About me
Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Claesin silakat
Tässä jutussa on nyt vähän surullista se, että näiden pitäisi olla Claesin silakat, mutta nämä eivät taida olla sitä, en nimittäin millään enää muista reseptiä.
Asia on nähkääs niin, että minulla oli kerran asiakkaana laivalla tarjoillessani Claes-niminen herrasmies. Oli rauhallinen lähtö/kattaus ja suulaana ihmisenä innostuin keskustelemaan Claesin kanssa ruuasta, joka tuntui olevan meille molemmille jonkinasteinen intohimo. Claes kertoi joskus osallistuneensa työnantajansa (joku autofirma) reseptikilpailuun Ruotsissa ja korjanneensa voiton tällä herkullisella silakkareseptillä. Tai siis tämäntyyppisellä. mitä nyt valmistin. Resepti oli hyvin yksinkertainen ja ajattelin sen ikuisesti muistavani, mutta kun en sitä sitten tullut kuitenkaan valmistaneeksi, niin luulen, että nyt olen saattanut unohtaa jotakin oleellista.
Siispä jos olet löytänyt blogiini, Claes, oikaise kernaasti reseptini.
Sen muistan, että Claesin resepti sisälsi wasabia, mutta minulla ei sattunut sitä olemaan kaapissa, niin käytin sitten piparjuuritahnaa sen sijasta.
Claesin silakat
500g silakkafileitä
1dl soijakastiketta
1/2 tuubia piparjuuritahnaa tai maun mukaan
reilusti hakattua lehtipersiljaa
Sekoita soijakastike ja piparjuuritahna. Kääntele silakkafileet soijassa ja asettele uuninpellille leivinpaperin päälle vieritysten levälleen. Laita silakat uunin yläosaan ja paahda grillitoiminnalla hyvin kuumassa uunissa kypsiksi. Aikaa ei montaa minuuttia kulu, eli kannattaa vahtia, etteivät pala. Ota silakat uunista ja ripottele pinnalle vielä reilusti hienonnettua lehtipersiljaa.
Nauti peruna- tai juuresmuusin tai vaikka vain vihreän salaatin ja ruisleivän kera.
Silakat saavat upean värin uunissa ja maultaan nämäkin wanna-be Claesin silakat olivat mainioita. kunhan et jätä fileitä soijaan makaamaan, tulee helposti suolaisia.
Kiitos ja anteeksi, Claes!
perjantai 14. lokakuuta 2011
Vietnamilainen broileri-minttusalaatti
Tunnisteet:
aasialainen,
helppo,
härpäkkeet,
härvelit,
kaali,
Kana,
Nigella,
nopeat,
salaatinkastikkeet,
salaatit
Tiedä häntä sitten kuinka vietnamilainen tämä salaatti on, ohje on nimittäin Nigellan "Syötävän hyvää" -kirjasta. Mutta Nigellahan saa pienet kivetkin kuulostamaan herkullisen rapeilta, ja niinpä tämäkin salaatti hyppäsi toteutukseen kirjastosta lainatun opuksen sivuilta.
Ja tehtiin heti kahteen otteeseen samalla viikolla, sen verran näppärän helppo oli toteuttaa. Kuvittelen myös, että sellaista sopivan kevyttä, saa rouskutella vähän enemmänkin, vaikka yrittäisi painoaan tiputellakin. Säilyy jääkaapissa pari päivää, eli oikein hyvä tälläiselle kotiäidille napata vaikka lounaaksi.
Niin ja tärkein pointti oli tietysti, että myöskin hitsin pitsin herkullista. T-o-d-e-l-l-a. Ja sen verran kivan näköistäkin, että kyllä vois kutsua naapurin äiditkin lounaalle. Mutta nythän tässä tulee tämä resepti, niin voivat tehdä ihan itte... ;)
Nyt kun eletään vielä ihanaa kaaliaikaa, niin tässä yksi tapa hukata kaalinkerä toisensa perään. Originaali resepti kuulutti kypsän broilerinrinnan perään, eli tähän käy siis kaikki broilerinlihatähteet. Minulla ei kummallakaan kerralla noita ollut, joten toisella kertaa paistoin vain marinoimattomia broilerinleikkeitä ja toisella kertaa Saarioisten yrtti-valkosipulimarinoituja broilerin sisäfileitä, ja sitten vaan siivutin ne poikkisyin.
Hyvää tuli molemmista. Mutta en tekisi ehkä ihan suikaleista, tai sitten ne pitäis ainakin pilkkoa vielä kypsänä paloiksi, tässä pitää lihankin olla pientä.
Mutta nyt kokkaamaan:
Vietnamilainen broileri-minttusalaatti
2-4 annosta
1 chilipaprika, mieluiten tulinen thaichili, poista siemenet ja siivuta malto
1 muhkea valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
1 rkl sokeria
1 1/2 tl riisiviinietikkaa
1 1/2 rkl limen mehua
1 1/2 rkl vietnamilaista tai thaimaalaista kalakastiketta
1 1/2 rkl kasviöljyä
puolikas keskikokoinen sipuli ohuina viipaleina
mustapippuria maun mukaan
200g valkokaalia suikaleina
1 keskikokoinen porkkana suikaleina
muhkea nippu minttua tai korianteria varsineen hienonnettuna
suolaa
Yhdistä kulhossa chili, valkosipuli, sokeri, etikka, limenmehu, kalakastike, öljy, sipuli ja mustapippuri.
Siirrä syrjään makuuntumaan, mielellään puolisen tuntia.
Mulla on muuten kätevä meksikolainen härveli limen puristamiseen.
Sipulista saa ihanan ohuita zipaleita mandoliinilla. Mulla on vaan sellainen parineuron muovimalli, mutta kyllä sekin toimii.
Kuvassa julienneleikkuri, kuva kylläkin toisen ruuan valmistuksesta niin siinä on niinkun kesäkurpitsaakin, jos ihmettelette. |
Noin. Ja sitten päälle kirpakka kastike ja oikein hyvin sekoittelua, että kastike maustaa joka ripenen. Lopuksi sekoitetaan tuore minttusilppu mukaan tai korianteri. Mulla ei ensimmäisellä kertaa ollut minttua ja siksi laitoin ikisuosikkiani korianteria. Molemmat on ihania, raikkaita ja teemaan sopivia, mutta ymmärrettävästi erimakuisia....tarkista suola ja pippuri.
Ja mitäs mä vielä valehtelisin sanoisin? No ainakin sen, että kannatta heti tuplata tai triplata ainaskin tämä annos. 200g kokonaisesta kaalinpäästä on nimittäin ihan turhan pieni siivu. Kanaa ei nyt välttämättä tarvitse olla aivan samassa suhteessa lisää. Laitoin tuohon nyt kumminkin nuo originaalit määrät. Söin kyllä itse tuon koko annoksen samana päivänä yksin. (no...mulla ON liian suuret annoskoot, tiedetään, tiedetään...).
Mutta tämä oli vaan niin hyvää ja kevyttä
torstai 13. lokakuuta 2011
Tuhti ja tulinen avokadokeitto
Jouduttuani ruinarilauman hyökkäyksen kohteeksi (vitsi/vitsi) olen pakoitettu mitä pikimmällä aikataululla julkaisemaan sunnuntaina pikkuveliNuutin luona nauttimani herkullisen keiton ohjeen. Ohje on siis Anna-lehdestä alkuperäisin ja Nuutinminna oli juuri laittanut sen mulle facebookkiin, eli nyt pääsemmä julkaisuhommiin.
Keitosta on vielä sanottava, että se oli erikoisen kuohkeaa, äitini kysyikin oliko se laitetuu sifonin (kirjoitetaanko se noin?)läpi . Niinkuin meistä kukaan olisi koskaan semmoista syönyt. Paitsi ehkä tietämättään. Ei meidän perheessä ole kyllä sifoniaakaan (ed. kys.?) kellään....
Myös kuvani ei jostain syystä toista värejä autenttisesti. Eli jos kuvittelet, että tuo kuppi on sitä oliivinvihreää teemaa, niin voit ehkä nähdä sielusi silmin keiton ihanan keväänvihreän värin.
Ja vielä yksi tunnustus. Jostakin syystä olen skipannut kaikki avokadokeitto-ohjeet, koska muistan jostakin blogista lukeneeni jonkun tehneen keittoa joskus, ja se oli ollut hirveää??? No oli kai huono resepti, sillä tämä on ihan pop!
Suluissa Nuutinminnan lisäykset, omani kursiivilla.
Tuhti ja tulinen avokadokeitto
(olis voinu olla tulisempikin)
3 avokadoa (laitoin 4)
3-4 limen mehu
5dl kylmää kana- tai kasvislientä
2dl kevyttä ranskankermaa
1tl juustokuminaa
1 punainen chili
3 mausteista raakamakkaraa eli käytin chorizoa
suolaa
mustapippuria
PINNALLE:
avokadoöljyä
silputtua korianteria
ja ne maggarat
- Tee liemi kuutiosta/fondista tai ota omatekemä pakkasesta(tai parantele valmista) ja anna jäähtyä.
-Halkaise avokadot, kaavi hedelmäliha ja soseuta limemehun kanssa
-lisää avokadososeeseen ranskanderma ja juustokumina. Mausta suolalla ja pippurilla. (Tässä vaiheessa lisäsin limemehua ja ylimääräisen avokadon, koska maistui liikaa ranskankermalle)
-Paahda chilipalkoa hetki valurautapannulla, halkaise ja poista siemenet ja silppua keittoon. Pyöristä keiton makua tarvittaessa juoksevalla hunajalla (en pyöristäny)
-Puserra makkaramassa ja paista pannulla.
-Lusikoi kuumat maggarat kylmän keiton pinnalle. Lisää lopuksi avokadoöljyä ja silppua pinnalle korianteria.
Seinäjoen kaupoissa ei ollunna taas korianteria, joten meni ilman, hyvää silti, niin korianterifani kuin olenkin.
Eli reilusti limeä. avokadoa ja chiliä, niin hyvää tulee. Kiitos Nuutinminna. (ja Anna!)
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Kateuden siemeniä
Läl läl läl läl lällää....
Mullaapa on pikkuuveliii...
Sen perhe kutsuu meitä aina syömään,...
Siellää saa vain syörä ja naut-ti-aa
Viime sunnuntaina aloitettiin taivaallisen hyvällä kylmällä avokadokeitolla, jonka pinnalla oli kuumaa chorizoa.
Laitoin heti tätä teen -listalle. Ihanaa oli. NuutinMinna oli laittanut reseptiä reippaammin limeä, ja sehän passas. Resepti oli Anna-lehden hiljattaisesta numerosta.
Pääruoka oli pikkuveliNuutin käsialaa, omasta päästä kuulemma. Hyvin hyvä merellinen spagetti.
Kampasimpukoita ja sahramia, tiikeriravunpyrstöjä (raakoja pakkasesta) ja mitä lie ihania makuja. Otin 3 kertaa lisää... Päälle puristettiin reilusti sitruunaa. PikkuveliNuutti oli lukenut jostakin, ettei paprika sovi merenelävien kera samaan pastaan. mutta kylläpäs sopiikin!
Jälkiruuaksi sain nyt sitten sitä Uunijäätelöä. Pohjalla oli marjapiirakka. On se upea ilmestys uunista otettaessa.
Kyllä kevyt siivu aina aterian kruunaa...
Ootteko edes pikkuisen kateellisia...?
Mullaapa on pikkuuveliii...
Sen perhe kutsuu meitä aina syömään,...
Siellää saa vain syörä ja naut-ti-aa
Viime sunnuntaina aloitettiin taivaallisen hyvällä kylmällä avokadokeitolla, jonka pinnalla oli kuumaa chorizoa.
Laitoin heti tätä teen -listalle. Ihanaa oli. NuutinMinna oli laittanut reseptiä reippaammin limeä, ja sehän passas. Resepti oli Anna-lehden hiljattaisesta numerosta.
Pääruoka oli pikkuveliNuutin käsialaa, omasta päästä kuulemma. Hyvin hyvä merellinen spagetti.
Kampasimpukoita ja sahramia, tiikeriravunpyrstöjä (raakoja pakkasesta) ja mitä lie ihania makuja. Otin 3 kertaa lisää... Päälle puristettiin reilusti sitruunaa. PikkuveliNuutti oli lukenut jostakin, ettei paprika sovi merenelävien kera samaan pastaan. mutta kylläpäs sopiikin!
Jälkiruuaksi sain nyt sitten sitä Uunijäätelöä. Pohjalla oli marjapiirakka. On se upea ilmestys uunista otettaessa.
Kyllä kevyt siivu aina aterian kruunaa...
Ootteko edes pikkuisen kateellisia...?
maanantai 10. lokakuuta 2011
Dutch oven ja vaiva(ama)ton leipä
Tunnisteet:
leipä,
leivonta,
maitotyttö
Mikä kaunotar! Mikä ihana leipä! Uskomaton paksu rapea kuori! Maalaisleivän tuntu!
Niin, tämä on se New Yorkista lähtöisin oleva No-knead bread eli leipä jota ei ollenkaan vaivata, joka valmistuu lähes itsekseen, ellei oteta lukuun 12-14 h odottelua. Sitä myös monessa blogissa Kattilaleiväksi kutsutaan, ja tämäkin liittyy valmistustapaan.
Kaikki muuthan ovat tätä valmistaneet jo 3-4 vuotta sitten, mutta johan se minäkin lopulta kerkesin kokeilemaan. Ja on tämä semmoinen resepti, että ansaitsee esiinnostatuksen aika ajoin. Olkoon tämä siis loppusyksyn muistutus kaikille leipäreseptistä, jolla saa kuka tahansa jauhopeukalotonkin aikaan priima limpun.
Ja entäs sitten se Dutch oven eli hollantilainen uuni? Kuulkaa oppia ikä kaikki. Säikähdin jo kamalasti, että nytkö mun keittiöstä puuttuu tämä leivän tekoon tarvittava uuni ( tuli mieleen sellainen vanhanaikainen, puilla lämpiävä valurautauuni jostakin pieni talo preerialla ajoilta...). Vaikka enklanti pitäisi olla meikäläisellä hallussa kohtalaisen laaja-alaisesti, niin nyt kyllä pomppas!
Vaan ei pompi enää, sillä värkkihän löytyi meiltä. Ja taitaa muuten löytyä teiltäkin.
TA-DAA!!!!
Siinä se on. Vanha kunnon valurautapata. Hienommin anglosti sanottuna siis Dutch oven. Omani on todellakin VANHA, mutta onneksi myös KUNNON, paranee vain palvellessaan, kuten padoilla lienee oikein hoidettuna tapana. (= pesu heti ruuanvalmistuksen jälkeen kuumalla vedellä ilman astianpesuainetta, kuivaus kuumalla liedellä ja hiukan öljyä sisäpinnoille). Padalla teen pataruokien lisäksi Bolognese-soosiit spagettiin ja lipstikkakeitonkin. Nyttemmin siis myös upean maalaisleivän.
Vaivaamaton kattilaleipä
(oikiasti kyllä sanoisin, että VALURAUTALIMPPU)
7 dl hiivaleipäjauhoja tai vehnäjauhoja
1/4 tl kuivahiivaa
11/2 tl suolaa
4 dl kädenlämpöistä vettä.
Erä 1
Tapahtuu siis vaikka leipomista edeltävänä iltana:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita sitten mukaan vesi. Tässä vaiheessa sinulla on melko vetelä velli, mutta jätä se huoletta (lämpöiseen) huoneenlämpöön 12-14 tunniksi, esim yöksi (sillä tuohan on pikkulapsiperheen äidin normaali yöuni) ja peitä liinalla. Anna pikkuriikkisen hiivamäärän tehdä taikojaan.
12 tunnin kuluttua sinulla on kulhossa jotain tälläistä, noussutta ja kuplivaa taikinaa.
Erä 2
Jauhota leivinalusta erittäin reilusti ja kaada taikinavelli sille. Käytä apunasi taikinakaavinta niin ei tarvitse liata käsiä. Nostele kaapimen avulla aina nurkka kerrallaan keskustaa kohti, kunnes velli alkaa muistuttaa enemmän taikinapalloa.
Kas näin.
Jauhota sitten leivinliina hyvin ja laita se vaikka korinpohjalle ja kumoa taikina siihen. Ei se vieläkään leivän mallissa ilman koria pysyisi.
Rumaltahan tuo näyttää, kun en ole antanut lupaa alkaa sitä sileäksi vaivaamaan. Mutta mikäli et ole kokenut leipuri, et ehkä sitä sileäksi saiskaan, joten NÄPIT IRTI, toinen liina päälle ja kohoamaan 1 tunniksi.
Nyt -siis leivän kohottua tunnin- lykkäät sitten tyhjän rautapadan uuniin. Laita uuni kuumenemaan 230 asteeseen. Kun uuni saavuttaa lämpötilan anna padan olla siellä vielä 1/2 h. Tarkoitus on saada pata hirveän kuumaksi, silloin nimittäin märkä taikina ei tartu reunoihin. Että tässä on niinkuin joku pointti.
Padan kuumuttua, toimi vikkelästi. Nosta pata uunista paksuilla patakintailla jollekin kuumuutta sietävälle pinnalle, avaa kansi ja kippaa löysä taikina pataan.
Äläkä anna kierteiden ja kaarteiden ja urien häiritä. Kansi päälle ja uuniin 20 minuutiksi (Aika alatasolla). 20 minuutin jälkeen nosta lämpö 250 asteeseen ja poista kansi. Nyt maltat odottaa vielä 20 minuuttia ja jos leipäsi ei ennen sitä ole palanut, niin nyt se on valmis. Poista uunista.
Samantein sitten kumoatte sen pannusta ja ritilälle jäähtymään. Jos meinaan maltatte.
Kyllä KUULKAA voi siinä siivulla sulaa ihanasti!
Ja niin niiiiiin helppoa. Uskaltaiskohan seuraavaksi kokeilla jos tämä onnistuu vähän muuntelemalla? Vaikka kuminaa mausteeksi. Tai tilliä. Osaksi kauraa tai ohraa. Tai sitä spelttiä. Muunnelkoon ken uskaltaa! Mutta tällä reseptillä ei ainakaan voi mennä vikaan. Ja katsokaa tuota rapeaa kuorta. Ei sitten mitään muovipussisäilytystä tälle käntylle!
Viisas lopettaisi varmaan tähän, mutta pakko vielä ottaa loppukevennys: Maitotyttö on nimittäin aloittanut matkansa kohti kulinarismin huippua.
Ja mikä parempi tapa aloittaa kuin analysoimalla äiteen keittokirjoja...
Hilja on sen verran nopia likka, jotta täydellistä still-kuvaa on vaikiampi saara.
Ja se muuten lavasti tilanteen ihan itte.
Äiteen villikko. <3
lauantai 1. lokakuuta 2011
Peukku suklaa-pistaasikipolle!
Tunnisteet:
juomat,
jälkiruoka,
kilpailut
Paulig kutsui joukon ruoka- ja leivontablogeja kehittelemään kahveilleen sopivia makupareja. Pientä jälkiruokaa, herkullista leivonnaista tai muuta hiukopalaa, joka sopivasti täydentäisi sille valitun kahvin aromeja.
Nyt on sinun vuorosi äänestää peukuttamalla lemppari-makupariasi. Joku onnellisista äänestäneistä pääsee viettämään luxu-viikonloppua hotelli Kämppiin ja illastamaan Chez Dominiqueen. Ei paha!
Sain kotiin maisteltavaksi upean valikoiman Pauligin kahveja. Valinta meni hiukan sentimentaliankin puolelle, kun arvoin pitkään lähdenkö kehittelemään makuparia Kenyalle vai Mexicolle. Kenyan arvelin kuitenkin passaavan kuin sialle otsatukka nenä päähän tämän kehittelemäni suklaa-pistaasikipposen kanssa.
Maitotyttöni lopetettua meijerikäynnit lojuu taloudessani jatkuvasta kierrätykseen kuskaamisesta huolimatta vakiomäärä pilttipurkkeja: täydet siististi komerossa odottamassa syöntivuoroaan, puoliksi syödyt tiskialtaassa, pestyt tiskipöydän reunalla, osa matkalla kodinhoitihuoneen lasinkeräyspussiin jne. Aina välillä joku eksyy lapsille vesivärin huuhtelupurkiksi tai pihlajanmarjahyytelön säilöntäastiaksi.
Luonnollista siis, että jatkuvasti silmissä pyörivistä pilttipurkeista muodostui pikku herkkuni- sanoisinko- rakennusastia. Suklaasta en myöskään päässyt irt ajatuksissani ja kun vielä halusin ehdottamasti mukaan pähkinää ja suolaa. Sen lisäksi, että suola sopii suklaalle, se sopii erinomaisesti myös kahviin. Tästä oli hyvä esimerkki rakas Oravan pappani joka koko pitkän elämänsä laittoi kahvikupilliseensa pikkulusikallisen suolaa. Suola oli aina pöydässä noin desin vetoisessa punaisessa muovikipossa, lusikkana oli pieni katkennut koristelusikka.
Ja näin ne maut lähtivät viemään minua... Kilpailuvastauksessani luonnehdin luomustani minulle epäominaisen lyhyesti ja ytimekkäästi:
Purkillinen puhtaita makuja ja parhaita raaka-aineita; tummaa
suklaata, pistaasipähkinöitä, oliiviöljyä. Illallisen päättää suklainen nautinto
reilun maalaisesti kipossa kera kupillisen Paulig Kenyaa.
Sormisuola viimeistelee suklaan maut ja tukee kahvin aromeja.
Suklaa-pistaasikipponen
200g pistaasipähkinöitä
2rkl kuumaa vettä
1/2rkl vaaleaa siirappia
200g tummaa suklaata
2dl kuohukermaa
1dl laadukasta neitsytoliiviöljyä
sormisuolaa
6 kpl digestive keksejä murskana
Kuori pistaasit ja kalttaa ne upottamalla hetkeksi kuumaan veteen,jotta saat pähkinän "sisäkuorenkin" irroitettua. Näin pähkinämurska pysyy kauniin vihreänä. Surraa pistaasit murskaksi veden kanssa tehosekoittimessa ja mausta siirapilla
Sulata paloiteltu suklaa mikrossa miedolla teholla välillä sekoittaen. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi ja sekoita hukan jäähtynyt suklaa vaahtoon. Lisää oliiviöljy nauhana koko ajan vispaten.
Rakenna annokset pieniin lasipurkkeihin (esim piltti) tai annosmaljoihin. Pohjalle keksimurskaa, sitten suklaamousse, kerros pistaasivoista ja uusi kerros suklaata. Koristele pistaasivoilla, muutamalla pähkinällä ja ripottelemalla annoksen päälle sormisuolaa. Tarjoile heti, annosta ei voi laittaa jääkaappiin oliiviöljyn jähmettymisen takia.
2rkl kuumaa vettä
1/2rkl vaaleaa siirappia
200g tummaa suklaata
2dl kuohukermaa
1dl laadukasta neitsytoliiviöljyä
sormisuolaa
6 kpl digestive keksejä murskana
Kuori pistaasit ja kalttaa ne upottamalla hetkeksi kuumaan veteen,jotta saat pähkinän "sisäkuorenkin" irroitettua. Näin pähkinämurska pysyy kauniin vihreänä. Surraa pistaasit murskaksi veden kanssa tehosekoittimessa ja mausta siirapilla
Sulata paloiteltu suklaa mikrossa miedolla teholla välillä sekoittaen. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi ja sekoita hukan jäähtynyt suklaa vaahtoon. Lisää oliiviöljy nauhana koko ajan vispaten.
Rakenna annokset pieniin lasipurkkeihin (esim piltti) tai annosmaljoihin. Pohjalle keksimurskaa, sitten suklaamousse, kerros pistaasivoista ja uusi kerros suklaata. Koristele pistaasivoilla, muutamalla pähkinällä ja ripottelemalla annoksen päälle sormisuolaa. Tarjoile heti, annosta ei voi laittaa jääkaappiin oliiviöljyn jähmettymisen takia.
Ei muuta kun lusikka ja kupponen kahvia kauniiseen käteen ja kipposta äänestämään. Paulig-jury valitsee 10 eniten ääniä saaneen keskuudesta voittajan, joka pääsee Kööpenhaminaan viikonlopuksi ja syömään jo kahdesti maailman parhaaksi valittuun ravintola Nomaan.
Pyörtyisin!
Siis peukut pystyyn! Aikaa on Marraskuun 2011 loppuun asti.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Hyvät, pahat ja rumat
Oikeasti otsikon kuuluisi lukea "Hyvät,
Kaksi kolmesta on kai aika mukiinmenevä suhde, varsinkin kun onnistuin jättämään tuon keskimmäisen pois. Toisaalta kun sanon ruma, tarkoitan RUMA, eli mikäli ruokailu ei tapahdu silmälappujen kanssa, saattaa ulkonäkö herättää epäilyksiä.
On joitakin (no, aika moniakin...) kokkausjuttuja, joita en ole syystä tai toisesta koskaan tehnyt. En ole tehnyt polentaa, uunijäätelöä tai hummeria. En piimävelliä, jänistä tai hollandaise-kastiketta. Enkä varsinkaan koskaan ikuna tuorepastaa, vaikka olen omistanut pastakoneenkin jo viisitoista vuotta ainakin, se lienee ainoita koskaan saamiani arvontavoittoja; osallistuin joskus johonkin MeNaiset -lehden reseptikilpailuun, jossa sitten arvottiin kaikkien ei-voittaneiden kesken pastakone. Siis voitin vaikka hävisin. Lucky me!
No, niinkuin täälläpäin sanotaan, en ole saanut ÄNTIIN valmistaa tuorepastaa (mikäli minulta pastakone olisi puuttunut, olisi polte ollut varmaan kauhea.) Se on vaikuttanut vähän työläältä, varsinkin kuvitelmani hapuilevasta ensikerrasta. Sitäpaitsi, kuivapastahan on hyvää. Olkoonkin, että tuorepasta useimmiten vielä parempaa..
Mutta kun pastan teon helppoutta ja yksinkertaisuutta on toitotettu (15 vuotta...), niin johan se minäkin uskoin ja tartuin toimeen. Ja vaikka haluaisin miellläni kaikkia rohkaista sen tekoon, niin kyllä mun on aivan totuuden nimessä sanottava, ettei se nyt aivan NIIIIIIN yksinkertaista ollut. Ainakaan ulkonäöllisesti. Mutta ens kerralla olen jo varmaan parempi, tästä voi mennä ainoastaan ylöspäin.
Nyt valmistetaan siis RAVIOLEJA. Hilkka ja Yoda toivat retkiltään jo kolmannen satsin suppiksia. Osan keittelin suppilovahverohillokkeeksi odottamaan syksyn ensimmäistä hirvipaistia ja osa sitten ihan huuti mulle sieltä paperikassista, että me halutaan pastatyynyksi. Siispä niitä.
Tuorepasta
Vaikka te kaikki muut osaatte varmaan valmistaa tuorepastaa, niin pikku kertaus kuitenkin prosessista. Eli nyrkkisääntö munaa kohti 100g jauhoja. Itse tein 3 munasta taikinan.
3 munaa
300g durumvehnäjauhoa
1 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl vettä
hiukan suolaa
Sekoita muna, jauhot ja suola yleiskoneessa taikinaksi, lisää lopuksi nesteet. Tämähän tehdään Italiassa tietysti hienosti käsipelillä jauhokuoppaan munat - tyylillä, mutta tämä oikoo. Muotoile taikinasta kimmoisa pallo, kääri muovikelmuun ja nosta lepäämään 1/2 - 2h jääkaappiin. Taikina kiinteytyy siellä, vaikka olisikin hiukan muruinen.
Ja sitten joko kaulitaan tai käytetään pastakonetta yhä uudestaan, kunnes saadaan paperinohutta levyä. Jauhojakin on jossain hyvä olla, en tiedä kuuluuko niitä käyttää, kun en ollut jaksanut lukea ohjeita. Jokatapauksessa pastalevyn mankelointi oli sen verran vaikiaa hommaa, että värväsin Urho7v:n pyörittämään kampea, että itse sain syöttää/ottaa pastalevyä vastaan. Prosessista ei valitettavasti tallenteita, kun en hallitse varpailla valokuvaamisen jaloa taitoa.
Tällä lailla täytettä levylle teeluskallinen kerrallaan, sitten voitelin (ihan vaan juomalasiin kastetulla etusormella) täytteen ympäriltä vedellä, että toinen pasta-arkki tarttuisi kinni. Nostin sen kanneksi ja painelin kiinni täytteen ympärille keskeltä reunojen suuntaan, ettei jäisi ilmaa sisään. Leikkasin taikinapyörällä neliöiksi.
Raviolit jätettiin lepämään n.tunniksi ja sitten kypsennettiin 2-3 minuuttia erittäin väljässä suolalla maustetussa vedessä, josta nostelin ne reikäkauhalla kypsinä pois.
Ja tämmösiä järkkyjä niistä tuli:
Oottapa saattaneet nähdä kauniimpiakin....
Suppilovahverotäyte Raviolille
4 dl hienonnettuja suppilovahveroita (tuore)
2 punasipulia hienonnettuna
1 kourallinen pinjansiemenia veitsellä rouhittuna
1 rkl tuoretta timjamia silppuna (Revi lehdet oksista)
1 rkl tuoretta lehtipersiljaa (tai muita yrttejä)
200g ricottaa tai jotakin muuta (maustamatonta?) tuorejuustoa
mustapippuria, suolaa
Voita paistamiseen
Pasita sipulit ja sienet voissa pannulla hiljakseen kunnes ei enää ole nestettä. Älä käristä kuitenkaan.
Lisää yrtit ja mausteet, sekä pinjansiemenet, anna paahtua vähän pannulla. Jäähdytä seos ja sekoita lopuksi ricotta-juustoon. Tarkista maku, saa olla aika reilusti suolaa, että maistuu . Tätä täytettä jäi muuten vähän yli, mutta toisaalta heitin aika paljon taikinaakin pois.
Tarjoilu: Suppilovahvero-raviolit ruskistetun salviavoin kera
Suppilovahverotäytteisiä ravioleja
50g voita
kourallinen salvianlehtiä
Sulata voi pannulla ja lisää salvianlehdet. Anna voin ruskistua hiljaisella tulella. Asettele 3-4 raviolia per annos lautaselle, valuta salviavoita päälle, käännä muutama rouhaisu mustaapippuria ja ripottele päälle parmesanlastuja.
Ehkä epämääräisen näköistä, mutta uuuuuuuuuuuuuu miten herkullista!!
Sienitäyte oli täydellisen pehmeää ja pyöreää ja pähkinäinen voi salvianlehtineen voiteli raviolit liukkaasti kurkusta alas.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Kuten ihka ekasta kuvasta saattaa arvatakkin.
Piitkästä, piitkästa aikaa minua puhutteli männä viikolla myös pioneerinainen Ree, joka niinikään oli raviolintekopuuhissa (ja pöh, käytti valmiita mitä lie kiinalaisten Wonton nyytin kuoria). Hän kertoi että siellä täällä voi ravintolassa törmätä oikein sananmukaisesti munaravioleihin.
Ettei ensimmäisen pastanvalmistuskerran vaikeuskerroin vastaisi normaalia, päätin myös kokeilla näitä.
Munaraviolit
Asettele pastalevylle haluamasi määrä munankeltuaisia ja sitten varovasti toinen levy päälle ja toimi kuten sieniraviolienkin kanssa (muista kostutus).
Keittoaika oli vähän hepreaa, taisi mennä 3 minsaa, kun näytti ettei pasta kypsy, ja melkein ylikypsensin keltuaisen. Onneksi juuri viime minuutilla nostin pois kiehumasta.
Asettele annoslautaselle, valuta päälle hyvää oliviöljyä, suolaa ja mustapippuria myllystä. Sekä tuoretta oreganoa. Upota haarukkasi ravioliin ja huku nautintoon.
Mielestäni yksinkertaisen unohtunaton ja herkullinen alkuruoka! Ja varmaan taitavammalla pastanvalmistajalla myös ulkonöllisesti komeammat raviolit.
Lopuksi vielä kiitän taas omaa pientä villiintynättä puutarhaani, joka vielä luovutti salviaa, oreganoa, lehtipersiljaa ja timjamia kokeiluihini. Sekä naapurin kanoja munista. (no ei vaiskaan, huono vitsi; naapureilla ei ole kanoja, mutta ollaan kyllä kovia lainaamaan puuttuvia ruokatarvikkeita toisiltamme, kuin ennenvanhaan) Ja puutarhassa oli myös ihana yllätys Tänä kesänä kituneet gladiolukseni olivat kuin olivatkin päättäneet keskittää voimansa ja suoda näin ennen hankikelejä kesän ainoan kukinnon.
Ja sekös minua ilahdutti suuresti.
Ihana,ihana väri. Kiitos rouva Gladiolus!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)