TUKKILAN TILA, PORVOO

Yksi kesän mukavimpia muistoja oli reissu veljenpoikani Kasperin rippijuhliin Porvooseen. Itse Porvoota ei taaskaan keritty kierrellä, mutta päästiin viettämään kaksi yötä hurmaavalla Tukkilan tilalla maalaismaisemassa ja mikäs sen parempi lomanaloitus.

Olimme matkassa koko perheen voimin; mumma, pappa, siskoni, ja veljeni 5-henkinen perhe oman joukkoni lisäksi. Olin löytänyt Tukkilan tilan netistä, mutta varausta ei mitkään bookingit osanneet meidän sekalaiselle porukalle tehdä. Niinpä  soitin tilan jouhevapuheiselle isännälle ja kun kerroin kokoonpanomme, niin löytyihin meille tilaa majatalosta. 

Kuvassa näkyy tilan komia, perheen itseasuttama päärakennus päädystä päin, etujulkisivu kuva ei mahtunut kameraan... Olen vähän surkea, kovasti haastattelin isäntäpariskuntaa aina nähdessäni, mutta kun en siinä kirjoittanut ylös asioita, niin faktat voivat olla hiukan horjuvia. Olikohan niin, että majoitustoiminta oli aloitettu kohta pian 2000 - luvun alussa ja petipaikkoja on yhteensä 26? (Note to self: Kirjoita aina kaikki muistiin vastedes).

Majoituksessa löytyy monenlaista vaihtoehtoa. Me majoittauduimme niin, että tilan ykskamariseen mökkiin  (siis tupakeittiö, kamari, kuisti ja wc suihkutilat) majoittui pikkuveliNuutin perhe, sekä meidän Maitotyttö. Tupa on viimeisen päälle remontoitu, ihana yhdistelmä vanhaa hirttä ja nykyaikaista keittiötä, tyttöjen sivustavedettävät sijaitsivat tuvassa.

Ison tuvan pöydän ääreen kokoonnuimme koko porukka aina syömään iltaasta. Ja se olikin mahtavaa kun oli hellat ja uunit, koska lähistöllä ei todellakaan ole mitään ravintoloita ja tällaisen konkkaronkan kanssa kätevin on muutenkin tapella illallisruokien kanssa ihan oman piirin sisällä (minä kyllä näin unta Sinnestä, SicaPellestä, MeatDistrictistä ja mitä näitä onkaan) ja Lidlin minipakastepizzoilla tai hodaribuffalla oli kyllä hyvinkin kiitelty vastaanotto.

Me muut majoituimme vähän vaatimattomampaan  majoitukseen, joka oli rakennettu vanhan viljankuivaamon päädyn yläkertaan. Kahden hengen huoneet olivat isoja, kattoikkunoin varustettuja, jaettavalla wc/suihkulla, mikä ei meitä haitannut, koska käytössämme oli kaikki yläkerran 3 huonetta. 

Meidän alapuolellamme  löytyi sitten ihana ja kivasti laitettu puusauna, suihkuhuoneen ja wc:n kera ja siinähän se IsoHoo taitaakin olla yhtä ylemmässä kuvassa lähes Luojan luomassa asussa vilvoittelemassa Saunan jälkeen. Pikku terassilla oli myös grilli ja se, kuten saunakin oli kaikkien Tukkilan asukkaiden vapaassa käytössä (kunhan ensin paikallisti puuliiterin). Tilalta löytyy joen varresta myös tilauksesta lämmitettävä savusauna.

Osa tilan majoituksista on kansallisromanttisesti (yläkuva) aitoissa (näissä on kuulemma kaikkein parhaat unet) ja lisäksi löytyy myös yksi privaatti erillisaitta.

Maneesin päädyssä, yläkerrassa, on 4 isoa kahden hengen huonetta (taisi olla kaikissa myös varapeti mahdollisuus) omilla isoilla kylpyhuoneilla. Lähtöaamuna änkesin siivojatytön perässä kurkkaamaan huoneita ja ne olivat kyllä fiksuja.

Tukkilan tila on sellainen sopivasti boheemi ja ennenkaikkea aidon oloinen. Ihan joka aita ei ole  vaaterissa, ja eläintilalla on tietysti ihan oma, maalaismainen tunnelmansa. Se on sekoitus vähän monenlaista, vimpan päälle rempattua ja sitten osia, jotka ovat jo elämää nähneet pitkäänkin. Tunnelma on kuitenkin levollinen ja kutsuva.

Ihaninta tilalla ovat tietysti eläimet. Koska tallissa majoittautuu yksityisratsuja, kerrottiin sen olevan off limits. Hevosia näkyi kyllä ympäröivissä tarhoissa ja laitumella, mutta niistä pyydettiin nauttimaan vain katselemalla. Näky onkin aika ihana kun tilan kaksi omaa suomenhevostammaa pienten varsojen kera karauttaa laukkaan ilta-auringossaja itse istut saunan terassilla vilvoittelemassa.

Tilalla on myös 4 koiraa (vinttikoiria ja mäykky ainakin), jotka pidettiin omalla aidatulla pihalla. Jätin oman MeimiTheRottweilerini Porvooseen kahdeksi yöksi koirahoitolaan, tilalla ei asiakkaiden koirat ole sallittuja, koska "sitten täällä ei nuku kukaan..." Saatiin kuitenkin hyvin paikka läheisestä Doggies and Kitties -hoitolasta. Lähellä oli, ettei saatu myös kokonaan uutta koiraa, sillä siskoni mennessä hakemaan Meimiä hoitolasta hänelle tuotiin innokas Jack Russell. Nata sanoi hämmästyksestä toivuttuaan, että jätettiin kyllä vähän suurempi. Aina pitää olla tarkkana!

Tukkilan tilan varsinainen aarre on kuitenkin sen aasilauma. Oliko niitä nyt 8 (Lumi, Kepponen, Aaron ehkä Mooseskin oli... ihan kaikkien nimet eivät tainneet tulla isännänkään mieleen). Aasien laidun sijaitsi keskellä tilaa ja minun saapuessa pihalle kaikki meidän lapset olivat, ehkä vähän kauhukseni (koska minähän nyt tunnen eläimet ja tiedän miten niitä pitää kunnioittaa...) paijaamassa aaseja keskellä aitausta. Minulla oli sellainen käsitys, että ne puree ja potkii.

Paljon ei siis tämä aasi näistä eläimistä tiennyt, nyt tiedän paljon enemmän. Ja kyllä lapset olivat aivan luvalla aitauksessa. Talon isäntä kertoi, että yksi hänen elämänsä mieleenpainuvimpia hetkiä oli kun he aikoinaan ensimmäisiä aaseja Ranskasta hakiessaan saivat mennä keskelle laiduntavaa, yli viisikymmenpäistä aasilaumaa, ja uteliaat ja ystävälliset aasit kerääntyivät tutustumaan vieraisiin.

Aaseilta puuttuu hevosille niin ominainen ja syvään juurtunut pakoreaktio, joka vastaavassa tilanteessa hevoslaumassa voisi tuottaa todellisia vaaratilanteita. Aasi päinvastoin jähmettyy paikalleen säikähtäessään. Pureminen ja potkiminen ei todellakaan ole niille luontaista. Vapaana aasit puolustautuvat petoeläimiltä asettuen selustan turvaavaan (puoli)ympyrään ja vihollinen hoidellaan "tallomalla sitä etukavioin". Tästä syystä tilan koirat ja kissat eivät oikaise aasiaitauksen halki. Enää.

Aaseilla oli ihan oma hajunsakin, ne haisivat lasten mukaan mullalta ja maalta, eikä tuoksu ollut mitenkään epämiellyttävä. Ja kyllä ne olivatkin sympaattisia, uteliaita ja kilttejä. 

Tukkilan tilalla järjestetään säännöllisesti ja tilauksesta myös aasivaelluksia, jossa luontopolku kierretään ja nautitaan yhdessä oman talutettavan aasin kanssa. Aasi kantaa tietysti eväät.

Aaseihin liittyy vielä arkaluontoinen tarina, joka tapahtui heti perjantaina, saapumis-iltana. En uskaltanut siitä hiiskuakaan isäntäparille, olin itse niin äimistynyt ja kauhistunut. En ollut itse todistamassa tapausta, mutta todistajia löytyy. Seurueeseemme kuuluva urho (nimiyhtäläisyys oman poikani kanssa täytyy olla sattumaa) nimittäin sai näinkin myöhäisinä poikavuosinaan eli viidentoista vanhana erään ajatuksen päähänsä siellä aitauksessa aaseja paijaillessa. Varmistus googlelta ja kyllä, kyllä, aaseilla voi ratsastaa. Siinä poika kertoi nojailleensa aasin kylkeen ja paijailleensa kädellä aasia selän yli toiseltakin puolelta (vähän kuin kainalossa) ja sitten kevyellä pikaluistelijan pompulla heilauttanut itsensä selkään. Aasi oli tyrmistyneenä seisonut hetken paikoillaan, mutta oli sitten päättänyt pistää rivakaksi juoksuksi (mulla on nyt sisäpiirin tietoa siitä, että aasi osaa juosta aika nopeasti), josta ratsastaja vuorostaan oli vähän säikähtänyt ja ponnistanut käsien varassa eräänlaisella takaperin pukkihypyllä perän kautta pois. 

(Herra isä! Ethän sä voi tietää oliko se sellainen aasi jolla on joskus ylipäätään ratsastettu, et voi tietää minkä ikäinen se ylipäätään on, sun nimi ei oo Jeesus, poika!!! Apua!)

Poika vakuutti, että hän oli valikoinut ainakin suuren aasin... yksi aaseista on kuulemma koulutettu ratsuksi, kertoi isäntä, kun myöhemmin varovasti asiaa sivusin (mitään en tunnustanut), että toivotaan, että se oli se. Pyydän kovasti anteeksi, kun te Tukkilan tilan väki nyt kumminkin luette ehkä tämän, en tiennyt poikani olevan tuollainen aasi. Ehkä kannattais hevos- ja koira- sääntöihin lisätä myös Lex Urho: Aasilla ei ratsasteta luvattomasti. Vilpitön anteeksipyyntö.

Kesälle 2021: nuori poika etsii kesätöitä aasin ratsuttajana.

Jokeen pääsi pulahtamaan uimaankin, mutta koska säät olivat vähän viileämmät, niin se jäi kokeilematta. Ongelle sentään.

Kasperin lauantaiset rippijuhlat olivat tämän retken pääsyy. Yksi meistä, eli pikkuveliNuutti, joka on toinen kummi, pääsi kirkkoon, me muut kokoonnuttiin läppäreiden ääreen online-kirkonmenoihin. Ja täytyy sanoa, että yksi parhaimmista ripillepääsytilaisuuksista, kerrankin näki jotakin, yleensä joku kirkon tukipilari (enkä puhu nyt pastorista) estää näköyhteyden rippinuoreen.

Kyllä me taidettiin siinä terassilla vähän veisuutakin harrastaa.

Juhlat oli kuitenkin tulossa, joten kerrankin kiireettömästi saatiin laittaa kampauksia ja pukeutua. Vähän tyttöjen kivaa.

Juhlat olivat Kasperin kotona, lähipiirissä ja siksi kaikkein hauskimmat, kun voi kertoa kovalla äänellä sensuroimatta hulluimmatkin jutut. Ruoka oli ihanaa ja sitä oli sen verran paljon, että ilmoitimme tulevamme sunnuntaina rääppiäslounaalle kun lähdemme Tukkilasta. Ja niin teimme ja ruoka oli edelleen hyvää. Maistuvat kakut oli tilattu Cafe Cabriolesta, jonka juhlatiloissa vietettiin aikoinaan Kasperin isosiskon Prometheukset. (Sopii tämän postauksen ratsaille teemaan tuo nimikin...).

Juhlien ajan oli pikkusateilua, joten ei voitu levittäytyä terassille, mutta väkisellä käytiin kirsikkapuun suojassa ottamassa erilaisia perhekuvamuodostelmia. Laitettakoon nyt oma tähän, vaikka kameran säädöt olivat pielessä ja hento sieluni näyttää kuvassa erehdyttävästi riskiltä maatalon emännältä (tämän näköisinä ne ovat piirtyneet muistoihini lapsuudesta...no, ilman helminauhaa ehkä) ja lapseni iloisilta päästessään kuvatuksi. Mutta ei ole meistä tänä kesänä taidettu parempaa potrettia ottaa.

Ja kun asiaan päästään, pakko laittaa vielä toinen kuva, jossa armaat veljeni lapiot käsissään loppusijoittavat huonosti käyttäytynyttä juhlavierasta. No ei vainkaan, matoja etsitään illan ongintaa varten. Mutta jotain ihanan mafiosomaista tässä kuvassa on.

Palataan Sisiliasta takaisin Tukkilaan. Uskotteko, että mulla ihan tosielämässäkin tahtoo nämä jutut rönsyillä?

Aamianen oli korona-aikaan järjestetty ikkunatarjoiluna. Koriin sai tilata haluamansalaisen aamiaisen tarjolla olevista tuotteista: Kahvia, teetä, tuoremehua, isännän leipomia valmiiksi täytettyjä sämpylöitä, keitettyjä munia, Mustikka-chiatuorepuuroa tai luonnonjugurttia mansikoilla.

Aamiaisen sai nauttia haluamassaan paikassa, talon aamuaurinkoinen terassi oli aika kutsuva.

Aamiaisen  ykkösvaraus kuului aina tälle pariskunnalle:

Kavereita ja paijattavaa riitti ja leppoisaa oloa.  Sitä ihminen ilahtuu kun löytää tälläisen mukavan ja persoonallisen paikan. Soisin tänne palaavani joskus vaikka uudestaankin.

Ja aikansa kun haastattelee isäntäparia, niin aina sitä jotain käteen jää (vaikka muisti tahtookin prakata).

Tällä kertaa päästiin maistamaan isännän tuotekehittelyä, aivan ihanaa raparperi-toscakakkusta!
Kiitos huolenpidosta (ja anteeksi vielä kerran)!

VÄLIPALALLA JAKSAA ISO JA PIENI

Arki on aika lailla alkanut. Olit sitten ihmisenä pieni alakoululainen, opintojen parista treeneihin ryntäävä teini tai perheen työssäkäyvä, niin kyllä sillä välipalalla on väliä.

Meiltä kotoa löytyy nyt 9v. ja 16v. ja asiat on edelleen molempien kohdalla niin, että parhaiten maistuvat vain jääkaapista ottoa vailla olevat tai korkeintaan mikrolämmitettävät eväät, meidän pikku mastercheffejä aika harvoin nappaa aloittaa vähäkin enemmän tekemistä vaativa. Urholla on houkutuksena vielä  kaikki mäkkäristä El Cebon kebabiin ja  siltä väliltä, jos vähäkin löytyy maksuvaraa kortilta ja mopedista bensaa.

Mitäs teillä saa olla välipaksi?

Ei tosiaankaan ihan turha aihe. Yritän tänään tuoda muutamaa vinkkiä välipalaproblematiikkaan Lännen Median sisältöä julkaisevien sanomalehtien ruokateema- sivuilla.

PAKASTEBURRITOT

Ne minä löysin viime talvena. Yhdellä aika nopealla kokkauskerralla saat pyöriteltyä pakkaseen vaikka tusinan burritoja. Jos otat aamulla jääkaappiin sulamaan, tai vielä parempaa, ihan vaan töihin eväskassiin, niin sulla on lounaaksi (huoneenlämmössä) tai iltapäiväksi sula, lämmitystä vailla oleva burrito. Puolikas sopii pienemmälle välipalaksi, isompi on mehevä ja maittava aikuisenkin lounaaksi ja menee tuosta vaan sen kasvuhuuruissa ruokaa ahmivan välipalaksi (tuunaa kastikkeilla ja tee mukaan salaattia tai tuoreita vihanneksia).

Niin, siis paitsi jos ei satu olemaan 16v:een känkkäränkkä (joo niillä vasta niitä onkin, odottakaa vaan uhmaikäisten vanhemmat! Isot burritot, isot ongelmat) päivä ja:

" Mä olisin voinut syödä näitä vaikka kaks, mitä sä teit viime kerralla oli niin hyviä, niin nyt saat oot menny pilaamaan tän pavuilla ja maissilla, mä en maista mitään muuta kuin ne..."

 UUNIMUNAKAS

Mikä ihana arjen välipalanpelastaja! Helppotekoinen ja tänne voi upottaa vaikka mitä (itse olen sattuneesta syystä varovainen papujen ja maissin suhteen). Tee vuuallinen, leikkaa paloihin ja säilytä jääkaapissa, josta se maistuu tosi hyvältä ihan kylmänäkin. Aikamoinen proteiinieväs ja urheilijalle sopivan kevyt ja tuhti yhtäaikaa, jaksaa vielä heiluttaa jalkaa treeneissäkin. Maitotyttö tykkää laittaa oman siivunsa rieskan väliin ja lämmittää kevyesti mikrossa.

 VOILEIVÄT

Mua suurempaa voileipäfania ei varmaan löydy ja niipä altistan lapsenikin erilaisille maissi- ja paputäytteisille leiville. Perusvoileipätäytteet (kinkku,juusto,kurkku?) on ihan ok viipaleina, mutta ei niitä nyt aina jaksa syödä aamiaiseksi, iltapalaksi ja vielä siinä välissä, joten tykkään tuunata erilaisia tahnoja leipien väliin. Kinkku- tonnikala- ja kanaleipiin löytyy lehtijutuista täytteet, niistä voi tehdä vaikka kolmioleipiä tai tuon ihka ensimmäisen kuvan koko repertuaarin: ruisleipiä, rieskaa, rullatortilloja ja niin edelleen (ei nyt samalla kertaa tietenkään). Keitä kuule pastaa ja heitä täytteen loppu sinne niin sulla on pastasalaatti välipalaksi.

TIKUT JA PALAT

Aina jaksaa ja maksaa vaivan leikata vihannestikkuja valmiiksi kuppeihin tai kuoria ja lohkoa hedelmiä valmiiksi. Varsinkin hedelmiin puree myös cocktailtikut ja pienempi syöjä tikuttaa paloja hyvinkin innokkaasti. Lisää juustokuutiot, lihapullat ja nakit, maistuivathan ne aikoinaan ihan juhlaeväänä, kun vanhemmat olivat pieniä. Ja edelleen.

MARJAKEITOT JA KIISSELIT

Ja ihan varmasti myös smoothiet ja fruitiet ja pirtelöt maistuvat erikoisherkkuina, niihin saa ihanasti upotettua myös marjoja (ja ylikypsät banaanit).

Mutta erityisesti haluaisin muistuttaa teitä marjakeitoista ja kiisseleistä, niistäkin taitaa olla tulossa katoavaa kansanperinnettä.

Siitä huolimatta, että nyt jos koskaan, koulusta tullessa ihan parasta välipalaa olisi ainakin tämän äidin mielestä itse keitetty mustikkakeitto.

Vai mitä?

 Reseptit tuotettu Lännen Medialle, eli ne pitäisi löytyä tänään Lännen Median sisältöä julkaisevista maakuntalehdistä ympäri Suomen.

KESÄSALAATTI ÄIDIN MAKUUN

Otsikosta voi tehdä erinäisiä johtopäätöksiä. Mutta takaan, että minä itse tykkäsin.

On tullut tässä vähän lomailtua, ehtinyt Naantaliin, Porvooseen, Vantaalle ja Riikaan. Blogiin ei sen sijaan ole ehtinyt, ei edes tietokonetta ole aukaistu sitten loman alkamisen. Reissuistakin olisi varmaan jotakin sanomista, mutta laitan nyt pikaisen salaattipäivityksen, että kansa saa edes jotain.

Ja hyvää saattekin! Nopean näppärän ja ruokaisan salaatin. Sain tähän salaattiin inspiraation IG:stä, kun ihanat @kaneliajakardemummaa ja @kauniinelämänkoulu postasivat kumpainenkin ihanat salaatit. Lainasin molemmilta ja yhdistelin oman herkkuni, josta tuli tällainen:

KESÄSALAATTI

1 tlk kikherneitä 

3 kevätsipulinvartta

3 varsisellerinvartta

1 avokado

1 tlk fetakuutioita chiliöljyssä (Apetina)

1 limen mehu

runsaasti elikkä reilusti korianteria

Valuta kikherneet. Suikaloi kevätsipulit (vihreät ja valkoiset osat eli koko sipuli) ja varsisellerit. Kuori ja kuutioi avokado.

Laita kaikki salaattikulhoon ja sekoita varovasti. Lisää vielä fetakuutiot ( maun mukaan, en käyttänyt ihan koko purkkia) ja kastikkeeksi sopiva määrä fetapurkin öljyä. Purista pinnalle limen mehu ja sitten sekaan ihan mielettömästi hienonnettua korianteria.

Lisää suolaa ja/tai mustapippuria mikäli kaipaat.

On niin hyvää, niin hyvää!

Toivottavasti rakastat varsiselleriä, kuten minäkin, se on niin ihanaa tässä!

MANSIKAN PAIKKA

On paljon mahdollista, että mansikan paras paikka keikkuu lättypinon päällä.  Sillä lailla, vähän kirpsakan tuoreena, pintasokerilla hunnutettuna, tai jos ne mansikat ovat kerenneet edetä jo vähän mehustuneemmalle asteelle, niin paahdapas ne uunissa, vähän sellaiseksi puolihilloksi.Tee se vähän jännittävimmillä mausteilla, kuten tämän kuvan paahdetut viherpippurimansikat.

Mansikat ovat kyllä kesän odotetuimpia tulokkaita. Vaikka tuoreita mansikoita on nykyään saatavilla läpi vuoden, niin mikään ei voita Suomen kesäistä mansikka-aikaa. Tästä ei tarvitse edes maalailla mitään kuvia. Niin se vain on. Ja me kaikki tiedetään mistä puhun.

Mun mansikkamaani, jonka perustin reilu 10 vuotta sitten on nyt totaalisen finiitto. En ole lähtenyt uusia taimia siihen hankkimaan, viisi vuotta taitaa olla maksimi satoaika taimelle. Paikka tuossa autotallin pohjoisseinällä ei ehkä sittenkään ollut kaikkein paras. Jospa ensi kevät olisi sellainen, että saisin perustettua uuden ja rehevän mansikkamaan. Paikkakin olisi jo katsottuna (äitini varmasti siunaa mun suunnitelmat tätä lukiessaan. Meilläpäin tuo siunaaminen saattaa tarkoittaa jotain muuta kuin teilläpäin...).

Onneksi toreilta ja tiloilta ja kaupoista saa ihanaa tuoretta mansikkaa. IsoHoo ehdotti mansikkapäivää, että käydään koko perheen voimin keräämässä. Eikä se yhtään huono idea taida ollakkaan lomapäiväksi. Sanomattakin selvää, että teini vastustaa.

Mun leipomat mansikkapiirakat on sellaisia järjestään, että niissä on tuoreet mansikat pinnalla tai välissä, eikä ihanaa marjaa oo kypsytelty uunissa. Mansikka-murupiirakkaresepti on poikkeus ja aivan ihana sellainen. Helppo valmistaa ja ai kun se on kivan makea ja rapea. Huipputarjottavaa, jonka voi valmistaa viileään jo edellisenä päivänä.

Kesällä korostuu ruuanlaitossa jotenkin myös se, että sen täytyy olla vaivatonta. Herkullisuudesta ei silti tingitä.  Kaupan paistovalmiisiin naanleipiin saa tehtyä suloiset alkupalaleivät grilliaterialle. Mansikkaa ei tässäkään unohdeta. Eikä vuohenjuustoa.

Mansikka on upea lisä myös kaikenlaisiin salaatteihin. Mansikka ja melonit on varma raikkauden maksimoija.

Siitä voi lähteä sitten vähän pikantimpaan suuntaan kehittelemään  erilaisia salsoja, jotka ajaa grillikautena lihojen kaverina kastikkeen virkaa.

Mansikan syöntityyli on kaikin puolin vapaa minun puolestani, mutta muista nyt nauttia hetkestä. Toivottavasti nämä kuvat toi sulle mansikkainspiraatiota. Reseptit löytyvät tänään torstaina useimmista sanomalehdistä, joihin Lännen Media tuottaa sisältöä.

Nautitaan tästä huiman ihanasta kesästä koronakevään jälkeen; kaikista mansikkapaikoista, mansikkahetkistä ja mansikkatunnelmista.

Maitotytön mansikkapaikka on kesän 2020 ollut kyllä oman pihan trampoliini.

GRILLATTU FLANK STEAK

Kaikki kehuu niin flankkiä eli naudan kuvetta grillissä ja viime viikonlopun instan selailu ainakin näytti sen, että se oli valikoitunut useiden viikonlopun grillailujen  päätähdeksi.

Tekisi mieli aloittaa, että uskokaa tai älkää, mutta... hetken tuota ilmaisua pyöriteltyäni päädyn laittamaan sen seuraavaan muotoon:

Varmaan uskotte, kun kerron, että minä olen kuitenkin onnistunut sössimään flankin sitkeäksi purukumiksi joka kerta jo muutaman kerran. Sellaiset kokemukset auttamattomasti pudottavat kyseisen osan grillauslistan häntäpäähän (On se kana vaan niin helppoa grillattavaa! Ja entäs makkara? Mitä jauhoisempaa, sen helpompaa, voin vain suositella...). Kunnon entrecotepihvin kanssa on vähän sama asia kuin flankin kanssa: se on maukkainta ja mehevintä grillattavaa, mutta kun siinä epäonnistuu, niin silloin se on lautasliinan syljeksittävää, oksennusrefleksin aikaansaavaa kimmoista pureksittavaa.

Olihan taas alkupuhe hyvälle grillireseptille.

Kun rekossa oli tarjolla Ylämaan karjan kuvetta, niin johan minä sitä ostin taas, ja kiitos kyllä, onnistuin valmistuksessa, kun seurasin hyviä ohjeita. Eilen meillä syötiin siis tosi hyvää flänkkiä.

Hyvät ohjeet löytyivät yllä olevasta grillauksen tiiliskivikaunottaresta, joka on Sweet Food O'Mine -blogia pitävän Sarin ja miehensä Patrickin käsialaa. Täältä löytyi myös idea ja ohje ihan mielettömään chipotle-maustevoihin!

Marinoin ohjeen mukaisesti, mutta sitten aloin miettimään, miksi se mun kuve on aina niin helvatan epäonnistunutta. Nyt on turha (no ei kyllä ihan 100% turhaa...) tulla sanomaan, että se pitää grillata nopeasti ja vain mediumiksi, KYLLÄ MINÄ SEN TIEDÄN! Arka aihe. Mieleen kävi sellainen, että jospa sitä flankkiäkin pitäs vähän putsailla, ihan kuten fileetäkin, että se kaupasta/teurastamosta tullut ei oo kuitenkaan aivan paistovalmis sellaisenaan (Älkää nyt naurako, jos asia teille ihan pässinlihaa!). No, kun ne on aika siistin näköisiä, niin voihan sitä ihminen erehtyä tällaista luulemaan. Eikä useimmissa ohjeissa  lue putsauksesta mitään. Paitsi jos googlaat erikseen cleaning flank.

No marinoidun lihan putsaus on hiukan haastavaa, mutta aloin hommaan. Kyllä siinä on irrotettavana sitä hopeista kalvoa pinnalta, sitä joka pitää sen lihaksen paketissa, niin elossa kuin grillatessakin, Eli sitä, joka ei viiden minuutin grillauksella sula minnekään. Rasvapattikohdista ei kannata niinkään olla huolissaan.

Grillattu, vetäytynyt flank kuorrutettiin chipotlevoilla ja se oli aivan sairaan hyvää! Tälle chipotlen ihanan savuisen tuliselle alttarille jouduin kuitenkin uhraamaan lapseni, jotka kieltäytyivät syömästä liian pippurista! ja miks tää on näin tulista - flänkkiä. Uhraus oli kyllä arvoisensa, jäipä mulle enemmän mutta ehkä ensi kerralla jätän toisen päädyn voitelematta. Koska uhkaukset (ei voida koskaan mennä ulkomaille, kun te ette syö mitään) ja järjen ääni (siinä ei ole yhtään pippuria, vain chiliä) eivät tehonneet.

Flänkin lisäksi tein ihanaa salaattia (joka ei kelvannut lapsille), grillasin oliiviöljyssä ja sitruunamehussa kieräytettyjä broccoliinejä, joiden pintaan raastoin parmesania, sekä noita jo niin nähtyjä, mutta edelleen omanlaisiaan grilliruoan testattuja timantteja,  aurajuustotäytteisiä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä. No ei niitäkään lapset syöneet. Tarkemmin ajatellen taisivat syödä vain pöytään jälkkäriksi katettuja vesimelonin ja Piel de sapo -melonin siivuja, ja sekin meinas loppua siihen kun Maitotyttö kysyi mitä tää toinen meloni on ja menin sitten suomentamaan nimen. Sehän on nimittäin rupikonnan nahka -meloni.

Grillattu Flank steak ja chipotle-maustevoi

(ohje Suuri Grillauskirja, kursiivilla omat sooloilut)

n. 800 g naudan kuvetta eli flank steak

marinadi

 1 tl kuminaa jauhettuna (näin lukee kirjassa, oletan tämän nyt kuitenkin tarkoittavan juustokuminaa eli jeeraa, joka on kyllä aivan eriasia?)

2 tl korianteria jauhettuna

1 tl oreganoa

1/2 tl savupaprikaa  (käytin savupaprikaa)

1 tl mustapippuria myllystä

1 tl sipulijauhetta

1/4 tl cayennepippuria

1 tl suolaa

4 rkl öljyä

Poista lihan pinnalla mahdollisesti olevat vaaleat tai hopeanhohtoiset kalvot.

Sekoita marinadin kuivat aineet. Lisää öljy ja sekoita
Hiero seos lihan pintaan ja laita tiiviisti suljettavaan muovipussiin tai marinointikulhoon  ja viileään 4-24 h.
Grillaa suoralla lämmöllä 250 asteessa 3-4 minuuttia per puoli. Mä grillasin 4 min, käännin ja sitten vaan 2 min toiselta puolen, mun liha oli jotenkin tosi litteän ohut ja paistui yllättävän nopeasti. Jos sulla on mittari, niin 54 astetta olis hyvä.
Nosta liha grillistä, kääri folioon, ja anna vetäytyä n. 10 minuuttia. Jopa 15, multa tuli edelleenkin nestettä hirveästi leikattaessa. Vetäytymisen aikana on just hyvä aika grillata kasvislisukkeet.
Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi poikkisyin.
Voitele chipotlevoilla ja nauti. 

Chipotlevoi

1 chipotle-chili
70 g pehmeää voita

Sari ja Patric teki oman voinsa kuivatusta ja liotetusta chipotlesta. Minä tykkään niistä pienistä säilyketölkki-chipotleista. Kun avaan tölkin  ja käytän 1-2 chiliä, jakaan loput mini-minigrippusseihin ja pakastan. Sellaisen pussin otin pakkasesta tähänkin.

Surauta tehosekoittimella voi ja chili tahnaksi. Laita jääkaappiin odottomaan.

Tämä oli kyllä niin herkkua, että tuun laittamaan parin muunkin jutun päälle tänä kesänä!

Oli niin kiva, että vihdoin onnistuin flank steakin kanssa. Se on todella hirmu hyvää  ja mutkatonta sekä nopeaa valmistaa. Sen kanssa kuuluu ehdottomasti joku ihana pikantti aasialaistyylinen kastike tai maustevoi. Uusinta otetaan kohta pikaa, ja hyvillä mielin!

TUPLAMAISSISALAATTI

Teinpäs eilen illalla oikein ihanaa ja uudenlaista salaattia  grillattavien kylkeen. Tästä tuli vähän aikuisosastoa, sillä vaikka Maitotyttö ottikin aimo annoksen lautaselleen, kun salaatissa oli kerran popcorniakin, niin hän totesi, että tänne on piilotettu jotain väkevää.

Ehkä mun pitää tuunata kids-versio tuplamaissisalaatista vähemmän hapokkaalla kastikkeella, eikä sekoittaa poppareihin chipotle tapascoa.

Ehdottomasti uusi ja erilainen salaatti ja omasta mielestäni tosi herkku. Grillattu maissi toi sopivasti makeutta, popparit ja jäävuorisalaattirouskua ja kastikkeen yllättäjänä toimii sinihomejuusto. Cheddarin oikeutuksesta samassa kastikkeessa en ollut ihan varma, toiko se jotain lisämakua tai kermaisuutta? En sitä varsinaisesti maistanut. Mutta ohjeessa luki kylläkin pitkään kypsynyttä cheddaria ja mä käytin vain ihan tavallista cheddarraastetta.

Arvatkaa, kenen resepti? No Jamie Oliverin T-I-E-T-E-N-K-I-N! Resepti löytyy Jamien kohtuu-uudesta VEGE- kirjasta, jota olen ennenkin kehunut. Kirja uppoaa muhun niinkuin kuuma veitsi voihin, ehkä siksi, että Jamie on kuitenkin itsekin sekasyöjä ja, että reseptissä käytetään raaka-aineina kasviksia, ei niistä jalostettuja lihankorvikkeita. Mä tykkään!

Ja näin se tehdään:

TUPLAMAISSISALAATTI

Alkuperäinen resepti Jamie Oliverin VEGE-kirjasta

4:lle lisäkesalaattina/puolitin Jamien ohjeen, muuten paitsi kastikkeen osalta

3-4 dl valmistettuja mikropoppareita

Tabasco chipotle-kastiketta

öljyä paistoon

2 kokonaista esikypsennettyä maissintähkää

1/2 kerä jäävuorisalaattia

4 kevätsipulia

30 g cheddarjuustoraastetta

30 g sinihomejuustoa

6 rkl luonnonjugurttia

1/2 valkosipulinkynsi

2 tl englantilaista sinappia (Mitä se on? Mulla oli vaan dijonia)

2 rkl valkoviinietikkaa

1 tl Worchesterinkastiketta

kourallinen tuoretta korianteria

Jamie teki popparitkin itse (1dl jyviä), mutta otin ja oikaisin ja tein mikropoppareita. Kun ne ovat valmiita, sekoita niihin muutama reilu loraus Tabascosoosia.

Paahda maissintähkiin pannulla vähän paistopintaa, nosta sitten jäähtymään. 

Silppua jäävuorisalaatti karkeasti. Viipaloi keväsipulit ja lisää molemmat poppareiden kanssa samaan kulhoon.

Valmista kastike surauttamalla tehosekoittimella juustot, jugurtti, valkosipuli, sinappi, etikka ja worcestershiren kastike (tiesitkö, että se lausutaan WU-stö-shö:n kastike? En nyt käyttänyt foneettisia merkkejä, koska kaikki eivät ole ehkä oppineet niitä käyttämään -enkä löydäkään niitä tästä hemmetin koneesta- mutta noiden painottomien tavujen Ö kirjain mallaa tietenkin schwa äännettä eli sitä jotain ään ja öön ja oon välimuotoa kuten esim englannin epämääräinen artikkeli lausutaan. Suurinpiirtein selitettynä.) sekä valkoviinietikka soseeksi. Murenna sinihomejuusto ensin.

Leikkaa maissinjyvät irti tähkistä ja lisää ne salaattikulhoon. Kaada päälle kastike ja sekoita. Nypi pinnalle korianterilehdet.

Kannattaa tarjoilla salaatti heti. Popparit ei tykkää liottamisesta.