Kaikista ennakkosuunnitelmista poiketen löysin itseni isänpäivänä tunkemassa maustevoita (voita, sitruksia ja yrttejä) kokonaisen kalkkunan nahan alle. Urho8v jopa ikuisti tapahtuman, ja toki Urhon ensimmäiset ruokakuvat on julkaistava, vaikkakin kalkkunasta sittemmin paistopussista, rinta alaspäin paistotyylistä sekä sisäänsä ahdetusta appelsiinista ja klementiinistä huolimatta tuli melkoisen kuivaa elikkä mautonta. Ruokakuvat paljastavat kameran osuuden prosessissa, eivätpä nuo Urhon Otokset laadullisesti paljon äitinsä otoksien rinnalla kalpene.
Tästä äkillisestä kalkkunanpaistoprojektista on kiittäminen vanhempiani, joilla, ihan oikeasti saksankielentaitoisilla ihmisillä, meni yllättäen Putet ja Entet sekaisin. Eli äitini luuli, että heillä oli suuri ankka pakkasessa ja pyysi minua valmistamaan isänpäiväateriaksi heille, meille ja PikkuvelNuutin perheelle sitä ihanaa Pekingin ankkaa. Kävi kuitenkin lauantaiaamuna ilmi, että heillä olikin erittäin pieni kalkkuna... Ja minä kun olin suunnitellut menulle jo kiinalaiset sienikeitot ja muut.
Pikapikasuunnanvaihto.
Laitettiin alkupalaksi ihan mätitoast. Ainahan se on herkkua.
No äiti oli naapuriensa kanssa hakenut jostakin nevalta myös karpaloita pakkaseen ja tämän tietäen kinusin niitäkin pari pussillista, ainakin amerikkalaiset uskovat, että kalkkuna kaipaa karpalokastiketta.
Amerikkalaisilla sivustoilla aikani googlailtua tulinkin siihen tulokseen, että valmistankin kirpeänkuuloisen, kylmän ja helppotekoisen karpalorelissin. No, helppo ainakin jos satut omistamaan lihamyllyn.
Ja minullapa sattui olla uudenkarhia lihamylly kaapissa ennakkosyntymäpäivälahjana. Juu, ja se on ostettu ihan niitten makkarasuppiloiden takia! Mutta yllättäen ajettiinkin sisään karpalorelissillä.
Ilmeisesti olen sen verran hyvätuloinen (vrt. KÖYHÄN ei kannata ostaa halpaa...), että harvemmin mitkään designvehkeet tai gurmeeferrarit kaappiini päätyvät, vaan siellä majailevat laitteet on enimmäkseen mallia sieltä-ostetaan-mistä-halvimmalla-saadaan, josta johtuen myös käyttöperiaatteeksi on muodostunut no-kestää-niin-kauan-kun-kestää. Vaikka jokunen täyskatastrofikin on käsiin levinnyt tällä menetelmällä, niinn yllättäen moni tuote on kestänyt ja kestänyt ja... Että tämä Lidlin 49 € lihamylly pelitti kyllä vielä aivan mainiosti. Katsotaan sitten miten käy kun otetaan kunnon ruhonosat käsittelyyn.
Karpalorelissi
5 dl karpaloita
2 omenaa
1 appelsiini
2,5 dl sokeria
Poista omenoista siemenkodat ja lohko paloiksi. Jynssää appelsiini juuresharjan kanssa kuumassa vedessä ja lohko. Aja karpalot, omenat ja appelsiini - joo, kuorineen!- läpi lihamyllystä.
Sekoita sokeri mukaan. Sitä voit lisätäkin jos haluat. Jos appelsiini tuntuu kitkerältä voit ensin kokeilla puoliskaa. Mutta tiesitkö, että appelsiinin oranssi että valkoinen kuoriosa sisältävät hesperidiini-flavonoidia, joka alentaa verenpainetta, auttaa pitämään kolesterolin kurissa ja hillitsee tulehduksia, siis ihan superruokaa!
Ja nyt kun olen päässyt tähän saarnaamisen makuun jo edellisessä postauksessani, niin on pakko jatkaa kun Ilkassa oli aika hätkädyttävä artikkeli karpalosta.
Otsikko oli shokeeraava: Vuosituhansien perimä menetetty.
Karpalohan on tosi satoisa marja. Se voi parhaimmilla karpalosoilla tuottaa helposti yli sata kiloa marjaa hehtaarilla. Sato ei hirveästi edes vaihtele, johtuen sen myöhäisestä kukinta-ajasta.
Meillä on kahta eri tyyppiä karpaloa, isokarpaloa ja pikkukarpaloa, joista jälkimmäistä ei pidetä kovin arvokkaana juuri kokonsa takia.
Vielä 1900-luvun puolivälissä karpalo oli keskeinen marjamme puolukan ohella, mutta kaikkihan kaupan pakastealtaalla käyneet tietävät, että nyt ollaan ihan tuontimarjan varassa. Eteläisessä Suomessa karpalo on jo aika harvinainen, johtuen soiden ojituksesta. Tälläisillä ojitetuilla alueilla karpalo ei kuitenkaan menestynyt, vaan tuli steriiliksi. Lehdessä haastateltu Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Kauko Salo, surkutteleekin, ettei -80 luvulla, kiivaimpina karpalosoiden ojitusvuosina perustettu edes taimitarhaa, jossa karpalon perimää olis voitu vaalia. Karpaloita saattaa jopa samalla alueella kasvaa perimältään hyvin erilaisia (koko, kypsymisaika) ja nyt osa tuosta perimästä on ikuisesti menetetty. "Hauskinta" asiassa vielä lienee, että useinkaan soiden ojitus ja sitä myötä metsitys, ei lopulta onnistunut. Karpalot kuitenkin katosivat.
Että näin uutterasti on tehty töitä meilläkin terveysvaikutuksiltaankin huippumarjan tuhoamiseen. Sanovat muuten, että Amerikassa ja Kanadassa, missä karpaloita on ja käytetään huimasti, useat karpalokeisarimiljönäärit ovat lähtöisin Pohjanmaalta.
Että ihan vaan tiedoksi, jos joku jaksoi lukea. Muistan muuten minäkin, että kun olin pieni niin Mumma haki talveksi lakatkin ihan siitä ympäristön nevoilta. Kukapa on viimeksi törmännyt valokkiin tällä korkeudella?
Mutta hei, joka tapauksessa, tämä relissi piristää oivallisesti sitä kuivaa kalkkunaa.
