POZOLE ROJO

Monenmoiset tacot, tortillat, enchiladat sun muut ovat meille kaikille nykyään jo ihan jokapäiväisiä, mutta kuinka monelle on tuttu pozole? Se on ikivanha meksikolainen ruoka, jota nautitaan edelleen koko maassa, varsinkin talvikuukausina ja juhlissa, vaikka häissä tai uutena vuotena. 

Pozolen pääraaka-aine on hominy, lipeäkylvyssä pehmitetty maissinjyvä. Pozolea voidaan valmistaa kolmenlaista: Pozole rojo (eli punainen sisältää yleensä guajillo- ja anchochilejä ja sianlihaa, joka on keiton yleisin lihavaihtoehto. Nykyään.), pozole verde (vihreä sisältää tomatilloja, ja poblano- ja jalapeñochilejä), ja pozole blanco (valkoinen eli "kirkas", ei sisällä chileä tai tomatilloja).

Pozolereseptejä löytyy varmasti yhtä monta kuin meksikolaista kokkiakin, mutta jokaiselle keitolle yhteinen nimittäjä on maissi (eikä kyseessä siis ole tämä normaali keltainen maissinjyvä), jota nykyään myydään valmiina säilyketölkissä hominy-nimellä. Sitä  ei todellakaan löydy marketista, ensimmäiset pozolet olen syönyt kun meksikolaisen tekopoikamme Ulin vanhemmat toivat maissia pozolea varten Meksikosta, mutta nykyäänhän Helsingissä on Hämeentiellä loistava meksikolainen ruokakauppa Dos Tecolotes, josta voi tilata myös matkahuollon kautta tavaraa. Oman ison parin kilon tölkin siskoni oli ostanut mua varten pari vuotta sitten (jouduttu hiukan varttomaan sopivaa pozole-hetkeä) Taco Nitosta Turusta, kun niitä oli ollut siellä myynnissä. Tämä tölkkihominy on siitäkin erikoinen raka-aine, että käsittääkseni sitä käytetään ainoastaan pozolen valmistukseen.

Pozolessa on sielua lämmittävän maun lisäksi herkullista myös tarjoilutapa. Kuumaa keittoa kauhotaan ensin kulhoon ja sitten kukin ripottelee päälle lisukkeet: oreganoa, kuivattua chiliä, suikaloitua salaattia, retiisiä, hienonnettua hopeasipulia ja puristus limelohkosta (myös suikaloitu kaali  on tyypillinen ja tietenkin avokado, korianteri sopisi myös, vaikka Natasisko sanoi, että ei se tähän kyllä kuulu. No sopisi ainakin!) Tyypillisesti keitto tarjoillaan rapeiden tostadoksien kanssa (rapeksi paistettu maissitortilla) ja niiden päälle sivellyn creman (ranskankermaa) kanssa. 

Pozolen karmaiseva historia

Jos millään keitolla koskaan, niin pozolella on takanaan kertomisen arvoinen tarina. Tai saattaa olla, että se on tarina, jota et olisi halunnut kuulla. Mainitsinkin jo, että pozole on hyvin vanha ruokalaji, sitä on syöty ainakin yli puolivuosituhatta.

Muinainen soturikansa atsteekit uskoivat, että ihminen on luotu ja muovattu maissijauhosta, minkä takia maissi oli heille pyhä kasvi. Hurjat atsteekit tapasivat tappaa vangitsemansa viholliset repimällä sydämet heidän rinnastaan ja uhraamalla ne jumalilla. Loppu ruumis sitten, chop-chop, pilkottiin pieniksi palasiksi ja keitettiin hajoavan ihanaksi, luusta irtoavan pehmeäksi yhdessä maissin kanssa. Keitto nautittiin sitten koko yhteisön voimin eräänlaisena yhteisenä ehtoollisena. En tiedä oliko pozolea ruokalistalla sitten usein, koska atsteekit saattoivat uhrata ihmisuhreja jumalille ihan päivittäin, aivan vaan varmistaakseen, että aurinko nousisi myös seuraavana päivänä. Tai ainakin verta oli vuodatettava, joskus siihen riitti kuitenkin ihan oman korvan läpi pistetty agavekasvin piikki. 

Tälle lystinpidolle tuli kuitenkin äkäinen loppu, kun espanjalaiset konkistadoorit saapuivat  ja panivat pisteen karmealle kannibalismille. Mutta koska pozolea yhä rakastettiin, ihmisliha korvattiin sianlihalla, se kun kuulemma eniten muistutti alkuperäistä raaka-ainetta.

Nämä karmeat yksityiskohdat tietäen, en välillä pääse irti mielikuvasta, että pozolen maissijyvät ovat kuin keittoon irronneita uhrien hampaita. Duh!

Pozole rojo
n. 8:lle

500 g porsaan ribsejä
500 g porsaan paistikuutioita
1 iso keltasipuli
3-4 valkosipulinkynttä
5 kokonaista mustapippuria
2 laakerinlehteä
1 rkl hienoa merisuolaa

3 kuivattua guajillochiliä
2 kuivattua anchochiliä 
1 iso keltasipuli
6 valkosipulinkynttä
n. 0,5 dl chilien liotuslientä
suolaa

1 l huudeltuja ja valutettua hominy-säilykemaissia 

Pinnalle:
suikaloitua jäävuorisalaattia
viipaloituja retiisejä
limelohkoja
hienonnettua hopeasipulia
oreganoa
kuivattuja chilihiutaleita

tarjoiluun tostados, eli friteerattuja maissitortilloja  ja niiden pinnalle siveltävää ranskankermaa, 1-2 kpl per syöjä

Pilko ribsit kattilaan mahtuviksi palasiksi, lisää sinne myös paistikuutiot, sipuli muutamissa lohkoissa, vähän veitsenlappeella rusautetut valkosipulit, pippurit, laakerinlehdet, suola ja niin paljon kylmää vettä, että lihat helposti peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä n. 2-3 h, eli kunnes liha on luista irtoavaa ja hajoavan pehmeää. Kuori keittämisen alussa syntyvä vaahto reikäkauhalla pinnalta pois ja huolehdi koko keittämisen ajan, että lihat ovat veden peitossa. 

Nosta ylikypsät lihat liemestä, irrota ja heitä pois. Revi liha aivan pieneksi ja laita sivuun odottamaan. Siivilöi liemi ja laita odottamaan. Voit valmistaa liemen myös jo edellisenä päivänä, liemen pinnalle jähmettynyt rasva kannattaa silloin kuoria pois ennen uudelleen kuumennusta. Näistä käyttämistäni lihoista ei kuitenkaan tule kovin rasvainen liemi.

Paahda kuivia chilejä n. 30 sekuntia kuumalla pannulla molemmin puolin. Nosta chilit kulhoon ja kaada niiden päälle kiehuvaa vettä ja anna seistä n. 20-30 minuuttia, ei kauempaa, tai ne muuttuvat kitkeriksi. Nosta pehmenneet chilit vedestä ja säästä liemi. Leikkaa chileistä kannat pois, halkaise ne ja poista siemenet. Tämän osan voit halutessasi tehdä jo ennen liotusta, minusta aina tuntuu, että siemeniä liotetuista poistessani raavin lihatkin kuorista... joten ole hellä!

Heitä chilit, kuorittu ja lohkottu sipuli, kuoritut valkosipulit ja jos sinulla sattuu olla vaikka pehmenneitä tomaatteja, niin lisää nekin, sekä n. 0, 5 l chilien liotusvettä ja surauta smoothieksi. Mausta suolalla. 

Säilyketölkkihominyt ovat periaatteessa kypsiä ja ajauduimme hiukan erimielisyyksiin niiden käsittelystä rakkaan siskoni kanssa, ja jouduimme konsultoimaan useampia meksikolaisia tahoja, josta lopputulos eli kompromissi oli, että keitin maissia reilussa vedessä kokonaisen halkaistun valkosipulin kanssa vielä puoli tuntia, ei siitä nyt ainakaan haittaa ollut.

Lisää isoon kattilaan siivilöity possunliemi, possun revityt lihat, maissi ja kaada tehosekoittimesta pienisilmäisen metallisiivilän läpi chili rojo - kastike. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista hiljalleen velä 10-20 min, että maut sulautuvat. Lisää tarvittaessa hiukan vettä, ellei sinulla ole tarpeeksi possunlientä. Koostumus tulisi olla paksuhko keitto, jossa pääosaa esittävät valkoiset hominymaissit, ei liha.

Tostadokset voit valmistaa myös jo hyvissä ajoin, ne siis valmistetaan ehdottomasti maissitortilloista, friteeraamalla ne sopivassa kattilassa n. 5 cm öljykerroksessa. Öljy on sopivan kuumaa kun tortilloihin alkaa heti nousta kuplia, tostadoksia ei ole tarkoitus ruskistaa vaan pikaisesti vain rapeuttaa ne molemmin puolin öljyssä. Nosta talouspaperille kuivamaan. 

En ole kokeillut, mutta tostadokset voi valmistaa myös 125 asteen uunissa voitelemalla tortillat molemmin puolin öljyllä, levittämällä ne vierekkäin uunipellille ja paahtamalla toiselta puolelta ensin n. 5 min, sitten kääntää ja antaa oola vielä pari minuuttia. Tortilla saa rapeutua näkkileiväksi, mutta tummaa väriä ei sen sijaan kaivata.

Ja tosiaan, nosta valmis pozolekattila soppakauhan kera pöytään ja kerää sen ympärille muut tykötarpeet omiin kulhoihinsa.  Oreganoa ripoteltavaksi keiton pinnalle, suikaloitua jäävuorisalaattia, ohueksi viipaloituja retiisejä, hienonnettua hopeasipulia ja limen lohkoja. Tostadoksen päälle  vielä kerros  ranskankermaa ja annos on täydellinen.

Tässä ruuassa on erityisen kivaa tämä syöntinäpertely. Jokainen voi laittaa lisukkeita oman mielen mukaan ja pöydässä on koko ajan pientä säpinää kun kulhoja kierrätetään. Keitossa on todella yksinkertaisen syvät maut ja se sopii myös uskomattoman hyvin talvisen pakkaspäivän lämmikkeeksi. Tai tällä hetkellä mustin ja sateisten iltojen kohentajaksi.

Mulla jäi tuosta mun jättipurkista hominyä yli, pakkasin sen minigrippiin ja laitoin pakkaseen. Seuraavalla Dos Tecolotesin reissulla täytyy hamstrata tomatilloja ja sitten tehdään Mirnalta kesällä saamallani ohjeella pozole verdeä kananlihalla.

DOMINIKAANILAINEN AAMIAINEN

Dominikaanilainen aamiainen, Mangú con los tres golpes, on dominikaanilainen erikoisuus, jota on pitänyt tehdä Natasiskon kanssa ikuisuus, ja vihdoin se päivä koitti vuosikymmenen vaihtuessa. Natasiskoni on ollut aikoinaan ensimmäisiä Dominikaanisessa tasavallassa olleita suomalaisia vaihto-oppilaita ja itse olin jo sitäkin aiemmin, joskus ysärin alussa, heti matkalla kun ensimmäisiä turistimatkoja maahan tehtiin. 

Mangú on plantaaneista elikkä keittobanaaneista tehtyä tuhtia ja ravintorikasta muusia, jonka pinnalle laitetaan etikassa marinoitua ja paistettua punasipulia. Muut sankarit lautasella, eli nuo tres golpes (tres golpes tarkoittaa kolmea osumaa/iskua) ovat paistettu kananmuna, paistettu juusto, queso frito, ja paistettu salamin tyyppinen makkara, salami frito. Usein lautaselta löytyy myös avokadoa.

Minä ittehän olen suuri aamiaisenrakastaja (ja siksi sympatioin aina suurta aamiaiskansakuntaa, Meksikoa). Itse asiassa dominikaanilaiset eivät sitä ole lainkaan. Useimmiten aamiainen kuitatataan kahvikupposella tai lasillisella mehua ja lounas on  päivän tärkein ateria.

Mutta sitten heillä on tämä erittäin spesiaali aamiainen, jota tehdään vaikka viikonloppuna. Ja vaikka nimi onkin aamiainen, kyllä tuhdin annoksen voi syödä myös lounaaksi tai iltapalaksi. Tämä on todellinen lohturuoka-annos Dominikaanisesta tasavallasta.

Usein kun lähdetään tavoittelemaan mahdollisimman autenttista ruokakokemusta kaukomaiden ruuista, törmää raaka-aineongelmaan (vaikka tässä suhteessa asiat ovat parantuneet huimasti). Kananmunat ja sipuli, kuten ei myöskään plantaani tuota enää ongelmia, mutta sen sijaan juustoa ja makkaraa pohdimme pitkään. Juusto on paistojuustoa, jotakin fetan ja halloumin väliltä ja päädyimme käyttämään Valion grillijuustoa. Dominikaanilainen salami tuotti vielä enemmän ongelmia, siskoni kuvaili sen olevan vaalea, pienen rasvatäplän pilkuttama miedosti maustettu makkara, ei sellaista tummaa salamin kaltaista, kooltaankin hiukan salamia pienempi. Ehdotin siskolleni balkaninmakkaraa, jota päädyimme ostamaan pikkutangon ja  ylimmän makutuomarin eli Natasiskon mukaan meidän valinnat menivät hyvin lähelle aitoa kokemusta.

Sillä munallakin on aivan oma paistotekniikka. runsas kuuma öljy pannulla, johon muna rikotaan, pannua kallistetaan ja nopealla ranneliikkeellä lusikoidaan kuumaa öljyä munan pintaan joka puolelta. Öljy valuu pois ja mennessään kypsentää pinnan. Tällä tekniikalla munan paisto on todella nopeaa, keltuainen jää ihanan pehmeäksi, eikä alapuolikaan ehdi käristyä. Kuvan keltuainen ei juuri siksi hehku mielettömän keltaisena, öljy ja sen mukana räiskyvä valkuainen muodostaa tuollaisen pienen harson siihen pinnalle.

Minä en ollut aiemmin siis syönyt tätä aamiaista ja olin hiukan epävarma tykkäisinkö Mangústa. No se on aivan mielettömän hyvää ja tämän aamiaisen ehdoton keskipiste. Sitä on siis tarkoituskin syödä eniten. Sen maku muistuttaa yllättävän paljon perunaa, ja etikkainen sipuli kruunaa sen täydellisesti.

Tästä tuli varmasti aamiainen, jota tehdään ennakkoluulottomille yövieraille meillä vastedes!

Mangú con los tres golpes

Dominikaanilainen aamiainen

4:lle

4-6  vihreää eli raakaa plantaania

1 punasipuli

2 dl valkoviinietikkaa

200 g  grillijuustoa

1/2 pikkutanko balkaninmakkaraa

 4(8) munaa

suolaa

voi

neutraali öljy 

2 avokadoa lohkoina

Kuori plantaanit (ohje täällä) ja pilko jokainen neljään osaan. Keitä kuten perunat, suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, n 30 min. Nosta plantaanit vedestä, mutta säästä keitinvesi. Survo plantaanit muusiksivoin kanssa (50 g tai kuinka paljon laittaisit perunamuusiin) ja lisää keitinvettä, niin että saat kiinteää, muttei kuivaa muusia. Muusi saa olla rustiikin kokkareista. Mausta suolalla.

Plantaanien kiehuessa viipaloi punasipuli, ripottele niiden pinnalle suolaa ja laita ne marinoitumaan etikkaan.

Viipaloi juusto paksuiksi siivuiksi ja paista runsaassa öljyssä molemmin puolin kullanruskeiksi. Nosta valumaan talouspaperille.

Viipaloi balkaninmakkara n. 1/2 cm siivuiksi. Kuumenna lusikallinen öljyä pannulla ja paista kauniin värisiksi. Nosta sivuun. 

Laita pannulle taas luskiallinen öljyä ja paista miedolla lämmöllä sipulit etikoineen pehmeiksi.

Paista kananmunat niin, että pannulla reilusti öljyä, riko muna, kallista pannua ja luskoi nopeasti koko ajan kuumaa öljyä munan valkuaisen pinnalle. Kun valkuainen on hyytynyt, mikä tapahtuu nopeasti, nosta muna pannulta.

Koko annokset laittamalla reilusti mangúa lautaselle ja pinnalle punasipulia, viereen juusto, makkara ja muna(t) sekä avokadosiivut.

Ihana aamiainen! Ja taatusti erilainen!

Aamiaisen innoittamana siskon kanssa juteltiin pitkät pätkät kuinka maailma muuttuu. Siskoni oli siis aikanaan varmasti ainut vaaleaihoinen ihminen La Vegan kaupungissa ja kauppiasperheen elämä oli melko vaatimatonta, kuumaa suihkuvettä tuli harvoin ja ruuaksi oli riisiä ja papuja tai juhlapäivänä saattoi olla papuja ja riisiä. Elämä menee eteenpäin ja nykyään tuon perheen lapset elävät hulppeissa condoissa, taitaa olla jokunen asunto USAN:kin puolella. Natasisko on kyläillyt useampaan otteeseen, viimeksi heillä oli luokkakokous (kylläkin Floridassa) ja sanoo, että ei usko, että perhe edes muistaa tässä yltäkylläisyydessä, kuinka köyhää heillä aikanaan oli. Mutta sitähän ei silloinkaan surtu, dominikaanilainen elämänasenne on iloa, tanssia ja naurua.

Itse kaivoin valokuva- albumin esiin ja naureskelin ysärikuville. Onneksi tuli puettua tropiikkiin päälle nilkkasukat ja umpikengät!

Matkaseurana oli  jo tuolloin se samainen IsoHoo, joka edelleen asuu tässä saman katon alla.

Bikinikuvat eivät ole ihan sitä ominta ittiäni, mutta eihän mua tästä kukaan tunnista, niin anti mennä. Onhan sitä välillä kiva muistella nuoruutta. 

JOULURUOKAA TARJOO KUNNON VÄKI

Eli meidän perheen perinteinen aaton joulumenu vuonna 2019.

JOULU 2019

Muikun- ja siianmäti, sipuli ja smetana

Sinappisilakka

Valkosipulisilakka

Glögisilli

Appelsiinisilli

Rosepippurigraavilohi

Kylmäsavulohi

Isän savustama lämminsavulohi

Keitetty peruna

Savuhovin viherpippuripatee

Waldorfinsalaatti

Rosolli ja kastike

Metsäsienisalaatti

xxx

Joulukinkku 

Sinappivalikoima

Lanttulaatikko

Porkkanalaatikko

Imelletty perunalaatikko

Punajuurilaatikko

Maksalaatikko ja puolukka

Kinkunrasva

xxx

Saaristolaisleipä

Joululimppu

Hapankorppu

voi

xxx

Kotikalja, vesi, maito

Oikeasti olen kovin tyytyväinen meidän perinteiseen joulupöytään. se on loppujen lopuksi juuri sopiva, sisältää kaiken oleellisen mutta ei silti lähde rönsyilemään liikaa. Tänä aattona ei syöty jälkiruokaa, veljen perhe unohti puolukkajäädykkeen kotiin, se nautittiin sitten joulupäivänä.

Pöydässä meitä oli vähemmän kuin pitkään aikaan. Nikoveljen perhe viettti joulun kotonaan Porvoossa, IsoHoo töissä merillä, tekopoika oli Berliinissä, eli jäljelle jäi 11kpl: Vanhempani, Natasisko, pikkuveliNuutin perhe (12, 7 ja 5veet) sekä minä ja lapset (8 ja 15 v).

Minun pyynnöstäni äiti levitti pöytään valkoisen liinan, pidän sen raikkaudesta, vaikka todellinen syy oli se, että ruokakuvat näyttävät hirveältä punaisella liinalla, joka meillä yleensä on. Äiti oli kyllä ommellut punaiset kangasservetit, ne olivat ihanaa luksusta.

Joulupöydän ruuat nautitaan kaikki istuen ja vadit kiertäen, ensin kylmät alkupalat  ja sen jälkeen kinkku ja laatikot. Alkoholia harvoin tarjoillaan aaton pöydässä, eikä siis nytkään. Joulupäivän aterian aloitimme sitten kuohuvilla glögimaljoilla ja viiniäkin oli tarjolla halukkaille (paitsi Urholle).

 
Kaikki ruuat olivat omatekoisia, paitsi kylmäsavulohi, maksapatee, voi , hapankorppu, Lassen sinappi ja maito. Sienisalaatin värkit olivat keränneet seurueen pienimmät Eino 7 ja Eemi 5 äitinsä kanssa syksyllä. Minä paistoin joulukinkun leivinuunissa ruiskuoressa. Varsinaisia huteja ei ollut, kinkku oli juuri sopivaksi paistunut meidän makuumme. Tein uuden satsin perunalaatikkoa aattopöytään eivätkä amylaasin valtiaat olleet taaskaan minulle suosiolliset, imeltymättä jäi. Ensi vuonna teen kyllä vihoviimeisen kerran, ellei imelly.

Ihania ruokamuistoja  kertyi taas ja oman perheen perinteitä. Omien lasteni valikoivuudessa on kyllä vähän sanomista. Se on vähän että kolmea en vaihda: peruna, lämminsavulohi ja kinkku ja näitäkin niukkuudella. Pitäiskö lainata pöytään ensi vuonna vaikka hirvenlihapullat?

Parhaat terveiset tulevat tietysti Korvatunturilta:

Maitotyttö ei kertaakaan sanonut aattona, eikä sen jälkeen, että hänen mielestään pukki on kyllä naapurin Olli. Hyvä, että tuli järkiinsä. Ja ihanaa, että meillä käy oikea joulupukki!

JOULUTERVEHDYS

Kuva: Viivi Lampinen

Joulupäivä vaihtuu juuri Tapaninpäiväksi, mutta olkoon tämä vaikka joulukalenterini 24. luukku, jota en ehtinyt ikinä avata. Sisältö olisi ollut kyllä tämä.

En siis ehtinyt tehdä tänä vuonna joulukortteja, ja olen siitä hirveän surullinen. Korttien tekemisestä on tullut minulle oma jo 15 vuotta keskeytymättä kestänyt traditio. Kortikseni on muodostunut valokuva, jossa siis aina ylpeänä esittelen lapsiani. Kaikki eivät varmaan piittaa lapsikorteista, mutta itselle niistä on tullut tärkeä osa joulun odotusta. 

Pitkin vuotta mietin jo teemaa, sitten marraskuussa aletaan jännittää kuvauspäivää ja kelejä, siiten jännitetään suostuuko lapset yhteistyöhön, sitten otetaan kuvia ainakin sata, että saadaan yksi onnistunut. Muokataan sitä, viedään viime hetkellä painoon ja sitten aletaan etsiä osoitteita (toki minulla on osoitetiedosto, mutta kun se on aina päivittämättä...) ja ennemmin sääntönä kuin poikkeuksena kortit lähtevät viimeisenä postituspäivänä sillä kalliimmalla merkillä... viime vuonna jopa vein ne illalla ennen kymmentä postin lajittelukeskukseen, korttien anto tapahtui salaperäisesti jakelukeskuksen nurkan takana, tämä on hauska tarina, mutta en ehkä nyt kaikkea tähän kohtaan kerro.

Traditio alkoi siitä, kun minusta tuli äiti. Sitä ennen en ollut koskaan laittanut ainuttakaan joulukorttia. Minulla on valokuvausliikettä pitävä ystävä Viivi (nykyään osa KuvaSeppälää) , joka on kuvannut esim. hääni ja monia joulukorttikuvia ja lainannut mulle kameroita ja mitä vielä. Kun minusta tosiaan tuli äiti, Viivi määräsi meidät suoraan laitokselta valokuvaan. Yksi ihanista kuvista on tuo ensimmäinen kuva Urhosta isänsä olkapäällä ja siitä sain idean joulukorttiin. Ostin viinipunaisia korttikartonkeja, tulostin ihan paperille tuon ylemmän kuvan aika pienenä, liimasin kortin keskelle ja kirjoitin käsin hyvän joulun toivotukset. Siitä se sitten alkoi.

Kuva ja toteutus :Viivi Lampinen

2005 kuvaan pääsi Urhon veikiä 1v. kuva. Urho ei vielä osannut edes kävellä, mutta kovin isäntää hän tuossa nojailee ladonseinää. Eteläpohjalaisuus on minulle aina ollut mieluinen teema ja tässä kuvassa tiivistyy se kaikki.

Pahoittelen osan kuvista laatua. Ajattelin, että löydän nämä kaikki tiedostoistani suit sait, mutta osaahan piti lähteä skannailemaan, väritkin vähän vääristyvät.

Kuva ja toteuts: Viivi Lampinen

2006 halusin saada Urhon kuvaan lyhdyn kanssa, ideana, että seepiassa kuvassa palaisi lyhdyn värillinen liekki. Jouduttiin kuvata illalla, mikä on aika haastavaa liikkuvasta mallista, mutta jotain ihmeitä Viivi teki.

Kuva: Nanna Rintala, Toteutus Viivi Lampinen

2007: Ennen Urhon syntymää kävin säännöllisesti ratsastamassa Peräseinäjoella ystäväni Hellun  nuorella, persoonallisella suomenhevosella Lambertilla. Halusin tuoda joulukorttiin myös ripauksen rakkauttani hevosiin. Mulla ei silloin vielä ollut kameraa, Viivi lainasi kalustoa ja lähdettiin yks  ilta Urkin kanssa kuvaamaan talliin. Viivi sitten sommitteli kortin. Tuo Urhon kansallispuku oli mahtava, se teetettiin Urholle paitoineen. Siinä oli päästämisen varaa, joten se meni monet vuodet kaikki joulut, teetettiin vain uusi paita ja ainakin kolmet erikokoiset housut. Tästä on hauska juttu yksistä kesähäistä: Jos huomaatte, Urholla on tuossa myös Isomummalta saatu taskukello perineen (perät näkyy). Muutamia vuosia  vanhempi pikkuserkku Pyry tokaisi nähtyään Urhon, että "Kukas tuo sheriffi on?".

Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen

2008: Inspis tuli tuosta ihanasta pipariasusta. Leivoin piparin ja vein sekä pojan, että piparin Viiville kuvattavaksi ja Viivi sitten taas vähän photoshoppaili.

Kuva: Raimo Rintala , toteutus Viivi Lampinen

2009 on yksi rakkaimmista korteistani, koska siinä on edesmennyt rottweiler urokseni Maahismetsän Aramirin Aaria aka Obelix aka Pote. Kuvan otti isäni mummolan lähimetsässä, jonne juuri sopivasti saatiin lunta ja minä toimin kuvausjärjestelijänä, käskytin koiraa ja poikaa.

Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen

2010 olin erittäin tukevasti raskaana, Maitotyttö näki päivänvalon tammikuun 21. päivä. Halusin Urhosta halikuvan masuni kanssa ja Viivi tietysti toteutti. Tämä on noista studiokorteista lempparini.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2011 oli erikoisen rakas korttivuosi. Olihan mulla nyt kaksi ihanaa lasta. Perinteitä kunnioittaen Maitotyttökään ei osannut vielä ensimmäisessä kortissa kävellä, mutta onneksi isoveli piti pystyssä. Kortesjärven Ylikylän mummolassa, siinä päätieltä poikkeavan,  puolikaaren muotoisen kylätien korkeimmalla keskikohdalla on  isäni lapsuudenkoti. Pystyssä on vieläkin tienvarressa  vanha hirsitalo, jossa asuttiin 80- luvun alkuvuosiin saakka. Mummolaan kannettiin vesi kaivosta ja isossa tuvassa oli oikein kokkasänkykin. Tämän lapsieni isoisänisoisäisän (nyt en ole varma menikö oikein...) rakentaman talon portaille vein lapseni ja kyllä me sitten filmattiin, tuloksena miljoona ihanaa kuvaa.

Mullahan oli ollut digikamerakin jo 2009 joulusta saakka, joten ihan omalla kameralla otin ja kuvasin ja komensin lapsia, huomaan juuri, että mulla on hyvin harvoin ollut kuvausjärjestelijää matkassa, sitä olisi kyllä toisinaan tarvittu.

Olin myös löytänyt ilmaisen  PhotoScape- ohjelman netistä. Siinä on erikoisen kauniit vintagefiltterit, joilla olen saanut kuviin toivomaani vanhanajan tunnelmaa. Samoja käytän yhä.

Sillä kyllähän tässä pikkuhiljaa alkaa oman käden jälki muotoutua.

Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen

2012 kokeilin kyllä vielä aivan erilaista korttia. Inspiraationa oli tuo Maitotytön prinsessahame ja tälläistä jälkeä Viivin studiolla syntyi.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2013 minulla oli itseasiassa 2 korttiversiota. Kuvasin nämä meillä sisällä ja olipas valon kanssa haasteita. Urholla on pyjama ja Hiljalla pitkä valkoinen "Lucia-yöpaita".Tuossa ekassakin oli teksti, mutta en löydä nyt sitä versiota. 

Mullahan on tavannut olla tuo neliönmallinen kortti, mutta nyt ensimmäistä kertaa unohdan kuinka paljon "rajausvaraa" sellaisen kuvan ottamisessa tarvitaan. Eli malli muuttui pystyksi suorakaiteeksi.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2014 toin mukaan vähän hanurinsoittoa, jota Urho on soittanut ihan näihin päiviin asti. Juuri nyt on vähän haastellista, mutta yritän kannustaa vielä jatkamaan. Muistan tästä kuvausillasta, että lapset tappeli ihan kybällä ja minä huusin, raivosin ja kuvasin. Että Hyvää joulua vaan!

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2015 ei satanut lunta ennen joulua, ei sitten millään. Lapset pukkasin tuohon lähimettän polulle vähän Hannu ja Kerttu tyyliin (mutta pahaiset ripottelivatkin kiviä ja löysivät jouluksi kotiin!).

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2016 otettiin mun ikivanha lapsuuden potkukelkka ja kuusi mukaan. Nämäkin kuvat otettiin niin viime tipassa, että kuusi oli jo toimitettu, siksi se on noin komia kun on mun parhailta kuusikauppiailta, Reinikkaloilta Alavudelta.

Kuva: Nanna Rintala

2017 meille saapui jälleen koiranpentu, Maahismetsän Sudenkorento, eli Meimi. Tottakai Meimin piti kuvaan päästä Tästäkin kortista on kaksi versiota, toisessa Urho katsoo kameraan, mutta jotenkin tässä on vielä enemmän rakkautta ja tunnetta mukana. Kuva otettu takapihalla mettänreunas kivellä. 

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2018 eli viime jouluna meillä oli oikein kahden päivän kuvaussessio syystä, että ensimmäinen kuvauspäivä päättyi katkeriin kyyneliin (ettekä ikinä arvaa kuka itki...). Seuraavana päivänä kun sain lapset ylipuhuttua uudelleen ei menty rämmitty keskelle metsää vaan tyydyttiin  jäämään lähemmäs ja pysyi silmätkin kuivina kaikilla ja verenpaine alhaalla. 
Tästä versiosta puuttuu näköjään vielä konekirjoitusfontilla kirjatut jouluntoivotukset. En tiedä onko kuvani menossa jo liian synkiksi. Monta nauravaistakin kuvaa saatiin tällä reissulla, mutta mun mieleni tuntee käsittämättömästi vetoa noihin pula-ajanfiilis toteutuksiin.

Hyvä kun sain tehtyä tämän koosteen. Ei tarvitse joka kertaa ettiä joka paikasta. Ja tosiaan, tänä vuonna en saanut näitä aikaiseksi ja siitä olen tosi pahoillani. Varmaan ihan omaa suruani tässä suren, luulen, että tämä projekti on kaikkein tärkein minulle itselle.Viimeisenä mahdollisena kuvauspäivänä Maitotyttö tuli kuumeeseen ja ajattelin, että no se siitä sitten. Ajatuskin minulla oli jo valmiina. Niitä riittää, vaikka joskus ajatuksen realisointi kameran kautta osoittautuukin haastavaksi.

Hyvää joulua tai pitäisikö sanoa Tapaninpäivää kaikille!

Nanna ja perhe

PERINTEINEN JOULU: PIPARKAKKUTALO

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

23. LUUKKU: PIPARKAKKUTALO

Eikä mikään tavallinen piparkakkutalo vaan piparkakkukasvihuone. Joskus marraskuun alussa googlailin pipakakkuluomuksia ja aloin törmäillä erilaisiin kasvihuoneisiin. Olin heti, että tuollainen.

Sittemmin törmäsin myös suomalaiseen todella hienoon toteutukseen Pikku murusia - blogissa. Ja hän oli tehnyt myös PDF- tulostettavat kaavat, mikä on aivan mahtavaa! Ku ite tekee - Minnakin ehti toteuttaa omansa ja kun kerroin, että perästä tullaan, sain kaksi neuvoa:  pitää olla hyvät kaavat ja kirurginveitsi! Minnahan on oikeasti varsinainen kasvihuone-ihminen, Minnan teoksen kuva löytyy instasta.

Olen yrittänyt meinata tehdä tätä itsenäisyyspäivästä lähtien, mutta niin taas vaan meni, että kun oli meneillään viime hetken paniikki raivaus siivous, löytyikin yhtäkkiä suunnatonta aloitekykyä tämän piparkakkukasvihuoneen valmistukseen.

Jotensakin ihmettelen kuinka kaltaiseni suurpiirteinen mutkien oikaisija-tyyppi aina lankeaa tällaiseen pipertelyyn. En saa millään sellaista kaunista pikkutarkkaa jälkeä aikaan kuin monella ihailemallani piparkakkutalojen tekijällä on. Jotta saatte paremmin kiinni, niin esimerkkinä, että nuorempana olin todella kova ompelemaan. Mutta useimmiten ilman kaavoja, enkä ainakaan koskaan jaksanut harsia mitään... no, jäljestä saattaa huomata.

Jonkinlainen piparkakkujuttu  täytyy yrittää väsätä joka vuosi, Maitotyttökin sitä odottaa. Joskus se on vaan sellainen kaupasta ostettu koottavakin ollut, joka koristellaan, viime vuonna taisin tehdä sellaisen pipariseinäsilhuettikaupungin. On se yksi linnakin joskus tehty. Sillä oli puolisurullinen loppu.

Tässäkin projektissa tuli sen verran haastetta, että ei tästä mitään äiti-tytär projektia tullut. Maitotyttö kyllä ihaili luomusta estottomasti ja varsinkin misteliseppeleitä. En edes tiennyt, että se tietää mikä on misteli. Voihan Disney-joulut!

Linkki toimiviin kaavoihin on siis tuossa jutun alussa, kiitos Pikku murusia, että jaoit ne. Minäpä jaan muutaman vinkin omasta kokemuksesta:

• Piparkakkukasvihuone on yllättävän suuri. Minä kaulitsin ja paistoin liian pienen alustan (kun siihen ei ollut kaavoja...). tein sitten tuollaisesta puunsyykuvioisesta pahvista alustan, voitelin munanvalkuaisella ja ripottelin päälle sokeria, liukkauttakin ehkäisemään.
• Ijjunat on juuri ja juuri mitoitettu liivatelehdille. Älä suurentele niitä, tai koituu ongelmia.
• Kiinnitin ikkunat kaupan sokeriliimalla, pikeeri olisi varmasti ajanut saman asian, kuumaa sokeria siinä ei oikein pysty käyttää. Itse osat kiinnitin toisiinsa ja alustaan kyllä sokerilla.
• Tähän piti tulla kasveja sisälle ja pihalle, mm. vihreitä riisimuro kuusia, mutten kerenny.
• sokkeli on tehty maapähkinän puolikkaista. Pikeerillä sai aika hyvi täytettyä kaikkia aukot, vain harjaa jouduin tilkitä hiukan vaahtokarkilla.
• Ihan karmeat nuo kynttilät sielä sisällä, enää niitä ei saa poiskaan. Näyttävät siis liikaa siltä, että siellä on tekotuikku.
• Tsekkaa sitten, että sulla on kaikki osat. Ensimmäisen asennusyrityksen lopputulos oli, että hoksasin, että oho, takaseinä puuttuu.
• Taikinaa riittää just ja just 1kg, alustaan vielä 1/2 lisää. Ja liivatteita en laskenut, kun mulla on niitä sattuneesta syystä 1/2 kiloa! :)

Ja jos en huomenna ennätä enää mitään, niin Hyvää joulua!