Voi tätä haikeutta, elämän etappien saavuttamista, luopumisen tuskaa ja uuden odotusta. Eskarin päätösjuhlassa reippaat ensi syksyn koululaiset kajauttivat ilmoille ihanan laulun, joka meni kutakuinkin näin: "Lähtisitkö viidakkoon sankarihommiin,eiks vaan? Vai onko sulla jotakin muuta nyt suunnitteilla? Pitäis pelastaa pari ???? ja perhostakin ja vangittuna on Tarzan ja Janekin" ja sitten kertsissä: " Oon sankarihommiin valmis nyt, oon päiväkodin läpi käynyt!" Yhtään ei itkettänyt...!
Urho6v. sai aikoinaan 2-vuotiaana aloittaa aivan upouudessa lähipäiväkodissamme. Aivan pienimmistä Kultahipuista ei tarvinnut aloittaa, mutta Kastehelmet, Jalokivet ja nyt eskarilaisena sitten Timanttien ryhmät tulivat kaikki tutuiksi.
Olen itse syntynyt itsenäisyyspäivänä, ja lapsuuteni trauma suorastaan oli se, että koskaan ei koulussa laulettu onnittelulaulua tai muuten huomioitu syntymäpäiviäni, kuten niillä joilla se joskus sattui arkipäiväksi. Urho6v, heinäkuulla syntynyt, on myöskin pitänyt aina tuolloin lomaansa päiväkodista, mutta tämäkin asia on päiväkodissamme ihanasti aina huomioitu. Niinpä nytkin sitten eskarin viimeisellä viikolla vietettiin kaikkien kesälasten synttäreitä, eri päivinä.
Kotoa sai halutessaan viedä jotakin herkkua oman lapsensa synttäreille tarjottavaksi. Tekaisin minimuffinssityyppisesti Urhon herkkua
mokkapaloja tällä ohjeella. Extrana lisäsin pari desiä suklaahippuja taikinaan. Paistoaika oli myös vain sellaiset 8 minuuttia kun tein kuppikakut nyt siis pieniin minimuffinssivuokiin sopiviksi suupaloiksi ja jäähtyneenä pursotin kuorrutteen ja heitin päälle kaikki koristeet, mitä kaapista löytyi. Sometimes more is MORE!
Kuorrutetta en tehnyt tavanomaista mokkapalojen tomusokeri/kaakao/kahvi/voiseosta vaan laitoin paketilliseen maustamatonta tuorejuustoa 2dl tomusokeria ja riittävästi tummaa kaakaota. Tästä tuli kyllä vähän lievempää ja sotkevampaa kuin mitä voikuorrutteesta tapaa tulla. Mutta ainakin tyhjä rasia tuli takaisin ja Urho6v kertoi, että jotkut lapset olivat sanoneet, että hyviä... :)
Tänään sitten aivan vipa-viimeisenä päivänä, vietiin päiväkotiin kortti, kotikatumme eskarijengiläisiltä.
 |
| Timantit oli siis eskariryhmän nimi |
Vielä täytyy mainita, että eilen selvisi sekin asia, joka jäi eskarin kevätjuhlasta äidin mieltä hieman painamaan. Juhlan lopuksi eskarilaiset seisoivat edessä rivissä ja päiväkodinopettaja piti kauniin puheen meille vanhemmille, kuinka voimme lapsiamme tukea ja rakastaa. Hän mainitsi sitten jotenkin, että muistakaa, että nämä pienet ihmisen alut tarvitsevat vielä paljon SYLIÄ joka päivä, niin Urho silloin osoittamaan sormella minua ja kovalla äänellä ilmoitti, että "et oo pitäny, et oo pitäny".
Jos nyt hiukan hävettikin, niin ainakin askarrutti kuinka lapsella voi olla tuollainen käsitys, minä itse kun olen ajatellut, että olen kova pussailemaan, halaamaan -tai täälläpäin "vetämään kaulasta"- ja sylissä pitämään. Aina olen sanonut, että vaikka meillä olisi mikä riita, niin äidin syliin saa aina tulla. Ja näin on usea riita päättynytkin.
Eilen illalla siis kun oltiin saatu yökkärit päälle, istuin sohvalla ja halailin sylissäni istuvaa Urhoa käytiin seuraava sananvaihto:
-No nyt oon ainakin tänään pitänyt sua sylissä.
-Et oo!
-??? Koko aijanhan sä oot mun sylissä ???
- Ei tää oo mikään syli kun sä istut. Aikuisen pitää seistä ja kantaa, se on syli!
