About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 10. helmikuuta 2017

KASVISJAUHIS NAAN




Tiedättekö, tästä eteenpäin mä nautin hernekeittoni lihapullana!
Saattaa kuulostaa melkoisen sekopäiseltä, paitsi etten mä tietenkään aio hernekeiton syömistä lopettaa. Mutta kauppakassiin arjen kiireessä taitaa suhahtaa säännöllisesti pakasteosastolta Apetitin uudet herneproteiinista valmistetut kasvisjauhispyörykät.


Apetit haastoi minut mukaan kehittämään reseptejä VEGEBLOGIHAASTEESEEN ja pääsin ensimmäisten mukana testaamaan kasvisjauhis-tuoteperhettä.


Useamman kuivan kasvispyörykän kurkustani kakoneena ihastuin näiden pyöryköiden mielettömän pehmeään mehevyyteen ja kauniiseen lihapullamaiseen ulkonäköön. Maku on miellyttävän muuntautumiskykyinen ja neutraali, joten luulen kasvisjauhispyöryköiden maistuvan myös lapsilleni ihan perunamuusin kaverina. Jee, yksi kasvispäivä lisää, protskusta tinkimättä!


Reseptin teossa lähdin siitä, että valmistuksen täytyy olla yhtä mutkatonta kuin jauhispyörykkäpussin nappaaminen pakastealtaasta.  Niin terapeuttista kuin käsien upottaminen taikinaan tai hummuksen sitruunaisen aromin tuoksun avautuminen sitä tahnaksi surauttaessa onkin (näinhän olen antanut ymmärtää), arjen nälkäkiukuissa on ihana saada tarjottava pöytään nopeasti  ja vaivattomasti. Niinpä reseptissä turvaudutaan esipaistettuihin mini-naan leipiin ja valmishummukseen. Porkkanan raastamisessa on joskus ihan tarpeeksi keittiöterapiaa. Reseptin kasviksia voi vaihdella helposti, tämänkertaiseen annokseen lisäväriä toi tavallisen oranssin porkkanan lisäksi myös purppuran värinen. 



Kasvisjauhis Naan
2 :lle

2 porkkanaa
1 rkl riisiviinietikkaa
2 tl ruokosokeria
½ limen mehu
¼ tl suolaa
2 Naan leipää (mini)
4 rkl hummusta
8-10 kasvisjauhispyörykkää
½ punasipuli
1 dl öljymarinoituja fetakuutioita
2 rkl pinjansiemeniä
tuoretta korianteria ja minttua sekä limelohkoja tarjoiluun

1. Raasta porkkanat. Sekoita raasteelle kastike riisiviinietikasta, ruokosokerista, limestä, sokerista ja suolasta. Kaada raasteen päälle. Kuori ja viipaloi sipuli suikaleiksi

2. Lämmitä kasvisjauhispyörykät paistinpannulla n. 10 min. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla.

3. Voitele Naan-leivät fetakuutioiden öljyllä ja paista 200° 2 minuuttia

4. Kokoa leipä levittämällä lämpimälle Naan-leivälle reilusti hummusta. Lisää porkkanaraaste, jauhispyörykät, punasipulisuikaleet ja fetakuutiot. Viimeistele ripottelemalla päälle pinjansiemenet ja reilusti tuoretta korianteria ja minttua. Purista päälle vielä halutessasi limeä



Takaan, että Kasvisjauhis naan ilahduttaa syöjäänsä aterialla kuin aterialla. Muista resepti päivänä, jolloin mikään ei huvita, eikä mikään ruokabravuurisi inspiroi, eikä oikein jaksaisi kokatakaan. 

Kyllä se iloksi muuttuu! Ihan helposti!

Voit ilahduttaa myös minua äänestämällä reseptiäni VEGEBLOGIHAASTEESSA, samalla saatat voittaa itsellesi yhden viidestä 100 euron ravintolalahjakortista. Sivulta löytyy myös puolentusinaa muuta hurmaavaa kasvisjauhisreseptiä. 

Äänestysaika loppuu 28.2.2017.






18 kommenttia:

  1. Näyttääpä kyllä hyvältä! Täytyy ehdottomasti testata näitä pyöryköitä jossain intialaistyyppisessä ruoassa, paketti kun odottelee sopivasti pakkasessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ovat kyllä omiaan intialaiin kastikkeisiin. Pitääpä ittekkin kokeilla!

      Poista
  2. Kuulostivat ihanan herkullisilta nämä pyörykät! :)

    VastaaPoista
  3. Tykkään tuosta reseptin lähtökohdastakin (siis toki reseptistäkin!), että kun käytetään pakastepullia, on muukin ruoka suoraviivaista. Kun niinhän se arjessa menee: jos on aikaa kokata ylipäätään, tulee harvoin tartuttua valmiiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin mäkin sen ajattelin. Ja kun itte on 4 töissä ja sitten hakee päiväkotilaisen ja on noin tunti ennenkuin joku singahtaa harrastukseen, niin nopeus on niin valttia! Nälkäkiukkuiset lapset on hirveitä. Aikuisista puhumattakaan!

      Poista
  4. Vähän kyllä hihitytti tuo hernekeitto lihapullina - varsinkin, kun kyseessä ovat kasvisversiot :-)
    Kaunis on annos ja varmastikin nopea tehdä. Ihana, kun on nykyään niin paljon eri värisiä juureksia tarjolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aattelin tuota LIHApulla sanaa, mutta siltähän nämä näyttää...

      Mut yllätti noi purpputaporkkanat, että väri ei yltänyt läpi asti!

      Poista
  5. Noita täytyykin testata. Just tänään lapsen kanssa syötiin eräitä pakastefalafeleita ja todettiin, että kertakokeiluksi jäi. No, falafelit tietty vähän toinen juttu, mutta siitä näkökulmasta sama homma, jos haluais kasviksia lisätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todistettavasti ne voi olla kauheita. Veli kävi joskus ulkoilupäivän päätteeksi keräämäs nopeasti kaupasta vähä niinkun tapaspöydän ja oli ostanu jostain salaattivaunusta falafeliä. Voi vee, mitä kuivia sahajauhopalleroita, meinattiin tosissaan tukehtua.

      Poista
  6. Hernekeitto pyörykän muodossa, ihan totta! :D En edes ajatellut. Itsekin lähdin siitä kulmasta, että nämä pyörykät on tosi kätevää pikaruokaa arkeen, niin on muiden raaka-aineiden hyvä olla helppoja :) Mullekin tuli ekaks mieleen, että näitä muusin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla oli kanssa tosi hyvä reseptitoteutus. Oikeastaan ne oli yksi toisensa jälkeen toteutettavia!

      Poista
  7. Hei kiitti kasvisjauhisvinkistä! Täytyypä laittaa testiin. Maistuis varmaan lapsellekin hyvin - vaikka just sen perinteisen muusin kans. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ainakin omilleni se on turvallisisin tarjoamistapa, vaikka itse tekis mieli heittääkkin pullat vaikka siihen intialaisen curryyn tai tehdä voimakas tomaattinen pastakastike. Toisaalta, meidän lapset on tykästyneet Seinäjoen helmeen, Mangaal, nepalilaiseen ravintolaan, eli toivoa vielä on. Se on kyllä se paikan tuore tandooriuunissa valmistettu naan. Se on aina niin tuore, että ensin tuodaan ruoka ja sitten minuutin päästä höyryävän kuuma, upea naan! Siihen verrattaessa tuo kaupan naan on kyllä plääh, vaikka hyin maistuikin.

      Poista
  8. Kiva kun löytyy lisää kasvisruokavinkkejä. Perheen teini on aloitteleva semivegetaristi ja arjen pikapelastajat auttavat minuakin ruoanlaitossa jo paljon :) Näitä palleroisia pitää myös pongata kotiin vietäviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Perheen ruokavaliosta poikkeavat erityisruokavaliot on just mitä suurperheen äiti tarvittee. Nyt vaan kaikki nyhtöpossu buttyjen sisältä vaihtoon!

      Poista
  9. Näyttävät kyllä todella erehdyttävästi ihan tavallisilta (eines)lihapullilta, jänniä nämä kaikki vegeuutuudet kun ulkonäön (eikä aina maunkaan) perusteella voi olla ihan varma mitä on syömässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Ja tässä yksi päivä kun kattelin vähän tarkemmin marketin hyllyjä. siinne oli tullu hirbeästi uusia kasviproteiinivalmisteita. Niissäkin saa alkaa katsella tarkkaan mitä valitsee (raaka-aine, kotimaisuus?).

      Poista