About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 9. joulukuuta 2016

SENHORA LAILAN KANELINEN SALAATTI



Ja jos siinä on kanelia, se sopii jouluun, vai mitä?

No tässä salaatissa sitä on. Itseasiassa söin tätä hurmaava salaattia ensimmäisen kerran viime kesänä, kun nyyttäri meiningillä kokoonnuttiin meidän terassille viettämään Baskimaan ihmeen, Josen läksiäisiä. Ruokaverstas työkaverini Laila tämän persoonallisen brasilialaisen salaatin loihti. Laila on asunut jonkun vuoden brasiliassa, joten taatusti omakohtaista kokemusta mauista löytyy. Tämä resepti on kadunkulmasta muutamalla eurolla ostetusta keittokirjasta ja nimeltään Salada de pêssego e amêndoa eli Salaatti persikalla ja mantelilla. makuyhdistelmä on aika valloittava, laadukkaat mantelit maistuvat salaatissa ihanalta, pitäisi enemmänkin käyttää.


alkuperäinen salaatti kesäkuulta Senhora Lailam valmistamana. Juusto on nätimpi lastuina muuten!
Vihdoin sain kauan kinuamani reseptin, ja ajattelin tehdä sitä iltakylään tuleville naapureille. Kaupassa ei tietenkään tähän aikaan ole persikoita ja ajattelin, että ne voisi korvata persimoneilla. Oli kumminkin älyttömän kovia, jätin kypsymään. Persimoni maistuu hyvältä vasta pehmeänä, nimittäin.

Eli ei persimonia. Muistin, että kotona oli pari mangoa. Kypsää. Raaka mango maistuu hirveältä.Sitä sitten.

Ei ollut gryeriäkään joten ostin Juustoportin Viinitarhurin juustoa.

Enkä muistanut appelsiinimehua mutta puristin sekoituksen mandariinista ja sitruunasta, kun niitä oli kotona. Laitan kaikki ainevaihtoehdot reseptiin. 

 


SENHORA LAILAN KANELINEN SALAATTI
 (4 annosta)

300 g pinaattia pesty ja kuivattu
8 suurta herkkusientä viipaleina
2,5 dl Gruyére (tai muuta vahvaa, kovaa juustoa) juustoa raasteena
2,5 dl tummia siemenettömiä rypäleitä
4 dl tuoreen persikan viipaleita (tai kypsää mangoa tai persimonia)
1 dl paahdettuja (esim. uunissa) manteleita (lohkottuja)

Kastike
2 dl majoneesia
1dl dl appelsiinimehutiivistettä
1 tl kanelia

Laita pinaatti kylmään laakeaan tarjoiluastiaan. Laita päälle sienet, juusto, persikanviipaleet, rypäleet ja paahdetut mantelit. Sekoita majoneesi, mehu ja kaneli. Tarjoile salaatin kanssa.


Kastike kannattaa tarjoilla erikseen. Toinen brasilialainen salaatinkastike kanelilla löytyy täältä, jos et piittaa niin majoneesista. 

Namis vaan!

5 kommenttia:

  1. Oi miten ihanan kuuloinen resepti! Harvoin tulee herkkusieniä raakana käytettynä, tätä salaattia aion kokeilla pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sama täälä. Siinä on kuitenkin raakana myös aivan erityinen maku.

      Poista
  2. Voi miten kuulostaa tutulta tuo, että joku on raakaa ja toinen liian kypsää (olikohan niin nyt kuitenkaan) tai ei saa ollenkaan ja lopuksi vielä unohtaa jotain :D Ihan kuin mie!

    VastaaPoista
  3. Ooh, gruyere kruunaa salaatin :) Eipä ole tullut yhdistettyä sitä kaneliin, pitää kokeilla.

    VastaaPoista