#Tamarinhetki

Se oli hieno reissu. 

Juhlimme häitämme ystävänpäivänä -98 ja heti seuraavalla viikolla lähdimme huomenlahjarinkat selässä kuukaudeksi kiertämään Thaimaata, minä aivan ensimmäistä kertaa.

Bangkokissa nautimme nelisen päivää luxushotellista ja kaupungin sakeasta, kaaottisesta sykkeestä. Niin maalaistyttö kuin olenkin, tenhoaa minuun jotenkin suurkaupungin anonyymiys, olla yksi miljoonien joukossa, yksi tarina kaikkien tarinoiden seassa. Muistatko, mieheni,  kuinka risteilimme pitkin kaupungia Chao Phraya - joen pitkissä veneissä, yrittäen arvailla oikeaa poisjääntilaituria? Kuinka pyörryksissä olimme suunnattoman kokoisilla markkinoilla, joissa myytin kaikkea uhanalaisista eläimistä muovikippoihin? Kuinka houkuttelevia olivatkaan sadat katukeittiökojut, kuinka ihmeellisiä ennensyömättömät, meille nimettömät hedelmät? Kuinka eksyimme modernin toimistorakennuksen lounaskerrokseen, jossa lippuruokailusysteemin salat selvitettyämme söit elämäsi tulisinta kanasalaattia? Kuinka onnellinen meidän tarinamme olikaan?

Matkalla en etsi parasta kreisibailauspaikkaa, en houkuttavia ostosmahdollisuuksia (no, näitä ehkä joskus...), en samettirannan aurinkotuolia  komean rusketuksen toivossa. Haluan nuuhkia tuoksut, kuunnella äänet ja kokea elämänrytmin. Tavata ihmisen, nähdä maan kauneuden, aistia tunnelman. Ja syödä hyvin ja hyvin erilaisesti. Oppia jotakin kulttuurista, tavoista, kielestä. Astua askeleen omaan sisimpään,  taas rahtusen verran suvaitsevaisempaan ja ehkä viisaampaan.

Bangkokista jatkoimme yöjunalla pohjoiseen, Chiang Maihin. Patikoimme savuavilla, vuoristoheimojen kaskeamilla kukkulanrinteillä ja yövyimme kylissä.

Yöt paalujen varaan rakennetuissa harvalattiaisessa majoissa olivat viileitä, kävely aamu-usvassa pesupaikalle kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan lattialla nukutulla yönkankealla kropalla oudon rauhoittava kokemus. Mihin meillä on kiire?

Hymy, se kuuluisa hymy. Siellä se asuu, näissäkin kylissä. Tunnen itseni hiukan rosvoksi. Mikä minä olen tänne tunkeutumaan, omaa hymyäni tuputtamaan? 

Ja tiedänkö oikeasti mitään näiden ihmisten elämästä, elinkeinosta?
Varastan vain hymyt.

Selaan matkakuviani ja olen kuitenkin länsimaalaisen onnellinen. Koin paljon, opin paljon ja ehkä viisastuinkin hitusen. Toivon, että minä ja kaikki muut vieraat osaamme käyttäytyä.

Toivon sitä kovasti, kun katson pienen tytön (aivan kuin  Maitotyttö) suloisia kasvoja kuvieni joukossa.

Sen kuukauden päivistä jääneet muistot ovat ihanat. Katselen kuvia, muistelen, vuorotellen hymyilen, naurahdan ja välillä silmäni kostuvat haikeudesta, niiden hetkien kauneudesta ja onnellisuudesta.

Silloin ollut olemassa vielä mitään ruokabloggaajaa, ainut ruokakuva taitaa olla Chian Maissa käymälläni kokkikoulun kurssilla. Silti muistan aivan elävisti matkalta kymmenittäin aterioita, tuoksun, maun, astian, missä söimme sitä... ruokien nimet taisivat useimmiten jäädä hämärän peittoon, mutta tuon matkan jälkeen thairuokakeittokirjat ovat olleet kovassa käytössä ja ruokakauppoihin saapuneet galangal-juuret ja sitruunaruohot riemun aihe. Hitsi vie, täältähän saa välillä niitä pikkuisia kirjavia munakoisojakin.

Ihanat muistot saavat odottamaan paluuta hymyjen maahan, vaan onneksi joskus voi löytää paikan päälle makujen ja tuoksujen kautta myös kotimaassa.

Oma pieni #tamarinhetkeni löytyi  hiljattain Punavuoren Tamarin- ravintolassa. Pöytäseurana ainoastaan kamerani.

En voi sivuuttaa alkuruuaksi Larbgai-kanasalaattia. Se saa nenäni vuotamaan sopivasti ja tuon tutun tulisuuden himon heräämään. Aivan yhtä villin tulista se ei ole kuin tuo  aikoinaan Bangokin lounaalla nautittu. Mutta hyvinkin kahden chilimerkin arvoisen -tulista. Annoksessa maistuvat tutut maut ja ennenkaikkea se ihana tuoreus ja raikkaus, jonka yhdistän aina thairuokaan.

Pääruualle tilaan tarjoilijan suosituksesta listan uutuutta, Pad Tom Yum'ia, Tomyum-tahnan kera paistettuja vihreitä papuja, thai-chiliä, tuoretta basilikaa, kaffirlimelehtiä ja Thai-chilitahnaa pääraaka-aineeksi valitsemieni jättikatkarapujen kanssa.

Niin hyvää, että vaikka olen äärimmilläni täynnä, joudun testaamaan vielä paikan friteeratut banaanit.  Ja jään harmittelemaan, että mukana ei ole seuralaista, joka olisi tilannut kookosmaidossa keitettyjä mustikoita, joita olisin halunnut päästä myös maistamaan.

Ja miksi haluan takaisin Bangkokin katuruokakojuille, ravintoloihin, kokkikursseille ja brassailemaan lounaslippusysteemitietämykselläni? A) maut B) tuoksut C) siis ruoka! D)Matkaseura, joka sekoaa kanasta kookosmaidossa tai grillatuista kanansydämistä aivan yhtä perinpohjin kuin minä E) ...ja koska kamerani haluaa tällä kertaa ikuistaa KAIKEN. Ja etsimen takanakin ollaan päivityksen tarpeessa!