Kladdkaka elikkä mutakakku

Mutakakku ei olekaan siis mikään mutakakku Missisipistä vaan arvon länsinaapuriemme 70-luvulla lanseeraama Kladdkaka. Nimi kai tarkoittaa, jotain epämääräisen sotkuisentahmaista eli ihan mainiosti käännettu mutakakuksi.  Ja todentotta, ainakaan Tukholmassa ei liene kahvilaa, jonka listalla ei olisi tätä syntisen suklaista leivonnaista. Minä vaan en ole koskaan osannut yhdistää Kladdkaka-nimeä kyseiseen tuotteeseen ennen kuin tänä syksynä.

Lidlin raviolin (jota ei enää saa!) lisäksi Urho6v:n ylintä herkkua on kaupan pakastealtaasta ostettu Frödingen mutakakku, jota meillä ostetaan kaikkiin pikkujuhlistuksiin (niin, äitienpäiväksi...) ja se on kyllä mielestäni hinta-laatu suhteeltaan erinomainen.

Aina vähän miettinyt, että pitäisi kokeilla tehdä myös itse, mutta olen kuvitellut, että siinä saa  sen seitsemällä lailla sulatella suklaata ja vispata keltuaista ja vaahdottaa valkuista tai jotakin muuta perunanjauhon siivilöintiä suorittaa, että tekemättä on jäänyt.

Järkytys oli suuri, kun aloin etsiä reseptiä. Eihän siihen koko kaakkuun tule edes suklaata, vain muutama lusikallinen tummaa kaakaojauhetta. Voiko se olla sama tahmaisen suklainen kakku? Mutta kaikki, varsinkin ruotsalaiset reseptit olivat harvinaisen yksimielisiä tekotavasta ja aineksista. Löytyi niitä suklaansulattelureseptejäkin, mutta päätin että jos ne ovat sitten enemmän niitä Missisipi Mudcake tyylisiä.

Pakkohan tätä oli kokeilla. Muutamasta aina kotoa löytyvästä aineksesta sekoitettu kakku ilman turhia kommervenkkejä...voisiko lopputulos olla sitä suklaista hurmosta?

Käyttöön siis ensimmäinen googlettamalla löytynyt resepti.

Kladdkaka

100g voita tai margariinia
2 munaa
2,5 dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja

Esilämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele irtopohjainen kakkuvuoka tai piirakkavuoka valmiiksi.

Sulata voi mikrossa tai hellalla ja anna sen sitten jäähtyä haaleammaksi.

Vispaa sokeri ja munat vaahdoksi.

Sekoita kaakao ja vaniljasokeri mukaan. Sen jälkeen vehnäjauhot ja viimeisenä voi. Siirrä taikina vuokaan ja paista 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele tomusokerilla.

15 minuutin paiston jälkeen oma kakkuni oli reunoiltakin vielä tosi raakaa tikulla koitettaessa, joten paistoin vielä 5 min. Kakku kuitenkin kypsyy vielä uunista ottamisen jälkeenkin, eli seuraavalla kerralla kokeilen 15 minuuttia. Kakun luonteeseen kuuluu vähän kuivemmat reunat ja keskeltä tahmainen sisus ja vähän lässähtänyt lopputulos. Tässähän ei ole mitään nostatusainetta.

Ja niin, tämä todellakin oli sitä itseään, ihanan suklaista, tahmeaa, täydellistä. En vieläkään tahdo uskoa että resepti on näin simppeli, eikä siinä ole kuin kaakaojauhetta. Tehdään varmaan useamminkin. Maistuu kermavaahdon, marjakastikkeen ja jätskin pariksi. Meillä kyllä vedettiin ihan raakana.

- Äiti, tämon paljon parempaa kuin se kaupasta ostettu...
- Voi rakas lapsi, arvaa onko äitistä mukavaa kuulla tuallaasta?
- Ei vaiskaan. Se oli vaan vitsi!

Mahtavan huumorintajuisia nua kuusvuatiaat!
nimimerkki "äitienpäivää odotellessa".

 Edit helmikuu 2021

Lisään tänne, iloksenne , muita suklaakakkuja, joita 10 vuoden aikana on tullut tehtyä. Mutakakku on kyllä!

Devil's Food Cake

Suklaa-kirsikkakakku

Suklaakakku

Suklaakakku - erinomainen

Sydämen surujen kakku

Maitotytön kasvimaakakku

Keksimutakakku

Marabou- Twistkakku

Mikrosuklaakakku

Suolakinuskibrownies

Chilikanelibrownies

Jättikokoinen suklaakeksi valurautapannulla

Hyvää intialaista ja muutama ongelma: perunaa, pinaattia ja paneeria

Suinkaan ongelma ei ollut peruna eikä pinaatti, (no paneer ehkä pikkuisen), eikä annoksen maku vaikka välimerkitys antaa taas osviittaa siihen suuntaan, mutta 2 kompleksia sain tämän ruuan avulla kehiteltyä.

Ensimmäinen liittyy ruuan kuvaukseen ja esille laittoon. Miten ihmeessä kuvata tämän tyyppinen, "mössöhkö " ruoka niin, että se välittäisi jotakin informaatiota annoksen herkullisuudesta? Kuvaan kun ei millään saa hitustakaan annoksen valmistukseen liittyvästä hajumaailmasta, joka taitaa olla se suurin tekijä veden herahtamisessa kielelle. Vai onko vika valmistajan, joka saa ruuasta kun ruuasta kehitettyä mössön...?

Herkullisempia kuvia voitte käydä vertailemassa Siskot kokkaa- blogin versiosta, joka sai siis minut kokeilemaan kyseistä ruokaa. Intialainen on yksi lempikeittiöistäni, eihän tätä reseptiä voinut siis vastustaa. En kopioi tähän nyt kyseistä reseptiä, koska ohje Perunaa, pinaattia ja paneeria löytyy niin kivasti jo em blogista.

Kuhan kommentoin ja jaan oman kokemukseni.

Kompleksi numero 2  oli paneerin eli intialaisissa ruuissa paljon käytetyn juuston valmistuksessa. Reseptissä suositeltiin käyttämään Ingmannin kotijuustoa, minulla oli Valion, mutta varmaan same difference. Juusto tuli kuutioida ja uppopaistaa kullanruskeaksi. En tiedä mikä meni vikaan, mutta juustoni eivät tahtoneet muuttaa väriään, vaikka muuten porisivat ja sihisivät rasvan räiskyessä todella hurjasti ympäriinsä ja sitten minä vaan paistoin ja paistoin niitä kunnes kuutioista ei ollut lähes mitään jäljellä.

todisusaineistoa

Se on pakko sanoa, että nämä jäljelle jääneet juustokurtut maistuivat aivan jumalaisilta. Ruskettuneet kohdat olivat kuin makeaa toffeeta!
Aloin tutkia myös omia intialaisia keittokirjojani tarkemmin paneerin valmistuksen kohdalta , kun aloin jo epäillä olisiko näitä pitänyt kierittää jauhoissa ennen paistoa tms. No tälläistä ei kehotettu tekemään, mutta löysin kyllä helpon reseptin itse paneerin valmistukseen, ja sitä aoinkin kokeilla.

Perunat  kuutioin siivutuksen sijaan, kun se vain tuntui jotenkin oikeammalta. Ne eivät onneksi "kadonneet" paiston aikana.

Ja tässä vielä mössökuvausta parhaimmillaan, ennen jugurtin lisäystä, jonka jälkeen yleisväri muuttuu tasaisen ruskeaksi. Hitsi mua raivostuttaa nämä kuvat.

Aterioinnin kruunasi annoksen kanssa nautittu Raita ja vastapaistettu, onnistunut  Naan-leipä. ( Tai no, ainakin niin hyvää kuin kaupan paistamista vaille valmis voi olla...)

Tälläinen oli tämä säätö tällä kertaa. Ruoka oli siis kuitenkin herkullista, keittiössä haisi kunnon intialainen (huom. muistakaa, Etelä-Pohjanmaalla mikään ei tuoksu...) ja oikein kivan sotkun sain myös aikaan jostain syystä. Sehän ei nimittäin ole ollenkaan tapaistani.

Kaneli-keksi- täytteiset uuniomenat

Hetkeen en ole törmännyt yhteen suosikkikokeistani, Tina Nordströmiin. Tina on on jotenkin niin mutkattamon reippaan  hyväntuulinen, että itsekin tulee aina hyvälle mielelle. Onneksi hyllystä löytyy yksi Tinan keittokirja "Tinan tapaan" akuuteimpaan ikävään ja sitä selaillessani taas yksi variaatio uuniomenille, tuolle takuuvarmalle syksyiselle jälkiruualla.

 Kaneli-keksi- täytteiset  uuniomenat Tinan tapaan
4 annosta

8 kotimaista omenaa
8 digestive keksiä
1 dl hasselpähkinärouhetta
150g huoneenlämpöistä voita
3 rkl sokeria
1rkl jauhettua kanelia
8  pätkää kanelitangoa
vaaleaa siirappia

Gör så här: (muista ihana aksentti!)

Säädä uuni 180 asteeseen.
Poista omenista siemenkota ja asettele ne tiiviisti uuninkestävään vuokaan.
Murustele keksit, sekoita mukaan hasselpähkinärouhe, voi, sokeri ja kaneli.

Täytä omenat sekoituksella. paina kuhunkin omenaan kanelitanko ja valuta hieman siirappia päälle.
Nosta uuniin 20-30 minuutiksi.







Matkalla uuniin....

...ja uunista pois.

Tarjoile omppuset perinteisesti vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.



Vinkki kaikki kellarittomat:

Omat omenapuuni eivät vielä tuottaneet hedelmiä, mutta onneksi tänä syksynä niitä on ollut tarjolla tutuilta ja sukulaisilta yllin kyllin. Viimeisin laatikollinen oli hyvännäköisiä syöntiomenoita  eno Veikolta ja Tertulta Alajärveltä. Sisätiloissa ne vain yllättävän nopeasti nahistuvat. Omiani olen nyt säilyttänut terassilla pahvilaatikossa, jonka päälle vedin fleecepeiton karkottamaan pahimmat pakkaset. Hyvin ovat säilyneet kuukauden päivät napakkoina. Ja näin neuvoi tietenkin oma äiti.

Mielettömän (makeat) omenamuffinssit

Ihana herkullinen kaneli-omenainen tuoksu, kiva konstailematon ulkonäkö, pehmeä,  kuohkea sisus jossa rapsakka päällys, voiko muffinilta enempää toivoa?

No, kiva yllätys olisi jos näitä pystyisi myös syömään... lähes niin ubermakeita nämä olivat. Joku sanoi, että hyviä, keneltäkään ei jäänyt syömättä, mutta olivat nämä kyllä totta vie liian makeita. Pitäisi aina muistaa kun alkaa soveltamaan (tai tässä tapauksessa tunnontarkasti noudattamaan) amerikkalaisia reseptejä, että onkos tämä ihan suomihenkilön makuun. Tai voisihan se järjen kellokin alkaa soida siinä vaiheessa kun resepti ehdottaa lisättäväksi 5dl sokeria taikinaan. Mutta ei, tämä tyttö se noudattaa tipitarkasti leivontaohjetta....

Resepti löytyi kivan nimisestä Girl who ate anything - blogista googlaillessani käyttökohdetta syksyn vipoille omenoille. Tämä kokemus hiukan lannisti itseäni, eli en ala kyllä aivan heti kokeilemaan tätä edes vähemmällä sokerilla (ehkä 2dl?), mutta jos joku muu viitsii vaivautua, niin voi olla vaivan arvoista. Tuo pinnan fariinisokeri on nimittäin todella hyvä idea ja maistui mainiolta.

Tässä siis tiukka käännös alkuperäisestä reseptistä.

Kuva on muuten Urho6v. (ei syönyt näitä) stailaama; multa puuttui tuo ylin muffari ja kun otin kuvia Urho kävi sen lisäämässä!

Omenamuffinssit

Vatkaa vaahdoksi:

5dl sokeria (siinä se! Kokeile 2!)
2 munaa
2,5dl öljyä ( käytin juoksevaa kasvisrasvavalmistetta)
1rkl vanilliinia

Sekoita mukaan:

7,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia

 lisää lopuksi:

7, 5 dl kuorittuja, siemenkodattomia ja kuutioituja omenapaloja

Taikina on tosi paksua, älä hämmästy.
Täytä isot paperiset amerikanmuffinssivuuat n. 3/4 täyteen.
Taikinasta tulee parisenkymmentä isoa muffinssia.
Ripottele pinnalle fariinisokeria ennen paistamista.
Paista 175 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.

 Että semmmonen tapaus tällä kertaa. Voisin kokeilla laittaa tuohon raskaaseen taikinaan vielä vaikka 1 tl leivinjauhetta, ei nämä hirveästi kohonnut. Ja vielä kertauksena: + siis oli mehevyys ja kuohkeus ja ihanat omenanpalasattumat sekä fariinisokeri pinta oli +++. Mutta miksi miksi miksi niin halavatun makiaa?

Yes sir, alkaa polttaa ...juustotäytteiset pekonichilit

Pitkin syksyä on olen törmännyt näihin pekoniin kiedottuihin, juustolla täytettyihin chileihin ainakin 3-4 kertaa  eri blogeissa. Anteeksi kaikille asiassa ansioituneille ja vaikutuksen tehneille, nyt en löytänyt enää kuin korianteria- blogin version.

Yhdistelmä nopea/helppo valmistaa ja herkullisuus-oletus ylempiin potensseihin oli laittanut tämän kokeilun oman syksyn listani kärkipäähän. Kunhan vain jumalat olisivat suosiolliset ja cittarissamme olisi sopivia chilejä. Kooltaan ja voimakkuudeltaan. Järkikin jo sanoo, että habaneroa en ala tähän muotoon muokkaamaan.

Ja tänään tuo päivä koitti. Cittarista lähti mukaani  irtomyynnistä 12 espanjalaista mietoa punaista chiliä (kyllä niissäkin on potkua), paketti Philadelpihia tuorejuustoa ja 2 pakettia pekonia. Chilien hintakin oli kohdallaan, maksoivat yhteensä vain vähän yli 2 euroa!

Juustotäytteiset pekonichilit

chilejä / ainakin 2 per henki
Philadelphia tuorejuustoa
1 pekonisiivu per chili

Laita käteesi suojahanskat, niin säästyt silmien, kynnenalusten tai pallien poltteelta.

Halkaise chilit pituussuunnassa toiselta reunaltaan ja poista siemenet.

Pienen veitsen kärjellä sipaise chili täyteen tuorejuustoa ja sulje se alkuperäiseen muotoonsa.

Kääri jokainen chili tiukasti pekonisuikaleeseen.

Aseta pekonit leivinpaperin päälle uuninpellille ja paista n. 220 asteessa rapsakoiksi. Kannattaa kääntää välillä.

Uunista otettaessa imeytä liika rasva nostamalla pojat talouspaperilla vuoratulle lautaselle.






Pojat odottelemassa pellille pääsyä

Hikoilua uunin kuumuudessa

Itse tein niin, että paiston chilit lähes valmiiksi, ja ennen tarjoilua vielä grillivastuksen alla varmistin rapsakkuuden. Ja nämähän olivat aivan huippuja. juustot pysyivät hyvin sisällä ja maku oli bueno! Olihan näissä vähän näpertämistä, mutta toisaalta kaikki käsityötä, ei tarvinnut sotkea montaa kulhoa tai ottaa esille koneita.

Meillä syötiin siis meksikolaishenkisen aterian lisukkeena. Mutta jos jaksaa väsätä, niin nämähän ovat aivan super partysnackejä dippailtavaksikin.

Hauskinta oli, että osa chileistä oli aivan jumalaisen makeita ja sitten yhtäkkiä tuli taas väkevämpi biitti.
Näihin voi kenties addiktoitua....

... vasikasta wieninleike...

Muistin juuri, miksi en pahemmin koskaan leivittele mitään. Paitsi epäterveellistä, on se myös melkoisen työlästä. Miten ihmeessä ravintolakeittiössä näitä vedetään liukuhihnalta....?

Tosiasia kai kuitenkin on, että jos unohdetaan väsähtäneet huoltoaseman paneroinnit, voi leivitetty leike olla rapeine ilmavine kuorineen parhaimmillaan 10 arvoinen suoritus. Kun viime viikkoisella kauppareissulla iski silmiini cittarissa näillä lakeuksilla harvinaista vasikan ulkofilettä, niin ostettavahan sitä oli. Ensin tutkiskelin italialaista keittokirjaa, jossa vasikasta löytyikin monia reseptejä, mutta sitten muistin monituiset Itävallan hiihtoreissut ja Wiener Schnitzelin parhaimmillaan.

Sitä kohti siis. Nöyränä mutta suurin odotuksin.

Wiener Schnitzel

4kpl

500-600g vasikan ulkofilettä

2 munaa

vehnäjauhoja

korppujauhoja

suolaa

mustapippuria

sitruunalohkoja tai siivuja

reilusti rypsiöljyä (8dl ?),  siis mautonta

Aito Schnitzelhän valmistetaan nimenomaan vasikasta, sisäpaistista tai ulkofileestä. Filettä käytettäessä ei mitään aivan hirmuisen kokoisia jättileikkeitä saa aikaan, mutta ihan soppeleita. Eli leikkaa puhdistettu ulkofile neljäksi, n. 1,5-2cm paksuiseksi pihviksi. Sen jälkeen nuiji pihvi niin ohueksi leikkeeksi kuin saat. Minä käytän tähän ihan omaa pikku nyrkkiäni, mielestäni lihanuija rikkoo lihan pintaa liiaksi. Maustoin lihanpalat suolalla ja pippurilla tässä vaiheessa, vaihtoehtoisesti voit maustaa myös korppujauhot.

Ota esille 3 syvää lautasta. Laita yhteen tarpeeksi vehnäjauhoja (1dl tai enemmän), toiseen rikki vispatut munat ja kolmanteen korppujauhot. Lämmitä paistinpannussa n. 3cl syvyydeltä öljyä n. 180 asteeseen. Leikkeiden tulee kellua, että panerointi pääsee kuohkeutumaan irti lihasta.

Kun öljy on valmista, vie leike kerrallaan kieritettäväksi molemmin puolin vehnäjauhoissa, kananmunissa ja viimeiseksi korppujauheessa ja suoraan pannulle. Paista molempia puolia pari minuuttia, liian kuumassa öljyssä kuorrutus vain palaa. Nosta reikäkauhalla valmis leike talouspaperikerroksen päälle lautaselle, jotta ylijäämä rasva imeytyy pois, eikä pehmitä kuorta. Mikäli teet useampia leikkeleitä, laita leikkeet mietoon uuniin odottelemaan.

Tarjoa runsaiden sitruunalohkojen kera, sitruuna maustaa ihanaisesti rapean leivityksen. Se miksi ihmeessä Suomessa ja Ruotsissa wieninleike tarjoillaan anjoviksen ja kapriksen kanssa menee yli oman tietopohjani. Ken tietää, valaiskoon.

Vähän kotikeittiön amatööri sai aikaan tuollaisia rustiikkeja leikkeitä, mutta sinänsä kuori oli rapea ja onnistunut. Leikkeet näyttävät myös melko paksuilta juuri siksi, että leivitys on molemmin puolin " noussut reilusti irti lihasta, kuten kai kuuluukin. Ja kyllä kuulkaa ero vaan on suuri, onko liha vasikkaa vai jotain muuta. Todella suussasulavaa.

Sitruunan lisäksi tein hyvin saksalaistyyppisen, eli reilusti etikalta maistuvan vihersalaatin ja uunilohkoja  ja porkkanasuikaleita uunissa.  Laittakaa nyt niitä porkkanoita sinne uuninpellille! Niistä tulee NIIN karkkia!

Olipa melkoinen sunnutai-ateria. Ei niin fiini, mutta maalaisesti herkullinen.

Key West Lime Pie eli piirakkaa niin makeaa...

Hamstrasin sitä konsentroitua maitoa, maitotiivistettä, mitä se nyt onkaan, pari viikkoa sitten tekemääni flania varten. Purkkeja jäi siis muutama, joista aion jossain vaiheessa keitellä ainakin kinuskia ja nyt valmistin Key West Lime -piirakkaa kun resepti oli kätevästi purkin takana. (Ja kuva itseasiassa purkin etupuolella.) Hyvä niin, koska reseptejä kyseiselle piirakalle löytyy miljoona variaatiota, kuten flanillekin. Päätin pitäytyä purkin ohjeessa.

Key West Lime -piirakkaa en ollut koskaan maistanut, mutta jostakin olin kyllä tuotteesta tietoinen. Piirakka on siis  Floridan osavaltion virallinen piirakka. Sen resepti alkaa olla ainakin 100 vuotta vanha.  Nimi tulee Key West Lime - hedelmästä, joka eroaa meillä myytävästä limestä väriltään (keltainen, ruskeita pilkkuja) ja hiukan kai maultaankin. Kirpeät limet yhdistetään makeaan kondensoituun maitoon (ja muniin) tuloksena ilman paistamista tai liivatteita hyytyvä  makeankirpeä täyte. Siitä paistetaanko piirakkaa vaiko eikö ja minkälainen pohjan kuuluu olla käydään ilmeisesti kiivaita keskusteluja.

Key West Lime Pie

300g digestiivikeksejä
100g juoksevaa margariinia (arvioin että 2dl)
1tl vanilliinisokeria ( kuvassa vaniljajauhe mutta torttuun tuli sokeri tarkemmin ohjetta katsottuani)
1tl kanelia
I purkki (397g) maitotiivistettä
4 munankeltuaista
1dl limestä puristettua mehua (n. 4 limen mehu)

Sekoita keksit, margariini, vanilja ja kaneli ryynimäiseksi massaksi tehosekoittimessa. Itse en jaksanut konetta kaivella. Pistin keksit suureen minigrip pussiin ja kaulin päältä kunnes keksit murskana, sitten sekoitin aineet kulhossa.

Painele pohja matalan piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja paista sitä 5 min 200 asteessa. Anna jäähtyä.

Sekoita munankeltuaiset (älä vispaa, sanoi ohje)), maitotiiviste ja limemehu sileäksi massaksi.  Tein näin, mutta ensikerralla kannatta kyllä vatkata keltuaiset ensin vähän vaahdoksi, muuten niitä on hankala saadaa sekoittumaan taikinaan, massa alkaa nimittäin paksuuntua välittömästi ja keltuaiset meinaa jäädä keltaisiksi pilkuiksi joukkoon. Kyllä mä sitten hädissäni sitä vatkasin kuitenkin. Kaada täyte jäähtyneelle pohjalle ja anna levätä jääkaapissa ainakin 4 tuntia.

Koristele limellä ja tarjoiluun voit käyttää myös kermavaahtoa. Tarjoillaan viileänä.

Oli siis yksinkertaisista yksinkertaisin valmistaa.  Koristelut meni vähän vituralleen, kun mulla on sellainen hieno sitruskuorenleikkuri jolla olis saanu limestä ohuita kuorikierteitä tyylikkäästi päälle. Niin olis, jos vain olisin löytänyt MISSÄ se on. Se siitä siis.

Piirakkaa saivat syödäkseen paikallisen koirayhdistyksen hallituksen jäsenet kokouksessaan. Käyvät hyvin testieläimistä! Piirakkaa jäi vain yksi pala isosta vuuasta (8 syöjää). Eli kai sitten maistui. Minä en nyt sattuneesta syystä saisi tälläisiä makeuksia tällä hetkellä syädä. Mutta sen verran maistoin, että olipas kyllä kohtalaisen makeaa omaan makuuni. Toivottavasti pääsee joskus vielä paikan päälle maistelemaan, kun en ole aikaisemmin hoksannut.

Koristelu ei sykähdytä, mutta meeppä nyt muuttelemaan kun ensimmäisen saat lätkäistyä paikoilleen...oli vaan pakko jatkaa aloitettua teemaa,,,,