The Ruislimppu

In the leivinuuni. Toteutunut unelma.

Jos olisin varsinainen mestarileipuri, olisi ihaninta kun minut tunnettaisiin  ruislimpustani. Kovakuorisesta, ruskeaksi paahtuneesta, happaman aromikkaasta kaunokaisesta. Rakkaudella vaalittuun juureen leivotusta. 

Oven takana jono leivontapäivänä.

Hiukan oioin mutkia. Koska on meneillään Myllärin Luomun kisapuolivuotiskauden viimeinen leivontakuukausi, teemana mestarileipomus, kaivoin Ruisleipäaines pussin kaapista samaan aikaan kun pistin tulet leivinuuniin. Ruisleipäainekseen tarvitsee lisätä vain pala hiivaa ja lämmintä vettä ja sitten antaa lämmintä kättä tai tässä tapauksessa yleiskonetta.

Ruisleipäaineksessa on valmiina ruisleipäjuurta, jonka kyllä haistaa taikinaa vaivatessa. Ruisleipätaikinalla on aivan omanlaisensa sielu. Se on koostumukseltaan tahmeaa, silti erittäin muokattavaa, sen aromi kiidättää minut muistossani aikaan, jolloin ripustauduin kiinni vielä mumman kaatiin (*=esiliina).

Vaivattu taikina saa levätä ja nousta lämpimässä peitettynä, tunnin tai kaksi. Ja sitten siitä leivotaan limput.

Jaoin taikinan ohjeen mukaisesti kolmeen osaan ja pyörittelin palloiksi. Runsaasti jauhoja mukana tässäkin vaiheessa. Itse limppu pyöritellään hauskasti  kättä vasten niin, että saat tavallaan kartion jossa pohja on kämmentäsi vasten, ja jonka käännät sitten pöydälle niin, että kärki osoittaa kattoon. Pitäisi tehdä tästä emoksen pyörityksestä kai video...

Anna limppujen kohota ja repeillä liinan alla vielä 40 min. Paista sitten 250 asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes limppu kumisee pohjaan koputtaessa.

Tuli niin hyviä, vaikkakin pieniä, että en millään raaskinut rikkoa illuusiota mestarileipurista ja kertoa syöjille käyttäneeni ruisleipäaineksia.

Jauhot toimittanut käyttööni Myllärin luomu. Muita kilpailupostauksia aiheesta:

Suklaapähkinäpikkuleivät

Hummusta ja täysjyväpitaa

Poron pökäleet

Luomuleipää ja porkkanavoita

omenaressua

Päivän piristys

 
Oletan että aika monelle käy niinkuin minulle. Suloinen unohdus. Tai ehkä fiksuille ei käy. Äitini marjat on syöty puuron kera viimeistään keväällä.

Jos olet onnellinen pakastimen omistaja, jonka pakkasessa kylmänhuuruisessa sekasorrossa (tai jos olet fiksu, ehkä ne ovat siellä jämptissä järjestyksessä) löytyy pussi jos toinenkin kotimaisia marjoja, jotka ovat parhaassa tapauksessa omista puskista lapsityövoiman avulla poimittuja (nyt saatan viitata itseeni), niin hopi hopi, surauttelemaan smoothieta, leipomaan piirakka, tekemään jälkiruokaa, keittelemään kiisseliä, maistamaan marjapuuroa.

Sä tarvitset ne vitamiinit!

Ja jos olet elänyt 70- tai 80 luvulla, perheesi repertuaariin luultavasti kuului ehkä retroista retroin jälkiruoka, jota syötiin todellakin kyllästymiseen asti. Mutta siitä on niin kauan, että nyt voi jo hifistellä maailman helpoimmalla ja herkuimmalla jälkkärillä/välipalalla/aamiaisella/iltapalalla.

Ja siis viikonlopun resepti:

Pakastemarjat
marjoja oman määrän ja maun mukaan, tässä mansikka mustaviinimarja ja punainenviinimarja
sokeria maun mukaan

Jäiset marjat kulhoon sulamaan ja päälle pari ruokalusikallista vähintään sokeria. Sekoita ja anna sulaa kokonaan tai siihen asti kunnes pystyt marjoja suussasi sulatella.

Heikoimmat syövät kera vaniljajäätelön, kermavaahdon, vaniljakastikkeen, luonnonjogurtin tai vaniljavanukkaan kera.

Kovemmat emännät (saatan viitata itseeni) vetää ihan paljaaltaan!

Postaus toteutettu yhteistyössä pakastimeni ja marjapuskieni sekä mansikkapenkkini kanssa, jotka luovuttivat tuotteet veloituksetta käyttööni. Sivukuluja, eli pakastimen sähkönkulutusta ei sponsoroitu.

Aloitetaan lopusta (...ja lopussa oli hernekeitto)

Koska lopetin viime vuoden postaukseen, jossa seurattiin kinkun matkaa uunien kautta joulupöytään, lienee kohtuullista aloittaa vuosi 2014 kurkkaamalla sen samaisen kinkun viimeistä ateriaa. Kinkun jämäthän päätyvät tietenkin hernekeittoon perisuomalaisesti. 

Ja kuinka hyvää se kinkkuhernekeitto onkaan! Vaikka purkkihernekeitto on ylivertaisesti ehkä maailman paras eines, aina joulun välipäivinä saa huomata, että kyllä se voi olla vieläkin parempaa.

Vaikka tämä resepti ei taida enää autuaaksi ketään tehdä 2013 kinkun suhteen, tähän mennessähän mahdolliset tähteet ovat lähteneet kävelemään jo itsekseen, kirjaan sen nyt näin vuoden aluksi tähän jo valmiiksi.  

Eli ei tässä myöhässä olla vaan etuajassa.

Hernekeitto joulukinkun rippeistä

Osta kuivahernepussi valmiiksi kaappiin odottomaan jo joulukuun alussa, että voit ryhtyä kinkkuhernekeiton keittopuuhiin jo 26.12 tai viimeistään 27.12.

500g kuivattuja herneitä
2-3 porkkanaa
1 iso sipuli
1 nokare voita
Joulukinkun rippeet
3 l vettä
1, 5 tl suolaa

Laita herneet likoamaan yön yli runsaaseen kylmään veteen.

Huuhtele ja valuta liotetut herneet. Kiehauta 3 l vettä ja lisää sinne herneet porisemaan. Kuullota pilkotut porkkanat ja sipulit pannulla voinokareessa, ja lisää keittoon. Irroita potkaluusta helposti irtilähtevä liha ja heitä potka mukaan keittoon. Kuutioi irrottamasi lihat mutta lisää ne mukaan vasta keiteltyäsi keittoa reilun tunnin. 
Ei kypsä liha moninkertaista keittoa kaipaa, sanoi Välimäkikin, jopa samassa asiayhteydessä.

Keiton keitottuaan pari tuntia voit lisätä suolan mukaan. Voit myös riipiä potkaluuta puhtaammaksi, sattumat keittoon.

Sitten mahan täydeltä kylmää maitoa, juustonäkkäriä (Mikä juusto kuvassa?) ja ihanaa hernekeittoa. Jonne lautaselle tietysti ruiskaus sinappia tahi semappinappia kuten taloutemme nuorin ainetta kutsuu. Tai jos ruotsalaisuus sinuun vetoa, niin silputtua raakaa sipulia.

Ja loput pakkaseen.

Hyvää pataa

...siis Karjalanpataa. Miten voi pelkästä lihasta, sipulista, vedestä ja suolasta ja pippurista tulla näin näin hyvää?

Minä tavallinen perheenäiti kun menen tavalliseen markettiin tavalliselle (pakatun lihan)lihatiskille ja löydän ihan tavallisen tarjouksen, karjalanpaistilihat 700g/ 3.99, niin tavallisesti se lähtee kotia mukanani. On siitä muutakin tullut tuunailtua, mutta kyllä vaan on kuoriperunoiden kanssa niin hyvää, tämä tavallinen karjalanpaisti (possua ja nautaa). Joskus vois kokeilla luksusversiota lampaallakin terästettynä.

Löysin kirpputorilta -joiden vakioasiakas en ole, olen vähän vissiin kummallinen kun en piittaa niitä koluta- käyttämattömän pikkuruisen Hackmannin valurautaisen Fonduekaluston 15 eurolla ja ostin sen heti. En fonduetä varten, mulla on lihafondueseen teräspata, mutta tästä irtoaa se haarukkareunus, näin sain uskomattoman suloisen pikkupadan. Eikä tarvinnut edes uudistaa ja punailla, kuten Riikka tässä taannoin ansiokkaasti teki (teki muhun lähtemättömän vaikutuksen).
Pataan sopii hienosti juuri tuo 700g. Mun normipatani oliskin sille aivan liian suuri.

Karjalanpaisti

700g karjalanpaistilihoja (possua ja nautaa)
2 sipulia
 vettä
11/2 tl suolaa
8 maustepippuria
vettä niin että lihat juuri ja juuri peittyy

Pistä pataan lihat, kuoritut ja lohkotut sipulit ja mausteet. Rasvaisimmat lihapalat kannattaa laittaa päälle. Kaada vettä niin, että niukin naukin lihat peittyy. Uuniin 175 astetta ilman kantta 3-4 tuntia. Palojen kuuluu vähän ruskistua lopussa. Sitten on kypsää kun liha hajoaa haarukalla painaessa ja liemi on kirkasta, sitä ei kyllä enää paljoa olekaan tässä vaiheessa.

Kuoriperunat, puolukkahilloa...oi nam!

Näissä tunnelmissa myös viimeisin Keittiöhöyryjä- päivitykseni. Käykääs katsomassa!

What a Fiili!

Pitkän, pitkän aikaa oon haluunnut tehdä itse viiliä. Mutta kun ei oo ollu viilipunkkia!
Ellei viilipunkki kuulu sanastoosi, voit ihan itse päätellä, onko se

a) tavallista rennompi loiseläin?
b) astia jossa viili valmistetaan ja tarjoillaan?
c) maitotuotteisiin ruokavalionsa pohjaava anarkistinen rokkari?

Syksyn käsityömessuilla törmäsin sitten näihin, kotimaisiin, SepänGallerian käsinvalmistettuihin  astianpesukone/mikron kestäviin punasaviastioihin, jotka olivat juuri oikean mallisia. Siis ei viilipunkille ole tietääkseni määritelty mitään normeja, mutta omassa päässäni se on vaan juuri tälläinen, olisko se nyt kartiopohjaisenmallinen.

Oravan mummolas tehtiin lapsuudessani aina itse viiliä. Muistan, että Mummalla oli läpinäkyviä lasisia, kartionmallisia viilipunkkeja, joihin illalla laitettiin siemenviili ja kaadettiin omasta lehmistä lypsetty maito päälle. Viilipunkit nostettiin uunin päälle tekeentymään ja mystiseksi muuttumaan viiliksi. Aamulla viilipunkit siirrettiin sitten kellariin jäähtymään sahanjauhoissa olevien jääkuutioiden viereen. No ei vaiskaan, kun ihan tavalliseen jääkaappiin. ( Nanna on lukenu pienenä liikaa IngalssinLauraa).

Useimmiten sitten illalla kun särveltiin (syötiin iltapalaa), viilin päälle siroteltiin reilulla kädellä suolaa ja palan painikkeeksi maistui reilusti voilla sivelty näkkileipä.

Tänä päivänäkin, aina silloin tällöin ostan viiliä, enkä voisi kuvitellakaan syöväni sitä hillon, marjojen tai sokerin ja kanelin kanssa, vaikka tiedän kyllä poikkeavani tässä suhteessa valtaväestöstä. Sen takia myöskin kaikki luonnottoman väriset ja venyvät makeat viilikset eivät kyllä ikinä löydä reittiä mun ostoskärryyn.

Mutta onneksi meillä on nyt Hilja vanhanajan maitoa, että saatoin hifistellä viilin teon kanssa.

Sehän on siis mahdollisimman vähän käsiteltyä homogenoimatonta maitoa (pastöroitua kumminkin), joka muistuttaa ominaisuuksiltaan juuri tuota lapsuuteni lehmänmaitoa, eli seistessä kerma nousee pintaan. Sen rasvaprosentti on myös lehmistä riippuen huikeat yli 4%. Tuollaista sitä lapsena juotiin, siis! Kylläkin kerma aina kerättiin päältä erilliseen nekkaan kahvia varten. Urho8v. joi ison maistiaislasin Hiljaa ja tykkäsi, että erikoisen hyvää, samoin Maitotyttö veti pullosta oman satsinsa lämmitettynä hyvin onnellisena.

Ja minä sain tehdä viiliä.

Kotonatehty Viili
5 annosta

1 siemen viilipurkkikaupasta eli "punainen" viili
1l Hilja täysmaitoa

Sekoita siemenvilja.  Jaa se kauniisiin viilipunkkeihin, n. reilu ruokalusikallinen per astia. Kaada päälle huoneenlämpöinen maito (voi hiukan lämmittää), n. 2 dl per astia, sekoita. Aseta viilipunkit tekeentymään yön yli ja nosta ne sitten jääkaappiin viilenemään tarjoilulämpöön.

Rasvaiset maitotuotteet soveltuvat tähän rasvattomempia paremmin, täytyy joskus kokeilla tehdä myös vähärasvaisempaa, sen verran tuhti kullankellertävä kuori näihin viileihin tuli. Ainahan sen vois jättää syömättä, mutta kun sattuu olla se paras osa!

Äitini muistutti, että viiliä tehtiin varsinkin kesällä, vaikka minusta se tuntuukin enemmän talviruualta. luulen, että se johtui siitä, että viili onnistui paremmin kesälämpimillä, talvella kun tuvat olivat kylmiä ja vetoisia. Muista kuitenkin, että viili ei onnistu, mikäli ilmassa on ukkosta!

Ai niin, ja jätä yksi punkki syömättä, siinä on sinulle seuraavien viilien siemen!

Meillä tietysti Hilja-maito herättää erityistä hilpeyttä myös siksi, että Maitotyttöhän on ristitty
Hilja Likaksi. Olen sen välillä varmaan jossain kertonutkin, vaikka enimmikseen Maitotytöstä täällä blogissa puhelenkin. Nyt kun Maitotyttö saavuttaa muutaman kuukauden kuluttua huiman kahden vuoden iän, olen hiukan miettinyt josko olisi aika luopua Maitotyttö-nimikkeestä, joka silloin pikkuriikkisenä niin suloisesti kuvasi äidinrintaa mussuttavaa tytärtäni. Toisaalta, mikäli Maitotytöksi kutsuminen mahdollisesti yhtään estäisi, sitä, että Hiljasta joskus kasvaisi Siideripissis, saattaa äiti jatkaa Maitotytöksi kutsumista ainakin kunnes pahin vaihe on ohitettu (eli 35v asti?)

On se niin maharotoon!

Joopa joo!

(Huom!Tätä postausta ei ole sponsoroitu Valion tai SepänGallerian, eikä muunkaan kolmannen tahon osalta. Korkeintaan hiukan inspiroitu Maitotytön puolelta!)

Mämmi ja minä

Mämmin valmistus on kiehtonut minua jo pitkään, se on komeillut to do -listalla blogini alusta asti, mutta vasta nyt, kolmantena pääsiäisenä sain aikaiseksi ryhtyä tuumasta tomeen. Oravan mummolassa muistan sitä mummani tehneen, mutta sittemmin pääsiäismämmit on hankittu kaupasta.

Paikallinen äänitorvi Ilkka-lehtikin julkaisi pääsiäisen alla sopivasti toimittajan mämmikokeilun, lopputulos tuntui olevan kuitenkin melko turhauttava. Valitettavasti myös Herkkusuun todella informatiivinen mämmipostaus ilmestyi vasta omia mämmejä uunista vetäessä, olisin niin ollut fiksumpi mämmintekijä, jos olisin saanut sen ensin lukeakseni. Mämmiä reseptini mukaan tehdessä ja viimeisiä keittelyjä keitellessäni ajattelin oikein, että pitääpä muistaa mainita, että alkää sitte sekoittako muovikauhalla vaan kunnon jämäkällä puukauhalla, sen verran nimittäin tuhtia tavaraa, että muovinen taitaapi napsahtaa poikki herkästi. Reseptini ei nimittäin maininnut mitään mämmin "vahvuudesta". Oli sitten kiva jälkikäteen lukea Herkkusuun opastusta, että mämmin tulisi olla melko vetelää uuniin pantaessa....

Perinteinen kotimämmi 
(ohje Rantasen mämmi-ja leipämallaspussista)

2,5 l poreilevaa (ei kiehuvaa) vettä (60-70 astetta)
500g mämmimaltaita
750g ruisjauhoja
0,5-1 dl siirappia (tai paljon enemmän,,,maista!)
n 1/4 tl suolaa
n. 1rkl jauhettua pomeranssinkuorta

Lisää 1 l poreilevaa vettä 100 g maltaita ja 150g ruisjauhoja. Sekoita tasaiseksi puuroksi
 ja ripottele seoksen päälle hieman jauhoja kuortumisen estämiseksi. peitä paksulla liinalla ja imellytä seosta lämpimässä paikassa pari tuntia. Minulla jäi yön yli, mutta eipä tuo tuntunu ainakaan haittaavan.

Sekoita taas hyvin ja lisää seokseen 0,5 dl poreilevaa vettä, 100g maltaita ja 150g jauhoja. sekoita ja imellytä kuten aiemmin.

jatka samaan tapaan noin tunnin välein kunnes kaikki vesi, maltaat ja jauhot on käytetty. Lisää suola, siirappi ja jauhettu pomeranssinkuori. Maistele, ja lisää tarvittaessa siirappia, itse laitoin ainakin 2 dl. Sekoita huolellisesti.

Keitä seosta reippaasti hämmentäen 15 minuuttia. Tässä vaiheessa seos saisi ilmeisesti olla paljon vetelämpää kuin mitä omani oli, eli olisi pitänyt lisätä varmaan vettä. Laita jäähtynyt seos paistoastioihin. Täytä n. 2/3 osa täyteen, mämmi kuohuu uunissa. Minä ostin  kaupasta noita pahvisia leipävuokia, kun mämmiroveita ei tunnu mistään löytyvän. En myös huomannut, että seos olisi pitnyt jäähdyttää ennen uuniin laittoa ja kysymys kuuluukin miksi? En kyllä jäähdyttänyt.

Paistetaan nelisen tuntia 125 asteessa.Voitele siirappivedellä ennen uuniin laittoa ehkäistäksesi kuortumisen. En uskaltanut vielä leivinuunin kanssa alkaa kokeilemaan, ehkä ensi vuonna sitten.

Anna mämmin tekeentyä 3-4 päivää jääkaapissa ennen syöntiä. Mämmi sopii myös pakastettavaksi.

Tarjoile perinteisesti sokerin ja kerman kanssa tai nauti rasvattoman maidon kanssa kuten minä. Tai epäperinteisesti vaniljakastikkeella. Ilkka lehti vinkkasi myös appelsiinihillosta tai mallasviskistä, joten kun kaupasta löytyi mallasviskillä maustettua appelsiinimarmeladia, pääsi se koristamaan omaa mämmiannostani. Toimii kyllä.

Ja miltäs se mämmi sitten maistui.?

No mämmi tuoksui ja maistui ihan siltä itseltään, elikkä mämmiltä. Rakenteeseen en ollut täysin tyytyväinen, mämmini oli lusikan seisottaja malliyksilö.

Todelliseen testiin mämmini joutui tänään, kun vei mukanani roveen kotiini pääsiäisaterialle, jossa tiesin olevan jälkiruokana mämmiä. Pidimme sitten 3 mämmin makutestin 15 hengen voimin.

Elonkerjuuta mukaellen: "Täs' ommeirän pitkäp pöytä..."

Cittarissa lauantaina ostoksilla olimme sortuneet "testivoittaja" mämmiin,  lisäksi meillä oli  puolta halvempaa Kymppimämmiä, jonka muistelen olleen aiemmin perheemme suosikkeja. 

Tuo ylläoleva Aallon mämmi oli parasta mämmiä, jota olen koskaan syönyt! se oli hiukan vaaleampaa ja aika lievää, sopivan makeaa, jotenkin kuohkeaa. TODELLA hyvää! Kaikkien mielestä, paitsi äitini joka tykkäsi kaikista mämmeistä.

Minun mämmini oli kuulemma kans tosi hyvää, kunnes maistoin Ylöjärveläistä Aallon mämmiä, joka vei jalat alta. Mutta Kymppimämmi hävisi selkeästi omalleni. Se oli yhtä jäykkää, mutta maultaan tosi kitkerää ja suutuntumakin oli karkeampi. Eli hieno hopeamitali! Ja ens vuonna haastetaan Aalto vähän  notkeammalla mämmillä!

Tänään syötiin siis äitini valmistamaa revittyä lammasta. 

Uunilohkojen, tabouleh'n, tsatsikin ja pita leipien kera.

Jännänä herkkuna oli tekopoika Uliseksen  Ensenadasta Meksikosta enonsa maatilalta tuoma  punaviini. Etiketti on serkkupoikansa suunnittelema.

Eteläpohjalaista trullimuotia 2012: trendien huipulla, ängri bööts- kulmakarvat!

Back to school -nostalgiaa, siis hernekeittoa

Onhan se erikoisen hyvää, savustetusta sianpotkasta tai joulukinkun rippeistä keitetty hernekeitto.
Purkkihernekeittokin, pikkuisen tuunattuna, on hyvää.

Mutta joku kohta jossakin minulla on varmaan vinksallaan, kun Kauhavan koululaitoksen ruuissa useamman vuoden eläneenä vieläkin muistelen lämmöllä sitä erinomaista hernekeittoa. Siinä oli jauhelihaa ja se oli tosi, tosi vetistä. Ja listallani siis hernekeitoista parhainta!

No sitäpä ei oikein muuten saa kuin itse tekemällä. Muutenkin hernekeitto on helpoista helpoin laitettava, kunhan vaan muistat laittaa herneet yön yli likoamaan ja jaksat sitten muutaman tunnin rakkaudella keitellä.

Hernekeitto - vetinen versio jauhelihalla
6.:lle

250g kuivattuja herneitä
400g jauhelihaa
1 iso sipuli silputtuna
2 l vettä +++++ tarpeen mukaan
3 rkl sinappia
suolaa tarpeeksi
maustepippuria jauhettuna

Huuhdo herneet ja laita ne kylmään veteen likoamaan yön yli huoneenlämpöön.
Seuraavana päivänä, ruskista jauheliha, mausta se suolalla ja maustepippurilla ja kuullota mukana hetken sipulia.
Lisää valutetu herneet ja vesi ja anna kiehua pari tuntia hiljoilleen. Lisää vettä jos tarpeen halutun koostumuksen aikaan saamiseksi. Tämä mun keittoni on siis todella vetistä, jäähtyessään se sitten jo jämähti hyvin paksuksi, eli seuraavan päivän lämmitykseen lisäsin taas vettä. Mausta keitto sinapilla ja suolalla.

Gurmeekeitto tarjoillaan juustonäkkärin ja piimälasillisen kanssa, myös maito käy.

Apua, melkein unohdin! Keittoannokseen kuuluu lisätä sitten vielä syödessä se kolmiopalajuusto!

Sitä vaan en ole koskaan tajunnut, että miksi sen ainoan ruuan kanssa, jonka kanssa tulee ehdottomasti tarjoilla näkkileipää, tarjottiin viikon pehmeäleipäannos?

..they were messing with our minds...

Jouluaaton ruokadokumentaatio 2011

bangladeshilaista käsityötä

Kamerani on vihdoin palannut kotiin retkiltään, joten voin nyt dokumentoida jouluaattomme syömyksellisistä näkökohdista. Mitään mullistavaa ja erikoista ei jouluperinteissämme ole, haluan menun kuitenkin tallentaa tänne jo ihan itseäni ja perhettäkin ajatellen.

Joulupuuron nautimme kotona aamulla appivanhempien kera ennen saunaa, samoin torttukahvit. Pukkilogistisista syistä oli jouluruokailumme ajankohdaksi valikoitunut kello 15. Syömään ja aattoa viettämään kokoonnuimme äitini ja isäni kotiin, paikalla olivat sisarukseni, yhteensä 10 henkeä, Porvoossa asuvan Nikoveljen ja munKälyni viettäessä tällä kertaa joulua lapsineen kotonaan.

Mutta olihan tuossa säpiunää tälläkin porukalla. Äitini hoiti suuremmaksi osaksi ruuanlaiton, minä sain tuoda yhden sillin, saaristolaisleivän ja jälkiruuan, Nuutinminna toisen sillin ja  erittäin herkun sienisalaatin. isäni bravuuri on graavilohen valmistus, sekä kinkun leikkaus. Natasisko taisi valmistaa ainakin Waldorffin salaatin.

Katamme pitkän pöydän kauniisti, äitilläni on perinteisesti kattauksessa punaista ja kultaa/messinkiä. Ensin pöytään katetaan alkuruuat, sitten lämpimät kinkkuineen. Istumme kaikki paikoillamme ja erittäin sopuisesti kierrätämme vadit myötäpäivään syöjältä toiselle....tämä tosiaan vaatii vuosien harjoittelun....;D

Aatto Menu 2011

Alkuun 

Muikunmäti, smetana ja sipuli

Sitruunasilli

Gögisilli

Sinappisilakat

Valkosipulisilakat

Suutarinlohi

Roseepippurigraavilohi

Kylmäsavulohi,

Kylmäsavulohirullat

Metsäsienisalaatti

Viherpippuripatee

Waldorffin salaatti

Keitetyt perunat

xxx

ja sitten vielä

Rosolli

Lanttulaatikko

Porkkanalaatikko

Punajuurilaatikko

Imelletty perinalaatikko

Maksalaatikko ja puolukkahillo

Perinteinen sinappikuorrutteinen kinkku

Luumuinen kinkunkastike

Sinapit

xxx

kaiken kanssa

Äitin joululimppu

Saaristolaisleipä

Hapankorppu

voi

xxx

juomana

Kotikalja, maito,  joku viini? 

(anteeksi, mutta kun mä en juo viiniä jouluaattona...)

xxx

jälkiruokana, paljon, paljon myöhemmin

Puolukkainen Pavlova

 Lohirullat eivät ole joulupöytämme vakiovieras, mutta tällä kertaa mukana piparjuurijuustotäytteellä.

Monenlaista graavilohta on maisteltu ja tehty vuosien varrella, vaan ei ole isän roseepippurilohen voittanutta.

Kylmäsavulohi, straight from kauppa.

Kupeissa siis takavasemmalta lukien glögisilli, valkosipulisilli, muikunmäti, sipuli, glögisilli, sinappisilakka, suutarinlohi ja smetana. Minä olen enempi silakkaihminen kuin silli, mutta kaikki maistuivat. Sitruunasilli ja suutarinlohi olivat uusia kokeiluja, suutarinlohi oli todella hyvää kuutioina. Harmi vaan kun alkaa olla jo lohta samassa pöydässä liian monella tapaa.

Äitini valmistama joululimppu oli todella hyvää, mutta suurimmat kehut keräsi kyllä saaristolaisleipä. Tein sitä nyt ensimmäistä kertaa ja nyt voin sanoanyt tietäväni mistä johtuu, että rannikon ruotsinkielisten sanotaan kaikissa tuttkimuksissa olevan onnellisempia, pitkäikäisempiä jne... Onko mikään ihme kun heillä on tälläinen överherkullinen limppu, joka on helppo valmistaa ja onnistumisprosentti suuri. Toista se on kun rintapitäjien emännät täälä peräpohjolassa päivätolkulla hapattaa ja ruokkii jotakin leipätaikinan juurta, sitten sitä vaivataan niskat puuduksissa jumalattomas puises taikinatiinus (taikinan pitää olla isoo, että saa kerralla paljon, kun on niin työlästä) ja monehen kertahan kohotetahan ja vaivathan ja muotoollahan. On kuulkaa leipä lujas!

 Kuvaaja oli väsähtänyt pääruokaan mennessä. (Arvatkaa kuka ei suostu syömään maksalaatikkoa.?)
Äitini laatikot ovat herkullisia, ehkäpä syystä, että hän ei koskaan käytä korppujauhoja eikä kananmunaa niiden valmistuksessa! Tässä (siis edellinen) muuten tämän postauksen ehkä varteenotettavin vinkki. Punajuurilaatikkoa ollaan nyt syöty ainakin 5 vuotta ja meidän perheemme resepti sisältää siis punajuurta ja piparjuurituorejuustoa. Mielettömän hyvää, ellei parasta.

Kaikki oli siis kotitekoista, lukuunottamatta kylmäsavulohta hapankorppua, sinappia, maitoa, voita (no sitäkin isä teki kyllä viikko sitten)ja maksalaatikkoa, sekä maksapateeta, joita molempia on kyllä myös useampana vuonna tehty itse, mutta ei olla vielä löydetty täydellistä reseptiä kumpaankaan.

Aatonaattona Tiimarin 70% alekorista tarttui mukaan vielä äidille vietäväksi melko suloisen kitchit paikkakortin pidikkeet.

Ette muuten usko, niin näillä syömingeillä jaksoi pukin kanssa piirileikit!
Jälkiruoka syötiinkin sitten paljon, paljon myöhemmin.
Joulupäivänä menumme oli tasan sama, jälkkäriä lukuunottamatta  Mietimme tänä vuonna kyllä, että otamme ensi vuonna käyttöön  sen systeemin, etteä klo14 aikaan syömme lounaaksi ihanaisen kalapöydän, ja sitten joskus pukin käytyä kello 19. Kokoonnumme jälleen pöytään kinkun ja laatikoiden ääreen.
Tämän vuoden probleema oli muuten se, että kumpaan kattaukseen Waldorf tulee, oli sitten lopuksi molemmissa.

Erikoismaininnat vuosi 2011 omalta osaltani saa erittäin onnistunut kotikalja ja uusi tuttavuus luumuinen kinkunkastike. Kaikki muukin oli herkullista. Paitsi maksalaatikosta ei tietoa.

Keskustelimme myös pöydässä "toisenlaisen " joulumenun mahdollisuudesta. Mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että jos vuodessa on vain n.2 päivää jolloin herkutellaan tähän tyyliin, syödään ne muu therkkumenut toisina päivinä. Ihan punaiset joulusilmälaput silmillä kapeakatseisesti jouluna.

Olisko se sitten läskisoosi?

Tämä ei ole sitten mikään puolivuosikymmentä suvussa varjeltu läskisoosi-resepti. Eikä myöskään se Ainoa Oikea läskisoosi. Ei tässä ole myöskään tehty mitään modernisaatiota, eikä kastikkeessa ole mitään twistiä.

Kylkisiivupaketti vain hyppäs marketissa kärryille ja sai minut nostalgoimaan läskisoosilla. Pitäähän sitäkin tehdä aina välillä. Onhan Suomi varmaan  ennen enemmän tai vähemmän ruokittu ruskealla kastikkeella ja sen variaatioilla, ainakin 3 minua edeltävä sukupolvea. Ja kyllä olen minäkin osani saanut ruskeista soosseista.

Tämä versio ei ole mikään esimerkki myöskään ruskeasta kastikkeesta, mutta tällä kertaa tämä ruoka syntyi näin tai ainakin vähän sinnepäin.

läsät grilliin...

Läskisoosi

300-400g  possun kylkisiivuja tai onko ne kastikelihankin nimellä joskus?
1 sipuli
1porkkana
2rkl vehnäjauhoja
vettä
2dl purkki kermaa tai jotakin rypsikermaa (5%) niin on vähän köykääsempää
1lihafondikuutio
röpsäys sinappia
polenkymmentä kokonaista MAUSTEpippuria (tai enemmän
suolaa, paprikaa, valkopippuria

Tarjoillaan kuorineen keitettyjen perunoiden kera.

Paista läskisiivut erissä rapsakoiksi pannulla, mausta lihat aina paistoerän lopussa. Lisää viimeisen erän mukaan myös pilkottu sipuli ja porkkana ja palojen ruskistuttua ja sipulin pehmettyä, ripottele jauhot päälle. Sekoita ja anna jauhojenkin vähän kypsyä rasvan imeytyessä niihin. Sekoita pannun pohjan peiton verran vettä mukaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää pannulla lihat ja kerma,fondi ja mausteet., anna hautua liedellä puolisen tuntia. Säätele kastikkeen paksuus lisäämällä tarvittaessa vettä.
 Kurikannatoni kertoi joskus, että hänen edesmennyt anoppinsa laittoi aina kaikki ruskeatkastikkeet (lihapulla, makkara, nakki, liha, läski, maksa yms) uuniin hautumaan pariksi tunniksi miedolle lämmöllä. Silloin niiden maut muokkaantuvat niin hyviksi, ettei parrempaa voi olla.

Kyllä oli hyvät läskissoosit ihan hellaltakin. Vaikka ette tiedä tykkäävänne läskisoosista, niin luulenpa vaan, että on se teidänkin geeneissä. Suomalaiset. Medborgare.

Viikon eksoottisin annos

Glorian R&V 7/2011 tarjosi niin eksoottista reseptiikkaa, että oli aivan pakko kokeilla. Nakkipizzaa sinappikastikkeella!

Nakkipizza; aivan oikeasti, löysin itsestäni taas suvaitsemattomuuden siemenen. Koskaan kuuna päivänä ei ole mieleeni tullut tehdä pitsaa pää(tai edes sivu-)raakaaineena HK:n nakit. Itseasiassa ajatus on melkein oksettavuuteen asti luotaantyöntävä, tai kuinka sen nyt hienommin sanoisi...

Artikkeli nakkipitsan jokaperjantaiseksi rituaaliksi  20 vuotta sitten ottaneen Pluténin perheen nakkipitsailusta oli kuitenkin niin viihdyttävä, että kokeiltavahan sitä oli. Ja kun googlailin sitten vähän nakkipitsaa, niin ylläri pylläri, kyllähän sitä on näköjään harrastettu muissakin kodeissa. Anteeksi nyt vaan kaikki nakkipitsan ystävät (te kieroutuneet kulinaristit...)!

No pizzan tein ja se oli syötävää. Sinappikastike oli hurmaava, tämän jutun juttu ja olen sitä kaatanut aamiasleivillenikin vaikka 2dl sokeria hirvitti....ajatuksen tasolla, ei sitä makeaksi maista. En tainnut aivan onnistua yhtä täydellisesti kuin Pluténien kantaäiti ja hänen tyttärensä, syy saattaa olla toki taitamattomuudessani, tai Glorian reseptin epätarkkuuksissa.

Nakit kehotettiin kuutiomaan ja tomaatit lohkomaan. Kuvissa molemmat oli kuitenkin viipaloitu ja tämä on mielestäni kolme täysin eri asiaa!!! Minä viipaloin omani.

Pohjalle käskettiin levittää tölkki tomaattimurskaa. Mielestäni sitä olisi pitänyt kyllä jotenkin vähän valuttaa tai keittää kasaan koska Muttin murska sai pohjan "vedenpaisumuksen valtaan" mikä varmaa vaikutti siihen, että 10-12 minuutin paistoaika venyi noin 40 minuuttiin, loppuaika alatasossa alalämmöllä pohjaa kuivatellen.
Pohjataikina oli muutenkin aika vetelän oloinen, omani tapavat olla hiukan kimmoisampia.

Sinappikastike - nakkipitsan kruunu

Mutta siis parhaani minä yritin . Ja resepti meni siis näin:

Pluténien nakkipizza


1 tlk tommaatimurskaa
1pkt Hk:n nakkeja
1 purjo
1 paprika
3 tomaattia
1pss emmentaaliraastetta
oreganoa
paprikajauhetta
ripaus aromisuolaa

Tee taikina edellisenä iltana jääkaappiin.

3dl haaleaa vettä
25 g tuorehiivaa
(suolaa)
6 dl jauhoja
3-4 rkl öljyä

Liuota hiiva ja suola haaaleaan veteen. Lisää jauhot ja vaivaa kimmoisaksi 5-10 min.. lisää lopuksi öljy. Kohota kannen alla jääkaapissa yön yli.

laita uuni 225 asteeseen  ja tyhjä pelti uuniin. Kauli pitsapohja pellin kokoiseksi leivinpaperin päälle.
Levitä tomaattimurska pitsapohjalle. Viipaloi nakit, purjo ja paprikakulhoon, sekoita ja levitä pohjan päälle. Lisää viipaloidut tomaatit ja juusto. vedä pitsa leivinpaperineen kuumalle pellille ja paista n. 10-12 minuuttia. Mausta oreganolla, paprikalla ja aromisuolalla. Tarjoa sinappikastikkeen kanssa.

Äidin (rva Plutén) sinappikastike

1 dl vettä
2dl sokeria
1 dl Coleman´s sinappijauhetta

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää sokeri. Ota kasari levyltä. Vatkaa sinappijauhe sokeriliemeen. anna jäähtyä; vatkaa aina välillä. Kastikkeesta tulee ketsuppimaisen juoksevaa.
Pullota ja säilytä huoneenlämmössä.

Toivoin vähän, että Urho7v innostuisi tästä edes vähän niin saisin itselleni pitsansyöntikaverin, mutta eipä innostunut.

Nyt tässä testaan vielä jääkappikylmää palaa, tietenkin sinappikastikkeella.... ja ei tämä nyt hullumpaa ole...nakkipiirakkaa!