Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Makaroonilaatikko


Kyllä. Meillä syödään makaroonilaatikkoa. Esimerkiksi viime viikolla. Sopivasti eilen blogiystäväni Jonna kauniista Suolaa&Hunajaa blogista asiasta kyselikin. Tokkopa tarkoitti asiaa ihan kirjaimellisesti, mutta koska huumorintajuni on pohjalaisen olematonta,. tässä tulos.

Siis syömme kyllä kotona tehtyä makaronilaatikkoa. Pastaruuista vain ehkä vieläkin useammin menee valmistukseen spaghetti Bolognese, se on meidän arkiruokien tiukka ykkönen. Jostain syystä meillä ei koskaan valmisteta makaroonimössöä, tuota lapsiperheiden (isien) valmistamaa suosikkiruokaa. Sen sijaan viime viikolla söimme mm. purkkihernekeittoa. Eli  tavallista, tavallista. Ruokakohokohtien bloggaaminen saattaa vääristää kuvaa aterioistamme.

Tämä kääntyis vielä makaroonimössöksikin.
Mutta nitä annettavaa minulla olisi makaroonilaatikolle?. Mukailen itsekin aina pussin kyljestä ohjetta. Ehdottomasti en ala lisäilemään sinne pakastevihanneksia tai tomaattimurskia. Eihän se sitten ole enää makaroonilaatikkoa. Jostain syystä makaroonilaatikko kuuluu kuitenkin 10 eniten googlatun reseptin joukkoon, ilmeisesti joku kaipaa siis reseptiä, vaikka se pussin kyljessä oleva on kyllä ihan hyvä.

Yksi rakas muisto kuitenkin makaroonilaatikkoon liittyy. Ollessani aikoinani Etelä-Saksassa Au Pairina, perheen 7 vuotias Jan-poika oli nirsoista nirsoin. Jopa nirsompi kuin Urho7v. Jan myös saattoi kätkeä ruokiaan esim. suuriin olohuoneen vaaseihin, joista ne hajullaan sitten paljon myöhemmin paljastuivat. Kun Au Pair oli ensin siivoamista siivottuaankin yrittänyt päästä hajusta....
Ainut ruoka mikä  suomalaissaksalaiselle Janille kelpasi oli Macaroni Auflauf, tuttavallisemmin siis makaroonilaatikko. Sitä sitten tehtiinkin Janille suurin piirtein aina edellisen loputtua. Ja sen Au pairin, joka teki maailman parasta makaroonilaatikkoa nimi oli Nanna. ;) (ja heillä on ollut ainakin 16 aupairia)

Mutta nyt siitä pussin kyljestä:

Makaroonilaatikko
5dl
sarvimakaroonia

400g
jauhelihaa

1
iso sipuli

1-2tl
suolaa

1tl
currya

hiukan valkopippuria

1tlpaprikajauhetta

3
kananmunaa

7dl
 maitoa 


Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan (lihaliemi tekee terää!). Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta kypsä jauheliha. Sekoita liha ja makaronit ja kaada voideltuun vuokaan. Sekoita kananmunat ja maito (tai lihaliemi) ja kaada vuokaan. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 1 tunti. Laktoosittoman makaronilaatikon saat käyttämällä lihalientä.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy (muokattu)

Jan on muuten nykyään a'la Carte- kokki Stuttgartilaisessa ravintolassa!





Ja makaroonilaatikon kanssa tarjoillaan ehdottomasti ketsuppia. Tämä on juurikin se ruoka, jonka takia tuo pullo kököttää kaapissamme.

Ja vielä varoituksen sana: en yleensä laita tähän curryä, mutta nyt laitoin kun kerran aloin tuota pussiohjetta tarkkaan lukemaan. Useimmiten tämä valmistuu ihan näppituntumalla. Olisko sitä vähän lipsahtanut vai oliko curryni niin voimakasta? Tulos oli kyllä melkoisen  keltainen ja voimakkasti curryltä maistuva. Mikä johti siihen, että Urho7v:n  se maistui omituiselta.

Eli oikeastaan, kuka söi ja kuka ei meillä makaroonilaatikkoa viime viikolla?

Urho muuten kuittaisi eilen mulle johonkin, en nyt muista mitä hänelle paasasin syömisestä , mutta kuitenkin, että: " ai siksikö kun sä teet monen AIKUISEN mielestä hyvää ruokaa?"

-huokaus- kieltäydyn lukemasta rivien välistä....

15 kommenttia:

  1. Nyt taitaa olla kylmien kelien myötä makaronilaatikkopäivät :), äitini kertoi tehneensä sitä viikonloppuna ja me teimme eilen. Barilla-paketin kyljessä ei ole ohjetta ja en ollut koskaan tehnyt makaronilaatikkoa (?!) (paitsi joskus ennen lukioaikoja kotona äidin kanssa). Oikein hyvää siitä tuli "omien päiden" ohjeella, samoin kuin miehen väsäämästä ketsupista. Joo, ei, makaronilaatikkoa EI voi syödä ilman ketsuppia!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttivät teidän laatikot, kävin heti kurkkimassa.

    VastaaPoista
  3. Makaroonilaatikko, niin paljon muistoja! Ja just nimenomaan kahdella o:lla. Lohturuokien kunkku.

    VastaaPoista
  4. Olisihan pitänyt tietää, kun alkaa yllyttää huumorintajutonta pohojalaista ;-)Osaatte te siellä Pohjanmaalla siis muutakin kuin uhota, te näämmä teettekin ;-)

    Mutta hyvältä näyttää loora ainakin näin aikuisen mielestä. Eikä niitä rivien välejä kannata tosiaan lukea.

    VastaaPoista
  5. Oi, perusmakaroonilaatikko on nii-in hyvää. Joskus.

    Minulla on kaksi lasta, jotka on kasvatettu ruuan ja syömisten suhteen samalla tavalla. Tulos; toinen syö mitä vaan ja pitää Oikeasta Hyvästä Ruuasta. Toinen ei syö juuri mitään ja on sitä mieltä että koulun einekset on parempia kuin kotona tehty ruoka. Paitsi tuorepasta maustettuna oliiviöljyllä, valkosipulilla ja parmesan-lastuilla. Että se on aivan sama mitä niille yrittää opettaa ! :-D

    VastaaPoista
  6. Jonna: ;D

    Marika:Näin mäkin vähän luulen. OOn yrittänyt ainakin, ettei syömisestä modostuisi mitään traumaa, mutta kyllä se välillä on äitille niin vaikiaa, kun puoli tuntia lapsi vaan kiemurtelee ruuan edessä.... Toivotaan, että tuosta Likasta tulee edes "syöjä".

    VastaaPoista
  7. Pakko lisätä vielä tähän lainaus Janilta naamakirjaan saapuneesta kommentista tämän postauksen tiimoilta:
    "Lempiruokani! ketsupilla ja paljon rakkautta äiti ja Nana teki herkullista! Maaliskuun alussa olen Suomessa, tulet? sitten minä kokata että!"

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
  8. Täällä on syöty kyseistä herkkua useampana päivänä, ehtii sopivasti lämmittää mikrossa kun pikkumies nukkuu:) Just mietin kun erilaisia blogeja selailin, että melkoisen siloitellun kuvan saa koneen välityksellä. Vaikka ei sitä tietenkään kaikkea halua blogata, en itsekkään kaikkea julkaise. Ja meidän versiossa mausteena on munamaidossa paprikajauhe (en kyllä tiedä maistuuko se...) ja jauhelihan joukossa loraus sweet chili -kastiketta :)

    VastaaPoista
  9. M:Terveisiä pikkumiehelle...ennenkuin huomatkaan sulla on siinä yks makaroonilaatikonsyöjä lisää!

    VastaaPoista
  10. Meidän esikoinen ei söisi muuta kuin makarooni- ja maksalaatikkoa, jos saisi valita. Pienenä söi vaikka mitä, mutta päiväkotiin mentyään valikoima vaan kapenee kapenemistaan. Välillä vähän masentaa, pitää varmaan mennä keskuskeittiölle oppiin ;).

    VastaaPoista
  11. Meillä siis parempaa ruokaa kuin äiti tekee esim päiväkoti ja koulu (sama keittiö), molemmat mummolat sekä kaikki naapurit ja lisäksi vielä MacDonalds.

    Ei pääse nousemaan hattuun nämä "kokkaustaidot"....

    VastaaPoista
  12. Äh, Mc:n unohdin ihan täysin. Siellä sielu lepää kun nuorempi vetää ketsuppia suoraan kupista ja vanhempi mutustaa silmät ummessa ihanaisia nugetteja currymajoneesin kanssa :).

    VastaaPoista
  13. Käytätkö sinä laatikossa maitoa vai lihalientä? Miten maussa on tässä eroa? Rakstan blogiasi, ehdoton lemppari! =)

    VastaaPoista
  14. Anonyymi: Pääsaantöisesti olen aina käyttäny (muna)maitoa, kun ei ole kellään mitään ongelmia sen kanssa. Joskus törmäsin kuitenkin painonvartijoiden reseptiin jossa munamaidon sijasta laitettiin lihalientä ja joku vähärasvainen sulatejuusto ja se oli todella todella hyvänmakuinen makaroonilaatikko.
    Ja kiitos kun kerroit, ilahduttaapi mua suuresti!

    VastaaPoista