About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Herkkumessuilla






Pieni kuvakavalkaadi ja muutama (innostunut) sana kuvia siivittämään tunnelmista Seinäjoella viikonloppuna järjestetyistä Herkkumessuista. Kamerasta loppuivat perjantaina patterit, lauantaina oli mukan väärä laturi ja eipä sitä sunnuntainakaan kerinnyt kuvailla.

Jo torstaina oli Ilkka-lehdessä koko sivun mainos  ja meinasin aivan pyllylleni tipahtaa kun messukartassa luki, että Saran ja Nannan näytöskeittiö. Että näin lähdettiin matalalla profiililla ensimmäiseen, mikä tämä nyt sitten oli, julkiseen kokkaukseen?


Jokapäivä, mun oma tuntini (ei siellä nyt tietenkään tuntia kokattu vaan 20-30 min.) oli heti messujen avauduttua (siis varsinainen primetime), mutta ihanasti silti yleisöä kertyi paikalle. Pe ja la valmistin tuhtia ja tulista avokadokeittoa ja Chorizo-quesadilloja, sunnuntaina vietnamilaisen kanasalaatin.
Ruuat olin itse saanut päättää, teemalla jotakin vähän muuta kuin tavallista arki kotoruokaa, näytöskeittiön puitteet ja aika rajoittivat silti  valintaa tietenkin aika lailla. Ja koska aikaisempi kokemus oli nolla, vähän jännitti, olinko valinnut sopivat annokset, mutta olen tyytyväinen jälkikäteen.


  Saralla oli myös oma Herkkumessutuntinsa, jossa olin avustamassa ja lisäksi hän kokkasi muun juontamisen ohella kaksi kertaa päivittäin jälkiruokaa Valion kanssa ja me molemmat sitten yhden tunnin olimme mukana Raymond Wesanderin grillishowssa, minä valmistin mangosalsaa, Sara Tsatsikia. Ohjelmassa mainittu Markus Maulavirta oli peruuntunut, mutta messujen toisesta, Etelä-Pohjanmaan Keittiömestareiden näytöskeittiöstä käytiin sitten välillä esiintymässä meilläkin, samoin perjantaina tulisesti kokkaileva Poppamies.


Yritin valmistella oman näytökseni lisäksi kaikki aina Saralle valmiiksi, joten ihan joka messutunnille ja vähän ylikin sitä haipakkaa riitti.


Sara oli kuitenkin aivan mielettömän kannustava ja mielettömän ammattilainen ja vielä mielettömän mukavakin, eli mikäs mulla oli ollessa. Sanoinkin Saralle, että arvaa jännitinkö mä minkämoinen bitch sieltä tulee...



Lisäksi Sara ei pystynyt pitämään näppejään erossa vaan hotkaisi mun valmistaman avokadokeiton ja quesadillan kehujen kera näytöksen loputtua. Vähäkö oli apukokilla hyvä mieli....


Myös Raymond Wesanderin kanssa oli ihanan helppo työskennellä, Reiska siis  grillasi Simmenthal- pihvejä. Kaikki vaan oikeasti meni näiden kahden ammattilaisen mukana helposti ja hienosti. Aika moni toivotti ennen messuja, että pidä hauskaa ja sen minä totisesti sain tehdä.

ja mangosalsaa....
Sunnuntain vietnamilainen salaatti muuten maistui Saralle myös.



Mä ehkä lähden Saralle henk koht. kokiksi sen World Tourneelle... (ehkä... ;D )

Sunnuntaina olikin sitten jännä päivä. Kun Urho8v. osallistui alle 16v. kakunkoristelukilpailuun, kisan ylivoimaisesti nuorimpana ja ainoana miehenä. Olenkin julkaissut blogissani kaikki Urhon aikaisemmat kakunkoristelut. (=0), mutta jonain päivänä ja jostakinhan sekin homma on aloitettava.



Kakun aiheena oli tietenkin Halloween.

Myös kummityttöni Mira tuli Vantaalta asti osallistumaan.



Niin reippaita ja rohkeita lapsia! Äitit on ylpeitä!


Ja nuan vaan sieltä pätkähti kolmostila.


...yllättynyt palkintosijalainen.


Naamailua ei näemmä millään malta lopettaa....

Jos nyt vieläkin mietitte, että minkämoinen se Sara oli oikeasti, niin ainakin vei yhden Urhon sydämen.

Urhon nukkui iskän ja äiskän välissä su-ma yön alkaneen syysloman kunniaksi ja ensimmäiset sanat maanantaina herättyään olivat: " Sara on kiva. Kaikki aina keksii mulle lempinimiä, Onni serkku sanoo Apinaksi ja meidän luokkalaiset Urpoksi, niinkun Urpo ja Turpo. Sara sanoi, että Hurmuri! ".

Myös Iso-Hoo kertoi nähneensä Sarasta unta. Olivat kuulemma olleet lentokoneessa....kysyin, että missäs mä olin, johon sain vastauksen: " Varmaan valmistamassa mangosalsaa..."

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, nyt lähdetään syysloman viettoon. Kiitti kaikille, jotka tsemppasitte mua ennen messuja ja oli kiva, että paikanpäällä olijat kävivät nykäsemässä hihasta ja moikkaamassa. Kiitos ihanalle perheelle, sukulaisille ja ystäville, jotka tulitte katsomaan näytöskeittiötäni, se merkitsi paljon. Superkiitos Sara ja Raymond johdatuksesta. Kiitos ennakkoluuloton ja avarakatseinen messuorganisaatio, joka sisällytti ohjelmaansa myös ruokabloggaajien edustajan.

Kivaa ja kiirusta oli. Mielettömän kivaa!




tiistai 9. lokakuuta 2012

Enää 3 yötä!



Nyt ei pysty kokkaamaan, saati kovin järkevästi bloggaamaankaan. Jos jollakulla on nyt mun reseptijorinoita akuutti ikävä, niin onneksi Keittiöhöyryjä ilmestyi juuri, sieltä voit käydä nauttimassa inspiraatiota yllä olevaan puurokaunottareen (johon minä sain inspiraation jo vuosi takaperin Omenamintulta).

No, en ole sairastunut jännetupintulehdukseen, vatsatautiin, enkä edes syysflunssaan (kop, kop, kop, koputtaa hän puuta), mutta keskittyminen mihinkään ei taida nyt onnistua, koska munhan pitää alkaa keskittyä viikonloppuun. Ette kai ole unohtaneet Herkkumessuja?

Viikonloppuna pitäisi sitten suvereenisti kokata kolmena päivänä makupaloja omasta blogista, avustaa Saraa (LaFountain, LaFountain, LaFountain!) hänen nimikko (katso edelliset sulkeet) kokkaussessiossaan ja repäistä vielä Mangosalsat Simmenthal pihvien grillausnäytöksessa lisukkeeksi.

Kuinkas tähän pitäisi valmistautua? Pilkkomisharjoittelulla? Vai pitäsikö loppuviikon tehdä joka päivä mangosalsaa? Voi, jeevana, onkohan ne mangot  paikan päällä varmasti kypsiä? Entäs avokadot? Riittääkö aika, vai jääkö sitä liikaa? Tuleeko kukaan kattomaan? Voi ei, tuleeko tuttuja?
Ymmärtääkö Sara eteläpohjanmaan murretta? Onkohan se pitkä? Näytetäänkö me majakalta ja perävaunulta?

...enää ei kerkiä laihduttaa....mitä mä laitan päälleni....miksi en ole ammattikokki, niin voisin laittaa kokinpuvun...onneksi en ole ammattikokki, niin ei tartte vetää mitään tötsää päähän...no, onhan Sarallakin yleensä joku....MITÄMÄLAITAN PÄÄLLENI!

Jumaliste likka! Rauhootu! Keskity olennaasehen. Kokkaa ja hymyyle ja puhu perättömiä mukavia.
Sunnuntai-iltana kaikki on jo ohi.


Ai niin muuten, vaikka tuo palkki on tuossa sivussa heilunut jo kauan, niin en ole tainnut mainostaa -hämmästyttävää kyllä- ollenkaan erityisesti sitä , että minut on arvoisa raati asettanut ehdolle Gloria Blog awards lukijoiden suosikki blogiksi. Eli nyt hopi hopi äänestämään, aikaa on vielä viikon verran (22.10 asti?) Ja kaikki äitini reseptit- blogia voit siis äänestää, vaikka se olisikin vasta suosikkiblogisi numero 42. En minä ole niin turhantarkka!


Ja mitä mä sinne gaalahan laitan päälleni.....?

maanantai 8. lokakuuta 2012

Heinzin hyvä mieli!


Että jostakin pienestä voi joskus tulla niin hitsin hyvä mieli. Sellainen että ihan mahanpojasta asti kuplii ylöspäin huulia kohti pieni hymynkare uudestaan ja uudestaan.

Hain eilen paketin, jonka olin unohtanut postiin, tai no en unohtanut, mutta jemmasin pakettikortin niin hyvin, että en sitä enää löytänyt. Ystävällisest lähipostini Salen myyjät sitten etsivät lopulta pakettini. Tiesin sen sisältävän jotakin terveisiä Heinzilta, mutta kun lopulta vedin pullon esille ja näin etiketin, mua alkoi aivan järjettömästi hihityttää.

Jos joskus on joku haaveillut saavansa nimensä neonvaloihin, miltähän se mahtaa tuntua, kun ketsuppipullon kylkikin herättää näin suuria tunteita meikäläisessa.

Pullon mukana tuli kirje, jossa kerrottiin, että Facebookissa on meneillään kilpailu (viikon 42 loppuun), jossa voit suunnitella oman tekstin omaan pulloon. 50 parasta ehdotusta saavat oman ketsuppipullon itse suunnittelemallaan etiketillä.

Aika hauskaa!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Eniten tykätty: tuulihatut


Siitäpä onkin piiiitkäpiitkä, ellei vallan liian pitkä, aika kun olen tehnyt viimeksi tuulihattuja. Joskus muinoin niitä tehtiin useamminkin kaikkiin juhliin, mutta ellen aivan väärässä ole niin viimeisestä satsista on kulunut jo yli 12 vuotta, taisin tehdä niitä Helmi-kummitytön ristiäisiin (ja tiramisua!). Aika hiljan tuli Helmin äidin, Karjamekon (maailman ihanin ja helpoin anagrammi ellei peräti sananmuunnos) kanssa puheeksi nuo tuulihatut, heidän suvussaan kuulemma muistellaan niitä vieläkin lämmöllä ja varsinkin niiden mahtavan makuista täytettä. Sillä täytehän ne nyt lopulta kruunaa. Itse puhun nyt siis suolaisista tuulihatuista ja vaikka minulla ei ole aavistustakaan, mitä niiden väliin silloin 12 vuotta sitten laitoin, niin ei tämä täyte ainakaan huonompi ole.

Ja miksikäs sitten teen (tai tein) usein tuulihattuja. Tämä saattaa yllättää väärässä uskossa elävät, mutta vastaus kuuluu: "Siksi kun ne on niin tosi helppoja." Muutama niksi taikinanteossa, ja vikaan ei voi mennä. Varsinkin kun tykkää rustiikista ulkonäöstä, eli lätkii kokkareet vaan pellille ilman turhia pursotteluja. Joutsenet on sitten erikseen, mutta ei nekään käsittääkseni ole vaikeita. Juuri muisteltiin, että Natasiskon Yo-juhliin tehtiin näitä aikanaan kanssa. Ja sitten Natan kahden ystävänkin juhlissa oli ollut tuulihattuja, mutta hienompia, eli joutsenen muotoisia...voi mitä nuoruuden traumoja!

Nyt menin googlailemaan pöpöliinin ristiäisiä varten myös taikina ohjeita ja niissä on hämmentävää variaatiota rasvan, munien ja jauhojen suhteissa. Siksi kaivoin esille vanhan kotitalouskirjan ohjeen, jonka mukaan aikaisemminkin olen onnistunut. Ja yllätys yllätys/ täyte on ihan omapäinen ja sitä voi varioida, mutta en kyllä missään nimessä laittaisi mitään majoneesia sekaan. Täytteen salaisuus on kylmäsavutuotteet, ne antavat makua pieninäkin määränä, valitsitpa poroa härkää tai lohta.

Taikinan tei puolitoistakertaisena 30 hengen ristiäisiin (Einon) ja kaikki meni. Tuo täytemäärä taas riittäneen tuplamäärälle tuulihattuja, ainakin. Ja siis, nämä olivat tosiaankin kehutuimmat tarjoilupöydän antimista


Tuulihatut
n.40 pientä

100g voita
2dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa

Kuumenna rasva ja vesi kattilassa kiehumispisteeseen.

Lisää jauhot sekottaen taikinaa puuhaarykalla. Keitä seosta koko ajan sekoittaen, KUNNES SE IRTOAA KATTILAN REUNOISTA. Taikina tuntuu tässä vaiheessa kovalta ja sitkeältä.

Nosta kattila pois liedeltä ja anna taikinan jäähtyä hiukan.

Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Tässä vaiheessa taikinasta tulee hiukan pehmeämpää mutta siitä muodostuu kuitenkin yksi klöntti. Joka on siis siinä yleiskoneen tai sähkövatkaimen vispilässä kiinni, luulen mä.

Nosta pellille kahdella ruokalusikalla kokkareita. Ei tarvitse muodosta välittää kunhan muistat koon puolesta, että leivonnaiset kohoavat uunissa kaksinkertaisiksi.

Paista 170 asteessa keskitasossa 20-30 minuuttia. Älä auo uuniinluukkua paiston aikana. Jos leivonnaiset eivät paistu kypsiksi, ne lässähtävät, mutta tätä ei ole kyllä koskaan minulle käynyt. Mitä suurempia teet, sen kauemmin tietysti paistat, mutta miksi tekisit suuria, pienet on söpöjä.

Halkaise jäähtyneet tuulihatut niin, että yksi sivu jää vielä kiinni ja täytä löpsäyttämällä lusikallinen täytettä sisään ja kansi kiinni pehmeästi.

(Paras) tuulihattujen täyte
tää on varmaan sadalle...

2 pakettia ruohosipulituorejuustoa
2 dl ranskankerma
120g kylmäsavuhärkäleikkelettä
1 Ahvenanmaan suolakurkku (ne nyt vaan on niin hyviä)
4 dl  vatkattua vispikermaa
1 lehtipersiljapuntti

Sekoita tuorejuustot ja ranskankerma pehmeäksi. Lisää pieneksi silputtu leikkele ja hienonnettu yrtti sekä pieneksi kuutioitu suolakurkku. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto.

Näiden aineiden suhteita voi siis vaihtaa jonkin verran maun kärsimättä. Yllätyksellistä on, että noinkin pieni leikkelepakkaus antaa huiman maun. Itse tein täytteen kermavaahtoa lukuunottamatta illalla jääkaappiin maustumaan, aamulla lisäsin kermavaahdon kakun koristelun yhteydessä.

Tuulihatut voi valmistaa hyvissä ajoin ja pakastaa. Täyttäminen kannattaa tehdä juuri ennen tarjoilua, etteivät sitkisty. Itse tein tuulihatut yöllä ja jätin ne vain ilman mitään suojauksia odottamaan aamua ja hyvin pysyivät rapeina.

On ne ihanan kuohkeita suupaloja. Ihan niinkuin macaronitkin, joita jouduin tekemään kolme satsia ennenkuin onnistuin. En enää muistanut mikä niissä olikaan kriittistä. Nyt muistan, ja kerron joskus teillekkin. Ei ollu muuten sekään mitään salatiedettä. Äitinikin (joka ei ole koskaan macaroneja tehnyt)  jo kyseli, että mitenkä ihmeessä ne voi koko ajan epäonnistua. Tuntematon käsite mun äidille. Mutta ei mulle.


Mutta tuulihatut. Ne onnistuu.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Pöpöliinin ristiäiset ja syksyinen kakku


Sunnuntaina vietettiin Pöpöliinin ristiäisiä. Pöpöliinihän on PikkuveliNuutin ja Nuutinminnan ja Elli5v perheen uusin tulokas. Pöpöliini.

Pöpöliinin, joka nyttemmin Eino Hermannina tunnetaan, kakkuun toivottiin vauvaa ja sovittiin sitten jostakin syksyisestä pihlajanmarjameiningistä, niillä kun voisi koristella kahvipöytääkin. Minä ehdotin sitten vielä sellaista satumaista tapiojatellervojakokometsänväki- koristelua, josta nyt lopputulos on tässä näkyvillä.

Eläinten mallit kaivoin Rouva Patalinnun blogista, muistiin oli jääneet nuo söpöt ystävät poikansa 1-v syntymäpäiväkakusta. Tyyliniekat voivat tietysti kritisoida, että kuinka autenttisen näköinen vauvakopio natsaa tuollaisten söpöilyeläinten kanssa ja kenenkäs jättiläisen maan puusta (no sieltäpä juuri!) nuo pihlajanmarjat sitten ovat? Siksi tämä onkin satumetsäkakku!

Ihanan pupun, ketun ja pöllön muotoiluun käytin halpatyövoimaa (ilmaista), eli raahasin lauantai-iltana Natasiskoni kylvettämään ja nukuttamaan Maitotyttöä ja meksikolaislähtöisen tekopoikamme Uliseksen muotoilemaan eläimet, kun itse tein jotain muuta (luin lehtiä ja viilasin kynsiäni...not!). Olisin minä ne mieluusti tehnyt itsekkin, mutta säästin varmaan parituntia aikaa sillä, että Uli antoi arkkitehtuuriset kykynsä käyttöön.

No olen minä ihan ylpeä noista pihlajanmarjoistakin. Aamulla kakkua koristellessani valkoinen päällys jäi vajaaksi, joten fiksasin sen vielä kiertävällä puunrungolla. Kuvaukseen oli aikaa taas  miinus minuutti ja ihan hirmuvaikea oli saada koko kuvaa isosta kakusta muutenkaan.



Sisälle tein raikkaan omenakakun ohjeella täytteen, mutta aika makea siitäkin tuli. Mulla on todellakin haussa vielä se täydellinen raikas täytekakuntäyte, varsinkin tuolla sokrupäällysteellä kakusta tulee mielestäni liian makea. Onko kellään ehdotuksia? En ole itse mikään täytekakun syöjä, ja siksikin tämä on ongelmallista. Myös nykyään hyvin suositut mansikka- ja muut valkosulkaamousset koen liian makeiksi.



Elli 5v esitti pianolla 2 herkkää tunnelmakappaletta tilaisuuden päätteeksi. Niinkuin yleensä, lämpötila talossa nousi vierasjoukon ansiosta jo itse kastetoimituksessa. Natasiskoni toimi sylikummina ja seisoi tietenkin rouva Papin vieressä. Kun toimitus päättyi ja sai "puhua", siskoni tokaisi "...tsiisus kraist, täälon kuuma...".


Natasisko katui ja häpesi sanavalintaansa hartaasti. Tilanne kuitenkin helpottui hieman kun rva Pappi meni keittiöön, näki kaakun ja tokaisi: " ou mai gaad, mikä kakku! "



lauantai 29. syyskuuta 2012

Slurpsis! sano tuomari...

...ja päätti kollegoidensa kanssa valita Karkkikanaa vartaassa (vai olisko tuo tikussa?) Hartwallin Happy Joe-siiderien lanseerauksen yhteydessä järjestetyn Onnen omenoita siideribrunssi-reseptikilpailun voittajaksi.

Arvon tuomarit, keittiömestari, 1. kauden masterchef tuomarinakin toiminut Risto Mikkola, ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki ja Hartwallin siidereistä vastaava tuotepäällikkö Karita Taura kommentoivat annostani seuraavasti:


 Slurpsis! Ei tähän muuta voi sanoa. Todella herkullinen ohje, joka on toteutettavissa yksinkertaisesti. Broilerille aivan uudenlainen maku, joka innostaa varmasti monia kokeilemaan siideriä ruuanlaitossa.Kaunis kuva ja esillepano innostaa kokeilemaan tätä herkkureseptiä.

 Blogia lukiessa pystyin maistamaan makujen liiton suussani, yammyy! Kivaa nimikikkailua. Kekseliäs esillelaitto kuvassa.

 Hyvä idea siideribrunssille. Kauniit kuvat ja herkullinen resepti tuovat heti veden kielelle. Maut sopivat erinomaisesti Happy Joen kanssa nautittavaksi."

Kunniamaininnan ansiokkaista kilpailutöistä saivat

·         Kunniamaininta,  1 .sija, Kokit ja potit:  ”Siiderihaudutettu possu”

Lisäksi haluan vielä liittää tähän listaan oman suosikkini Soul Kitchenin Annan siiderisimpukat.

Voitte juurikin kuvitella, että justiinsa nyt ei oo olo kovinkaan  vaatimaton eikä nöyrä, jos se nyt kauhavalaisella koskaan sellainen on. Sanon vaan, että hirviän kiva voittaa joskus jotakin!

Ja palkinto on jokaisen ruokafriikin unelma: 10 hengen kokkaussessio ja illallinen Risto Mikkolan johdolla.

Ai niin, kiitospuhe...
Kiitos Hartwallille kisan järjestämisestä ja siitä että sain olla mukana edistämässä suomalaista siiderikulttuuria, kiitos tuomareille harvinaisen hyvästä tuomaroinnista, kiitos Maitotyttö, että päätit sinä päivänä ottaa parin tunnin päivänokoset puolen tunnin sijaan. Kiitos Iso-Hoo koemaistamisesta ja -juomisesta, kiitos lukijat ja blogiystävät tsemppaamisesta, kiitos kanssakilpailijoille vastuksesta, kiitos Liemessä Jenni valokuvauskurssista, kiitos inspiraatiosta, mistä lie tullutkin, kiitos tästä voittajafiiliksestä, kiitos, kiitos kiitos!










torstai 27. syyskuuta 2012

Omia omenoita ja omia haaveita


No mihinkä hän raaskii käyttää 15 kuvankaunista omenaansa omasta puusta? Todistettavasti 6 on syöty, koska eilisessä sadonkorjuussa sain 9 poimia. Onneksi edes syöty, aloin jo pelätä, että omenat menevät pilalle odotellessaan suurta ja tärkeää käyttötarkoitustaan. Mikään ei tunnu olevan omppujeni arvoinen resepti,,,,kyllä nyt taitaa Nannaa vähän hassuttaa...

Paras siis tehdä jotain aivan simppeliä.  Lehtitaikinalevypaketti kainaloon kaupasta ja 
Lantliv mat&vin lehden reseptiä toteuttamaan. Tämä on kyllä niin helppoa, että ei paljon reseptiä kaipaa, paitsi että ruotsalaisena twistinä tässä käytetään myös mantelimassaa, jota naapurimme tunnetusti tunkevat joka paikkaan, tai ainakin leivonnaisiin.

Aikas rustiikin näköisiä tulitaas kerran, kauniisti sanottuna, omenasiivut olisivat ehkä olleet edukseen hiukan ohuempina. Tämä on kuitenkin loistava vierasvara, tuoreet leivonnaiset nopeasti pakastimesta uuniin, varsinkin kun Tupun Tuvassa kertoi pakastavansa myös raakoja omenansiivuja piirakoita varten. Herkkuahan nämä ovat. Kaikessa erinomaisuudessaan on kyllä sanottava, että hiukan rasvainen tuntu jää kitalakeen jos yksi ihminen syö useamman ison kerralla. Teoriassa siis, en tunnusta.


Omenalehikäiset ?
3 lehikäistä/n. 6:lle

3 lehtitaikinalevyä n. 10x20 cm
200g mantelimassaa
4 omppua, 300-400g
1 rkl sokeria
1rkl kanelia
 1 muna voiteluun

Sulata taikinalevyt ja raasta mantelimassa.

Kuori omenat ja poista siemenkodat, viipaloi ja kierittele siivut sokerikaneliseoksessa kulhossa.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Levitä mantelimassa levyille ja sen päälle omenansiivut. Voitele reunat rikkivatkatulla kananmunalla.
Paista 15-20 minuuttia.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. Mutta hyvin meni ilmankin.

yksi niistä...
Sain jo alkusyksystä/loppukesästä oikein hauskan tunnustuksen Piipadoo-blogin (mikä ihana nimi) Paulalta ja Piialta, josta tässä nyt kuuluu kaunis kiitos. Kun ovat kovia tyttöjä väkertämään niin, muokkasivat koko haasteenkin uuteen uskoon. Jos nyt oikein ymmärsin niin  haussa olisi 8 kohdan to do -lista.
Eli piipadoon malliin:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa
2. Jaa tunnustus eteenpäin , vaikka 4:lle3. Ilmoita näille  tunnustuksesta4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do-lista

Mun to do -lista, joka myös diipa daapa -listana tunnetaan, jakaantuu nyt tässä kahteen osaan: 4 to do listan kokkausta ja 4 ruokaan liittyvää muuta to do joskus haavetta.

Nannan to do- kokkaukset. Niitä on pitkä lista, mutta tässä perusjutut joihin en ole vielä ennättänyt kauhaani upottaa. Älkää järkyttykö.

1. Focaccia
2. Hummerin valmistus
3. Kaalikääryleet
4. Kotijuuston teko

Jotenkin ruokaan liittyviä to do joskus -juttuja. Tai siis haaveita.

5. Mennä joskus Bangkokissa ST. Regis hotellin sunnuntaibrunssille. Anuliina kertoi siitä blogissaan ja sen jälkeen en ole saanut ajatukselta rauhaa.
6. Osallistua espanjalaisen ystäväni Felin  ruokakurssille Valenciassa
7. Aktivoitua joku ravintolapäivä jollakin kivalla teemalla
8. Kokata kansalle yhdessä Sarah  La Fountainin kanssa ( hups, tulossa jo ;D)

Ja näin sanoen, hän haastoi 4 lempiblogiystävistään mukaan, ja jos ei viitsi, taho tai kerkiä tätä jatkaa, niin ei ole pakko. Eihän siinä pahoita mielensä kuin yksi pohjalainen.

Pitemmittä puheitta siis Ankerias- joulukortin-askartelija-satusetä- Vipunen,
Suolaa-gintonic-puuhanainen-terävä humoristi-Jonna-ja Hunajaa,
Soppaa- kaikki-langat-käsissä-marja- ja silmukoita sekä 
Prinsessa-Veera-jolla-on-varmaan- - aikaa -tälläseen-hömppään-kun-palas-äitiyslomalta-just-töihin-keittiö.

Ai niin, ja puutarhani on nyt sitten talviteloilla. Äitee kävi vaihtamassa kanervat kuistin eteen...