Ennen Paluuta arjen kokkailuihin on pakko vähän viilistellä viime viikon Itävallan matkaa.
5 talvea ehti vierähtää alpeitta, nyt oli aika palata, tällä kertaa perheen parissa. Olen ollut alpeilla, juurikin tässä samassa kohteessa lapsuudenperheeni kanssa ensimmäisen kerran v. 82. Kävimme omatoimimatkoilla ja viivyimme aina 2 viikkoa. Iso-Hoon tavattuani jatkoimme alppimatkailua eri kohteissa, aina 2 viikkoa kerralla (vähempi oli liian vähän) 90-luvun lamavuosina tuli vähän taukoa, pakettimatkoilla on sittemmin käyty viikko keraallaan aina rahatilanteen ja töiden salliessa. Kun Urho syntyi heinäkuussa varasin jo kesäkuussa matkan tammikuulle ja se onkin matkoista ainoana ollut kärvistelyä, kun en osannut kuvitella mitä on jättää poika 6kk Suomeen. Olin myös raskaana ollessani laskettelemassa, joku sitä vähän ihmetteli, mutta rva paikallinen pensionaatin omistaja sen sijaan sanoi, että kyllä tekee oleilu rinteessä hyvää mahassa olevalle vauvalle.
Tämä taitaa nyt karata vähän liian kaukaisiin takautumiin tämä juttu.
Tänä vuonna jätimme siis Maitotytön mummolaan ja Urho7v pääsi ensi kerran mukaa. Urho on kyllä lasketellut jo 3 talvea. Mukaan lähti myös ystävä/sukulaisperhe, Urhon kummit Vantaalta lapsineen Mira10v ja Valtterivielätämänkuun13v.Mirahan on myös meidän kummityttömme.
Koska on aivan liian yksinkertaista matkailua ostaa valmis pakettimatka, googlailin syksyllä jo sopivat lennot, majoitukset, junaliput yms netistä. Matkakohteemme sijaitsee Tirolissa, Söllin pienessä idyllisessä kylässä, joka kuitenkin hiihtoalueeltaan levittäytyy Itävallan laajimmaksi Wilder-Kaiserin alueeksi 91 hissillä ja lähes 300 rinnekilometrillä. Rinteet ovat pääosin punaisia ja sinisiä, vaikka tulihan se Urho ne mustatkin alas ongelmitta, joten se on oiva kohde perheelliselle ellei pelkää laskukyvyttömiä engelsmanneja rinteessä. Viime viikko on kuitenkin talven hiljaisin viikko, joten se on oiva valinta ruuhkien välttämiseen.
Odottelimme lentojen varmistelua vähän turhan kauan ja menetimme aikataulullisesti parhaat lennot, joten jouduimme yöpymään Munchenissä mennen tullen.
Lähdimme Vantaalta Lufthansan siivin loppiaisperjantaina klo 19.00 ja yövyimme Mövenpickin lentokenttähotellissa, jossa kirjauduimme sisään yhtäaikaa Suomen mäkijoukkueen kera. Suosittelen lämpimästi hotellia ja kyseistä ketjua, ihana huone ja Supergourmet aamiainen. Valikoimiltaan ehkä monipuolisin ja laadukkain missä olen käynyt. Huoneessa meitä odotti oma kylpyankka.
Aamulla jatkoimme 11 maissa matkaa junalla. Munchenistä on vain 50 min matka Itävallan puolelle Kufsteiniin, josta on vartin taksimatka "kohteeseen". Junalippujen osto ja paikkavaraukset sujuvat tosi kätevästi Suomesta. Venetsiaan matkaava juna oli vain niin uskomattoman täynnä matkustajia ja tavaroita, että miehemme eivät koskaan pystyneet tunkeutumaan paikoilleen vaan seisoivat eteisessä. Olhan siinä hiukan tavaroitten raahaamista, varsinkin kun mukana oli kuuluisat "Tote Schie" elikkä kuolleet sukset....
Joka kerta sovimme kuitenkin tavaroinemme taksibussiin vaikka Kufsteinin taksihemmo ei millään saanut tavaroitamme mahtumaan kyytiin, vanhempi kollega siinä jo kävi neuvomassakin. Eihän siinä auttanut muuta kun tyhjentää auto ja antaa pakkausexperttien Nannan ja Virpin lastata kuorma. Hyvin mahtui... oli siinä taksareilla ihmettelemistä kun miehet seisoivat kädet taskuissa ja akat paiskoivat laukkuja ja suksia kyytiin.
Majoituksessa suosimme aina edullisimpia Pernsionaatteja aamiaisella. Pensionaatissa asuu yleensä perhe samassa talossa, huoneet ovat siistejä ja tarkoituksenmukaisia ja aamiainen perushyvä. Tällä kertaa valitsemamme Gästehaus Edinger sijaitsi aivan kylän sydämessä , kirkon(kellojen!!!) vieressä.
Kirkon muurissa oli valtavan kokoinen puuristi. Urho meditoi sen edessä päivittäin, kun ei ollut koskaan noin "raakaa" esitystä nähnyt, nauloineen päivineen. Niitä kysymyksiä sitten riitti, että tuli siinä sivussa hoidettua oman kummitytönkin kristillinen kasvatus vuosiksi eteenpäin....Taisi tehdä pieneen matkaajaan lähtemättömän vaikutuksen. Urho se kävi tämän kuvankin nappaamassa.
Ihmettelen kuinka joskus matkoilla ehti hillua after skissä ja vielä vähän lisää iltaruokailun jälkeen. Nyt ainakaan en olisi jaksanut yhtään enempää. Aamiaiselle kello 8 ja mäkeen yhdeksältä. takaisin kylään hissien sulkeuduttua kello 16, kuuden maissa syömään ja sitten nukkumaan kymmeneltä.
Ensimmäiset 3 vuorokautta satoi lunta sankkanaan, näkyvyys rinteissä oli heikko ellei vielä huonompi, silti laskimme täydet päivät. Lunta sitten olikin koko viikoksi ihanasti ja vielä viimeisen laskettelupäivän vastaisena yönä tuprutti 15cm. Mentiin pumpulissa, Urho muisti kun olimme aiemmin puuterista puhuneet. No siltähän se juurikin tuntui. 3 päivää oli sitten ihanan aurinkoista.
Rinteissä ravintoloita riittää ja esim. wc:t ovat joka paikassa tosi siistejä.Harmi, että mustuneet hirsiset alppihytit, joissa mummo paistelee paistinperunoita ja sekoittelee tuhdimmat Jägerteet, alkavat olla Itävallassakin katoavaa kansanperinnettä. Onneksi suurimmissakin rinneravintoloissa menu on mukavan itävaltalainen.
Paluumatkalla yövyimme Holiday Inn Expressissä, joka oli uusi ja siisti hotelli, mutta muutoin pikaruokalaa muistuttava riisuttuina palveluineen. Mövenpickin 14 euroa kalliimpi hinta oli oli siis enemmän kuin hintansa väärtti.
Omatoimimatkailussa on vielä mukana se pieni seikkailun maku, joka puuttuu kun lentokentällä on bussi kyltin kanssa odottamassa. Juuri tälläisestä matkailusta nautin eniten vaikka se ei ehkä helpoin tie aina olekaan. Myös kustannuksissa on mahdollista säästä. Kolmen hengen perheemme. lennot, 2x Munchen hotellit aamiaisilla, 6x pensionaatti aamiaisineen, 2x junamatkat tekivät henkeä kohti 340euroa. Ei paha. Päälle sitten tietysti hissliput ja ruokailut (ja junat Suomessa) .
Ihana loma!
5 talvea ehti vierähtää alpeitta, nyt oli aika palata, tällä kertaa perheen parissa. Olen ollut alpeilla, juurikin tässä samassa kohteessa lapsuudenperheeni kanssa ensimmäisen kerran v. 82. Kävimme omatoimimatkoilla ja viivyimme aina 2 viikkoa. Iso-Hoon tavattuani jatkoimme alppimatkailua eri kohteissa, aina 2 viikkoa kerralla (vähempi oli liian vähän) 90-luvun lamavuosina tuli vähän taukoa, pakettimatkoilla on sittemmin käyty viikko keraallaan aina rahatilanteen ja töiden salliessa. Kun Urho syntyi heinäkuussa varasin jo kesäkuussa matkan tammikuulle ja se onkin matkoista ainoana ollut kärvistelyä, kun en osannut kuvitella mitä on jättää poika 6kk Suomeen. Olin myös raskaana ollessani laskettelemassa, joku sitä vähän ihmetteli, mutta rva paikallinen pensionaatin omistaja sen sijaan sanoi, että kyllä tekee oleilu rinteessä hyvää mahassa olevalle vauvalle.
Tämä taitaa nyt karata vähän liian kaukaisiin takautumiin tämä juttu.
Tänä vuonna jätimme siis Maitotytön mummolaan ja Urho7v pääsi ensi kerran mukaa. Urho on kyllä lasketellut jo 3 talvea. Mukaan lähti myös ystävä/sukulaisperhe, Urhon kummit Vantaalta lapsineen Mira10v ja Valtterivielätämänkuun13v.Mirahan on myös meidän kummityttömme.
Koska on aivan liian yksinkertaista matkailua ostaa valmis pakettimatka, googlailin syksyllä jo sopivat lennot, majoitukset, junaliput yms netistä. Matkakohteemme sijaitsee Tirolissa, Söllin pienessä idyllisessä kylässä, joka kuitenkin hiihtoalueeltaan levittäytyy Itävallan laajimmaksi Wilder-Kaiserin alueeksi 91 hissillä ja lähes 300 rinnekilometrillä. Rinteet ovat pääosin punaisia ja sinisiä, vaikka tulihan se Urho ne mustatkin alas ongelmitta, joten se on oiva kohde perheelliselle ellei pelkää laskukyvyttömiä engelsmanneja rinteessä. Viime viikko on kuitenkin talven hiljaisin viikko, joten se on oiva valinta ruuhkien välttämiseen.
Odottelimme lentojen varmistelua vähän turhan kauan ja menetimme aikataulullisesti parhaat lennot, joten jouduimme yöpymään Munchenissä mennen tullen.
Lähdimme Vantaalta Lufthansan siivin loppiaisperjantaina klo 19.00 ja yövyimme Mövenpickin lentokenttähotellissa, jossa kirjauduimme sisään yhtäaikaa Suomen mäkijoukkueen kera. Suosittelen lämpimästi hotellia ja kyseistä ketjua, ihana huone ja Supergourmet aamiainen. Valikoimiltaan ehkä monipuolisin ja laadukkain missä olen käynyt. Huoneessa meitä odotti oma kylpyankka.
Aamulla jatkoimme 11 maissa matkaa junalla. Munchenistä on vain 50 min matka Itävallan puolelle Kufsteiniin, josta on vartin taksimatka "kohteeseen". Junalippujen osto ja paikkavaraukset sujuvat tosi kätevästi Suomesta. Venetsiaan matkaava juna oli vain niin uskomattoman täynnä matkustajia ja tavaroita, että miehemme eivät koskaan pystyneet tunkeutumaan paikoilleen vaan seisoivat eteisessä. Olhan siinä hiukan tavaroitten raahaamista, varsinkin kun mukana oli kuuluisat "Tote Schie" elikkä kuolleet sukset....
Joka kerta sovimme kuitenkin tavaroinemme taksibussiin vaikka Kufsteinin taksihemmo ei millään saanut tavaroitamme mahtumaan kyytiin, vanhempi kollega siinä jo kävi neuvomassakin. Eihän siinä auttanut muuta kun tyhjentää auto ja antaa pakkausexperttien Nannan ja Virpin lastata kuorma. Hyvin mahtui... oli siinä taksareilla ihmettelemistä kun miehet seisoivat kädet taskuissa ja akat paiskoivat laukkuja ja suksia kyytiin.
Majoituksessa suosimme aina edullisimpia Pernsionaatteja aamiaisella. Pensionaatissa asuu yleensä perhe samassa talossa, huoneet ovat siistejä ja tarkoituksenmukaisia ja aamiainen perushyvä. Tällä kertaa valitsemamme Gästehaus Edinger sijaitsi aivan kylän sydämessä , kirkon(kellojen!!!) vieressä.
Kirkon muurissa oli valtavan kokoinen puuristi. Urho meditoi sen edessä päivittäin, kun ei ollut koskaan noin "raakaa" esitystä nähnyt, nauloineen päivineen. Niitä kysymyksiä sitten riitti, että tuli siinä sivussa hoidettua oman kummitytönkin kristillinen kasvatus vuosiksi eteenpäin....Taisi tehdä pieneen matkaajaan lähtemättömän vaikutuksen. Urho se kävi tämän kuvankin nappaamassa.
Ihmettelen kuinka joskus matkoilla ehti hillua after skissä ja vielä vähän lisää iltaruokailun jälkeen. Nyt ainakaan en olisi jaksanut yhtään enempää. Aamiaiselle kello 8 ja mäkeen yhdeksältä. takaisin kylään hissien sulkeuduttua kello 16, kuuden maissa syömään ja sitten nukkumaan kymmeneltä.
Ensimmäiset 3 vuorokautta satoi lunta sankkanaan, näkyvyys rinteissä oli heikko ellei vielä huonompi, silti laskimme täydet päivät. Lunta sitten olikin koko viikoksi ihanasti ja vielä viimeisen laskettelupäivän vastaisena yönä tuprutti 15cm. Mentiin pumpulissa, Urho muisti kun olimme aiemmin puuterista puhuneet. No siltähän se juurikin tuntui. 3 päivää oli sitten ihanan aurinkoista.
Rinteissä ravintoloita riittää ja esim. wc:t ovat joka paikassa tosi siistejä.Harmi, että mustuneet hirsiset alppihytit, joissa mummo paistelee paistinperunoita ja sekoittelee tuhdimmat Jägerteet, alkavat olla Itävallassakin katoavaa kansanperinnettä. Onneksi suurimmissakin rinneravintoloissa menu on mukavan itävaltalainen.
Ehdoton suosikki rinnelounaaksi on Gulaschsuppe.
Myös fleischkäse maistuu.
Muutenkin annokset ovat tuhdin rasvaisia ja suolaisia. Mutta hyviä!
Eikä me iltaisin paljon sen kevyemmin ruokailtu:
Tiroler Gröstl
Talonpoikaissalaatti - tätä syömällä ei kyllä laihtumaan pääse.
Bruleeta js omenakompottia sorbetilla.
Pizzapäivä.
No se kuuluisa Schnitzel.
Joku grillimiksi
Lättyjä ja jätskiä.
Apfelstruudelia ja jätskiä
Ihan vaan jätskiä.
Koko aikaa ei kamera kourassa kuljettu muutenkaan ja nämä on kaikki pokkarikuvia. Yhtenä iltana ohjemassa oli ruokailun lisäksi 3,5 km kelkkamäki. Eikä me oltaisi me, ellei sitä olisi tultu alas kisan muodossa....
Omatoimimatkailussa on vielä mukana se pieni seikkailun maku, joka puuttuu kun lentokentällä on bussi kyltin kanssa odottamassa. Juuri tälläisestä matkailusta nautin eniten vaikka se ei ehkä helpoin tie aina olekaan. Myös kustannuksissa on mahdollista säästä. Kolmen hengen perheemme. lennot, 2x Munchen hotellit aamiaisilla, 6x pensionaatti aamiaisineen, 2x junamatkat tekivät henkeä kohti 340euroa. Ei paha. Päälle sitten tietysti hissliput ja ruokailut (ja junat Suomessa) .
Ihana loma!
