Avaan nyt eilisen luukun, koska eilen oli pikkujoulu, josta nyt kerron.
Työporukan pikkujoulukohteeksi valikoitui Tampere ja siellä Ravintola C, jonne jo pitkään tehnyt mieli. Kävimme alkuun Milavidan museossa tutustumassa 1800-luvun kosmpoliittien joulunviettoon ja kävelimme sieltä joulutorin ja kauniisti valaistin Tampereen halki ravintolaan illalliselle.
En aio käydä ruokia pala palalta läpi, lukuisten komponenttien kanssa olisi pitänyt muistikirjaa.Mutta nauttikaa kuvakavalkaadista.
Keittiön tervehdystriossa maistui mm. ankkatartartar ja Pyhäjärven made.
Herkullista leipää piti ja sai santsata. Ruisleivän juuri on Maija Silvennoisen vanhasta sukujuuresta, josta palan ravintola sai avautuessaan. Myös nimellä "vain patonkia" markkinoitu vaalea leipä oli huippu, ihana hapanjuuren maku.
Herkullista leipää piti ja sai santsata. Ruisleivän juuri on Maija Silvennoisen vanhasta sukujuuresta, josta palan ravintola sai avautuessaan. Myös nimellä "vain patonkia" markkinoitu vaalea leipä oli huippu, ihana hapanjuuren maku.
Kiitos myös upeata tyrniyrityksestä. Se on minulle vaan henk. koht vaikea raaka-aine saada alas, ja sitä on aina listoilla fine dining paikoissa. Tällä kertaa annoksen terva sai minut luulemaan jo syöväni jälkiruuaksi pekonia.
Teeannoksen kanssa saimme vielä suussasulavat lusikkaleivät.
Minä käyn hyvissä ravintoloissa mielelläni, mutta oikeasti erittäin harvoin, siksi nämä kerrat ovat minulle aina kovien odotusten takaisia.
Ravintola C:n miljöö ja kokonaisuus on eleetön ja hillitty, lähes kuivahko. Kauemmin istuskellessa huomaat ravintolalle suunnitellun lasitaiteen katosta pöytiin, tekstiilit, annoksien mukaan vaihtuvien aterimien tyylin. Melkein tunsin asiakkaana olevani liiankin räiskyvä, vaikka yritin käyttäytyä, koska huomasimme, että minun lautaselleni laitettiin aina mielenosoituksellisesti pienin leipäpala.
Mutta jos pikkujoulujen kuuluu olla irtaantuminen arjesta työkavereiden kanssa, niin kaikki kriteerit erinomaiselle nautiskelulle täyttyivät miellyttävässä ja tärkeässä seurassa.
Menun linja piti yllä tasaisesti korkeaa tasoa, komponenttien lipsumatta ja toi sopivasti uutta pohdintaa ja puheenaihetta raaka-aineiden käsittelystä.Ja nuoren kokkiherran kanssa sai sopivasti rentouttaa juttua, mutta hänellä olikin ilmajokinen morsian, eli oli tottunut eteläpohjalaisiin akkoihin. Terveisiä anopille Ilmajoelle!
Kun etsit erityistä paikkaa erityiselle illalliselle, Ravintola C kilpailee suomalaisten huippuravintoloiden kärkikastissa.
Lisäksi Tampereella, opiskelukaupungissani, hurmasi Milavidan museo.
Ja Tampere. Tiätty. Pitäisi käydä useammin.
BTW... Piste keskellä kuvaa on Jupiter!
C on meidän listoilla vähän ristiriitainen paikka. Ruuat on hyviä, samoin viinit, mutta ikinä ne eivät sovi yhteen. Makuasioita, toki, mutta muualla ei tällaista ole vastaan tullut.
VastaaPoista