About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Flunssantappokeitto


Kirjallisuus, elokuvat, televisio ja pikkuisen oma kokemuskin ovat saaneet minut uskomaan, että suuret kansanjoukot (stereotyyppisesti ainakin angloamerikkalaiset ja juutalaiset) uskovat Kanakeiton parantavaan voimaan flunssa-aallon iskiessä. Sitä ei liene löytyvän terveysvaikutteisten ruokien listoilta, mutta sen lämmön, maun ja koostumuksen uskotaan silti parantavan vuodepotilaita aina masennuksesta lähtien.

Suomen perinteisiin ei taida moinen kanakeitto kuulua? Eipä kanakeitto tai kanaruuat yleensäkään taida olla meillä mitään perinneruokaa, vaikka ne tänään ovatkin perheiden illallispöydät valloittaneet. Itse asiassa en saa mieleeni oikein mitään suomalaista "parantavaa" ruokaa, vaikka yritän miettiä. Lapsena sairastettaessa avun toi pullo keltaista jaffaa ja meillä äiti ainakin haki kaupasta aina kuivattuja sekahedelmiä pussillisen potilaalle. Mummani tapasi aina paistaa lättyjä jos mahani oli kipeä...muistan että ne auttoivat aina....


 Flunssantappokeittoa valmistin jo aikaisemmin syksyllä kun sain kasan tomaatteja ystävältäni . Keiton resepti on mukaeltu Clare Gordon-Smithin kirjasta "Mausteena valkosipuli, inkivääri, chili". Keitosta tuli tujun makuista mutta koostumukseltaan niin laihaa ja vetistä, että se jotenkin tuntui ravinnoksi täysin riittämättömältä. Inkivääri ja valkosipuli ovat kuitenkin monen luonnonlääke flunssaa vastaan (ja chilikin saa tukkoisen nenän juoksemaan, jonsei muuta, tähänkin sitä voisi laittaa), niin ristin keiton mielessäni flunssakeitoksi. Sillä jos ei kulho tätä poltetta paranna (eikä sauna, terva tai viina), niin tiedättehän kuinka siinä sitten käy....

Mutta reseptin aika on tänään.On nimittäin vuoden ensimmäisen flunssan aika!(minulla)

(tomaattinen) Flunssantappokeitto
parantaa 4 potilasta

500g  kypsiä tomaatteja (talvella makua löytyy terttu- tai luumutomaateista)
1 tlk tomaattimurskaa
2rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienoksi hakattuna
1 iso valkosipulinkynsi murskana
2 1/2 cm tuoretta inkivääriä raasteena
6dl kasvis-tai kanalientä (hahaa, siis kanalientä...!!!)
ripaus fariinisokeria
hyppysellinen cayennepippuria
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
rosmariinia koristeeksi

Kalttaa tomaatit. Upota ne minuutiksi kiehuvaan veteen, vedä kuoret irti ja posita siemenet. Tämä oli ihan hirveä työvaihe ja tuntui, että tomaateista ei jäänyt kyllä paljoa jäljelle. Te varmaan olette taitavampia.

Lohko tomaatit. Kuumenna öljy kasarissa, lisää sipuli ja kuullota pehmeäksi. Sekaan loput ainesosat, kiehauta ja anna hautua kypsäksi 20 minuuttia.
Vetäise halutessasi valmis keitto sileäksi sauvasekoittimella.


Koristele rosmariinilla  ja tarjoa.

Pikaista paranemista!






4 kommenttia:

  1. Jos tämä ei avaa flunssaista oloa, ei sitten mikään. Letut mahakipuiselle onkin mielenkiintoinen, mutta siis ilmeisen toimiva, parannuskeino ;-)

    VastaaPoista
  2. Siis en muista kertaakaan, etteivät lätyt olisi toimineet! :) Tehokkaimmillaan kuitenkin ehkä alle 10 vuotiaille. Ja luultavasti toimisi vieläkin minulle, sen verran hyvin ehdollistettu...

    VastaaPoista
  3. MIelestäni tomaatit ei vaadi kalttausta jos surauttaa keiton sauvasekottimella sileäksi lopussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos kalttauksen voi jättää pois, niin tämä keiton tekohan on yhtä leikkiä! Kannatan kaikenlaista helpottamista!

      Poista