About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 31. lokakuuta 2016

VIIKKOMENU 44


Mistäs tämä viikkomenu inspiroituu? Vaikka mistä. On kippoa, on pastaa, on meksikoa tai texmexiä ja mykana myös blogini kaikkien aikojen luetuin resepti. yli 75 000 kertaa. Kohtahan tuo sivunäyttö mittarrikin taitaa olla yli 2 500 000. Kiitos teille!


MAANANTAI :SIKASIENIPASTA

Possunkylkeä, sieniä ja pastaa. Tämän pastan voimalla kyllä jaksaa. Rucolaa pitää olla. Ja parmesania.



Tämä kulho on niin valloittavia makuja ja värejä täynnä, että tiistaikin tuntuu parhaalta päivältä!



KESKIVIIKKO: KANA -ENCHILADAS (SUIZAS) 

Kana- enchiladat saavat edustaa viikon lohturuokaa. Terveisiä Porvooseen!



Viikon teema taitaa ollakin väriterapia!



Ihan ajan hermolla sitten perjantaimätönkin kanssa. Toimiva tämäkin!


LAUANTAI: MAA-ARTISOKKAKEITTO

Lauantain kunniaksi GRW:stä aikoinaan kopioimani resepti, jolle lukijoita ja kurkkauksia riittää aina vaan. Resepti on kyllä kaiken gloriansa ansainnut!



SUNNUNTAI: HIRVIKÄRISTYS

Kauhea kuva v.2010, mutta yksi meidän perheen rakkaimmista ruuista. Hirvikäristys. Just lauantai-iltana Urho12v sanoi että jo 3 päivää on tehnyt mieli perunamuusia ja hirvikäristystä. Asia on korjattavissa. Mumma lupasi laittaa.



VIIKON LEIVONTA: CHILI-KANELIBROWNIES

Chili vaan sopii peppaamaan suklaata. 



VIIKON XTRA: JUUSTOTÄYTTEISET PEKONICHILIT

Nämä chilisormet on sitten addiktiokamaa. Menis kivasti perjantain vain elämää -härkisnachopellin kanssa.


Ja hauska olisi vielä kuulla, mikä sua erityisesti inspiroi tällä viikolla. Inspiraatiota voi olla sekin, että maa-artisokkakeitto vaikkapa saa tekemään jotain muuta lempparisosekeittoa! 

Niinhän se elämä twistaa!

lauantai 29. lokakuuta 2016

COOKIES CREAM BERLIN


Kaikkein parasta on  usein matka (ja sen odotus) päämäärään. Olin enemmän kuin kauan miettinyt berliiniläisessä Cookies Cream-ravintolassa käyntiä ja matka paikan päälle oli, no, melkein kuin pieni seikkailu. Ainakin suuri kontrasti. Melkein paras juttu koko ravintolakäynnissä. Just se yllättävä, odottamaton lisäpuheenaihe, vaikka se nyt meidät saikin valtoihinsa oikeasti ravintolan ulkopulella.
 

Keskellä iltakuhisevaa Berliiniä etsit ylellisen hotellin ja Komische Teaternin välistä kapean kujan, joka vie sokkeloiseen sisäkortteliin, labyranttiin, jossa on kulmaa kulman perään, roskiksia, pimeää, metalliportaita, autiota, melkein halloweenia. Ainut opaste ravintolaan matkan varrella on harvakseltaan tuikahtava suureellisen ruostunut, suoraan draculan linnan kuvauksista hommattu kattokruunu.


Lopulta, melkein jo uskon menettäneenä, ovi ja sen vieressä kyltti.




Meille avataan ovi ja astumme punaisella sametilla verhoiltuun tupakki- (mitä ihmettä?) ja drinkkisalonkiin, josta meidät ohjataan kulkemaan portaat ylös varsinaiseen ravintolaan.


Sitten ollaankin rosoisen intiimissä, yksinkertaisessa ravintolasalissa. Pöydästämme näkyy suoraan keittiöön. Ollaan vähän siinä keskellä salia (minä voitan näköjään aina pöytävarausarpajaisissa...), mutta toisaalta, salin laidoilla olevat pöydät ovat niin vierekkäin, että en ymmärrä kuinka asiakkaat mahtuvat paikoilleen. Hyvin mahtuvat, sillä lähtiessämme ravintola on viimeistä paikkaa myöten täynnä. Mukaan mahtuu myös esim. asiakkaiden mukanaan tuoma suuri pitkäkarvainen koira, joku mustan setterin typpinen tai ehkä belkkari. Mutta aika hienoa tämäkin. Elämää saa olla. Vaikka koira ei siis aiheutakaan mitään häiriötä.


Ravintolassa ei tunnu olevan pulaa farkkuhousuisista, yksilöllisiin mustiin paitoihin pukeutuneista tarjoilijoista ja meitä palveleva pitkä partajooseppi on avulias, asiantunteva, ystävällinen ja sopivan neutraali. Hän antaa meille aikaa tuskailla tilauksen kanssa, mutta odottaa meidän ei tarvitse missään kohtaa.  Tarjoilu onkin tarjoilijoiden rennosta pukeutumisesta huolimatta ihan huippuravintolatasoa. Valkoviini pidetään kylmässä eikä sitä hulautella lasiin niin, että riittää nyt ainakin hetkeksi, samoin toimitaan veden kanssa. Vähän kerrallaan, mutta usein.

Sain  houkuteltua mukaani  kaksi muuta pikaluistelumamageria, Annen ja Katin sekä  Berliinin leirimme tekniikkavalmentajan Annelin. Pieni ylellinen poikkeama leirirutiineihin sallittaneen meille. Käytiinhän me viikon aikana myös 4x Ikean lihapullilla. Ihan vaan tiedoksi, ettei hotellimme ympäristössä todellakaan ollut mitään ravintola tai street food- keskittymää. Onneksi oli edes IKEA. Koska eväämmekin varastettiin hotellin parvekkeelta...
Olin siis päättänyt vierailla jossakin kiinnostavassa ruokakohteessa ja aivan itsekkäistä syistä.

Annelin kanssa söimme 4 ruokalajia, Kati ja Anne 3. Listalta oli aivan vitsin vaikea tehdä valintoja. 

Cookies Cream on siis kasvisravintola, vaikka sitä ei missään erikseen mainosteta. Lista nyt kerta kaikkiaan ei vain sisällä muuta kuin kasviksista valmistettuja annoksia. Ruoka on huolella ja kauniisti valmistettua.


Grillattua purjoa, mustaa seesamia, piparjuurta. Tämä oli upean näköinen sienimetsä!


Oma eka alkuruokani oli selleriuute omena gyozan kera (timjamia,saksanpähkinää, chiliä). Kadehdin
vähän Annelin purjoja, mutta saan onneksi maistaa.



Toisena alkuruokana päädymme kaikki   vuohenjuustoon ja  kurpitsaan. Annoksessa retikkaa ja pihlajanmarjaa. 
 

Anne söi pääruuaksi kuuluisan punajuuriannoksen gnoccheilla. Nuo oliivinmuruset oli ihanan makuisia.



Kaikki muut olimme sitten päätyneet samaan pääruokaan, jossa oli polentaa ja munakoisoa pappadoumin kera. Munakoiso oli mahtavan lihaisa ja täyttäväkin, maut tässäkin annoksessa hyvin pehmeät. Kaikissa annoksissa maistui se kuuluisa bitter, joka tuli pitkään paahdetuista, melkein poltetuista kasviksista (tässä annoksessa se löytyi tuosta vahvasta kastikkeesta). Juttelinkin siitä tarjoilijan kanssa, joka ylpeänä ilmoitti, että juuri se onkin erikoisuutemme ja salaisuutemme. 

Ehkäpä niin, mutta en voinut olla salaa vertaamatta mielessäni paikan ruokia Kööpenhaminan Manfreds'iin. Cookies Creamin annokset olivat omaa luokkaansa taidokkaalta ulkonäöltään, mutta maullisesti rakastin enemmän Manfredsin yksinkertaisempia mutta intensiivisempiä tulkintoja. 


Katin herkkä ja kaunis jälkiruoka yhdisti -kuulemma tosi onnistuneesti- tilliä ja omenaa. Tämä täytyy laittaa korvan taa.


Poltettu (!) ananas ja kookossorbetti oli juuri sitä sopivaa rosoa, jota hieman kaipasin hienostuneisiin annoksiin. Ihan tavallinen mutta ihan hirveän hyvä.


3 ruokalajia maksoi 44€ ja 4 55€. Eli Suomen hinnoissa ei mitenkään hirveän kallis, Saksan ravintolahinnoissa sen sijaan melko kallis. Hyvä vaihtoehto, pöytävaraus pitää tehdä, mutta sen saa ihan hyvin edelliselläkin viikolla. Kasvissyöjälle huippupaikka. Mullakin oli parasta seuraa, kiitos naiset, vaikka tietysti oli vähän paineita, kun minä heidät sinne raahasin. 

Ja niinkuin sanoin, ravintolan metsästys ihan huippu! 

Lisää ravintolasta Alex Niemisen VEGEBLOGISSA, Jauhot Suussa testasi ravintolan jo tuoreeltaan 2011!  VEGE! keittokirjan Alex rankkasi ravintolan Euroopan parhaimmaksi kasvisravintolaksi, tuon jutun siivittämänä minäkin paikalle lähdin. Tästä  huomaa, että ravintolakokemus on aina hyvin intiimi ja yksilöllinen, siihen vaikuttaa moni niin moni asia, välillä tuntuu, että tuulen suuntakin.

torstai 27. lokakuuta 2016

KAIKKI SAMAA HYVÄÄ PATAA


Onneksi on tiskikoneet. Jos jotain inhoan, niin tiskaamista. Sitä ryppyisin sormin kuumassa vedessä altaan pohjalla olevien aterimien haromista. Kaikkea lilluvaa. Kiitos, en halua puhua enempää. En muistella.

Vaikka eihän tiskaamisesta täysin eroon pääse. On padat ja paistinpannut, parhaat veitset, kultareunaiset kupit ja hopeiset aterimet (no uskokoon ken tahtoo…). Siksi toivotan tervetulleeksi aplodien kera jokaisen reseptin jossa ruuanlaitosta selviää yhden astian taktiikalla.



Viimeisimmässä K-Ruoka-lehdessä, jonka saa napattua ostosreissulla kätevästi mukaan, valmistettiin syksyisen juurevaa makkaravuokaa, ja ihan vaan kaikki yhdessä astiassa. Itse asiassa nämä one-pot-ruuat ovat aika rajoituksettomia, kategorian alle pääsevät kaikki reseptit, jotka valmistuvat yhdessä astiassa, olipa kyseessä kattila, pata, vuoka tai vaikka uunipelti. Valmistusajatkin vaihtelevat vajaan 10 minuutin pastasta (kuinka kätevää onkaan lisätä kaikki ainekset kerralla kattilaan ja pum, pastan kypsyttyä sinulla on valmis ateria!) pitkään haudutettaviin patoihin.

Siideripossupadassa kaikki valmistuu samassa padassa ja vaikka se pataruoka onkin, niin ihan arki-illan mentävässä aikataulussa. Kellotin itselleni 45 min. aloituksesta padan pöytään nostoon. Valitsin lihaksi possun ulkofileetä, se kun kypsyy nopeasti ja on myös useimmiten tosi edullista. Kun possunliha uitetaan siiderissä ja mukaan lisätään hiukan dijonia, on maukas liemi valmis. Pataan voisi aivan hyvin lohkoa mukaan myös perunaa, mutta bataatin makeus ja maa-artisokan rehevä pähkinäisyys tekevät padasta vieläkin mielenkiintoisemman. Ja vielä yksi ilosanoma: maa-artisokan poimuista mukulaa ei tarvitse tosiaankaan kuoria, pesu riittää!

Ja nyt ne aplodit:



SIIDERIPOSSUPATA

2 rkl öljyä
170 g pekonia
2 sipulia
600 g sian ulkofileetä
500 g maa-artisokkaa
500 g bataattia
3,3 dl kuivaa omenasiideriä
1 rkl dijon sinappia
4 dl vettä
1 kanaliemifondi
2 laakerinlehteä
5 kokonaista maustepippuria
1 rkl tuoretta timjamia
1 dl kermaa
suolaa ja pippuria

Kuumenna öljy padan pohjalla. Suikaloi pekoni, kuori ja lohko sipuli ja freesaa niitä padassa kunnes pekonit saavat väriä ja sipulit alkavat pehmetä.

Halkaise possun ulkofilee ja leikkaa puolikkaista n. 1,5 cm paksuisia medaljonkeja. Suolaa ja pippuroi palat ja nosta pataan ruskistumaan.

Pese, mutta älä kuori maa-artisokkia, puolita mukulat (tai 4 osaan jos hirveän isoja). Kuori bataatti ja lohko se reiluin kokoisiin, kokonaisten maa-artisokkien kokoisiin paloihin.

Kun possu saa vähän väriä, pyöräytä mukaan juurekset ja possauta pataan siideri, fondi, muut mausteet ja vesi. Lisää vielä kerma. Nosta uuniin 175 asteeseen ilman kantta n. ½ tunniksi ja kunnes juurekset kypsiä.

Tarjoa hyvän leivän, vaikka Pirkka Ciapattan kanssa.


Kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoan kanssa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

VIIKKOMENU 43




Syysloma takana, kalenterit päivitetty kohti uutta työntäyteistä viikkoa. Jossain vaiheessa pitäisi Maitotytön kavereille pitää pienet Halloween naamiaiset. Vähän luulen, että koska äiti on taas tässä vaiheessa vasta tässä vaiheessa, niin ihan muutamalle.

Ja ruokainspiraatioksi tulevalle viikolle:


Maanantai: Kanaa ja kikherneitä

Alkuviikon proteiinipommilla lähtee viikko kätevästi käyntiin. Olen ihan unohtanut tämän ruuan itsekin.


Tiistai: Chorizo-Valkosipulikeitto

Toivotaan, että tiistai on viikon kylmin päivä. Tämä keitto nimittäin lämmittää ne luut ja ytimetkin!



Keskiviikko: Kasviscouscous

Vielä ehtii mainiosti herkutella syksyn juureksilla, jotka ovat nyt maultaan parhaimmillaan ja hinnaltaan edullisimmillaan. Couscous- pedillä helppo ateria. Kokeile toki myös kvinoasta, ohrasta tai polentasta. 


Torstai : Capunti, suppilovahveroilla ja sinihomejuustolla

Pastan nimi on ehkä vähän outo, mutta teki tämän nyt mistä vaan niin yhdistelmä suppikset ja sinihomejuusto vaan on herkkua.


Perjantai: Paistileipä hirvestä

Jos ei oo hirveä, niin voi tämän päräyttää naudan paahtopaististakin. Joka tapauksessa sopivan rehevää perjantai-illan soffailuun. Tai siis syö tämä ensin pöydässä ettei tuu sotkua...


Lauantai: Karjalanpaisti

Tällä kuvalla ei nyt voiteta mitään herkku-awardia, mutta sen minä vaan sanon, että menee yli käsityskyvyn edelleen, kuinka uuni taikoo lihasta, suolasta, sipulista ja vedestä näin syvänmakuista ruokaa. On se vaan hyvää!! Ja uppoaa syvvään, kuten appi-ukko sanoisi.


Sunnuntai:Vaniljakuha

Jos sitten sunnuntaina jotain arvokkaampaa, niin tämä kuha kyllä lunastaa paikkansa. Vihreä salaatti kylkeen.



Viikon leivonta: Kurpitsasämpylät

Viime viikollakin leivottiin leipää, kun halusin teidän kokeilevan sitä porkkanavoita. Nyt haluan, että humpsautatte kurpitsasoseen mehevöittämään sämpylätaikinan. Ja onhan ne nyt niin söpiksiäkin.


Viikon Xtra: Verenpunainen Halloween-limonaadi punajuuresta

Viikon extraksi oli aivan pakko laittaa tämä punajuurista tehty limonaadi, se on niin ihanan raikasta ja jumalattoman punaista. Samassa linkissä löytyy extran extrana myös ohjeet maailman helpoimpiin leivo-yhdessä-lasten-kanssa(tai paremminkin koristele)- juttuun eli velhon taikasauvoihin. Lapset tykkä ihan sikana! Ja Halloweenina!

Mitäs teillä syödään ensi viikolla?

lauantai 22. lokakuuta 2016

POLENTAPIZZAA SYKSYYN


Polennasta tehdyn pizzapohjan väri on herkullisen syksyisen oranssi. Oikein syyspizza. Ja kun se kerran on tehty polentaryyneistä, niin sehän on myös gluteeniton. Maku on maissisen pähkinäinen. Kaikista parasta polentapizzapohjassa on kuitenkin se, että se on helppo.

Ainakin kutsun 5 minuutin puuron keittoa helpoksi. Sitten vaan levitetään puuro ja jäähdytetään viileässä. Pohja paistetaan ensin valmiiksi uunissa, kun sitä taputtelee muotoonsa öljytyin käsin, niin reunatkin tulevat aidon pizzamaisen rapsakoiksi.


Polentapizza maistuu oikein mainiosti perinteisen tomaattikastikkeen ja juuston kanssa. Maistuu myös valkoisena pizzana smetanan kanssa, omassani korvasin sen maustetulla tuorejuustolla. Eli kaikki käy, mitä keksit. 

Ens kerralla luulen, että paahdan tähän kasviksia päälle; porkkanaa, parsakaalia, punajuurta, sipulia, oi nam!


Vaihtelua pizzapolittiikkaan siis tällä reseptillä, jonka olen julkaissut Apetina-sivustolla.

Lokakuun Tastetwist-kisa starttasi myös puolivälissä kuuta. Osallistuminen on helppoa; julkaiset vain oman reseptisi #tastewist hashtagilla intagrammissa ja laitat suvun ja kaverit äänestämään sitä Apetina-sivustolla. Tai niin minä ainakin tekisin, jos saisin osallistua. Kaksi kertaa palkinto on tullut jo Suomeen! 

Ja sillä välin; Polentapizzaa!



Yhteistyössä Apetina

perjantai 21. lokakuuta 2016

BAP - KOREALAINEN KEITTOKIRJA



Ihastuin korealaiseen ruokaan  vähän kiertäen kaartaen 2000-luvun alussa, kun vierailin Bangladeshissa töissä olevien vanhempieni luona. Dhakassa oli useita korealaisia ravintoloita ja ne hurmasivat meidät täysin. Ruokakypsennettiin ja jaettiin usein pöydässä, maut olivat ihania, vaikka en silloin(kaan) innostunut tilaamaan listalla olevia eksoottisempia ruhonosia, joita isäni oli kyllä aina valmis kokeilemaan.

Pari viime vuotta on ollut aivan superkoreaa aikaa, kun marketteihinkin on saatu Gochujangia, korealaista chilitahnaa, tuota yhtä korealaisen keittiön perusmaustetta. Oikeista raaka-aineista saa oikean makuista ruokaa.



Olin otettu saadessani kutsun Korean tasavallan suurlähetystöstä  Bap korealainen keittokirja:n julkistamistilaisuuteen Perhon Ravintolakouluun. Keittokirjalla haluataan avata suomalaisille korealaisen tapakulttuurin monimuotoisuutta ruuanlaiton näkökulmasta. Ja innostaa tietenkin suomalaisia kokeilemaan ruokia omissa kotikeittiöissään sekä madaltaa  kynnystä astua Suomessa korealaisiin ravintoloihin. Joita varmaan ja toivottavasti on lisääkin tulossa.



Kirja on mitä mainioin. Se paljastaa reseptiikan lisäksi myös ruokien oikien ääntämistavan ja ihania yksityiskohtia korealaisesta kulttuurista. Tiesitkö vaikka, että kun Koreassa kysytään Mitä kuuluu? sanotaan Oletko syönyt Babia? (Bap on pesty ja keitetty riisi tai muu vilja, tai myös koko ateria). Kiertoilmaus Koska teillä syödään nuudeleita? tarkoittaa Koska teillä vietetään häitä?, nuudeliruoat kun ovat usein juhlaruokaa.


Perhon opiskelijat olivat valmistaneet meille herkkuja kirjan resepteillä, minä tietenkin tunkeuduin valaistuun keittiöön saadakseni muutanman kuvan.

Aivan parasta kirjassa on myös se, että se on ilmaiseksi jokaisen ladattavissa netistä. Painetun version voi hakea myös ilmaiseksi Akateemisesta tai tilata postimaksua vastaan suoraan lähetystöstä. Ohjeet siihen löytyy kirjan facebook-sivuilta. Mulla on myös ylimääräinen kappale, jonka lähetän yhdelle halukkaalle kommentoijalle ( kommentit 29.10 mennessä). 

Sanoisin, että hieno ruokakulttuurin promo Korean tasavallalta!

Tutustukaa myös blogini korealaisiin resepteihin. Lisääkin on taatusti tulossa.

Gamja Jorim
Bulgogi
Korealainen Soppa
Korealaiset lihapullat
Kimchi
Kimchi Bokkeumbap
Korealainen grillattu kana





sunnuntai 16. lokakuuta 2016

VIIKKOMENU 42/2016 UKEMENY


Vuorossa ruokainspiraatiota ensi viikon joka päivälle! Löytyiskö tästä jotakin teidän väelle?




Vaikka onkin syyslomaviikko, ei kunnon suomalaista arkiruokaa voita mikään. Jos joku muu päivä sitten superherkutellaan, niin nakkikeitto varmasti maistuu koko perheelle. Kyllä lapset, se on kaalta, mutta sitä on tässä tosi vähän...






Paahdetut punajuuret ja kikherneet on parina syksyn ihanimmassa salaatissa. Hyvä on lapset, jos ei kelpaa, niin syökää eilistä nakkikeittoa.





Anteeksi, nyt, mut tän viikon kalaruoka on näköjään tonnikalapurkista. Mutta tosi näppärä ja maistuva uunivuoka.
Tässä ei oo lapset mitään, mitä te ette yleensä syö.





Ihana intia. Ja taas ihan huomaamatta tehdään jo toistamiseen tällä viikolla edullista ja erittäin maukasta kasvisruokaa.  Naan-leipää vielä...Ok, jos syötte tätä nyt vähän, niin pääsette illalla mäkkärille.



Shawarma on ihanaa kanasta, mutta tällä kertaa se on ihanaa lampaasta.  No, perjantain kunniaksi, ruoan kanssa kokista!





Koko kana vaan pataan. Itsestään syntyy huimaa herkkua. Paras lauantaipata! Äiti ottaa chilit pois.




Ja koska pataruokien aikakausi on taas avattu; Feijoada on yksi mahtavimmista. Hiukan työläs joo ja aikaa vievä, mutta erittäin herkullinen projekti. Erittäin. Täs on vaan papuja ja lihaa, ei mitään kummallista!






Tuore leipä ei kai esittelyjä kaipaa. Ja porkkanavoi on kyllä piste iin päälle.



Julistan syyslomaviikon kansalliseksi poppariviikoksi. Tehdään tavallisia, tehdään karamellipoppareita. Mieluummin molempia ja monta kertaa.

Vetää väkisin suun hymyyn. Kyllä poppareillakin elää!