About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Aloitetaan lopusta (...ja lopussa oli hernekeitto)


Koska lopetin viime vuoden postaukseen, jossa seurattiin kinkun matkaa uunien kautta joulupöytään, lienee kohtuullista aloittaa vuosi 2014 kurkkaamalla sen samaisen kinkun viimeistä ateriaa. Kinkun jämäthän päätyvät tietenkin hernekeittoon perisuomalaisesti. 

Ja kuinka hyvää se kinkkuhernekeitto onkaan! Vaikka purkkihernekeitto on ylivertaisesti ehkä maailman paras eines, aina joulun välipäivinä saa huomata, että kyllä se voi olla vieläkin parempaa.

Vaikka tämä resepti ei taida enää autuaaksi ketään tehdä 2013 kinkun suhteen, tähän mennessähän mahdolliset tähteet ovat lähteneet kävelemään jo itsekseen, kirjaan sen nyt näin vuoden aluksi tähän jo valmiiksi.  

Eli ei tässä myöhässä olla vaan etuajassa.


Hernekeitto joulukinkun rippeistä

Osta kuivahernepussi valmiiksi kaappiin odottomaan jo joulukuun alussa, että voit ryhtyä kinkkuhernekeiton keittopuuhiin jo 26.12 tai viimeistään 27.12.

500g kuivattuja herneitä
2-3 porkkanaa
1 iso sipuli
1 nokare voita
Joulukinkun rippeet
3 l vettä
1, 5 tl suolaa

Laita herneet likoamaan yön yli runsaaseen kylmään veteen.

Huuhtele ja valuta liotetut herneet. Kiehauta 3 l vettä ja lisää sinne herneet porisemaan. Kuullota pilkotut porkkanat ja sipulit pannulla voinokareessa, ja lisää keittoon. Irroita potkaluusta helposti irtilähtevä liha ja heitä potka mukaan keittoon. Kuutioi irrottamasi lihat mutta lisää ne mukaan vasta keiteltyäsi keittoa reilun tunnin. 
Ei kypsä liha moninkertaista keittoa kaipaa, sanoi Välimäkikin, jopa samassa asiayhteydessä.

Keiton keitottuaan pari tuntia voit lisätä suolan mukaan. Voit myös riipiä potkaluuta puhtaammaksi, sattumat keittoon.

Sitten mahan täydeltä kylmää maitoa, juustonäkkäriä (Mikä juusto kuvassa?) ja ihanaa hernekeittoa. Jonne lautaselle tietysti ruiskaus sinappia tahi semappinappia kuten taloutemme nuorin ainetta kutsuu. Tai jos ruotsalaisuus sinuun vetoa, niin silputtua raakaa sipulia.

Ja loput pakkaseen.

10 kommenttia:

  1. Itelle on vieläkin outo tottua Ruattalaisten tapaan laittaa raakaa sipulia hernariin! Sinappi on pakollinen ja meillä mutsilla on tapana paistaa pekoniakin hernekeittoon. Oikein mellevää uuttavuotta Nanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mellevää sitten sinnekkin!
      Ja se pitää vielä sanoa, että pekonihan ei ole pahasta missään!

      Poista
  2. Ai että, pitäiskin keittää taas kattilallinen rokkaa, vaikkei kinkkua olekaan. Laskiaisena viimeistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No laskiaisenapa hyvinkin. Viimeistään. Eksoottista suomiruokaa :)

      Poista
  3. Itse tehty hernekeitto on kyllä hyvää. Näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  4. No sanotaanko, että näyttää hernekeitolta. Joka kieltämättä oli kyllä herkullista.

    VastaaPoista
  5. Nyt on pakko ottaa lusikkaa kauniiseen käteen ja tunnustaa: tähän mä en pysty. Olen ollut hernekeittovammainen ala-asteelta asti ja ylpeä siitä! Olen sitä mieltä, että kullakin voi olla YKSI sellainen ruoka jota ei vaan pysty syömään. Tosin teini uhkaa tuoda vanhainkotiin hernerokkaa evääksi sitten kun koettaa tilaisuus kostaa kaikki siansorkka -käännösvirheet...

    VastaaPoista
  6. Hernekeittoon pitää sipulin lisäksi ehdottomasti lisätä myös valkosipulia, joka valmiissa keitossa korostaa muita makuja, mutta ei maistu erikseen. Ehdoton mauste on myös kynteli (kuivattu), jota saksalaiset nimittävätkin papuyrtiksi (Bohnenkraut). Kynteli korvaa hernekeitossa pippurin ja tuo mukavaa pyöreyttä makuun. Itse laitan sipulit ja porkkanat suoraan kiehumaan ja oikaisen tuon kuullotusvaiheen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla kynteliä, on vaan jotenkin niin harvoin käyttämäni, ettei tule mieleen käyttää. Ja valkosipulikin on varmasti hyvä lisä, juuri tuolla kuvaamallasi tavalla. Käytän aika usein valkosipulia, mutta väitn, että en koskaan dominoivasti. Paitsi tsatsikiin saattaa joskus lipsahtaa....

      Kuuullotuksen voi oikaista varmaan ja luultavasti olisin ittekin tehnyt, ellen olisi juuri lukenut Välimäen ohjetta kuullotuksesta, joka taas toi mieleeni Henri Alenin Sydän lautasella kirjassaan kertoman jutun, kuinka olivat oikein testanneet keittopohjassa kasvikset kuullotettuna tai ei. Muistaakseni Savoyn keittiössä. Ja Henkan oli tunnustettava makutestin jälkeen, että kuullotus rules!

      Poista