About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Luxuspuuro


Luxus, tyylikkyys, hienovaraisuus, eleganttius, pehmeys ja eteerisyys eivät taida olla sanoja, jotka aivan ensimmäisenä liittää puuroon, vielä vähemmän tämän puuron keittäjään. Mutta sellainen puuro tästä vaan tuli. On siinä ripaus aitoutta ja rouheuttakin, joka on saattanut mukaan keittäjän kauhasta valahtaa. Lähtökohtana olivat Myllärin Luomu Iso Täysjyväkaurahiutaleet, jotka kyllä antoivat osansa myös tuohon rouheuteen, ne ovat nimensä mukaisesti isoja ja niistä valmistettu puuro sävyttyy kauniisti kypsän kaurapellon väreihin. Ja minä kun luulin, että kaurapuuro on harmaata. Myös maku erottuu edukseen. 

Miten sitten tehdään puurosta luksusta? En ole maailman puurobaareihin vielä päässyt, joten mieleni kulkevi aika perinteisiä puuroratoja. Halusin nyt tehdä selvästi arkisesta puurosta erottuvan luxuspuuron, joka on omialtaan vaikkapa viikonlopun brunssille. Luxuspuurostani saa helposti muokattua myös jälkiruuan, kunhan annoskokoa pienentää reilusti. Puuro kun on melko tuhtia vaikka perinteistä jälkiruokaa onkin.  



Puuron keittelin perinteisellä ohjeella käyttäen kulutusmaitoa nesteenä. Annoksen varsinainen juju on sen kanssa tarjottava kermajäätelö. Maitohan on perinteinen puuron kumppani ja niin myös marjat, tässä ne yhdistyvät uudella raikkaan pehmeällä tavalla, rouhea puuro kohtaa pehmeän jäätelön, jota mustikan lisäksi maustaa yllätyksellisesti timjami ja sitruuna, kuuma kohtaa kylmän sulaen suussa ihanaksi herkuksi.

Ja kaikkea ei aina tarvitse tehdä itse alusta asti. Varsinkaan jos ei omista jäätelökonetta, eikä ole aikaa käydä vatkaamassa jäätelötekelettä pakastimessa useaan otteeseen. Jäätelöllä on kiva leikitellä ja se onnistuu helpoiten ostamalla paketti jotain hyvää kermajäätelöä, antamalla sen sulaa noin pehmistuntumaan ja maustamalla sen juuri niin villisti kuin haluat. Sitten jätski vain takaisin pakkaseen. Ja ei, ei siihen muodostu mitään jääkidettä kuten kerran sulaneeseen jätskiin.



Luxuspuuro timjami-mustikkajäätelöllä
4 annosta

4-5 dl Myllärin Luomu Isoja Täysjyväkaurahiutaleita
 1 l kevytmaitoa
ripaus suolaa

Valmista puuro pakkauksen ohjeen mukaan eli sekoita hiutaleet maitoon ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen 7 minuuttia välillä sekoittaen. Hauduta vielä kannen alla 3 minuuttia. Mausta suolalla.

Timjami-mustikkajäätelö
(annoksesta tulee reilusti jäätelöä, sitä jää n. 1/3, mutta kätevintä on tehdä herkkua heti koko litrasta.)

1 l kermajäätelöä
200g kotimaisia mustikoita
1/2 sitruunan mehu
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna

Anna jäätelöpaketin pehmetä huoneenlämmössä 15min tai kunnes jäätelö on juuri ja juuri sekoitettavan pehmeää. Siirrä jätski pahvikuorista kannelliseen pakastimenkestävään rasiaan ja sekoita mukaan huolellisesti mustikat, timjami ja sitruunamehu. Mustikoita ei tarvitse muussata, ne kyllä rikkoutuvat sopivasti sekoittaessa. Laita astiaan kansi päälle ja anna olla pakastimessa vähintään 4 tuntia.

Esille laittaessasi annostele lautaselle kuuma puuro, tee keskelle kolo jäätelölle ja pyörittele jäätelöstä pallo. Komian tähären voit ripotella annoksen päälle vielä muutaman timjaminpalan.

Luxusaamiainen tai -brunssi ei paljon muuta tarvitse. No ehkä lopuksi pieni kahvi tai kupillinen lempiteetäsi.

Ja sitten kun sulla on sitä jäätelöä valmiina pakkasessa, niin ei ole temppu eikä mikään lisätä jäätelökauhallinen puuroannoksen päälle arkenakaan. Saattaa olla vaikka maanantai pelastus!



Osallistun reseptillä Myllärin Puuro on Pop - blogihaasteeseen. Myllärin toimitti annoksen kaurahiutaleet.

11 kommenttia:

  1. Minä olen aina luullut, että siinä on juuri tuo jääkideongelma ja siksi olen hyljeksinyt valmiin jäätelön maustamista. Tämän (toki muutenkin hyvän) postauksen olennaisin oppi minulle tiivistyi viimeiseen lauseeseen.

    VastaaPoista
  2. "Myllärin toimitti annoksen kaurahiutaleet."? ...vitsivitsi... ei tule jääkiteitä kuim vasta viikkojen pakastuksella...

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva idea. Meillä lapset ovat uudestaan innostuneet puuroihin koska annospussit. Mutta tätähän voisi kokeilla jos vaikka innostus ulottuisi uudestaan äidin keittämiin puuroihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä kattilas haudutetus puuros on vinha ero. Vaikka mikrossa minäkin laitan lasten aamupuurot. Vois yrittääkkin innostaa lapsia itse tekemään pussipuuroa.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. No tuossa puurossa on luksusta kerrakseen!

    VastaaPoista
  5. Minäkin kuvittelin, että jäätelöön tulee uudelleen pakastaessa se ällö kuori ja/tai hileitä, mutta tuohan näyttää kuvissa ihan oikealta jäätelöltä. Saattaapa siis olla, että testaan joku kerta tämän ohjeen luksusta ihan ilman tuota puuroa... Minusta kun kaurapuuro kuuluu maustaa kunnon nokareella voita eikä millään marjoilla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän mistä puhut js tämän asian fysiikasta en tiedä mitään. Mutta ei sitä kuorta eikä hilettä tule. Teen usein mm mustapippuri- lime jäätelöä joka herkkua esim mansikoiden ja basilikan kanssa. Sitten vasta rakenne muuttuu jos kuukausikaupalla pakastaa. Voisko se liittyä siihen, että pehmeä jäätelö tavallaan sekoitetaan kuohkeaksi ennen uutta pakastusta? Kokeile ihmeessä.
      Samalla lailla minäkin tykkään kaurapuurosta, voilla ja sokerilla. Mut kokeile myös näistä hiutaleista tehtyä puuroa. Se on mielestäni erityisen herkullista.

      Poista
  6. Ohoo! Jätskiä aamiaisella. Tätä heti huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti suunnattu odottaville äideille... :)

      Poista