Helmikuun ruokahaaste osoittautui mahdottoman vaikeaksi. Vaikka Herkkusuu jätti tavallaan kaikki mahdollisuudet avoimeksi, en millään keksinyt mitä haluasin viimeiseksi ateriaksi, se nimittäin oli haasteen aihe. Otin asian ehkä turhan mortaalilta kannalta. Pitäsisikö viime suupaloiksi syödä jotain mitä ei ole koskaan vielä maistanut vaiko kääntyä lapsuuden makumuistojen pariin, lohtumätön vai jonkun exkluusivisen raaka-aineen puoleen?
Itse asiassa haasteessa näemmä luki, että ateria voi olla myös viimeinen rakkaasi kanssa (ei kai nyt sentään ennen avioeroa?) pitkään aikaan. Kun huomasin sen, tajusin samalla myös (näin viime tipassa), että enhän ole jakanut mitään etanajuttua vielä, vaikka niitä sivupalkissakin mainostan lempilapsikseni. ja kun kaapissa oli yksi etanapurkki niin maanantai-ilta sai hyvinkin romanttisen käänteen iltapalan suhteen. Ainakin siihen saakka kunnes etanat oli syöty; Iso-Hoo meni siivoamaan keittiötä ja minä siirryin tänne työhuoneeseen tietokoneen ääreen.
Puitteet olivat ainakin kunnossa |
Yritin kehittää etanoihin jotain pikku twistiä, sitä löytyi tällä kertaa vuohenjuuston verran.
Etanat ja vuohenjuusto
3:lle
18 etanaa
100g voita
3-4 valkosipulinkynttä
1 puntti persiljaa
hiukan rakuunaa kuivana
4 siivua pekonia
2 viipaletta maalaispatonkia
pehmeää vuohenjuustoa, yks sellainen "viipaloitu rivi " niitä Chavrouxin vai mitä ne nyt on.
Tarjoiluun sitruunaa ja maalaispatonkia.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Valmista valkosipulivoi sekoittamalla pehmeään voihin silputtu persilja ja puristetut valkosipulinkynnet sekä raakuna.
Paista pekoninsiivut melko rapeiksi (ei liikaa) pannulla.
Huuhtele etanat kylmällä vedellä ja kuivaa ne. Jaa ne etanapannun koloihin. Jaa valkosipulivoi tasan koloihin.
Silppua vaikka saksilla pekonit kolojen päälle, samoin murustele leipä ja lopuksi vuohenjuusto
Paista uunissa 10 minuuttia ja tarjoile heti.
Tai siis HERKUTTELE heti.
Juomaksi napattiin kaapista Rieslingiä, jonka arvelimme leikkaavan kivasti etana-annoksen rasvaisuutta.
Sitruunaa puristettiin raikastamaan kokonaisuutta |
Eli pitäydy 6kpl per henki.
Pohjanmaa on romantiikan kehto!
Tässä linkki äänestykseen