremman..."

Mutta siis koko lauantaipäivä kokattiin ja kuvattiin...

Ja nämä juomat oli niin ihanan ihanan raikkaita ja helppotekoisia. Mulla ei ole määristä tarkkaa käsitystä, kun olin siellä kameran toisella puolella, mutta varmaan jotenkin näin. Kannattaa kokeilla.
Tummempi on Kurkkuvesi ja vaaleampi LIMEnadi.

Kurkkuvesi

1 kurkku
2 limeä
2dl sokeria
2l vettä
jäitä

Kuori kurkku puolihuolettomasti, niin, että kotimaisen kurkun pestyä pintaa jää vielä jäljelle, siitä tulee nimittäin kaunis väri juomalle. Halkaise kurkku ja vedä lusikalla siemenet pois. Pilko tehosekoittimeen. Purista mukaan limen mehut ja sokeri sekä vettä niin paljon kuin sekoittimeen sopii toimiakseen. Sitten vaan surrur. Juoma kannuun  jäiden kera ja vielä voi sekoittaa vettä joukkoon ellei kaikki mahtunut sekoittimeen.

LIMEnadi

5 limeä tai enemmän
2dl sokeria
2l vettä
jäitä

Jynssää limet puhtaiksi , puolita leveyssuunnassa ja leikkaa vielä lohkoiksi. Pistä tehosekoittimeen limet, sokeri ja vesi. Sitten taas surrur. SIIVILÖI juoma kannuun ja sekoita joukkoon jäät ja loppuvesi.

Olen vakuuttunut, että juomat valmistaneet tahot korjaavat reseptini mikäli kovin (suomalaisessa) metsässä.

Evähiä hirvimettälle

Ahmijan blogista löytyy ohjeet lokakuun ruokahaasteeseen. Tehtävänannossa pyydettiin valmistamaan itselleen tai läheiselleen eväät seuraavalle päivälle.
Ahmija taisi kommenttilootassa peräänkuuluttaa uusia innovatiivisia eväitä, mutta kyllä nyt mennään niin perinteistä linjaa kuin mennä voi. Eli voipaperiin käärittyjä leipiä.

Evästykseni uhriksi joutui lauantai-aamulla aamutuimaan hirvimetsälle menevä isäni, joten valmistin eväät myöhään perjantai-iltana ja lavastin kuvauksen takkatulen ääreen. Kuvausrekvisiitana vanha kunnon Airam, isällä taitaa olla kyllä joku herkemmin ehjänä pysyvä termari metsällä mukana. Käskin nimittäin keittää kahvit aamulla ihan itte, että olis jotakin tuorettakin mettällä...

2 sortin eväsleivät

Iso leipä:
Iso reissumies
voita
keittokinkkua
Edamjuustoviipaleita
paistettu muna

Kokoa ainekset rukiiseksi kerrosleiväksi. Tähän malliin:

2 pientä leipää:
2 paria pienempiä ruisleipiä
voita
levitettävää koskenlaskijaa
siivuja keitetystä hirvenkielestä
suolakurkunsiivuja

Ja koska blogini on Kaikki äitini reseptit, hyväksikäytin äitini keittämän herkullisen tuoksuisen vasankielen ja yhdistin sen näihin leipiin.

Ja jotta suu jäisi makiaksi, täytin 2/3 kannellisesta muovimukista turkkilaisella jugurtilla jonka raidoitin hunajalla. Päälle kerros vadelmia suoraan pakkasesta ja toinen mustikoita. Pitkä lusikka kuminauhalla kippoon kiinni.

Liekö johtunut eväistäni, mutta saivat vain yhden hirven kaadettua.

Mustajuurikeitto -älä tee näin!

Kertoisko ensin hyvät vai huonot uutiset? Enten tentten....

Hyvät siis: Viime perjantaina kun tyhjentelin ennen yöpakkasia viimeiset kasvimaani elätit, nostin sieltä myös ihanaisia mustajuuria yhden metrin rivin. Kylvin ne jo keväällä 2010, mutta ei niistä kyllä mitään tullut vielä viime syksynä. Onneksi en ole niin tarkka kääntelemään kasvitarhaani, tänä keväänä nimittäin huomasin että siinähän tiukassa rivissä puskee jotakin maastani, juuret näyttivät olevan pitkät ja suorat, siis nämähän täytyy olla ne mun mustajuuret! Näitä olis varmaan pitänyt myös harventaa... No joka tapauksessa, sato korjattiin viime viikolla ja se olikin kinkkistä. Ne olivat niin tiukasti maassa, ettei niitä saanut vedettyä ylös. Naps vaan napsahtelivat poikki ja valkoista maitoa tihkui  katkokohdasta, melkeinpä pulppusi. Talikolla kun kuopaisin, niin kaikki mullat lähtivät ympäriltä, vaan mustajuuret seisoivat edelleen tiukasti pystyssä, juuri jossain syvyyksissä.

Aattelin keiton sitten keitellä. Joku ulkolainen black salsify'n käsittelyohje käski pestä juuret hyvin, keittää ja sitten jäähdytetyistä juurista hieraista kuoret pois. Näin ei kallisarvoista juurta menisi hukkaan. Minä kyllä en moiseen urakkaan ryhtynyt, aika reippaasti vetelin kuorimaveitsellä puhtaaksi ja upotin kylmään sitruunaveteen odottamaan. Se, tai etikkavesi, estää juuren tummumisen. Kuoriessa kannattaa laittaa myös jonkun sortin kirurginhanskat käteen, mustajuuren maito nimittäin tahraa ja limaa.Punnitsin kuoritut juuret, ja niitä jäi 400g. Kuoria oli varmaan hyvä ettei toinen mokoma...

Sen vielä sanon, ennen varsinaista reseptiä, että keitetty mustajuuri tosiaan maistuu kuin valkoiselta parsalta, tästä voisi tehdä jonkun parsamaisen alkuruuan.

Seuraava resepti on varmaan aivan toimiva, kun ottaa huomioon yhden seikan jolla sain koko keiton tosi kitkeräksi. Siihen asti se oli täydellistä samettia.

Otin näet mallia ruokalan olut-maa-artisokkakeitosta.

Mustajuurikeitto

400g mustajuurta kuorittuna ja pilkottuna

1 iso jauhoinen peruna kuorittuna ja pilkottuna

3 salottisipulia kuorittuna ja hienonnettuna

2rkl voita

n. 8dl kanalientä

2 dl kermaa

1/2 l vehnäolutta (suosittelen kokkia juomaan itse ennemmin kuin laittaa tähän keittoon)

suolaa

pinnalle:

 2 dl katkarapuja

1dl hienonnettua lehtipersiljaa ja ruohosipulia

1/2 sitruunan mehu

"sekoita kaikki pintamausteet yhteen"

Freesaa juuret, perunat ja sipulit kattilan pohjassa voissa. Lisää kanaliemi ja hauduta kypsäksi. Soseuta keitto. Lisää kerma ja kuumenna kiehuvaksi.

Tässä vaiheessa keitto todella hyvää. Mutta olin niin paljon kuullut oluella kokkailusta ja pelkkää hyvää, niinpä kaadoin tuon pullon vehnäolutta sekaan vaikka määrä vaikuttikin suurelta.

mustajuurikeiton vihollinen nro1

Keitto kuohui aivan ihanasti, mutta voi ei, maku muuttui, eikä parempaan suuntaan! (tämä oli nyt se huono uutinen). Ainokaiset omakasvatetut herkkujuureni ja minä tapan ne oluella!

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Voi olla, että pari desiä olutta olisi vielä ollut ok. Tai sitten valkkari. Tai pelkkä kerma oli ihanaa.

Mut näin kävi. 

Tarkista vielä suola ja lado jokaiselle lautaselle ruokalusikallinen noita katkarapuja. Aattelin niinkun vaihteeksi, ettei aina, savuporoa, pekonia tms krutonkia.

Tämä oli tietennkin äidilläni syödyn sunnuntaipäivällisen alkukeitto, eikä kukaan kehunut. Kylla kaikki nyt söivät sen, mutta jälkimaku oli tosi kitkerä. PikkuveliNuutti melkein kehui: "kummallista, mitä enemmän tätä keittoa syö, sitä paremmalta se alkaa maistua..."

Kaikkeen siis tottuu...

Onneksi äitini pääruuat olivat (as always)onnistuneet:

Vihersalaatti, pinjansiemeniä ja kuivattuja karpaloita.

Äidin ihanat kermattomat valkosipuliperunat.

Ja hirven ulkofilettä valkosipuli-persiljavoilla.

Jos mun alkukeitto oli ylipahaa, niin jälkiruokana oli sitten sitä mun  ylirumaa Angry Birds- kakkua.

Pitäisköhän mun nimeni mukaisesti tosiaan pysytellä vain noissa äitini reseptien jakamisessa?

Seikkailuja kakkumaailmassa: Angry Birds

Tämä kakku on paras ottaa sitten huumorilla. Tuli niin vietävän ruma nimittäin. Olihan mulla vähän kiirekin, kun yht´äkkiä sain päähäni tehdä Porvoosta syyslomalle perheineen saapuneelle Nikoveljelle myöhästyneen syntymäpäiväkakun. Ja kun se kai omissa töissäänkin on jonkinmoinen pelisovelluskehittäjä (nyt puhun asioista, joista en mitään ymmärrä...) niin ajattelin, että Angry Birds - kakku sopis niinkun teemaan. Ja olis helppo pallopää toteuttaa. Ja nopea.

Itse asiassa luulen, että jumalat olivat vähän niin sanoakseni rankaisutuulella, kun päätin mennä siitä mistä aita on matalin, ja ostaa kaikki mahdollinen löytyvä valmiina kaupan hyllyltä. Tämmöset tuliaiset:

Eli viipaloin tuon hasselpähkinätortun ja asetin siivut reilun litran vetoisen kulhon reunoille aika tiiviisti, sillä lailla charlotten tapaan. Kulhon vuorasin tietysti tuorekelmulla.

Vatkasin täytteeksi tuollaisen suklaamoussen. Olin ajatellut maustaa sen DaCapomaisesti rommiesanssilla, mutta kas, kotona huomasin, että ylemmät voimat olivatkin ohjanneet käteni tarttumaan piparminttuesanssiin. Laitoin sen ensin pois, mutta sitten muistin, että hei onhan niitä mariannekarkkejakin, kyllä suklaa toimii piparmintun kanssakin. Sitten vain mousset kippoon, ja kanneksi vielä kääretortunsiivuja. Oli muuten tosi hyvä mitoitus kulho suhteessa moussen määrä ja 2 kääretorttua. Pikkulautanen painoksi ja tekeentymään reiluksi tunniksi jääkaappiin.

Taistelu marsipaanin kanssa alkoi. Olen viime aikoina tehnyt koristeet vaahtismassasta, sitä on mielestäni helppo työstää. Nyt meinas mennä hermot marsipaanin kanssa. Se repeili ja tarttui ja mitä vielä...

Kun kumosin aluskakun astialle (mikä verbaliikka!) ja aion nostaa punaisen marsipaanipinnan  sen päälle muistin, että siinähän pitää olla joku kermavaahtokerros tai muu kreemijuttu pinnassa ensin.

No, ei mulla ollut kermaakaan, mutta olin ostanut jonkun ison jauhepurkin, mitä piti sekoittaa vaan veteen ja vispata, vaniljakreemi nimeltään. Luulin, että siitä tulee jotain valkoista kreemiä, mutta siitähän tulin sitä keltaista, mitä on aina kaupan viinereissä. (Tämän päivän teema voisi olla myös "käytä mahdollisimman paljon lisäaineita, jotta tiedät mitä sinun tulisi välttää...")

En tiedä oliko kreemi sopimatonta välikerrokseksi, mutta marsipaani repesi ainakin keskeltä päälakea kamalaksi railoksi, ja jouduin jämäpaloista kaulimaan vielä toisen kerroksen siihen päälle.

Mustalla elintarvikevärillä yritin sitten tehdä noita kulmakarvoja ja kaikesta tuli niin hitsin hutaisten tehdyn ja huolimattoman näköistä. Hopeatoffeesta olis muuten saanut varmaan upeat kulmakarvat.

Mutta sen voin sanoa, että pikku serkukset 4,6, 7ja 8v olivat lähes yhtä innoissaan kuin viime joulun lumiukoista  . "Angry Birds!" huusi kaikki kun menin kakun kanssa sisään. Ja ulkonäöstään ja ostotarpeistaan huolimatta kakku ei maistunut lainkaan hullummalta.

Ja sitten Nikoveli antoi mun pelata Angry Birdsiä sen kännykällä kun en ollut koskaan pelannut...(lainaus päiväkirjamerkinnästäni...)

Pakko vielä lopuksi mainita, että maksimoidakseni lapseni psykofyysisen kehityksen, olen ottanut Urho7v. harjoitusohjelmaan treenit 3x viikossa sotilasesteradalla.

Mites teidän lapset?

Vielä loppuverkka ja hiukan heittokäden harjoituksia...

Nauttikaa syyslomasta! (kellä on)

Claesin silakat

Tässä jutussa on nyt vähän surullista se, että näiden pitäisi olla Claesin silakat, mutta nämä eivät taida olla sitä, en nimittäin millään enää muista reseptiä.

Asia on nähkääs niin, että minulla oli kerran asiakkaana laivalla tarjoillessani Claes-niminen herrasmies. Oli rauhallinen lähtö/kattaus ja suulaana ihmisenä innostuin keskustelemaan Claesin kanssa ruuasta, joka tuntui olevan meille molemmille jonkinasteinen intohimo. Claes kertoi joskus osallistuneensa työnantajansa (joku autofirma) reseptikilpailuun Ruotsissa ja korjanneensa voiton tällä herkullisella silakkareseptillä. Tai siis tämäntyyppisellä. mitä nyt valmistin. Resepti oli hyvin yksinkertainen ja ajattelin sen ikuisesti muistavani, mutta kun en sitä sitten tullut kuitenkaan valmistaneeksi, niin luulen, että nyt olen saattanut unohtaa jotakin oleellista.
Siispä jos olet löytänyt blogiini, Claes, oikaise kernaasti reseptini.

Sen muistan, että Claesin resepti sisälsi wasabia, mutta minulla ei sattunut sitä olemaan kaapissa, niin käytin sitten piparjuuritahnaa sen sijasta.

Claesin silakat

500g silakkafileitä
1dl soijakastiketta
1/2 tuubia piparjuuritahnaa tai maun mukaan
reilusti hakattua lehtipersiljaa

Sekoita soijakastike ja piparjuuritahna. Kääntele silakkafileet soijassa ja asettele uuninpellille leivinpaperin päälle vieritysten levälleen. Laita silakat uunin yläosaan ja paahda grillitoiminnalla hyvin kuumassa uunissa kypsiksi. Aikaa ei montaa minuuttia kulu, eli kannattaa vahtia, etteivät pala. Ota silakat uunista ja ripottele pinnalle vielä reilusti hienonnettua lehtipersiljaa.

Nauti peruna- tai juuresmuusin tai vaikka vain vihreän salaatin ja ruisleivän kera.

Silakat saavat upean värin uunissa ja maultaan nämäkin wanna-be Claesin silakat olivat mainioita. kunhan et jätä fileitä soijaan makaamaan, tulee helposti suolaisia.

Kiitos ja anteeksi, Claes!

Vietnamilainen broileri-minttusalaatti

Tiedä häntä sitten kuinka vietnamilainen tämä salaatti on, ohje on nimittäin Nigellan "Syötävän hyvää" -kirjasta. Mutta Nigellahan saa pienet kivetkin kuulostamaan herkullisen rapeilta, ja niinpä tämäkin salaatti hyppäsi toteutukseen kirjastosta lainatun opuksen sivuilta.

Ja tehtiin heti kahteen otteeseen samalla viikolla, sen verran näppärän helppo oli toteuttaa. Kuvittelen myös, että sellaista sopivan kevyttä, saa rouskutella vähän enemmänkin, vaikka yrittäisi painoaan tiputellakin. Säilyy jääkaapissa pari päivää, eli oikein hyvä tälläiselle kotiäidille napata vaikka lounaaksi.

Niin ja tärkein pointti oli tietysti, että myöskin hitsin pitsin herkullista. T-o-d-e-l-l-a. Ja sen verran kivan näköistäkin, että kyllä vois kutsua naapurin äiditkin lounaalle. Mutta nythän tässä tulee tämä resepti, niin voivat tehdä ihan itte... ;)

Nyt kun eletään vielä ihanaa kaaliaikaa, niin tässä yksi tapa hukata kaalinkerä toisensa perään.  Originaali resepti kuulutti kypsän broilerinrinnan perään, eli tähän käy siis kaikki  broilerinlihatähteet. Minulla ei kummallakaan kerralla noita ollut, joten toisella kertaa paistoin vain marinoimattomia broilerinleikkeitä ja  toisella kertaa Saarioisten  yrtti-valkosipulimarinoituja  broilerin sisäfileitä, ja sitten vaan siivutin ne poikkisyin.
Hyvää tuli molemmista. Mutta en tekisi ehkä ihan suikaleista, tai sitten ne pitäis ainakin pilkkoa vielä kypsänä paloiksi, tässä pitää lihankin olla pientä.

Mutta nyt kokkaamaan:

Vietnamilainen broileri-minttusalaatti
2-4 annosta

1 chilipaprika, mieluiten tulinen thaichili, poista siemenet ja siivuta malto
1 muhkea valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
1 rkl sokeria
1 1/2 tl riisiviinietikkaa
1 1/2 rkl limen mehua
1 1/2 rkl vietnamilaista tai thaimaalaista kalakastiketta
1 1/2 rkl kasviöljyä
puolikas keskikokoinen sipuli ohuina viipaleina
mustapippuria maun mukaan
200g valkokaalia suikaleina
1 keskikokoinen porkkana suikaleina
muhkea nippu minttua tai korianteria varsineen hienonnettuna
suolaa

Yhdistä kulhossa chili, valkosipuli, sokeri, etikka, limenmehu, kalakastike, öljy, sipuli ja mustapippuri.
Siirrä syrjään makuuntumaan, mielellään puolisen tuntia.

Mulla on muuten kätevä meksikolainen härveli limen puristamiseen.

Sipulista saa ihanan ohuita zipaleita mandoliinilla. Mulla on vaan sellainen  parineuron muovimalli, mutta kyllä sekin toimii.

Seuraavaksi ladot kaikki loput suikaloiduit ainekset isoon vatiin. Kaalin suikaloin aivn vaan juustohöylällä halkaistusta kaalista vetelemällä. Porkkanat oli tosi nopia tehdä sellaisella pienellä kuorimaveitten näköisellä julienneleikkurilla. Mutta onnistuu toki perinteisesti veitselläin, aikaa taitaa vaan kulua hiukan enemmän.

Kuvassa julienneleikkuri, kuva kylläkin toisen ruuan valmistuksesta niin siinä on niinkun kesäkurpitsaakin, jos ihmettelette.

Mutta siis tavarat vadille.

Noin. Ja sitten päälle kirpakka kastike ja oikein hyvin sekoittelua, että kastike maustaa joka ripenen. Lopuksi sekoitetaan tuore minttusilppu mukaan tai korianteri. Mulla ei ensimmäisellä kertaa ollut minttua ja siksi laitoin ikisuosikkiani korianteria. Molemmat on ihania, raikkaita ja teemaan sopivia, mutta ymmärrettävästi erimakuisia....tarkista suola ja pippuri.

Ja mitäs mä vielä valehtelisin  sanoisin? No ainakin sen, että kannatta heti tuplata tai triplata ainaskin tämä annos. 200g kokonaisesta kaalinpäästä on nimittäin ihan turhan pieni siivu. Kanaa ei nyt välttämättä tarvitse olla aivan samassa suhteessa lisää. Laitoin tuohon nyt kumminkin nuo originaalit määrät. Söin kyllä itse tuon koko annoksen samana päivänä yksin. (no...mulla ON liian suuret annoskoot, tiedetään, tiedetään...).

Mutta tämä oli vaan niin hyvää ja kevyttä

Tuhti ja tulinen avokadokeitto

Jouduttuani ruinarilauman hyökkäyksen kohteeksi (vitsi/vitsi) olen pakoitettu mitä pikimmällä aikataululla julkaisemaan sunnuntaina pikkuveliNuutin luona nauttimani herkullisen keiton ohjeen. Ohje on siis Anna-lehdestä alkuperäisin ja Nuutinminna oli juuri laittanut sen mulle facebookkiin, eli nyt pääsemmä julkaisuhommiin.

Keitosta on vielä sanottava, että se oli erikoisen kuohkeaa, äitini kysyikin oliko se laitetuu sifonin (kirjoitetaanko se noin?)läpi . Niinkuin meistä kukaan olisi koskaan semmoista syönyt. Paitsi ehkä tietämättään. Ei meidän perheessä ole kyllä sifoniaakaan (ed. kys.?)  kellään....

Myös kuvani ei jostain syystä toista värejä autenttisesti. Eli jos kuvittelet, että tuo kuppi on sitä oliivinvihreää teemaa, niin voit ehkä nähdä sielusi silmin keiton ihanan keväänvihreän värin.

Ja vielä yksi tunnustus. Jostakin syystä olen skipannut kaikki avokadokeitto-ohjeet, koska muistan jostakin blogista lukeneeni jonkun tehneen keittoa joskus, ja se oli ollut hirveää??? No oli kai huono resepti, sillä tämä on ihan pop!

 Suluissa Nuutinminnan lisäykset, omani kursiivilla.

Tuhti ja tulinen avokadokeitto

(olis voinu olla tulisempikin)

3 avokadoa (laitoin 4)
3-4 limen mehu
5dl kylmää kana- tai kasvislientä
2dl kevyttä ranskankermaa
1tl juustokuminaa
1 punainen chili
3 mausteista raakamakkaraa eli käytin chorizoa
suolaa
mustapippuria

PINNALLE:
avokadoöljyä
silputtua korianteria
ja ne maggarat

- Tee liemi kuutiosta/fondista tai ota omatekemä pakkasesta(tai parantele valmista) ja anna jäähtyä.
-Halkaise avokadot, kaavi hedelmäliha ja soseuta limemehun kanssa
-lisää avokadososeeseen ranskanderma ja juustokumina. Mausta suolalla ja pippurilla. (Tässä vaiheessa lisäsin limemehua ja ylimääräisen avokadon, koska maistui liikaa ranskankermalle)
-Paahda chilipalkoa hetki valurautapannulla, halkaise ja poista siemenet ja silppua keittoon. Pyöristä keiton makua tarvittaessa juoksevalla hunajalla (en pyöristäny)
-Puserra makkaramassa ja paista pannulla.
-Lusikoi kuumat maggarat kylmän keiton pinnalle. Lisää lopuksi avokadoöljyä ja silppua pinnalle korianteria.
Seinäjoen kaupoissa ei ollunna taas korianteria, joten meni ilman, hyvää silti, niin korianterifani kuin olenkin.


Eli reilusti limeä. avokadoa ja chiliä, niin hyvää tulee. Kiitos Nuutinminna. (ja Anna!)