About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

BEIJINHOS


Beijinho [bej'ʒĩɲu] on portugalia ja tarkoittaa pientä suukkoa. Nämä suukkoset ovat älyttömän suosittuja Brasialiassa monelle tutumpien suklaisten Brigadeirosten ohella. Näistä täytyy antaa kyllä kookosvaroitus, mutta varsinkin -suositus kaikille kookoksen ystäville. Brassit ovat hulluina Doce de leiteen,  siis  siihen kondensoituun maitoon, ja pistävät sitä kaikkialla. Suukkosissakin se on pääraaka-aine kookoksen ohella. Mutta yllättäen nämä eivät olleetkaan mitään överimakeita, vaan sellaisia sopivan kookoksisia.

Koska näitä tarjotaan usein nimenomaan synttäreillä, pääsivät ne meilläkin PikkuveliNuutin synttärimenuta koristamaan. PikkuveliNuutti on ollut aikoinaan vuoden Brasialiassa vaihto-oppilaana ja kun sai valita teeman pääsiäisunnuntain synttäreilleen, se oli empimättä Brasilia. Meille muille aika tuntematon ruokamaana (ja muutenkin), mutta nyt ollaan kuukauden päivät tehty tutkimustyötä, Nude, äitini, isäni ja minä, ja ollaan paljon paljon viisaampia. Mulla on ollut luvussa hyväntuulinen Brassiruokaa* kirja myös, jota suosittelen, jos haluatte vähän uusia tuulia ruuanlaittoon (*Nude sai sen lahjaksi). 

Beijinhon historiaa googlailtiin myös ja parhaat jutut löytyi portugaliksi, joita veljeni sitten mulle tulkkaili. Beijinhot ovat saapuneet Brasiliaan portugalilaisten nunnien matkassa. Niihin saatettiin kätkeä sisälle ylentäviä Herran säkeitä, mutta osaan pistettiinkin jotakin rivouksia. Tämä nunnien huumorintajusta (vai jumalanpilkasta) kertova seikka varsinkin tietysti nauratti minua.



BEIJINHOS
n. 25 karamellia (resepti Brassiruokaa -kirjasta)

400g maitotiivistettä (yksi tölkki, siinä taisi olla hiukan alle)
2 rkl voita
hyppysellinen merisuolaa
200g kookoshiutaleita
kokonaisia neilikoita koristeluun

Pane maitotiiviste, voi, suola ja 150g kookosta paksupohjaiseen kattilaan ja hämmennä keskilämmöllä kunnes seos paksuntuu ja irtoa reunoista, tiivistyy tavallaan sellaiseksi taikinaksi. Kannattaa sekoittaa koko ajan, mulla meinas kookokset ottaa jo aavistuksen väriä. 

Kaada taikina (ja levitä laakeaan) astiaan ja anna jäähtyä viileässä vartti.


Muotoile suukot kostutetuin tai öljytyin käsin n. 20g palloiksi, kierittele kookoksessa (myös isokiteinen sokeri käy) ja pane pallot pieniin leivos tai konvehtivuokiin. Koristele työntämällä keskelle yksi neilikka. Jätin lasten omista neilikat pois.


Beijinhos- suukkoset olivat helppoja ja nopeita valmistaa, taikinaa oikein näppärä pyöritellä. Jostakin netistä luin äidin vinkin, että turkoosinsinisissä leivosvuoissa nämä ovat hienoa tarjottavaa Frozen - synttäreillä. Lumipalloja, nääs,

Ja ilman niitä rivouksia sitten!

12 kommenttia:

  1. Olivat söpöjä nahda ja maukkaita syödä

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanan näköisiä! ollaan oltu molemmat Brasiliassa makumatkalla, tein jotain Brigadeiroksien tyyppisiä tryffeleitä juuri vähän aikaa sitten :) kondensoitua maitoa on tullut viime aikoina käytettyä tosi paljon, siitä saa vaikka mitä kivaa aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu...mitä meillä oli ennen kondensoitua maitoa.... :)

      Poista
  3. Panin merkille, että neilikasta irtoaa myös hivenen makua suukkoseen, ja se sopi siihen yllättäen oikein hyvin.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa tosi hyviltä, vois kokeilla tehä, meillä on keväällä kahdet juhlat. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nämä oli kyllä näppäriä ja nopeita tehdä. Ja erilaista tarjottavaa! Onnea uudelle blogille ja kiva kun löysit tänne. Tullaan kylään!

      Poista
  5. mä ihan just jostain matkablogista bongasin nämä herkut ja eihän ne voi tuollaisella raaka-ainelistalla muuta kuin ihan jumalatonta herkkua olla <3

    VastaaPoista