Eniten tykätty: tuulihatut

Siitäpä onkin piiiitkäpiitkä, ellei vallan liian pitkä, aika kun olen tehnyt viimeksi tuulihattuja. Joskus muinoin niitä tehtiin useamminkin kaikkiin juhliin, mutta ellen aivan väärässä ole niin viimeisestä satsista on kulunut jo yli 12 vuotta, taisin tehdä niitä Helmi-kummitytön ristiäisiin (ja tiramisua!). Aika hiljan tuli Helmin äidin, Karjamekon (maailman ihanin ja helpoin anagrammi ellei peräti sananmuunnos) kanssa puheeksi nuo tuulihatut, heidän suvussaan kuulemma muistellaan niitä vieläkin lämmöllä ja varsinkin niiden mahtavan makuista täytettä. Sillä täytehän ne nyt lopulta kruunaa. Itse puhun nyt siis suolaisista tuulihatuista ja vaikka minulla ei ole aavistustakaan, mitä niiden väliin silloin 12 vuotta sitten laitoin, niin ei tämä täyte ainakaan huonompi ole.

Ja miksikäs sitten teen (tai tein) usein tuulihattuja. Tämä saattaa yllättää väärässä uskossa elävät, mutta vastaus kuuluu: "Siksi kun ne on niin tosi helppoja." Muutama niksi taikinanteossa, ja vikaan ei voi mennä. Varsinkin kun tykkää rustiikista ulkonäöstä, eli lätkii kokkareet vaan pellille ilman turhia pursotteluja. Joutsenet on sitten erikseen, mutta ei nekään käsittääkseni ole vaikeita. Juuri muisteltiin, että Natasiskon Yo-juhliin tehtiin näitä aikanaan kanssa. Ja sitten Natan kahden ystävänkin juhlissa oli ollut tuulihattuja, mutta hienompia, eli joutsenen muotoisia...voi mitä nuoruuden traumoja!

Nyt menin googlailemaan pöpöliinin ristiäisiä varten myös taikina ohjeita ja niissä on hämmentävää variaatiota rasvan, munien ja jauhojen suhteissa. Siksi kaivoin esille vanhan kotitalouskirjan ohjeen, jonka mukaan aikaisemminkin olen onnistunut. Ja yllätys yllätys/ täyte on ihan omapäinen ja sitä voi varioida, mutta en kyllä missään nimessä laittaisi mitään majoneesia sekaan. Täytteen salaisuus on kylmäsavutuotteet, ne antavat makua pieninäkin määränä, valitsitpa poroa härkää tai lohta.

Taikinan tei puolitoistakertaisena 30 hengen ristiäisiin (Einon) ja kaikki meni. Tuo täytemäärä taas riittäneen tuplamäärälle tuulihattuja, ainakin. Ja siis, nämä olivat tosiaankin kehutuimmat tarjoilupöydän antimista

Tuulihatut
n.40 pientä

100g voita
2dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa

Kuumenna rasva ja vesi kattilassa kiehumispisteeseen.

Lisää jauhot sekottaen taikinaa puuhaarykalla. Keitä seosta koko ajan sekoittaen, KUNNES SE IRTOAA KATTILAN REUNOISTA. Taikina tuntuu tässä vaiheessa kovalta ja sitkeältä.

Nosta kattila pois liedeltä ja anna taikinan jäähtyä hiukan.

Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Tässä vaiheessa taikinasta tulee hiukan pehmeämpää mutta siitä muodostuu kuitenkin yksi klöntti. Joka on siis siinä yleiskoneen tai sähkövatkaimen vispilässä kiinni, luulen mä.

Nosta pellille kahdella ruokalusikalla kokkareita. Ei tarvitse muodosta välittää kunhan muistat koon puolesta, että leivonnaiset kohoavat uunissa kaksinkertaisiksi.

Paista 170 asteessa keskitasossa 20-30 minuuttia. Älä auo uuniinluukkua paiston aikana. Jos leivonnaiset eivät paistu kypsiksi, ne lässähtävät, mutta tätä ei ole kyllä koskaan minulle käynyt. Mitä suurempia teet, sen kauemmin tietysti paistat, mutta miksi tekisit suuria, pienet on söpöjä.

Halkaise jäähtyneet tuulihatut niin, että yksi sivu jää vielä kiinni ja täytä löpsäyttämällä lusikallinen täytettä sisään ja kansi kiinni pehmeästi.

(Paras) tuulihattujen täyte
tää on varmaan sadalle...

2 pakettia ruohosipulituorejuustoa
2 dl ranskankerma
120g kylmäsavuhärkäleikkelettä
1 Ahvenanmaan suolakurkku (ne nyt vaan on niin hyviä)
4 dl  vatkattua vispikermaa
1 lehtipersiljapuntti

Sekoita tuorejuustot ja ranskankerma pehmeäksi. Lisää pieneksi silputtu leikkele ja hienonnettu yrtti sekä pieneksi kuutioitu suolakurkku. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto.

Näiden aineiden suhteita voi siis vaihtaa jonkin verran maun kärsimättä. Yllätyksellistä on, että noinkin pieni leikkelepakkaus antaa huiman maun. Itse tein täytteen kermavaahtoa lukuunottamatta illalla jääkaappiin maustumaan, aamulla lisäsin kermavaahdon kakun koristelun yhteydessä.

Tuulihatut voi valmistaa hyvissä ajoin ja pakastaa. Täyttäminen kannattaa tehdä juuri ennen tarjoilua, etteivät sitkisty. Itse tein tuulihatut yöllä ja jätin ne vain ilman mitään suojauksia odottamaan aamua ja hyvin pysyivät rapeina.

On ne ihanan kuohkeita suupaloja. Ihan niinkuin macaronitkin, joita jouduin tekemään kolme satsia ennenkuin onnistuin. En enää muistanut mikä niissä olikaan kriittistä. Nyt muistan, ja kerron joskus teillekkin. Ei ollu muuten sekään mitään salatiedettä. Äitinikin (joka ei ole koskaan macaroneja tehnyt)  jo kyseli, että mitenkä ihmeessä ne voi koko ajan epäonnistua. Tuntematon käsite mun äidille. Mutta ei mulle.

Mutta tuulihatut. Ne onnistuu.