JOULUKALENTERI: ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

1. LUUKKU

ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

Vihdoin se on täällä!  Niin kauan suunnittelemani ja haaveilemani joulukalenteri. Pitäisi varmasti olla ylpeä itsestästäni, mutta en ihan vielä uskalla, sillä kuvasin tämän ensimmäisen luukun juuri äsken. Joten vaara on suuri, että romahdan tässä joulukuisen kalenteritaakan vauhdissa, enkä pystykään tuottamaan kaikkia luukkuja. Onneksi sekin kuuluu vähän jouluperinteisiini, että hyvät suunnitelmat kaatuvat ja joulusiivouksetkin typistyvät lopulta tavaroiden survomiseen sängyn alle. Ainakin omassa arkirealismissa.

Mutta hyvä tahto! Siitähän on joulussa kyse. Ja tahdon yrittää tätä, olen tahtonut jo kohta kymmenen vuotta. Viime vuoden syksynä minulle jotenkin kirkastui, että ensimmäisen joulukalenterini teeman tulee olla perinteinen joulu. 2018 kalenteri jäi vielä muistiinpanojen tasolle. Tänä vuonna tein jopa toteutus- ja kuvausaikataulun niin, että suurin osa luukuista olisi valmiita marraskuussa. Olen aika hyvä suunnittelemaan. Mutta kas, tässä minä 1. adventin aamuna kuvailen eilen leipomaani hedelmäkakkua...

Olen hyvin perinteisen joulun ystävä. Ajatuksena on siis kerätä oman, ihanasti kaavoihin kangistuneen (juuri sellaisena siitä pidän) joulunviettoni perinteisimmät reseptit tähän joulukalenteriin. Ehkäpä joku muukin kaipaa vanhan ajan reseptejä ja vanhan ajan joulua, Kaikki äitini reseptit joulukalenteri Perinteinen joulu jakaa ne sinulle tarinoineen tässä ja nyt. 

Tulkaa mukaan jakamaan kanssa oman jouluni reseptit ja tarinat!

Perinteiseen jouluun kuuluu leipominen.  Oravan mummolassa leipominen aloitettiin jo hyvissä ajoin, piparit ja ässät leivottiin voipaperilla vuorattuihin pahvilaatikkoihin, joita säilytettiin kylmän vintin rappusilla. Pakkaseen leivottiin juhlapulla, tortut ja kuivakakut.  Minä en itse ole tainnut koskaan leipoa jouluksi kuivakakkuja, satunnaista taatelikakkua lukuunottamatta, mutta äitioni pitää vielä perinnettä yllä, jouluisin siis kahvipöydästä löytyy varmasti joko taatelikakkua tai englantilaista hedelmäkakkua.

Kävin tonkimassa siis äitini joulureseptivarastoa ja toteutin tämän yksinkertaisen hedelmäkakun. Ja kylläpäs se maistui hyvältä. Maut senkun syvenevät jos annat sen viipyä jääkaapissa tiiviisti folioon pakattuna viikon tai kaksi.

ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU

250 g huoneenlämpöistä voita
2 1/2 dl sokeria 
4 munaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl säilykekirsikoita (punaisia, vihtreitä, keltaisia)
2 rkl tummaa rommia
1 dl korintteja tai rusinoita
3 dl sukaatteja
150 g hasselpähkinöitä 

Laita uuni päälle, kiertoilmauuni 150, tavallinen 170 asteeseen. Voitele  kakkuvuoka. Parhaiten kakku irtoaa ilman mitään jauhottamisia, jos käytät vuokaspraytä. mutta voit valmistaa vuoan (voidella ja jauhottaa) niin kuin olet tottunut tekemään.

Rouhi pähkinät ja pilko kirsikat. sekoita kaikki hedelmät ja pähkinät yhteen 1 dl jauhoja kanssa
Sekoita leivinjauhe loppuun jauhoista.
Vaahdota voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa mukaan kananmunat yksitellen, jottei massa erottaudu. Lisää jauhot ja rommi, sekoita hyvin. Lisää lopuksi jauhotetut hedelmät, sekoita.

Kaada rengasvuokaan ja paista n.70 min. kunnes puutikkuun ei kokeiltaessa tartu taikinaa.

Kumoa jäähtynyt kakku vuoasta ja anna makujen tasaantua jääkaapissa muutamasta päivästä 2 viikkoon. Tai pakasta.

Iik! Tuossa on sitten tupsuteltu tomusokeria pinnalle kuvausvaiheessa, ei huonosti sekoitetut jauhot kyseessä! Minulla oli kolmenvärisiä kirsikoita, olisi kyllä voinut olla enemmän punaisia, nyt ne eivärt valmiista kakusta oikein erotu

Hyviä ja kiireettömiä leivontahetkiä!

Olisi kiva kuulla teidän perinteisistä joululeipomuksista. Oman kalenterini luukkuihin tulee vielä ilmestymään näitä lisää.

PERINTEINEN JOULU: VAALEAT PIPARIT

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

14. LUUKKU: VAALEAT PIPARIT

Hurmaavat vaaleat piparkakut eivät koskaan kuuluneet lapsuuteni jouluihin. Meillä oli aina ruskeita peruspiparkakkuja ja toinen joulun suosikkipikkuleipä oli tietysti kaneliässät. Ja kyllä minä jotenkin lusikkaleivätkin jouluun yhdistän, vaikka ne taisivat olla kyllä sellaisia joka juhlan pikkuleipiä ennemmin kuin vain jouluna nautittavia. Molemmista, piparkakuista ja ässistä löydät myös rukiisen version.

Mutta annas kun tapasin mieheni IsoHoon ja tutustuin hänen sukuunsa ja traditioihin. Vaaleita pipareita piti olla sitten välttämättä joka joulu. Ne onneksi on vielä tähän asti leiponut Pirkko-anoppini, mutta on häkellyttävää seurata kuinka vaaleat piparit, joihin mieheni on kotona oppinut, ovat ehdottomasti maailman parhaita ja ainutlaatuisimpia, pakollista joulukamaa ja ehdottoman ihania esim. joulunajan aamiaiskahvilla.

Hyviä ne vaaleat piparit ovatkin, en vain aivan osaa suhtautua niihin samalla antaumuksella kuin IsoHoo ja tytärpuoleni Janette. Mutta siis onnellinen, että heillä on oma "se resepti", jota ilman ei joulu ole oikea (miehelläni se voisi olla myös Kurikka-hotellin edesmenneen keittäjän valmistama perunalaatikko, mutta sitä ei kerta kaikkiaan vielä ole pystytty toistaa. Kuulemma).

Kyllähän minunkin siis on otettava tämä resepti haltuun, jotta voin jatkaa perinnettä. Ensimmäisellä leivontakerralla vähän haparoin taikinan paksuuden kanssa, siis sen, mikä olisi oikea kaulinta paksuus. Ehkei liian ohut kuitenkaan, palavat kaikki sakarat uunissa.

Intaannuin näitä sitten koristelemaankin, Pirkon piparit kyllä maistuvat ihan ilman koristeita. Aina kun innostun koristeluhommiin, huomaan, että olen aivan liian suuripiirteinen hommaan, eikä pikeeri (munanvalkuainen + n. 4 dl tomusokeria) tahdo totella käsissäni edes yksinkertaisimpia muotoja. Alkoi taas pelottaa jo etukäteen se piparkakkutalon teko... (joka siis vieläkin aloittamatta). Löysin varastoistani punavalkoista ja vihreää sokerihiutaletta, sivelin pipareille munanvalkuaista ja sitten sirottelin värisokereita, osaan ihan tavallistakin (voisi varmaan olla kanelisokeriakin, tai jo uuniin laittaa raesokeria, tai murskattuja manteleita).

Mutta pitemmittä puheitta Pirkon vaaleat piparit -resepti (resepti on toki vanha ja kiertänyt joulusta toiseen, mutta sattuneesta syystä nämä ovat minulle nimenomaan Pirkon vaaleat joulupiparit), joka on ISO, jäljempänä omani, jossa puolitin taikinan ja  punnitsin vastaavat grammat noin deseiksi. Sanoiko joku, että leipomisen A ja O on tarkkuus? Mitä? Nyt ei kuulu...

PIRKON VAALEAT PIPARIT

alkuperäinen:
500 g voita
500g sokeria
5 munaa
1 kg vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria

oma puolikas:
250 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
11 dl vehnäjauhoja
1/2 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhoihin sooda ja vanilja ja lisää jauhoseos taikinaan.

Anna taikinan levätä viileässä mielellään yön yli, mutta ainakin jokunen tunti.

Kauli jauhotetulla leivonta-alustalla taikina , erä kerrallaan, levyksi ja ota piparkakkumuotilla haluamasi muotoisia pipareita. 

Paista 200 asteessa  + - 8 minuuttia.

Valmiit piparit ladotaan sitten aina siihen samaan peltiseen kannelliseen rasiaan, johon ne laitetaan joka vuosi.

Koristeilla tai ilman. 

Ja syökää joka päivä niin monta kuin huvittaa. Aina voi leipoa lisää.

PERINTEINEN JOULU: WALDORFINSALAATTI

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

8.LUUKKU: WALDORFINSALAATTI

Waldorfinsalaatin kohdalla täytyy todeta, että ei kai se mikään perinteinen jouluruoka taida olla. Oma äitini on sitä kuitenkin joulupöytään tehnyt jo useamman kymmenen vuotta, joten meidän perinteinen joulusalaatti se ehdottomasti on.

Sekin on joulussa tärkeää, luoda omat perinteet, omien mieltymysten mukaan. Minä haluan lapsilleni luoda oman lapsuuteni kaltaisen, hyvinkin perinteisen joulun, vaikka sekin tietysti aikojen saatossa muuttuu. Enää ei tehdä ruokia ja leivonnaisia hulluna pakkaseen, eikä siivota joka komeron nurkkaa (ainakaan meillä). Mutta joulu on ainoa aika vuodesta tutustua moneen suomalaiseen ruokalajiin, joita tarjotaan vain joulupöydässä. Tykkään syödä niitä kerran vuodessa!

Waldorfinsalaatti kai lähti siitä, että äitini halusi pöytään jotain muutakin salaattia kuin rosollia. Ja nyt makean mehevästä waldorfista on tullut jo perinne. Tässä meidän käyttämämme resepti. En muistanut, että äitini ostaa usein tummia rypäleitä tähän, niillä saa salaattiin hiukan kontrastia.

Waldorfinsalaatti
4-5 sellerinvartta
2 hapokasta omenaa (granny smith)
100 g siemenettömiä viinirypäleitä
1 dl saksanpähkinöitä
1/2  dl ranskankermaa
1/2 dl majoneesia
1/2 tl suolaa 

huuhtele sellerinvarret ja suikaloi ohuelti. Pese ja kuutioi omenat (en kuori) ja halkaise viinirypäleet. Rouhi pähkinät. 
Sekoita ranskankerma, majoneesi ja suola. Voit lievittää kastiketta tilkalla kermaa tai omenamehua.
Sekoita kaikkia aineet sekaisin.

Waldorfia voi myös tuunailla lisäämällä vaikka aurajuustoa ja kanaa ja pastaa tai ananasta. Tai kaikkia. Nam!
Mutta sorry, jouluna ei sitten tuunailla!

PERINTEINEN JOULU: KOTIKALJA

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

19.LUUKKU: KOTIKALJA

Kyllä se niin on, että yhtä en vaihda, ja se on kotikalja! Kotikaljarakkaus tekee joulun juomavalinnoista niin helppoa.

Ei nimittäin ole mitään sen parempaa kuin oikein kylmä, sopivan hapokkaaksi käynyt makea kotikalja jouluruokien kanssa. True match made in heaven.

Olen aika kummajainen siinä, että en oikein tykkää aattona enkä joulupäivänä nauttia mitään alkoholipitoista, en tiedä, se on osa minua ja minun joulunviettoani, enkä yhtään jää kaipaamaan jälkiruokakonjakkia tai afterpukki-wiskiä, voinhan minä niitä ottaa joku toinenkin päivä. Eikä minusta edes viini, olipa se kuinka herttaisen marjaista ja pehmeää tahansa, oikein natsaa laatikoiden ja kinkun kanssa. Alkukalojen kanssa ymmärrän vielä hyvän oluen, mutta...

Kaljaa voi valmistaa kahdella tavalla, uutteesta tai maltaasta. Molemmat varsinaisia lähituotteita mulle, koska Laihian Mallas niitä Suomessa valmistaa (no, olisi se Koskenkorvakin mun lähituote ja Kyrö Distilleryn tuotteet...).

Kotikalja on ihana perinteinen juhlien ja pitojen juoma (oi mikä suksee se oli kesällä Urho15v:n rippijuhlissa kuumana kesäpäivänä!) ja vielä sitä tapaa monissa lounasravintoloissakin, silloin pitää kyllä tietää, kannattaako ottaa, eli onko itse tehtyä, teollinen on nimittäin aina ihmeen kitkerää. Siis aina. En ole vielä valmista hyvää pullosta löytänyt.

Molempien käymisaika on aika sama, eli kumpikaan ei ole toista nopeampi, uute kenties himpun verran "siistimpi" ja onnistumis% tasaisempi. Kalja ei nimittäin aina onnistu, joskus se ei vaan lähde käyntiin ja sitten se on kitkerää ja flattiä, mutta sekin juodaan. Muistan ainakin yhden joulu kun kotikalja oli niin erinomaista, että se äänestettiin perheessämme jouluruokien parhauskisassa ensimmäiselle sijalle. Maltaiden kanssa hääriessä syntyy, no, valtava määrä mäskiä, sen voi tietysti hyödyntää joululimppujen leivonnassa.

Uutepakkauksesta saat  3x 3 l kotikaljaa ja lisäksi tarvitsen vain sokeria,  selkeät ohjeet löytyvät pakkauksesta.
Selkeät ovat ohjeet myös mallaspussissa.

KOTIKALJA

 5 l vettä

 3 dl kaljamaltaita

2 dl sokeria

1/2-1 tl hiivaa tai 1/4 tl kuivahiivaa.

Kiehauta vesi ja kaada maltaiden ja sokerin päälle. Anna maustua ja jäähtyä kädenlämpöiseksi (37 astetta hiiva 40 astetta kuivahiiva).

Murenna hiiva ja lisää nesteeseen.

Peitä liinalla ja anna käydä lämpimässä vedottomassa paikassa 12-24 h.

Siivilöi, pullota ja laita viileään. Valmista juotavaksi seuraavana päivänä.

Kaljaa varten on kätevä ostaa yksi isompi muovikanisteri (esim 5 l), käteviä astioita kaljalle ovat myös puhtaaksi pestyt Mehukattipullot. Tarjolle tietysti kauniiseen lasikannuun.  

Ja sitten on aika nostaa lasillinen: Onneksi olkoon rakas isäni tasavallan presidentti Niinistön sinulle tänään myöntämästä lääkintöneuvoksen arvonimestä!

PERINTEINEN JOULU: ROSOLLI

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

18. LUUKKU: ROSOLLI

Oikiasti pitääs otsikossa kyllä lukea sinsalla, eteläpohjalainen kun olen. Tuttu olis myös pelkkä salla, mutta niin se yleiskieli jotenkin ujuttautuu puheeseen, että meilläkin kotona useimmiten rosollista nykyään puhutaan. Mutta kyllä se sinsallaa on. Rakkaalla lapsella on vähän oma nimensä aina eri puolella Suomea;  myöskin sallatti, sallaatti, silsalla ja sitsalla. Rosolli nimitys on pojoispohjanmaalainen tapa kutsua tätä punaista salaattia. Itse rosolli- sana tulee venäjän suolavettä tarkoittavasta sanasta rossól. Venäjällä saman salaatin nimi on kylläkin vinegret, että miettikääpä sitä! (lähde Kielitoimisto)

Tähän kielitieteelliseen osioon pitää vielä lisätä, että omalle murteelleni sinsalla nimi on tietysti tullut ruotsin sillsalladista.

Kyseessä on siis kuitenkin juuressalaatti, joka on vanha pitopöytien ja joulun ruoka. Kyllä, puhutaan sadoista vuosista. Jonkinlainen versio on tunnettu koko Pohjois-Euroopan alueella (ja Venäjällä). Reseptit vähän vaihtelevat, mutta tuohon sinsallaan kuului kyllä mukaan jokin kala pieneksi silputtuna, silli tai suolasilakka. Jotkut laittaa perunaa, toiset ei.

Tämä oma versioni raikastuu omenalla ja maustekurkku antaa siihen juureksien vastapainoksi ihanaa suolaisuutta. Samoin käytän etikkapunajuuria, osa Suomea keittää ne.

Rosollia on edullista ja helppoa ostaa myös kaupasta, siinä voi halutessaan oikaista joulukiireissä. Vaikka ei siinä valmistuksessa ole kyllä kuin pilkkomisen vaiva ja porkkanoiden keitto. Ja kyllä se oikieasti maksaa vaivan.

Nyt kun olen "joutunut" tämän joulukalenterin tiimoilta jo tässä ennen joulua hääräillä ja maistella jouluruokia, joita yleensä yritän välttää ihan aatton asti (mutta pakkohan mun on ollut syödä nuo silakat ja waldorfit yms, kun ei ne jouluun olis säilynyt), niin vähän ajattelin, että meneekö maku ja fiilis jouluruuista.

Itse asiassa ja onnellisesti ei, sillä esimerkiksi rosollin löysin ihan uudestaan! Sitä kun otetaan siihen lautasella yhdessä kaikkien muiden kerran vuodessa herkkujen kanssa, se jotenkin hukkuu sinne. Mutta tänään kun maistelin tekemääni rosollia ihan vaan yksikseen, ja päälle kiepautin vaaleanpunaista vatkattua kermakastiketta, niin se rosolli oli aivan ylettömän hyvää ja raikasta ja maistuvaa.

Mietin jätinkö kuutiot liian suureksi, mutta toisaalta en halunnnut mössöäkään. Rosollin tarjoamistapa vaihtelee, sen voi tarjota raitoinakin, mutta meillä se aina sekoitetaan. Mausteeksi se ei kaipaa kuin  tuon ihanan vaaleanpunaisen kastikkeen.

ROSOLLI ELI SINSALLA

3 porkkanaa
3 etikkapunajuurta
1 punasipuli
1 omena (hapokas)
1 maustekurkku
kastike
2 dl kuohukermaa
hiukan suolaa ja sokeria mausteeksi
värjäykseen etikkapunajuurien lientä

Suhteuta ainekset toisiinsa! Sanoisin, että porkkanaa ja punajuurta yhtä paljon ja sitten näiden määrästä (ei yhteismäärästä) n. 1/3 omenaa, maustekurkkua ja sipulia kutakin. Eli suuntaa antavia ovat koot ja riippuvat kasvisten koosta.

Keitä porkkanat täysin kypsiksi (jääkaapissa muuttuvat hiukan kobe´vemmiksi ja kiinteämmiksi, eli nyt ei mitään al dentejä). Jäähdytä, kuori ja kuutioi. Valuta etikkapunajuuret ja kuutioi samankokoiseksi kuutioksi. Kuori ja kuutioi omena ja maustekurkku. Kuori ja hienonna sipuli oikein pieneksi.

Sekoita ainekset, ja valmista kastike vatkaamalla kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaahto pienellä määrällä suolaa ja sokeria ja värjää se etikkapunajuurien liemellä vaaleanpunaiseksi. 

Tämä joulu jää aikakirjoihin jouluna, jolloin löysin rosollin uudestaan.

PERINTEINEN JOULU: RUISPIPARIT

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

7.LUUKKU: RUISPIPARIT

Itsenäisyyspäivän tienoo on varmasti suosituinta piparkakkujen leipomisaikaa, varsinkin jos se sattuu sopivasti pidentämään viikonloppuja jommasta kummasta päästä, kuten nyt.

Ei kyllä puhettakaan, että meillä olisi niitä tänä viikonloppuna leivottu, viime tipan ihmiselle on vielä aivan liian aikaista. Joskus ovat pahimmoiset jääneet kyllä leipomatta kokonaan, silloin käyn nappaamassa äitiltä rasiallisen Paraisten piparkakkuja.

Äitin ja mun piparkakkujen leivonnassa on yhteistä se, että käytämme molemmat vain pikkumuotteja. Niitä saa sovitettua paremmin taikinalle, nostettua helpommin pellille ja ennen kaikkea, ne ovat niin pieniä ja sieviä ja suun mukaisia, että ne vaan maistuvat paremmilta!

Tiedän tismalleen minkälaisia haluan omien pipareideni olevan. Mausteisia ja tosi rapeita. Viimeiset  10 vuotta olen leiponut piparini tällä Glorian Ruoka ja viini - lehden ohjeella (klik). Eikä syytä vaihtaa ole. Hyvän makuiset ja ihanan mausteiset piparit ovat erittäin helppoja leipoa jo taikinankäsittelyn suhteen.

Koska olen jakanut reseptin jo v. 2010, tyydyn vain linkkaamaan sen uudellen. Ja koska tänä itsenäisyyspäivän viikonloppuna on mm. keitetty ja vietetty perinteiset ratsastusseuran pikkujoulut, poltettu vasen rinta, juhlittu syntymäpäiviä sisarusteni perheiden kanssa ja oltu järjestämässä/kuuluttamassa Pingu-pikaluistelukisat niin käytin kuvituksena myös v. 2010 kuviani, jotka on silloisen valokuvauskäsitteeni mukaan varmaankin otettu liesituulettimen ihanassa valossa..

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä ruispipareita, varsinkin jos pikkasenkaan epäilet, että universumissa saattaa löytyä tällä hetkellä käyttämääsi piparireseptiä parempi versio, se nimittäin saattaapi olla juuri tämä.

Jos lisäksi tykkäät murteista ja pohjalaisesta vaatimattomuudesta, käy lukemassa myös pirteä piparijuttu  "Pohojalaaset uhoopiparit" (klik)vuodelta 2012. 

Pieni pala stressinhellitystä.

Ja huomennahan on vielä sunnuntai. Mulla on jääkaapissa ostettu pipariluomusta varten kaupan taikinaa (koska niistä saa kestävät rakenteet). Koska joka joulu on jotakin rakennusta pykättävä.

Pieni pala stressinhellitystä?

PERINTEINEN JOULU: PORKKANALAATIKKO

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

2.LUUKKU

PORKKANALAATIKKO

Oletteko koskaan yrittäneet ottaa houkuttelevaa kuvaa porkkanalaatikosta? Onnea vaan matkaan! Taitaa olla mission impossible, vaikka kovan vastuksen antavat myös lanttu-

 ja perunalaatikko.

Mutta syötäväksihän ne loorat onkin tarkoitettu ja nämä laatikot kuuluvat ehdottomasti suomalaisena erikoisuutena joulupöytään.

Ei sillä, että olisin niitä lapsena suostunut edes maistamaan. Ja omat lapseni jatkavat perinteitä. Nykyään otan kylmaän viileästi lusikallisen kutakin laatikkoa lautaselleni ja jotenkin fiilistelen näitten ruokien ainutlaatuisuudella.

Sillä kyllä ne ehdottomasti kuuluvat joulupöytään. 

Olen kyllä kerran  Au Pair aikanani tehnyt suomalaisen ei joulu dinnerin perheen ystäville, jossa oli mm. Suomesta roudattua hirvipaistia ja porkkanalaatikkoa. Tykkäsivät!

Ennen laatikoitten tehtailu aloitettiin jo varhain, niitä oli tehtävä monta foliovuoallista pakkaseen odottamaan. Ja se juuresten kuoriminen ja keittäminen. Näin hullu ei enää tarvitse olla. Käytän valmiita kotimaisia juuressoseita, joten laatikoiden tekoon ei kulu oikeastaan energiaa lainkaan. Valmistan ne kauniiseen lasivuokaan, enkä yleensä pakkasen kautta kierrätä. Semmoinen on minun laatikkoshow nykyään (tai tällä hetkellä se on kyllä no show, koska saan nauttia äitini joulupöydästä, jonne joudun yleensä kinkkuvastaavaksi).

Äitini joululaatikoiden salaisuus on EI kananmunia. Tulee pehmoiset laatikot. Ja porkkanalaatikkoa emme tee riisipuuroon, tykätään mannapuuron hienommasta rakenteesta.

PORKKANALAATIKKO

1 kg valmista porkkanasosetta

1 dl kuohukermaa

3/4 dl mannasuurimoita

1/2 dl siirappia

1/2 tl maustepippuria

1/2 tl muskottipähkinää

1 tl suolaa

pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista mausteet, onko niitä tarpeeksi ja lisää tarvittaessa.

Kaada voideltuun vuokaan. Tasoita ja painele pintaan lusikalla kuvioita, ripottele pinnalle korppujauhot ja höylää voista lastuja.

Paista 1 h 200 asteessa.

Ja lopuksi lukusuositus: Ihanat blogiystäväni Hanna ja Hannele julkaisevat myös joulukalenteria blogeissaan jo usean vuoden kokemuksella.

Ottakaapa jouluseurantaan. Taatusti muutakin kuin perinteitä.

Hannan Soppa

Kokit ja Potit

PERINTEINEN JOULU: JOULUKINKKU RUISKUORESSA

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

9. LUUKKU: JOULUKINKKU

Joulukinkku on joulun kunkku. Oman joulupöytäni tärkein yksittäinen elementti on se kotimainen kinkku.

Tykkään sellaisesta vähän ylikypsästä, lohkeilevastakin kinkusta, en kostean narisevasta. Joulupöydässä kinkku tarjotaan laatikoiden, rosollin ja sinapin kanssa. Ai niin, ja kinkunrasvan tietenkin.

Joulutunnelmaan kuuluu olennaisesti se, että kinkku paistetaan aina aaton vastaisena yönä ja aamulla saa herätä ihanaan paistuvan kinkun tuoksuun. Kun kinkku otetaan uunista, pääsee tuoreeltaan toppaamaan ruisleipää siihen kinkunrasvaan. Voiko sen herkumpaa olla. No ei voi, ei,ei, ei! Paitsi, että aina poltan kieleni tässä kohtaa.

Kaivelin arkistoista vanhoja kinkkukuvia, koska en todellakaan aio paistaa mitään koekinkkua ennen joulua, en edes joulukalenterin takia. Olen sillä laillakin vähän vinksallaan, että väistelen viimeiseen asti kaikkia joululounaita ja perinteisiä joulupöytiä. Optimaalinen tilanne on se, että maistan jouluruokaa ensimmäisen kerran perheeni kera jouluaaton illallisella. Ja viimeisen kerran joulupäivänä.

Kinkku aina puhuttaa pöydässä; onko hyvä kinkkuvuosi vai vähän huonompi. Joskus kinkku on ollut törkeän suolaista, jonain vuonna on ollut vähän ongelmia paistoajassa. Mutta usein kinkku on ollut myös parasta ikinä. Ja meidän perheessä, jossa ei ole vakaumuksellisia eikä terveyteen perustuvia ruokavalioita, kinkkua syö joka ikinen. Siitä ei taida pystya sanomaan ainoastakaan muusta ruokalajista.

Musta on tullut joulupöydän kinkkuvastaava leivinuunin myötä. Ei oo muuten helppoa, sähköuuni taitaisi taittaa paremmin paistojännityksen ja tuottaa tasalaatuisemman tuloksen.

Mutta se ajatus, perinteinen tekotapa, uuninlämmitysrutiinit, tuoksu, leivinuunin luukun kolahdus ja harraava ääni kun vedät uunipeltiä lähemmäksi tarkastaaksesi kinkkua. Käden painaminen lämpinä hehkuvaa muuria vasten. Sähkö- ja leivinuunissa on paljon samaa eroa kuin on sähkö- ja puusaunalla. Se lämpö on niin lempeä.

Koska leivinuuni ei kuitenkaan ole  tasalämpöinen, olen valinnut alun korkeampaa lämpöä vastaan kinkun suojaksi ruiskuoren. Se on todella perinteinen kinkunpaistotapa ja toimii myös sähköuunissa. Paahtuva ruis antaa myös kinkunrasvalle ihanan vivahteen, itse taikinakuortahan ei syödä.

JOULUKINKKU RUISKUORESSA 
Joulukinkku, iso tai pieni, potkalla tai ilman, ohjeen ruiskuori riittää hyvin 10 kilon kinkulle ainakin
2 kg ruisjauhoja 
1,5 l vettä

kuorrutus
sinappia 
korppujauhoja
neilikoita

Ota pakastekinkku sulamaan jääkaappiin 4-5 vrk aikaisemmin kinkun koosta riippuen, pieni kinkku ehtii sulaa 3 vuorokaudessa., tai upota se kylmään vesisaaviin huoneenlämpöön. Sisälämpötilan tulisi olla +10 kun paisto alkaa. Harvoin kyllä saan sitä tuohon lämpötilaan. Tuoreen kanssa saa sitten vaan aloittaa.

Sekoita jauhosta ja vedestä liisteri ja taputtele ja "muuraa" se kinkun ympärille. Älä poista verkkoa. Kostuta käsiä välissä niin saat raot umpeen ja sileän kuoren. Ei ole vaikeaa.

Kinkku saa olla uunipellinpäällä olevalla ritilällä, nahkapuoli ylöspäin. Pellille voi laittaa hiukan vettä, jottei kinkunrasva pala siihen kiinni. Kinkun paistoajaksi lasketaan n. 1,5 h per kilo. 125 astetta on hyvä sähköuunin lämpötila, leivinuunissa se on alussa kyllä paljon korkeampi. Jokainen uuni on omanlaisensa enkä ala neuvomaan ketään. Leivinuunin lämmitys kannattaa kuitenkin aloittaa jo edellispäivänä. Lämmityskommervenkkejäni voit lukea tästä postauksesta.

Kinkun tulee saavuttaa 75 asteen lämpötila ollakseen mehevän kypsä, mutta meistä moni, minä mukaan lukien, tykätään sellaisesta 80 asteen ylikypsästä possusta.

Halutun kypsyisestä kinkusta irrotetaan ruiskuori, verkko ja nahka. Levitä pintaan ohuelti sinappia ja korppujauhoja ja painele neilikat vinoruudukoksi pinnalle. Kuorruta kuumassa 225 asteisessa sähköuunissa kaunis väri, n. 15 min. Tässä kohtaa voi onnistua polttamaan kinkun.

Minä kuumennan pelkän uunipelliltä talteen otetun kinkunrasvan juhlapöytään kostukkeeksi perunalla ja laatikoille. Perinteisiä kinkun lisäkkeitä ovat myös keitetyt (kuivatut)luumut ja (pakaste)herneet, välillä niitä on, välillä ei. Koska meitä on paljon pöydässä isäni siivuttaa kinkun valmiiksi tarjoiluvadille. Se on myös säilyvyyden kannalta hyvä, lopun voi nostaa takaisin jääkaappiin, eikä koko kinkku ole aina pöydällä.

Erään vuoden kinkku, jonka kuorrutus paloi ja se jouduttiin raapimaan pois. Huom! Kinkku selvisi.

Siinä pääperiaatteittain oman joulupöytäni kinkkutarina. Vielä lisään, että kaikkia on kokeiltu, pakastekinkkua, tuoresuolattua, luomukinkkua ja aina on tullut syödyksi.

Ja sitten se ihana aattoyön hetki, kun nostetaan kinkku takaisin keittiön pöydälle ja leikataan leivän päälle paksuja kinkun siivuja voin ja sinapin kanssa. Lasillinen maitoa. Parhaita hetkiä!

Hyvää joulua kaikille joulukinkusta nauttiville!

PERINTEINEN JOULU: ROSEEPIPPURIGRAAVILOHI

KAIKKI ÄITINI RESEPTI JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

17. LUUKKU: ROSEEPIPPURIGRAAVILOHI

Herkullisia, lohesta valmistettuja ruokia on kalapöytään tarjolla mieletön määrä. Niistä on pakko karsia julmalla kädellä. Lapsuuteni joulupöydässä Oravan mummolassa oli jonkin verroin helpompaa, sillä silloin ei kallista lohta pöydästä vielä löytynyt. Joulukaloista tärkein oli varmasti lipeäkala ja silakkaa ja silliä saattoi olla, silakkaahan se on perinteinen suutarinlohikin.

Lohi on siis verrattain tuore tulokas joulupöydässä. Meillä ehdoton ykkönen on isäni vuosikymmeniä valmistama roseepippurigraavilohi, lisäksi löytyy kylmäsavulohta. Tämän vuosikymmenen lisäys on ollut vielä lämmin, savustettu lohifile (sähkösavustimella se käy niin helposti), se kun maistuu myös perheen pienemmille ja itse kulloinkin raskautettuna olleelle (minä söin kyllä sushista lähtien raskaana ollessani). 

Siinä sitä alkaa ollakin jo tarpeeksi lajikkeita yhteen alkuruokapöytään (siis sillien, silakoiden, salaattien, perunoiden ja leivän kanssa), mutta usein ujutamme vielä yhden lohijutun mukaan. Niin hyvää on nimittäin tuorejuustolla täytetty lohirulla, lohipastrami  tai jääkellarin lohi, rillette, mousse ja ja ja....

Minä valmistin tällä kertaa graavilohta ihan miniannoksen tätä joulukalenteria varten. Kaupasta löytyy Saimaan tuore- kirjolohifileitä (ystävällinen vinkkaus itsekokeillusta tuotteesta, ei mainos), jotka ovat siis kotimaisia, puhtaassa järvivedessä mutta sisäkasvattamon hallituissa olosuhteissa kasvatettua kotimaista kalaa, joka myydään pienissä yhden tai kahden fileen pakkauksissa. Juuri sopiva tähän. Aattoa varten käsittelyyn tulee kyllä isompi file. Saimaan tuoreen ainoa huoni puoli oli, että leikattavat siivut jäivät vähän pieniksi soiroiksi. Mutta onko se nyt välttämättä huono.

Joskus kotona ollaan vertailtu ja tultu muuten siihen tulokseen, että kirjolohesta saa paremman makuisen graavikalan kuin merilohesta. Ei kyllä tieteellisesti todistettua.

ROSEEPIPPURIGRAAVATTU LOHI
500 g lohifileetä
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 tl sokeria
2 rkl roseepippuria
muutamia tillinoksia

tarjottaessa koristele tillillä ja rosepippurilla

Huuhtele kalafilee kylmällä vedellä ja taputtele kuivaksi talouspaperilla.

Jos olet ostanut D-leikatun fileen, olet aika valmis aloittamaan, muussa tapauksessa trimmaa pois rasvainen vatsanahka ja tarkasta kylkiruotojen tilanne sormella kalan kylkeä "vastaruotoon" vetämällä. Nypi filee ruodottomaksi.

Ripottele suolasta ensin osa (1/3 osa) nahkapuolelle. Aseta filee sitten voipaperin päälle nahkapuoli alaspäin ja ripottele loput suolasta ja sokeri sen pinnalle.

Murskaa roseepippurit morttelissa ja ripottele fileen pinnalle,aseta siihen myös tillinoksat. Kääri filee voipakettiin ja sitten muovikelmuun ja aseta painon alle jääkaappiin. Kala saa graavaantua n 1-2 vrk.

Pyyhi graavaantuneesta kalasta  mausteet pinnalta ja leikkaa se sitten (taipuisa fileointiveitsi on paras) ohuiksi suikaleiksi hiukan vinoittain, paksummasta kohdasta kohti pyrstpäätä edeten,

Asettele viipaleet vadille ja koristele vielä roseepippurilla ja hienonnetulla tillillä.

Tiesitkö muuten, että graavilohi  on saanut nimensä ruotsinkielisestä sanasta grava, eli haudata. Lohen satoja vuosia vanha säilöntätapa täällä Suomessakin oli nimittäin haudata lohi viiko(i)ksi maahan suolan ja tillin kanssa, katajanoksien päälle (että neste valui kalasta pois).  Kyseessä on siis hapattaminen, eli graavilohen esiversiot olivatkin aikalailla hapansilakan kaltaisia. Että semmoista haudattua lohta se, gravad lax!

PERINTEINEN JOULU: JOULUTORTUT

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

4. LUUKKU: JOULUTORTUT

Nyt sitten joudun paljastamaan todellisen minäni. Joulutorttujen takia. Oon nimittäin a)vanhoillinen ja tylsä ja b) laiska. 

Vai mitä sanotte tästä torttuaiheisesta joulunajan paasauksesta:

Haluan syödä torttuni joulutorttuina, perinteiseen hyrrän vai onko se sittenkin tähti? malliin leivottuna.
En halua kukkia, en enkeleitä, en lahjapaketteja, ruusuja,  taikinataskuja tai muuta mielikuvituksellista. 

Haluan syödä joulutorttuni luumuhillolla.
En halua joulutorttuihini omenahilloa, vihreitä kuulia enkä Omar-karkkeja. Enkä kylmäsavulohta. 

Sen sijaan joka joulun alla kaulin kaksitoistakertaa taitellun voitaikinan omin pikku kätösin.

No en kai! Unohditteko kohdan b) laiska?

Itseasiassa viime jouluna koitin tehdä rahkavoitaikinan tortuille, monet kun ylistävät siitä leivottujen torttujen makua. Mutta, anteeksi nyt vaan, ehkä en osannut, koska ei niistä mainittavan herkullisia tullut. Vähä sellaisia littanaisia.

Laiska ja joulunaikaan niin kiireinen ihminen kävelee siis kaupan pakastinaltaalle ja valitsee valmiit torttulevyt, joita ei tartte kun puolittaa ja haaroittaa nurkista. Eniten aikaa mulla menee siihen, että etsin  ne voilla leivotut lehtitaikinalevyt. Olen hassahtanut siihen, että niissä olisi se aito maku. Torttulevyjä kun varaa muutaman paketin omaan pakkaseen ja luumumarmeladit kotiin, niin rapeat ja tuoreet, lämpöiset tortut saa 20 min tilauksesta. Vielä minuakin laiskemmalle on ne valmiit paistamattomat pakastetortut.

Minä tykkään kuitenkin askarrella sen yhden asian keittiötyökalun eli taikinahyrrän kanssa. Oikiasti, käytetäänkö sitä mihinkään muuhun kun joulutorttujen leipomiseen? Sen avulla tästä melkein joulun helpoimmasta leivontaprojektista saa kaivettua edes vähän tekemisen meininkiä. 

Joulutortut on muuten yksi parhaista lasten kanssa leivottavista. Valmistuu nopeasti mutta sisältää haasteellista hyrrällä ajoa ja ennen kaikkea se torttujen taittelu. Siinä kyllä pääsee aikuinen pätemään ja päällepäsmäröimään kunnolla.

Joulutorttureseptini on niin nolo, että pakko laittaa edes vaihekuvat.

Joulutortut
10 kpl
5 kpl lehtitaikinalevyjä
3/4 prk Luumumarmeladia
halutessasi voitele kananmunalla ennen paistoa

Vaihe 1.
Puolita torttulevyt. Leikkaa joka nurkasta säde kohti keskustaa. Huomioi, että kokenut torttuilija ei leikkaa kahta terävää kärkeä , jotka saat kun aloittaa keskeltä nurkkaa, vaan aloittaa säteen aina kulman vierestä. Tylppä, sakaraksi jäävä kulma ei nimittäin pala niin herkästi.

Vaihe 2.
Näi ikkää!

Vaihe 3.
Nosta kunkin tortun keskelle  reilu tl luumuhilloa.
Aivotyöskentelyosiossa nostele joka toinen sakara, eli aina se terävä, kohti keskustaa.

Vaihe 4.
Nuavvaan!
Hillonlisäyksen voi suorittaa myös niin, että ensin kiinnittää sakarat ja nostaa niiden päälle hillon. Tulee aika kauniita. Mutta mun tapa on vielä perinteisempi. Muista kohta a).

Vaihe 5. 

Ennen uuniin (tai hillon, jos laitat hillon päälle) laittoa paina sakarat vielä tiukasti kiinni, pohjaan asti. Vähä rumistuu, mutta pakko, muuten aukeaa.
Voitele kananmunalla, sillä saa kiiltoa, minä en vaivautunut. Aukeavat lehtevimmiksi näin.
Paista kiertoilmauuni 200, tavallinen 225 asteessa 15 min keskitasolla.

Vaihe 6. 
Tadaa!

Älä unohda kaiken armahtavaa pölysokeria!

Kyllä se vaan on, perinteinen joulutorttu!

Kaikella kaulinnassa säästyneellä ajalla voit käydä kurkkaamassa Pullahiiren levontanurkka - joulukalenteria.