About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

YKSI JOULUMENU



Koko joulutohina on mulle enemmän kuin OK. Olen sellainen lehtien suurkuluttaja ja joulusesonki on erikoisnumeroiden kulta-aikaa. Mun on pakko päästä joka kauppareissulle lehtihyllylle katsomaan olisiko vielä lukemisen arvoisia. Kaikkiahan ei voi ostaa ja olenkin tullut aika ronkeliksi. Aika huikeaa on kyllä se, että yksi parhaista on K-Ruoka Joulu- lehti. Ja sen saa napata mukaan aivan ilmaiseksi.

Vaikka oma joulupöytäni on aattona varsin perinteinen, on ihana hifistellä aina jotakin uutta. Itse aattoaterian lisäksi joulukuussa löytyy päiviä, ennen ja jälkeen h-hetken, jolloin on kiva kokeilla muunlaisia jouluisia menuita. K-ruoka-lehti inspiroi sekä pieniä joulun twistaajia ja totaalisesti kinkkuun kyllästyneitä.

Unohdin kinkun ja laatikot ja kokosin jouluisen menun, jonka jälkeen jalka nousee vielä tonttupolkkaan!

Kasvikset kuuluvat joulusesonkiin. Laatikoita houkuttelevimpia tein niistä paahtamalla munakoisosta, bataatista ja perunasta kiekot, joiden päälle kasasin lempiherkkuja. Mätiä, smetanaa ja sipulia tulee aina löytymän joulupöydästäni ja siksi kasasin ne perunan kaveriksi, klassikko parihan tuo lienee. Makea bataatti tykkää kylmäsavustetusta porosta ja piparjuuresta. Munakoiso saa päälleen hummuksen, jossa kikherneistä yllättäen löytyy häivähdys joulun mausteita, kanelia ja kardemummaa.





JOULUISAT KASVISKIEKOT
6 kpl per laji

Leikkaa perunasta, bataatista ja munakoisosta  reilun sentin paksuisia kiekkoja (6 kpl/laji). Levitä uuninpellille, voitele öljyllä, suolaa ja pippuroi. Paista kypsiksi 200 asteessa.

Peruna
2 suurta Rosamundaa
1 tlk smetanaa
1 prk siianmätiä ( tai kalatiskiltä)
tilliä

Silppua sipuli ja sekoita mädin ja smetanan kanssa, jätä hiukan mätiä koristeeksi. Jaa mäti perunaviipaleille, koristele mädillä ja tillillä.

Bataatti
1 iso bataatti
6 viipaletta Pirkka Parhaat poron kylmäsavupaisti
6 pientä salaatinlehteä tai rucolaa
1 rasia piparjuurituorejuustoa

Levitä lusikallinen tuorejuustoa kullekkin poroleikkeelle ja kääri rullalla. Leikkaa rulla kahteen osaan. Aseta bataattiviipaleelle salaattia ja sen päälle  pororullan puolikkaat.

Munakoiso
1 munakoiso 
1 tlk kikherneitä
1 rkl tahinia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä 
2 rkl vettä
1tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1/2 dl  Pirkka granaattiomenan siemeniä

Valuta kikherneet ja soseuta ne valkosipulinkynnen ja tahini kanssa. lisää sitruunamehu, öljy ja vesi ja mausteet. Lusikoi munakoisoviipaleille. Koristele granaattiomenan siemenillä. 
Jouluhummusta jää tästä yli mutta pienempää annosta ei kannata tehdä.



Taisin luvata jalan nousevan polkkaan vielä aterian jälkeenkin. Lämminsavustettu lohi on tässä avainsana ja maistuu kaikille. Lohen viereen laitan paahdetut punakaalilohkot ja ylellisiä beluga-linssejä. Citymarketin palvelutiskiltä löytyy paikan päällä savustettu lohi ja kaikki muutkin herkulliset joulun kalat valmiina, jos sillien ja silakoiden laitto tai graavaaminen ei ole sun juttusi. Palvelutiskiä kannattaa muutenkin hyödyntää, sieltä saa ostettua juuri sopivan kokoisen palan tai määrän ja vielä vinkkien kera. Meillä käytetään hyväksi palvelutiskiä myös kinkun kanssa. Tänäkin vuonna olemme sopineet tuoreen kinkun noudon perjantaille. Ei tarvitse itse miettiä missä isoa kinkkua sulattaa ja varastoi, kun jääkaapin tilat ovat kuitenkin melko rajalliset.



LÄMMINSAVULOHTA, PUNAKAALTA JA BELUGALINSSEJÄ


1 Citymarketin Kalamestarin tai K-Ruokakauppiaan savustama lämminsavulohifile palvelutiskiltä
1 punakaali
2 rkl voita
2 dl belugalinssejä
1/2 dl oliiviöljyä
2 sitruunaa
1 tillinippu
1 dl  Pirkka granaattiomenan siemeniä
suolaa  ja pippuria

Kalamestarin savustaman lohen voit laittaa tarjolle sellaisenaan, koristele tillisilpulla ja sitruunaviipalein. 
Lohko punakaali ja paista lohkoja pannulla voissa miedolla lämmöllä, saa jäädä rapsakaksi, silti reilu paistopinta.
Huuhtele belugat ensin kylmässä vedessä ja laita sitten 4 dl kiehuvaa vettä ja anna hiljalleen kiehua kypsiksin. 20 min. Sekoita lämpimien linssien joukkoon öljy, 1 sitruunanmehu ja 1 dl hienonnettua tilliä.  Lisää mukaan granaattiomenan siemenet (helposti pakkasesta). Mausta suolalla ja pippurilla.
Aseta punakaalilohkot ympyröimään linssejä tarjoiluvadilla.



Ihanista ihanin löytö K-Ruokalehdestä oli kyllä Riisipuurobrûlée. Sitä ei tälläinen brûlée-fani pysty ohittamaan ja sen valmistinkin tiukasti ohjetta noudattaen. Pienten annosvuokien sijaan tein sen isoon piirakkavuokaan. Oli todella hyvää. Riisipuuroa potenssiin tuhat. Maustoin sitä vielä hiukan kanelilla, mutta voisin kuvitella viereen myös mustaherukkahilloa tai portviinimarinoituja luumuja...




 Resepti herkkuun löytyy siis K-ruokalehdestä (ja tästä linkistä).

K-Ruokasivujen Joulu kattaa vielä monta muuta ihanaa reseptiä, jotka eivät teemalehteen mahtuneet. Törmäsin siellä myös todella mielenkiintoiseen katsaukseen vuoden 2017 ruokatrendeistä. Huomaan, että tässäkin menussa oli monta juttua, jotka raportissa on listattuna: Kasvisten käyttö, bataatti, kalan ostaminen kalatiskiltä jne.

Ja kaiken tämän herkuttelun jälkeen…saisko luvan?


Kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoka

11 kommenttia:

  1. Oi oi oi mitä herkkuja Nanna! :) Kasviskiekot lähtee varmaan kokeiluun, tänä jouluna tosin ilman mätiä, plääh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasviskiekot on sitäpaitsi käypää tavaraa ympäri vuoden.vuonna sitte mätiä.. ja ens vuonna mätiä sitten isommalla kauhalla :).

      Poista
  2. Ihan huikee menu : ) Ihan mitä tahansa söisin varsinkin tuota kehittelemääsi jouluhummusta munakoison kansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiroidun myös sun viime vuoden runsaasta joulupöydästä!

      Poista
  3. Kasviskiekot menee kokeiluun - ei tosin jouluna, koska silloin on perinteisistäkin perinteisimpiä laatikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä munkin varsinainen joulupöytä on se perinteisistä perinteisin. Mutta kyllähän joulukuussa näitä syömäpäiviä riittää!

      Poista
  4. mää tulisin teille nyt joulunviettoon, joohan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tua sitten sitä ruattalaasta sillisalaattia kans!

      Poista
  5. Jouluhummus! Ihan mahtavaa, rakastan joulua ja hummusta, joten tämän on pakko olla hyvää :)

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva tuo belugalinssiresepti! olisi pussillinen kaapissa ja en ole päättänyt mitä siitä tekisi :)

    VastaaPoista