About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 23. maaliskuuta 2021

KETOON: VIIKKO 2 JA KAKSI KEITTOA SIENISTÄ

 

Ketoon, ketoon baby, ketoon -juttuni herätti sen verran paljon kiinnostusta ja kun oma maailma juuri nyt pyörii tiukasti tämän ketoruokavalion ympärillä, harppaus kun on melkoinen tällaiselta hiilihydraattien rakastajalta, että otan teidät mukaan tälle jännittävälle matkalle. Kiitos tosi paljon kaikista mahtavista (ja pitkistä) tsemppiviesteistä, joita oon saanut eri kanavien välityksellä.

Muistakaa nyt sitten, että en ole ketoilun asiantuntija (ja mitään mitä sanon ei toivottavasti käytetä minua vastaan), vaan pikemminkin ketokokeilija.Muistakaa myös, että  ette seuraa mua ja ketogeenista ruokavaliota in general vaan FitFarmilta ostamaani 7 vk Ketovalmennusta ja omaa kokemustani siinä. Juttu on aika kompleksi, enkä yritäkkään kopioida kertoa teille kaikkea.Tämä on aika tiukka ruokavalio, tässä ei käytetä maitotuotteita (poikkeuksena 3-10 % juusto yhtenä proteiinilähteenä), ei perunaa, bataattia, porkkanaa, viljoja, marjoja, hedelmiä etc. Valmennuksessa on eri ruokavaliota aktiivisuuden ja sukupuolen mukaan, yksi myös vegaaneille. Itse noudatan sekaruokavalio 2:sta. Ensimmäinen viikko oli vähähiilihydraattinen laskeutuminen ketoon ja toivon mukaan nyt ketoosi on hyvällä mallilla käynnissä (mulla ei ole mitään mittareita), kun elän jo viikkoa kolme. Mutta tässä kakkosviikon fiiliksiä.


Saan syödä kolme ateriaa päivässä, aamiaisen ja 2 samanarvoista ateriaa.
  • Ateria 2&3 koostuu
  • x g liha /kana/ kala ( rasvaa alle 10%) tai x g juustoa (5-10%) tai x g valkuaista
  • x g öljyä/pähkinää,/mantelia siemeniä + öljyä
  • x g avokadoa/majoneesia /oliivia
  • x g kasviksia sallittujen kasvisten listalta (esim tomaatti ja punainen paprika sallittu vain pienessä määrin)

Ja tässäpä  se haaste, mitä syödä? Jos pilkot kulhoihin proteiininlähteen ja kasvikset, kaadat päälle hirveän määrän öljyä ja valitset lisäksi vielä avokadon, majon ja oliivien välillä, se on sitten siinä.

Meitä ihmisiä on montaa tyyppiä ja osa tykkää syödä juuri näin. Minä ja (Natasisko, jonka kanssa tätä noudatetan) ollaan ehkä liiankin rakastuneita syömiseen ja ruokaan ja haluamme syödä vaihtelevasti, monipuolisesti ja siten, että ateriamme tyydyttävät kaikkia aisteja, joten öljyshotit ei oo vaihtoehto (Tänään kyllä vedin aamiaisen pellavarouheen veden kanssa, kun en enää tienny mihin olisin sen tunkenut). 

Oon yrittänyt tsempata siskoa ja luvannut olla luovat aivot meidän aterioidemme takana, vaihtelevalla menestyksellä. Jaan tosi mielelläni omat tai muilta omaksumani niksit maistuviin ruokiin.


SIENET

Jos olette ihmetellyt näitä suppiksen kuvia, se johtuu siitä, että ne ovat osoittautuneet lottovoitoksi, kun tarkoituksena on tehdä maistuvia keittoja. Onneksi syksyllä tuli pistettyä pakkaseen (muttei syötyä). Sienet käyvät kuitenkin  hyvin 1 listan kasviksista, eli niistä, joiden kanssa ei tarvitse alkaa laskemaan hiilareita.

Vielä tärkeämpää on se, että sienissä on paljon umamia eli makua! Mausteita saa kyllä käyttää, hiukan myös soijaa ja etikkaa, mutta maustaminen näissä aterioissa on jostain syystä haasteellista vaikka maustaminen itse asiassa on avain herkullisiin ateroihin myös ketossa! 

Sunnuntaina onnistuin tekemään tuon ylemmän kuvan todella herkullisen sienigulassin. 

SIENIGULASSI
suppilovahveroita pakkasesta
tomattimurskaa
hiukan kesäkurpitsaa puolikuu siivuina
naudan filettä kuutioina
(chili)öljyä
suolaa, mustapippuria, savupaprikaa (hot), valkosipulijauhetta, sipulijauhetta

Paista pilkotut suppilovahverot pannulla/padassa, lisää öljyä ja ruskista lihakuutiot.  Mausta. 
Lisää tomaattimurska, kesäkurpitsa ja vettä keiton vaatiman määrän ja anna porista hellästi vartin verran. Maista välillä ja lisää tarvittaessa mausteita, gulassissa saa olla pikkuisen takapotkua.

Loput aterian öljyt lorautin sekaan lautasellani ja  laitoin vielä pinnalle x määrän majoneesia (eli n. 1 rkl), niin sain kaikki aterian ainekset käytettyä. Hyvä, täyttävä ja lämmin keitto.

En laita näihin tarkkoja ainesmääriä, kun se riippuu ruokavaliosta,mutta toivottavasti idea välittyy. Aloitan nämä sienikokkailut niin, että punnitsen paljonko mulla on sieniä, yleensä niitä on 100 g /annos,  tomaattimurskaa ja kesäkurpitsaa sitten niin paljon että tarvittava kokonaispaino (tässä 200g.) kasviksia täyttyy. Tomaattia kun ei saa olla mielinmäärin.


Ensimmäinen sienikeitto kokeiluni oli hiukan aasiaan kallellaan. Se valmistui jauhelihasta ja oli myös ihanan makuista. Kiitos sienten!
Seuraava keitto on kahdelle ja se sisältää 400g kasviksia ja  x g proteiininlähdettä.

AASIALAINEN SIENI-JAUHELIHAKEITTO
317 g suppilovahveroita (koska sattui olla tuo määrä)
10 g öljyä
1/2 sipuli eli x g
x g varsiselleriä pilkottuna
reilusti korianteria
1-2 rkl soijaa
1 tähtianis
hiukan chilihiutaleita
valkosipulijauhetta
seesamiöljyä
x g naudan tai broilerin jauhelihaa

Punnitse sipuli, korianteri ja varsisellerin määrät niin, että saat tarvittavan määrän (400 g) kasviksia yhdessäsienten kanssa. Sipuli on tomaatin tavoin kasvis, jota ei voi olla kuin pieniä määriä sen hiilhydraattisuuden takia.
Paahda pilkotut sienet pannulla, lisää öljy ja jatka kuullottaen sipulia, lisää varsiselleri ja vetta niin paljon, että saat keiton. Pudota keittoon 1 tähtianis, chilihiutaleita ja valkosipulijauhetta. Keittele nätisti vartin verran. Ruskista jauheliha, mausta hyvin ja lisää joukkoon.
Tarjoillessa pinnalle seesamiöljyä ja hirmusti korianteria.

 MIKÄ OLO? 

2. viikkohan oli vasta ensimmäinen varsinainen ketoviikko ja ketoflunssa vaanii nurkan takana toden teolla. Natasiskolla taisi olla rankka viikko, sitä oksetti, oli päänsärkyä, ärtyisyyttä(sanon minä!), ruoka lähinnä etoi, motivaation puutetta, väsymystä jne. Yksi hiihdetty hiihtolenkki veti lihakset aivan maitohapoille. Nyt, viikko kolmosella alkaa elämä hymyillä hälläkin, ihanaa.

Mulla ei ole ollut ensimmäisten viikkojen kanssa ongelmia. Viime viikolla olin kyllä tolkuttoman väsynyt, mutta liittynee siihen, että nousin tekemään aamu viideltä töitä kolmena päivänä. Oli niin kiire,etten ehtinyt kiinnittää kamalasti huomiota olooni. Oon leiponut paljon ja tehnyt ruokaa perheelle, eikä se ole ollut ollenkaan vaikeata. Lauantaina vedin jopa livekokkailun, ja vaikka bruschetat, kampasimpukkarisotto, zabaglionehedelmät ja lasi kylmää valkoviiniä kuulostaakin taivaalta, ei niiden ohittaminen tunnu vaikealta. Nälkä ei oikeastaan ole. 
Liikkunut en ole erityisesti, mutta kävin mä nyt 3 x ratsastamassa ja muutamia kertoja koiran kanssa lenkillä.

Ai niin, ja näin puolihuolimattomasti sanon tähän loppuun, että ensimmäisen kahden viikon saldo oli -5 kg. En tiedä mitä nestehöttöä se oli, pääasia, että on poissa. Viisasta tai ei, aloitin tämän valmennuksen tähtäimenä painonpudotusshokki, joka  motivoisi minut sitten jatkamaan aloitetulla tiellä lopun elämää, ensin jatkaen painonpudotusta ja sitten ylläpitäen se. En vielä ainakaan ole kypsä hylkäämään perunaa/pastaa/riisiä/leipää kokonaan, mutta toivon herääväni uudenlaiseen kohtuullisuuteen ja tasapainoon  ruokavalinnoissani.

Ja vielä sienistä: Tuoreet herkkusienet ovat osoittautuneet yhdeksi suosikiksen kun paista kasviksia aterialle!

10 kommenttia:

  1. Olisi kiinnostavaa tietää mitä syötävää juustoa olet löytänyt tuosta 5-10% ryhmästä. Itse joskus kokeilin etsiä näitä "kevytjuustoja" ja päädyin siihen että alle 17-prosenttiseen en koske. Kaikki alle sen tuntuvat sitkeiltä ja mauttomilta, kuin pyyhekumia pureskelisi... :) Jos et halua mainostaa tässä, laita blogiin sähköpostia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arlan Kadett 5% on ollut hyvä. Sulaa ketopizzan päällekin kivasti.

      Poista
    2. No mä tykkään Polar 5%. Siinä on vähä voimakkaampi maku niin muistuttaa etäisesti juustoa. 🤭

      Poista
    3. Ja kiitos Eeva-Maria. Ens perjantaina taas pizzaperjantai, tiedän käyttää Kadettia. Oonkin ollu huolissani juuston sulavuudesta!

      Poista
    4. Kadett? Sulaa pizzan päälle? Wau. Tuo täytyy ihan itse kokea. Toistaiseksi kaikki muut kevytjuustokkeet ovat sulaneet sellaiseksi muovikalvoksi ettei ole saanut rikki kuin saksilla leikkaamalla - ja vain vaivoin niinkin.

      Poista
  2. Vau, 5 kiloa, aika hyvä tulos! Kävin muutama päivä sitten ravintoterapeutilla, katselimme 2 kuukauden takaisia verikokeitani, ja kun mainitsin keton, hän ei sitä minulle niin suositellut.No saapa nähdä. Mun pitäisi kirjoittaa kaikki syömiset ylös, jne. Mutta ehkä kuitenkin otan tuosta ketostasi jotain ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, elimistö on kai jossain stressitilanteessa tavallaan, tämä on niin monisyinen juttu, etten itse vielä ymmärrä. Tsemppiä sulle!

      Poista
  3. Hei Nanna! Käy kurkkaamassa inspiraatiota instasta @keveammatkattilat tai Keveämmät kattilat -kirjasta. Sen resepteistä suuri osa käy aikalailla sellaisenaan Fitfarmin Keto-valmennuksiin. Tsemppiä matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun mahtavaa, käyn. Olen mä sua? lukenut, nimi on tuttu, mutten tietenkään oo silloin vielä yhdistäny fitfarmin juttuihin, kun en niistä mitään tienny!

      Poista