PORKKANA-LINSSIKEITTO UUDENVUODEN TILITYKSEN KERA

Arki. Talvi. Lumi. 

Kaikki nämä asiat ovat mulle positiivisia, silti reilun kahden viikon joululoman jälkeen laskeutuminen arkeen on ottanut yllättävän lujille. Sain kyllä lomalla nukuttua monta kertaa pitkään ja nauttia perheen seurasta leppoisissa merkeissä, mutta en ole aivan varma lataantuivatko akut silti aivan täyteen.

Vuotta 2021 on odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä siitä puhuta samaan sävyyn kuin 2020:sta, josta tehdyt meemit huutavat: I hope we never meet again!

Kyllä, mullekin 2020 on ollut erilainen vuosi monella lailla, mutta en koe, että se olisi ryöstänyt lopultakaan mitään olennaista (jos ei nyt lasketa matkustelun vapautta, fyysistä työyhteisöä ja - ympäristöä, kokoontumisia perheen, ystävien ja harrastusyhteisöjen välillä...) Sopeutumaan on joutunut, mutta meidän ihmisten superpowerhan on nimenomaan soputumiskyky (luin sen jostakin, ja se oli mielestäni hyvin sanottu). Saan toki olla kiitollinen päivätyöstäni, jonka onni on se, että se on säilynyt, mutta ei ole myöskään muuttunut liian kuormittavaksi. En aio olla katkera vuodelle 2021 vaan katsoa eteenpäin. Uudenvuoden lupauksia en tehnyt, mutta ajattelin, että haluan siivota elämästäni pois turhaa negatiivisuutta, niin ympäriltäni kuin varsinkin itsestäni.Toivon, että löytäisin vielä sen hymyilevän, iloisen ja innostuvan itseni, joka joskus ainakin olen ollut.

Ja jos olisin tehnyt uudenvuoden lupauksia, niin varmaan olisi pitänyt luvata keventää ja järkevöittää ruokavaliota. Ehkä se on tuolla jossain takaraivossa.

Kun ainainen kiire seuraa kintereillä, vaikka kuinka yritän ottaa rauhallisesti, saa se miettimään prioriteettaja. Kun omatunto soimaa, kun lapsi on ollut tuntikausia kännykällä,etkä itse ole ehtinyt edes ehdottaa mitään järkevämpää tekemistä, saati, että olisit ottanut aikaa tehdä jotakin yhdessä. Kun päivät vain täyttyvät (myös lomapäivät, pois lukien työt) kaikesta; ruuanlaitosta, siivouksesta, pyykinpesusta, lemmikeistä ja silti meillä on aina joko puhtaitten tai likaisten pyykkien vuori, tasaisen sekaista ja muutama katastrofi (tällä hetkellä viittaan työhuoneeseen ja makuuhuoneeseen, joissa käynnissä "operaatiot" sekä keittiöön, jota vaan en tunnu koskaan saavan täysin siistin kuntoon), ei ne ainakaan positiivista energiaa säteile.

Laskin yks päivä esimerkkipäivän (kun mies on merillä), jossa siis minullakin on vain 24 h käytössä. 

• Uni 8 h (se on pakollinen, muuten saan fyysisiä oireita, vaikka joskus tästäkin tingitään, ei niinkään valvomalla vaan  klo 3-5 aamuherätyksillä, ja itse asiassa tarvitsisin unta ehkä tunnin pari reilummin) ja 
• työpäivä 8 h (se on siis 7,25, mutta orientoitumiseen, nyt etätöissä puleerausaika ja työmatka jää toki pois). Ollaan siis 16 tunnissa, 1/3 osa jäljellä. Eikä oo vielä trehty kun töitä ja nukuttu.
• Aamiainen ja Hiljan laittaminen kouluun 1h 
• muut ateriat 1h
• koiralenkit 2h
• hevonen 3h
• jäljelle jää harrastuskuskauksiin, kaupassa käyntiin, bloggaamiseen, muihin töihin, asioiden hoitoon, pikaluistelujuttuihin, hengittämiseen 1 h

Aika masentava yhtälö, joka ei vaan toimi. Tuo nyt oli päivä kiireisintä laatua, mutta tuollaisiakin on. Äitini auttaa silloin paljon. Tuossakin on aika minimiajat, selviänkö mä nyt ruuanlaitosta ja syömisestä yhdessä tunnissa vuorokaudessa? Ehkä en. Tällä hetkellä IsoHoo on suurimman ajan kotona, joten hän hoitaa pääsääntöisesti Meimitherottweilerin lenkitykset, eikä nyt juuri alkavasta lumentulostakaan tarvitse murehtia lumitöiden osalta. Tallilla en käy ihan joka päivä, ainakaan 3 h, joka menee helposti ratsastuspäivinä, toisina päivinä saatan selvitä tunnillakin jos liikutan hevosen kävelemällä (Hanski on laihiksella, joten sitä ratsastetaan ja kävelytetään lisäksi joka päivä, urakan, tai tämän mielenterveyttä ja fysiikkaakin ylläpitävän harrastukseni jaan toisen omistajan, Anumarian kanssa).

Joku voi ajatella, että meneepä sillä paljon aikaa noihin eläimiin, että oma valinta. Ja niin onkin ja näin on hyvä.

Ai niin, se resepti. Unohdan ihan itseni kun alan jaaritella kuinka jyrän alla olen. Ehkä nämä on kuitenkin kolmannen maailman ongelmia ja myös omia valintoja, ja enemmän täytyy olla kiitollinen.

Yritän olla. Mutta tsemppiä muillekin asioiden kanssa painiville. Omat asiat ovat kuitenkin jokaiselle tärkeitä jo terveydenkin kannalta.

Mutta se resepti: olen niin iloinen, että Maitotyttö tykkää ylikovaa kasviskeitosta. Linssejä lisäämällä siihen saa sopivasti myös proteiinia, ja olen Urho16v: llekin yrittänyt asiaa mainostaa. Aina auttaa jos kylkeen leipoo sämpylöitä, niin tein nytkin Mikan klassikko-ohjeella.

Mutta keitto on siis hyvä, helppo, nopea ja ravitseva eli täydellistä arkiruokaa.

(ja apua, "pikkupoikani" tuumas mulle eilen, että "Äiti, ens vuonna mä täytän 18!")

Porkkana-linssikeitto

4 :lle

1 rkl öljyä

1/2 kg porkkanoita paloiteltuna

1 sipuli, hienonnettuna

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

1 rkl inkivääriä

(1/2 chilipalko hienonnettuna tai 1/4 tl chilihiutaleita)

1 tl jauhettua korianteria

1 tl kurkumaa

7,5 dl l kasvislientä

1 dl punaisia linssejä

1 prk kookosmaitoa

pinnalle tuoretta , hienonnettua korianteria

Freesaa porkkanoita ja sipuleita pannulla öljyssä kolmisen minuuttia. Lisää muut mausteet ja freesaa vielä pari minuuttia.

Lisää kasvisliemi ja linssit ja keitä hiljaa poreillen kunnes porkkanat pehmenevät eli vartin verran.

Soseuta.

Lisää kookosmaito ja kuumenna. Ripsauttele tuoretta korianteria reilusti pintaan ja nauti hyvän leivän kera. (Vinkki: Mikan maailman parhaat porkkanasämpylät)

 
Arki. talvi. Lumi.

Ihanaa!

HERKULLINEN JOULU: PARSAKAALISALAATTI

 

Luukku 7

Kaikki äitini reseptit

Herkullinen joulu

Tämä parsakaalisalaatti sopii upeasti jouluun, se on täynnä ihania jouluisia makuja: manteleita, kuivattuja karpaloita,kanelia ja ihan pikkuisen vahvistukseksi vielä pekonia. Niin jouluiselta kuin se maistuikin, niin uskokaa tai älkää, tämän salaatin juuret ovat kyllä kesän grillikaudessa, Suomelan perhe sitä aina meillä/meille grillatessaan tarjoilee ja se on niin hyvää. Kanelia siinä ei kyllä ole eikä pekonia, mutta hyväkin muuttuu usein matkan varrella. Muuttuu joulusalaatiksi.

Minä tein tämän itsenäisyyspäivänä sen hirven ulkofileen ja valkosipuliperunoiden kaveriksi.

Jouluinen parsakaalisalaatti

1 parsakaali

1/2 dl mantelilastuja paahdettuna  (kokonaisetkin käy vähän murskattuna)

1/2 dl kuivattuja makeita karpaloita

1-2  rapeaksi paistettua pekonin siivua murustettuna

Ryöppää hiukan pilkottua parsakaalta 3 minuuttia kiehuvassa vedessä.  Jäähdytä sitten jääkylmällä vedellä. Riko kukintoihin. Sekoita kukinnot muihin aineksiin ja kastikkeeseen.

kanelikastike:

1/2 dl majoneesia

1 rkl valkoviinietikkaa

1 rkl hunajaa

1/2 tl kanelia

Sekoita kaikki aineet kannellisessa lasipurkissa ravistamalla. 

Herkullista joulua bloggaajakollegoilta

Kuva: Liemessä, Jenni Häyrinen

Liemessä- blogin Jennin valikoimista löysin tämän ihanan verigreippisalaatin. Se on kyllä postattu tammikuussa, mutta sopii hienosti jouluun ja verigreippejä on jo kaupoissa. Lisäksi tässäkin salaatissa on kanelia! Jenni on muuten mun ensimmäinen valokuvamentorini ja itsekin itseoppinut kuvaaja. Aiheesta meillä on Jennin kanssa joku sisäpiirin vitsi, kun lauoin pohjalaisittais suorasti jotain hänen alkuaikojen kuvista. Ollaan silti jatkettu ja pysytty ystävinä!

Vaikka en itseäni salaatti ihmisenä pidäkään, niin blogistani löytyy yli 60 salaattireseptiä. Mutta silti valitsen tähän tämän retron tonnikalariisisalaatin. Vaikka se on vaatimaton, niin se kuului aina lapsuuteni joulupöytään Oravan mummolassa. Ja se oli mun suosikki heti kinkun jälkeen. Vaatimaton tai ei, sitä on kuitenkin käyty klikkaamassa lähes 10 000 kertaa!

LANTTU - MUUTAKIN KUIN LAATIKKOA

Meille kaikille niin rakas lanttulaatikko. Vierailet ruokapöydässäni säännöllisesti joulun aikaan. Sitten unohdan sinut, lanttuseni, ja löydyt enää pieneksi kuutioituna joskus keitoistani, tai jos oikein trendaan itseni käyttämään kotimaisia juureksia, suostun päästämään sinut samaan sakkiin  paahtumaan uunipellille paljon seksikkäämpien juuresten, mukulasellerin, palsternakan, bataatin ja juuripersiljan kanssa. Unohdan sinut hävyttömästi kokonaan kun paloittelen naposteltavaksi  tikuiksi raakoja porkkanoita, kyssäkaalta, varsiselleriä, kukkakaalta, paprikaa ja kurkkua.

Sitäpä sopii kysyä, miksi ihmeessä aina onnistun sivuuttamaan  lantun? Sehän on tuttu juures meille jo keski-ajalta. Se säilyy hyvin yli talven, joten se on ollut varsinainen ruokavalion pelastaja ja varsinkin korkean C- vitamiinipitoisuutensa takia oikea Pohjolan appelsiini. Tänä päivänäkin lanttu on edullinen ja hyvin saatavilla, se sitäpaitsi on syötävissä sekä raakana että kypsytettynä ja passaa myös leivontaan soseena, samoin kuin moni muukin juures, mehevöittämään kakkutaikinaa, tai sämpylöitä vaikka. Ja on se kyllä hyvän makuinenkin.

Siksipä nostin marraskuun ruoka-aukeman tähdeksi (Lännen Median lehdet, tänään) vanhan kunnon lantun, ihan vaan katsoakseni, mihin siitä oikeasti on.

Ja siitäpä onkin vaikka mihin. Vaikka mihin.

Lanttu - ja makkarapelti

Peltiruokaa helpompaa ei voi olla. Astioitakaan ei sotkeennu kuin korkeintaan leikkuulauta ja veitsi.

Puhuin vähän höpöjä tuossa ylempänä kun annoin lantulle tuollaisen statistin rooli uunijuureksissa. Itse asiassa lanttu on niin erinomainen, ihanasti karamellisoituva uunijuures, että pylläytin asian toisin päin ja tein aterian pelkästään lanttukuutioista. Siihen kun ostat vielä muutaman paketin raakamakkaroita, niin johan on pelti! Makeaa lanttua tukevat mahtavasti suolainen feta ja makkara ja hapokas sipuli. Aikamoinen makuyhdistelmä vaan neljällä raaka-aineella!

Lanttujansson

Hyvät Janssonin kiusauksen ystävät, tehkääpä kerrankin Janssoni perunan sijaan lantusta. Ette tule pettymään. 

Lanttumuusi ruskistetulla voilla

Toivottavasti olette valmistaneet lantusta myös muusia. Järjettömän hyvää. Ja jos valmistatte sen sekoittamalla mukaan ruskistettua voita, en oikein tiedä mitä sanoisin. Koska sanoin jo, että järjettömän hyvää.

Lanttukukkoset

Olen syönyt kauan sitten häissä ensimmäistä kertaa lanttukukkoa ja se olikin niin hyvää kukkoa, että minusta tuli lanttukukkofani siitä paikasta. Pinet lanttukukkoset ovat nopeampia ja söpömpiä. Valmistan ne aivan härskisti kaupan valmiista ruistaikina-pakasteesta.

Pähkinänrakastajan piirakka

Niin kuin aina, löytyy reseptiaukeamaltani myös jotain makeaa. Pähkinänrakastajan piiras on nimensä veroinen. Siinä on superpaljon pähkinää täytteenä ja saat sumeilematta lyödä sekaisin kaikki pähkinäpussien jämät, joita kaapista löytyy.

Toki en tiedä, pelaako mun logiikka tässä kohtaa: löytyykö pähkinänrakastajalla kaapista pussinpohjia...

NELJÄN KUUKAUDEN KASVISGRATIINI

Kun sain tämän reseptin Whats up -viestillä Silénin Samilta, se oli nimetty Mielenvikasen hyvä kasvisgratiini - nimellä. En vastusta  tätä, koska se kuvaa ruokaa oikein mainiosti, mutta oman otsikkoni nimi viittaa yhteen sen oleelliseen raaka-aineeseen. Reseptistä napatun kuvan saatteena luki, että Tee jos ehdit. Valmistus kestää tosin 4 kk...

Olin siinä hyvässä asemassa, että minulla oli mahdollisuus noudattaa reseptiä 100%. Sinulla ei luultavasti ole, mutta  luulen että pääset hyvin herkulliseen lopputulokseen myös reilussa puolessa tunnissa.Jatka siis lukemista.

 Ihastuin kasvisvuokaan muutamasta syystä:

• Siinä on varsiselleriä. Miten ihanalta se maistuikaan kasvispaistoksessa!
• Kaikki kasvikset pysyivät ihanan rapsakoina, tämä gratiini ei ole pehmeää kasvismössöä.
• Tällä oli helppo lisätä omaa kasvissyöntiä. Kun yksin söin, tästä riitti useamman päivän etälounaaksi.
• Tämä oli niin hyvää! Fressien kasvisten lisäksi rutkasti persoonallista makua antoi Juustoportin vahvan makuinen brandy-pähkinäjuusto.
• Mustapippuri on hyvää!

Alkuperäinen resepti löytyy tuosta ylemmästä kuvasta. Noudatin sitä tarkasti, Arabian vuokaa myöden. Itseasiassa mulla oli ensin toinen vuokaa, mutta vaihdoin sen. Harvoin tulee noudatettua reseptiä näin tarkasti. Mutta tiedejutuissa on pakko!

Oon nykyisessä työssäni aika lailla tutkijoiden ympäröimänä Elintarvikekehityksen tutkimusyksikössä  Seinäjoella. Reseptin laatinut Sami on väikkäriään kirjoittava muusikko ja äänisuunnittelija, joka on tehnyt paljon yhteistyötä  professori Anu Hopian kanssa erilaisissa ruokaa ja musiikkia yhdistävissä projekteissa.

Tällä kertaa parivaljakko inspiroitui Bernin Yliopiston tutkimuksesta , jossa tutkittiin vaikuttaako musiikin soittaminen juustoille niiden kypsymiseen. Tutkimusta jalostettiin edelleen ja juustoja on nyt kypsytetty laboratorio-olosuhteissa 4kk jo kahteen otteeseen, kypsytyskaapeissa on soitettu Samin luomaa musiikkia juustoille. Jos olen oikein ymmärtänyt, ei ehkä varsinaisesti musiikkia kuten me sen miellämme (olen vakuuttunut, että juusto jolle olis soitettu Abban Mamma Mia! olis luultavasti mun suosikki), vaan lähinnä eri äänitaajuksilla tapahtuvaa värähtelyä, joka sitten vaikuttaa tai ei vaikuta juuston kypsyttämiseen liittyvien mikrobien toimintaan.

Nyt kypsytyksen päätyttyä, kaikenlaisten mittausten sekä raatien suorittamien aistinvaraisten arviointien jälkeen juustoista jäi jäljelle  kannikoita, joita minäkin lupauduin pelastamaan hävikiltä (olen siis tärkeä osa tätäkin tutkimusta). Gratiinissa käyttämäni juusto oli todellakin tätä vaadittua,  musiikilla kypsynyttä!

Oon kyllä vakuuttunut, että mikä tahansa voimakas juusto käy hyvin. Brändipähkinä on aika arvokasta - mutta niin hyvää - juustoa, joten en tiedä maltatko raastaa sitä kasvisgratiiniin, mutta hyvin se sopii siihen, niinkuin sopi muuten pizzaankin, nosti senkin aivan uudelle levelille. Mutta yritä löytää kuitenkin jotain sopivaa voimakkaan makuista juustoa, joska se on aika oleellista tässä ruuassa.

Jos on pakko käyttää jotain miedompaa juustoa, niin kokeile edes laulaa sille mozzarellapallolle ennenkuin revit sen gratiinin pinnalle. Esim. ikivihreä Bella Ciao! (joku perheessämme on katsonut Rahapajan tuotantokaudet kolmesti läpi...) olisi ehkä kokeilemisen arvoinen.

 

KUKKAKAALIIN UUDET RESEPTIT

Kukkakaalin täytyy olla yksi mun kaikkien aikojen kasvissuosikeista. Kukkakaalta saa kaupasta läpi vuoden, mutta erikoisen maistuvaa on tietenkin kotimainen kukkakaali, jonka satokausi on onneksi hurjan pitkä, suurin piirtein juhannuksesta marraskuun puoliväliin asti.

Kukkakaalin viehätysvoiman ytimessä lienee sen monipuolisuus. Itse tykkään rouskutella sitä ehkä kaikkein eniten ihan raakana ja sellaisenaan myös salaateissa, tämä mahdollisuus onkin erityisesti kotimaisen kukkakaalin etu, kukkakaali kun ei taida olla ihan sellainen jynssättävä vihannes (ja jynssäntää, kuorimista tai kuoliaaksi keittämistähän ulkolaiset vihannekset usein tarttee, viljelymetodit kun on muualla niin erilaiset. Pidin kerran työpajaa, jossa mukana oli tsekkiläinen vai oliko nyt puolalainen nuori nainen, ja meille meinas tulla ihan riita kun pyysin lohileipään hienontamaan tilliä ja minä en olisi antanut pestä kotimaista tilliä, hän oli sitä mieltä, että tapatan koko porukan. Koska pakkohan se tilli on liottaa ensin.). 

Kukkakaalin ainut vihollinen taitaa olla ylikypsäksi ja mauttomaksi mössöksi keittäminen. Samasta syystä en tykkää hirveästi pakastekukkakaalistakaan, se on helposti mautonta mössöä. Tykkään käyttää eniten tuoretta.

Omia suosikkejani on raakana rouskuttelun ohella uunissa paahtaminen sekä erilaiset intialaistyyppiset curryt, kukkaali on nimittäin kiitollinen alusta mitä erilaisimmille mausteille, hyvin tulisillekin. Ja onhan se perinteinen kuorrutettu kukkakaalikin ihanaa, samoin kaikki keitot, kukkakaaliriisi ja - muusi, kukkakaalista valmistetut gluteenittomat piirakan pohjat jne. Resepteistä ei todellakaan ole pulaa. Liemessä Jenni pani pystyyn jokunen vuosi sitten oikein kukkakaalitalkoot ja mahtavasta reseptiluettelosta voi tänäänkin ammentaa inspiraatiota aivan yhtä lailla ajan hengessä.

Lännen Median lehdissä on tänään taas se torstai, kun kirjoittamani reseptit valokuvineen valtaavat ruoka-aukeaman. Tällä kertaa pääosaan pääsi tämä ihanin suosikkini kukkakaali. Luepa Turun Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen ja muut maakuntalehdet erityisen tarkasti tänään. Ja rakastan sitä, kun laitatte palautetta, että REPÄISIN sivut talteen. Ihanan old school- meininki. Rakastan!

Resepteissä sen sijaan löytyy toivottavasti ihan uuttakin inspiraatiota kukkakaalin valmistukseen.

Kukkakaalihummus

Hummus on yks lemppareitani ja tahini taluttaa kyllä kukkakaalinkin upeasti osaksi ihanaa tahnaa kikherneen tyylisesti. Eläköön kukkakaalihummus! Dippaa pitaleipää, kasviksia, käytä osana bowlruokia ja salaatteja.Laita leivälle.

Kukkakaalipopsit

Kaikista näistä kukkakaaliresepteistä, kukkakaalipopsit vetosivat eniten omaan perheeseeni ( jopa koira oli hypännyt pöydälle ja saalistanut viimeiset kulhoon jääneet parempiin suihin). Kukkaalipopsit ovat helppotekoisia, eikä mitään friteerauksia tarvita, ne valmistuvat pinnalta rapeiksi ja sisältä kuohkeiksi ihan uunissa. Voit käyttää herkuttelusnackkinä, mutta ihan myös ruokalautasella osana ateriaa. 

Kukkakaalipelti

Oon vähän innostunut näistä peltiruuista ja usein käytän pohjana kypsää riisiä. Nämä on varsinaisia hävikin minimoimispeltejä, koska näihin uppoaa lähes kaikki syömäkelpoinen jääkaapista. Tässä nyt on tietenkin kukkakaalille annettu päärooli.

Mä myös tykkään näiden peltien iloisenkirjavasta ulkonäöstä.

Paahdettu kukkakaalisalaatti

Paahdettu kukkakaali, kikherne, korianteri... need I say more. Salaatti maistuu lämpinä tai kylmänä ja näkisin sen lounaseväänäni tai osana Lähi-itä henkistä meze-pöytää ystävien kokoontuessa.

Käypä siis tsekkaamassa reseptit ja tee jotakin aivan uutta kukkakaalista. Sovitaanko vaikka, että tällä viikolla valmistat kukkakaalia kahdella tapaa: Kerran lempityylilläs ja toisen jollakin ihan uudella reseptillä.

Ja jottei menis ihan kukkakaaliksi, löytyy aukeamalta vielä maailman helpoin ja mehevin resepti syysomenille. Tämä kakku ei kaipaa vatkauksia, vain aineiden sekoittaminen ja uuniin.

Nam. 

SIMPPELI MUNAKOISOPASTA

Pastan parhaita puolia on se, että sen saa nopeasti pöytään,se on loputtomasti varioitavissa, herkullisen makuista, täyttävää ruokaa, jolla jaksaa pitkään ja edullistakin se on vielä. Ainut haittapuoli, jonka keksin on se, että se ei ole peruna (varsinainen vitsiniekka tänään)!

Pasta on myös erinomainen pohja kun haluat lisätä kasvisten syöntiä. Pikaisesti freesatut kasvikset öljyssä tai tomaattipyreessä on jo kastiketta kerrakseen.

Munakoiso on monen suosikki, niin minunkin. Joten pistetään tulille munakoisopasta. Alla Norma -tyyppinen munakoisokastike tomaattipohjassa on herkkua, mutta oikeasti, munakoison herkullisuus tulee esiin vieläkin yksinkertaisemmassa muodossa. Joten tänään unohdetaan tomaatti.

MUNAKOISOPASTA

4:lle
n. 280 g haluamaasi pastaa, esim spaghetti, tagliatelle tai penne
2 pienehköäa munakoisoa
1/2 dl (oliivi)öljyä
2 valkosipulinkynttä
1/2 tuore chili tai hyppysellinen chilihiutaleita
1 puska lehtipersiljaa
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
pinnalle raastettua parmesania, puristus sitruunasta on myös hyvää 

Aloita pastan kypsennys keitto-ohjeen mukaan.
Kuutioi munakoiso n. 2 x 2 cm kuutioiksi. Lämmitä öljy ja aloita munakoison freesaaminen keskilämmöllä. Lisää mukaan hienonnetut valkosipulinkynnet, mutta varo polttamasta niitä. Lisää hienonnettu chili tai chilihiutaleet. Hienonna persilja ja lisää pannulle mukaan puolet yhdessä oreganon ja suolan kanssa.

Valuta al dente kypsennetty pasta, säästä kupillinen keitinvettä (älä siis suolaa keitinvettä liian suolaiseksi) ja lisää pasta sekä vesi (ensin vähemmän ja lisää sitten tarvittaessa. Sekoita pasta ja anna makujen liittoutua vielä muutama minuutti. Lisää loppu persilja.

Nosta pasta pöytään, raasta pinnalle runsaasti parmesaania ja nauti.

PAAHDETTU FETASALAATTI

Paahdettu fetasalaatti kelpaa yhtä hyvin lisukkeeksi tai lounaaksi. Valmistus ei ole yhtään sen kummempaa kuin tuorefetasalaatin, sillä pilkkomisen jälkeen uuni hoitaa homman itsekseen.

Hauskaa on se, että tuo uuni tekee samoista aineksista kokonaan erimakuisen, tämä on mahtavaa vaihtelua. Lämpö, maut tiivistyvät, esiin nousee makeus ja karamellimaisuus, jota hienosti komppaa fetan suolaisuus ja sopivasti pehmenevä rakenne. Ihan huippu!

Tähän sopii siis hyvin perinteiset fetasalaatin eli horiatikin ainekset, tomaatti, oliivi, sipuli, paprika ja feta. Kurkun olen jättänyt pois, se ei ehkä anna mitään lisää paahdettuna. Kurkun sijaan tähän sopisi hienosti varmaan kesäkurpitsa.

Me syötiin tätä viikonloppuna grillattun kanan kanssa. Pakko laittaa kuvat, vaikka reseptin olenkin jakanut aikaisemmin.

Paahdettua fetasalaattia jäi hieman yli (koska lapset, huokaus) ja nyt alkuviikosta söin yhdeksi lounaaksi kreikkalaisen kerrosleivän, elikkä pahdoin paahtoleivät ja tungin sinne väliin aavistuksen mikrottamaani paahdettua  fetasalaattia. Olipas sekin yksinkertaisen hyvä lounas tällaiselle leipähiirelle.

Paahdettu fetasalaatti

 pari kourallista kirsikkatomaatteja
1 paprika
1 punasipuli
1 kourallinen mustia kivettömiä kalamataoliiveja
200 g Fetajuustoa palana (käytin Patros)
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa 
oreganoa
basilikaa
ripaus balsamicoa tai punaviinietikkaa 

Halkaise tomaatit, paloittele paprikat ja ja sipuli lohkoihin. Kuutio feta. Laita kaikki edeltävät ja oliivit uunipellille, lisää öljy, sekoita ja lisää päälle  mausteet. Suolaa ei välttämättä tarvitse lainkaan, oliivit ja feta ovat kovin suolaisia.

Paahda 200  asteisessa uunissa n. 20 min.
Ripsauta päälle vielä balsamicoa tai punaviinietikkaa ja nauti.

PAAHDETUT PUNAISET PERUNAT

Punaisia perunoita on näkynyt loppuvuodesta kaupoissa, ainakin S-ryhmässä ne ovat olleet näkyvästi tyrkyllä. Minä tutustuin näihin kaunottariin elo-syyskuun vaihteessa kun emännöin kalastaja Tom Blomin kanssa Kauhajoen Ruokamessujen keittiötä, jonne saimme vieraaksemme Myllymäen Virpin Myllymäen Perunasta.

Pitää fiilistellä vielä tällä  viime syksyn messujulisteella, kun se on niin söpö!

Virpi toi mukanaan käsittämättömän kauniita punaisia perunoita, lajikkeen nimi on osuvasti Lipstick. Näissä perunoissa siis myös malto on kauniin violetinpunainen.

Lipstick on vasta koeviljelyssä ja ässän perunat näyttivät olevan jotain toista lajiketta.

Minä en koskaan innostunut niistä sinisistä perunoista, onhan se nyt tutkittu, ettei sininen väri ole kovin ruokahoukutteleva (no,  paitsi mustikka) ja itseasiassa en ole koskaan elämässäni tuntenut tarvetta ostaa tai valmistaa Blue Kongoa.

Tämä punainen peruna sen sijaan on hauska, se säilyttää hyvin värinsä ja on hyvän makuinen. Sitä myös moni luulee äkkiseltään lihaksi lautasella juuri värin takia. Paahdoin messuilla punaisen perunan siivuja ja kuoria naposteltavaksi Alavuden Öljynpuristamon chilirypsiöljyllä silattuna (järjettömän hyviä!) ja kun kiertelin tarjottimen kanssa maistiaisia tarjoten, moni luuli tarttuvansa pekonilastuun. Nachoperunoihin tämä kävisi myös hyvin.

Paahdetuista punaisista perunoista tuli osa minun ja lasten no name-sunnuntairuokaa, kun ihmettelin, mitä sitä oikein tekisin, kun en ollut mitään suunnitellut. 

Jääkaapista löytyi rasia broilerinfileitä, yksi pieni kesäkurpitsa, parmesaania, nämä perunat ja sitruuna ja pöydällä kourallinen nahistuneita tomaatteja ja ihan huippukuntoinen avokado. Tässä oli siis vihannesten suhteen oikeastaan myös hävikkipelastuksen paikka. Paitsi avokadon. Koska kun se menee, niin se menee, kuten tiedätte.

Perunoitten kotisäilytyksen kanssa olen muuten taistellut pitkään, perunakellariton kun olen (kuten kai useimmat). Ihan sama ovatko ne komerossa pimeässä vai jääkaapin vihanneslaatikossa, saan ne idätettyä kyllä viikossa yleensä. Lempiperunani Rosamunda on kaikkein pahin, se tuntuu kasvattavan idut jo seuraavana päivänä kun olen sen ostanut.  Ja minähän ostan siis perunani ylensä 1-2 kg kirkkaissa muovipusseissa pestynä, koska laiska. Ostin Reko tuottajilta syksyllä muutamaa eri lajiketta paperipusseissa ja tajusin, että tässä saattaa olla ideaa. Eli nykyään vaihdan kotiin kantamani perunat säästämiini pieniin paperisiin perunapusseihin ja laitan sitten sinne jääkaapin lokeroon. Ja kas, ne säilyy ja säilyy ja säilyy...

Aika usein teen tällaisia nimettömiä ruokia, ja vaikka ne toisinaan menevät karmaisevalla tavalla pieleen (silloin, jopa minä sanon perheelle, että ei tarvitse syödä), on tiettyjä ruuanvalmistustapoja, jotka useimmiten tuottavat hyvän tuloksen. Kuten vaikka uunissa paahtaminen. Tämän ruuan olisi voinut valmistaa kokonaan uunipellillä, mutta kun olin epävarma mitä olinkaan tekemässä, paistoin kanat erikseen pannulla. Mutta ihan erinomainen ruoka tuli. Ja ihanat paahdetut perunat parmesanilla, rosmariinilla ja valkosipulilla. Maitotyttö muuten kysyi, että onks tää lihaa?

PAAHDETUT PUNAISET PERUNAT 
4:lle
8-10 punamaltoista perunaa
öljyä
suolaa
mustapippuria
kuivattua rosmariinia
1 lihava valkosipulinkynsi
raastettua parmesania

Lisäksi:
nahistuneita, erikokoisia ja -värisiä tomaatteja
1 aikansa elänyt kesäkurpitsa
1 voimansa tunnossa oleva avokado
1 rasia (480 g) broilerin ohutleikkeitä (lihansyöjän lisuke, nämä ihan päiväyksellä!)
1/2 sitruunan mehu
öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä 
kuivattua basilikaa

Lohko pestyt perunat suupalan kokoisiksi, pyörittele haluamassasi öljyssä (tällä kertaa minulla käytössä oliiviöljy), mausta reilusti suolalla, sekä mustapippurilla ja rosmariinilla.
Lisää samalle pellille halkaistut tomaatit, pirskottele öljyllä, mausta suolalla ja basilikalla. Viipaloi samalla lailla kesäkurpitsat, omani jäivät vaaleiksi kun muistin laittaa ne vasta toisessa osiossa.

Paahda n. 20 min 220 uunissa. Lisää sitten perunoiden pintaan raastettu valkosipuli ja parmesaani, pyöräytä vähän (ja se kesäkurpitsa mukaan viimeistään tässä vaiheessa) ja paahda vielä 10 min. tai kunnes perunat kypsiä.

Paahdon aikana paista broilerit pannulla öljyssä, purista päälle sitruunamehu, mausta suolalla ja pippurilla.
Kuori ja pilko avokado.

Nosta kaikki ainekset tarjoiluvadille vähän lohkoittain. Paahtuneet tomaatit toimivat broiskun päällä "kastikkeena", lapseni kun eivät kastikkeista perusta. Eivät ne kyllä perustaneet näistä tomaateistakaan, mutta mulle jäi siten herkkuja enemmän.

Satu Koivisto on heittänyt #perunahaaste :en ilmoille ja siihenhän tämäkin postaus sopii. Olen nimittäin Satun kanssa samaa mieltä, että peruna on ihana ja monipuolinen raaka-aine, jota täytyy vaalia ja promota. Perunalla mennään!

Haasteeseen ovat lähteneet mielenkiintoisilla resepteillä ainakin Kulinaari (peruna-pastasalaatti)ja Hannan soppa (perunarisotto).

PERINTEINEN JOULU: IMELLETTY PERUNALAATIKKO

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

21. LUUKKU : IMELLETTY PERUNALAATIKKO

Imelletty perunalaatikko osoittautuu aina vaikeaksi rastiksi. Niin nytkin. Syistä:

• että mä odotin ensimmäistä lomapäivää ja oikein hifistelin kuinka yöllä mun laatikot imeltyy ja sitten paistan ne aamulla ja otan jumalaisessa päivänvalossa maailman ihanimpia imelletty perunalaatikko- kuvia. Arvannette, että toisin kävi. Lykkäsin laatikot uuniin kahdeksi tunniksi, kylläkin vasta 11 mais, mutta hyvinhän tässä ehtii kuvata. Menin laittamaan ulos jouluvaloja (joo siis meillä laitettiin nyt vasta jouluvalot ja sehän on toki joulun odotuksen ensimmäisiä hommia. Käsittämätöntä, että multa on jo viikon verran kyselty, että "no joko teillä on kaikki valmiina joulua varten?" Minkälaisena ihmisenä ne mua pitää? Mä en ikinä kysyisi keneltäkään tuota kysymystä...ja tiedän jo nyt että aatonvastaisena yönä mä paketoin viimeisiä lahjoja puoli neljältä). No siis siinähän menikin vähän kauemmin ja lopuksi laatikot paloo pinnasta (jouduin poistamaan palaneen letareen  tuosta pinnasta) ja yhtäkkiä oli hämärää. Onneksi oli jouluvalot, että näki tulla pihalta tupahan. Olis ne komiat kuvat olletkiin kiva yllätys. Alan jo tottua tähän laatuun.
• että meillä ei syöty lapsuudessa kai ollenkaan perunalaatikkoa, tai enhän mä tenavana piitannu mistään laatikosta. Nykyään on kun miehen suku on kovia perunalootafaneja. Mutta kun mä en oikeasti tiedä miltä sen pitäis maistua.  Niin miten sä teet sitten hyvää imellettyä perunalaatikkoa?
• että se on teknisesti ihan hyytävän vaikeaa. Tai teoriassa. Olen viime vuodet hengaillut töiden puolesta ruokaan ja elintarvikkeisiin keskittyvien kemistien ja muiden perunatieteilijöiden kanssa. Se reaktio mikä imeltää perunalaatikon on beta-amylaasi ja alfa-amylaasi, ensimmäinen tarttee 62-65 asteen lämpötilan ja jälkimmäinen 70-74. Sitten kun mittari näyttää yli 75 niin kaikki on ohi. Mutta millä ihmeen livulla ne on ennenvanhaan kylmissä tuvissa saanut tuon optimaalisen, aika korkean lämmön aikaan? Kun se on himppasen vaikiaa nykyäänkin.

Mutta niin sitä vaan tehdään perunalaatikkoa ja toivotaan, että kuu on oikias asennos. Ja perunootten lajike oikia. Että kuulemma jauhoosia, mutta sitte taas joku sanoo, että Rosamundasta tuloo mautonta.

Onneksi mä en tiärä miltä sen pitääs maistua. Perunalaatikon teos ei kannata muutenkaan sooloilla. On tärkeää, että perunat keitetään kuorineen ja suolatta, suola ja voi ja maito lisätään imellyttämisen jälkeen ja tietenkään ei saa jättää pois vehnäjauhoja, koska sen lisääminen aloittaa justiin sen amylaasin. Mutta aina voi lisätä siirappia jos amylaasit epäonnistuu...

IMELLETTY PERUNALAATIKKO

1 1/2 kg  jauhoisia elikkä tärkkelyspitoisia perunoita

1 dl vehnäjauhoja

2 tl suolaa, 

3 rkl voita

5 dl maitoa 

(sitä siirappia)

1. Keitä perunat kuorineen ja ilman suolaa kypsäksi. Säästä keitinvesi.
2. Kuori perunat lämpiminä, heti kun kykenet.
3. Soseuta lämpimät perunat esim sauvasekoittimella muusiksi, lisää keitinvettä niin, että saat sopivan paksuisen, normi muusin.
4. Tarkista, että muusin lämpötila on alle alle 65. Sekoita mukaan  jauhot ja imellytä kansi päällä esim. uunissa joka on 70 asteessa. Imeltymiseen menee ainakin 4-5 tuntia, voi hyvin jättää muusin yöksi imeltymään. Digimittari on ihan hyvä laittaa hälyyttämään jos lämpö uhkaa nousta korkealle.
5. Imeltynyt muusi muuttuu lieväksi ja kiiltäväksi ja makeaksi.
6. lisää imeltyneeseen muusiin maito, voi ja suola ja sekoita, tässä vaiheessa se on ihan lusikoitavaa velliä.Jos imellytys ei ole onnistunut, nyt sitä siirappia jokunen ruokalusikallinen.
7. Paista voidellussa astiassa 175 asteessa 2 tuntia. Perunalaatikko kuohuu kovin, joten täytä vuoka vain 1/3 osaa.
8. Perunalaatikko säilyy 3-4 päivää. Jos haluat sen pakastaa, pakasta massa ennen paistoa. Miksi? En tiedä, mutta kaikki sanoo näin.

Ja hilpeäksi lopuksi vielä puhelimella otettu kuva liesituulettimen valon alla. Kyllon komiaa!

Ystäväni Nelle on muuten tehnyt hienon jutun aiheesta Imelletty perunalaatikko.

Minä jourun lopettamaan sanoihin: Syökää lanttulaatikkoa!

PERINTEINEN JOULU: ROSOLLI

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

18. LUUKKU: ROSOLLI

Oikiasti pitääs otsikossa kyllä lukea sinsalla, eteläpohjalainen kun olen. Tuttu olis myös pelkkä salla, mutta niin se yleiskieli jotenkin ujuttautuu puheeseen, että meilläkin kotona useimmiten rosollista nykyään puhutaan. Mutta kyllä se sinsallaa on. Rakkaalla lapsella on vähän oma nimensä aina eri puolella Suomea;  myöskin sallatti, sallaatti, silsalla ja sitsalla. Rosolli nimitys on pojoispohjanmaalainen tapa kutsua tätä punaista salaattia. Itse rosolli- sana tulee venäjän suolavettä tarkoittavasta sanasta rossól. Venäjällä saman salaatin nimi on kylläkin vinegret, että miettikääpä sitä! (lähde Kielitoimisto)

Tähän kielitieteelliseen osioon pitää vielä lisätä, että omalle murteelleni sinsalla nimi on tietysti tullut ruotsin sillsalladista.

Kyseessä on siis kuitenkin juuressalaatti, joka on vanha pitopöytien ja joulun ruoka. Kyllä, puhutaan sadoista vuosista. Jonkinlainen versio on tunnettu koko Pohjois-Euroopan alueella (ja Venäjällä). Reseptit vähän vaihtelevat, mutta tuohon sinsallaan kuului kyllä mukaan jokin kala pieneksi silputtuna, silli tai suolasilakka. Jotkut laittaa perunaa, toiset ei.

Tämä oma versioni raikastuu omenalla ja maustekurkku antaa siihen juureksien vastapainoksi ihanaa suolaisuutta. Samoin käytän etikkapunajuuria, osa Suomea keittää ne.

Rosollia on edullista ja helppoa ostaa myös kaupasta, siinä voi halutessaan oikaista joulukiireissä. Vaikka ei siinä valmistuksessa ole kyllä kuin pilkkomisen vaiva ja porkkanoiden keitto. Ja kyllä se oikieasti maksaa vaivan.

Nyt kun olen "joutunut" tämän joulukalenterin tiimoilta jo tässä ennen joulua hääräillä ja maistella jouluruokia, joita yleensä yritän välttää ihan aatton asti (mutta pakkohan mun on ollut syödä nuo silakat ja waldorfit yms, kun ei ne jouluun olis säilynyt), niin vähän ajattelin, että meneekö maku ja fiilis jouluruuista.

Itse asiassa ja onnellisesti ei, sillä esimerkiksi rosollin löysin ihan uudestaan! Sitä kun otetaan siihen lautasella yhdessä kaikkien muiden kerran vuodessa herkkujen kanssa, se jotenkin hukkuu sinne. Mutta tänään kun maistelin tekemääni rosollia ihan vaan yksikseen, ja päälle kiepautin vaaleanpunaista vatkattua kermakastiketta, niin se rosolli oli aivan ylettömän hyvää ja raikasta ja maistuvaa.

Mietin jätinkö kuutiot liian suureksi, mutta toisaalta en halunnnut mössöäkään. Rosollin tarjoamistapa vaihtelee, sen voi tarjota raitoinakin, mutta meillä se aina sekoitetaan. Mausteeksi se ei kaipaa kuin  tuon ihanan vaaleanpunaisen kastikkeen.

ROSOLLI ELI SINSALLA

3 porkkanaa
3 etikkapunajuurta
1 punasipuli
1 omena (hapokas)
1 maustekurkku
kastike
2 dl kuohukermaa
hiukan suolaa ja sokeria mausteeksi
värjäykseen etikkapunajuurien lientä

Suhteuta ainekset toisiinsa! Sanoisin, että porkkanaa ja punajuurta yhtä paljon ja sitten näiden määrästä (ei yhteismäärästä) n. 1/3 omenaa, maustekurkkua ja sipulia kutakin. Eli suuntaa antavia ovat koot ja riippuvat kasvisten koosta.

Keitä porkkanat täysin kypsiksi (jääkaapissa muuttuvat hiukan kobe´vemmiksi ja kiinteämmiksi, eli nyt ei mitään al dentejä). Jäähdytä, kuori ja kuutioi. Valuta etikkapunajuuret ja kuutioi samankokoiseksi kuutioksi. Kuori ja kuutioi omena ja maustekurkku. Kuori ja hienonna sipuli oikein pieneksi.

Sekoita ainekset, ja valmista kastike vatkaamalla kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaahto pienellä määrällä suolaa ja sokeria ja värjää se etikkapunajuurien liemellä vaaleanpunaiseksi. 

Tämä joulu jää aikakirjoihin jouluna, jolloin löysin rosollin uudestaan.

PERINTEINEN JOULU: LANTTULAATIKKO

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

3. LUUKKU:LANTTULAATIKKO

Taisinpa onnistua käsikirjoittamaan itselleni varsinaisen joulun jännitysnäytelmän. Että ehdinkö avata joka luukun oikean vuorokauden puolella...kovasti lipsuu ote jo kolmantena päivänä, mutta aamusta asti on menty ja juuri sain Maitotytön nukkumaan ja nyt ehdin blogin ääreen.

Onneksi päivän aihe on ei niin kovin mediaseksikäs lanttulaatikko. Ainakin luulen että tästäkään ei mitään viraalia somejulkaisua tule, päätellen eilisestä porkkanalaatikkoluukusta.

Mutta niin se vain on, että jouluperinteistä puhuttaessa ei voi kyllä lanttulaatikkoa unohtaa. Se on melkoinen joulupöydän laatikkojen luotettava sankari, aina kärkikahinoissa makunsa puolesta laatikoiden keskuudessa (mitään tulista rakkaussuhdettahan minulla ei laatikoihin ole, mutta kiintymys kasvaa vuosi vuodelta).

Meidän perheen joulussa syödään ensin kalapainotteiset alkuruuat, jotka sitten kerätään pöydästä alkuruokakatteiden kera ja tilalle vaihdetaan kinkku, rosolli ja laatikot. On lanttulaatikko, porkkanalaatikko ja punajuurilaatikko sekä perunalaatikko ja IsoHoon mieliksi myös pieni maksalaatikko (se on muuten ainoita ruokia, joita en kertakaikkiaan suostu syömään, ja siitäpä saan kuulla, jopa uhkailuja joskus pitkin vuotta erinäisissä kodin ruokakiistoissa, että sitten sä kyllä syöt maksalaatikkoa jouluna...). Laatikot siis ovat ihan vakavasti otettava juttu. 

Perunalaatikko onnistuu imellytyksineen toisinaan, muttei aina, kaikki hyvää perunalaatikkoa syöneet aina fiilistelevät muistoja siitä erinomaisesta perunalaatikosta joskus jossain, ikinä se juuri lautasella oleva ei tunnu yltävän edeltäjiinsä. Maksalaatikko on myös ilmeisen vaihteleva tapaus, punajuuri- ja porkkanalaatikko hieman odotuksenmukaisempia (tuo meidän punajuurilaatikko on taivaasta) ja useimmiten lanttu on kunkku yhteisäänestyksessä. Tasaisen erinomainen.

Ja taas mennään äitini ohjeella: ei kananmunaa!

LANTTULAATIKKO

1 kg lanttusosetta
2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista onko mausteita sopivasti ja lisää tarvittaessa. 

Kaada voideltuun vuokaan. Kuvioi pinta lusikalla. Yritin tehdä jotain erilaista, jotain neliökuviota. Niin kun näkyy, tuli ruma, eli en suosittele. Tehkää vaan niitä aaltoja. 

Ripottele pinnalle korppujauhoja ja veistele voista pieniä paloja pinnalle.
paista 200 asteessa 1h.