About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

EVITA JA KYYNEL POHJOLASTA

 
Kuva Jukka Kontkanen
Kävin katsomassa Evitan teatterissa. Menetin kahdeksi yöksi uneni ja palaan mielessäni Evitaan aina vaan, vielä kuukaudenkin jälkeen. Kerron kohta, mutta ensin muutama sana esityksestä.

Seinäjoen kaupunginteatterin lavalla sai tänä syksynä ensi-iltansa Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen musikaali Evita. Kukapa meistä ei osaisi hyräillä (ja innostu laulamaan vähän kovempaakin) musikaalin tunnetuinta laulua Don't Cry for Me Argentina! Tiesin heti, että tämän haluan nähdä.

Evita oli siis ensimmäinen kohdallani ja syyloman kunniaksi kolmen hengen seurueemme pääsi Seinäjoen teatterin parhaimmille paikoille, keskelle riviä 7. Saimme istua vierekkäin kun olimme samaa porukkaa, muuten paikoista täytetään vain joka toinen. Ja olihan ne todella hyvät paikat. Olo tuntui maskit päässä väljässä salissa ihan koronaturvalliselta.

Ja Evita esityksenä? Haluatteko kuulla hyvät vain huonot uutiset?

Kiteyttäisin molemmat lauseeseen "Loistava esitys, keskinkertainen musikaali". Se mihin petyin, oli varmaan eniten Tim Ricen vastuulla, eli koko storyline; vähän sekava, ylimalkainen, kummalliset asiat valikoitu Evan elämästä jne. Webberin kaunis musiikki on se mikä saa katsojan lumoihinsa ja se miten ihanasti Don't cry for me'n teema sieltä pulpahtelee koko ajan esiin.

Kapellimestari Timo Ristilä ja orkesteri olivat todella huippuvireessä tempaisten yleisön mukaansa, vaikkei orkesterista nähnyt vilaustakaan esityksen aikana. Evita on tosi läpilaulettu, siellä tais olla vaan jotakin kaksi lausuttua repliikkiä, eli näyttelijätkin ovat varsin kovilla. Mutta mitä ammattitaitoa! Tässä esityksessä Evitan roolissa Helena Rängman ja Che'n understudy Julius Martikainen. Mun on pakko mennä katsomaan Evita uudelleen, että näen myös Marko Maunukselan Che'n roolissa, ainakin veljeni sanoi, että hän oli todella esityksen kantava voima. Helena Rängman on myös rautaisen ammattitaitoinen esiintyjä ja upea laulaja. Hiukan vierastin sitä bitch-tyylistä (tai noita-akkamaista) äänenkäyttöä, jota oli todella paljon, ymmärrän, että sillä tuotiin esille Evan luonteen toista puolta, pyrkyryyttä, häikäilemättömyyttä ja vallanhimoa, mutta sitä oli niin hirveän paljon. Helenan upea "kaunis" laulu sitten kyllä vain korostui Kyyneleet pois, Argentiina -numerossa. Haluaisin päästä katsomaan myös Helenan understudyn Reeta Vestmanin roolissaan.

Kaikki muutkin lauluroolit tekivät vaikutuksen  ja etenkin kuorolauluosuudet olivat todella kovaa luokkaa.

Sanoin siis jo, että itse produktio oli loistava. Haluasin vielä erityisesti nostaa esille Hannu Raja-ahon uskomattoman hienon valosuunnittelun ja Leena Rintalan pukusuunnittelun. Oli pakko haukkoa henkeä muutamassa kohtauksessa, ihan vain koska Evita oli niin kaunis ja niin kapeauumainen (epäilisin photoshoppausta, mikäli se kävisi laatuun elävässä esityksessä), vaikkapa avauskohtauksen mustassa iltapuvussaan. 

Iso suositus tälle produktiolle. Menkää katsomaan ja nauttikaa. Googlatkaa vähän Eva Peronin elämää edellisiltana, niin pysytte tarinan pinnalla, tiedätte mitä tapahtuu ja miksi. 


Kuva Jukka Kontkanen

Kyllähän me kaikki tiedämme Eva Perónin henkilön noin suurinpiirtein, mutta hänen kiehtovassa elämässään on varmasti paljon mitä et tiedä. Minä aloin googlettelemaan esitystä edeltävänä iltana ja voi pojat kuinka syvälle jouduin. Lukemista oli pakko jatkaa vielä esityksen jälkeinenkin yö.  Tunteet nousivat pintaan, vähän ahdistustakin ja vaikka Eva Perón musikaalissa laulaa Don't Cry for Me Argentiina, täällä lakeuksilla sydämeni vuoti kyyneleitä kun luin Evan kohtalosta ja sen makaabereistakin käänteistä.

En saisi ikään tätä juttua valmiiksi, jos alkaisin viitata lähteisiin, joten minäkin otan tässä taiteellisia vapauksia. Luin varmaan muutaman sata juttua Eva Perónin elämästä, osa niistä oli ristiriitaisiakin ja vahvistamattomia. Mutta aikani luettua muodosti itselleni Eva Perónin tarinan, vaikka se tarina onkin uskomaton, uskon sen olevan tosi. 
Evitan monet kasvot: hurmahenkinen puhuja, köyhien puolustaja, itsevarma poliitikko. kansan hyväntekijä, nuori näyttelijätär

Eva syntyi 7.toukokuuta 1919 rikkaan maanomistajan Juan Duarten rakastajattaren viidentänä lapsena. Duarte kuoli Evan ollessa 6.vuotias ja Duarten oikea perhe ajoi rakastajattaren lapsikatraineen pois isänsä hautajaisista, mikä jätti Evaan ikuiset arvet. Perhe muutti pois pampalta ja eli entistäkin köyhempää elämää. Eva poistui Buenos Airesiin jo 15. vuotiaanapyrkiäkseen haaveilemaansa näyttelijän ammattiin. Sanotaan, että Eva ei kaihtanut keinoja rooleja saadakseen, mutta löytyy myös lähteitä, jotka eivät usko Evan uranousun kulkeneen reittä pitkin. Eva sai pieniä rooleja ja päätyi lopulta radiokuunnelmiin, missä nousi jonkinmoiseen kansansuosioonkin.
Eva ja Juan: monet uskoivat aitoon rakkauteen. Useimmissa pariskunnan kuvissa Juan katsoo hellästi puolisoaan päin.

Eräässä hyväntekeväisyystapahtumassa Eva tapasi eversti Juan Perónin ja he avioituvat 1945, Evan ollessa 26 vuotias ja Perónin 50 vuotias. Evita kampanjoi radiossa myös miehensä uran puolesta ja hänen tunnepitoiset puheensa kansalle tekivät hänestä entistä suositumman. Evan kannattajat, decamisados, paidattomat olivat työläisiä, jotka uskoivat puheisiin sosiaalisesta yhdenvertaisuudesta. Eva ajoi köyhien asiaa ja muistutti aina kansaa, siitä, että oli itsekin lähtöisin samanlaisista köyhistä oloista.


Eva pukeutui mielellään upeisiin muotiluomuksiin ja kalliisiin koruihin, kansakaan ei nähnyt ristiriitaa, vaan päinvastoin palvoi Evitaa

Kaikenkattavaa kaupunkisuunnittelua: Eva-kaupunginosa on muotoiltu profiilin mukaan

Evan puoliso valittiin presidentiksi v. 1946. Eva hoiti käytännössä sosiaali-ja terveysministerin virkaa, ajoi läpi erilaisia uudistuksia ja vaikutti mm. siihen että naiset saivat äänioikeuden ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maana.Eva Peronin säätiö rahoitti tuhansia sairaaloita, orpokoteja ja vanhustenhoitolaitoksia. Työväesto palvoi Evaa, jota kutsuttiin hellittelynimellä Evita ja antoi Evan ansiosta tukensa myös Perónin hallinnolle. Eva perusti myös peronistisen feministipuolueen. 


Eva rakasti pukeutua merkkisuunnittelijoiden asuihin ja käyttää kalliita koruja. Hän oli sitä mieltä, että kansa haluaa nähdä tätä glamouria ja sitä se todella sai. Eva huolehti "kansasta", mutta oli samalla yläluokan ja armeijan vihaama ja pelkäämäkin, liian aktiivinen ja vaikutusvaltainen nainen politiikassa.






Tämä on suosikki kuvani Evasta, niin nuori, niin valtava elämä niin lyhyessä ajassa.

Vuonna 1950 Evalla diagnosoitiin munasarjasyöpä (tai kohtusyöpä, molemmista puhutaan). Eva nousi vielä Perónin presidenttivaalikampanjan varapresidenttiehdokkaaksi, mutta joutui luopumaan ehdokkuutensa terveydentilansa romahdettua alkuvuodesta 1952.



Et varmaan tiennyt, että Evita kuoli heinäkuussa1952 vain 33-vuotiaana. 

Lapsia ei pariskunnalle suotu, sanotaan, että Eva oli kovin lapsirakas



Evita oli muuten ensimmäinen argentiinalainen, joka sai kemoterapiaa. Mitkään hoidot eivät kuitenkaan auttaneet. Kaksi kuukautta ennen kuolemaansa Evalle suoritettiin lobotomia Juan Peronin määräyksestä. Lobotomian ajateltiin vaikuttavan positiivisestui kivunhallintaan, mutta epäillään, että Juan halusi myös hillitä tulisieluisen vaimonsa karismaa ja mielialavaihteluja. Eva kai tilaili vielä sairasvuoteellaan aseita varustaakseen decamisadojen joukkoja. Kerrotaan myös, että lobotomian jälkeen Juan kävi tervehtimässä vaimoaan sairasvuoteen ääressä enää joitakin kertoja. Lobotomian seurauksena muutenkin kuihtunut Eva lopetti syömisen ja painoi kuollessaan vain 36 kiloa.

Sairautensa haurastuttama Evita



Hautajaiset


Kuolemansa jälkeenkin Evitan suosio ja poliittinen vaikutus oli valtava. Juan antoi suorittaa Evalle balsamoinnin ja Evan avoimen arkun äärellä kävi viimeisen tervehdyksensä jättämässä lähes kolme miljoonaa henkeä. Tunnettu balsamoija,Pedro Ara, pumppasi Evan suonet ja sisukset täyteen glyseriiniä, alkoholia ja säilöntäaineita, Evan balsamoinnissa oli epätavallista myös se, että sisäelimet jätettiin paikoilleen. Iho peitettiin ohuella kalvolla ja kaikki Evan nähneet kertoivat kuinka pehmeä hänen ihonsa oli ja kuinka kaunis ja pieni ja hentoinen hän oli (no hänhän painoi vain 36 kg kuollessaan).





Kun Juan Perón syöstiin vallasta 1955, armeijan joukot varastivat myös Eva Peronin ruumiin. Sitä kuljetettiin muutamia vuosia pitkin Buenos Airesia, jonkun pakettiauton taka-osassa, välillä se piilotettiin elokuvateatterin esiripun taakse. Sotilaiden sanottiin vähän tanssittaneenkin Evaa, sen verran ruumis oli ottanut osumaa. Mutta missä tahansa Evitan arkku olikaan, kansa, joka halusi Evan julistettavan pyhimykseksi, aina löysi paikalle ja auton ympärille ilmestyi kukkia ja kynttilöitä. Lopulta Eva siirrettiin armeijan tiedusteluyksikön everstin (vaiko hänen apulaisensa) vintille, lehtipinon taakse, myöhemmin mies ampui raskaana olevan vaimonsa epäselvissä olosuhteissa. Sanottiin syynä olleen Eva Perón...


Nyt ruumiista haluttiin toden teolla eroon. Se lähetettiin Eurooppaan, Bonnin Argentiinan suurlähettilään puutarhaan haudattavaksi. Pian Eva kaivettiin sieltäkin ylös ja lähetettiin Milanoon, jossa hänet haudattiin Maria Maggi nimisenä 1957. 

Evita sai levätä rauhassa lähes 15 vuotta, kunnes Argentiinan sotilasjuntta lupasi lähettää Evan ruumiin Juan Perónille, joka eli maanpaossa Madridissa, mikäli tämä antaisi tukensa Argentiinan hallinnolle. Näin tapahtui. Balsamoitu ruumis kaivettiin ylös 1971 ja kuljettiin autolla Juanin ja hänen uuden vaimonsa Isabellen luo. Ruumis oli todella likainen ja kolhiintunut ja Isabellella meni useita päiviä kun hän hellävaroen puhdisti Evitan ruumiin, Isabelle otti tavaksi myös kammata Evitan hiukset päivittäin. Evita arkkua pidettiin esillä ruokahuoneen pöydällä.



Juan Peron valittiin uudelleen pesidentiksi 1974, mutta hän kuoli sairaskohtaukseen vuotta myöhemmin. Isabellesta tuli presidentti ja hän lennätti Evitan ruumiin takaisin Buenos Airesiin.

Ruumiin restaurointiin kutsuttiin nyt Domingo Tellechea, vähän niin kuin tarjouksena josta ei voinut kieltäytyä, vaikka hän myös lopulta muutti perheineen Argentiinasta turvallisempaan paikkaan, osittain restaurointityönsä takia. Ruumista oli säilytetty pystyasennossa, joten sen jalat olivat huonossa kunnossa ja mm.nenä oli saanut kovan iskun. mutta alkuperäinen balsamointi oli ollut niin perusteellinen, että se ei ollut pettänyt  iskuista ja kolhuista huolimatta.

Restauroinnin jälkeen Evita tuotiin vielä viimeisen kerran näytille avoimessa arkussa yhdessä Juan Perònin kanssa. Eva ja Juan pääsivät samaan mausoleumiin, mutta sinnekin murtauduttiin parin vuoden kuluttua, Juanin arkusta varastettiin mm. sormus ja Isabellan kirje, sekä hänen kätensä katkaistiin (ja kadotettiin) ranteista. Päätettiin, että Evita oli aika saattaa turvallisempaan hautapaikkaan ja niinpä hän tänään lepää Duarten sukuhaudassa.


Tämä tarina on todella tiivistetty lyhyeen, en voi tässä kirjaakaan ruveta kirjoittamaan. Mutta ehkä joku muu innostuu tämän myötä tutkimaan ja lukemaan Evan niin lyhyestä elämästä ja kuolemanjälkeisestä kohtalosta.

Voi Evita! Mikä elämä! Mikä kuolema! Kaksikymmentävuotinen ruumiinvaellus ennen viimeistä lepoa. On osittain aivan käsittämätöntä kuvitella Evan kohtaloa kaikkine käänteineen. Uskomatonta ja äärettömän surullista. 

Siksi kyyneleet sinulle Evita, täältä kaukaa Pohjolasta.

torstai 12. marraskuuta 2020

LANTTU - MUUTAKIN KUIN LAATIKKOA

Meille kaikille niin rakas lanttulaatikko. Vierailet ruokapöydässäni säännöllisesti joulun aikaan. Sitten unohdan sinut, lanttuseni, ja löydyt enää pieneksi kuutioituna joskus keitoistani, tai jos oikein trendaan itseni käyttämään kotimaisia juureksia, suostun päästämään sinut samaan sakkiin  paahtumaan uunipellille paljon seksikkäämpien juuresten, mukulasellerin, palsternakan, bataatin ja juuripersiljan kanssa. Unohdan sinut hävyttömästi kokonaan kun paloittelen naposteltavaksi  tikuiksi raakoja porkkanoita, kyssäkaalta, varsiselleriä, kukkakaalta, paprikaa ja kurkkua.

Sitäpä sopii kysyä, miksi ihmeessä aina onnistun sivuuttamaan  lantun? Sehän on tuttu juures meille jo keski-ajalta. Se säilyy hyvin yli talven, joten se on ollut varsinainen ruokavalion pelastaja ja varsinkin korkean C- vitamiinipitoisuutensa takia oikea Pohjolan appelsiini. Tänä päivänäkin lanttu on edullinen ja hyvin saatavilla, se sitäpaitsi on syötävissä sekä raakana että kypsytettynä ja passaa myös leivontaan soseena, samoin kuin moni muukin juures, mehevöittämään kakkutaikinaa, tai sämpylöitä vaikka. Ja on se kyllä hyvän makuinenkin.

Siksipä nostin marraskuun ruoka-aukeman tähdeksi (Lännen Median lehdet, tänään) vanhan kunnon lantun, ihan vaan katsoakseni, mihin siitä oikeasti on.

Ja siitäpä onkin vaikka mihin. Vaikka mihin.


Lanttu - ja makkarapelti

Peltiruokaa helpompaa ei voi olla. Astioitakaan ei sotkeennu kuin korkeintaan leikkuulauta ja veitsi.

Puhuin vähän höpöjä tuossa ylempänä kun annoin lantulle tuollaisen statistin rooli uunijuureksissa. Itse asiassa lanttu on niin erinomainen, ihanasti karamellisoituva uunijuures, että pylläytin asian toisin päin ja tein aterian pelkästään lanttukuutioista. Siihen kun ostat vielä muutaman paketin raakamakkaroita, niin johan on pelti! Makeaa lanttua tukevat mahtavasti suolainen feta ja makkara ja hapokas sipuli. Aikamoinen makuyhdistelmä vaan neljällä raaka-aineella!


Lanttujansson

Hyvät Janssonin kiusauksen ystävät, tehkääpä kerrankin Janssoni perunan sijaan lantusta. Ette tule pettymään. 


Lanttumuusi ruskistetulla voilla

Toivottavasti olette valmistaneet lantusta myös muusia. Järjettömän hyvää. Ja jos valmistatte sen sekoittamalla mukaan ruskistettua voita, en oikein tiedä mitä sanoisin. Koska sanoin jo, että järjettömän hyvää.


Lanttukukkoset

Olen syönyt kauan sitten häissä ensimmäistä kertaa lanttukukkoa ja se olikin niin hyvää kukkoa, että minusta tuli lanttukukkofani siitä paikasta. Pinet lanttukukkoset ovat nopeampia ja söpömpiä. Valmistan ne aivan härskisti kaupan valmiista ruistaikina-pakasteesta.


Pähkinänrakastajan piirakka

Niin kuin aina, löytyy reseptiaukeamaltani myös jotain makeaa. Pähkinänrakastajan piiras on nimensä veroinen. Siinä on superpaljon pähkinää täytteenä ja saat sumeilematta lyödä sekaisin kaikki pähkinäpussien jämät, joita kaapista löytyy.

Toki en tiedä, pelaako mun logiikka tässä kohtaa: löytyykö pähkinänrakastajalla kaapista pussinpohjia...

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

JUUSTOSILAKKAPIHVIT

 

Toivottavasti on  tullut selväksi, että mä olen suuri silakan ystävä. Teen tällä hetkellä osan työstäni alihyödynnettyjen kalojen parissa, joista yksi on silakka. Hämmennyn aina kovasti kun erilaisissa kuluttajatutkimuksissa ilmenee yhdeksi silakan syönnin esteeksi sen maku. Jos nyt puhtaasti puhutaan silakan mausta, niin tuore paistettu silakka on mielestäni vertaansa vailla ja erilaiset marinoidut silakat marinoitujen kalojen aatelia.


Silakkatroolarit lähtivät liikkelle syyskuun puolivälissä ja  tuoretta, hyvänmakuista, kotimaista silakkaa on nyt  hyvin saatavilla. Itse haluan nähdä hiukan vaivaa paistettujen silakkojen teossa ja ostan sitä varten mielelläni kokonaista silakkaa, perkaan ja paistan kotona. Eri vaihtoehtoja kokeiltuani kokonaisena, ruotoineen ja pyrstöineen kärsivällisesti pehmeäksi/rapeaksi paistetut silakat ovat aivan parhaita. Ostan tosi harvoin silakkafileitä, mutta tänä syksynä on tullu testattua niitä useampaan otteeseen. Ihan uteliaisuudesta, koska helppokäyttöisinä niistä saa nopeasti hyvää arkiruokaa. Etsinnässä koko ajan siis vaikka hyvät silakkapihvireseptit.

Juustosilakat uunissa - resepti löytyi Saaran lautasella- blogista. Eihän mulla ollut kotona tilliä, joten maustemaailma vaihtui vähän toiseen, lopulta korvasin paprikankin sumakilla. Sitruunainen sumakki maustaa silakkaa hienosti. Lisäksi mulla oli pakasteessa raastettuna Juustoportin brändipähkinäjuustoa, mikä lienee aivan liian hyvä juusto tälläiseen, mutta antoi superihanan maun. Käytin sitä runsaalla kädellä ja jäähtynyt, pellille tursunut sulanut juusto oli niin ihanaa naposteltavaa.

Summa summarum, nämä silakat valmistuivat  nopeasti ja yksinkertaisesti. Ne olivat lisäksi niin herkullisia, että myös kiukutteleva aviomies äityi niitä kehumaan. Itsekin olen sitä mieltä, että voittivat selkeästi edellisviikolla  silakkafileistä valmistetut pannulla paistetut, ruisleivitetyt silakat (no ei nekään nyt huonoja olleet, mutta kun vertaan niitä aina niihin kokonaisina paistettuihin). Miinus käry ja sehän on pelkkää plussaa. Ihmisellä pitäisi olla ympärivuotinen ulkokeittiö mm. silakan, pekonin ja lättyjen paistoon. Toiset kyllä väittää, että hyvä liesituuletin ajaa saman asian...


Lisää kuvateksti

JUUSTOSILAKKAPIHVIT

600 g silakkafileitä
150 g juustoraastetta, mielellään voimakasta
mausteiksi suolaa ja sumakkia, hiukan musta- tai valkopippuria

Levitä puolet fileistä uunipellille leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle suolaa, sumakkia ja pippuria, ja lopuksi juustoraaste. 

Lado loput fileistä kansiksi, nahkapuoli ylöspäin ja ripottele pinnalle vielä kauniin väristä sumakkijauhoa.

Silakat paistuvat n. 15-20 min 200 asteessa.  
Laita siis muusiperunat kiehumaan jo ennen silakoiden valmistelua!






sunnuntai 8. marraskuuta 2020

RAKASTAN SUA, ISKÄ!

 Oravan kylän raitilla, kovassa pakkasessa aika tarkkaan 50 vuotta sitten, joulupukkia tapaamaan menossa.

Aina puhutaan siitä, kuinka vanhemmat voivat olla ylpeitä lapsistaan. Mutta asian toinen puoli, se, että lapset ovat ylpeitä vanhemmistaan, on asia, josta haluan jutella. Ja tänään Isänpäivänä on tietysti paikallaan puhua isästä. Olen erityisen ylpeä, onnellinen ja kiitollinen, että minulla on juuri tämä iskä, Raimo Jussi Hermanni Rintala.

Isäni täyttää tällä viikolla myös 75 vuotta. Presidentti Sauli Niinistö myönsi isälleni viime joulukuussa Lääkintöneuvoksen arvonimen. Juhlat piti pitää juuri kun korona iski ja ne siirrettiin  lopulta tähän syksyyn. Tilaisuudessa oli paikan päällä pieni määrä naamioituneita henkilöitä, mutta netin välityksellä siihen pääsi osallistumaan isompi joukko. Olin mukana paikan päällä ja kuuntelin puheita isästäni ja lopulta isäni kiitospuhetta ja minulle jäi mieleen yksi asia mitä isäni sanoi, jotenkin näin: Kaikki työhön käytetty aika on ollut tietysti poissa lapsilta ja perheeltä. Siinä kohdassa ajattelin, että kyllä mun on kerrottava sinulle iskä, vielä kun tässä kaikki ollaan (järjissämmekin), että ei se niin mennyt!


On jotenkin hienoa katsella isäni lapsuuden kuvaa ja piirteiden periytumistä. Näen siinä meistä lapsista erityisesti itseni ja lapsenlapsista oman Urhopoikani ja PikkuveliNuutin Einopojan.

Mulla on sellainen olettamus, että isäni on aina rakastanut työtään ja ollut siitä innostunut. Työ on vaihdellut ihan terveyskeskuslääkäristä, ulkomaan komennuksiin, on toiminut lääninlääkärinä, Stakesin erityisneuvonantajana, Kuntayhtymän johtavana lääkärinä ja aktiivisena osallisena  monissa terveydenhuollon kehittämisprojekteissa, myös kotimaata kauempana. Kun kuuntelin neuvosjuhlassa puheita, oli osa minullekin uutta. 

Olen elänyt aika erikoisen lapsuuden siinä mielessä, että olen asunut täysi-ikäisyyteen mennessä yli puolet ajasta erossa vanhemmistani ja muusta perheestä ja myöhemminkin vanhempani ovat asuneet vuosia ulkomailla. Nykyään asumme n. kilometrin matkan päässä toisistamme, enkä osaa kuvitella parempaa tukea elämääni, kun sitä tarvitsen. Joskus pohdin sitä, että kuinka on mahdollista, että minulla on vanhempiini niin läheiset ja hyvät välit ottaen huomioon nuo välimatkan vuodet.


Mutta en siis ole koskaan kokenut, että isäni olisi ollut aina töissä, koska kaiken muun liikenevän ajan hän on aina jakanut perheensä kanssa. Lapset on otettu aina kaikkialle mukaan (nooh, paitsi minut...), niin juhliin kuin matkoillekin.

Jos äitiäni kuvailisin adjektiiveilla villi ja kirpiä, niin isäni on aina ollut se lempeä ja tukeva (henkisesti myös). Näen itsessäni paljon isäni piirteitä; hyväntahtoisuus, posititiivisuus, rauhallisuus, uteliaisuus, isä on aina tullut toimeen kaikkien kanssa, vaikka toki olen tainnut periä äitini puolelta myös napakan, vähän tummanpuoleisenkin  huumorin.


Oli kiva kuunnella erityisesti isän läheisen, opiskeluajoilta lähtöisin olevan ystävän Korpelan Remin puhetta. Sitäkin olen miettinyt, että miten en muista kaikkia koulukavereitteni nimiä enää ylä-asteelta. mutta iskän opiskelukaverien nimet ja ne tyypit ovat edelleen hyvin mielessä. Isäni opiskeli siis Zurichissä Sveitsissä, oli siellä jo syntymäni aikoihin. Remi kertoi hauskasti kuinka valitut stipendiaatit oli kutsuttu, oliko se nyt lääkintöhallitukseen "kutsuntatilaisuuteen" ja vannoi, että siellä oli yksi ainoa tyyppi joka erottui porukasta ja jäi mieleen kaikille komeana hävittäjälentäjän univormussaan. Mun iskä.

Välillä ruokapöytä toimi toimenpidepaareina. Tässä ollaan Keniassa ja iskä tikkaa naapurin pojan takaraivoa.
Isäni ei ole todellakaan ollut niitä lääkäreitä, joiden katsekontakti on katossa vaan hän on aina kohdannut potilaan inhimillisellä tasolla. Nuorena lääkärinä iskä kaahotti Kauhavan terveyskeskuksen käytävillä nahkavartiset lapikkaat lääkärintakin jatkeena, ja työmatkat sujuivat aina polkupyörällä. Isäni sai nimittäin hankittua suomalaisen ajoluvan vasta -80 luvun lopussa, siihen asti äiti oli aina kuskina, jopa hirvimetsään.

Isäni työn myötä olen saanut asua Sveitsissä ja Saudi-Arabiassa ja tustustua Keniaan ja Bangladeshiin. Nyt omien lasten myötä lähellä asuva pappa on ollut loistava omalääkäri totemaan vaikka lasten korvatulehdukset, ei ole tarvinnut jonottaa terveyskeskuksissa. 


Isäni rakkaita harrastuksia on metsästys, laskettelu, matkustus ja erilaiset kulttuuritapahtumat. Ei sellaista matkaa, ettei meitä olisi kiikutettu museoihin ja esim. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat olivat lapsuudessa jokakesäinen tapahtuma. Kun Nikoveljeni syntyi - 70, isäni teki päätöksen alkoholinkäytöstä, ettei koskisi edes rommirusinajäätelöön. Päätös piti varmasti parikymmentä vuotta, nykyään meillä kyllä korkataan viinipullo hyvän ruuan kanssa. Isäni on melko hyväntuulinen hiprakassa (mutta on siis todella harvoin), ajattelen, että hän käyttäytyy jotenkin edelleen kuin humaltuisi ensimmäistä kertaa.

Meitä yhdistää isän kanssa myös rakkaus ruokaan ja olenkin sanonut Iskälle, että hän voisi perustaa oman blogin: Vaimoni keittiössä. Kaikki merkitykset sisällytettynä.

Isä on aina kannustanut minua niin opiskeluissa kuin harrastuksissa. Opiskelu tarvitaan eniten perslihaksia, on yksi isäni mulle antaneista elämänopeista. Koen myös, että hän on aina ollut hienosti tasa-arvon kannattaja ja myös kannustanut äitiäni opiskeluissa ja työuralla eteenpäin, enkä koskaan ole nähnyt isässäni merkkejä vaikkapa mustasukkaisuudesta. Toki  sohvalla makoilu kuuluu myös iskän rakkaisiin harrastuksiin ja äidiltäni hoituvat myös kaikki "miesten työt". 

Isäni lainasi mulle järkkäriään tallille jo kun olin vähän yli 10 vuotta. 15 vuotiaana sain oman Pentaxini ja aika monta kameraa on isäni ostanut mulle senkin jälkeen. Isä on aina ollut perheen kuvaaja ja meillä on kaikilla lapsilla suuri määrä valokuvia lapsuudesta. Sekin on aika ihanaa ja spesiaalia. Mulla itsellä taitaa olla vain  ruokakuvia, joskus tuntuu. Tästäkin muuten muistuu mieleen isän aina toistama ohje, joka koski niin valokuvan rajausta kuin piirtämistä tai tekstiä paperilla. Jätä tilaa reunoille!

Isä on ollut mahtava tuki ja aktiivinen sponsori mun omien lasten pikaluisteluharrastuksessa ja koulunkäynnissä. Pappa tai iskä ei ole koskaan pakottanut mihinkään, mutta näyttänyt aina kuinka ylpeä on omistaan.


Kuvaaja on harvoin kuvissa itse, niinhän se on.

Tämä juttu ei ehkä loppuisi koskaan, mutta lopetettavahan tämä on joskus. Kun äitini ja isäni viiskymppisjuhlissa leikittiin tuttu juttua, yleisökysymys kuului: Kuka lapsistanne on aiheuttanut teille eniten huolta ja murhetta? Saatatte arvata mikä oli molempien vastaus ja siitä olen joskus surullinen, että en ole osannut ottaa yhtään opikseni.


Kohta tullaan mummolaan isänpäivä-aterialle ja Mumman tekemälle lakkakakulle.

Olet mulle kovin rakas ja tärkeä, isä. Nyt ja aina.Osaisinpa olla samoin omille lapsilleni.

Alla  kiinnostuneille linkit isäni neuvosjuhlaan ja muutamien vuosien takaiseen radio-ohjelmaan.



perjantai 6. marraskuuta 2020

NELJÄN KUUKAUDEN KASVISGRATIINI

Kun sain tämän reseptin Whats up -viestillä Silénin Samilta, se oli nimetty Mielenvikasen hyvä kasvisgratiini - nimellä. En vastusta  tätä, koska se kuvaa ruokaa oikein mainiosti, mutta oman otsikkoni nimi viittaa yhteen sen oleelliseen raaka-aineeseen. Reseptistä napatun kuvan saatteena luki, että Tee jos ehdit. Valmistus kestää tosin 4 kk...

Olin siinä hyvässä asemassa, että minulla oli mahdollisuus noudattaa reseptiä 100%. Sinulla ei luultavasti ole, mutta  luulen että pääset hyvin herkulliseen lopputulokseen myös reilussa puolessa tunnissa.Jatka siis lukemista.



 Ihastuin kasvisvuokaan muutamasta syystä:
  • Siinä on varsiselleriä. Miten ihanalta se maistuikaan kasvispaistoksessa!
  • Kaikki kasvikset pysyivät ihanan rapsakoina, tämä gratiini ei ole pehmeää kasvismössöä.
  • Tällä oli helppo lisätä omaa kasvissyöntiä. Kun yksin söin, tästä riitti useamman päivän etälounaaksi.
  • Tämä oli niin hyvää! Fressien kasvisten lisäksi rutkasti persoonallista makua antoi Juustoportin vahvan makuinen brandy-pähkinäjuusto.
  • Mustapippuri on hyvää!

Alkuperäinen resepti löytyy tuosta ylemmästä kuvasta. Noudatin sitä tarkasti, Arabian vuokaa myöden. Itseasiassa mulla oli ensin toinen vuokaa, mutta vaihdoin sen. Harvoin tulee noudatettua reseptiä näin tarkasti. Mutta tiedejutuissa on pakko!

Oon nykyisessä työssäni aika lailla tutkijoiden ympäröimänä Elintarvikekehityksen tutkimusyksikössä  Seinäjoella. Reseptin laatinut Sami on väikkäriään kirjoittava muusikko ja äänisuunnittelija, joka on tehnyt paljon yhteistyötä  professori Anu Hopian kanssa erilaisissa ruokaa ja musiikkia yhdistävissä projekteissa.

Tällä kertaa parivaljakko inspiroitui Bernin Yliopiston tutkimuksesta , jossa tutkittiin vaikuttaako musiikin soittaminen juustoille niiden kypsymiseen. Tutkimusta jalostettiin edelleen ja juustoja on nyt kypsytetty laboratorio-olosuhteissa 4kk jo kahteen otteeseen, kypsytyskaapeissa on soitettu Samin luomaa musiikkia juustoille. Jos olen oikein ymmärtänyt, ei ehkä varsinaisesti musiikkia kuten me sen miellämme (olen vakuuttunut, että juusto jolle olis soitettu Abban Mamma Mia! olis luultavasti mun suosikki), vaan lähinnä eri äänitaajuksilla tapahtuvaa värähtelyä, joka sitten vaikuttaa tai ei vaikuta juuston kypsyttämiseen liittyvien mikrobien toimintaan.

Nyt kypsytyksen päätyttyä, kaikenlaisten mittausten sekä raatien suorittamien aistinvaraisten arviointien jälkeen juustoista jäi jäljelle  kannikoita, joita minäkin lupauduin pelastamaan hävikiltä (olen siis tärkeä osa tätäkin tutkimusta). Gratiinissa käyttämäni juusto oli todellakin tätä vaadittua,  musiikilla kypsynyttä!

Oon kyllä vakuuttunut, että mikä tahansa voimakas juusto käy hyvin. Brändipähkinä on aika arvokasta - mutta niin hyvää - juustoa, joten en tiedä maltatko raastaa sitä kasvisgratiiniin, mutta hyvin se sopii siihen, niinkuin sopi muuten pizzaankin, nosti senkin aivan uudelle levelille. Mutta yritä löytää kuitenkin jotain sopivaa voimakkaan makuista juustoa, joska se on aika oleellista tässä ruuassa.

Jos on pakko käyttää jotain miedompaa juustoa, niin kokeile edes laulaa sille mozzarellapallolle ennenkuin revit sen gratiinin pinnalle. Esim. ikivihreä Bella Ciao! (joku perheessämme on katsonut Rahapajan tuotantokaudet kolmesti läpi...) olisi ehkä kokeilemisen arvoinen.




 

tiistai 3. marraskuuta 2020

LA CATRINA

 

 La Catrina, Maitotyttö, 2020

Halloweenin ehdottomaksi suosikkihahmoksi on noussut  tuo kuvan meksikkolaisen värikäs luurankonainen. Se sopii naamiaisasuksi niin lapselle kuin aikuiselle, ilmettä voi täydentää kukkapannoin ja värikkäin luurankovaattein, ainakin lapsille niitä oli myynnissä edullisesti useassa kaupassa tänä vuonna. Me teimme tuon pannan viime vuonna itse liimaamalla silkkiruusuja kuumaliimalla hiuspantaan, mutta tänä vuonna löysimme kukitetun pannan mustalla hunnulla Tigerista. Natasiskoni puketui siihen ja luurankosukkahousuihin (ja oli hällä mekkokin päällä), hunnun kanssa asu oli hyvä ilman maskiakin, jota emme ehtineet tehdä, kun piti niin kokkailla.

Mutta tiedättekö, että tuolla luurankonaisella on nimikin? Ja kiinnostava syntyhistoria. Minäkin taisin oppia sen vasta viime vuonna ja olen kokonaisen vuoden odottanut, että saan kertoa teille muillekin, jotka ette tarinaa tunne, ja melkein meni taas ohitse...

Meksikossa kuitenkin vietettiin Dia de muertos 1-2.11, joten kai minä voin sen näin päivän jälkeenkin vielä kertoa. Sillä Meksikossahan luurankonaisen juuret ovat.

Meksikossa vietetään Dia de Muertos (myös näkee muotoa Dia de los muertos), kuolleitten päivää, marraskuun ensimmäisinä päivinä. Meksikossa ei muistella vainajia samaan tapaan kuin meillä, missä pyhäinpäivänä kunnioitetaan vainajia hiljaisuudessa ja hartaudella, vähän synkistellen, sytytään vainajan muistoksi kynttilä antamaan hiukan valoa ja lohtua meille sureville ja kenties myös sinne tuonpuoleiseen.

Meksikossa Dia de muertos on iloinen juhla. Juhlaperinteet vaihtelevat riippuen siitä, missäpäin maata ollaan, mutta kaikkia yhdistää riehakas tunnelma. Vainajaa muistellaan kotialttareilla, jonne katetaan kuvia edesmenneistä, kynttilöitä, ruokia, makeisia, koristeita ja kukkia, ofrendas. Hautausmaalla koristellaan haudat ja haudan ympärille saatetaan viipyä koko yö syöden ja juhlien vainajien henkien kanssa, jotka pääsevät kahdeksi päiväksi palaamaan elävien keskuuteen.

Pääkallo, calavera, on yksi käytetyimmistä symboleista kuolleiden päivän aikaan.Ensi vuonna laitan  omalle to do- listalle pienet sokerikallot värikkäästi koristeltuna. Aikaisemmin blogistani löytyy jo Pan de muerto. Tuo ensimmäisen kuvan luurankonainen (jota Maitotyttö esittää) on taatusti tuttu meille jokaiselle. Tiesitkö, että hahmolla on nimi? Hän on La Catrina tai La calavera Catrina,  jonka hatussa koreilevat isot sulat, tai myöhemmin kukat.  La Catrina on nykyään meilläkin tuttu halloweenhahmo, mutta sen juuret ovat vahvasti meksikolaista alkuperää.

La Catrinan alkuperä on oikeastaan verrattain tuore. Sen juuret ovat kyllä  jo muinaisessa Azteekkien kulttuurissa,  jossa Mictecacihuatl, kuoleman jumalatar, piti huolta luurangoista tuonpuoleisessa ja varasti pääroolin Azteekkien juhlistaessa kuolemaa ja vainajiaan kuukauden pituisissa juhlallisuuksissa. 


Josè Guadalupe Posada, 1913:  La calavera Catrina

Meille tutun hahmon Catrina sai vasta 1900-luvun alkupuolella. Meksikolainen poliittinen pilapiirtäjä ja satiirikko, litografi José Guadalupe Posada, hahmotteli Catrinan sinkkietsauksena 1910-13. Teoksellaan Posada halusi kritisoida meksikona alkuperäisväestöä, jotka halusivat omaksua eurooppalaisia aristokraattisia vaikutteita ja unohtaa oman kulttuuritaustansa; pukeutua kuin ranskalaiset sulkahattuihin ja hienoihin hameisiin ja ehostaa kasvojensa ihonvärin vaaleammaksi. Posadan, joka usein muutenkin käytti töissään luurankosymboliikkaa esittäessään kulttuurista ja poliittista kritiikkiä, sanoma oli, että lopulta meistä jokainen on maallisesta ulkokuoresta riippumatta samanlainen ja samanarvoinen kasa luita kuoltuamme. Se on oikeastaan aika kaunis ja rauhoittava ajatus.

Lopulliseen suosioonsa Catrinan hahmon nosti Diego Rivera (tuo Frida Kahlon aviomiehenäkin tunnettu) meksikolainen (poliittinen) taiteilija, joka on kuuluisa etenkin muraaleistaan ( ja ajatelkaa, nyt vasta, lähes sata vuotta myöhemmin muraalit ovat tulleet muotiin meilläkin rakennusten koristuksena). Sueño de una tarde dominical en Alameda Central (Unelma sunnuntai-iltapäivästä Alamedan keskuspuistossa) on muraalitilaustyö Prado-hotellin kylkeen Mexico Cityssä, jossa Rivera yhdisti maalaukseensa 400 vuoden ajalta meksikon historian merkkihenkilöitä. Kuvan keskipisteeseen hän hahmotteli La Catrinan, joka sai päälleen vartalon Riveran käsittelyssä. Catrinan vasemmalla puolella on kuvattu Diego itse n. 10 vuotiaana ja Catrinan toisessa käsipuolessa hahmolle kasvot antanut Posada. Diegon takana voit varmasti tunnistaa myös Frida Kahlon hahmon.

PHOTOGRAPH BY BRIDGEMANIMAGES.COM.
Diego Rivera, 1947: Sueño de una tarde dominical de Alameda Central 

Muraali on itsessään niin täynnä symboliikkaa, että siitä pelkästään, joku taidehistorioitsijan alku voisi kirjoittaa gradunsa...ja varmaan onkin kirjoittanut.Jos kiinnostuit teoksesta, ota yhteyttä ensin vaikka ystävääni googleen. Nykyään muraali löytyy Diego Riveran museosta Mexico Citystä.

Nyt siis tiedät, että luurankonainen tunnetaan nimellä La Catrina ja, että hänellä on originaali syntyhistoria.  Ja huh ja puh, minä sain vihdoin tämän jutun pihalle!

Ensi vuoden Halloweeniä ja Dia de muertos'ia odotellessa kurkkaus vielä meidän perheen La Catrinaan vuonna 2019.





maanantai 26. lokakuuta 2020

IDEOITA KARMEISIIN HALLOWEEN JUHLIIN



Saatan vähän kuulua siihen porukkaan, joka harmittelee kaikenmaailman amerikkalaisuuksien rantautumista tänne Härmään. Toisaalta, meillä on vietettyä Halloween juhlia lasten myötä ainakin 10 vuoden verran ja meninhän minä naimisiinkin ystävänpäivänä. Että turha kai tässä esittää mitään hurmahenkistä kekriläistä, vaikka vähän mieli tekiskin joskus.

Halloween on erikoisen ihana juhla kun siinä saa hullutella ja hassutella ja leikitellä myös kauhulla. Ja kuten useimpiin juhliin, tähänkin voi liittää mukaan ihanat ruokatarjoilut. Joskus ajattelin, että pukeutuminen ja varsinkin uudet alusvaatteet tekevät juhlan; tuon ajatuksen olen hylänyt aika päiviä. Kyllä se on ruoka, ruoka ja ruoka. Oli sitten Halloween tai juhannus. 

Aluksi pidettiin Halloween juhlia Urhon kaverijengille tässä kadulla ja viime vuodet Maitotyttö on kutsunut omat kaverinsa päiväkodista ja sittemmin koulusta juhliin. Tänä vuonna katsoimme viisaaksi juhlia perheen kesken ja meitä olikin viime lauantaina 12 henkeä Halloweenin henkeen pukeutuneena. Siskoni ja veljeni perhe, mumma (pappa oli hirvimettässä) ja me. Tämäntyylistä sakkia.



HALLOWEEN-JUHLIEN TARJOTTAVAT

Meillä oli ensin ruokapöytä ja sitten herkkupöytä. Kuvia otettiin kiireessä ja vähässä valossa sekä kännykällä että kameralla, vaikkei laatu ole kaikissa kummonen niin saattenvarmaan ajatuksesta kiinni. Ideat tarjottaviin löytyivät googlailemalla amerikkalaisia Halloween reseptejä, en ole mitään linkkejä laittanut, koska jokaiselle näistä löytyy useita tekijöitä.

Karmeimmista karmein tarjottava, olosuhteet huomioiden, olivat lepakonsiivet! Etsin niitä varten kuvan mukaisia kokonaisia siipiä marinoimattomina, mutta ilokseni en löytänyt niitä vaan Atrialla oli niitä inkivääri-seesamimarinaadissa. Pääsinpä helpolla ja  ne osoittautuivat myös jumalattoman hyvän makuisiksi. Ne olivat niin elävästi lepakonsiipiä muistuttavia, että pienempiä lapsia oli hiukan vaikea motivoida edes maistamaan. Omasta mielestäni päivän paras tarjoilu!

Lepakonsiivet

2 kg Atrian inkivääri-seesamimarinoituja kokonaisia kanansiipiä
1 tuubi Dr Oetkerin mustaa elintarvikeväriä

Kaada kanansiivet isoon kulhoon ja pursota musta värituubi perään. Käytä avuksi vaikka kahta isoa ruokalusikkaa ja kääntele ja vääntele siipiä kulhossa niin, että musta väri levittyy tasaisesti kaikkialle. Tässä menee hiukan aikaa, mutta kahdelle kilolle riittää kyllä 1 tuubi.



Paista siipiä 250 asteisessa uunissa n. 30 min. Tykkään, että koipien pitää olla todella kypsiä ja nahan vähän rapsakkaa, ei mitään lillua. Siksi paistoaikani on vähän pitempi kuin paketin ohjeistus. Mustasta kanastalepakosta on haastava tietää, koska se palaa, mutta paista silti rohkeasti ja käytä myös nenääsi apuna kypsymisen arvioinnissa.


PENNYWISE THE CLOWN

Kasviksista sai rakennettua karmaisevan, It elokuvasta tutun klovnihahmon. Tai sai  ja sai, mutta ainakin yritettiin. Tunnistattekin vihannekset varmaan tuosta kuvasta.Näille olis kiva juguriin tehty ranchdippi, mutten ihan keriinny.


Alunperin oli tarkoitus tehdä pääruuaksi verinen silmämunaspagetti, mutta päädyin lopulta enemmän noutopöytätyyppisiin naposteltaviin.  Lihapullat kuitenkin kuuluivat asiaan. Olisihan noitakin voinut vielä stailata ketsupilla.

SILMÄMUNA-LIHAPULLAT

Tee normaali lihapullataikina ja paista ne uunissa. Ennen tarjoilua laita jokaiselle lihapullalle  pala juustoa liimaksi ja silmänvalkuaiseksi (tarkemmin ajatellen neliö ei ole ehkä kuvaavin ratkaisu tähän). Leikkaa paprikatäytteisistä oliiveista siivuja ja aseta ne juuston päälle silmän keskiosiksi. Lämmitä/kiinnitä pikaisesti uunissa.


Kurpitsanaama-quesadillat olivat mielestäni hyvä idea, mutta jos paistoit myös reikäpuolen, kuviointi katosi. Kannattaa ostaa tähän myös niitä kaikkein pienempiä minitortilloja, jotka voi tarjoilla sellaisenaan, eikä näitä medium kokoisia, joita sitten jouduttiin leikkelemään osiin, mikä vähän vesitti ideaa.

KURPITSANAAMA-QUESADILLAT

24 minivehnätortillaa
1iso tlk Taco- salsaa (tykkään itse Old El Paso Chunky salsasta, medium)
300g keltaista cheddaria raasteena

Leikkaa 12 tortillaan saksilla kurpitsanaamakuviointi. Ne ovat päällypuolia. Laita alapuoli kerrallan kuivalle keskilämmöllä olevalle pannulle, levitä lusikallinen  salsaa ja sopivasti juustoraastetta, lopuksi reikänaama kanneksi. Paista yhdeltä puolelta ainakin niin, että juusto sulaa

Oksentava kurpitsa taitaa olla oikea klassikko. Guacamole on paras oksennus, mutta vaikka kuvassa ei näy, niin  kurpitsan sisällä on sopivan kokoinen kulho, jossa löytyy Pico de galloa.

OKSENTAVA KURPITSA

1 pienehkö kurpitsa
tortillasipsejä

Leikkaa kurpitsaan kansi ja kaiva liskalla siemenet ja pehmeä sisus pois. Koverra toiselle puolellekurpitsalle suu ja tuollaiset oksennusponnistus silmät. Sovita sisälle joku pieni kulho ja laita sinne pico de gallo. Laita kurpitsa tarjottimelle ja levitä guacamole tulemaan suusta. Asettele ympärille tortillasipsit...nyt kun katson kuvaa, niin kannattaa laitta ensin reunoille sipsit ja sitten vasta oksennus, näyttää paremmalta varmaan niin. 


Silmämunat on amerikkalaisten suurin painajainen ilmeisesti, ainakin niiden erilaisten versioiden määrästä päätellen. Natasisko löysi ja toteutti nämä

MOZZARELLA -PARMANKINKKU SILMÄMUNAT

Pieniä mozzarellapalloja (mutta ei minejä/helmiä)
tuorejuustoa
jotain ilmakuivattua kinkkua
tuorejuustoa
paprikatäytteisiä oliiveja

Valuta mozzarellapallot. Leikkaa oliivit viipaleiksi ja parmakinkut kapeammiksi suikaleiksi. Käyttäen tuorejuustoa liimana, kiedo kunkin silmamunan ympärille tuo verinen lihanriekale ja aseta oliivisiivu silmän mykiöksi. Liitä aina kaksi silmämunaa toisiinsa hammastikulla niin saat silmäparin (ja enemmän syötävää).

HERKKUPÖYTÄ

Herkkupöytään löysivät tiensä Veriset täytekeksit.


Maitotytön toteuksessa keksit levitettiin ensin leivinpaperille ja pintaan ruiskittiin kaupan valmista punaista sokerikuorrutetta.




Suklaamousse oli viety hautuumaalle. Maitotyttä vatkasi valmisjauhosta mousset, pinnalle murusteltiin suklaakeksistä irtomultaa, hautakivet valmistuivat kekseitä ja Maitotyttö muotoili ihana kurpitsat yhdistämällä keltaista ja punaista marsipaania.



Karkit on tykätty ja emännälle helppo  herkkupöydän osio. Vieraatkin toivat niitä tullessaan. Parhaat halloween karkkilöydöt tehtiin Lidlistä ja Tigerista. Tigerista löytyi muutenkin kaikkea ihanaa rekvisittaa tarjoilupöytään.

Toinen edullinen paikka oli Rusta, mistä ostettiin mm. kasvomaalit ja nuo ihanat Happy Halloween foliopallot, jotka maksoivat vaan 2.99! Haettiin eilen jo ensi vuodeksikin, olivat niin hienot meidän mielestä


Karmeinta tässä kuvassa on ehkä tuo sininen maitotölkki, jonka kahvinjuojat ovat läväyttäneet pilaamaan kattauksen.

Tein Tigeristä hankittuun pääkallosilikoonimuottiin myös mutakakun. Siitä ei olekaan kuvaa, mutta sellainen kyllä oli. Lisäksi oli vielä poppareita ja ja juustonachopalloja, koska ne ovat niin kurpitsan värisiä.  Tein myös Tigerista hankittuun sydänmuottiin punaista jelloa, mutta se ei kerinnyt hyytyä. Hyvä niin, koska se olikin aivan väärän väristä ja osoitti, etten tiedä ihmisanatomiasta mitään, koska 11/12 paikalla olijoista oli sitä mieltä, että kyseessä olivat itse asiassa aivot.


Ihania olivat myös Tigeristä hankitut, lähinnä pikku vampyyreille ensiavuksi tarkoitetut veripussit. Koska ainuttakaan vampyyriä ei ollut paikalla, päästettiin lapset veren makuun. Nyt niiden suonissa virtaa mumman mustaviinimarjamehu! 

Iso osa koristeluista oli edellisvuosina hankittu. Mutta aina sitä jotain uutta kaipaa.

Maitotyttö suunnitteli pitkään ja hartaasti naamiaisasua ja minä autoin sitten toteutuksessa. Aika vekkuli idea. Muromurhaaja oli vissiin Maitotytön mielestä hauska idis jo ihan sellaisenaan, toki mä sitten kerroin hälle yhteýdestä muihin sarjamurhaajiin.



Minä en ole vuosiin uskaltanut maskeerata itseäni, koska  The Naama herättää edelleen sen nähneissä kauhunsekaisia muistoja.  Olisi kiva joskus käyttää ihan vaikka 10 min. maskeeraukseen, mutta koska yleensä menen vasta suihkuun kun vieraat saapuvat, niin jostain on tingittävä. Tästäkin maskista saisi hienon kun ei tarttisi vain sutaista.


Porukan yllättäjä taisi kuitenkin olla oma äitini. Hän oli ehkä kummitus, mutta muistutti niin elävästi Lumikin pahaa äitipuolta vanhaksi (noita)akaksi naamioituneena, että oli pakko laittaa poseeraamaan omenan kanssa.


Maskeerauksen vaikuttavuutta lisää, se että äidilläni on oikeasti erittäin runsas tukka.

Meillä ei ollut tällä kertaa erikoista ohjelmaa, aika meni syödessä ja muistellessa vanhoja kauhukokemuksia. Ja pelattiin me vielä ruumisarkku viestikapulana Laiva on lastattu-peliä.

Hurjan ihanat oli juhlat ja nämä tarjoilut olivat aika vaivattomat (kun koko päivän kokkasi). Tai ainakin vaivattomat sellaiselle, jonka ei tarvitse yrittää samalla myös siivota kotiaan ja ulkoiluttaa hevosta ja koiraa. I say!

Onneksi Maitotyttö ja Natasisko olivat hyvänä apuna ja äiti vielä loppusiivouksessa. 

Olisi kiva kuulla, jos löysitte inspiraatiota omiin juhliinne. Myös kekrikokemukset käy.

Happy Halloween!

Halloweeniä muilta vuosilta

Hämppismunakkaat ja mokkapalat (ja The Naama)

Verenpunaista juomaa ja velhon taikasauvat

Halloweenjuhlista juttua

Kurpitsasämpylät

Pan de muerto