Kakutus jatkuu - Disney lentsikat-kakku

Kun ei tässä näemmä muuhunkaan repee, niin jatketaan hiukan vielä kakuilla. Eihän tätä suloista Disney Planes -kakkua voi julkaisemattakaan jättää.  Kakku meni Naapurin Jerry6v synttäreille ja tehtailin sitä yhtäaikaa tuon pinsella Tuhkimokakun kanssa.

Selkeät täytteet, mansikkaa ja kermavaahtoa, iso kakku ja sitten vähän lentsikalle sielunmaisemaa kakun pintaan. Jerryn äiti toi valmiin muovisen pikkulentsikan, sitä en sentään kaikkivoipaisuudenluuloissani alkanut tällä kertaa väsäämään. Luulen, että ERITTÄIN fiksu päätös.

Olisihan koko kakusta toki voinut tehdä lentokoneen mallisen...
hmmmm....

 Ja niin vaan tammikuun aamupäiväaurinko alkoi jo heitellä valoa ja varjoa kuvaustilanteeseen. Leikitään, että tämä on instagrammikuva...

Jo-oo, sä osaat!

"... Kyllä viisivuotiaan tytön pitää osata jo kiroilla

 Reippaasti sanot nyt äidilles

 Ettet aio 

Edes ttu maistaa 

Ja leikit hiekkalaatikon keskellä johtajaa 

Opit siinä oikean asenteen 

Veljes ottakoon syyt niskoilleen (sä osaat!)"

-Erin: Tule paha tyttö-

Maitotyttömme on ottanut vähän ennakkoa, täyttää nimittäin juurikin tänään (21.1) vasta KOLME vuotta! Äitin erkanemista populaarikulttuurista todistaa se, että olen jo pitkän aikaa suunnitellut postaavani tytön synttäripostaukseen Hanhiemon satuaarteesta  Maitotytöstä kertovan sadun. Erinin laulu taitaa olla kyllä enemmän tätä päivää. Meillä hyvinkin konkreettisesti.

Sunnuntaina otettiin myös hiukan ennakkokiihdytystä synttäreihin, joiden teemana on tänä vuonna, mikäs muu kuin pirsellat. Ja pirssit.

Kutsuttiin siis ihanat kummit, isovanhemmat ja ja lähitäti ja -eno perheineen juhlimaan kolmen vuoden korkeaa ikää.

Äiti heitti heti aamusta suurimman kattilansa liedellä, kuori 4 kiloa perunoita ja keitteli juhlakansalle takuuvarmaa talvista herkkua, Kolmen juuston porokeittoa. On muuten tämän blogini aloitusresepti.

Koska keitto ja leipä kevyesti täyttävät massut, mehu/kahvitarjoilulinjalla pääsee sitten helpommalla. Eli muutamaa pikkuleipää ja sitten kakku. Olin, itsekin ajatellut tekeväni Barbie-prinsessakakun ja kun Maitotyttö ilmaisi toiveekseen Tuhkimo-kakun, oli asia sillä selvä. Ja hyvin suloisesti myös isäni näytti viikko sitten kotona käydessäni tietsikasta kakun mallia, oli vähän googlaillut barbiekakkuja.

Siispä Tuhkimo edestä....

Tuhkimo takaa...

Kaikkihan tietää lorun jatkon: Tuhkimo jääkaapissa...

Kakku hyvin lyhyesti:

Ostin Tuhkimobarbien ja riisuin hameen pois ja kiedoin vyötäröstä alaspäin tuorekelmuun. Tein kaksi 4 munan kaakaokääretorttupohjaa, jotka leikkasin suikaleiksi niin, että sain 4 leveääsuikaletta ja kaksi lirukapoista. 

Tein kovin monimutkaisen täytteen, yksinkertaisempi olisi riitänyt. Keitin sokerista, keltuaisesta, maidosta ja perunajauhosta kiisselin, lisäsin siihen mascarponea ja siivilän läpi puristetut mustaherukat ja hiukan liivatetta. Jäi hiukan löysäksi, mistä johtuen ei oikein pysynyt välissä ja kakku jäi hiukan kuivaksi ja oli sotkuinen rakentaa.

Sivelin täytteen liuskoille ja kerros kerrallaan kieputin suikaleet barbien jalkojen päälle, lanteille ne pikkusuikaleet. Yhtään ei jäänyt hukkaan, ei uskoisi, että tuossa hameessa on 8 munan kakku!

Kieputin hameen vielä tiukkaan tuorekelmukääreeseen ja poistin jääkaapista hyllyn, jotta sain barbien yöksi kylmään lepoon. Aamulla poistin muovin ja barbie seisoi tosi tukevasti. Voikreemi päälle ja sitten kaulimaan sinistä hametta. Tein samaan aikaan naapurille Disneyn lentsikka-kakun, jonka pilviin olin käyttänyt sinistä, eikä massa sitten riittänytkään ihan eteen asti. No, laitoin extrapalat vaaleampaa.

 Ja kuinka sitä kakkua sitten leikattiin? Ihan hyvin. Terävällä veitsellä kerros kerrallaan. Pysyi hyvin pystyssä sittenkin kun koko takapuoli oli syöty.

Ja syntymäpäiväsankari tykkäsi kakusta, sehän oli tärkeintä.

Tosin kun kysyttiin mikä oli parasta synttäreissä, vastaus kuului:

"Se, kun laulettiin Paljon oven avaan."

Ihana Likka.

Nopea Tex Mex -vinkki vaan

Minä olin vihjaissut joulupukille, että pikkuveliNuutti ja NuutinMinna saattaisivat ilahtua Jonas Crambyn keittokirjasta Tex Mez alusta alkaen. Koko viime vuoden luin siitä kaikista ruotsalaisista ruokalehdistä, joten olin ihan innoissani, että pääsen sitä myös lainaamaan.

Mutta mikä parempaa: Pääsinkin heti pikimmiten syömään sitä! Pariskunta oli testannut kirjaa jo uutena vuotena ja nyt taas.  Truck Stop Enchiladas oli annoksen nimi, ja reseptin täyte oli muutettu kanaksi, muuten mentiin varmaankin ohjeella. Ja valmistortilloilla. Mutta ei se haittaa. Nyt tulee nimittäin se luvattu vinkki: Jokainen tortilla uitettiin ennen kanalla ja juustolla täyttämistä ja rullalle kiepautusta salsassa. Näin enchiladat pysyivät ihanan pehmeinä ja maukkaina. Ihan superdifference, kannattaa tehdä kun seuraavan kerran värkkäätte enchiladoja. 

Isolle porukalle helposti Tex Mex- henkistä herkkua. Oli niin nam!

Jonakselta on tulossa muuten huhtikuussa ulos kirja Mackor. Siinä voi olla muutama hekumallinen leipä.

Ja Liemessä Jenniltähän on tulossa myös Katukeittiö- parempaa roskaruokaa ihan tässä parin kuukauden sisällä.

Ovat molemmat vähän niinkun ajassa kiinni!

Nyhtönisu

No ei tämä ole mikään Pull apart bread -resepti, mutta oli aivan pakko käyttää taas tuota nyhtötermiä (huomasitteko ihmiset kuinka Campasimpukan keksimää nimeä käytettiin joka lehdessä joulun aikaan kun kaikki nyhtivät possua! Hienoa!), kun sattuuu jotenkin niin kuvaavasti tälle pullalle. Tiedättehän, kun pulla on niin suuri ja niin houkuttelevan näköinen, mutta samalla niin rikas ja makia, että sitä ei kerta kaikkiaan pysty haukkaamaan, vaan se täytyy sormin repiä suupaloina suuhun.

Leivoinpa tässä eräänä päivänä pullaa, kun oli vanhaa maitoakin. Tein aivan tavallisen taikinan ja leivoin tapani mukaan korvapuusteja, mutta sitten vajaan kolmanneksen taikinasta  käytin tälläiseen kokeelliseen leivontaan.

Pullataikinan kaulitsin samoin kuin korvapuusteissa, mutta täytteeksi levitinkin jumalaisen makuista, messuilta ostamaani Pistaasivalkosuklaatahnaa. Annallakin on kuulemma vastaavaa. Käärin rullalle ja leikkasin aika pitkiä pätkiä, koska halusin tornimaisia pullia. Pulla paperivuokaan seisomaan ja uuniin paistumaan.

Jäähtyneiden pullien päälle puristin sitten sulatettua valkosuklaata ja ripottelin rouhittua pistaasia. Olivat meheviä, komeita ja amerikkalaisen makeita, hiukan övereitä omaan makuuni.

Silti, ei nämä voita mun tavallisen täydellisiä korvapuusteja.

Hummeri Thermidor

Hummeri Thermidor Taittingerin kera nautittuna on ateria, jonka makumuistot hellivät minua varmaan hautuumaalle asti (tai krematorioon). Miten olisi siis kotitoisinto, valkoviinin kera?

Minulla on meneillään pakastimentyhjennysisku, ja siellä herukoiden, häränhäntien, raparperimehujen ja suppisten (ja pakastepizzojen-kääk!) keskellä köllötteli tämä valmiiksi kypsä herra Hummeri. Rouva Raadelma oli juurikin valmistanut omansa ihan tainnutuksesta asti, hyvä kun meilläpäin löytyy edes pakasteesta.

Koska en ollut hummeria koskaan käsitellyt ja koska myös eräs ikäni muistamani suuri ateriapettymys on ollut hummeriannos, tarvitsin hyvät ohjeet ja hyvän reseptin. Googlailin ensiksi kansainvälisesti ja reseptien kirjo oli sekoittaa pään. Vaihdettuani suomenkielelle tuli ensimmäiseksi Herkkusuun resepti ja tiesin heti, että sillä onnistuu.

En ollut varautunut tuorein yrtein tms. joten rakuunat tulivat esimerkiksi ihan kuivana purkista, samoin juustona ei ollut gruyere vaan ihan västerbotten. Ajattelin, että näilläkin tämä harjoituskerta pärjäillään. Koska hummereita oli vain yksi, ajattelin tarjota sen alkupalana. 

Hummerin käsittelyä ei tarvitse pelätä, vaikka en itsekään tainnut siitä ihan oikeaoppisesti suoriutua. H sai sulaa jääkaapissa vuorokauden, valutin sitten sulaneen suolaliemen pois. Hummeri tukevasti leikkuulautaa vasten selälleen ja hyvällä tukevalla veitsellä halkaisin sen päästä  pyrstöön kahteen palaan. Kas noin:

Kaiva kuorenpuolikkaista lihat talteen ja kaikki harmaat mössöt pois. Muista poistaa myös suoli. Huuhtele kuorenpuolikkaat. Irrota  sakset ja kaivele niistäkin lihat pois, rapujen tapaan. Saksiosassa on hirmuisot lihat, mutta saksipanssari uskomattoman kovaa. Minulla ei ole pähkinänsärjintä, joka kuulemma toimii tässä, joten lopulta hain vasaran, verhosin sen keittiöpyyhkeeseen ja smäsh!  Johan lähti, tuli vähän sirpaleita, mutta huuhdoin ne pois lihan päältä.

Sitten vaan hummerilahakastike kuoriin, päälle raastettu juusto ja uuniin garatinoitumaan.

Hummeri Thermidor

1 hummeri

2 salottisipulia

nokare voita

2 dl valkoviiniä

50 g Gruyerejuustoa (korvasin Västerbottenilla)

3 oksaa tuoretta rakuunaa (1 tl kuivattua rakuunaa

ripaus cayennepippuria

suolaa

mustaa pippuria

Bechamelkastike:

2 rkl voita

2 rkl vehnäjauhoja

2½ dl kermaa tai kermamaitoa

suolaa

valkopippuria

Hienonna sipuli ja pehmittele sitä voinokareessa pannulla kymmenisen minuuttia.Älä ruskista! Lisää valkoviini ja anna kiehua hiljalleen kokoon, kunnes kastiketta on jäljellä vain neljännes.

Valmista toisessa kasarissa bechamel, eli valkokastike. Sulata voi miedolla lämmöllä ruskistamatta. Lisää jauhot ja sekoita hyvin pari minuuttia, mutta älä anna ruskistua. Lisää kerma vähitellen koko ajan sekoittaen niin, että saat kauniin kiiltävää sileää soosia. Anna kastikkeen kypsyä miedolla lämmöllä vielä 5 minuuttia. Mausta.

Lisää  sipulivalkoviinireduktio valkokastikkeen joukkoon, hienonnettu rakuuna, puolet juustosta  sekä paloiteltu hummerinliha ja mausta sitten makusi mukaan. Kuumenna vielä kuumaksi, mutta älä keittele enää.

Lusikoi sitten hummerikastike kuoriin ja ripottele loppu juustoraaste päälle. Gratinoi 225-250 asteessa, niin että hummerikuorrute saa hiukan väriä.

Tarjoiluun vielä lohko sitruunaa. Sen puutteessa hapokkuusosan hoitelee myös lempisamppanjasi. Lasista siis.

Oli todella hyvää, eikä oikeastaan lainkaan työlästä. Suosittelen kaikille. Aion seuraavalla kerralla tavatesssani vähän kuitenkin konsultoida tuttuja laivakokkeja, heillä lienee parhaat vinkit hummerin käsittelyyn.

Hyvin suuri mahdollisuus, että seuraavat illallisvieraamme joutuvat hummerihemmotelluiksi.

Ja sitten vielä hiukan hummerihuumoria. Kuuntele tarkasti.

Sensibus

Nyt kuulkaa Pohjanmaalla pörisöö!

Maaliskuun puolivälissä, tarkemmin otettuna 13-14 päivä Seinäjoella vietetään ihmeellisen kiinnostavaa tapahtumaa. Tulossa on nimittäin moniaistisuuteen, musiikkiin  ja maistamiseen keskittyvä Sensibus Festival. Festivaaleilla pääset osalliseksi mielenkiintoisista luennoista, performansseista, erilaisista työpajoista, ruuasta, musiikista...

Seinäjoen rytmikorjaamalle keskittyvän tilaisuuden ohjelma on huikean mielenkiintoinen. Itse seminaari on on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen. Ilmoittauduttu on. Samoin paikat illalliselle varattu.

Vierailevista luennoitsijoista mainittakoon esim. Oxfordin Yliopiston psykologian professori Charles Spence, joka on tehnyt yhteistyötä esim. Heston Blumenthalin kanssa erilaisissa ruokaan ja moniaistisuuteen liittyvissä projekteissa.

Minulla ei ole tapahtuman kanssa muuta tekemistä kuin innokas osallistuminen, mutta vielä viime tingassa on pakko linkata teille tapahtumassa järjestettävästä blogihaasteesta: 

Haluatko astua esiin näppäimistön takaa live-yleisön eteen? Miltä paras reseptisi kuulostaa?
Sensibus Festival haastaa ruokablogaajat mukaan testaamaan omia reseptejään moniaistisesta näkökulmasta. Parhaan moniaistisen konseptin luonut blogaaja pääsee toteuttamaan reseptin ja siihen liittyvän moniaistisen elementin (kulttuuri, musiikki, tuoksu tms) tapahtuman Scent&Sound –bistroon perjantaina 14.3.2014 Seinäjoelle. 

Apuna toteutuksessa toimivat ravintola-alan opiskelijat. Maksamme ruoan valmistuksen ainekustannukset, avustavan henkilökunnan, työvälineet, moniaistisuuteen liittyvän elementin sekä blogaajan matkat ja majoituksen Seinäjoelle.

Moniaistisuuden eli useampaan kuin kahteen aistiin vetoamisen avulla saadaan syvennettyä kokemusta ja tuotettua mielihyvää tai jännitystä. Miten tämä toteutuu sinun ruokasi kohdalla? Onko se joku tietty musiikki tai äänimaisema, erityinen (vahvistettu?) tuoksu, visuaalinen elementti, tuntoaistiin liittyvä kokemus, ruokailutilanteen erityiset järjestelyt – tai jotain muuta? 

Viime tipan ihmiset kerkiävät vielä ainakin mainiosti mukaan! Itse olen tätä pyöritellyt päässäni ja ei ole kyllä ihan helpoimmasta päästä tehtävänantoja. Toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa lähteä kokeilemaan toteutusta, muistan vieläkin sen yhden haasteen, jossa piti toteuttaa jonkun taideteoksen inspiroima annos. Siinä tuli ainakin todella hienoja annoksia.

Nyt on pakko panna piste tälle postaukselle tai en koskaan saa tätä eetteriin. Aikomukset ovat olleet kovat jo kuukauden verran.

Mutta olisi hauskaa tavata Seinäjoella, lähtekää ihmeessä näin hienoon tapahtumaan mukaan! Seinäjoki is a happening place!

Kasvis on mun KAMUni

En ole kova likka tekemään uudenvuodenlupauksia. Koska jotakin olen sentään tämän elämän varrella oppinut. Että en pysty pitämään niitä.

Niinpä esitän uudenvuodenuskottelun. Se olkoon "Kasvis on mun kamuni". Kaikkihan tietävät, että lause on hyvin todenperäinen, täytyy vaan saada omat aivolisäkkeet hurahtamaan niin, että ne juuston, suolan ja kaiken rasvaa tihkuvan sijaan saisivat minut ahmimaan enemmän kasviksia. Terveyden, hyvän olon ja kevyemmän olemuksen nimissä.

Lokakuun sain hienon mahdollisuuden osallistua Kekrijuhlaan Kauhajoella, joka järjestettiin loppuseminaariksi KAMU-Kasvisten maku ja sen uudet ulottuvuudet  tutkimusprojektille. Voisin vaikka vannoa, että kutsussa luki 7 lajin kasvismenu, joten hilpeyteni heräsi kun paikan päällä menua tutkiessani huomasin sen sisältävän myös lohta ja lampaanpaistia. No laajasti ja pohjalaisittain nekin varmaan voidaan luetella kasviksiksi...

Seminaari oli mielettömän hienosti järjestetty. Viitisenkymmentä kutsuvierasta istui nimikoiduilla paikoillaan  U- muotoisen syksyiseksi väritetyn pöydän äärellä. Kolmituntinen vierähti nopeasti kun mielenkiintoisia puheenvuoroja seminaarin tuloksista rytmittivät tarjoillut ruokalajit ja niitä ennakoivat vähän kevyemmät kekriperinnetietoiskut.

Menu

Maa-artisokkakeittoa ja porkkanalastuja

Porkknahyytelöä sienisalaatin kera

Perunarisottoa ja lampaanpaistia

Tomaattidashia ja saaristolaisleipää voin kera

Lohikasvisnyytti

Porkkanainen Tarte tatin

Punajuuri-suklaakakku ja kahvi

Hankkeessa toteutettiin sekä aistinvaraisia, että kemiallisia tutkimuksia. Mielenkiintoista oli kuulla esim. vähän tutkitusta värin vaikutuksesta makukokemukseen. Alla oleva porkkanahyytelö sienisalaatin kanssa oli muuten uskomattoman hieno makuyhdistelmä.

Lempiraaka-aineeni peruna sai aivan uusia ulottuvuuksia seminaarissa. Tai voisinko sanoa, nyt ymmärrän sitä paremmin. Silloin tällöin on blogeissakin jo törmätty perunarisoton ohjeisiin. Eikö ketään ole koskaan vaivannut, että kuinka pienen perunakuution pystyy keittämään ilman sen muuttumista muusiksi/liisteriksi?

Tai yritäppä nopeuttaa muusin tekoa raastamalla raaka peruna. Ei kypsy ollenkaan! 

Pektiinimetyyliesteraasi. PME. Se on perunan entsyymi joka pilkkoo soluseiniä vahvistavan pektiinin  polymeeriketjuista metyyliryhmiä irti, jolloin ketjusta paljastuu paljaita pektiinihapporyhmiä. Kaksi tälläistä ryhmää liimautuu keskenään tiukasti kahden arvoisen ionin, kuten kalsiumin vaikutuksesta. Kun naapuriketjut liimautuvat tällä tavalla yhteen, syntyy kova rakenne, joka ei pehmene keitossakaan. Eli kun PME pääsee toimimaan, perunan rakenne kovettuu ja niitä on vaikea kypsentää enää pehmeiksi (Professori Anu Hopia: Miten nautit perunasi).

Perunan raastaminen tai sen pilkkominen riisinjyvänkokoiseksi vapauttaa tätä entsyymiä suuret määrät ja vesijohdon kalsiumi riittää liimaamaan pektiiniketjut yhteen. Peruna risotto ei mene muusiksi.
  

Umami on minulle myös ollut jokseenkin tuntematon käsite. Nyt lähes jo tajuan mitä se on. Esimerkkinä toimi  menun tomaattidashi ja  toisenkin reseptin saimme mukaamme. "Wild mushrooms accented with caramelized vegetable jus" vaikutti niin mielenkiintoiselta umamimaksimoinnilta, että siihen lienee vielä palattava.

Lohinyytit kasvispedillä saivat vierustoverini ja minut ihmettelemään, oliko kyseessä lanttu vai nauris. Oli muuten kyssäkaali. Terveisiä vaan sinne ensimmäisen kuvan oman maan pieneelle mutta ah niin makoisalle kyssäkaalisadolle! Lupaan syödä sinua niin paljon, että tunnistan sinut aina kohdatessamme!

Porkkana Tarte Tatin oli ehkä enemmänkin kuitenkin porkkanakakkumainen.

Punajuuri-suklaakakku olikin minulle jo vanha tuttu, hyväksi koettu. 

On sääli, etteivät kaikki seminaarit rakennu näin hienosti ruokanautinnon ja faktatiedon hienolle vuorottelulle.  Välillä viriteltiin myös Maku ja/vai terveellisyys- debattia, "vastapuolina" Keittiömestari Arto Rastas (Hella & Huone) ja Ravitsemusasiantuntija Leila Fogelhomin (Fazer Food Services). Mutta siinä lähinnä päädyttiin lopputulokseen, että asiat eivät ole näin mustavalkoisia.

Monta asiaa jäi mielenpohjalle mietityttämään.  Tiesitkö, että Suomessa kasvisten kulutus on 68,3 kg/h (2010) kun niiden kulutus EU:n alueella on 116,8 kg/h (2010)?

Palkokasvien/viljojen (maapähkinä, soija, herneet, pavut, linssit, lupiini) kohdalla Suomen viisari ei edes värähdä tilastoissa, niin pientä on kulutus.

Tai että vastaus länsimaisten ihmisten liian yksipuoliseen suolistomikrobistoon on lisätä kasviksia, sillä niiden pinnalla ja kudoksissa on runsaasti maaperässä ja ympäristöstä peräisin olevia mikrobeja. (Tällä nyt ei ehkä tarkoiteta sitä lapsuuteni porkkanansyöntityyliä kun mummolassa vedettiin tuore porkkana maasta ja sitten sitä vedettiin joka puolelta tiukasti nurmikkoa vasten. Tämän puhdistuksen jälkeen se oli valmis nautittavaksi. Joskus vähän hiekka rouskui jossain hampaankolossa, vai lieneekö ollut lehmänlanta... parhaita porkkanoita joka tapauksessa!)

Ja -terveisiä Ankerias Vipuselle- fermentoiduissa kasviksissa vasta runsas mikrobisto onkin, lisäksi niissä vitamiinien määrät itseasiassa lisääntyvät (foolihappo, B12, K12).

Jos saitte tästä postauksesta jotakin tolkkua, niin kaikki vähäkin sivistyneemmät virkkeet lienevät referointia tilaisuudessa jaetusta tutkimustulosmateriaaleista. Tuloksista on ymmärtääkseni myös kirjoitteilla populaarikirja, odottelen tuota innolla. Kiva oli myöskin tavata tutkimusprofessori Anu Hopia, joka on varmaan monelle tuttu myös Molekyyligastronomiaa - blogistaan. Tilaisuudessa emme ehtineet kuin kätellä, mutta jatkoimme juttua sitten parin viikon kuluttua lounaalla. Tuo nainen on yhtä valtavaa ideaa koko ihminen! 

Ja ihan uskomatonta, että jotakin tälläistä järjestettiin melkein kotikulmilla!