About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Vaihtelua arkiruokaan!



Kun arkiruoasta on kyse, on avainsanana nopeus ja helppous. Kaupassa ostoksia kiireellä haaliessa tai ruoanlaittoblockin yllättäessä (tiedäthän, kun ei tuu mieleen ainuttakaan reseptiä mitä vois tehdä siihen hätään) tuntuu, että avainsana vois olla myös kyllästyminen. Tarttee uutta verta arkiruokarepertuaariin.

Tänään Lännen Median ruokatorstai -sivustoilla suurimmissa maakuntalehdissä löytyy omat  ehdotukseni pikaisiin arkiruokiin. Liputan edelleen ihan arjessa perinteisille suomalaisille kotiruoille, keitoille, kastikkeille ja laatikoille sekä nopeille wokeille
ja pikaisille pastoille.

Yläkuvan värikkään kana-vuohenjuustopannun parasta antia ovat ihanat kasvikset.

Lohipastan maustaa uudelleen fenkoli ja jugurtti.



Yhden pellin tekniikalla valmistuu uunissa makoisat kasvislantit ja hunajaglaseerattu lohi.



Ja supersuursuosikkini on naudanliha ja parsakaali pikapaistettuna. Niin yksinkertaista. Niin nopeaa. Ja absoluuttisen herkullista!


Tsekkaa siis reseptit tänään torstaina 3.3  (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan SanomatIlkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti).

Herkullista arkiruokaa teidänkin perheelle!



12 kommenttia:

  1. Kiitos näistä! Meillä ruokasivu napattiin heti lehdestä talteeen. Itse ihastuin eniten juuri tuohon värikkääseen kana-kasvispannuun, pääsee varmasti kokeiluun. Hanna

    VastaaPoista
  2. Tuota naudanliha-parsakaalihässäkkää jo kuolailinkin lehdestä. Pitää varmaan testata. :)

    VastaaPoista
  3. Tuleehan näistä reseptit blogiinkin? Jos ei, täytyy tehdä visiitti lähikirjastoon. :)

    VastaaPoista
  4. Minut on nyt pakko antaa hieman harmaampaa palautetta... Tätä blogia on tultu seurattua jo jonkin aikaa ja mikä minua harmittaa on tämä nykyinen jatkuva mainostaminen. Harvoin enää postaat mitään missä ei linkata jonnekin tai mainosteta jotakin. Autenttisuus kärsii ja jopa kirjoitustyyli on muuttunut.

    Monet muutkin blogit toki osallistuvat erilaisiin kampanjoihin, eikä siinä mitään, mutta tässä sitä on vähän liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän se harmaampi palaute päivä tietenkään piristä, mutta kiitos kuitenkin kommentistasi. Vastauksesta taitaisi tulla niin pitkä, että ajattelin avautua aiheesta ihan omassa postauksessa kun vain suinkin ehdin, joten pysy langoilla!

      Poista
    2. Niin siis tarkoituksena ei ole olla mitenkään ilkeä, koska tosiaan täällä on useampi vuosi nyt luettu blogia ja monet reseptit myös otettu talteen. Siksi juuri tämä uusi suunta häiritsee enemmän, koska sinun spontaaninen kirjoitustyyli on minusta vähän lähtenyt.

      Mutta yhä pysyn langoilla, eikä se minun palautteeni tietysti mikään elämän ohjenuora ole. Ja paljon on myös positiivista tässä blogissa!

      -Noora

      Poista
    3. No kiitos. En minä ilkeänä sinun kommenttia pitänytkään, mutta paljon oon sitä miettinyt, ihminen on tietysti hyvin herkkä saamalleen kritiikille kun se koskee jotakin omaa tekemistä, johon ammentaa näinkin paljon omaa persoonaa ja elämää kuin minä tähän.

      Se on vähän kinkkinen juttu, nuo kaupalliset yhteistyöt. Minäkin kun saan palkkanai monelta eri tahoilta nykyään, eikä ole yhtä koko-aikaista leipätyötä, olen tosi onnellinen kun saan välillä tehdä kaupallisia yhteistöitä, eli saan rahaa jonkun tietyn tuotteen ympärille kehittelemästäni reseptistä. Mulla on tällä hetkellä 2 " vakituista kumppania , Arla Apetina ja K-ruoka. Apetinalle teen 2 (joskus vain 1) postauksen heidän omalle Apetina sivustolle, joka on mun mielestä aika hienosti toteutettu ruokasivusto ja oon aika ylpeä, että tuotokseni kelpaavat sinne ja saan olla mukana ainoana suomalaisena ruokabloggarina. Siksi mielelläni linkitän julkaisut myös omassa blogissani, että ihmiset löytäisivät sinne. K-ruoan postaus taas ilmestyy kerran kuussa, useimmiten postauksessa on myös oma reseptini, mutta aina tietenkin linkkaan myös heidän vastaavaan aihepiiriin.
      Sitähän tämä some-maailma niinkuin vähän on ja siinä piilee sen nerokkuus: että voit jättää linkkejä josta lukija pääsee tsekkaamaan tuotteen tai reseptin, josta puhun. Tuossa nyt on viime-aikoina esim 2 postausta, Solvan kestikievarista ja Kyrö Distillerystä, joissa mainostan" paikkoja. Ihan vaan siksi, että kävin siellä ja ihan omissa merkeissäni, en heidän kutsumana tai kustantamana (no tässä tapauksessa naapurin isäntä kyllä kustanti, kun oli hänen juhlansa. Ja niinkin kaupallinen olen, että en ole tainnut kummallekkaan instanssille, edes lähettää sähköpostia, että katsokaa mitä teistä kirjoitin, myöhemmän yhteistyön toivossa.
      En ole myöskään halunnut blogiini mitään mainosbannereita tai muita pilkahtelevia pop up ikkunoita. Maailma muuttuu joka päivä, että en vanno, ettei sekin päivä tule, mutta tähän asti en vaan ole halunnut, kun olen jotenkin halunnut rauhoittaa blogini ilmeen sellaiselta mainostamiselta.

      Ja vielä esim. tämä juttu, jossa ei nyt ole reseptejä vaan ainoastaan kerrotaan, että ne löytyvät maakuntalehdistä, johtuu siitä, että olen niin käsittämättömän iloinen, onnellinen ja jopa ylpeä itsestäni, että tekemäni reseptisivusto kelpaa 12 isoon maakuntalehteen, että haluan vaan jakaa tämän ylpeyden aiheeni teidän lukijoitteni kanssa ja kertoa, että nyt ilmestyy tälläistä. Ja laittaa edes kuvat, koska reseptejä en saa julkaista blogissani. He eivät siis ole pyytäneet minua julkaisemaan yhtään mitään, mutta pakkohan mun on kertoa... :)
      Kiva, että jatkat lukemista, nyt mun ei tartte enää murehtia mentettyä lukijaa, ootte kaikki tärkeitä, en mä ittelleni tätä päiväkirjaa kirjoita.
      Toisaalta, en ole koskaan myös miettinyt strategioita tai tehnyt suunnitelmia tai miettinyt miten teidät koukuttaisin paremmin. Oon vaan onnellinen, että monen kanssa on tiet eksyny yksiin ja lukijakunta on löytynyt.

      Ja siitäkin oon onnellinen, että mulle välillä maksetaan palkkaa siitä mitä mä rakastan tehdä: kokata, kuvata ja kertoa. Ei se musta reseptistä tee sen huonompaa. Ja toivon, että olen selkeästi merkinnyt kaupalliset yhteistyöt, ettei lukijan tartte sitä miettiä. Jos tuntuu, että aina kehun kaikkea, niin se vain luultavammin johtuu siitä, että huonot kokemukset jätän mieluummin kertomatta, ja kerron ne suoraan ko paikkaan.

      Hyvää jatkoa Noora, yritetään löytää tasapaino, tämä blogimailmakin muuttuu koko ajan, ettei meinaa perässä pysyä!

      Poista
  5. Kiva juttu, että taitoasi arvostetaan ja ruokajuttujasi on julkaistu laajasti. Jatka samaan malliin. Hyvä! Harmaasta palautteesta ei kannata välittää, kertoohan se aina myös jotakin palatteen antajasta anonyymisti? Olisiko juttusi julkaistu turhan monessa lehdessä? Terkuin Mimma-täti

    VastaaPoista